Norppauinti uusimmat merkinnät RSS

Aaltoja kohti

Kimmo Ohtonen — Tue, 08 May 2012 12:35:35 +0000

Vapun alla Norppauintiharjoitukset kroolattiin Punaisessameressä. Projektimme on jo edennyt niin pitkälle, ettei enää ole aikaa huilata edes lomalla. Isoine aaltoineen Punainenmeri tarjosikin hyvät avovesiuintiolosuhteet. Miksi minua sitten pelotti ajatuskin meressä uimisessa?

Muutama vuosi sitten polskin Adrianmeressä reilun sadan metrin päässä rannasta, kun kesken kaiken huomasin, että hai uiskenteli vierelläni. Kauhu kirjaimellisesti jähmetti minut. Ei se minusta mitään halunnut, vaan kierreltyään kerran ympärini herra hai katosi meren syvyyksiin. Tämä kohtaaminen jätti minuun kuitenkin syvän meressäuimiskammon. Sen koommin en ole mereen varpaallanikaan astunut. Kunnes.

Norppauinnin vaatimukset haastoivat minut kohtaamaan pelkoni, jotta minun ei tarvitsisi harjoitella viikon verran hotellilla lastenaltaassa. Ennen lomalle lähtöämme olin googlettelun kautta oppinut, että Punaisessameressä tavattava hailaji on valkotäplähai (whitetip reef shark). Juuri tuon saman kaverin tapasin muutama vuosi sitten Kroatian rantavesillä. Ehkä se janosi jälleennäkemistämme. Ehkä sillä olikin kana (tai minut) kynittävänä.

Toisena lomapäivänä pakotin kuitenkin itseni kahlaamaan alle kymmenen metrin päähän rannasta. Pistettyäni pääni veden alle mielikuvitukseni alkoi heti tehdä omaa luomistyötään; kivet meren pohjassa muuttuivat isoiksi petokaloiksi, pinnalla leijuvat muovipussit olivat tappajameduusoita ja rannalla ihmiset huitoivat hädissään minua pois merestä. Kun nostin pääni takaisin veden pinnalle, oli täysin hiljaista. Vain meri nauroi minulle kohisten.

Koko viikon harjoittelin kerran tai kahdesti päivässä, pelko kannoillani – aivan kuin se olisi leikitellyt kanssani ihan huvin ja urheilun vuoksi. Joka päivä tunsin saman karmivan ajatuksen ihollani. Nyt, aivan kannoillani ui iso hai. Kroolatessani rantavedessä kurkistelin pinnan alle joka suuntaan. Vauhtini kiihtyi. Sydämeni hakkasi yhä lujempaa. Kohta se vie minut. Tämän pelon mantra toistui kerta toisensa jälkeen. Ja jokaisen harjoituksen jälkeen huokaisin helpotuksesta, kävipä hyvä tuuri.

Kun lopulta lähtöpäivänämme sain päätökseen viimeisen eli kymmenennen uintiharjoitukseni, seisoin Punaisessameressä yksikseni tuntien hetkellistä ylpeyttä. Minä tein sen. Säilyin hengissä tästä hurjasta matkasta kertomaan selviytymistarinani seuraavalle sukupolvelle. Vaikka en uskaltautunut reilua metriä syvemmille vesille, olin kohdannut pelkoni ja viettänyt laatuaikaa sen kanssa. En kuitenkaan uskalla julistaa, että meressäuimiskammoni olisi nyt manattu pois, mutta hyvä ensiaskel tämä oli.

Oli sitten kyseessä uimapelko tai jokin muu veteen liittyvä pelkotila, kuten omani, ei sitä saa parannettua shokkihoidolla, vaan varovaisin askelin – vaikka ne veisivät välillä taaksepäin. Meri – niin mahtava ja arvaamaton maailma, mysteereitä ja satujen petoja pullollaan. Ei edes hetkeksi kannata eksyä luulemaan olevansa sitä mahtavampi.

Mitä lautasellesi laitetaan?

Kimmo Ohtonen — Wed, 21 Mar 2012 09:57:57 +0000

Sain tuomioni ensimmäisessä Norppauinnin tiimoilta tehdyssä kuntotestissä; peruskunto HYVÄ. rasvaprosentti, VÄLTTÄVÄ. Ratkaisu =laihduta 10 kiloa. Auts.
Olin jo luullut syöneeni viime kuukausien ajan terveellisesti. No okei, aika terveellisesti. No olkoon, myönnetään, kyllähän sitä aina on tullut viikonloppuisin – ja vähän viikollakin - lipsuttua. Ne Berliinin-munkit. Tulen kaipaamaan teitä.
Nyt oli aika katkaista (harha)luuloiltani siivet ja ruveta kokkaamaan todellisuuden kanssa. Seuraavana päivänä kuntotestin jälkeen menin ravintoalan ammattilaisen tunnustuskoppiin etsimään uutta suuntaa. Ydinongelmiani oli kaksi; a) herkuttelen liian usein ja b) syömäni annokset sisältävät aivan liikaa vääränlaisia hiilihydraatteja.

Karppaussota on riehunut viime aikoina pitkin poikin mediakenttää; mielipiteitä on esitetty puolesta ja vastaan. Uskon vahvasti, ettei hiilarien poistamisella ruokavaliosta tule pitkäkestoisia tuloksia, muuta kuin pettymyksiä ja päänsärkyä. Aivomme ja elimistömme tarvitsevat hiilareita mutta kohtuumäärässä ja mieluiten täysjyvätuotteiden kautta. Vaaleat vehnäleivät ja sokeripitoiset ruuat kannattaa hylätä arjesta kokonaan.
Täysjyväpastan voi mitata desinmitalla ja näin olla varma, ettei ateriaan eksy lapiollinen hiilareita. Tiedän kokemuksesta, että aluksi ylisuurilla annoksilla hemmoteltu vatsa protestoi vähentynyttä hiilarimäärää murisemalla vihaisesti ja yrittämällä häpäistä sinut julkisilla paikoilla. Älä anna periksi. Anna sen murista ja mölistä. Ravinnonkäyttö on monessa mielessä, niin kuin moni muukin asia elämässämme, tottumuskysymys.

Ravintoguru neuvoi minua panostamaan ruuan laatuun ja määrään.
Kannattaa syödä jopa kuusi kertaa päivässä, pieniä annoksia. Aamulla esimerkiksi puuroa joka pitää nälän. Aamupalan ja lounaan välillä voi vetäistä napaansa hedelmän (se on siis yksi annos, minulle opetettiin) ja lounaalla panostaa salaatin lisäksi hyviin proteiineihin joita saa muun muassa kalasta. Välipala voi olla taas hedelmä tai pieni määrä suolaamattomia pähkinöitä. Päivällinen on ollut oma akilleenkantapääni. Kun olen koko päivän esitellyt työkaverieni edessä terveellistä ruokavaliotani, lukuisat kerrat olen kotiin päästyäni repsahtanut. Hiilaripitoiset kokkaukseni eivät ole ainoastaan olleet todella kaloripitoisia vaan myös huonoja illalla nautittavia kokonaisuuksia. Vähärasvainen kana, palkokasvit, kalkkuna tai kala salaatin kera on hyvä niin lounaalla kuin päivälliselläkin. Kerran viikossa voi sallia itselleen herkuttelutuokion, mutta sekin kannattaa pitää kohtuuden rajoissa.

Itseäni kuntotesti auttoi realiteettien tunnustamisen lisäksi hahmottamaan keinot saavuttaakseni sen elopainon, johon voin olla tyytyväinen. Minulle myös selvisi, että kulutan yli 2000 kaloria pelkästään olemassa olollani. Sen päälle voin laskea päivittäiset Norppauintiharjoituksieni polttamat kalorit, jolloin tiedän mikä on terveellinen kalorimäärä kullekin päivälle ja ettei käy sitä että aloitan liian militaristisen dieetin, joka floppaa muutamassa viikossa. Pitkäjänteisyys on painonpudottamisen paras tyylilaji.

Kuntokipuja

Kimmo Ohtonen — Tue, 20 Mar 2012 11:57:13 +0000

Viime viikkojen aikana, kun pöly on jo laskeutunut menneen iloluontoisen Norppauinti lanseeraustilaisuuden päälle, ovat projektin realiteetit nousseet pinnalle. Norpat ovat uineet uniini, joskus taas uni ei ole tullut kun mietin kuumeisesti, miten voisin oppia paremmin ja vielä nopeammin. Kun syksyllä aloitin pitkänmatkanuinnin harjoittelun, oli oppiminen nopeaa. Jännittävää. Sittemmin puolen vuoden harjoittelun aikana uintitekniikkani on hioutunut, kunto kohonnut, siinä samalla painokin pudonnut ja elämäntyylini muuttunut paljon ihmisystävällisemmäksi. Samalla kehityksen ohella kuitenkin vaatimukset ovat kasvaneet. Näihin vastaaminen on sekä jännittävä että vähän hirvittäväkin tehtävä.

Myönnän että olen aina suhtautunut nyrpistellen tositeeveen elämänmuutosohjelmiin, joissa täydellisen kropan omaava punttiadonis tai aerobicjumalatar juoksumatolla kirmatessaan katsoo kameraan kestohymy kasvoillaan, kahvakuulaa pikkurillillään pyöritellen, ja sanoo, että 'näin sinäkin voit olla tyytyväinen omaan kroppaasi, kunhan vain uskot itseesi’. Uuh.

Elämääni ennen Norppauintia kuului kevytmuotoinen liikunta pari kertaa viikossa ruokavalioni ollessa mitä oli, sekä ainainen lupaus itselleni, että ensi maanantaina aloittaisin kunnollisen urheilemisen. Pyh.

Rehellisyyden nimissä, en ole varma, miten hyvin usko itseeni, olisi auttanut minua toteuttamaan menneen uudenvuoden lupaukseni puhdistaa kehoni ja sieluni aloittamalla uuden elämäntyylin ja harrastuksen. Kun kirjoitan tätä, minulla on pyjamat päällä, söin liikaa aamumuroja, mahaa turvottaa ja minua vaivaa yleinen laiskotus. Ilman Norppauintia avaisin nyt television ja kenties kanavasurffaillessani näkisin sen jumppajuontajan vilahtavan ruudulla leveä hymy kasvoillaan, katsoen syvälle aikaansaamattomaan sieluuni. Kenties masentuisin. Kenties kiroaisin omaa saamattomuuttani.

Norppauinnin edetessä olen huomannut, että uinnin ja muun urheilun ollessa säännöllinen osa arkeani ja ruokavalioni muututtua pari askelta ruokaympyrän ihannekuvan näköiseksi, on oloni parempi ja energiaakin tuntuu löytyvän enemmän. Edes saunasiideri ei enää tunnu maistuvan. Mitä minulle on tapahtumassa?

Norpat eivät jätä vaihtoehtoa. Nyt on vain noustava ja lähdettävä uimahallille, vaikka ei huvittaisi. Joten kiitos saimaannorpat! Kiitos te ihanat viiksivallut, että olette uineet uniini ja näyttäneet minulle uuden elämänsuunnan. Tämä on kahden kauppa; haluan auttaa teitä niin kuin te autatte minua!

Niinpä, jos kuvailemani epäröinnin hetket ja sisäiset taistelut saavat sinussa kaikua, eikä suksi aina oikein luista, ehdotan, että keksi itsellesi tavoite. On lajisi sitten uinti, hiihto, juoksu, aerobic tai vaikka kalliokiipeily. Ihan mikä vain. Päätä, että päivämääränä X sinä pystyt suoritukseen Y. Ja silloin kasvoillesi leviää :)

Monelle tämä tavoite on maratonia varten treenaaminen. Onneksi netti on myös nykyään täynnä monenlaisia harrastuskohtaisia foorumeita (eri yhteisöjä) joissa kerrotaan niin tapahtumista kuin eri tason kilpailuistakin. Valitse vaikka sieltä yksi – joko porukka, kisa tai molemmat, mikä auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Sitten vain annat mennä. Niin ja usko itseesi.