Blogit - Ruotsi

Ruotsalainen ratsastuskoulu

Ronja — Thu, 07 Aug 2014 18:41:30 +0000

Ruotsissa ratsastustunti maksaa leffalipun verran. Ratsastuksesta on tehty laji muiden joukossa, jonka tuloksena 500 000 ruotsalaista ratsastaa. Menestyksen takana ovat erinomaiset ratsastuskoulut.

Kaikki alkaa asiakaspalvelusta

Stora Ekebyn ratsastuskoulussa ei alkeistunnilla nousta suoraan hevosen selkään. Jokaisen aloittelijan on käytävä ensin ”Ridis”, hevosenhoitokoulu, jossa opetellaan asioita hevosen hoidosta tallissa käyttäytymiseen. Vasta viimeisellä kolmella tai kahdella tunnilla oppilaat pääsevät hevosen selkään. Menettelyn perusteena on pelko siitä, että oppilas olisi ratsastanut vuoden, eikä edelleenkään osaisi satuloida hevostaan.

Hevosen hoito jatkuu Stora Ekebyssä vielä jatkossakin. Ratsastustunnin aluksi oppilaat kokoontuvat oppilaskonttoriin, jossa opettaja ottaa heidät vastaan ja jakaa hevoset. Vasta hevostenjaon jälkeen siirrytään karsinoihin satuloimaan, ja tunti aloitetaan aina 15 yli. Varsinaista ratsastusta on tavallisesta tunnista poiketen siis vain 45min.

- Meistä se on osa asiakaspalvelua. Tapaan kaikki oppilaat ja kysyn miten menee. Me halutaan, että jokaisella oppilaalla on sellainen tunne, että olen opettajana tallilla heitä varten.

ratsastuksenopettaja Kati Ojala kertoo.

Tallikäytävät on purutettu hevosten kävelymukavuuden takia.

Asiakaspalvelu on avainasemassa ruotsalaisessa ratsastuskoulussa. Oppialaisiin halutaan luoda kontakti, ja ratsastuksen sosiaaliseen puoleen panostetaan. Stora Ekebyssä pyörii kahvila, jossa voi tunnin jälkeen rauhassa rupatella kavereiden kanssa. Maneesit eivät ole lämmitettyjä, mutta vanhemmille on rakennettu lämmitetty katsomo tuntien seuraamista varten.

Ruotsissa ratsastuskouluja pitävät seurat

Hinta on yksi tärkeimmistä asioista, kun puhutaan ruotsalaisista ratsastuskouluista. Tunti voi halvimmillaan maksaa 11e, eikä se kohoa yli 30e edes pääkaupungin tietämillä. Suomen hintoihin verrattuna halpoihin tunteihin ovat pääasiassa syynä aktiiviset ratsastusseurat.

Seuroja on n. 900 ja puolet niistä pyörittää ratsastuskoulua. Ruotsissa ratsastuskoulu ilman seuraa on harvinaisuus, kun taas Suomessa nuo kaksi tahoa vain harvoin yhdistävät voimansa kokonaisen tallin pyöritykseen. Ruotsissa on tapana, että ratsastusseura palkkaa yksityisen ratsastuskouluyrittäjän pyörittämään ratsastuskoulua, mutta seura omistaa ratsastuskoulun ja tekee siihen tarvittavat investoinnit.

Järjestely voi kuulostaa yhdentekevältä, mutta sitä se ei totisesti ole.

Loimia säilytetään osassa bokseista karsinan sisäpuolella. Sisällä n eon helppo pukea, eivätkä ne vie tilaa tallikäytävällä. Hevoset eivät tallilla revi loimia alas.

Koska ratsastuskoulun omistaa voittoa tavoittelematon seura, voi se saada yhteiskunnalta tukea toimiakseen. Ruotsissa ei ole epätavallista, että kunta maksaa ratsastusseuralle kentän, maneesin tai tallin. Vaihtoehtoisesti kunta voi olla lainan takaajana, tai maksaa kaiken paitsi lainan korot. Suomessa satojen tuhannen euron investoinnit lankeavat yksityisten yrittäjien niskaan, jotka vastaavat omalla liiketoiminnallaan sijoitusten kannattavuudesta. Haaste on melkoinen, koska esimerkin maneesilainan muuttuminen kannattavaksi investoinniksi voi viedä vuosikymmeniä. Yksityisiä yrittäjiä yhteiskunta ei voi suoraan tukea, koska se vääristäisi kilpailua.

Ruotsissa ratsastuskoulut kehittyvät ja laajenevat, koska vastuu kehittämisestä on seurojen kontolla. Käytännön tasolla ratsastuskoulussa ei kuitenkaan huomaa, mikä osa on seuraa ja mikä osakeyhtiötä.

Seuratoiminnassakin näkyy ruotsalaisen hevosharrastuksen ammattimaisuus. Seuroilla on alajaostonsa kilpailulle, nuorisotoimelle ja huveille. Stora Ekebyn tallin seuran lavatansseissa juhli parisataa seuran jäsentä ja tanssien tuotot menivät suoraan ratsastuskoulun investointikassaan.

Tallia ei ole lämmitettu, mutta ihmisiä varten Stora Ekebyssä on lämmitetyt oleskelutilat.

Voitto tulee tuntitoiminnan ulkopuolelta

Koska kunta, valtio tai seura rahoittaa isot satsaukset, on ratsastuskouluyrittäjän mahdollista pitää tuntihinnat alhaisina. Stora Ekebyssä ratsastuskoulussa ajatellaankin, että perustuntitoiminnalla pääsee plus-miinus –tilanteeseen. Hevosen tehokkuutta ei voi lisätä koska se ei voi juosta loputtomasti tunteja, mutta hevosen ympärillä voi tapahtua paljon muutakin kuin ratsastusta. Stora Ekebyn ratsastuskoulussa varsinainen voitto tulee kursseista ja muusta oheistoiminnasta, mitä järjestetään miltei joka viikonloppu. Aktiivinen toiminta on osaltaan mahdollista, koska työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehditaan.

Erityisryhmät on huomioitu Stora Ekebyssä. Tallilla käy paljon vammaisratsastajia ja esimerkiksi ADHD-diagnoosin saaneita lapsia.

Tallilla on yhteensä 35 hevosta ja tunnit pyörivät seitsemänä päivänä viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Työntekijöistä on 20, joista opettajiakin on seitsemän. Kaikki tekevät työtä vain osa-aikaisesti. Vähäisellä tuntimäärällä opettajien mielenkiinto oppilaitaan kohtaan säilyy ja energiaa säästyy myös asiakaspalveluun. Tallilla on selkeä motto:

- Niin kauan kuin meillä on asiakkaita ja hevosia, meillä on töitä.

Kati Ojala summaa.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Juttu on tehty ratsastuksenopettaja Kati Ojalan kanssa käydyn keskustelun perusteella.

Lainaus

Aktiivipihatossa hevonen saa olla hevonen

Ronja — Sat, 26 Jul 2014 13:55:58 +0000

Pihatto –sana herättää ikäviä mielleyhtymiä: mutainen katos kivisen tarhan kupeessa, takkuturkkisia poneja ja röykkiöittäin keräämättömiä lantakasoja. Maailmalla pihatot nähdään kuitenkin hevosalan tulevaisuutena, jossa hevoset voivat entistä paremmin.

Ruotsissa sijaitsevassa Strömsholman hevoskeskuksessa on vastavalmistunut aktiivipihatto, jossa asuu 25 ruunaa vuorokauden ympäri. Pihaton hevoset ovat joko vaativa B –tason kouluratsuja, tai 130 cm hyppääjiä. Hienojen kilpahevosten pitämistä ulkona ei pidetä erikoisena, vaan hevosystävällisenä toimintana.

Aktiivipihatto pohjaa sille ajatukselle, että hevosten tulee saada olla hevosia ja toteuttaa niille lajityypillistä käytöstä. Hevoset on tehty liikkumaan, ja ne viettävätkin päivänsä mieluiten käyskentelemällä ulkona, eivätkä nököttämällä karsinassa. Pihatossa hevoset ovat vuorokauden ympäri tarhassa ja liikkuvat siellä vapaasti. Nukkumaan hevoset kulkevat oljella pehmustettuihin katoksiin, joissa ne voivat nukkua laumassa.

Sää eiole este aktiivipihatolle, koska hevoset kestävät hyvin kylmää ja lämmintä. Hevonen ja ihminen ovat siitä ainutlaatuisia lämmönsäätelijöitä, että molemmat lajit hikoilevat koko kropallaan. Hevosilla on upea taito pitää itsensä viileänä tai lämpimänä.

Kovalla tuiskulla hevoset saavat pihatossakin ylleen loimet, jotka peittävät suurimmat rungon lihakset. Jaloissa ja päässä hevosella ei ole juurikaan lihaksia, joten se ei siksi palele loimen ulkopuolelle jäävistä ruumiinosista. Strömsholmassa hevosilla on myös mahdollisuus mutustaa aikansa kuluksi olkea, koska jatkuva syöminen pitää hevosia lämpimänä. Strömsholma sijaitsee Helsingin leveysasteilla, mutta kilpahevoset ovat pärjänneet ulkona myös paukkupakkasilla.

Kylmän sijaan hevonen ei siedä huonoa ilmaa, joka on usein ongelma tallirakennuksissa. Ihmiselle sopivan lämpöinen talli-ilma kun ei välttämättä ole hevoselle ideaalein ilma hengittää. Aktiivipihatossa ilmanlaatu on aina kohdillaan, mikä edistää hevosen terveyttä. Hevosen ruumiinrakenne on myös suunniteltu siten, että sen tulee viettää päivänsä turpa maassa ruohoa syöden. Pihatossa tuo luontainen tarve toteutuu ja toiminto pitää hevosten hengitystiet puhtaina.

Niin sanottu tallinteko vie Strömsholman aktiivipihatossa aikaa tunnin aamulla ja tunnin illalla. Ero on järisyttävä verrattuna siihen aikaan, joka samankokoisen tallin pyörittämiseen menee. Mikä tekee aktiivipihatosta niin tehokkaan hoitaa?

Pihatossa hevosia ei tarvitse tarhata. Näin ollen aikaa ei mene loimitukseen ja tarhoille kävelemiseen, mikä huonossa kelissä nielaisee ison osan tallityöntekijän päivää. Jos hevoset tarvitsevat loimia, saavat ne takit päälleen ratsastajien toimesta jotka palauttavat hevoset pihattoon. Kaikki hevosten hoitotoimenpiteet tehdään erillisessä rakennuksessa, joka on lämmitetty ihmisten mukavuuden takia. Pihattohevosen ratsastaja ei siis joudu satuloimana ratsuaan kohmeisin sormin ulkona.

Ruokinta hoidetaan aktiivipihatossa automaateilla. Lehmien ruokinta-automaattien tapaan hevosilla on kaulassaan pannat, joissa oleva mikrosiru avaa ruokinta-automaatin oven ruokinta-aikaan. Automaatti takaa jokaisen kilpahevosen yksilöllisen ruokinnan. Tallityöntekijän tehtävänä on vain täyttää automaattia ja seurata tietokoneen ruudulta, kuinka monta prosenttia kukin hevonen on rehustaan syönyt.

Hevoset kävelevät ruokinta-automaattiin yksistä ovista sisään ja ruoakailun päätyttyä toisista ulos.

Automaatin ovet avautuvat ruokinta-aikaan kunkin hevosen yksilöllisellä mikrosirulla.

Ruokinta-automaatissa hevonen saa syödä rauhassa ilman muita hevosia.

Kun ruoka on loppunut, luukut sulkeutuvat ja hevoset poistuvat automaatista ilman eri kehoitusta.

Tallitöistä raskain ja aikaa vievin lannankeruu on tehty aktiivipihatossa mahdollisimman helpoksi. Alueelta kerätään mönkijän kauhaan talikolla isoimmat kasat, mutta esimerkiksi katoksen olkipatjalle vain lisätään puhtaita kuivikkeita. Kun patja on tarpeeksi korkea, nostetaan katoksen seinät ylös ja koko olkipatja pusketaan traktorilla lantalavalle. Strömsholman hippologi Kati Ojala sanookin, että tulevaisuudessa hevosalan on päästävä ikiaikaisesta lannankeruusta, ja ajateltava tallirakennuksessa aktiivipihaton kaltaisia menetelmiä.

Kaikilla pihattohevosilla on mikrosirulla varustetut kaulapannat.

Aktiivipihatossa elävät hevoset vaikuttavat virkeiltä, seurallisilta ja terveiltä. Strömsholmassa ja muualla maailmassa vastaavanlainen hevosenpito nähdään tulevaisuutena, ja suuntana johon myös Suomi voisi olla matkalla. Aktiivipihaton rakentaminen ei ole tallin rakentamista kalliimpaa, mutta sillä voi saada huomattavasti terveemmän hevosen. Suuri hevosmaa Saksa on pihattojen pioneerimaita, kun Suomessa ja Ruotsissa aktiivipihattoja on vasta muutamia.

Aktiivipihatto vaatii toimiakseen paljon tilaa, mikä nähdään isona esteenä rakentamiselle. Toisaalta, jos kaikki hevostilan hevoset asuvat aktiivipihtossa, tallilla ei ole tarhojen tarvetta. Olisikin mahtavaa, jos myös Suomessa löytyisi fyysistä ja henkistä tilaa hevosenpidon tulevaisuudelle, aktiivipihatoille.

Juttu on tehty hippologi Kati Ojalan kanssa käydyn keskustelun perusteella.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Hippologi on hevosalan superammattilainen

Ronja — Tue, 01 Jul 2014 16:00:09 +0000

Kati Ojala lähti lukion jälkeen Ruotsiin ratsastamaan. Skånelaisella estetallilla Katin korviin kantautui sattumalta tieto hippologi –koulutuksesta.

- En edes tiennyt, että hevosia voisi opiskella niin laaja-alaisesti.

Kati Ojala jäi opiskelujensa jälkeen Strömsholman kupeeseen ratsastuksenopettajaksi. Jutun kuvat on otettu Strömsholman hevoskeskuksen alueella.

Hippologi –koulutus on yliopistotason hevoskoulutus, joka suoritetaan Flyigessä ja Strömsholmassa sijaitsevissa hevoskeskuksissa. Hippologi –ohjelmassa opiskelijat saavat ratsastuksenopettajan pätevyyden lisäksi kandin paperit. Teoriaa on etenkin ensimmäisenä vuotena paljon, ja se käsittää kaiken ruokinnasta, hevosen fysiikasta ja terveydenhoidosta jalostukseen, tallin rakennukseen ja yrittäjyyteen.

Strömsholman tavoitteena on, että valmistuvat hippologit ovat hevosenpidon moniosaajia, joista voi tulla niin opettajia, yrittäjiä kuin ratsastajia. Suomessa ei ole mahdollista opiskella hevosalaa Strömsholman tarjoamalla yliopistotasolla.

Strömsholman alueella on kuusi maneesia, joista puolet on lämmitettyjä. Vanhin maneesi on peräisin 1800-luvulta.

Katille koulutus kuulosti hyvältä, koska hän ei halunnut valmistua ainoastaan ratsastuksenopettajaksi.

- Alkuun en kyllä aivan tiennyt mihin olin ryhtymässä. Onneksi olin työskennellyt alalla, joten tiesin minkälaista hevosarki voi olla.

Kirkkomainen maneesi on äänestetty maailman kauneimmaksi. Nykyään maneesi on pääasiassa ratsastuslukion käytössä.

Alueella on kuusi tallia ja yli 300 hevosta.

Ensimmäisenä oppivuotena kaikki opiskelijat sisäänratsastavat yhden nuoren hevosen, kun toisena vuotena ratsastettavana on jo este-, koulu- ja nuori hevonen. Loppukokeessa jokaisen tulee suoriutua Vaativa B –tason koulukokeesta ja 130 cm esteistä.

Kolmen vuoden opiskelun jälkeen valmistutaan kandiksi, jonka jälkeen opiskelua on mahdollista jatkaa täysin teoreettisella puolella maisteriksi. Maisteritason koulutuksessa puhutaan jo eläintieteestä, mutta myös esimerkiksi opetukseen erikoistuminen on mahdollista.

Kati kertoo, että hänen luokaltaan kaikki valmistuneet löysivät heti töitä. Hippologian papereita arvostetaan erityisesti ratsastuksenopettajan töissä, joita Kati itse tekee Strömsholman lähistöllä. Ratsastajina hippologit ovat keränneet mainetta vasta viime vuosina, kun useat koulusta valmistuneet ovat kilpailleet korkealla tasolla.

Strömsholman vanhin talli on myös 1800-luvulta.

Koska Strömsholma on yliopisto, tarvitaan sinne lukion ylioppilastodistus. Ruotsin lukiosysteemin erotessa suomalaisesta, pelkkä suomalaisen ylioppilastodistuksen olemassaolo riittää. Pitkä, eli A –ruotsi kouluun kuitenkin vaaditaan, koska opetuskieli on koulussa ruotsi. Kati täydensi kielitaitoaan aikuislukiossa ennen hakemista Strömsholmaan.

Todistuksen perusteella n. 60 hakijaa kutsutaan ratsastuskokeeseen, jossa vaatimustaso on Helppo B-Helppo A ja 100 cm esteillä. Molemmat ratsastuskokeet ratsastetaan kahdella eri koulun hevosella. Ratsastuksen lisäksi hakijan tulee esittää hevonen raadille maasta käsin.

Kouluun otetaan vuosittain yksi luokka, maksimissaan 30 henkeä. Viime vuosina oppilasmäärä on ollut vähäisempi, koska tarpeeksi moni kokelas ei ole selviytynyt ratsastuskokeesta kunnialla. Strömsholma ei siis täytä kiintiöitä, vaan pyrkii hakuprosessilla seulomaan motivoituneet ja lahjakkaat opiskelijat. Silti moni lopettaa koulun kesken.

- Päivät ovat pitkiä tällä alalla. Toisena kouluvuotena laskin olleeni parhaimmillaan 85 tuntia viikosta koulussa,
Kati summaa.

Vanhan tallin käytävä on päälystetty purupatjalla hevosia ajatellen: pehmeällä on mukava ja turvallinen kävellä. Purupohja myös estää lattian kulumista.

Vanhassa tallissa on tehty tallitöitä helpottava, moderni remontti. Jokaisen karsinan ruokastian alla on kaappi, johon lannat voi nakata. Tallin alla oleva liukuhihna kärrää ne suoraan lantalaan.

Strömsholman nurmet ovat kuin suoraan satukirjasta.

Strömsholman hulppeat tilat kuuluvat osakeyhtiölle, jolla on useita omistajia. Ruotsin valtio vuokraa tiloja yliopistokäyttöön. Opetus on Strömsholmassa ilmaista, mutta oppilaan tulee kattaa asumis- ja ruokailukulunsa itse. Monella oppilaalla on myös mukanaan oma hevonen, jonka ylläpitoa koulu ei maksa. Yliopiston lisäksi Strömsholmassa voi käydä ratsastuslukion tai valmistua ammattiin kengittäjänä, ratsastuksenohjaajana ja mm. islanninhevosten erityisosaajana.

Hevoskeskuksen alueella on yli 300 hevosta ja jokainen opetushevonen Strömsholmassa on loppukokeen vaatimusten tasoinen. Koulu ei jalosta omia hevosia, vaan hankkii lupaavia kolmivuotiaita. Parhaassa tapauksessa hevonen sisäänratsastetaan Strömsholmassa, josta se pääsee myös eläkkeelle. Jokaiselle hevoselle pyritään löytämään miellyttävä työpaikka joko kilpa- tai opetushevosena, tasosta riippuen yliopisto- tai lukiopuolelta.

Katin mukaan Strömsholma antaa mahdollisuuden tehdä hevosalasta ammatin inspiroivassa ympäristössä. Kaikkialla näkee hyvää ratsastusta ja maailmanluokan osaamista. Alueelta löytyy hevosenpidon kärkeä edustava hevosten aktiivipihatto ja talleista useita 160 cm tason hevosia.

Strömsholman linna kruunaa hulppean alueen kokonaiskuvan.

Nykyään linna on lähinnä turistien suosiossa. Linnan takana olevalla derby-kentällä järjestetään joka vuosi kansanväliset estekilpailut.

Linnaa ympäröi vallihauta, joka täytyy ylittää hevosten kanssa siltoja pitkin.

Näkymä derby-kentän laidalta. Derby-kentän viheriöta ympäröi laukkarata, joka on oppilaiden vapaassa käytössä.

Hippologi –koulutus pyrkii laaja-alaiseen hevosalan osaamiseen ja parhaaseen mahdolliseen hevosenpitoon. Koulussa kysytään jatkuvasti, miten asiat voidaan tehdä paremmin ja helpommin. Jokainen vuosikurssi saa hoidettavakseen tallin, josta kurssi huolehtii parhaaksi kokemallaan tavalla. Vanhoja tapoja kyseenalaistetaan, eikä ongelmiin jumituta.

- Koulu on antanut minulle kyvyn etsiä ratkaisuja,
Kati summaa.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Tähtipari Sebbe ja Satu tekevät kaiken yhdessä

Ronja — Fri, 09 May 2014 21:17:47 +0000

Esteratsastuksen tähtipari Sebastian Nummisen ja Satu Liukkosen elämä on pelkkiä hevosia. Eilen pari pokkasi voiton Nations Cupissa osana Suomen joukkuetta, ja suuntaa kisoihin taas seuraavana viikonloppuna.

Sebastian ”Sebbe” (s. 1976) ja Satu (s. 1981) tutustuivat Barcelonassa - missäpä muuallakaan - kuin kilpailuissa. Molemmille ammattikilparatsastus on ollut ehdoton valinta uraksi, onhan hevoselämä tullut jo molempien perheiden kautta verenperintönä.

- Mitä muuta mä tekisin? Mä oon aina vaan ollut että heppoi, heppoi, heppoi!

Satu nauraa.

Nyt pari asuu Ruotsissa ja pyörittää kolmenkymmen hevosen esteratsastustallia. Satu päätyi Ruotsiin 10v. sitten työtarjouksen perusteella, ja Sebbe matkusti Sadun perässä vajaat neljä vuotta sitten.

Hevosyrittäjän arki on raskas, maasta tai tasosta riippumatta. Satu kertoo parhaimmillaan ratsastavansa 15 hevosta päivässä. Talli pyörii pariskunnan ja kolmen tallityöntekijän hartiavoimin. Ratsastus alkaa kahdeksalta aamulla ja loppuu illalla kun hommat saadaan pakettiin. Tiimistä tekee toimivan koko porukan kova työmoraali. Siltikin,

- arjenpyörityksessä raskainta on juuri se arki,

Sebbe toteaa.

Kaksikko elääkin kilpaurheilulle. Molemmat rakastavat kilpailuita ja reissussa olemista. Hevosrekka starttaa tallipihasta joka viikonloppu, usein kohti Keski-Eurooppaa tai Ruotsin kansallisia kisoja. Kisoissa mukana on Sebben ja Sadun lisäksi hoitaja tai kaksi. Usein myös hevosten omistajat haluavat olla mukana seuraamassa ja auttamassa.

Tallissa on vain muiden omistamia hevosia, joilla kilpailemisesta Satu ja Sebbe saavat osan tienestistään. Pari omistaa osia muutamista tallin hevosista. Hyvät ja kehityskelpoiset pyritään pitämään, mielenkiinnottomat myymään heti. Tällä hetkellä tallissa on monta laadukasta nuorta, jotka pitää saada ulos hyppäämään siinä missä vanhat konkaritkin. Aikataulutus tuo työhön oman haasteensa.

Nuorten hevosten koulutus ja niiden kehityksen seuraaminen ovat molemmille tärkeitä motivaattoreita.

- Luokalla ei ole niin väliä, jos näkee itse rakentamansa hevosen pärjäävän kilpailuissa,

Satu sanoo. Sebbe lisää haluavansa urallaan silti voittaa jotain isoa, mestaruusmitalin tai World Cupin.

Parisuhteen kannalta yhteisestä työstä on paljon hyötyä. Toinen kilpaurheilija ymmärtää toisen menemisiä hyvin ja tavoitteet ovat yhteisiä. Epäonnistumisen hetkellä ymmärrys on suuri toisen puolesta, koska toinen urheilija tietää miten rankalta pettymys tuntuu. Itse kilpailutilanteissa toinen voi taas katsoa edeltäviä ratoja toisen verrytellessä, ja antaa viime hetken ohjeet ennen radalle menoa.

- Mä tarvitsen välillä vähän kannustusta. Neuvonanto toimii hyvin kun toinen tuntee hevoset joilla ratsastaa ja toisen ratsastustyylin,

Satu summaa ja Sebbe jatkaa hymyillen:

- Vaikka mä vaan välillä vedän pipon syvemmälle päähän neuvojen kohdalla.

Sebbe sanoo seuraavansa aina omaa suunnitelmaansa ja kysyy neuvoja jos niitä tarvitsee. Kahdesta huippuratsastajasta samassa tallissa on kuitenkin selkeät etunsa, kun hevosia on mahdollista vaihtaa päittäin.

- Sillä tavalla hevoset saa reilun mahdollisuuden kahden eri ratsastajan kanssa. Kaikki ratsastajat kun ei sovi kaikille hevosille, eikä kaikki hevoset kaikille ratsastajille. Se on reilua omistajillekin,

Satu pohtii.

Parin erimielisyydetkin liittyvät aina hevosiin. Mitään perustavanlaatuista kiistakapulaa ei ole, vaan kyse on aina pienistä asioista esimerkiksi hevosen ratsastuksessa. Pinna ei kiristy edes pitkillä kisamatkoilla, joissa istutaan tuntitolkulla rekan pienessä ohjaamokopissa. Sebbe lisää nauraen, että hermojen avuksi puhelimessa on erilaisia pelejä ajanviettoon.

Tulevaisuudessa tallin hevoslukumäärä ei ole nousemassa, mutta lisää laatua hevosiin toki aina toivotaan. Kauden tavoitteet ovat Nations Cupissa ja Sadulla MM-kilpailuissa. Kysyttäessä josko perheeseen olisi tulossa lisää ratsastajia, Sebbe hymyilee ja sanoo katsovansa miten Bob -koiran taidot tässä kehittyvät. Jackrusseli kulkee mukana kaikilla kisamatkoilla ja tekee välillä lenkkejä isäntänsä kanssa satulan etukaarella istuen. Satu jatkaa ja sanoo, että haluaa tällä hetkellä vain ratsastaa, tallissa kun on niin monta kivaa hevosta.

- Ja mä en kestäisi sitä puolen vuoden isyyslomaa!

Sebbe, vannoutunut kilparatsastaja, naurahtaa ja katsoo lämpimästi avovaimoaan.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Ruotsi ja ratsastusmuoti

Ronja — Sun, 27 Apr 2014 17:42:00 +0000

Mitä ruotsalaiset edellä, sitä suomalaiset pian perässä. Merkkivarusteet, blingbling ja sininen väri hallitsivat poniratsastajien varustevalintoja Ruotsin Västervikissä.

Vida Ramnebrink, 15v.

"Vaatteet antavat vaikutelman ratsukosta. Ihmiset huomaavat sinut paremmin jos sinulla on hyvät vaatteet. Kypäräni on Charles Owenin, ja siinä on sametissa kimmeltävää glitteriä. Sininen takki sopii kypärääni. Takin merkki on Manfredi, josta on tulossa koko ajan suositumpi merkki. Minulla on myös musta ja tummanvihreä takki. Saappaat ovat Hööksistä, minulla on samanlaiset mustana. Muodissa on kuninkaansininen, ruskea ja satulamerkki Equipe."

Ebba Eriksson, 17v.

"Taivaansininen takki tehtiin minulle Sri Lankassa mittojen mukaan. Väri on erilainen, eikä kenelläkään muulla ei ole samaa väriä. Minulla on myös punainen, musta ja ruskea takki. Pidän aina kelloa kädessä, myös ratsastaessa. Mielestäni kisoissa on oltava hyvännäköinen."

Tindra Eklund, 11v.

"Minulla on Animon takki koska se on hyvännäköinen ja hyvää kangasta. Hevoselleni sopii sininen, ja tykkään siitä myös itse, joten siksi takki on sininen. Alex Bootsin saappaani ovat mustat, mutta niitä saa eri väreissä ja yksityiskohdilla. Jos tykkää glitteristä tai jostain muusta, saappaita voi muuttaa. Saan ideoita pukeutumiseeni idoleiltani, Rolf-Göran Bengtssonilta ja Malin Baryardilta. Muodissa ovat sininen ja punainen, merkeistä Animo, Mountain Horse, Kingsland ja HV Polo."

Andre Brandt, 15v.

"Muodissa on sininen väri ja saappaat. Mielestäni kypärä on hyvännäköinen, valitsin sen itse. Tykkään sinisestä, ja siksi takki on sen värinen. Saappaan värit taas sopivat hevoseen."

Maja Kippel, 14v.

"Tykkään glitteristä ja blingblingistä. Ostin Samshieldin kypärääni liimattavia timantteja. Tykkään kypärän merkistä, ne ovat kivan näköisiä ja hyviä. Hevosellani oli ennen punaista, ja siksi minulla on edelleen tämä punainen takki. Kotona minulla on myös musta takki. Muodissa ovat Samshield, Kingsland ja Animo sekä punainen ja sininen. Roffe (Rolf-Göran Bentsson) on idolini. Tykkään hänen hevosistaan."

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Huippumatkan huipennus

Ronja — Sun, 27 Apr 2014 16:42:02 +0000

Jo kulman takaa kuuluu, kuinka Muusa yskii ja köhii hevosen selässä. Ruotsinmatkan alussa puhjennut flunssa ei ole ottanut loppuakseen, ja koko reissun huipentavan kenttäkilpailun Muusa joutuu ratsastamaan puolikuntoisena.

Kalpean näköinen Muusa hymyilee varovasti aamuauringossa ja taputtaa Hopsia kaulalle. On aika aloittaa verryttely koulurataa varten. Kenttäkilpailut alkavat aina koulukokeella, joka ei ole tehtäviltään tänään ratsukolle erityisen vaativa. Korkeita pisteitä ajatellen on kuitenkin tärkeää, että hevon on elastinen ja liikkuu hyvin radalla. Muusa hörppää välistä vettä ja ravaa isoja ympyröitä vielä aamu-unisen oloisen Hopsin kanssa. Ruotsinliput liehuvat taustalla, ja liitokavioiset hevoset leijuvat ohi vasemmalta ja oikealta.

- Mä vain toivon, että en unohda rataa,

Muusa sanoo ja katsahtaa kilpakumppaneitaan.

Kisat soljuvat vaivattomasti eteenpäin, ja Muusalle annettu minuutintarkka lähtöaika pitää täsmälleen. Kello 9:07 tuomari viheltää pilliin ja suoritus alkaa.

Rata on tasainen, mutta hieman ponneton. Hops tekee kuuliaisesti määrätyt liikkeet, mutta Muusan väsymys näkyy myös hevosessa. Keskiravin lopussa kuuluu katsomoon asti, kuinka Muusa yskii limaa kurkustaan.

Prosentit ovat mukavat, yli 62%, mutta se ei vielä Ruotisissa riitä lähellekään kärkeä.

Eteenpäin ja esteille

Estekoe on rakennettu siten, että kahden eri luokan ratsukoiden on mahdollista hypätä samalla radalla. Muusa hyppää päivän isointa luokkaa, P100:aa, jossa esteet ovat 100cm korkeita.

- Isomman luokan esteet on sijoitettu aina sisäkaarteeseen. Se lyhentää teitä ja vaikeuttaa rataa. Esteet tulevat todella nopeasti. On laukattava energistä laukkaa, että vauhti säilyy myös kaarteissa,

Muusa sanoo ja katselee arvioiden rataa. Hän on Hopsin kanssa tottunut isompiinkin esteisiin, mutta se ei välttämättä estä puomien pudotusta. Muusa kertoo, että Hops jopa hyppää paremmin hieman massiivisempia esteitä. Pienillä sen keskittymiskyky ei tunnu riittävän vaan hypyistä tulee hieman laiskoja ja laakoja.

Kenttäkisoissa koulu- ja estekokeen välissä ei aikaa kuluteta, vaan ratsukon tulee välittömästi vaihtaa varusteet ja siirtyä hyppäämään. Muutama verryttelyhyppy alle, ja radalle. Muusa kertaa reitin vielä kerran päässään, kun kuuluttaja jo sanoo

-Och nästa rider Muusa Enjala och Hops…

Alku on lupaava, mutta laukan terävyys kärsii puolivälissä matkaa. Sarjan a-osa tulee huolettomasti alas, samaten toinen pystyeste. Maalissa Muusa näyttää helpottuneelta: edessä on pieni lepohetki ennen maastorataa.

Tukkeja tai ei, suunnitelma on oltava

Ruotsin P100-luokassa maastoesteet ovat maksimissaan 100cm, mutta tehtävien teknisyys lisää haastavuutta. Tällä kertaa Muusa sanoo maaston olevan poikkeuksellisen helppo: maastoesteet ovat pääosin tukkeja ja yksittäisiä esteitä.

Heikko vointi ja paahtava aurinko lisäävät kuitenkin vaikeusastetta, ja suunnitelma ennen rataa on tehtävä huolellisesti. Muusa mittaa sarjaesteiden väliin jääviä metrejä ja yrittää arvioida suuren hevosensa askeleen pituutta.

- Tämä väli on ahdas. Pitää saada hevonen nopeasti kiinni että mahdutaan.

Vihdoin maastoon!

Maastoverryttelyssä Muusa vaikuttaa jo voivan paremmin. Maastoesteiden kaipuu tuntuu toimivan paremmin kuin yksikään flunssalääke. Hops oli tauolla nojaillut rennosti karsinan seinään, mutta aavalla nurmikolla se on silminnähden valpastunut.

Vaikka aiemmin Muusa sanoi rataa helpoksi, myöntää hän nyt hieman jännittävänsä. Rata huipentaa koko matkan: huomenna edessä on vain laivamatka kotiin. Ratsukot ampaisevat yksi toisensa jälkeen lähtöviivan yli, ja äkisti onkin jo Muusan vuoro siirtyä lähtökarsinaan.

Kuuluttaja rykäisee ja toivottaa suomalaisratsukon lämpimästi tervetulleeksi. Toimihenkilö tuijottaa kelloaan ja laskee:

- Fem, fyra, tree, två, ett, rid!

Maalissa Muusa on yhtä hymyä. Esteet ylittyivät helposti, eikä Hops katsellut ainuttakaan estettä epäillen. Sujuva rata nosti ratsukon sijoitusta myös kokonaispisteissä.

- Olen todella tyytyväinen. Suoritus oli tasainen ja varma.

Ja eikös juuri sitä varmuutta tultu Ruotsista hakemaan?

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Ratsastamassa Ruotsissa

Ronja — Sat, 26 Apr 2014 17:29:23 +0000

Ruotsissa aurinko jo paistaa ja maa viheriöi. Kisakausi on täydessä vauhdissa, ja kilpailuista löytyy valinnanvaraa joka viikonloppu. Kisat ovatkin se syy, miksi moni kilparatsastaja suuntaa keväällä meren yli. Niin myös nuori Muusa Enjala Hops hevosensa kanssa.

3-2-1, ratsasta! tv-sarjasta ja kirjasta tuttu kenttäratsastaja Muusa matkasi Ruotsin Mantorppiin muuta viikko sitten.

- Täällä kisakauden pääsee aloittamaan aikaisemmin. Suomessa ei vaativan tason kilpailuja juuri ole, joten täällä pääsee menemään useamman oman tasoisen kilpailun,

Muusa kertoo.

Muusan ja Hopsin tavoitteena ovat loppukesän PM-kilpailut, joihin tarvitaan vielä rutkasti onnistuneita suorituksia vaativalta tasolta. PM-kilpailujen taso on kova, minkä Muusa sanoo huomanneensa jo Ruotsissa.

- Ratsastajien taitotaso on täällä aivan eri. Tuntuu, että Suomessa ollaan hirveästi jäljessä. Ruotsissa jo pienet lapset ovat todella taitavia. Ratsastajia on täällä myös aivan eri määrä: jokaisessa pihassa näyttää olevan traileri, eikä kukaan katso kieroon jos on ruokakaupassa ratsastusvaatteissa.

Muusa treenaa Hopsin kanssa Sissi ja Nina Liljasin tallilla, muutaman tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Talli on keskittynyt valmentamaan kilpailevia ratsukoita ja eritoten kenttäratsastajia. Vaikka Muusa on pitkittyneen flunssan takia päässyt osallistumaan vain muutamalle valmennustunnille, sanoo hän oppineensa reissussa paljon. Hyvää ratsastusta näkee tallilla jatkuvasti. Myös ajatus PM-kisoista kauden tavoitteena on kirkastunut.

- Mä haluan sinne. Mä todella haluan.

Kavereiden ja hevosten kanssa aika menee tallilla nopeasti. Näyttävissä maisemissa ratsastaminen on kuin otos postikortista tai hevoskirjasta. Koti-ikävä ei Muusaa paina, vaan päinvastoin. Muusa suunnittelee matkaavansa Ruotsiin uudestaan jo tulevana kesänä hakemaan lisää oppia ja itseluottamusta.

- Kaikki täällä on ihan sairaan siistiä. Aivan mahtavaa. Mikä voisi olla parempaa, kuin tämä?

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Syyllistysdekkarin synty

Timo Harakka — Fri, 12 Jul 2013 11:00:56 +0000

KIRJAILIJAPARI Maj Sjöwall ja Per Wahlöö raivasi tietä yhteiskunnalliselle pohjoismaiselle dekkarille jo 60-luvulla, joten 10 kirjaa rikoksesta –sarjassa tulee vuoroon heidän teoksensa

Bussimurha (1968/1974).

Viime vuosina ruotsalaiset ja norjalaiset dekkarit ovat nousseet maailman myyntilistojen kärkeen. Miksi? Perustuuko skandinaavien menestys Elm Street –ilmiöön?

Kauhuelokuvien kliseisin tapahtumapaikka on hyvinvoiva, vehreä omakotialue, jossa riittävästi proteiinia syöneet kuvankauniit teinit kasvavat ottamaan oman siivunsa Amerikkalaisesta Unelmasta.

Osaamme odottaa, että kulman takaa ilmestyy kammottava, verenhimoinen kostaja, Freddy Krueger…

Skandinavian maat ovat vauraita, idyllisiä ja tasa-arvoisia ihanneyhteiskuntia. Niinpä Elm Street –säännön mukaisesti pinnan alta löytyy naisvihaa ja natsismia (Stieg Larsson), rasismia ja riistoa (Henning Mankell), hyvinvointivaltion rapautumista (Leif GW Persson), pohjoisten metsien vaiettuja salaisuuksia (Åsa Larsson), Tukholman etnistä sotaa (Jens Lapidus), eliittiväen raakuutta (Anne Holt), heikompien hyväksikäyttöä (Karin Fossum) ja kansainvälisen tason päihdeongelmia (Jo Nesbö).

”Ruotsalaisen hyvinvointivaltio tunnettiin jo 60-luvulla", selvittää vakiovieraani Anna Kortelainen. "Muualla on ostettu tämä brändi, että se on suunnilleen maanpäällinen paratiisi. Ja se [kiehtoo], että paratiisissa on käärme, että sielläkin tapahtuu tällaisia. Ne eivät välttämättä ole mitään rituaalimurhia, siinä on arkisuus, mutta myös sopivasti eksotiikkaa. Samaan tapaan kuin Helsingissä ennen vanhaan kuvattiin elokuvia, jotka esittivät Leningradia tai Pietaria, sopivasti eksotiikkaa – vähän lunta ja revontulen illuusiota.”

Ovatko skandinaaviset dekkarit Amerikassa ja Britanniassa suosittuja juuri siksi, että avoin kateus muuttuu taantumukselliseksi vahingoniloksi? On turha tavoitella hyvää yhteiskuntaa, koska ihminen on syntinen ja mätä. Sosialidemokratia on siis valhetta.

Päinvastaisesta kulmasta Maj Sjöwall ja Per Wahlöö väittivät ihan samaa. Hyvinvointivaltio on silmänlumetta, Olof Palme on petturi ja rikollisuus on oire kapitalistisesta riistosta. Viime kädessä syyllinen rikoksiin on yhteiskuntajärjestelmä.

ÄÄRIVASEMMISTOLAINEN kirjailijapari epäonnistui vallankumouksen lietsonnassa. Kun heidän suurtyönsä, Martin Beck –kirjasarjan kymmenes ja viimeinen osa ilmestyi 1975, Per Wahlöö oli kuollut ja vasemmistoradikalismi samoin. Mutta huonon omatunnon perinnön he onnistuivat jättämään, hankkimaan sillä hyvät tulot ja auttamaan seuraajatkin miljoonatileihin.

Sjöwallin ja Wahlöön kirjasarja onkin kansankodin itseruoskintaa. Hyvinvoinnin hinta on ainainen huolestuneisuus.

Protestanttisessa nollasummapelissä elämästä ei saa nauttia ilman syyllisyyttä. Oma hyvä on aina ansaittu toisen kustannuksella, joten juuri menestys todistaa varmuudella, että asiat menevät samaan aikaan pahasti vikaan. Huonoina aikoina säälitään köyhiä ja työttömiä. Hyvinä aikoina huolestutaan tuloerojen kasvusta.

Tätä menestyksestä masentuvaa mielentilaa puhuttelee Nordic Noir, skandinaavinen syyllistysdekkari. Niiden ystävä on myös ohjaaja-näyttelijä Leea Klemola, joka on sunnuntainen vieraamme.

"Rikolliset ovat inhimillisiä, rikokset ovat ihmisen kokoisia. Silloinhan menee aina päin helevettiä kun ruvetaan [kirjoittamaan] ihmistä isommista rikoksista. Kun tulee se 'huumebisnes'... Mä en usko, että huumeita on oikeesti olemassa. Suomessahan ei voi olla dekkaria, jossa on huumebisnestä, se on ihan naurumyrskyä. Jotkuthan yrittää kansainvälistä rikollisuutta, sehän on naurettavaa. Silloin on ihan, että 'Voi ressukka, tuo ihminen yrittää päästä kansainvälisille markkinoille': että nyt on täällä tämmöistä maailman laatuluokan rikollisuutta.”

BUSSIMURHAA – joka ilmestyi 1968 ja käännettiin 1974 – lienee luettu täällä Suomessa ihmetellen. Ruotsissa oli vaikea nähdä suuria epäkohtia, kun samaan aikaan sadat tuhannet suomalaiset lähtivät hakemaan parempaa elämään juuri länsinaapurista.

Suomalainen hyvinvointivaltio oli vasta syntymässä silloin, kun ruotsalaiset jo surivat sen haurastumista ja häviötä.

Tämä yli 20 vuoden viive ehkä selittää, miksi Suomen rikoskirjailijat eivät ole päässeet osallisiksi Ruotsin ja Norjan kollegoiden maailmanmaineesta. Syyllistysdekkarilta puuttuu perinne, jonka pitkä hyvinvointihistoria tuo.

Leea Klemolan mielestä loistava suomalainen poikkeus oli Matti Yrjänä Joensuu, jota hän pitää paljon parempana kuin Sjöwallia ja Wahlöötä. Klemolalla onkin ohjelmassa kitkeriä terveisiä arkkipiispa Kari Mäkiselle, joka puhui koskettavasti Harjunpäästä ja rakkauden nälästä kolme viikkoa aiemmin.

Kannattaa siis katsoa 10 kirjaa rikoksesta TV1:ssä sunnuntaina kello 20. Luvassa kupliva keskustelu, jossa Leea Klemola kertoo myös, miksi hän rakastaa, siis rakastaa poliiseja.

Kuuntele tämä kolumni audiona Kultakuume-ohjelmassa.

Lainaus

Maaottelu vai sisarseurojen yhteinen valmistautuminen WFTDA -turnaukseen?

Tigre Force — Wed, 10 Apr 2013 07:08:15 +0000

Herättääkö 6-1 tunteita? Soiko päässä den glider in?

Sietäisi soida, sillä lauantaina tapahtuu taas: Helsinki Roller Derbyn A- ja B-joukkue kohtaa Stockholm Roller Derbyn vastaavat joukkueet ties kuinka monennetta kertaa. Historian ensimmäinen HRD-STRD matsi päättyi Helsingin voittoon (lokakuu 2010), mutta sen jälkeen Tukholma on tainnut rökittää Helsingin.

Hördiksen ja Stördiksen historiasta voi lukea lisää omasta blogistani (englanniksi): Traveling in the Name of Roller Derby.

Vaikkei Helsinki tarkoitakaan Suomea tai Tukholma Ruotsia, niin tottakai se Suomi-Ruotsi asetelma on peleissä aina läsnä. Jostakin syystä tämä puhuttaa aina urheilukansaa, niin faneja kuin pelaajia. Ruotsalaisten kustannuksella on helppo nauraa, vaikka heitä rakastammekin.

Toki näiden maiden maajoukkueetkin ovat kohdanneet pelikentillä, voitot ovat menneet 1-1. Harjoitusmatsivoiton vei Ruotsi, mutta maailmancupin 5. sija herkesi Suomelle, kun Ruotsi jäi roikkumaan sijalle 6.

Kun Helsinki Roller Derby emännöi Amerikan maajoukkuetta (Team USA) syyskuussa 2012, niin paikalle kutsuttiin pelaamaan sekä Team Finland että Team Sweden.

Malmö Derby Festivalilla kesällä 2012 Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska kohtasivat leikkimielisemmässä turnauksessa. Pelaajat arvottiin joukkueisiin. Finaalissa Suomi ja Ruotsi pelasi tasapelin ja se jätettiin tasapeliksi.

Ruotsalaiset ja Suomalaiset derbyharrastajat pitävät yhtä jatkuvasti: pohjoisessa Oulu, Luleå ja Umeå harjoittelevat ja pelaavat keskenään ja etelän vetelät matkustavat mieluusti party boatilla eestaas. Ei se päämäärä vaan matkanteko! Ja koska derbysiskoja ollaan, on meitä loikkareitakin ollut muutama. Itse pelasin Tukholman joukkueessa omiani vastaan ensimmäisen matsin, ja viime vuonna Only ja Amy Kalliosta muuttivat Tukholmaan. Heitä on ollut ilo katsella vieraan maan ja kaupungin pelipaidoissa, mutta sitäkin suuremmalla ilolla toivotan Onlyn tervetulleeksi takaisin kotimaahan. Ensi kesänä nimittäin lähdetään taas Malmö Derby Festivalille.

Seuraava World Cup lienee vuonna 2014, ja uskon että Suomi ja Ruotsi ovat siellä syynin alla: viime kerralla kun oltiin ne kovimmat yllättäjät.

Ensi lauantaina pelattavan Jamma Mia! -matsin jälkeen Helsinki Roller Derby ja Stockholm Roller Derby lähtevät toukokuussa mittelemään Euroopan herruudesta Gentiin, Belgiaan WFTDA -turnaukseen.

Kansainvälisessä roller derbyssä, jossa kaikki pyrimme samaan tavoitteeseen: lajin kehitys huippuunsa, uskottavuuden saavuttaminen ja yleinen lajituntemus tutuksi niin medialle kuin yleisölle, on silti tärkeää, että Suomi voittaa Ruotsin.

Kuvat: Marko Niemelä

Lainaus

Ruotsalainen Suomi ja katkeruus

Paavo Rytsä — Wed, 13 Feb 2013 10:14:18 +0000

Suomi on ruotsalainen -sarja on herättänyt paljon tunteita Suomessa. Yleen tuleva palaute on pääosin kiittävää, mutta toisien mielestä ohjelma lyttää suomalaisia ruotsalaisten kustannuksella. Oma Ruotsi-traumani liittyy 1500-lukuun ja Turun verilöylyyn.

Taivassalon kirkon katossa on joukko keskiaikaisia vaakunoita, jotka kuuluvat sammuneille aatelissuvuille. Sukujen päämiehet mestattiin 1599 Turun verilöylyssä. Naiset jäivät asumaan Taivassalon Lemmetyisten ja Sannaisten kyliin, joista isovanhempani ovat kotoisin. Suntion ja perimätiedon mukaan olemme näiden tapettujen miesten vaimojen jälkeläisiä.

Tutustuttuani Turun verilöylyn historiaan ja saatuani selville, että Kaarle-herttua mestautti joukkorangaistuksessa suuren joukon Suomen aatelisia ja mahtimiehiä, minussa heräsi outo katkeruus. Näin kävi, vaikka olen aina ollut "Vadelmavenepakolaismiehiä". Katkarapuvoileipä maistuu Gamla Stanissa, ja risteilyn jälkeen mietin aina, että Tukholmassa pitäisi käydä useammin. Tukholmassa voisi jopa asua. Ruotsalaisessa elämänasenteessa on meistä poikkeavaa positiivisuutta.

Verilöylytieto alkoi synnyttää erilaisia ajatuksia. Olisimmeko me suomalaisetkin olleet vauraan maan asukkeja jo 1600-luvulla? Esi-isämme polttivat tervaa ja sahasivat tukkeja Ruotsin hyväksi. Samalla Tukholman kultavarannot kasvoivat. Olisivatko omat esi-isäni olleet tässä maassa keskeisessä asemassa? Murskattiinko Suomen valtion synnyn siemenet 1599 useiksi sadoiksi vuosiksi? Tämänkö vuoksi suomalaisia ei yleensä paljon hymyilytä?

Suomessa on neljä isoa historian vaihetta, josta tämänkaltaista katkeruutta nousee: Ruotsin vallan aika, Venäjän vallan aika, sisällissota sekä talvi- ja jatkosota. Lisäksi poliittisia katkeruutta herättäneitä kausia ovat sotienvälinen oikeiston ja 2. maailmansodan jälkeinen äärivasemmiston Neuvostoliiton tuella saavutettu hegemonia.

Parempi kuitenkin oppia historiasta kuin katkeroitua. Toisaalta katkero on varmasti suomalaisen sisun tärkeä polttoaine.

Suomi on ruotsalainen -sarja Areenassa alkuvuodesta 2013. Viimenen jakso poistuu 26.3.

Ylen Elävässä arkistossa on paljon Ruotsin vallan aikaan liittyvää materiaalia:

Näkyvimpiä ikkunoita Ruotsin vallan aikaan on Turun linna.

Läntisistä, etenkin Ruotsin kautta tulleista ruoka- ja kulttuurivaikutteista kertoo Suomessakin keskeisesti vaikuttanut kartanolaitos. Kartanokeitoksia-sarjassa tutustutaan suomalaisiin kartanoihin ja niiden pitkälti ruotsalaiseen ruokaperinteeseen.

Paavo Rytsä, vastaava tuottaja, Yle Areena

Lainaus