Matti Laitinen vallan vaiheilla uusimmat merkinnät RSS

Vanhassako vara parempi?

laitinen_yle — Thu, 26 Jan 2012 11:40:58 +0000

Jäin miettimään mitä tuo sananlasku ”vanhassa vara parempi” oikein tarkoittaa. Minkä ikäinen se ”vanha” on, josta paremmuus löytyy? Olisiko 50 vai 60 vai 70 vuotta?

Ei kuitenkaan 75, koska sosiaalibyrokraattien tilastollisen määritelmän mukaan silloin alkaa ihmisen vanhuus. Tässä iässä voi pyytää kuntokartoitusta palvelutarpeensa arvioimiseksi.

Kuva: AP Graphics Bank

Hyvä tietää, jos kunto alkaa pahasti heiketä. On siitä ikääntymisestä näköjään etuakin, mutta toinen kysymys on onko hyvinvointiyhteiskunnalla varaa tarjota etuja.

Vanhuus ja viisaus kulkevat sananlaskun mukaan käsi kädessä, mutta kuinka kauan? Tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin oli viisas mies aika vanhaksi kunnes tuli höperöksi ja joutui eroamaan. Ei arvannut omaa tilaansa, eikä antanut arvoa toisillekaan.

Jos luulette, että vihjailen jotenkin meneillään olevan presidenttikisan loppusuoraan, niin en vihjaile. Minusta Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto eivät kumpikaan ole liian vanhoja tasavaltamme presidentiksi. Täydessä terässä molemmat.

Omaan tilastolliseen vanhuuteeni, 75 vuoteen, on vielä aikaa, ei tosin mahdottomasti, sillä helmikuun alkupuolella täytän 68 vuotta. Se on nykyisen työelämän rajapyykki, pakollinen eläkeikä tavanomaisissa työsuhteissa. Silloin on hommat viimeistään lopetettava, eikä siinä tarvita mitään yt – neuvotteluja.

En tullut kokeilleeksi olisinko jaksanut ja saanut olla YLE:n palkkalistoilla näin kauan. Jäin eläkkeelle 65 – vuotiaana. Kun nyt tuo ”pakollinen eläkeikä” täyttyy, niin tämä on viimeinen bloginikin.

Tulihan noita kirjoitetuksikin aika monta syyskuusta 2005 alkaen. Kiitos kuuluu innovatiiviselle YLE:n strategiapäällikölle Tuija Aallolle, joka houkutteli vanhan sanomalehtimiehen kirjoittelemaan blogeja….. ihan vaan kokeeksi ja kaiken muun työn ohella ilman korvausta. Koukkuun jäin.

Se oli silloin pieni osa YLE:n kasvavan nettipalvelun kehittämistä, joka jatkuu nyt monipuolisena ja laadukkaana. Sanomalehtien kustantajat sitä kritisoivat, mutta minusta tällaisesta pitäisi olla pienessä maassa ylpeä. Kyllä jonkun on aina oltava edelläkävijä, kehittäjä ja YLE on sellainen.

Eläkkeelläkin vielä radiojuttuja tehden ja blogeja kirjoitellen olen miettinyt miksi niin monissa yrityksissä ikääntyviä vierastetaan. Eikö sanonnalla ”vanhassa vara parempi” ole enää mitään arvoa? Erilaisissa seminaareissa kokemusta ja laajaa perspektiiviä kyllä pidetään voimavarana, mutta käytännössä ei. Ikääntyneet siivotaan pois niin pian kuin mahdollista.

Tätä kirjoitellessa on meneillään ikuisuuskiista työeläkeiän alarajan nostosta 65 vuoteen, mitä työnantajat vaativat ja ay – liike vastustaa. Nykyinen joustava eläkeikähän on 63 – 68 vuotta. Moni olisi mielellään töissä jo nyt 65 – vuotiaaksi, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus.

Ehkä taustalla onkin ajatus, että eläkeikää nostamalla samalla poistettaisiin ns. kannustinkarttuma, jonka saa, jos jatkaa töitä yli 63:n vuoden. Karttuma onkin hyvä, 4,5 prosenttia ansioista, tiedän sen. Sitä ennen, vuosien 53 – 63 välillä, karttuma on vain 1,9 prosenttia.

Tällä tavalla haluttiin kannustaa ihmisiä jatkamaan työelämässä entistä pidempään ja siinä on osin onnistuttu. Tehtiinkö eläkkeiden tulevaa rahoitusta ajatellen kuitenkin liian kallis päätös kannustinkarttumasta, josta nyt halutaan pois?

Kiista eläkeiästä ja eläkkeistä on kovin monitahoinen juttu. Nyt ollaan vähän kerrassaan palaamassa siihen mistä lähdettiin. Ikivanha kansaneläkeikä oli 65 vuotta. Silloin alkoi saada kansaneläkettä, jos muuta tuloa ei ollut.

YLE oli eläkkeiden maksajana edelläkävijä ja antelias. Miehet pääsivät 63 – vuotiaana täydelle työeläkkeelle ( 66%) jos oli ollut riittävän kauan, ja naiset jo 60 – vuotiaana. Etuus koski ennen vuotta 1971 taloon tulleita. Ikävuosien täytyttyä eläkkeelle oli myös lähdettävä.

Tämä ikivanha, sittemmin lopetettu eläkesääntö harmitti eräitä aktiivisimpia naisia. He vaativat, että naistenkin on saatava olla tasa-arvon nimissä töissä 63 – vuotiaaksi kuten miehetkin.

Aikansa mietittyään YLE:n johto taipui, vaikkakin vähän ihmetteli. Joka tapauksessa etuuteen oikeutetut naiset saivat halutessaan olla pidempään työssä – tai eivät. Mieluummin miten vain. Miehillä tällaista joustoa ei ollut.

Ajan mittaan YLE:n eläke-edut ovat yhä heikenneet. Vuoden 1991 lopussa suljettiin YLE:n eläkesäätiön A – osasto. Siihen päässeille miehille ja naisille eläkettä karttuu jo 63 – vuotiaana niin paljon kuin muuten karttuisi vasta 65 – vuotiaana.

Nykyisin kaikilla vuoden 1991 jälkeen YLE:een tulleilla (johdosta en tiedä) on sama, yleinen työeläkejärjestelmä kuin muissakin yrityksissä. Normaalille eläkkeelle voi siirtyä 63 – vuotiaana tai tehdä töitä 68 – vuotiaaksi, jos töitä riittää. Kaikki työsuhteen pätkät lasketaan yhteen ja siitä se eläke muodostuu.

Näin tänään, ellei järjestelmiä taas muuteta. Ihmiset ovat ottaneet tavakseen elää kituutella entistä pidempään, mikä on alkanut hirvittää eläkesäätiöiden kassanvartioita. Muutoksen tuulet jo voimistuvat.

Joka tapauksessa työn iloa kaikille työssä oleville!

Isovanhemmat vapaaehtoistyössä

laitinen_yle — Sun, 25 Dec 2011 13:05:31 +0000

Lapsenlapsia kylään odotellessa tuli mieleen, että meitä ukkeja ja mummejahan on nyt jo hieman yli miljoona. Se on noin viidennes väkiluvusta. Se on melkoinen vapaaehtoisvoimavara – kuka sen nyt itse mitenkin mieltänee. Ihmisiä ja heidän elinolosuhteitaan kun on kovin monenlaisia.

Entinen pääministeri Mari Kiviniemi sanoi eräässä haastattelussaan, että isovanhemmista oli suuri apu pääministeriaikana. Voin vain kuvitella kuinka Kivinientenkin lapset olisivat tulleet hoidetuksi kun molemmat vanhemmat ovat töissä, äiti vielä melkein kellon ympäri.

Kuva: YLE Harri Hinkka

Kuinkahan pääministeri Jyrki Kataisen lastenhoito sujuu tänä euromyllerryksen kiireisenä aikana?

Isovanhempien lukumäärä alkoi kiinnostaa, kun nykyisessä elämänympäristössäni heitä on niin monta. Sitä se elämänkulku vanhemmiten on.

Tilastokeskuksesta ei heti löytynyt valmista vastausta isovanhempien määrästä Suomessa, mutta hetken selvittelyn jälkeen löytyi. Vuoden 2010 väestössä on 462 755 ukkia ja 594 033 mummia, joilla on yksi tai useampi alle 18 – vuotias lapsenlapsi.

Isovanhempia on itse asiassa hieman enemmänkin, sillä joillakin pitkäikäisillä on myös lapsen lapsen lapsia.

Kun nykyisin puhutaan niin paljon vanhan yhteisöllisyyden vähenemisestä – siis itse asiassa yhteisöllisyyden tunteen tarpeesta – niin olen alkanut epäillä onko tämä sittenkään totta. Ainakin suurissa ikäluokissa, johon itse kuulun, yhteisöllisyys ei ole mihinkään kadonnut.

Sen sijaan nuoremmissa ikäluokissa olen kyllä havainnut, että hyvinvointivaltion ajatus on sisäistetty liiankin hyvin. Kun verot ja ay-maksut on maksettu, niin jonkun toisen – siis yhteiskunnan tai ay-liikkeen – on hoidettava asiat. Ikään kuin minun itse ei tarvitsisi välittää mistään muusta kuin omasta itsestä.

Tämä on hyvinvointivaltion ( en käytä termiä hyvinvointiyhteiskunta) irvikuva. Voi se kyllä olla osin seurauskin, koska malli luotiin suunnitelmatalouden oppien mukaan. Sellainenhan vähentää ajan mittaan myös omaa vastuuta ja lisää byrokratiaa..

Suurten ikäluokkien tuttavapiirissäni on monenlaista isoäitiä ja isoisää. Suurin osa kuitenkin auttaa lastenlastensa hoidossa, jos se vain on käytännössä mahdollista. Suomi on sen verran iso maa, että ei aina ole, vaikka haluakin olisi. Joittenkin lapset vielä asuvat omine lapsineen ulkomaillakin.

Tätä isovanhempien tekemän vapaaehtoistyön määrää ei tietääkseni ole missään selvitetty. Ainakaan minä en sellaista selvitystä ole onnistunut näkemään.

Sen sijaan Suomessa on satoja vapaaehtoisjärjestöjä, joita Raha-automaattiyhdistys tukee. Vuonna 2012 avustuksia jaetaan 291 miljoonaa, josta noin 200 miljoonaa arvioidaan suuntautuvan vapaaehtoistoimintaan ja sen pyörittämiseen.

RAY:n mukaan he avustavat 755 järjestöä, joissa on 1556 avustuskohdetta. Kiitos tästä lankeaa erilaisissa uhkapeleissä rahansa menettäneille ihmisille, joista osa on peliriippuvaisia, joitten auttamista taas toiset rahansa menettäneet RAY:n kautta auttavat vaikkapa Peliluuri – puhelimessa.

Isovanhempien tekemä lastenlasten avustustyö on täysin vapaaehtoista kuten sen pitääkin. Ei tarvita kalliita organisaatioita tai yhteiskunnan avustuksia.

Toisaalta isovanhempien asema suhteessa lapsenlapsiinsa on juridisesti varsin kylmä. Heillä ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa tai lapsenlapsilla omiin isovanhempiinsa. Isovanhemmat kun eivät juridisesti ole ydinperhettä.

Jos isovanhemmilla on huonot välit omiin lapsiinsa, niin lapset voivat kieltää omia lapsiaan edes tapaamasta isovanhempiaan. Lapsen etu jää silloin sivuseikaksi.

Varsinkin eroperheissä lapsen etu suhteessa isovanhempiin voi olla ongelma. Avioeroja kun harvemmin tehdään hyvässä sovussa samppanjalaseja kilistellen.

Toisaalta koko käsite isovanhemmista sekoittuu, jos perheessä kummallakin vanhemmilla on omia lapsia ja sitten yhteisiä lapsia ja meneillään on toinen tai kolmaskin liitto.

Pääkaupunkiseudulla noin joka toinen avioliitto purkautuu, ruuhka-Suomen ulkopuolella liitot ovat kestävämpiä.

Täytyy kuitenkin lopettaa tämä juttu, sillä kohta kolme 8 – vuotiasta ja sitä nuorempaa on tulossa vilkastuttamaan eläkeläisten elämää viikoksi.

EKP luo rahaa tyhjästä

laitinen_yle — Sat, 12 Nov 2011 19:07:13 +0000

Ihmettelin eräänä päivänä kuinka Euroopan keskuspankki taikoo napin painalluksella rahaa tyhjästä (laskee liikkeelle lisää numeroita) ja ostelee sitten näillä digitaalisilla numeroilla euroalueen kuralla olevien maiden velkakirjoja. Tämän jälkeen nämä maat ovat oikeasti velkaa EKP:lle, vaikka sillä alkuaan ei ollut ollenkaan rahaa ostoksiinsa. Siis ennen kuin EKP:n johto näin päätti.

EKP:n korkein päättävä elin, neuvosto, kokoontuun kerran kahdessa viikossa.

Tämä juttu ei ole humpuukia vaan perustuu Suomen Pankin rahapolitiikan osaston julkaisemaan artikkeliin. Karlo Kauko: Lyhyt johdatus rahaan.

http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_onli...

Artikkelin luettuaan tämän blogin kirjoittaja alkoi samalla ymmärtää miksi ihmisten, minä mukaan lukien, on niin vaikea ymmärtää mitä rahalla tarkoitetaan saati sitten euroalueen rahan liikkeitä.

Tavallinen ihminenhän kokee rahaksi sen, jos kukkarosta pilkottaa seteleitä tai kolikoita. Eikä olekaan väärässä. Ekonomistin, Karlo Kaukon, silmin katsottuna tapahtuu kuitenkin häviämistemppu, kun seteli viedään pankkitiskille ja tilille.

” Voiko pankilla olla rahaa? Ei voi, ei ainakaan, jos käytetään näitä tilastollisia määritelmiä (M1, M2 ja M3). Pankin omaisuus ei milloinkaan ole ´rahaa´, sillä luottolaitokset eivät kuulu rahaa hallussaan pitävään sektoriin.
Jos yksityishenkilöllä on lompakossaan seteli, se on rahaa. Jos sama seteli päätyy pankin kassaan, se ei määritelmän mukaan enää ole rahaa. Käsite ´pankin omistama raha´ voisi tarkoittaa käteiskassoja ja talletuksia keskuspankissa, siis pankilla olevaa keskuspankkirahaa.”

Tuosta tuli mieleen, että mikäs sitten on rahaa, jos seteli vaihtuu pankin kassalla digitaalisiksi numeroiksi tilläni eikä enää olekaan rahaa. Ei ainakaan ekonomistien määritelmien mukaan.

Syy on tietysti minun vajavaisessa taloudellisten käsitteiden tuntemuksessani, vaikka tiedänkin tilini olevan plussalla. Minulla on siis ´rahaa´ ja sen pankki on minulle korkoineen VELKAA.

Nykyisin pankit vielä houkuttelevat minua ottamaan velkaa, vaikka en sitä tarvitsisikaan. Vuosikymmeniä sitten oli aivan toisin päin. Minun piti mielinkielin anella pankilta asuntovelkaa kuten muidenkin asuntovelallisten.

Niin, tuo raha, mitä se on? Karlo Kauko varoittaa heti artikkelinsa aluksi käyttämästä sanaa ´raha´ arkikielisen huolettomasti. Vaikkapa niin, että se olisi myös kiinteää omaisuutta, autoja yms.

Savossa sanottaisin, että vaikka olis kuinka ison talon poika, mutta jos ei oo rahhoo, niin ei vuoan oo rahhoo.

”Kaikkein suppein rahakäsite on ´keskuspankkiraha´. Se koostuu setelistöstä ja pankkien talletuksista pankkien pankissa, siis keskuspankissa. Keskuspankkitalletusten kanssa ei tavallinen kotitalous joudu tekemisiin, mutta pankeille ne ovat tärkeitä. Esimerkiksi vuoden 2010 lopussa Suomen Pankissa oli yli 20 miljardin euron edestä talletuksia.”

Ilman noita keskuspankkitalletuksia pankit eivät voi toimia. Mikään järkevä pankki ei myönnä luottoja, ellei sillä ole joko valmiiksi keskuspankkirahaa, tai ainakin jokin nopea ja varma keino keskuspankkirahan saamiseksi.

Ketä tarkemmat rahan määritelmät kiinnostavat, niin lukekaa netistä Karlo Kaukon juttu. Vaatii tältä osin hieman keskittymistä.

Entäs tuo Euroopan keskuspankki rahan tyhjästä taikojana? Päättäviä taikureita pankin ylimmässä päättävässä elimessä, neuvostossa, on 17:sta euroalueen jäsenmaasta. Kaikki kansallisten keskuspankkiensa pääjohtajia, Suomen Erkki Liikanen mukaan lukien.

http://www.ecb.int/ecb/orga/decisions/govc/html/index.fi.html

Ilman EKP:n lisääntynyttä rahantaikomisroolia velkakriisissään pyristelevä euroalue olisi vielä suuremmassa lirissä (anteeksi rahvaanomainen ilmaisu).

Kun aiemmin EKP:n suurin huolenaihe oli, että inflaatio ei pääse karkaamaan käsistä, niin nyt eniten huolettaa rahan loppuminen pankeilta ja velkasuossa olevilta valtioilta.

Uutistoimisto Bloombergin nimettömät lähteet kertoivat 10.11. 2011, että vajaan puolentoista vuoden tauon jälkeen EKP on aloittanut uudelleen vakuudellisten joukkovelkakirjojen oston, joilla tuetaan pankkien rahoitusta.

Jo aiemmin näitä velkakirjoja on ostettu 60 miljradilla eurolla ja nyt ilmeisesti 40:llä.

Pahimmin talousvaikeuksissa rämpivien euromaiden valtionvelkakirjoja EKP on ostanut samoin massiivisilla summilla. Luvut ovat niin järkyttävän suuria, että tavallinen ihminen ei edes voi niitä käsittää.

Lisäys 19.11. 2011:

Lisää vahvistusta EKP:n rahantekomyllyn pyörittämisestä tuli täältäkin

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/11/ekpn_suurostoista_huhut...

On siinä EKP:n rahataikureilla tekemistä, mutta halvaksi ´rahan tekeminen´ tulee. Eivät setelinpainokoneet laula, bittejä vaan syydetään tileiltä toisille...... ja toivotaan, että lopulta kaikki päättyy onnellisesti. Sitähän ei kukaan varmasti tiedä.

P.S.

Sixten Korkman vahvisti mukana olleena sen, että euro-ongelmien synty on sitä, miltä se on jo pitkään näyttänytkin. Mielenkiintoinen haastattelu MOT-ophjelmassa, joka löytyy 21.11. 2011 saakka täältä

http://areena.yle.fi/video/1321296864759

Kyläkoulun lakkauttamisen strategia

laitinen_yle — Wed, 19 Oct 2011 19:34:53 +0000

Laittaessani Pieksämäen kesämökkiäni talviunille sotkeuduin seuraamaan kuinka Pieksämäen kaupunki suunnittelee sulkevansa mökkikylälläni olevaa kyläkoulua. Tämä vireä vanhus on alueen vanhin koulu,112 vuotta vanha nykyinen monitoimikeskus. Se on vuoden kyläksi 2008 valitussa, hyvin kehittyneessä Siikamäki – Peiposjärven kylässä.

Kun näitä kyläkoulujen sulkemissuunnitelmia on paljon muitakin, niin käyköön tämä esimerkkinä siitä kuinka kyläkoulun sulkemista ja vastustamista käytännössä junaillaan ja kuntaliitoksiakin toteutetaan.

Ensiksi faktat. Tästä kyläkoulusta on kyse
http://www.siikamaki.net/peiposjarvenkoulu.html

Tässä kylässä se sijaitsee
http://www.siikamaki.net/

Tämä on kaupunki
http://www.pieksamaki.fi/

Hieman Pieksämäen taustaa.

Nyt vajaan 20 000:n asukkaanPieksämäki on siinä tilanteessa, että säästää pitää kun edes Ideaparkia ei Pieksämäelle tullut. Muutenkaan taloudellisessa kehityksessä ei ole hurraamista.

Nykyinen Pieksämäki muodostui neljästä yhdistyneestä kunnasta 1.1. 2007. Sitä edelsi kolmen ympäröivän maalaiskunnan, Jäppilän, Virtasalmen ja Pieksämäen maalaiskunna, liittyminen Pieksänmaaksi vuoden 2004 alusta. Poliittista yksimielisyyttä kaikkien kuntaliitokseen yhdeksi Pieksämäeksi ei ollut, vaikka olisi pitänyt.

Kuntien kannalta, ei Suomen muiden veronmaksajien kannalta, tämä oli järkevää politiikaa. Näin hyödynnettiin maksimaalisesti valtion kuntaliitostukia. Samalla kolmen kunnan virkamiehet saivat viideksi vuodeksi takuut siitä, että heitä ei irtisanota.

Näin valtakunnallisesti on sovittu muissakin kuntaliitoksissa. Ei siis ihme, jos kuntaliitoksista ei synny nopeasti säästöjä. Mitkään kaupalliset, yhdistyvät yritykset eivät voisi toimia näin tai konkurssi uhkaisi. Yrityksillähän kun ei ole veronmaksajia, joita voi pelkillä päätöksillä verottaa.

Ympäristökuntien yhdistyessä Pieksämäen kaupungiksi 2007 virkamiehet saivat taas viideksi vuodeksi takuutöitä. Olisiko sellaisia tarvittu vai ei, on eri asia. Ainoa joka saa jatkuvasti pelätä työpaikkaansa on kunnanjohtaja. Heidän irtisanomissuojaansa on yleisesti heikennetty. Johtajalta on siis viety valtaa, mutta ei vastuuta.

Sitten tähän kyläkoulujen lakkauttamiseen. Kyläkouluthan on aikanaan perustettu sinne, missä lapsia on ollut riittävästi. Siis kylille. Maaseudun rakennemuutos on muuttanut rajusti kyliä. Monet kylät ovat kuihtuneet, ukkoutuneet ja akkatautuneet, lapsia on ollut vähän.

Johtopäätös: kyläkoulu kiinni, nopeasti kaupaksi ja useinkin varsin halvalla. Lapset taksiin edestakaisin kuljetettavaksi ja keskuspaikassa koulutettavaksi.

Näin on tapahtunt monissa paikoissa. Samaa suunnnitellaan Pieksämäelläkin erityisesti yhdistyneen kaupungin reuna-alueilla. Peiposjärven yli 100 – vuotias kyläkoulu on yksi näistä.

Kaikki kylät eivät ole kuitenkaan samanlaisia. Toiset kehittyvät, toiset eivät. Siikamäki – Peiposjärvi on yksi kehittyvistä kylistä yhteishengen ja aktiivisuutensa ansiosta. Ei ihme, kun se valittiin 2008 vuoden kyläksi.

Puolustanko siis nyt vain mökkikyläni koulun säilyttämistä? Kyllä ja kaikkien sellaisten elinvoimaisten kyläkoulujen, jotka sijaitsevat elinvoimaisissa, kehittyvissä kylissä. Kaikki alueet eivät ole samanlaisia.

Miksi aina kunnan tai kaupungin reuna– alueilta halutaan kuljettaa koululaiset – kuten työpaikatkin – keskustaan? Aivan sama matka keskustasta on kehittyville reuna-alueillekin.

Nykyisenä tietotekniikan aikana matka ja tiedonsiirto ei ole mikään este. Keskustan koulussa ja kyläkoulussa on myös aivan samat opetusvälineet ja samat tutkinnot suorittaneet opettajat. Erityistarpeisiin psykologit voivat tulla kyläkouluille eikä lapsia tarvitse kuljetella.

Pieni on kaunista, tehokasta ja joustavaa. Suuri ja iso on byrokraattista ja tehotontakin.

Näin ei ole kuitenkaan koulujen lakkauttamista suoraviivaisesti ajavien mielestä. Kirjoituspöydällä laaditaan suunnitelmia ja tehdään tarkoitushakuisia laskelmia, jotka tukevat kirjoituspöytäsunnitelmia. Se on virkamiespolitiikkaa poliittisessa ohjauksessa.

Virkamiehet toimivat kuitenkin virkavastuulla. Eikös se ole virkavirhe, jos tarkoitushakuisesti liioitellaan kustannuksia ja vähätellään aiheutuvia säästöjä? Juristit osaisivat tähän vastata.

Näin kuitenkin tapahtu niin Pieksämäellä kuin varmasti monissa muissakin kunnissa. Selvitysten mukaan koulujen lakkauttamisesta ei ole yleensä saatu toivottuja säästöjä, mutta lapsille on aiheutettu paljon sellaista kuljetusstressiä, jota aikuiset eivät omissa työmatkoissaan hyväksyisi.

Olisiko mahdollista, että selvityksiä laadittaessa ei lähdettäisikään ajattelemaan vain ylhäältä kirjoituspöydältä vaan lähestyttäisiin ratkaisuja alkaahalta ylöspäin. Siis mitä päätös käytännössä tarkoittaa. Nykykielellä sanottuna asiakaslähtöisesti. Tästä olisi hyötyä muissakin asioissa kuin vain kyläkouluratkaisuissa.

Kun seurasin kuinka kylän aktiiviset asukkaat yrittivät puolustaa kyläkouluaan hämmästyin kuinka hyvin ja kokonaisvaltaisesti he olivat perehtyneet asiaan. Luulisin, että paljon paremmin kuin asiasta päättävät valtuutetut.Kysymys ei siis ollut vain vastustamisesta vaan kokonaisvaltaisesta kunnan kehittämisestä ja korkeatasoisten koulutusasiantuntijoitten käyttämisestä.

Sellaista argumentointia arvostan. Eri asia on arvostavatko päättäjät niin tässä kuin muissakaan tapauksissa.

Kunnallisen päätöksenteon strategiaan kuuluu yleisestikin ajetun asian kustannusten aliarviointi. Kun päätös on kuitenkin tehty, niin se on vietävä loppuun saakka ja maksettava lisäkustannukset. Näin se toimii.

Olisikohan mahdollista, että päätöksenteossa näkökulmaa laajennettaisiin? Miten kukin päätös liittyy alueen kokonaisvaltaiseen kehittämisstrategiaan seurausvaikutuksineen? Lyökö yksi päätös toista korvalle? Valitettavasti näin usein tapahtuu.

Vanha sanonta on, että soudetaan ja huovataan. Näin käy kun ei ole yhteistä tahtotilaa ja päättäjillä kokonaisvaltaista ajattelua.Sellaista kaivattaisi.

EU:n johtajat haluavat itsensä holhoukseen

laitinen_yle — Sun, 18 Sep 2011 21:20:11 +0000

Mietin eräänä päivänä, että demokratian kannalta on aika hälyyttävää, kun EU:n poliittiset johtajat eivät enää luota omaan kykyynsä hoitaa maidensa talouksia järkevästi vaan siihen tarvitaan ylikansallinen elin EVM = Euroopan pysyvä vakausmekanismi.

Siis samaan tapaan kuin jos tavallinen kansalainen ei enää pystyisi hoitamaan omia asioitaan vastuullisesti vaan hänelle määrättäisiin edunvalvoja. Se oli ennen lainmuutosta nimeltään holhooja, jolla oli holhottavansa asioista enemmän päätösvaltaa kuin nykyisellä edunvalvojalla on.

Heinäkuun alusta 2013 toimintansa aloittavaksi päätettyä EVM:ää voisi aivan hyvin nimittää myös Euroopan Unionin jäsenmaiden edunvalvojaksi. Jäsenmaille jää edelleen suurin osa taloudellista päätösvaltaa, mutta pysyvällä vakausmekanismilla rajoitetaan holtitonta rahankäyttöä eli jatkuvaa velkaantumista.

Yksityistaloudessa tällainen vakausmekanismi toimi aikanaan niinkin, että perheen pää (mies) toi kotona olevalle puolisolleen tilipussin, josta sai pienen siivun käyttörahaa. Näin talous pysyi tasapainossa ja perheen pääkin kurissa ja Herran nuhteessa. Etu oli molemminpuolinen.

EU:n suurperheessä näin yksinkertainen järjestelmä ei ole mahdollista. Järkevä jäsenmaiden taloudenhoito on hoidettava byrokraattisemmin.
Nettitietosanakirjan Wikipedian selvityksestä silmiin pisti tällainen mielenkiintoinen kohta:

”Kaikki vakausmekanismin hallitsema omaisuus ja varat on täysin vapautettu veroista. EVM:n henkilöstö on EVM:n maksamien palkkojen ja korvausten osalta vapautettu kansallisesta tuloverosta.”

” Lisäksi vakausmekanismin kaikki toimitilat ja omaisuus on suojattu takavarikoilta ja pakkolunastuksilta. Vakausmekanismia tai mitään sen osaa ei myöskään voida koskaan syyttää oikeudessa.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_vakausmekanismi

Toisin sanottuna järjestelmä ja sen hoitajat on suojattu tehokkaasti sekä etuisuuksia annettu. Siis tyypillinen kompromissi, koska muuten järjestelmää ei olisi voitu perustaa periaatesopimuksella eurooppaneuvoston kokokouksessa 16. aj 17. joulukuuta 2010 Brysselissä.

Tämän kokouksen jälkeen Valtioneuvoston viestintäyksikkö julkaisi tiedotteen:
Siellä siis tunnustettiin, että ei me, EU:n jäsenvaltiot, pystytä vapaaehtoisesti, ilman yhteisiä pakotteita, hoitamaan omia talousasioitamme niin kuin ´huolellinen mies´ hoitaisi omia asioitaaan.

Tuo ”huolellinen mies” on oikeudellinen termi ja sinänsä varsin mielenkiintoinen. Entäs ”huolellinen nainen”, joka vastaanotti töissä käyvän miehensä tilipussin ja hoitoi huolellisesti perheen talousasiat muitten käytännön asioitten ohella? Tällaista termiä juridiikka ei tietääkseni tunne.

Joulukuun 2010 euroopaneuvoston kokouksen jälkeen valtioneuvoston viestintäyksikkö julkaisi tiedotteen:

”Euroopan vakausmekanismin sovitut yleiset piirteet ovat Suomen kannan mukaiset. Samoin perussopimusmuutokseen löydettiin hyvät muodot. Sopimusmuutos voidaan tehdä yksinkertaisessa menettelyssä Suomen kannan mukaisesti. Näin asia saadaan nopeasti päätökseen. Tässä on tehty isoja päätöksiä nopealla aikataululla”, pääministeri Mari Kiviniemi sanoi.

Mielenkiintoista on seurava mitä oppositiopoliitikko Kiviniemi nyt ja jatkossa sanoo, mutta sellaista politiikka on.

Tuo menneitten asioitten mieleen palauttaminen on ihan hyödyllistä, kun politiikkaa seuraa. Sieltä löytyy jopa filosofisia, toisaalta itsestään selviä huomioita, joille kiihkeässä päivän uutisoinnissa ei ole sijaa. Vaikkapa tällainen pätkä Euroopan komission verkkojulkaisusta tammikuulta 2011:
Ekonomisti Heidi Schauman Suomen pankista sanoo, että kriisi on muuttanut perustavalla tavalla ajattelua talouden seurantajärjestelmistä.
Hänestä viime vuoden suuri muutos näkyy siinä, miten EU-tasolla vastaisuudessa seurataan talouden makrotasapainoja ja miten se puolestaan vaikuttaa politiikkaan.
– On aika uusi näkemys, että julkinenkaan talous ei elä tyhjiössä.
Terveisiä vaan näin jälkikäteen ainakin Kreikkaan, Espanjaan, Portugaliin ja Italiaan.

Helsingin musiikkitalon karmeat kahvilahinnat

laitinen_yle — Thu, 01 Sep 2011 08:39:43 +0000

Helsingin musiikkitalon hienon avajaistilaisuuden juhlavierashumussa harva ajatteli arkipäivää. Musiikki soi ja ilmaistarjoilu toimi, mutta arki koittaa.

Musiikin ystävänä kiirehdin heti katsomaan musiikkitaloa kun sen ovet ja kahvila avautuivat 1.9. 2011. Kahvilan (Restel hoitaa) hinnat olivat järkytys. Kahvikuppi a´2,50 € ja ilmalla kohotettu pulla a´3 €. Siis yhteensä 5,50 €. Tosin santsikupin olisi saanut, mutta eihän kahvia juomalla juoda, tulee huono olokin.

Uteliaana minua kiinnosti mitä kahvi maksaisi illalla konserttien yhteydessä. Peräti 4 (neljä) euroa kuppi! Järjetön hinta, miten lie hinnoittelija ollut järjissään tai hurahtanut liika ahneeksi. En tosiaankaan ole kahvilan tuleva asiakas enempää päivällä ja varsinkaan illalla

---------------------------------------.

Päivitys edelliseen 16.9. 2011:

Konsertin väliajan kahvikupin hintaa oli nyt laskettu 3:een euroon asiakkailta tulleen kritiikin takia. Hinta on kuullemma kahviannokselta eli santsikupin saisi. Käytännössä se on mahdotonta, sillä ruuhkan takia 20 minuutin väliaika riittää nipin napin siihen, että pääsee tiskille edes jotakin ostamaan.

---------------------------------------

Restel voi pitää hintansa, mutta minä eläkeläisenä pidän rahani. Sellaista markkinatalous on.

Ravintolan hintoihin en vielä päässyt tutustumaan, koska ravintolaa ei ollut avattu. Kovin kallis senkin arvelen olevan.

Näin alussa monet firmat varmaankin vievät asiakkaitaan musiikkitaloon ja maksavat mikä pyydetään. Se on tuloksesta/verotuksesta pois ja vähennyskelpoista. Alussa ahne hinnoittelu voi kannattaa, mutta pidemmällä tähtäimellä (pitkässä juoksussa?) ei.

Musiikkitalosta, joka on tarkoitettu kaiken kansan, varakkaiden ja vähemmän varakkaiden, musiikki- ja tapahtumapaikaksi tulee luotaantyötävä, ylätason kuva. Vain varakkaille ja firmoille. Eihän siinä näin pitänyt käydä, eihän?

Ravintolatarjoilu on musiikkitalossa ulkoistettu ja Restel toimii kuten toimii. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen haluttiinpa sitä tai ei. Ehkä musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta voisi joskus illalla ostaa ihan omalla rahalla neljällä eurolla kupin kahvia ja kokeilla miltä se itsestä tuntuu.

Kahvikupin hinnasta Hiilivirta ei tosin päätä, mutta voisi kuitenkin tehdä pienen testin talon piikkiin menevien vieraittensa kestittämisen lomassa.

Olinpa unohtaa oluen. Pieni olutpullo, 1/3 litraa, maksaa musiikkitalossa 5,50 € minulle kerrottiin. Siis vain pieni pullo. Eipä tule juopoteltua sitten musiikkitalolla konserttien yhteydessä eikä muutenkaan

.(Päivitys 16.9. 2011: Nyt keskioluesta pyydettiin 5,20 € pikkupullolta eli hintaa on laskettu hieman.)

Lähdenkin tästä nyt (1.9. 2011) Islantiin vilkaisemaan millainen uusi musiikkitalo
http://en.harpa.is/en/
siellä vajaan 330 000:n asukkaan maassa on valmistunut. Pääsalissa on kuitenkin enemmän paikkoja kuin Helsingin musiikkitalon pääsalissa.

Täytyy juoda myös kupponen kahvia ja vertailla hintoja kahden musiikkitalon välillä.
Toivottavasti tulivuoret eivät nyt ala purkautua.

P.S.

Kolmen ja puolen tunnin lennon jalkeen perilla. Reykjavikin hiljan avatun musiikkitalon (yhdistetyn musiikki-, kongressi- ja oopperatalon) kahviossa kuppi kahvia maksaa 330 kruunua eli noin 2 euroa, siis selvasti vahemman kuin Helsingin musiikkitalossa.

Puolen litran hanaoluen saa 850 kruunulla eli 5.20 eurolla. Kohtuuhintaista. Sen sijaan 1/3 litran olutpullosta veloitetaan 5,50 euroa. Kannattaa siis juoda hanaolutta. Sita voisi olla Helsinginkin musiikkitalossa.

Lauantaina on tarkoitus kuunnella musiikkitalossa jazzia. Arviota akustiikasta tai musiikista ei tule, koska en ole kuin pelkka musiikin kuuntelija.

Musiikkitalo sinansa on huikea arkkitehtooninen kokemus. Rakennus, joka ei koskaan ole aivan samanlainen.

P.P.S

Tarkempi tutustuminen musiikkitaloon

http://en.harpa.is/facilities/

osoitti kuinka monikayttoinen talo on, eika ihme. Pieni maa ei voi rakentaa erikseen oopperataloa ja musiikkitaloa kuten Suomessa. Harpa on hyvin mokikayttoinen: kokoustiloja, oopperaa ja hyvin eri makuihin sopivia konsertteja. Itse kuuntelin funky- jazzia korvia koettelevasti vahvistettuna paasalissa.

Talon akustiikka on ratkaistu seinaverhojen asentoja muuttelemalla ja tarvittaessa vaikka esiitymislavan kattoa laskemalla. Olisi ollut mukava kuulla miten se toimii ilman vahvistimia.

Kongressitoiminta on lahtenyt hyvin kayntiin. Viikonvaihteessa 1100 psykologia ja kayttaytymistieteiden edustajaa piti eurooppalaista kokoustaa. Muista isoja kokouksia on ollut ja lisaa tulossa.

Mutta musiikkikin soi isommissa ja pienemmissa saleissa meren aarella.

Byrokratian kummallisuuksia 1.

laitinen_yle — Wed, 17 Aug 2011 12:56:50 +0000

En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kävin Helsingin verotoimistossa, jota ei enää ole Helsingissä vaan se on yhdistetty Pääkaupunkiseudun verotoimistoksi, joka on Vantaalla.
Minkähän takia ei keskustella enemmän - YLE:kin ohjelmissa – miten hyvinvointivaltiomme voisi käytännössä toimia järkevämmin ja näin verovarat toisivat paremman tuloksen. Sellaista käytännönpoliittista keskustelua kuuntelisin mielelläni.

Kaikki alkoi siitä, kun kevättalvella 2011 täydensin verottajan lähettämää edellisvuoden veroehdotustani.

Ennenhän pääasiassa tammikuussa tehtiin paperille veroilmoitus kaikkine selityksineen, muttta ei enää. Veroilmoituksen voi nyt tehdä verkossa ilman paperia, kun verottaja on ensin lähettänyt esitäytetyn ehdotuksensa.

Tulevaisuudessa siirrytään lähes kokonaan sähköisiin ilmoituksiin ja verohallinnon henkilökuntaa vähennetään. Verotettavat saavat samalla haeskella itse netistä verotietoa, jos osaavat. Saavatko parhaimmat itseoppineet sitten diplomin?

Verkosta löytyvässä veroehdotuksessani ei ollut tilaa kirjoittaa kohtalaisen pitkää selitystä vähennyksistä (teen vielä mm. radiojuttuja YLE:lle). Selvä sivujen suunnitteluvirhe.

Oli pakko kirjoittaa liiteselvitys paperille, mistä Itella (entinen Posti) ilahtui. Se sai nyt verottajalta postimaksun palautuskuorestani.

Teen myös pienimuotoista osakekauppaa. Välityspankki oli yhdistynyt toiseen ja siinä rytäkässä sotkenut tietokonejärjestelmänsä. Verottajalle lähetetyssä ilmoituksessa minun kerrottiin tehneen huimat voitot, kun tosiassa tilini osoitti pientä tappiota.

Menin Helsingin keskustassa olevaan palvelupisteeseen, jossa oli pitkä jono. Otin vuoronumeron ja menin välillä syömään. Takaisin tullessa numeroni oli juuri mennyt ohi ja toimiston ovella oleva vartija ilmoitti, että ketään ei enää oteta sisään.

Ihmettelin asiaa, koska vielä ei ollut sulkemisaika, eikä asiakkaitakaan juuri sisällä. Minua olisi ehditty hyvin palvella, mutta määräykset olivat määräyksiä. Oli siis tultava seuraavana päivänä uudelleen.

Sitten selvisi, että palvelupisteessä tietokoneelta näkyi vain verottajan tekemä veroehdotus, mutta ei minun paperilla aikanaa lähettämiäni liitteitä. Miksikö ei? Siksi, että niitä ei skannata järjestelmään, enkä minä alkuaan voinut kirjoittaa selityksiäni veroehdotukseen, koska siihen ei ollut varattu tilaa. Kummallista.

Niin, toisaalta palvelupiste olikin vain neuvontapiste, jossa neuvotaan ja päätöksiä tehdään muualla. Siis aivan samalla tavalla kuin verottajan valtakunnallisissa puhelinpalvelunumeroissakin vain neuvotaan.

Suuntasin sitten Pääkaupunkiseudun verotoimistoon Vantaalle, mutta varmistin sitä ennen puhelimessa, että paperini ovat siellä. Virkailija tosin ihmetteli puhelimessa, että mitä te sinne menette.

- Onko teiltä kysytty jotakin?
- Ei ole, mutta minä tässä nyt kysyn verottajalta, eikä päinvastoin.

Mielenkiintoinen asenne palveluorganisaatiossa.

Verotoimistossa valitsin henkilöasiakkaat – napista jonotusnumeron. Vajaan tunnin päästä vuoroni tuli ja selvitin ongelmiani.

- Miksi te tähän tulitte, tehän kuulutte metsäverotettavien joukkoon (omistan pienen metsäpalstan).
- Ei kukaan minulle ole kertonut, että en ole henkilöasiakas vaan metsäasiakas.
- Tällainen siirto täällä on kuitenkin tehty.
- Menenkö nyt taas jonon hännille.
- Painakaa jonotusnumero 5, metsäverotus, niin teidät ohjataan oikeaan paikkaan.
- Olenko minä kuitenkin edelleen minä?
- Kyllä olette, virkailija vastasi vinosti jo hymyillen.

Painoin jonotuskoneen nappia ja se sylkäisi lapun: OTA YHTEYS INFOON.

Info - kyltin alla oli SULJETTU – lappu.

-Eikö tässä ole tänään ketään, kysyin palvelutiskin toisessa päässä istuvalta naiselta.
- Tämä henkilö jäi eläkkeelle, eikä uutta ole palkattu.
- Miksi siinä kuitenkin lukee SULJETTU, kun te tässä vieressä kuitenkin palvelette? Laittakaa vaikka nuoli osoittamaan teidän paikallenne.
- Ei sellaista kukaan ole laittanut.
- Onko teillä paperia, minä voin piirtää nuolen ja laitetaan se teipillä kiinni.

Näin tehtiin ja seuraava asiakas menikin heti oikeaan paikkaan.

Virkailija soitti minulle metsäasiantuntijan, vaikka minulla ei mitään metsäasiaa ollutkaan. Byrokratian mukaan kuuluin kuitenkin tähän lokeroon.

- Miksi te halusitte metsäveroasiantuntijan, jos asianne ei koske metsää, virkailija tivasi minulta heti aluksi.
- No, kun minut on siirretty tähän lokeroon. Kyllä minulle kelpaa virkailija kuin virkailija kunhan vain asiani tulee selvitetyksi.

Lopulta ongelmani selvisi, siis periaatteessa, koska loppuvuodesta verottaja tekee lopullisen päätöksensä, josta minulla on mahdollisuus valittaa.

Hyvä poliitikot, kun kiistelette hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja palvelujen alasajosta, niin kiistelkää kerrankin miten järjestelmä käytännössä toimii. Missä on järkeä ja missä ei. Olisiko se mitenkään mahdollista vaikka radio- tai televisio-ohjelmissa?

Ai, yksityiskohdatko eivät kuulu poliitikoille vaan toimeenpaneville virkamiehille. Hyvät virkamiehet sitten, käyttäkää enemmän tervettä järkeä ja sitä paljon puhuttua asiakasnäkökulmaa.

Mielenosoitus taloudellisen realismin puolesta

laitinen_yle — Wed, 22 Jun 2011 20:15:17 +0000

Kreikkalaiset, joilla on jokaista kansalaista kohti velkaa jo noin 30 000 euroa, osoittavat kaduilla mieltä sen puolesta, että taloudellisesti kestämätön meno saisi vain jatkua. Mitäpä jos suomalaiset osoittaisivat mieltä, että hallitus ei jatkaisi lisävelkaantumista kuten se tekee?
Nyt tuleville sukupolville, lapsilleni ja lapsenlapsilleni, kasataan vain yhä lisää velkataakkaa maksettavaksi joskus tulevaisuudessa. Tähän periaatteelliseen riitaan koko hallitusneuvottelutkin olivat kompastua. Tähänkö pyrittiin?

Olen jo pitkään ihmetellyt kuinka sinänsä fiksut poliitikot aliarvioivat äänestäjien käsityskyvyn. Pelätään sitä, että äänestäjät älähtävät, jos heille ei aina vain luvata jotakin lisää.

Kyllä kansa taloudellisen realismin näinä epävarmoina aikoina ymmärtää, vaikka poliitikot eivät sitä uskaltaisikaan tunnustaa.

Mitä, jos lähdettäisiin kadulle mieltä osoittamaan realistisen talousajattelun puolesta!

Mitähän valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vastaisin tällaiselle mielenosoittajajoukolle?

Joukossa marssisi myös mm. Ruotsin Konjunkturinstitutetin vasemmistolainen tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen. Hän on nykyisin samanlainen totuudentorvi kuin valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas (sd.) on ollut jo pitkään.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Taloustuntijat+teilaavat+uuden+hal...

Entisenä yleläisenä muistui mieleen sekin kuinka toimitusjohtaja Mikael Jungner saneerasi kovalla kädellä Yleisradiota, saneerasi kun oli taloudellinen pakko. Poliitikko, kansanedustaja, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner kuitenkin neuvotteli nyt tiiviisti sen puolesta, että valtiontaloutta ei paljonkaan saneerattaisi ja lisävelkaantumista jatkettaisiin. Taisi kuitenkin olla turha toive, jos tuoretta pääministeriä Jyrki Kataista on uskominen.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/katainen_varoitti_tal...

Turha toive saattaa olla myös se, että Kreikka toteuttaisi myös käytännössä ne taloudelliset sopeutustoimet, joista parlamentti pakon edessä niukasti päätti. Savossa on monimielinen sanonta: paljonhan se olis kahta hyvvee tehä, luvata ja totteuttoo.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/kreikan_hallitus_hyva...

Valon juhla, juhannus, kuitenkin on tätä kirjoitettaessa aivan nurkan takana. Tosin päivä alkaa taas vähän kerrassaan lyhentyä. Älkää vaipuko kuitenkaan synkkyyteen. Kyllä aurinko aina nousee, ennemmin tai myöhemmin.

P.S.

The Economist - lehdessä on selkeäsanainen analyysi Kreikan taloudellisesta tilanteesta ja eri ratkaisuvaihtoehtojen merkityksestä. Ei mitään poliittista munkkilatinaa.

http://www.economist.com/node/18866979?story_id=18866979

Näin alkoi Suomen velkaantuminen

laitinen_yle — Fri, 03 Jun 2011 14:41:58 +0000

Minua jäi askarruttamaan miten vielä 1970 – luvun puolivälissä lähes velaton Suomen valtio, 3% bruttokansantuotteesta, on ajautunut nykyiseen velkakurimukseen, runsaat 40% BKT:stä, ja velka yhä kasvaa.

Koottua tietoa löytyy valtiovarainministeriön historiasarjasta, jota nykyistenkin poliitikkojen kannattaisi silmäillä muistin virkistämiseksi näinä aikoina.

Suomen velkaantumista havainnollistaa netissä pyörivää Velkakello-sivusto

http://www.velkakello.fi/

Keväällä 2011 velkaa oli jo yli 14 000 euroa asukasta kohti ja summa vain kasvaa.

Tämä valtiovarainministeriön kaavio osoittaa kuinka suruttomasti varsinkin viime vuosina velkaa on otettu koko euroalueella. Kotitaloudet jo jarruttelevat, valtiot painavat rajusti kaasua.

Poliitikkojen kulutushaluja on yritetty hillitä ennenkin. Mielenkiintoinen oli Suomen Pankin silloisen pääjohtajan Klaus Wariksen epäonnistunut yritys häivyttää valtion varoja poliitikkojen ulottumattomiin 1960.

Valtiontalous oli vaihteeksi ylijäämäinen, mutta kaukokatseisen pankkimiehen mielestä kaikkia varoja ei pitäisi pistää heti menemään kuten oli tapana ja tuntuu kyllä olevan yhä varsinkin vaalien alla.

Osa valtion ylijäämäisistä kassavaroista yritettiin siirtää väliaikaisesti ulkomaalaisiin obligaatiohin pahan päivän varalle.Valtion hyvä kassatilanne tuli kuitenkin poliitikkojen tietoon ja eduskunta päätti monista uusista menoista Sukselaisen II:n, vähemmistöhallituksen (maalaisliitto ja ruotsalainen kansanpuolue) vastustuksesta huolimatta.

Valtiovarainministeriön historiasarja kertoo karusti mihin myöhemmin jouduttiin, kun Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen rakennettiin liian kovaa vauhtia kuin Baabelin tornia. Tähän käytettiin osin lisääntyvää velkaakin veronkorotusten jatkeena.

Vielä 1960-luvun puolivälissä Suomen julkinen sektori oli jonkin verran pienempi kuin Euroopan OECD-maissa keskimäärin. Julkisten menojen osuus oli runsaat 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.

1980-luvulle tultaessa julkisten menojen kasvuvauhti vain kiihtyi ja saavutti 45 prosentin BKT-rajan vuosikymmenen puolivälissä. Vuonna 2010 julkisyhteisöjen menot ovat budjettikirjan mukaan 55,4% BKT:stä. Eniten menojaan lisäsivät kunnat.

Samaan aikaan sekä veroaste nousi että velkaantuminen kasvoi. Tosin laman iskiessä 1992 valtionvelkaa oli vain 20 % BKT:stä, mutta se hyppäsi 66,7 prosenttiin vuonna 1996. Näin tilastokeskuksen tilastot korutttomasti kertovat.

Kiitos hyvän talouskasvun valtion velkaosuus on nyt runsaat 40% BKT:stä, mutta se on laiha lohtu, kun euromääräinen summa vain kasvaa. Joskus sekin on maksettava ja se on pois muusta käytöstä kuten sosiaalimenoista.

Julkisyhteisöt ovat vieläkin velkaantuneempia kuin valtio. Vuonna 2010 julkisyhteisöjen velka oli jo lähes 50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kunnissa eletään syvenevästi velkavetoisesti.

Poliitikkojen vakiovastaus velkaantumisellemme on ollut, että ei me sentään olla niin velkaantuneita kuin eräät muut valtiot. Onneksi ei olla. Kreikalla on nykyisin yli kolme kertaa enemmän velkaa kuin Suomella! Kestämätön tilanne.

Yksi Kreikan velan antajista on Suomen valtio, joka itse saa lainaa hieman yli 3 % korolla ja lainaa summan edelleen Kreikalle runsaan 5 % korolla. Se olisi sijoitus, jos velka maksetaan takaisin,

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen, niin tärkeää kuin se on ollutkin, on tullut jatkuvasti kalliimmaksi. Se rahoitettiin 1970- ja 1980-luvuilla veroastetta jatkuvasti nostamalla ja velkaa hyvinäkin vuosina lisäämällä. Lopulta verotuksen kiristämisessä tuli pää vetävän käteen, kun veroaste nousi 40:een suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Kalevi Sorsan (sd.) toisen hallituksen (1977 - 1979) aikana liian korkeaksi päässyttä veroastetta laskettiin nopeasti osana elvytyspolitiikkaa. Velanoton turvin Suomen veroaste päätyi Sorsan seuraavien hallitusten aikana muiden läntisen Euroopan maiden tasolle 1980 - luvun alkupuolella.

Veroasteen lasku elvytyskeinona ei ole siis mikään uusi keksintö kuten ei velkaantuminenkaan.

Tuomo Mäen OECD-maita koskevan vertailun mukaan Suomen julkisen sektorin kasvu perustui "suuremmassa määrin kuin missään muussa maassa, Iso-Britanniaa lukuunottamatta, julkisten kulutusmenojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kasvuun".

Valtiovarainministeriön historiikkikirjojen mukaan suurin lisäys kulutusmenoissa tapahtui terveydenhuollon ja opetuksen alalla. Sairausvakuutuslaki säädettiin 1963 ja 1972 voimaan tuli kansanterveyslaki. Sinänsä tarpeellisia molemmat.

Tulonsiirtoja kasvattivat monenlaiseet sosiaaliturvaan kuten eläkkeisiin, lapsilisiin, äitiysavustuksiin, työttömyyskorvauksiin ja asumistukiin tehdyt parannukset. Lisäksi 1960-luvun alkuvuosina luotu työeläkejärjestelmä kasvatti automaattisesti vuosi vuodelta menoja.

Järjestelmä pystyttiin rahoittamaan niin kauan kuin talouskasvu oli pääsääntöisesti 3 prosenttia, veroja kertyi ja lainamäärääkin kasvatettiin.

Ketkä sitten olivat vallassa kun hyvinvointiyhteiskuntaa kehitettiin 1960 –luvun lopulta alkaen? Samanaikaisesti kunnille sälytettiin yhä vain uusia tehtäviä, missä on osin kuntien nykyisen ahdingon osasyy.

Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta vallassa olivat SDP, keskusta ja rkp. Välillä vallassa käväisivät myös SKDL (nykyinen vasemmistoliitto) ja LKP (liberaalit). Suomen maaseudun puoluekin istui Sorsan IV:ssä hallituksessa 1980 –luvulla.

Kokoomus pidettiin ulkopoliittisista syistä oppositiossa vuoteen 1987 saakka kunnes Harri Holkeri nousi presidentti Mauno Koiviston tahdosta pääministeriksi.

Olisiko hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ollut maltillisempaa, jos myös kokoomus olisi ollut aiemmin vallan kahvassa, on kyseenalaista. Kansalle haluttiin antaa aina vain uusia ja uusia etuisuuksia.

Nyt tämä tie on toistaiseksi loppuun kuljettu sekä kotimaisista että kansainvälisistä syistä johtuen. Talouden tasapainottaminen ja vanhojen etuisuuksien maltillinen vähentäminen on kuitenkin vaikeaa. Kuka nyt sydänverellään rakentamaansa taloa haluaisi pienentää?

(Tämä on hieman päivitetty, mutta edelleen ajankohtainen blogini. Kesällähän on uusintoja...)

Tällaista on olla eläkkeellä

laitinen_yle — Thu, 19 May 2011 21:18:42 +0000

Eläkeikää lähestyvä tuttava kysyi minulta pelonsekaisesti millaista on olla eläkkeellä?
- Ei hassumpaa, vastasin vähän yli kahden vuoden kokemuksella ja lisäsin, että on ihan vain oma vika, jos ei keksi mitään tekemistä eläkkeellä.
Näin on ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa asun, mutta kyllä sama pätee missä muualla tahansa. Pitää itse aktiivisesti etsiä mieleistään tekemistä ja sitä kyllä on.

Nyt eletään aikaa, jolloin moni suuriin ikäluokkiin kuuluva yleläinenkin on siirtymässä tai jo siirtynyt eläkkeelle. YLE:n poliittisimmassa vaiheessa palkattiin paljon kullekin puolueelle ´sopivia toimittajia´ ja ilmeisesti muitakin työntekijöitä. Heitä yhdisti kuitenkin yksi asia: suunnilleen sama ikä. Organisaatioon muodostui likimain samanikäisten möykky.

Sama YLE:ä odottaa runsaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Senkin ajan 30 – 40 - kymppiset palkkaava, kuten nytkin ovat tehneet, ikäisiään tai mieluummin itseään hieman nuorempia ja heittävät ikääntyneitä ulos.

En usko tämän asenteen muuttuvan millään johtamistaidon viisailla kursseilla, vaikka toisin opetetaan. Ihmiset vain ovat sellaisia.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/tyomarkkinoilla_jo_45-vuotias_alka...

Minä olin niitä onnekkaita yleläisiä toimittajia, jotka saivat mahdollisuuden työskennellä yli alimman eläkeikän. Jäin eläkkeelle 65 – vuotiaana. Kiitos siitä. Toimittajan työhän on kiinnostavaa, mutta vanhemmalla iällä alkaa painaa kuten mikä muu työ tahansa.

Suhtautuminen eläkeläisiin niinYlessä kuin monissa muissakin työpaikoissa on osittain muuttunut. Ennen ihmeteltiin, osin vieläkin, miksi ihmeessä eläkeläinen vielä silloin tällöin haluaa tehdä työtä. Ajat kuitenkin muuttuvat, tosin hitaasti.

Miksi ihmeessä eläkeläisten osaamisen hyödyntäminen ei voisi olla aivan luonnollinen asia? Yhdysvalloissa näin on. Ainakin joitakin vuosia eläkkeellä olleen osaamista voisi hyödyntää, mutta ei ikuisesti. Toisaalta kyllä iäkäskin uutta oppii, mutta hieman hitaammin kuin nuori. Niin, jos itsellä vain on halua oppia.

Teen edelleen silloin tällöin Ylelle radiojuttuja, mutta ei se mikään elämän pääsisältö eläkkeellä ole. Onpahan vain täydennys.Viimeksi haastattelin Palermon entistä, mafianvastaista pormestaria Leoluca Orlandoa. Hän on nykyisin Iltalian parlamentin alahuoneen jäsen ja pääministeri Silvio Berlusconin kärkäs arvostelija.

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/sisilia_ja_eu_30262.html

Minua on siunattu myös lapsenlapsilla ja monilla yhdistystoiminnan hommilla, joten tekemistä riittää.

Sitä välillä vain ihmettelen kuinka monet eläkeläiset ja eläkeläisjärjestöt arvostelevat eläkkeiden taitettua indeksiä ja vaativat sen poistamista. Siis sitä, että minun eläkkeeni pitäisi nousta samaa tahtia kuin palkkojenkin etten jäisi työssä olevien ansioista suhteellisesti jälkeen.

Eihän tässä ole mitään järkeä? En minä voi perustella eläkkeeni nousua työni tuottavuudella, kun en pääsääntöisesti työtäkään tee. Siitä kyllä voi aina kiistellä ovatko jotkut freelance- palkkiot liian pieniä.

Olen eläkkeeni laskutapaan aivan tyytyväinen. Elinkustannusindeksi nostaa eläkettäni 80 prosenttia ja palkkojen nousu 20 prosenttia. Minua kiinnostaa vain se, saanko eläkkeelläni leipää, voita (syön sitä nykyisin entistä enemmän), makkaraa ja muita elintarvikkeita saman verran kuin ennenkin vai en. Vasta sitten, jos hinnat nousevat enemmän kuin eläkkeeni, niin nostan metelin.

Työssä olevien palkat saavat mennä omia aikojaan, en ole kateellinen. Tosin työssä olevat saattavat olla kateellisia minulle, jos nyt heidän ostovoimansa itse asiassa heikkenee ja minun ei. Joskus voi käydä niinkin, tosin harvemmin.

Mielenkiintoista eläkkeellä on ollut tutustua julkiseen terveydenhoitoon. Ylessä työterveyspalvelut olivat,lienevät vieläkin, erinomaiset. Mutta yritäpäs julkisella puolella päästä erikoislääkärille tai hammashoitoon. On opittava jonottamaan ja valittamaan ehkä enemmänkin kuin olisi tarpeen vain päästäkseen kohtuuajassa tarvitsemaansa hoitoon.

Mutta mikäpä tässä toistaiseksi on eläkkeellä ollessa, kun terveys on aika hyvä ja en ole elänyt kuten valtio: yli varojen ja jatkuvasti velkaantuen. Onnea vaan Suomen uusi hallitus omien ja muiden maiden poliitikkojen vanhojen virheiden korjaamisessa.

Joustava Sisiliako Timo Soinin paras EU -alue?

laitinen_yle — Sat, 23 Apr 2011 16:37:05 +0000

Taalla Palermossa, Sisilian suurimmassa kaupungissa, kavellessa tuli mieleen, etta taallahan asioita hoidetaan pitkalti niin kuin Timo Soini haluaisi EU:n toimivan. Missa EU – siella ongelmako? Vaarin, vaarin. Missa Sisilia, siella EU:n ongelmat kierretaan.

On tama Sisilia vahvaa katolista aluettakin, jossa Soini katolisena olisi enemmistossa toisin kuin Suomessa. Nain paasiaisen aikaan Palermon hienoissa kirkoissa on messuja jatkuvasti. Iltaisin pitkin katuja liikkuu myos uskonnollisia kulkueita, processione. Osallistuinpa niihin itsekin, vaikka en olekaan katolinen. Tuli aivan harras tunnelma.

Tästä kuuluu Palermon entisen, mafianvastaisen pormestarin haastattelu. Nykyisin Leoluca Orlando on Italian parlamentin alahuoneen jäseen ja pääministeri Berlusconin kova arvostelija

http://areena.yle.fi/ohjelma/176066

Haastattelun koko käännösteksti on täällä

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/sisilia_ja_eu_30262.html

Pitkaperjantai-iltana poikkesin Palermon sivukadulle, jolla oleva aukio oli taynna ihmisia..... ja savua. Aukiolle oli pystytetty savuavia grilleja, joissa valmistettiin herkullisia liha- ja kalaruokia. Tunnelma oli oikein rento ja mukava.

Suomessa tallainen ei olisi tullut kuuloonkaan tiukkojen viranomaismaaraysten takia. Yrittivathan Helsingin terveysviranomaiset kieltaa perinteisen munkkien paistonkin Maunulan ulkolumajalla ylitiukkoihin maarayksiin vedoten. Onneksi jarki voitti.

- Olisiko tallainen yksityisyritteliaisyys mahdollista Pohjois-Italiassa, Torinossa, josta tulet, kysaisin paytaan sattuneelta nuorelta naiselta, joka puhui yllattaen hyvaa englantia. Sisilialaiset eivat juuri muuta osaa kuin iltaliaa.

- Ei meilla Torinossa tallainen grillailu olisi mahdollista. Meilla noudatetaan maarayksia. Tamahan on mita ilmeisimmin harmaata talouttakin, josta ei veroja makseta.

Pohjoinen ja etelainen Italia ovat yha kovin erilaisia, ovat aina olleet. Samaa EU:ta silti molemmat.

Mitahan Timo Soini olisi sanonut jos olisi sattunut iltamessusta tullessan samaan poytaan kanssamme? Missa menevat EU-maaraysten jarkevan noudattamisen rajat? Minka verran harmaata taloutta on kohtuullista sallia, jotta ihmisilla olisi edes jotakin tekemista.

Sisiliassa kaikki nayttaa olevan suhteellista. Kalaa myydaan toreilla ja kaduilla sellaisissa olosuhteissa, joita Suomen terveysviranomaset kauhistelisivat. Paikalliset eivat kauhistele ja ostavat kalaa sielta missa sita on tarjolla.

Tuli mieleen, etta Helsingin kauppatorilta kalakauppiaat katoavat kun terveysmaarayksia aina vain kiristetaan. Kahvilan perustaminenkin on monen mutkan takana.

Harmi kun EU-kriittinen Timo Soini ei ollut Palermossa juttukaverina. Jatkoin siis juttua nuorten kanssa.

Jos Sisiliassa oltaisiin lukemattomien EU – maaraysten noudattamisen kanssa tarkempia, niin mita tapahtuisi? Luvattomien pienten grillipaikkojen pitajilla ei olisi toita. Ei myoskaan keskustan kaduille levittaytyvilla rihkaman kauppiailla.

Tuskinpa sillakaan vohvelin kauppiaalla mitaan lupaa oli, jolta ostin yomyohalla herkullisen vohvelin.

Etteiko han maksa veroja? Mista mina tiedan, mutta enemman harmaata kuin valkeaa hanenkin bisneksensa varmaankin on.

Mutta maksaahan han kuitenkin arvonlisaveron ehka harmaasti hankkimallaan tulolla ostamistaan tavaroista. Ainakin bensiinissa veroa on yhta huimasti kuin Suomnessa.
Suomalaisesta ja torinolaisesta kulttuurista loytyi lopulta aika paljon yhteista. Tyota tehdaan tasmallisesti ja maarayksia noudatetaan. Kielitaitokin on varsin hyva.

Sisilialaisesta perati suurpiirteisesta normien noudattamisesta jai mieltani vaivaamaan perusongelma hyvinvointivaltion ja vahemman hyvinvoivan yhteiskunnan, kuten Sislian, valilla. Onko parempi, etta ihmisilla on edes jotakin tekemista kuin etta ei ole, ja ne joilla toita on, maksavat niille, joille ei toita syysta tai toisesta jarjesty?

Meniko tama jo harmaan talouden puolustamiseksi? Niin, asiat eivat ole mustia eivatka valkeita vaan usein jotakin silta valilta.

Tämä vaaleissa kiinnostaa: Miksi suomalaista lampaanlihaa saa niin huonosti?

laitinen_yle — Sat, 02 Apr 2011 15:04:11 +0000

Jos kansalaiset, eivätkä toimittajat ja poliitikot, saisivat valita teemat, jotka äänestäjiä kiinnostavat, niin asialista voisi olla aivan toisenlainen. Kotkalaisen vaalipaneelin ensimmäinen yleisökysymys oli: - Miksi lampaanlihaa ei saa tasaisesti ympäri vuoden ja kotimaista on niin vähän tarjolla?
Hyvä ikuisuuskysymys näin pääsiäisen lähestyessä, kun lampaanliha palaa kauppojen tiskille. Pakastettua lammasta kyllä aina saa, mutta pääasiassa ulkomaistahan se on.

Hernerokka vetää paremmin kuin poliittinen sanoma.

Keskustalainen uudelleen valintaa tavoitteleva kansanedustaja sai selvittää pitkään kotimaisen lammaslihan tuotannon ongelmatiikkaa. Lopputulos oli karu: tuottajalle maksettava hinta on surkean alhainen. Lampoloitten pito ei oikein lyö leville. Tarjonta jää näin vähäiseksi.

Oli paikalla kokoomuslainen ministerikin, mutta eivätpä globaalit haasteet tai ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat yleisön kysyjiä kiinnostaneet. Ihmisiä lähellä olevat asiat olivat kiinnostavampia.

En tiedä kuinka paljon kukaan panelisteista, kolmas oli perussuomalainen, voisi vaikuttaa siihenkään, kun itärajalle menevä tie on mutkainen ja kiertelee kysyjän mielestä aivan tarpeettomasti historiallisia ´kiviraunioita´.

Ei voi sanoa, että tilaisuus olisi ollut mikään suuri yleisömenestys, olisikohan ollut noin parikymmentä ihmistä. Ajat ovat muuttuneet, ei tällaisiin poliittisiin tilaisuuksiin yleensäkään ole suurta tungosta. Toista se oli vaikka parikymmentä vuotta sitten.

Vanhasta kiinnostuksestani politiikkaa kohtaan olen eläkkeellä kierrellyt kuuntelemassa eri puolueiden sanomaa. Ainakin vaaliteltat ovat aika toivoton yritys kalastella ääniä. Kahvin tai hernerokan takia sinne mennään.

Helsingin kolmen sepä aukiolla pystytettiin lauantaina2.4. 2011 esivalmistettua vaalimökkiä. Vaikka tarjolla oli parinkin puolueen vaalisanomaa, niin eniten minua alkoi kiinnostaa tämä mökki. Kaikki osat olivat valmiiksi katkotut. Minäkin olisin osannut latoa niitä ristikkäin ja lomittain.

Rakennusmiehet välillä vilkaisivat kokoamisohjeita ja kas, kohta oli seinä pystyssä, ikkuna siinä ja työ eteni silmissä. Tällaisestahan saisi kootuksi nopeasti kylmän autotallin mökille.

Kun kävelin parin tunnin kuluttua taas kolmen sepän aukion ohi, niin mökki oli melkein valmis. Soppatykki oli viety pois ja ihmiset kaikonneet. Läpinäkyvä kahvilakoju kuitenkin veti ihmisiä.

Helsingin itäkeskuksessa olisi voinut luulla, että Sirkus Finlandia olikin aloittanut etuajassa kesäkiertueensa. Vaalikojuja toinen toisensa perään. Keskusta, kokoomus, kristilliset (teemalla koti, uskonto ja isänmaa eli kokoomuksen vaalitunnus joskus 1960 - 1970 –luvulta, jota kokoomus alkoi vähän häpeillä, kunnes se taas kelpaa kokoomuksellekin, mutta ei enää kovin näkyvästi tänä globaalina aikana), perussuomalaiset, demarit ja vasemmistoliitto.

Kysäisin kokeeksi vasemmistoliiton teltalla, että mikähän ero on vasemmistodemarilla ja vasemmistoliittolaisella? Nuorimies meni hämilleen ja ehdotti kysymään puheenjohtajalta, joka oli suuressa vaalipaneelissa kauppakeskuksen sisällä.

Ei siellä kysymyksiä saanut esittää. Musiikin ja median monitoimimies Jone Nikula veti vauhdikkaaseen tapaansa paneelikeskustelua. Itse asiassa tilaisuus oli aivan hauska, toisin kuin moni muu, joita olin kuunnellut.

Demarien edustaja lupasi työtä ja toimeentuloa kaikille, jos heitä äänestää. Ilosanomako yli viisikymppiselle pitkäaikaistyöttömälle?

Yhdellä vaalimökillä sentään opin jotakin uutta. Virassa oleva upseeri voi osallistua puoluetoimintaan vaikkapa kunnanvaltuutettuna, jos ei liity puolueeseen, mutta toimii sitoutumattomana jonkin puolueen ryhmässä. Jännä tapa kiertää säännökset.

Ehdolla kansanedustajaksikin upseeri voi olla, mutta virasta on erottava ennen kuin tulee valituksi. Ei siis valinnan jälkeen. Aikamoinen riski. Toisaalta, jos parlamentin ovet eivät auenneet, niin voi pyrkiä uudelleen puolustusvoimien palvelukseen. Ura sen jälkeen ei kyllä ole nousujohteinen. Poliittisesti merkitty mies tai nainen.

Kuolettavin tilaisuus, jossa olen käynyt käsitteli terveyden ja sairaanhoidon tulevaisuutta. Asia nimittäin alkaa kiinnostaa yhä enemmän näin ikääntyvää aivan henkilökohtaisesti.

Paneelissa olleet ihmiset, joista käsittääkseni vai yksi oli ehdolla, esittelivät omaa työhistoriaansa laveasti ja kehuivat ylitsevuotavasti ehdolla olevaa. Ellei tilaisuuden aluksi oli tarjottu kahvia, olisin jo varmaan nukahtanut ennen kuin päästiin yleisökysymyksiin.

Sainhan minä sitkeänä eläkeläistoimittajana lopulta kysymysvuoron, mutta en vastausta. Kysyin vain, että miksi Helsingissä ei voi mennä mille terveysasemalle tahansa saamaan hoitoa, jos omalla on kovin pitkät jonot?

On pakko käyttää omalääkäriäkin, ellei satu olemaan hyvin kiireellinen tapaus. Miksi ei katsottaisi tietokoneelta missä on parhaiten vapaata? Siitä vain kipin kapin toiselle terveysasemalle. Mutta kun ei niin ei. Näin byrokatia meitä palvelee.

Vasta sen jälkeen kun eduskunta sääti lain, niin toukokuun alusta 2011 helsinkiläinen voi vaihtaa hänelle määrätyn terveysaseman kerran vuodessa ja valita omalääkärinkin, mutta ei mennä milloin vain vähiten ruuhkaiselle terveysasemalle koko kaupungissa.

Poliitikot kiistelevat yksityisen tai julkisen terveyspalvelun puolesta. Siitä pitäisi keskustella enemmän, miten järjestää julkinen palvelu järkevämmäksi ja joustavammaksi. Kyllä sieltä hyvän hoidon saa, jos onnistuu ensin pääsemään hoitoon.

Taisi tarttua poliittinen puhe tuolta vaalimökeiltä itseenikin.

KKO pelasti kuluttajaviraston sukupuoleen perustuvalta syrjinnältä

laitinen_yle — Fri, 18 Mar 2011 22:02:14 +0000

Kun nykyisin ollaan kovin tarkkoja sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä, niin tämä on kummallinen tosikertomus millä perusteella korkein oikeus kumosi 1996 alempien oikeusasteiden mielestä miestä syrjivän ratkaisun valittaessa toimittajaa Kuluttaja – lehteen.
Jos korkein oikeus ei olisi tullut apuun, niin kuluttajavirasto ja sen lehti olisivat joutuneet hyvin kiusalliseen asemaan, kun mukana oli myös ripaus miestä koskevaa ikäsyrjintää.

Kuva:YLE

Lopputuloksen kannalta tragikoomista on, että korkeimman oikeuden ratkaisu samalla laajensi työnantajien mahdollisuuksia palkata toimeen melkein kenet tahansa, jos tehtävä määritellään riittävän väljästi.

Miten niin tragikoomista? Siksi, että kantajana oli ammattiliitto, Suomen Sanomalehtimiesten liitto, nykyisin Journalistiliitto.

Minua aikanaan koskeneet paperit sattuivat käteeni laatikoitani penkoessani. Kun näistä 1990 – luvun tapauksista on aikaa jo viitisentoista vuotta, niin voin jo suhtautua koko juttuun huvittuneesti.

Toisaalta tapahtumilla on yhä ajankohtaisia yhtymäkohtia tämänhetkiseenkin työelämään. Miten ammattitaitoa valintatilantessa arvioidaan? Tippuuko hakija, jos on ylikoulutettu tai liian kokenut kyseiseen tehtävään?

Ikäkin on tärkeä. Eikö työyhteisön keski-ikää vanhempi olekaan sovelias tähän yhteisöön? Tulisiko kokeneesta henkilöstä uhka asemaansa pelkääville pikkupäälliköille?

Aloitetaan kuitenkin alusta. Elettiin vuotta 1992 ja kuluttajaviraston Kuluttajatietoa viranomaisjulkaisusta haluttiin kehittää ihan oikea lehti. Siis tämä nykyinen Kuluttaja.
http://www.kuluttaja.fi/fi-FI/

Olin työtön kun silloiselta Uudelta Suomelta olivat loppuneet rahat. Enpä ollut ainoa. Työpaikkoja vain oli peräti harvassa, kun lama iski täydellä teholla Suomeen kuin tsunami nyt Japaniin.

Minulla, silloin 48 – vuotiaalla, oli yli 20 vuoden kokemus enemmän ja vähemmän vaativista sanomalehtimiehen tehtävistä aina päätoimittajuutta myöten. Sanomaosakeyhtiön toimittajakoulukin oli käyty, mutta valtiotieteen opinnot jääneet kesken kuten niin monelta toimittajalta siihen aikaan.

Kuluttaja-lehden paikkaa haki myös minua huomattavasti nuorempi, paljon vähemmän kokemusta omaava nainen, jolla oli kuitenkin akateeminen loppututkinto. Hänet valittiin etukäteissuunnitelmien mukaan, koska hän oli avustanut säännöllisesti lehteä.

Silloinen Sanomalehtimiesten liitto ja kova juristinsa Pirkko Pesonen lähti ajamaan asiaani, koska haluttiin selvittää mitä käytännössä tarkoittaa toimittajan täysi ammattitaito. Tehtävään edellytettiin ainoastaan tätä, ei muuta. Myös tasa-arvolain mukaisen sukupuolisen syrjinnän mahdollisuus kiinnosti.

Helsingin raastuvanoikeus ja Helsingin hovioikeus antoivat kuluttajavirastolle odotetusti langettavan tuomion. Virasto sai kuitenkin valitusluvan korkeimpaan oikeuteen.

Kiistaksi nousi onko työssä hankittu laaja, monipuolinen kokemus valintaperusteena painavampi peruste kuin akateeminen, teoreettinen loppututkinto, jota ei edes edellytetty, ja toista hakijaa selvästi vähäisempi ja suppea-alaisempi kokemus.

Ikänikin (silloin 48 v.) vaikutus tuli ´raskauttavana´ asiana selvästi esiin lehden silloisen toimitussihteerin todistajalausunnosssa. Tosin tämä pöytäkirjalausunto ihme kyllä sivuutettiin kokonaan oikeudessa:
”...ja varsinkin, kun meillä on päätoimittaja, joka on 34 – vuotias ja sitten minä itse (silloin 36 – 37 v.), niin kyllä sanoisin. että siihen työympäristöön sopisi paremmin nuorempi henkilö.”

Sekin perustelu sivuutettiin, että määräaikainen, alle vuoden mittainen työsopimus tehtiin pelkästään budjettiteknisistä syistä. Tarkoitus oli kehittää lehteä kuten ilmoituksessa kerrottiin, antaa sille rahaa ja vakinaistaa toimittaja seuraavassa budjetissa kuten myös tehtiin.Kuluttaja - lehti onkin nykyisin kunnon lehti.

Oikeuskäsittelyn edetessä lopulta korkeimpaan oikeuteen saakka kävi selväksi kuinka teoreettisesti oikeuslaitoksen huipulla ajatellaan. Yhä enemmän sai painoa akateeminen tutkinto, jolla lehden tuotetestien ja muiden varsin vaatimattomien toimitustöiden tekemisen kannalta ei paljoa merkitystä ollut.

Käytännössä me molemmat hakijat, nainen ja minä, olimme ylikoulutettuja ja kokeneita lehden avoinna olevaan vaatimattomaan tehtävään. Nykyisin koulutustason yhä vain noustua tällaisia tilanteita on yhä enemmän.

Huomasin myös hierarkisen vaaran, jota en silloin ymmärtänyt. Kun Kuluttaja-lehti ilmoitti julkisesti haluavansa kehittyä kunnon julkaisuksi, niin minä onneton entisenä päätoimittajana kehuin valitsijoilleni kuinka innokas olin olemaan mukana tässä lehden kehittämisessä.

Virhe, virhe. Minun olisi pitänyt kertoa olevani kiinnostunut vain tuotetesteistä, koska tällaista tekijää he halusivat. Totta kai erilaiset testitkin kiinnostivat, sehän on osa normaalia toimitustyötä tällaisessa lehdessä.

Byrokraattisessa virastossa laaja-alainen innokkuuteni nähtiin kuitenkin uhkaksi. Viraston päätökset tehdään ylhäällä, siellä paukutetaan rumpua, jonka tahtiin alaiset marssivat kiltisti.

Vähän samaan törmäsin myöhemmin YLE:ssäkin työskennellessäni. Älä ajattele liian laaja-alaisesti, sellainen ajattelu on varattu muille kuin tavallisille työntekijöille.

Sellaisenkin ennakkoasenteen huomasin oikeusprosessin kuluessa, että ammattitaitoisen toimittajan mukautumiskykyyn ei uskottu. Saman olen kyllä havainnut muuallakin. Jos olet tehnyt jotakin työtä jonkin aikaa, niin kohta esimiehet eivät usko sinun muuta osaavankaan.

Antakaa ihmeessä rohkeasti uusia mahdollisuuksia. Havaitsette pian kuinka alaisestanne puhkeaa kuin uusi kukkanen.

Tässä kuluttajaviraston oikeusprosessissa korkein oikeus lopulta pelasti viraston pulasta ja kumosi alempien oikeusasteiden tasa-arvolain sukupuolista syrjintää koskeneet tuomiot.

Lehteä avustanut nainen valittiin jo aiemmin tehtävään kuten minun oli heti ensi tapaamisessa annettu ymmärtää, vaikka en sitä heti uskonut.

Harmi kun en koskaan ehtinyt tutustua kilpakumppaniini. Olisi voinut olla vaikka kuinka mukava ihminen. Nyt hän on jo manan majoilla, joita kohti itsekin päivä päivältä lähestyn.

Korkeimman oikeuden tuomio
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1996/19960141?search%5Btype%5D=pi...
oli myös Sanomalehtimiesten liitolle pettymys.
”Täytettävää tointa koskevien kelpoisuusehtojen puitteissa kuluttajavirastolla on ollut oikeus tasa-arvolain vastaiseen syrjintään syylistymättä arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka se on parhaiten arvioinut edistävän työnantajan tarpeita.”

Tämän mukaan nykyisinkin eletään.

Luotanko sitten korkeimman oikeuden ratkaisuihin? Luotan ja en luota kuten moni muukin. Ylemmäksi ei enää Suomessa voi mennä. Onneksi on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jolta Suomi on saanut valitettavan monta langettavaa tuomiota.

http://www.echr.coe.int/ECHR/EN/Header/The+Court/Introduction/Informatio...

Yleishyödyllinen yhteisö ja veroparatiisi

laitinen_yle — Sun, 06 Mar 2011 15:51:12 +0000

Vaalien alla yleishyödyllisiä yhteisöjä syntyy kuin sieniä sateella. Verottaja kertoo syynkin miksi.
”Puolueen, valitsijayhdistyksen, ehdokkaan tukiryhmän tai -yhdistyksen sekä muiden näihin rinnastettavien yhteisöjen saamat vastikkeettomat lahjoitukset ovat saajilleen verovapaata tuloa.”

Harmi kun en tarjoutunut ehdokkaaksi, niin olisin voinut perustaa yleishyödyllisen yhteisön. Se kuulostaa niin hienolta, aivan kuin olisi hyväntekijä.

”Edellä mainittuja yhteisöjä voidaan pitää yleishyödyllisinä yhteisöinä, jolloin ne ovat verovelvollisia vain elinkeinotoiminnan tulosta ja joistakin kiinteistöistä saaduista tuloista (tuloverolaki 22 §). Tämän vuoksi niiden varainhankintana saamat lahjoitukset eivät ole veronlaista tuloa.”

Perikuntani (jos perittävää jää) olisi aikanaan ilahtunut, jos he olisivat yleishyödyllisiä yhteisöjä.

”Yleishyödyllisen yhteisön saamasta lahjoituksesta tai sen testamentilla saamista varoista ei myöskään suoriteta perintö- ja lahjaveroa (perintö- ja lahjaverolain 2 §:n 1 momentti).”

Mutta miksi ihmeessä ylipäätään on organisaatioita, joitten ei tarvitse maksaa veroja toiminnastaan? Nehän ovat kuin veroparatiiseja.

”Yleishyödyllinen yhteisö on yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu juridinen yhteisö, jonka toiminnan yhteiskunnallisen hyödyn ja merkityksen katsotaan olevan niin huomattavan, että sille voidaan myöntää erityisiä verovapauksia.”

Hyvä tietää. Yleisradiokin, julkisen palvelun laitos, on katsottu niin yhteiskunnallisesti hyödylliseksi, että sen ei tarvitse maksaa veroja. Arvonlisäveroja kylläkin on maksettava.

Jos päättäisin tukea jotakin puoluetta tai sen ehdokasta, niin minun olisi ensin maksettava tuloistani vero, jonka jälkeen jäävällä summalla voisin tehdä mitä haluaisin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

LISÄYS: Itse asiassa tämän blogin jo kirjoitettuani päätin antaa pienen, symbolisen vaalitukisumman eräälle ehdokkaalle. Miksikö? Ihan vain sen periaatteen takia, että mitä useampia pieniä tukisummia ehdokas saa, sitä riippumattomampi hän on tukijoistaan.

"Kansan vaalituki" ei minusta ole ollenkaan huono ajatus. Ei tule turhia riippuvaisuuksia tukijan ja tuettavan välille. On naurettava ajatus, että muutaman kympin tai edes muutaman satasen summalla voisi lahjoa ehdokasta/edustajaa. Eikä siitä saa edes kohu-uutista.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lahjoituksesta en minä, eikä mikään yrityskään, voisi tehdä verovähennystä kuten Yhdysvalloissa.. Siellä vaikkapa tieteen, taiteen ja ilmeisesti (?) puoluetoiminnan tukemiseenkin tehdyt lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Tämä osaltaan selittää superrikkaiden avokätiset lahjoitukset eri tarkoituksiin. Vähennysoikeutta on ehdoteltu Suomessakin, mutta verottaja ei ole innostunut.

On tästä kyllä yksi poikkeus. Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia ja näitä ammattiyhdistysliike sitten voi käyttää vaikka puoluetoiminnan tukemiseen, kuten on käyttänytkin. Siis ilman mitään jäsenäänestyksiä.

Verohallituksen ohjeet vaaliavustusten ja – menojen verotuksesta http://www.vero.fi/default.asp?path=5,40,87&article=9794&domain=VERO_MAIN
ovat mielenkiintoista luettavaa. Aika moni asia jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi. Siinä tulkinnanvaraisuudessa se sitten on se ehdokkaan kauhuskenaario.

”Ehdokkaan itsensä rahana saama vaaliavustus (esimerkiksi ehdokkaan omalle pankkitilille tai tilille, johon vain ehdokkaalla on käyttöoikeus) on lähtökohtaisesti hänelle veronalainen lahja. Ehdokkaan saama vaaliavustus on veronalainen lahja, jos samalta antajalta kolmen vuoden aikana saatujen avustusten ja mahdollisen muun lahjan määrä on yhteensä 4 000 euroa tai sen yli (perintö- ja lahjaverolaki 19a §).”

Siinäpä verottaja on ajatellut sopivasti neljän vuoden vaalikausia. Vaalien alla ehdokas siis voinee ottaa vastaan rahaa vaikka omalle tililleen alle 4000 euroa moneltakin erilliseltä lahjoittajalta kunhan rahaa käytetään vaalimenojen kattamiseen.

Mitenkähän verottaja määrittelee vaalimenot? Entä jos kaikkia vaaliavustuksia ei saakaan kulumaan? Voisiko loput siirtää sen varalle, että asettuu seuraavissakin vaaleissa ehdokkaaksi?

Sanonta ”muun lahjan määrä” on mielenkiintoinen. Mitähän sekin tarkoittaa? Riemukkaita suunnitteluillallisia, lentolippuja, hotelleja, ilmaispalveluksia vai mitä?

”Kun lahjan arvo nousee edellä mainittuun määrään (4000€), on lahjansaajan eli ehdokkaan annettava lahjaveroilmoitus. Pienemmistä summista lahjaveroilmoitusta ei tarvitse antaa. Verohallinto voi kuitenkin erikseen pyytää lahjaveroilmoitusta, jos on syytä selvittää, onko verovelvolliselle määrättävä veroa.”

Eipä kannata ehdokkaan riskeerata ottamalla omalle tililleen vaalitukea. Viisainta on perustaa tukiyhdistys eli yleishyödyllinen yhteisö. Silloin verottaja on todennäköisesti tyytyväinen. Ehdokas voi huokaista helpotuksesta tällaisissakin tapauksissa.

”Ehdokkaan puolesta suoraan kolmannelle osapuolelle maksetuista vaalikuluista ei yleensä synny ehdokkaalle veronalaista lahjaa. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ehdokkaan puolesta maksetuista vaalimainonnan menoista syntynyt ehdokkaalle veronalaista etua, koska mainostamiseen käytetyt varat eivät olleet ehdokkaan määräämisvallassa (KHO 1981/2236).”

Sen sijaan osakeyhtiön vähemmistöosakkaankin kannattaa olla varovainen, jos yritys maksaa hänen vaalimainoksensa. Summa lisätään ehdokkaan henkilökohtaisiin tuloihinsa. Paras siis pyytää naapuriyhtiötä maksamaan. KHO:n äänestyspäätös löytyy vuodelta 1984.

Verottaja ei myöskään ymmärrä, että vaalikulut olisivat tulonhankkimiseksi ja säilyttämiseksi tarkoitettuja kuluja.

"KHO 1971/1686:
Kansanedustajaksi valitulla olleita vaalikuluja ei voitu vähentää tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina kustannuksina kansanedustajan toimesta saadusta tulosta. Verovuosi 1966."

Maalaisjärjellä tätä on vähän vaikea ymmärtää, koska tavallinen palkansaaja voi vähentää verotuksessa tulonhankkimisesta johtuvia kustannuksia. Toisaalta, kansanedustaja ei olekaan tavallinen palkansaaja, hänellä on monia käsittämättömiä etuja….jos sattuuu tulemaan valituksi.

Jos ei tule, niin henkilökohtaista vaalivelkaakin voi jäädä, eikä se ole mistään vähennyskelpoista. Sama tilanne on valituksi tulleellakin.

Poliitikkojen hyvä lehtimiestapa

laitinen_yle — Sun, 13 Feb 2011 17:48:29 +0000

Vaalien lähestyessä tuli mieleen, että voisihan poliitikoillakin olla poliitikkojen ohjeet kuten meillä journalisteilla on journalistin ohjeet. Jos joku poliitikko ei noudattaisi, niin riippumaton Poliittisen sanan neuvosto antaisi huomautuksen, joka julkaistaisiin internetsivuilla kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Lähtökohdaksi voitaisiin ottaa, vaikka nykyiset journalistin ohjeet.
http://www.jsn.fi/fi/journalistin_ohjeet/

Sittenpähän niin journalistit kuin poliitikotkin olisivat samojen ohjeitten piirissä. Jos joku ei haluaisi noudattaa näitä ohjeita, niin voisi vapaasti irtisanoutua.

Tasapuolista tämäkin. Jo nyt myös ns. juorulehdistö vähät välittää journalistin ohjeiden tunnontarkasta noudattamisesta.

Poliitikkojen ohjeista saisi vaikka tällaisen version journalistin ohjeita hieman mukaellen.

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä poliittinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa poliitikoilta tietoja ja mielipiteitä.

Näiden ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä politiikassa ja edistää ammattieettistä keskustelua.

Ohjeet koskevat kaikkea poliittista työtä. Ne on laadittu vain alan itsesääntelyä varten. Ohjeita ei ole tarkoitettu käytettäviksi rikos- tai vahingonkorvausvastuun perusteena.

Poliitikko on vastuussa kaikelle kansalle. Kansalla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Poliitikolla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa poliitikon vapaata toimintaa.

Poliitikko ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä edistää aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

Poliitikon velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen politikointiin.

Yleisön on voitava erottaa tosiasiat poliitikon mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
Poliitikon tekemä olennainen virhe on korjattava heti poliitikon omilla verkkosivuilla. Jos virhe on tehty tiedotusvälineen kautta, niin tiedotusvälinettä on pyydettävä oikaisemaan välittämänsä poliitikon virheellisen tiedon.

Poliitikon ohjeitten noudattamattomuudesta voi seurata, että poliitikkoa ei valita tai uudelleen valita.

Voi meitä voideltuja toimittajia

laitinen_yle — Fri, 04 Feb 2011 16:21:22 +0000

Jos järjestettäisiin poliitikkojen ja toimittajien voitelukisa, niin kumpiko puoli voittaisi? En tarkoita näin talvella suksien voitelua vaan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vastaan otettua vieraanvaraisuutta, ilmaista sitä sun tätä.

Veikkaan kyllä veteraanikansanedustaja Ilkka Kanervan voittavan minut, vaikka hänellä onkin – toistaiseksi - vähän minua lyhyempi työura. Mutta ihan vähäiseksi minunkaan vastaanottamani vieraanvaraisuus ei ole jäänyt runsaan 40:n vuoden työuran (jo päättyneen) aikana.

Kuva: Valtioneuvosto

Mutta kun toimittajiin saa vapaasti yrittää vaikuttaa, toisin kuin virkamiehiin ja nykyisin myös poliitikoihin, niin ei hätäpäivää, käräjäoikeuden ovi ei odota. Toisaalta ovat ajat ja asenteetkin muuttuneet vuosikymmenien aikana.

Vanhan kokemuksen mukaan taloustoimittajat ovat ´vaikutettujen´ kärkijoukkoa, joita toiset toimittajat kateellisena katselevat. Juorutoimittajista en tiedä, mutta hehän näyttävät juoksevan juhlista juhliin uutisia hakiessaan. Raskaaksi sekin ajanmittaan käynee.

Pääasiassa politiikkaa vuosikymmeniä seurattuani, niin suurimman osan ilmaisista lounaista ´ruokajuomineen´ olen saanut poliitikoilta ja erilaisilta etujärjestöiltä. Harmi kun ei ole tullut pidettyä kirjaa kaikista tapahtumista ja varsinkaan ruokalistoista.

Loistavaa aikaa oli 1970 – luku ja vielä seuraavakin. Sitten politiikan toimittajien hyvänä pito alkoi vähitellen hiipua, mutta ei se kokonaan ole loppunut.

Eipä tullut 1970 – luvulla mieleenkään, että voisi olla jotenkin epäsopivaa istahtaa ilmaiseksi valtiovierailulla samaan tilauslentokoneeseen presidentin kanssa. Siinä pressi matkusti siivellä yhdessä ministerien ja virkamieskunnan kanssa veronmaksajien piikkiin. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin.

Nykyisin kuulema pressi joutuu pääsääntöisesti maksamaan tällaisilla ja muillakin vastaavankaltaisilla korkean tason vierailumatkoillaa edes jotakin, vaikkapa halvan lentolipun hinnan.

Yhä useammin tiedotusvälineet, ainakin isot, haluavat maksaa itse toimittajiensa matkat. Köyhemmät tiedotusvälineet joko eivät lähde matkaan tai ehkä kiittävät kauniisti, jos joku maksaa ja lähtevät.

Kuinkahan muuten olisi voinut maksaa vaikkapa Neuvostoliiton valtion järjestämän maan sisäisen pressilennon, joka seurasi Urho Kekkosen valtiovierailukonetta?

Nimetään nyt joitakin tunnettuja poliitikkoja, jotka ovat minua ja monta muutakin politiikan toimittajaa ´korruptoineet´ ruoan, juoman, matkustuksen tai saunomisen muodossa.

Aloitetaan huipulta. Presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari valtiovierailuillaan. Tarja Haloseltakin olen jotakin syötävää tainnut saada, mutta kiusallisen terveellistä se on ainakin raavaasta miehestä muistaakseni ollut.

Pääministerit ja varsinkin vähemmän vaikutusvaltaiset ministerit ovat olleet varsin vieraanvaraisia. Kymmenet ovat ne kerrat kun olen istunut valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/smolna/fi.jsp

tai Königstedtin kartanossa
http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/Konigstedt/fi.jsp

tai pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa
http://www.vnk.fi/ministerio/toimitilat/kesaranta/fi.jsp

tai jossakin muualla. Ensin on kuultu virkamiesten ja poliitikkojen kuivakkaita esitelmiä, jonka jälkeen on päästy pääasiaan, ruokaan, juomaan ja jopa saunaan. Siinä sivussa on keskustelukin vilkastunut.

Poliittiset puolueet ovat olleet myös aktiivisia sanomansa tarjoajia tarjoilun lomassa.
Unohtaa ei sovi myöskään työmarkkinajärjestöjä kuten SAK, työnantajapuolelta Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, ja monia muita.

Jos nämä vuosikymmenien vaikutustilaisuudet laskettaisiin yhteen, niin siitä kertyisi mahtava etupaketti. Kumma ettei paino ole noussut enemmän. Kyllä poliitikoilla olisi minussakin ilkkumista, jos he heittäytyisivät nykyisen ilmapiirin mukaisiksi toimittajiksi.

Sitten se peruskysymys: mitenkäs tämä vuosikymmenien vieraanvaraisuus on minun journalismiini vaikuttanut?

Vaikea sanoa, jos itseäni arvioisin, niin olisin jäävi. Ainakin olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän vaikuttajia ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan. Kyllä siitä on ollut journalistin työssä ihan oikeasti hyötyä.

Mikä siitäkin tulisi, jos istuisi vain päätteensä ääressä googlettamassa, tiedotteita ja puheita lukemassa. Välillä sitten soittaisi jonkun ärhäkän puhelun tuntemattomalle päättäjälle, joka ei minuakaan tuntisi. Eipä olisi kovin hyvä keskustelunavaus.

Mutta aika entinen ei enää koskaan palaa. Aika aikaansa kutakin ja kukin parhaan kykynsä mukaan journalistinakin.

P.S.

Tulin juuri yhden lapsenlapsen (pojan) kanssa Helsingin messukeskuksesta moottoripyöränäyttelystä

http://web.finnexpo.fi/Sites1/MP/Sivut/default.aspx

Lähtiessäni kysäisin, että minkäs takia minutkin päästettiin ilmaiseksi sisään pressikortilla, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tehdä täältä juttua. Nykyiset YLE Radio Suomen Metsäradion juttuni ovat aika kaukana moottoripyöristä. Mielestäni minut olisi pitänyt ohjata lippukassalle.

Keskustelu messukeskuksen työntekijän kanssa muodostui molemmin puolin mielenkiintoiseksi. Olivat ilahtuneita, kun joskus toimittajakin on sitä mieltä, että perusteettomia etuja ei pitäisi antaa.

Mutta jos joku pyytämättä antaa, niin saahan sen ottaa vastaan, mutta ei saa itse kärttää. Tätä mieltä Journalistiliittokin on.

http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/muut_jasenedut/

Onhan se aika kohtuutonta, että minäkin vielä joskus kepin kanssa kävelevänä, horisevana ukkona saisin pressikortillani samat ´voiteluedut´ kuin aktiivisen työelämän oravanpyörässä sinnittelevät.

Nyt taidan saada paljon vihamiehiä. Kuka nyt ´saavutetuista´ eduista vapaaehtoisesti luopuisi.

Näin alkoi Suomen velkaantuminen

laitinen_yle — Sat, 22 Jan 2011 20:05:41 +0000

Minua jäi askarruttamaan miten vielä 1970 – luvun puolivälissä lähes velaton Suomen valtio, 3% bruttokansantuotteesta, on ajautunut nykyiseen velkakurimukseen, noin 50% BKT:stä, ja velka yhä kasvaa.

Koottua tietoa löytyy valtiovarainministeriön historiasarjasta, jota nykyistenkin poliitikkojen kannattaisi silmäillä muistin virkistämiseksi vaalien alla. Katsoa kannattaa myös netissä pyörivää velkakello-sivustoa

http://www.velkakello.fi/

Kuva:YLE

Poliitikkojen kulutushaluja on yritetty hillitä ennenkin. Mielenkiintoinen oli Suomen Pankin silloisen pääjohtajan Klaus Wariksen epäonnistunut yritys häivyttää valtion varoja poliitikkojen ulottumattomiin 1960.

Vielä 1960-luvun puolivälissä Suomen julkinen sektori oli jonkin verran pienempi kuin Euroopan OECD-maissa keskimäärin. Julkisten menojen osuus oli runsaat 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Samaan aikaan sekä veroaste nousi että velkaantuminen kasvoi. Tosin laman iskiessä 1992 valtionvelkaa oli vain 20 % BKT:stä, kun nykyisin mennään jo runsaassa 50 prosentissa.

Tähän mennessä velkaisimmat ajat sattuvat 1990 – luvu puoliväliin, jolloin velkaa oli noin 70 prosenttia BKT:stä. Vaikka se oli paljon, niin Kreikalla on nykyisin lähes kaksi kertaa enemmän! Kreikalle nyt Suomen valtiokin lainaa runsaan 5:n prosentin korolla, kun itse saa noin 3:lla.

Veroasteen lasku elvytyskeinona ei ole siis mikään uusi keksintö kuten ei velkaantuminenkaan.

Tuomo Mäen OECD-maita koskevan vertailun mukaan Suomen julkisen sektorin kasvu perustui "suuremmassa määrin kuin missään muussa maassa, Iso-Britanniaa lukuunottamatta, julkisten kulutusmenojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kasvuun".

Järjestelmä pystyttiin rahoittamaan niin kauan kuin talouskasvu oli pääsääntöisesti 3 prosenttia, veroja kertyi ja lainamäärääkin kasvatettiin.

Kokoomus pidettiin ulkopoliittisista syistä oppositiossa vuoteen 1987 saakka kunnes Harri Holkeri nousi presidentti Mauno Koiviston tahdosta pääministeriksi.

Jos eläisin kuin valtio....

laitinen_yle — Fri, 14 Jan 2011 19:21:29 +0000

Olen joskus miettinyt mitä suomalaisille, kuten minulle, olisi tapahtunut taloudellisesti, jos olisi eletty niin kuin poliittiset päättäjät ovat ohjanneet valtiolaivaamme.

Siis näin. Kun vastoinkäymiset, kuten työttömyys, kohtaa, niin vanhoista kulutustottumuksista ei luovuta. Jatketaan entiseen malliin ja mennään hattu kourassa pankkiin pyytämään lisää kulutusluottoa. Maksetaan velkoja velalla.

Kuva:YLE

Jos pankissa sattuisi olemaan vanhan kansan pankinjohtaja, niin hän sanoisi suoraan, että lainaa ei tule ja tuosta ei hyvä seuraa. Muuta tapojasi ja keksi järkevämmät lainakohteet.

Kansainväliset pankkiirit eivät aivan vähällä sano valtiolaivojen lainananojille, että kiitti, nyt riitti. Valtiot kun eivät voi mennä konkurssiin, mutta yksityinen ihminen ja yritys voi.

Nostetaan vähän korkoa ja lainaa taas tulee..... paitsi Kreikalle. Maa maksoi parhaimmillaan korkoa yli 10 prosenttia kunnes me euromaat ja kansainväliset luottolaitokset tulimme apuun.

Nyt hyvämaineinen Suomi saa lainaa noin kolmella prosentilla ja lainaa samaa rahaa noin viidellä prosentilla Kreikalle. Ihan hyvä pikkubisnes, jos Kreikka maksaa lainansa joskus takaisin.

Voisikohan se toimia yksityistaloudessakin? Pankkiasiansa hyvin hoitanut asiakas ottaisi pankista remonttilainaa 4 – 5 prosentilla, siirtäisi remontin alkua ja lainaisi velkarahalla mukavaa elämää jatkavalle naapurille rahat kaksinkertaisella korolla. Riskisijoitushan se olisi, mutta se ei pelaa joka pelkää.

Entäpä se naapuri, miten sille kävisi? Jos hän olisi siihenkin asti elänyt kuten Suomen valtio, niin hänellä olisi vanhaa lainaa noin 60 prosenttia bruttotuloistaan

Valtiolla velka tosin lasketaan bruttokansantuotteesta, eikä tällainen vertailu yksityiseen ole aivan oikein, mutta olkoot. Ei yksityinen kuitenkaan voi korottaa tulojaan vain toisten veroja nostamalla kuten valtio. Pitäisi saada työtä ja sitä ei pelkällä omalla päätöksellä saa kuten valtio nostaa veroja.

Palataan asiaan. Keskituloisella, noin 3000 euroa kuukaudessa, 38 000 vuodessa, ansaitsevalla yksinäisellä henkilöllä jää Helsingissä käteen noin 2250 euroa. Nettovuosiansio noin 27 000 euroa.

Jos vanhaa lainaa bruttoansioista on noin 60 prosenttia, kuten valtiolla bruttokansantuotteesta, summaksi tulee runsaat 16 000 euroa. Ei siis mitenkään päätä huimaavasti, jos maksuaika on pitkä.

Mutta, mutta, entäs sitten kun tulot romahtavat, tulee työttömyys tai eläkkeelle siirtyminen? Silloin ollaan samassa tilanteessa kuin Suomen valtio oli 1990 – luvun alkupuolella ja on jälleen.

Menokäyrä sojottaa nyt entiseen tapaan ylöspäin, mutta kassaan kertyvät tulot ovat hyvän verran alempana vaikka lainaakin on lisätty.

On siis kaksi vaihtoehtoa. Ei leikata menoja ja otetaan lisää lainaa eli eletään kuin ennenkin. Pankinjohtajan sormi viuhtoo äkäisesti, mutta lainaa Suomelle heltiäisi jyrkästi kohoavalla korolla. Yksityishenkilö ei pääsisi pankinjohtajan puheillekaan, tapaus tiedetään.

Sitten se toinen, parempi vaihtoehto. Leikataan menoja, lopetetaan jatkuva lisävelkaantuminen ja lyhennetään vanhoja lainojakin pienemmiksi. Ei tämä sen kummempaa ole, vai onko Mari Kiviniemi?

Näin sitä on yksityisten ihmistenkin elettävä, vaikka ei se niin hauskaa ole. Sopeudutaan vain talouden realiteetteihin kuten J.K. Paasikivi muistutti ulkopolitiikassa geopolitiikasta.

Mutta miten ihmeessä melkein kaikki valtiot ovat ylipäätään velkaantuneet, monet tosi pahastikin? Norja on harvoja poikkeuksia, mutta heillä onkin öljyä ja kaasua myytäväksi.

Poliittinen ja taloudellinen ajattelu tuntuvat olevan eri asioita. Huono puoli vain on, että hulttiopoliitikkojen päätösten maksajiksi joutuvat äänestäjät. Sellaisiako meidän pitäisi äänestää? Kyllä kansa realiteetit tajuaa, joten asiaan hyvät politiikot, asiaan. Ei meitä saa yrittää huijata edes vaalien alla.

Fuskaamiseen kyllästynyt rakennusmies

laitinen_yle — Sun, 02 Jan 2011 19:22:58 +0000

Vanhan ajan rakennusmies oli ammattiylpeä ja hyvää jälkeä tekevä. Sellaisia aarteita minulla on ollut vuosikymmenten varrella kesämökillä töissä. Nykyisin näitä vanhan työ- ja taitokulttuurin ammattilaisia on enää harvassa.
Tapasin kuitenkin yhden nuoren. Hän on noin kolmikymppinen rakennusalan ammattilainen, jolla vanha ammattiylpeys on yhä tallella. Päiväni oli pelastettu ja toivo paremmasta huomisesta alkoi sittenkin sarastaa.

Kuva:Pasi Takkunen/YLE

- Tämä homma on mennyt sellaiseksi, että harkitsen jo alan vaihdosta.
- Miksi? Töitähän sinulla on ihan riittävästi.
- On, on enemmän kuin tarpeeksi, mutta kun joka paikassa painostetaan fuskaamaan. Ei aina noudateta edes rakennusmääräyksiä. Varsinkin sähkötöissä se voi olla hengenvaarallista.
Mieleeni tuli eräs kesä, kun mökkiäni korjattiin. Minä, siis rakennuttaja, yritin hieman säästää ja ehdotin, että eikös tämä kohta voitaisi tehdä toisinkin.
- Kuule Matti, siitä ei silloin tule hyvä. En minä tee. Jos teen, niin sitten joku kysyy sinulta kukas tämän teki ja minä saan huonon maineen.
- Tee sitten niin kuin hyvä tulee, minä sanoin ja panin kiireesti suuni kiinni.
Hyvähän siitä sitten tuli, eikä ollut edes paljoa kalliimpi.
- Tämä nykyinen talonrakennustapa tulee ajanmittaan vielä kalliiksi isoille rakennusliikkeille. Monet pienet sentään kiinnittävät laatuun enemmän huomiota, mietiskeli nykypolven ammattimies.
- Rakennusalalla on menty samaan kuin kodinkoneissa. Kun takuuaika on lopussa, niin johan alkaa vikoja tulla. Se on kuitenkin niin kaukana tulevaisuudessa ja voitot on saatu. Firmassa on jo uudet johtajat, tai ei ole firmaa enää olleenkaan alihankkijoista puhumattakaan, jotka ovat nykyisin yhä enemmän ulkomaalaisia yrityksiä.
Minä nyökyttelin päätäni ja ajattelin kenkiä, en niinkään rakennuksia. Aika ajoin olin sortunut halpoihin tarjouskenkiin, jotka eivät sitten kaun kestäneetkään eivätkä olleet edes jaloissa mukavia. Olisi pitänyt ostaa laadukkaammat. Halpa tulikin ajanmittaan kalliiksi.
Rakennuksissa heikon laadun maksavat myöhemmin asukkaat, joille voi tulla kalliita peruskorjauksia. 1960 ja 1970 – luvun koulurakennusten rakennusvirheitä tulee esiin jatkuvasti. Eräänkin vantaalaisen koulun homeongelma johtui siitä, että talon alle oli jätetty purkulautoja. Vastuullista on turha enää etsiä.
- Rakentamisessa ajatellaan vain voiton maksimointia, eikä sitä miten rakennus kestää. Aina ei noudateta edes rakennus- tai sähkömääräyksiäkään. Valvojia kyllä on, mutta eiväthän he ehdi isoilla rakennustyömailla kaikkea valvomaan, vaikka haluaisivatkin.
- Yhdessäkin remonttikohteessa jopa kaupungin virkamies hyväksyi selvästi lainvastaisen asennuksen, kun muuten olisi tullut kalliita purkukuluja. Mihin enää voi luottaa?
Itse asun 60 vuotta sitten tiilestä muuratussa kerrostalossa, joka on edelleen vankasti pystyssä. Vain normaaleja ylläpitokorjauksia on jouduttu tekemään.
- Ei enää löydy sellaisia muurareita, jotka uskaltaisivat ottaa teidän talonne kaltaisen 8 – kerroksisen talon muurausvastuun. Toisaalta eihän kokotiilestä kerrostaloja enää tehdäkään, nuori ammattimies tuumiskeli.
Jäin miettimään, että jos tämä ammattimies perustaisi oman firman ja alkaisi mainostaa itseään TODELLA kunnollisena ja luotettavana ammattimiehenä, niin töitä varmaan olisi. Kyllä yhä on ihmisiä, jotka haluavat laatua ja myös maksavat siitä.

Itse asiassa laadusta ja luotettavuudesta on huutava pula.
Heikosta laadusta ja huonosta maineesta kärsivät sekä urakoitsijat, että työntekijät.

Voisihan Rakennusliittokin
http://www.rakennusliitto.fi/
alkaa korostaa nettisivuillaan jäsenilleen nykyistä enemmän laatutyön ja luotettavuuden merkitystä pelkän edunvalvonnan sijasta.

Siis samalla tavalla kuin Journalistiliitto korostaa hyvää lehtimiestapaa ja sitä kautta laatujournalismin merkitystä.

Sosiaalibyrokratian unilukkari Soininvaara

laitinen_yle — Sat, 18 Dec 2010 18:41:21 +0000

Kun kukaan Suomessa ei voi hallita kunnolla kaikkia sosiaalibyrokratian säännöstöjä, niin sosiaalipolitiikasta on helppo puhua puuta heinää vakaumuksen syvällä rintaäänellä. Siksi onkin hyvä, että Suomessa on edes yksi henkilö, joka jaksaa muistuttaa miten hyvinvointivaltion turvaverkko toimii ja ei toimi.
Sellainen on valtiotieteen lisensiaatti, ex- peruspalveluministeri Osmo Soininvaara. Hänellä on hyvä, tosiasioihin perustuva yleiskäsitys koko sosiaaliturvajärjestelmästämme, vaikka Soininvaarakin myöntää ettei edes hän tiedä kaikkia sosiaaliturvaviidakon koukeroita.

Kuva:YLE

Seurasin Soininvaaran haastattelua viimeksi lauantaiaamuna 18.12. 2010 Ykkösen aamu-tv:stä
http://areena.yle.fi/video/1550205

Aiheena oli taas kerran köyhyys ja syrjäytyminen. Taustalla Terveyden ja hyvinvointilaitoksen raportti nuorten toimeentuloasiakkaiden määrän lisääntymisestä vuonna 2009
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23765

Haastattelun tarkoituksena lienee ollut kauhistella köyhien määrän tilastollista kasvua. Tähänpä Soininvaaara vastasikin, että köyhyyden lisääntyminen on totta ja ei ole totta. Itse asiassa ihmiset eivät ole käytännössä ollenkaan niin köyhiä kuin nelisenkymmentä vuotta sitten. Silloin köyhät olivat tosi köyhiä nykyiseen verrattuna.

Toisaalta on kaksi eri asiaa puhua tilastollisesta köyhyydestä ja absoluuttisesta köyhyydestä eli millä oikeasti missäkin päin Suomea tulee toimeen.

Kalliitten asumiskulujen pääkaupunkiseudulla saman rahamäärän saava pienituloinen ei tule alkuunkaan toimeen, mutta halvemmilla Suomen alueilla voi tulla kohtuullisesti. Miksikähän poliittisessakin keskustelussa tästä erosta puhutaan niin vähän?

- Meidän pienituloiset tulevat paremmin toimeen kuin teidän alueen pienituloiset!

Käytännössä pienituloiset ovat eriarvoisessa asemassa keskenään riippuen siitä missä he asuvat. Minusta tämä epäkohta tulisi tunnustaa siinä missä tuloerojenkin kasvu Suomessa. Mutta miten muuttaa tukijärjestelmä alueelliset erot paremmin huomioon ottavaksi?

Osmo Soininvaara puhui – jälleen kerran – sosiaaliturvajärjestelmämme kannustamattomuudesta (tiedän sen varsin hyvin kun itse olin 10 kk työtön 1992). Järjestelmää on yritetty korjata, mutta huonolla menestyksellä. Kukapa nyt kerran itse rakentamaansa taloa haluaisi perusteellisesti korjata. Toisin sanottuna myöntää julkisesti virheensä. Eivät ainakaan poliitikot ja etujärjestöt.

Soininvaara huomautti hyvin perustellusti, että uudistukset ovat kariutuneet ay- liikkeen vastustukseen. Ay- liike kun on työssä olevien etujen ajaja eikä köyhien, toimeentulotuella olevien puolustaja.

Tämän oleellisen asian toimittaja sivuutti ilman tarkentavia jatkokysymyksiä. Eikö se sopinutkaan käsikirjoitukseen?

Tosiasia on, että köyhyys on jatkuva politikoinnin kohde, jossa köyhät ja pienituloiset kärsivät, kun ilmiselviä sosiaalibyrokratian epäkohtia ei kyetä (ei haluta) korjata. Ne kaikki on kartoitettu ja hyvin tiedossa, joten tiedosta ei ainakaan ole pula.

Kun puhutaan tilastollisesta köyhyysrajasta, niin sillä tarkoitetaan Eurostatin (komission sille määräämän) määritelmän mukaan kotitalouden käytettävissä olevia tuloja, jotka ovat 60 prosenttia samanlaisten kotitalouksien keskimääräisestä tulotasosta (mediaanitulo).

Suomessa raja yksinäisellä henkilöllä lienee nykyisin noin 1100 €/kk. Sillä ei ilman lisätukia pääkaupunkiseudulla pärjää alkuunkaan ellei satu asumaan ilmaiseksi jonkun toisen siivellä.

Voisikohan esimerkiksi Tilastokeskus selvittää alueelliset köyhyysrajat? Mediaanitulot eri puolilla Suomea vaihtelevat suuresti. Jossakin Pielisen Karjalan tai sisä – Savon alueilla köyhyysraja tipahtaisi niin alas, että siinä olisi jo todella hätä kädessä.