Blogit - Prisma Studio

Näin stressi vanhentaa sinuakin

Tiina Torikka — Thu, 24 Oct 2013 12:20:01 +0000

Hätkähdin lukiessani vanhaa lehteä parin vuoden takaa. Aukeaman kuvasta katsoi aivan toinen Yhdysvaltain presidentti kuin nyt. Mitä Obamalle on tapahtunut parissa vuodessa?

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kuvattuna lokakuussa 2011 ja puolitoista vuotta myöhemmin toukokuussa 2013

Sama ilmiö tuntuu löytyvän lähempääkin. Kuinka moni meistä naureskelee ryppyjen syventyneen tai hiusten harmaantuneen hetkessä? Ja syyttää siitä kiireistä ja stressaavaa arkea?

Työstressin vanhentava vaikutus on nyt todistettu tieteellisesti. Suomalaistutkijat osoittivat hiljan, ensimmäisenä maailmassa, että pitkittynyt työstressi voi vanhentaa meitä vuosilla. Stressi rapauttaa solujemme rakennetta. Muutokset ovat nykytiedon valossa pysyviä.

Tutkijat havaitsivat, että vakavaa työuupumusta kokeneiden ihmisten solut vastasivat 10 vuotta vanhemman ihmisen soluja. Sama vanhenemisreaktio todettiin myös töissä pitkään lievästä stressistä kärsineillä. Jo aiemmissa tutkimuksissa on todistettu kemikaalien vanhentavan meitä vuosilla.

Hälyttävää on, että työstressi voi siis vanhentaa meitä hermomyrkkyjen lailla. Ei mikään mitätön asia maassa, jossa noin 75% ihmisistä kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Ja jossa pitäisi jotenkin pidentää työuria. Kysyykö kukaan miten tämä yhtälö toimii tulevaisuudessa? Nyt eläkeläisiä kehutaan aiempaa aktiivisemmiksi ja vireämmiksi. Kuinka raihnaisia me nyt työtä tekevät olemme 20 vuoden päästä?

Itse testasin pari viikkoa aivojeni reaktioita stressiin ja tulokset olivat karuja.

Sain neuvoksi nukkua enemmän, lisätä arkiliikuntaa ja nähdä enemmän ystäviä.
Nämä kuulemma auttavat lataamaan aivoja ja vähentämään stressiä.
Yllättävintä oli, että uneni laatu huononi parin punaviinilasillisen seurauksena. Lihakset rentoutuivat, mutta mieli ei.

Lue tästä lisää suomalaistutkimuksesta arvostetun yhdysvaltalaisen tiedejulkaisun PLoS ONEn sivuilta

Lainaus

Voisiko ihminen nukkua talviunta?

Prisma Studio — Sun, 20 Oct 2013 10:57:44 +0000

Mitä tehdä kuusi kuukautta kestävällä matkalla Marsiin? Pasianssia, kuntopyöräilyä, kasa kirjoja ja lehtiä... Voisi olla aika tylsää. Mutta Reissu saattaisi sujua myös yhtä helposti kuin nokosten ottaminen. Tutkijoiden mukaan saattaisi nimittäin olla mahdollista, että ihminen voisi nukkua jonkinlaista "talviunta".

Tieteisfilmeissä avaruusmatkaaja asettuu pieneen makuukapseliin, napsauttaa virran päälle ja vaipuu syväjäädytettynä horrokseen. Ja herää useamman vuosikymmenen kuluttua toisessa aurinkokunnassa valmiina uuteen seikkailuun.

Tämä on pelkkää scifiä -vai onko?

Nasa on aloittanut tutkimusprojektin, jossa selvitetään, voisivatko astronautit todella lentää pitkät avaruusmatkat horroksessa. Euroopan avaruusjärjestö ESA tutkii samanlaista asiaa. Suunnitelmana on, että astronautteja ei sentään syväjäädytettäsi, vaan heidän ruumiinlämpöään laskettaisiin muutamalla asteella. Se hidastaisi aineenvaihduntaa ja ihminen vaipuisi unenkaltaiseen tilaan.

Tarkoitus olisi ottaa tämä tekniikka käyttöön jo lähivuosikymmenien lennoilla Marsiin. Tästä olisi muutakin hyötyä kuin tylsyyden voittaminen -vaikka sekään ei ole vähäpätöinen asia, lentojen psyykkiset vaikutukset ovat yksi suurimpia huolia matkojen suunnittelussa.

Mutta astronautit olisivat kapseleissa myös suojassa avaruuden voimakkaalta säteilyltä. Matkaan ei myöskään olisi pakko ottaa niin suuria ruoka- ja vesivarastoja kuin valveilla matkustavat astronautit tarvitsisivat. Lisäksi mukaan mahtuisi enemmän väkeä kuin nykyisissä suunnitelmissa, eikä aluksiin tarvitsisi suunnitella esimerkiksi niin monimutkaista keinopainovoimaa kuin nykysuunnitelmissa.

Lääketieteessä tällaista tilaa käytetään jo nyt hoitona, mutta ei yhtä pitkinä jaksoina. Täysin mahdollista se tutkijoiden mukaan siis olisi, mutta tarkkaan ei tiedetä miten näin pitkään jatkettu horrostila vaikuttaisi ihmiseen. Esimerkiksi aivot vaativat myös luonnollisen unen eri vaiheita.

Tutkijoiden haaste on myös se, että ihminen menettäisi tällaisessa tilassa huomattavan osan lihasmassastaan ja luut haurastuisivat. Oppia on kuitenkin haettu luonnosta: karhut vetävät sikeitä samankaltaisessa horroksessa talven yli ja säilyttävät silti lihasmassansa. Miten ne sen tekevät, sitä tutkijat nyt selvittävät.

Uusin löytö on, että myös Madagaskarilla asustava hiirimaki pystyy samanlaiseen horrokseen. Sen elimistö on lähempänä ihmistä, ja sen on havaittu myös talviunensa aikana olevan välillä samanlaisessa REM-univaiheessa, mitä ihmisen aivot tarvitsevat. Tässä univaiheessa nähdään myös pääosa unista, joten avaruusmatkaajillekin voisi olla tarjolla myös unien katselua lennon aikana.

Jos tämä tekniikka toimisi turvallisesti, mikään ei tietenkään estäisi sen soveltamista maan pinnalla, paljon paremmin valvotuissa oloissa. Eli silloin ihminen voisi halutessaan nukkua talviunta. Teoriassa -käytännössä siitä ei taitaisi olla paljon hyötyä.

Katso Infografia siitä, miten astronauttien horrostila toteutettaisiin

Prisma Studion jakso unesta katsottavana. Jaksossa on myös juttu tästä aiheesta:

Lainaus

Onko viininmaistelu roskatiedettä?

Tiia Nurmilaakso — Fri, 11 Oct 2013 06:42:11 +0000

- Pelkäätkö, Juha, että tällaiset koneet vievät sommelierin työn? kysyi Prisma Studion juontaja Marjo Harju viiniasiantuntija Juha Lihtoselta studiossa käydyn viinintunnistuskilpailun jälkeen.

- Tämän tuloksen jälkeen kyllä, Juha nauroi.

Ammattimaistaja Lihtosen tehtävänä oli finaalissa tunnistaa kuusi Bordeaux-tyyppistä viiniä eri puolilta maailmaa ns. sokkopruuvissa eli testissä, jossa maistaja tietää maisteltavat viinit, mutta ei niiden järjestystä, ja hänen tehtävänsä on kertoa, mitä viiniä missäkin lasissa on. Lihtonen lähti haasteeseen 20 vuoden ja 25 000 maistetun viinin kokemuksella ja tulos oli iso yllätys.

Ammattimaistajatkin sekoittavat puna- ja valkoviinin

Kaksi klassista ja paljon siteerattua ranskalaistutkimusta paljastaa sen, miten vaikeaa viinien tunnistaminen on – jopa ammattilaisille.

Bordeaux’n yliopiston tutkija Frédérick Brochet pyysi 54 ammattimaistajaa maistamaan kahta viinilasillista – yhtä valkoista, yhtä punaista. Ammattimaistajat kuvailivat jälkimmäistä punaviinille tyypillisin termein. Maistajat eivät tienneet, että molemmissa laseissa oli samaa valkoviiniä samasta pullosta. Toisessa lasissa se oli vain värjätty punaiseksi mauttomalla elintarvikevärillä.

Toisessa koeasetelmassa 57 vapaaehtoiselle tarjoiltiin samaa Bordeaux-viiniä kahdessa eri pullossa, halvassa ja kalliissa. Taas maistajia huijattiin. Kalliin pullon viinin aromia kuvailtiin monivivahteiseksi, tasapainoiseksi ja pitkäksi, kun taas halvasta pullosta tarjoiltuna sama viini maistui kevyeltä ja lattealta. Ja molemmissa oli siis aivan samaa tavaraa!

Tuomareiden arviot samalle viinille heittävät välttävästä erinomaiseen

Jos viinien arvioinnissa ammattilaisetkin hämääntyvät kalliin näköisistä pulloista, etiketeistä ja viinin väristä, niin objektiivisempia arvioita pitäisi syntyä sokkomaistelussa eli kun pullot – tai joskus jopa lasit – peitetään. Niinhän sitä luulisi. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kuitenkin paljastaa päinvastaista.

Kalifornian osavaltion messujen yhteydessä järjestetyssä viinikilpailussa on vuodesta 2005 lähtien testattu kilpailun tuomareiden viiniarvioiden johdonmukaisuutta tarjoamalla heille sokkotestissä heidän tietämättään useamman kerran samaa viiniä arvioitavaksi. Tulokset ovat mielenkiintoisia.

Kun sama tuomari maistoi samaa viiniä kolme kertaa, arvio vaihteli keskimäärin kahdeksalla pisteellä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun tuomarit arvioivat viinejä amerikkalaisella 100 pisteen järjestelmällä, niin tuomari saattoi yhdellä maistelukerralla antaa viinille 89 pistettä (hyvä viini), toisella 85 pistettä (välttävä viini) ja kolmannella 93 (erinomainen viini).

Tuomareissa oli tietysti eroja. Parhaiden tuomareiden (10 % kaikista tuomareista) arvioissa oli heittoa vain +/- 2 pistettä. Pari pistettä sinne tänne ei tietysti kuulosta paljolta, mutta se riittää ratkaisemaan viinikilpailun voittajan. Samaisen tutkimuksen mukaan tuomareiden suoritukset vaihtelivat myös vuodesta toiseen eli tuomarit, joiden arviot yhtenä vuonna olivat yhteneväisiä, saattoivat toisena vuonna antaa samalle viinille kolmessa eri maistelussa hyvin erilaisia arvioita. Ovatko viinikilpailujen kultamitalit siis onnenkauppaa ja arpapeliä? Yhdysvaltalaistutkimus jatkuu ja uusia tuloksia on luvattu vielä tänä vuonna.

Miksi viinin maistaminen on niin vaikeaa?

On oikeastaan ihme, että käytännössä yhdestä ainoasta raaka-aineesta – viinirypäleestä – saadaan tehtyä juomaa, joka sisältää lukemattoman määrän eri makuvivahteita. Vielä ihmeellisemmäksi asia muuttuu, kun purkaa viinin rakennuspalikat osiin. Viinipullollisessa on 80-85 % vettä, 10-15 % alkoholia ja lopussa on ne noin 500 ainesosaa, jotka muodostavat viinin maun.

Ammattimaistajat eli ihmiset, jotka maistavat viiniä työkseen, pyrkivät arvioimaan viinejä objektiivisemmin, mutta useat tutkimukset ovat osoittaneet, että heidänkin arvioissaan on isoja heittoja eri maistamiskertojen välillä. Onko viinin maku siis puhtaasti subjektiivista?

Juha Lihtonen tunnisti Prisma Studion viinintunnistuskilpailun sokkopruuvissa kuudesta Bordeaux-tyyppisestä viinistä vain kaksi oikein. Miten tässä näin kävi miehelle, jolla on 25000 maistetun viinin kokemus?

- Se on se inhimillinen tekijä. Viinien arviointi on aina subjektiivista. Se riippuu ihmisen vireystilasta, vastaanottavaisuudesta, kellonajasta, siitä, mitä on syöty tänään, miten on eilinen ilta vietetty, jne. Siihen vaikuttaa poikkeuksellisen paljon asioita ja suuressa määrin myös mielikuvat ja erilaiset fiilikset, mitkä maistajalla on. Kilpailutilanne on haastava ja jännittävä, Lihtonen selitti.

Mikä on sinun makusi?

Miltä viini maistuu? Se on monisyinen kysymys, johon taitaa olla mahdotonta antaa yhtä oikeaa vastausta. Ja se on oikeastaan aika riemastuttavaa! Absoluuttista totuutta viinin mausta ei ole olemassakaan.

- Siltä, joka valitsee viininsä mahtailunhalusta ja toisten mielipiteiden perusteella, eikä kykene lämpimänä kesäiltana, kynttilän valossa ja kuun kimaltaessa tuntemaan, että pöydällä oleva tavallinen viini on tuona hetkenä parasta maailmassa, siltä jää tavoittamatta koko viinin – ja elämän – ydin, kirjoittaa viinikirjailija Oz Clarke.

Hauskaa on, että jopa musiikkivalinnoilla voi vaikuttaa viiniarvioihin. Vuonna 2008 Edinburghin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että oikeilla musiikkivalinnoilla voitiin parantaa viiniarvioita jopa 60 prosentilla. Mutta mikä on oikeaa musiikkia? Tutkimuksen mukaan esimerkiksi Jimi Hendrixin kitara soi kauniisti yhteen cabernet sauvignonin kanssa ja Kylie Minogue komppaa hienosti chardonnayta.

Ensi kerran kun viinisi ei maistu, älä syytä viinisuosituksia. Katso ympärillesi, keskity hetkeen ja koeta vaihtaa musiikkia. Valinta on sinun.

The Guardian -lehden artikkeli, johon blogi pohjaa:

http://www.theguardian.com/lifeandstyle/2013/jun/23/wine-tasting-junk-sc...

Prisma Studion viinimaistelujakso katsottavana:

Lainaus

Vain makuasia? Vinkkejä viininmaisteluun

Prisma Studio — Tue, 08 Oct 2013 13:49:22 +0000

Ryhdikäs, väsynyt vai savuinen? Viinin maistaminen on aistien yhteistyötä ja aina subjektiivinen kokemus. Kyseessä on siis makuasia, vai onko? Prisma Studio etsi kesällä ”innostunutta viiniosaamatonta”, Ilmoittautuneiden joukosta valikoitui Taina Heinonen joka sai viiniasiantuntija Juha Lihtoselta pikakurssin viinien maailmaan. Tässä heidän käytännön ohjeitaan makujen maailmaan.

Viiniasiantuntija Juha Lihtonen neuvoo, missä kannattaa olla tarkkana:

Valmistele viini ennen tarjoilua

- mitä keveämpi viini sen viileämpänä se kannattaa nauttia; kuohuviinit 6-8°C, valkoviinit 8-12°C, punaviinit 16-18°C, makeat viinit 8-12°C

- avaa ja karahvoi punaviinit hyvissä ajoin ennen tarjoilua, nuoret viinit vaativat usein tuntien jopa vuorokauden dekantoitumista; viini kehittyy karahvissa tunnissa saman verran kuin viini suljetussa pullossa vuodessa. Jos esimerkiksi viinin ideaali nauttimisajankohta on arvioitu olevaksi vuonna 2020, mutta viini halutaan nauttia nyt, on viini hyvä dekantoida 7 tuntia ennen tarjoilua, jos siitä halutaan saada paras mahdollinen makukokemus.

Oikea lasi kruunaa nautinnon

- ohutreunainen, kirkas ja väritön, tulppaaninmuotoinen lasi on ideaali viinistä nauttimiseen

- mitä voimakkaampi ja runsaampiarominen viini sitä suurempi kokoisesta lasista se kannattaa nauttia

Jakaminen

- tieto viinistä ja sen tarinasta tuo voi tuoda lisäarvoa makukokemukseen, joten ota selvää viinistä ennen sen nauttimista

- nauti viini hyvässä seurassa – viini on kuin ilo, se on jaettuna ylimmillään

Ruoka

- tarjoa keveämmille ruoille keveämpiä viinejä ja raskaammille täyteläisempiä viinejä

- voit pehmentää viinissä koettuja teräviä happoja lisäämällä ruokaan hieman hapokkuutta (etikkaa, sitruunaa) tai viinissä suuta kuivattavia tanniineja ripauksella sormisuolaa ruokaan

Entinen viiniosaamaton, nykyinen osaaja Taina Heinonen lähestyy aihetta tunteella:

Viiniviikarin TOP 5 opit:

1. Viiniä maistellessa melkein parasta on viinin haistelu. Siispä haistele nautinnolla mitä kaikkea jännää oma nenäsi viinistä löytää! Voit vähän pyöritellä viiniä vielä lasissa, jotta aromit tulevat paremmin esiin. Pinot Noir tuoksuu raikkaan hedelmäiseltä, Cabernet Sauvignon taas on todellinen mustaherukkapommi!

2. Muista pyhittää pieni hetki ennen ensimmäistä kulausta myös viinin ulkonäolle. Minkä väristä viini on, onko se läpikuultavaa vai syvänpunaista? Viinin ulkonäkö kertoo muutakin kuin sen, onko kyseessä puna- vai valkoviini. Väristä näkyy esimerkiksi viinin ikä, sillä vanhemmat viinit alkavat taittaa tiilenpunaiseen. Ennen kaikkea tämä viinin väriinkin syventyminen on kivaa virittäytymistä maisteluun, joka on sitten se piste i:n päälle.

3. Viiniä voi maistella erinomaisesti kurluttelematta. Varsinkin jos haluaa todella nauttia viinin hivelevästä mausta eikä turhaan houkutella suuhun häiritsevää alkoholihöyryä.

4. Viinin tuoksuissa ja mauissa ei ole olemassa absoluuttista totuutta, ja se on tässä maistelun taiteenlajissa parasta. Jokainen viini on maistajalleen omanlaisensa kokemus, jossa omat haju- ja makumuistot sekä maistelutilanne sanelevat lopulta sen, miltä viini maistuu. Näitä omia ajatuksia on kuitenkin hauska verrata viiniammattilaisten kokoamiin eri viinityyppien tunnisteisiin. Esimerkiksi kevyen suutuntuman Pinot Noirissa ei ole tanniineja (eikä siitä siksi tule kuivakkaa tunnetta hampaisiin !) ja Shiraz – jota kutsutaan myös Syrah'ksi riippuen rypäleen alkuperämaasta – on taas syvien värien ja makujen viini. Nämä ohjeet ovat olleet mainiona apuna tunnistuksessa!

5. Ja se tärkein. Viini maistuu sitä paremmalta, mitä onnellisemmassa tilassa sitä nautiskelee. Jotta siis viini maistuisi mahdollisimman hyvälle, kannattaa sitä maistella hyvässä seurassa ja hyvän ruoan äärellä.

Juonipaljastus –eli mitä Taina leipoi ohjelmassa:

Punaviinirinkelit eli Ciambelline al vino ovat Rooman alueen vastaveto Toscanassa kehitetyille Cantuccini -kekseille, joita nautiskellaan tyypillisesti pitkän aterian päätteeksi Vin Santoon kastettuina.

Roomalaisrinkuloiden tekemiseen voi mainiosti käyttää pullon pohjaan jääneen viinitilkan. Tärkeää on, että viiniä on sama määrä kuin sokeria ja öljyä, ja jauhoa taas sen verran, että taikina on juuri ja juuri kiinteää. Mitä vähemmän jauhoa, sen rapsakampia rinkuloista tulee.

Rinkulat voi nauttia ihan sellaisenaan makeannälkään, vaikka ihan parhaimmillaan ne ovat tietysti punaviinin kaverina!

Ciambelline al vino (12 kpl)

1 dl sokeria taikinaan sekä 1/4 dl sokeria rinkeleiden pintaan
1 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1 dl punaviiniä
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3,5 dl vehnäjauhoa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja laita taikina sitten jäähylle jääkaappiin n. 30 min. ajaksi.

Ota taikinasta ruokalusikallisen kokoisia palasia. Rullaa kustakin palasesta n. 20 cm pituinen, etusormen paksuinen pötkylä ja sulje se sitten rinkeliksi. Dippaa rinkeli yhdeltä puolelta sokerissa ja siirrä sitten eivinpaperilla peitellylle uunipellille sokeripuoli päällepäin.

Kypsennä 180 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna rinkuloiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi, kaada lasiin punaviiniä ja nauti!

Prisma Studion viinijakso katsottavana:

Lainaus

Onko tämä uusi hittidieetti? Osa 2.

Hannamari Luukkanen — Mon, 23 Sep 2013 10:54:49 +0000

Kokeilin Prisma Studio -ohjelman käskystä keskiaikaista ruokavaliota kahden viikon ajan. Samalla seurataan sitä, millaisia terveydellisiä vaikutuksia ruokavalion muutoksella on. Tulokset kokeilustani näet Prisma Studiosta ja kirjoituksen lopusta.

Ensimmäisen viikon söin köyhemmän väen ruokaa ja toisen viikon sain mässäillä kuin ylimystö. Ensimmäisestä viikosta voit lukea täältä. Tässä kahden viikon ruokalistani.

Viikko 2

Viikko alkaa lupaavasti. Ruokalajeja saa latoa pöytään mielin määrin, muutkin mausteet kuin Suomen luonnossa kasvaneet yrtit ovat sallittuja ja oluen saa vaihtaa viiniin.

Heti mausteiden kokeilun myötä rikkoontuu taas yksi keskiaikaan liittämäni ennakkoluulo.

Ennakkoluulo 2. Keskiajan ruoka oli pilaantunutta ja suolaa käytettiin sen peittämiseen valtavia määriä

Ensinnäkin keskiajalla arvostettiin tuoretta ruokaa ja pilaantunutta ruokaa ei syöty, kuten ei nykyäänkään. Toiseksi suolaa käytettiin lähinnä vain säilömistarkoitukseen ja tuore ruoka maustettiin hyvin vähäisellä määrällä suolaa.

Mutta jos oli rahaa millä mällätä, ruoka maustettiin tunteella. Mausteet olivat nimittäin kalliita ja niillä haluttiin tuoda esille oma varallisuus aikana jolloin ei ollut porscheja ja luis vuittoneita. Tuloksena oli kummallinen makuyhdistelmä, josta tuli lähinnä mieleen joulu.

Samoin keskiajalla ei niin tarkasti eroteltu makuja, suolaista ja makeaa saattoi olla samassa ruoassa ja hapanimelä oli hyvinkin haluttu makuyhdistelmä. Tavallaan herkullista, mutta vaatii ehkä hieman totuttelua. Tästä esimerkkinä vaikkapa lohipiiras taateleiden ja viikunoiden kera, mausteina tietenkin kaneli, neilikka ja inkivääri. Tässä kuvassa taas haukea valkoviinikastikkeessa inkiväärin kera.

Ylellisyysviikon jatkuessa kumoutui vielä yksi ennakkoluulo.

Ennakkoluulo 3. Keskiajalla Suomessa oltiin köyhiä ja kipeitä nauriinpurijoita

Suomen raharikkaat ovat eläneet hämmentävän ylellistä elämää. Etelä-Euroopan parhaita viinejä, kuivattuja viikunoita, harvinaisia mausteita yms. on rahdattu tänne kauas pohjolaankin. Suomesta sen sijaan vietiin ulkomaille muun muassa voita ja haukea, jotka olivat suurta herkkua ympäri Eurooppaa.

Mutta mikä ilahduttavinta huomaan, että myös keskiajalla on vaikeiltu ruoan kanssa. Oli niin hurskaita kasvissyöjiä kuin ylimystöä, jolle laadittiin erikseen terveyttä edistävä ruokavalio. Keskiajan trendikkäin ruokavalio perustui Antiikin Kreikasta kotoisin olevaan humoraalioppiin. Siinä ruoka-aineet oli jaoteltu erilaisiin luokkiin ja niiden avulla parannettiin muun muassa sairauksia. Esimerkiksi flunssassa ei saanut syödä kalaa, joka oli kylmää ja kosteaa, sen sijaan esimerkiksi paahdettu härkä oli sopivan kuumaa ja kuivaa ja se tulikin nauttia terveellisesti viinin kera.

Minä taas kokeilin erityisesti syyskuulle suositeltua terveellistä ruokavaliota. Eli tähän aikaan vuodesta pitäisi syödä vuohenmaitojuustoa ja huuhdella se alas hyvällä viinillä. Kyllä tällaiset terveyssuositukset sopivat minullekin!

Tässäpä vielä lyhyesti muutokset normaaliin ruokavaliooni toisen viikon osalta

- enemmän hiilihydraatteja, varsinkin vaaleaa (kokojyvä)leipää

- enemmän kalaa

- mausteista käytössä jouluiset yhdistelmät eli kanelia, inkivääriä, neilikkaa yms.

- vähemmän juustoja

- ei aamupalaa

- ei tuoreita salaatteja

- kasvisvalikoima huomattavasti pienempi

- hieman normaalia enemmän hedelmiä, tuoreita ja kuivattuja

- ei teetä

- ei karkkia

- lihattomaan ruokavalioon mukaan vähän lihaa

- viiniä joka aterialla

Ja kuinkas sitten kävikään. Kahden viikon keskiaikaisen ruokakokeilun jälkeen kaipasin jo kovasti:

- sushia, intialaista, meksikolaista yms. etnistä ruokaa

- pitsaa

- ruokaa, jossa on mausteena vain suolaa ja pippuria

- chiliä

- salaatteja

- suurinta osaa ihan peruskasviksista, mitä nykyään kaupasta löytyy.

- vettä

- aamuteetä

Mitä opin:

- Ruoan kanssa vaikeilu on hankalaa (erityisesti sosiaalisesti), kun tarjolla on niin monenlaista ruoka-ainetta. Tiukassa ruokavaliossa pysyminen vaatii aika paljon.

- Keskiajalla syötiin hyvin ja monet ruoat olivat aivan herkullisia, joitakin aion valmistaa jatkossakin.

- Historiaan tulee aivan eri fiilis kun siihen tutustuu ruoan kautta.

- Ruoka ja terveys on yhtälö, joka on kiinnostanut ihmisiä aina. Kuulostavatkohan meidän terveysoppimme yhtä mielenkiintosilta 500 vuoden päästä?

- Aikoinaan syötiin juuri sitä ruokaa, mitä siihen vuodenaikaan oli tarjolla. Nykyäänkin kannattaisi kiinnittää huomiota kausiruokaan.

Kokeilun tulokset

Tässä vielä yhteenvetona mitä veriarvoilleni tapahtui kahden viikon aikana.

	Ennen	Jälkeen
kokonaiskolesteroli	4,4	4,4
hdl (hyvä kolesteroli)	1,99	1,72
ldl (huono kolesteroli)	1,9	1,9
triglyseridit (veren rasvat)	1,26	1,58
verenpaine	104/74	117/80
paastoverensokeri	4,7	5,3

Ja tässäpä vielä innostuneilla sen jännittävän lohipiirakan resepti Hannele Klemettilän kirjasta ”Keskiajan keittiö”. Kirjasta löytyy paljon kiinnostavaa tietoa keskiaikaisesta ruokakulttuurista. Tämän ruoan myötä pääsee minusta hyvin keskiaikaiseen tunnelmaan.

Lohipiiras

Piiraspohja, esim 500 g valmiita lehti- tai voitaikinalevyjä

Täyte:

2,5-3 dl valkoviiniä

½ tl suolaa

400-500 g lohisuikaleita

1-1,5 dl kuivattuja viikunoita

¼ tl valkopippuria

½ tl kanelia

¼ tl neilikkaa

¼ tl muskottia

½ tl inkivääriä

ripaus sahramia

1-2 rkl pinjansiemeniä

2 rkl korintteja

¼ tl suolaa

1 dl kuivattuja taateleita

noin ½ mantelimaitoa (voit käyttää myös tavan maitoa)

Paloittele viikunat, laita palat kattilaan ja kaada päälle noin 1 dl valkoviiniä. Keitä viikunoita 15 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä, jäähdytä ja hienonna sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Paloittele taatelit ja esikeitä niitä noin 5 minuutin ajan lohisuikaleiden kanssa valkoviinissä (1,5-2 dl), johon on lisätty ½ tl suolaa. Siivilöi keittämisen päätteeksi viiniliemi talteen.

Lisää viikunasoseeseen mukaan korintit, suola ja mausteet. Sekoita hyvin ja ohenna seosta tarpeen mukaan lohen keittämisestä jääneellä viiniliemellä. Painele osa piirastaikinasta pyöreän piirasvuoan (halkaisija 25.27 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä viikuna-mausteseos piirakkapohjalle ja sirottele päälle pinjansiemeniä. Levitä sitten lohi-taateliseos piiraan päälle. Kaulitse toinen osa taikinaa ja tee siitä piiraalle kansi. Peitä piiras kannella ja sivele se mantelimaidolla, jossa on ripaus sahramia ja pistele kanteen reikiä haarukalla. Paista 200- asteisen uunin alatasossa, kunnes kansitaikina on kohonnut ja kauniin värinen eli noin 35-40 minuuttia.

Lainaus

Onko lemmikkisi oikea- vai vasentassuinen?

Prisma Studio/Jenni Koponen — Sat, 21 Sep 2013 06:00:30 +0000

Anna tassu! Suurin osa koiranomistajista opettaa tämän tempun koiralleen heti sisäsiistiksi kouluttamisen ohella. Mutta oletko tullut huomioineeksi kummalla tassulla hauvasi paiskaa kättäsi? Ja entäs kissa, millä käpälällä se kalastelee kaloja akvaariosta? Suosivatko koirat, katit ja muut lemmikkimme jompaa kumpaa käpälää?

Tutkimukset osoittavat, että lähes kaikki selkärankaiset ovat niin sanotusti toispuoleisia. Se kumpaa kättä tai raajaa käyttää riippuu siitä kumpi silmä on ensisijainen. Tämä puolestaan linkittyy dominoivaan aivopuoliskoon. Jotkut tutkijat uskovat, että ominaisuus periytyy selkärankaisten yhteiseltä kantamuodolta jopa puolen miljardin vuoden takaa. Lieneekö jo lätäköissä ryömineet esi-isämme ovat kammenneet itseään eteenpäin aina toinen eturaaja edellä!

Ihmisistä yhdeksänkymmentä prosenttia on oikeakätisiä ja kymmenen prosenttia vasenkätisiä. Koirilla ja kissoilla jako menee enemmän tasan. Vuonna 2006 englantilaiset tutkijat tulivat siihen tulokseen, että koirista puolet on oikeakäpäläisiä ja puolet vasenkäpäläisiä. Parisenkymmentä vuotta sitten saatiin puolestaan selville, että kissoista viisikymmentä prosenttiä suosii oikeaa käpälää, neljäkymmentä prosenttia vasenta ja loput kymmenen prosenttia on
molempikäpäläisiä.

Nyt kaikkia tietysti kiinnostaa, että kumpaa käpälää jalkojesi päällä kenties tälläkin hetkellä loikoileva oma karvapallo enemmän käyttää. Californialaisen tutkijan suunnitteleman testin voi helposti suorittaa kotikonstein monella tapaa, mutta kärsivällisyyttä se vaatii. Voit vaikkapa käyttää lelua, jonka sisälle voi piilottaa namipalan. Laita se keskelle lemmikkisi näkökenttää ja tarkkaile kummalla tassulla karvainen kaverisi heti ensimmäisenä koskettaa lelua. Jos et pahastu sottaisuudesta niin voit myös sivellä jotakin tahmaista lemmikkisi kuononpäähän ja katsoa kummalla tassulla se yrittää hieroa moskan pois.

Tai sitten voit laittaa herkkupalan eläimen ulottumattomiin esimerkiksi sohvan alle ja seurata kummalla käpälällä se herkkua hamuaa. Tassutempun osaavalta koiralta voi tietysti pyytää käpälää. Konstit ovat siis monet, mutta suurin valtti on maltti, testi täytyy toistaa nimittäin sata kertaa. Lemmikille varattujen makupalojen lisäksi myös isännän tai emännän kannattaa ottaa itselleenkin esille hiukopalaa käden ulottuville jos testin suorittaa yhtä soittoa.

Joissakin tapauksessa käpälyydestä on vaikea saada selvää. Jos esimerkiksi koiralla on niveltulehdus tai joku muu vamma olkapäässä tai jalassa, se voi kompensoida vammaa hyödyntämällä myös toista tassuansa. Kissa taas yleensä leikkiessään vaihtaa käpälää tuon tuostakin, mutta halutessaan todella jotakin se kyllä käyttää dominoivaa tassua. On myös mahdollista, että vasenkäpäläinen lemmikki vaihtuu oikeakäpäläiseksi tai toisinpäin, kun eläimen motivaatio muuttuu. Mutta olipa testin lopputulos mikä tahansa, muista paijata lemmikkiäsi palkinnoksi ihan molemmin käsin.

Prisma Studion vasenkätisyyttä -ja myös tassuisuutta- käsitellyt jakso katsottavana netissä:

Prisma Studio Facebookissa:

https://www.facebook.com/prismastudio

Lainaus

Onko tämä uusi hittidieetti?

Hannamari Luukkanen — Wed, 18 Sep 2013 14:05:59 +0000

Prisma Studio antoi tehtäväkseni kokeilla keskiaikaista ruokavaliota kahden viikon ajan. Samalla testattiin millaisia vaikutuksia lyhyellä kokeilulla on terveyteeni. Lähtökohtaisesti keskiaikainen ruokavalio tuskin on se kaikista terveellisin, mutta katsotaan kuinka käy. Tulokset näet Prisma Studio- ohjelmasta.

Keskiajaksi lasketaan Suomessa noin 1100- 1500-luku. Heti ensimmäisenä kauhistuin sitä, kuinka monet ruoka-aineet ovat saapuneet Suomeen tämän ajan jälkeen. Seuraavat viikot mennään ilman perunaa, salaattia, suklaata, riisiä, teetä, kurkkua, vesimelonia, moderneja juustoja, chiliä, munakoisoja yms.

Keskiaikatutkija Hannele Klemettilä antoi minulle ruokalistan seuraavan kahden viikon ajalle. Ensimmäisen viikon syön kuin köyhempi väki, toisen viikon taas mässäilen kuten ylimystö.

Viikko 1

Ensimmäinen lähes ylitsepääsemätön este on se, että keskiajalla ei juotu juuri laisinkaan vettä. Köyhempi väki nautti olutta, vedellä laimennettua piimää ja simaa. Vesi olikin usein likaista, joten sen välttäminen oli tavallaan fiksua, tosin useat juomat laimennettiin kuitenkin vedellä. Mutta onneksi heti pääsen rikkomaan yhden keskiaikaan liittämäni ennakkoluulon.

Ennakkoluulo 1. Keskiajalla juotiin järkyttävät määrät vahvaa olutta.

Olutta kyllä juotiin suuria määriä, mutta se ei ollut kovin vahvaa. Kännäily oli keskiajallakin paheksuttavaa toimintaa. Onneksi minun ei tarvitse viettää seuraavaa paria viikkoa pienessä sievässä. Yhtä kaikki en pidä oluesta, enkä piimästäkään, mutta näiden kahden pahan välillä oli kuitenkin pakko valita.

Ensimmäisen viikon popsin normaalia enemmän kalaa. Suomessa kalaa oli helposti saatavilla ja siksi sitä myös syötiin runsaasti keskiajalla. Katolisen kirkon useat paastot olivat toinen syy kalan syönnin runsauteen. Paaston aikana lihan syöminen oli kiellettyä, mutta kalaa sai sen sijaan mässätä.

Energiaa saatiin aikoinaan juuri hiilihydraateista. Niinpä minäkin litkin olutta ja söin valtavat määrät puuroa ja leipää. Ruokavalioon kuuluu myös kasviksia, tosin niiden valikoima ei ollut keskiajalla vallan laaja. Naurista tuli syötyä viikon aikana aika paljon.

Oluen juonnin jälkeen toinen henkilökohtainen haasteeni ovat liharuoat. En ole nimittäin syönyt lihaa yli kymmeneen vuoteen. Aloitin lihan maistelun possukaalipadalla. Maha ei tullut kipeäksi ja possu maistui samalla kuin muistinkin. Onneksi keskiajalla ei kuitenkaan mässäilty lihalla koko ajan.

Maitotuotteita köyhälistöllä oli käytössä rajallisesti. Maitoa ei juurikaan juotu vaan siitä tehtiin paremmin säilyviä tuotteita kuten piimää ja juustoa. Juurikin piimää juomalla koen viikon ensimmäisen takaiskun. Mahani tulee yhtäkkiä kovin kipeäksi. Luultavasti syynä on laktoosillinen piimä, vaikka yleensä voin juoda hapanmaitotuotteita huoletta. Olen laktoosivammoineni siis varsin huonoa keskiaika-ainesta.

Kokkailun ohessa huvitan itseäni lukemalla keskiajan terveyssuosituksia. Ilokseni myös silloin osattiin vaikeilla ruoan kanssa. Keskiajalla paheksuttiin liiallista mässäilyä ja niinpä pidettiin hyvänä sitä, että ruokaa syötiin vain kaksi kertaa päivässä. Niinpä minäkin jätän aamupalat väliin seuraavan parin viikon ajan. Tästä eivät ainakaan nykyterveyssuositukset tykkää.

Tässäpä vielä lyhyesti muutokset normaaliin ruokavaliooni:

- enemmän hiilihydraatteja eli olutta, puuroa, leipää

- enemmän kalaa

- mausteita todella paljon vähemmän, käytössä vain suola ja yrtit

- vähemmän juustoja, tilalle piimää

- ei aamupalaa

- ei tuoreita salaatteja

- kasvisvalikoima huomattavasti pienempi

- ei teetä

- ei karkkia

- lihattomaan ruokavalioon mukaan vähän lihaa

Näin loppuyhteenvetona viikosta sanottakoon, että puuroa voi syödä hyvillä mielin vain tietyn määrän per viikko ja vaikka nauris onkin herkullinen juures, ymmärrän kyllä miksi Suomeen on myöhemmin tuotu aikamoinen määrä muita kasviksia ja juureksia. Kalan syöminen sen sijaan tuntuu äärimmäisen järkevälle. Se maistuu hyvälle ja tuntuu mahassa mukavan täyttävältä. Olo on suht hyvä, vaikka laihduttavaa efektiä ei ainakaan vielä voi havaita. Ehkäpä oluen juonti on kumonnut puurolounaiden vaikutuksen.

Seuraavaksi vuorossa siis ylimystön herkutteluviikko. Siitä voit lukea seuraavasta blogista.

Tässäpä vielä kehittelemäni keskiaikainen kalakeittoresepti. Täytyy myöntää, että kyllä tuo nauris maistui keitossa paremmalta kuin peruna.

4:lle hengelle

2 sipulia

2-3 naurista

1 rkl voita

1 l vettä tai kalalientä

400 g kalaa kuutioina (esimerkiksi lohi, ahven, hauki)

suolaa

tuoretta ruohosipulia

Pilko sipulit ja nauriit. Kuullota ne voissa. Lisää vesi tai kalaliemi. Anna kiehua hetken. Lisää kalakuutiot ja keitä kunnes ne ovat kypsiä. Mausta suolalla ja tuoreella ruohosipulilla.

Lainaus

Elämäni vasenkätisenä

Tiia Nurmilaakso — Mon, 16 Sep 2013 17:27:12 +0000

Prisma Studion toimittaja ryhtyi 18 päiväksi vasenkätiseksi. Ei suinkaan huvikseen, vaan testatakseen erään väitteen. Nimittäin sveitsiläistutkimuksen mukaan jo 16 päivää vasenkätisenä muuttaa ihmisen aivojen toimintaa. Nyt nähdään, tapahtuuko todella niin. Tämä on päiväkirja siitä, miten elämä wannabe-vasenkätisenä sujui.

Päivä numero 1 karkailevan oikean käden kanssa

Aloitan elämäni vasemmalla kädellä kääntämällä kahvikupin oikealta kädeltä vasemmalle. Tämä ensimmäinen muutos tuntuu yllättävän helpolta ja itse asiassa tajuan, että tavallisesti pidänkin kahvikuppia juuri tässä kädessä. Tuudittaudun hetkeksi ajatukseen, että ehkä elämästäni ei tulekaan niin hankalaa kuin olen pelännyt. Voisinkohan olla vasurina luonnonlahjakkuus?

Helppous unohtuu nopeasti, kun huomaan miten vaikeaa on muistaa olla vasenkätinen. Oikea käteni karkaa mukaan toimintoihin. Yritän laittaa sen taskuun, mutta sieltäkin se hypähtää mukaan leivän voiteluun. Lapselta lainattu käsinukke toimii oikean käden estäjänä suhteellisen mukavasti: käsinukkehevonen seuraa kiinnostuneena, kun napitan neuletakkia kiinni vasurillani kiduttavan hitaasti. Mutta töissä saan itseni kiinni vastaamasta puhelimeen hevoskädelläni!

Päivät 2-3 aivojumppaa ja arkirutiinien harjoittelua

Omenan kuoriminen väärällä kädellä on hirvittävän vaikeaa: kuori repeytyy omenan pinnasta neliösentin roikaleina ja toimitus kestää sietämättömän pitkään. Alan pikkuhiljaa tajuta, miten pitkä aika 18 vasenkätistä päivää tulee olemaan!

Oikea käteni on nyt tukevassa lastassa. Se puristaa kättäni juuri sen verran, että muistan olla käyttämättä sitä. Lastasta huolimatta joudun pysähtymään kaiken tekemisen äärelle miettimään, miten tämän hoidan. Tämä kaikki vaatii paljon – aivoiltani. Vasen käteni voi hyvin, mutta pääkoppani on joutunut sellaiseen jumppaan, että olen jo iltaseitsemältä valmis nukkumaan.

Päivä 4, jolloin lähetän pernaruttokirjeen

Joudun lähettämään töissä kirjeen. Kirjoitan saatteeksi muutaman rivin käsin. Kirjoittaminen on riivatun hankalaa. Koko yritys sattuu ranteeseen ja lopputulos on naurettava. En tiedä, olenko palannut menneisyyteen: aikaan, jolloin olin juuri oppinut kirjoittamaan – vai olenko hypännyt tulevaisuuteen: aikaan, jolloin vanhuuden vuoksi käteni ei enää tottele niin kuin ennen. Käsialani on joka tapauksessa omituista ja allekirjoittaminen vasemmalla on aivan hirveää (mitähän grafologi tästä sanoisi?). Lopputuloksena lähetän kirjeen, joka näyttää erehdyttävästi pernaruttokirjeeltä. Lähetän kirjeen vastaanottajalle sähköpostiviestin, jossa varoitan häntä tulossa olevasta yllätyksestä.

Päivä numero 5: ”Oikeakätinen maailma, haasta minut!”

Innokkaana käännynnäisenä luen kaiken mahdollisen vasenkätisyydestä. Useimmiten törmään tämän tapaisiin otsikoihin:

Väärälle kädelle suunniteltu maailma
Puheenaihe: Meitä vasureita sorretaan
Vasenkätisyys on luovimista
16 pahinta asiaa vasenkätisille ihmisille – Iloitkaa oikeakätiset!
Tässä syyt, miksi vasenkätisyys pilaa elämän

Olen odottanut tätä yhteentörmäystä henkeä pidätellen. Odotan koko ajan joutuvani pulaan sen takia, että elän nyt väärinpäin suunnitellussa maailmassa, mutta yhteentörmäystä ei tule. Minua ei sorreta. Maailma ei ole väärälle kädelle suunniteltu. Vasenkätisyys ei pilaa elämääni.

Ainoa aito vasurihetki tähän mennessä on se, kun halusin leikata jotain ja nappasin vasempaan käteeni vanhasta tottumuksesta oikeakätiset sakset: leikkaaminen oikeakätisten saksilla on toden totta kivulias prosessi. Mutta että koko maailma olisi väärinpäin? E-ei, en ole vakuuttunut.

Päivä 7: sushia syömäpuikoilla

Päätän nostaa panoksia ja asettaa itselleni isomman haasteen: lähden lounaalla syömään sushia syömäpuikoilla – tietysti vasemmalla kädellä! Pyydän kuvaajaa mukaan, sillä olen aivan varma, että syömisestä ei tule mitään, että ruoka tipahtelee sinne tänne, soija roiskuu pöydälle ja sushirullat hajoavat käsittelyssäni. Valmistaudun suureen häpeään. Tuttu tarjoilijakin nauraa projektilleni ja tarjoaa haarukkaa avuksi.

Yllätyksekseni vasen käteni on aika näppärä syömäpuikkojen kanssa! En sotke erityisesti enkä kuole nälkään. Kun ruoka on syöty ja vatsa täynnä, huomaan olevani jopa vähän pettynyt siihen, ettei syöminen puikoilla ollut tämän vaikeampaa. Olisin ehkä halunnutkin olla huono – siitä olisi saatu paremman näköistä ja hauskempaa kuvaa!

Päivät 8-9: notkahdus ja turhautumista

Lupaudun hoitamaan kaverin lapsia ja neljän lapsen kanssa leikkipuistossa unohdan kätisyysasian täysin. Kun jälkikäteen mietin, kummalla kädellä puhalsin saippuakuplia, en osaa yhtään sanoa. Olen turhautunut ja harmissani.

Käyn palaverissa, jossa kirjoitan muistiinpanoja perinteisesti kynällä ja paperilla. Kirjoittaminen on edelleen todella vaikeaa enkä huomaa edistyväni. Onko kyse harjaantumattomuudestani (varmasti!) vai sittenkin siitä, että sanotaan, että kuulakärkikynä ei toimi yhtä hyvin edellä työnnettäessä (vasurityyli) kuin perässä vedettäessä (oikealla kädellä)? Olenko törmännyt aitoon vaikeuteen vasurina?

Päivä 10: treeniä, treeniä

Edellisten päivien notkahduksen jälkeen vaadin itseltäni extrakovaa paneutumista. Keksin omia vasenkätisharjoituksia vasemman käteni vahvistamiseen. Rakennan tornia puupalikoista, kerään kolikoita pankkiin erilaisin sormiyhdistelmin ja teen hamahelmistä kuviota. Hamahelmet ovat niin pieniä, että vasen käteni tuntuu kömpelöltä, muuten pärjään touhuissani hyvin.

Myös napittaminen alkaa vihdoin sujua. Olen kärsivällisesti napittanut neulettani joka päivä ja harjoitus alkaa vaikuttaa.

Päivä 11: Osaan piirtää kissan!

Olen lupautunut mukaan hyväntekeväisyystempaukseen, johon liittyy piirtämistä. Kynän käyttöni joutuu siis taas testiin. Oikea käsi lastassa, saan vasemmalla aikaan ihan kissan näköisen kissan. Toki oikealla kädellä tulos olisi ollut hienostuneempi, mutta ilakoin kissan näköistä kissaa. Kynänä oli tällä kertaa tussi, joka liukuu paperilla paremmin kuin kuulakärkikynä. Taidan huomenna testata piirtämistä kuulakärkikynällä, jotta tämä ”onko vika kädessä vai kynässä?” -mysteeri ratkeaa.

Päivät 12-13: haavoja, turvotusta ja lihaskipuja

Edessä häämöttävä ja koko ajan lähestyvä lopputestaus saa minut lisäämään motorisia harjoituksia. Keksin harjoitella vasuriani kahdella golfpallolla. Pidän molempia palloja kädessä ja pyörittelen niitä toistensa ympäri. Nostelen myös sormia yksitellen ylös, kun pidän kättä kämmen alaspäin painettuna pöytää vasten. Nimettömän nostaminen on lähes mahdotonta, joten vaadin siltä tosi paljon toistoja, sormiparka.

Tehotreeniä seuraavana aamuna minulla on lihaskipuja vasemman käden sormissani, etenkin nimettömässä. Kaiken kaikkiaan käsieni kunto tuona aamuna on hyvä tiivistys vasurielämästäni. Oikea käsi on lastassa ja etusormessa on laastari, sillä olen leikannut itseäni veitsellä sormeen. Vasen käsi on jäykkä ja kipeä, nimetön niin turvoksissa, ettei sormus mahdu sormeen.

Päivät 14-16: vasen on mun uusi oikea!

Olen yllättynyt ja hitusen ylpeä siitä, miten hyvin muistan vasenkätisyyteni. Kukaan ei yllätä minua tekemästä asioita vahingossa oikealla kädellä, vaan käytän vasenta järjestelmällisesti kaikessa.

Reilun parin viikon treenauksen jälkeen pystyn helposti tekemään lähes kaikki arkiaskareet vasemmalla kädellä. Vaikeita asioita ovat edelleen kuorimaveitsen käyttö, porkkanan raastaminen ja käsin kirjoittaminen, mutta muuten vasenkätisyys on jo luontevaa.

Oma kokemukseni on, että vasurini on nyt paljon parempi kuin alussa, mutta mitä armottomat testit kertovat? 16:n päivän vasenkätisyyden jälkeen käteni testataan Meilahden sairaalassa tarkoilla yläraajatesteillä ja aivoni kuvataan kahteen kertaan. MEG- ja fMRI-tutkimukset kertovat, muuttiko vasenkätisyys aivojani. On totuuden hetki.

Lainaus

Ekonomisen ajon oireyhtymä

Jari Vaara — Fri, 13 Sep 2013 12:46:17 +0000

Olen tyypillinen elämyksellisellä tavalla ajaja, mikä tarkoittaa kiihdytyksiä, jarrutuksia, ohituksia, kilvoittelua liikennevaloissa ja niin edelleen. Bensaa tähän harrastukseen kuluu huomattavan paljon, joten sain taloudellisen ajon kouluttaja Veini Rejströmiltä pikakurssin ekonomisen ajon alkeista. Rejström kuluttaa 100 kilometrillä viidenneksen vähemmän polttoainetta kuin minä. Opastuksen jälkeisissä taustakeskusteluissa huomasin saaneeni Veiniltä vakavan tartunnan. Sairastuin taloudellisen ajon syndroomaan. Koin suoranaisen herätyksen.

Ajan työmatkaa Turun ja Helsingin välillä sinänsä taloudellisellä diesel-autolla. Aikaisemmin kulutukseni oli 5,3 litraa sadalla kilometrillä ja katselin kelloa pohtien kuinka nopeasti olen perillä. Nyt kellon katselu on vaihtunut kulutusmittareiden seurantaan. Räplään jatkuvasti hetkellisen kulutuksen ja keskikulutuksen välillä. Kyttään alamäkiä ja vaihdan vapaalle heti, kun hetkellinen kulutus alittaa tietyn rajan.

Väijyn rekan sopivaa imua, vältän joutumasta liian lähelle hitaampaa, jotta en joudu jarruttamaan. Vastustan takaa tulevien sosiaalista painetta, sillä minä hitto vieköön maksan nämä polttoaineet. Sosiaalisen paineen vastustaminen on ehkä vaikeinta. Toki ajoitan omat ohitukseni siten, että en kurvaa nopeampien eteen viime hetkellä.

Matkanopeus on kuitenkin pudonnut ainoastaan 15 kilometrillä tunnissa. Hämmästyttävää kyllä ajallisesti en häviä niin paljoa, kuin laskennallisesti pitäisi. Kovemmalla keskinopeudella joudun nimittäin jarruttamaan säännöllisesti hitaampien ajoneuvojen takia, mikä syö nopeamman matkavauhdin hyödyt lähes tyystin.

Kuten tavallista, tämäkin villitys lähti lapasestani. Kyydissäni taannoin ollut henkilö olisi halunnut pysähtyä katsomaan nähtävyyttä, mutta kieltäydyin, koska se olisi pilannut uuden kulutusennätykseni. Murhaavan katseen jälkeen rullasin kiltisti tien sivuun.

Me osaamme ajaa -heimo

Olen havainnut, että taloudelliset ajajat muodostavat liikenteessä oman heimonsa. Tunnistamme toisemme ajotavasta esimerkiksi liikennevaloihin tultaessa. Hyväksyvä nyökkäys autosta toiseen kertoo ylemmyydestä, jota heimomme tuntee. Me osaamme ennakoida, jarruttaa moottorilla ja käyttää vaihteita. Me osaamme ajaa.

Ja miten kulutuslukemat ovat muuttuneet. Rutistin moottoritiellä kulutuksen 115 kilometrin nopeudella 4,8 litraan sadalla. Vähennysta siis puoli litraa. Desimaali lopsahti ysistä kasiin pitkän alamäkirullauksen aikana, jolloin tuuletin autossa estoitta. Katsoin välittömästi myös miten pitkälle polttoaine tällä kulutuksella riittäisi. Tankki oli vähän yli puolillaan ja autoni ilmoitti, että tyhjään tankkiin on 800 kilometriä. Tankillisella siis Hangosta Petsamoon.

Repikää siitä, ohituskaistalaiset! Mä rullaan rennosti ja odotan talvinopeusrajoituksia. Silloin kulutusennätykset paukkuvat kilpaa pakkasen kanssa.

Lainaus

Fysiikan lait rankaisevat kiivasta kuljettajaa

Prisma Studio/Jari Vaara — Tue, 10 Sep 2013 10:51:20 +0000

Prisma Studio selvitti, millaisiin kulutuslukemiin todellisuudessa henkilöautoilla päästään. Kisan toinen kuljettaja on taloudellisen ajon kouluttaja Veini Rejström ja toinen toimittaja Jari Vaara.. Lopussa ajoraportin tulokset.

Reitti kulki Vantaalta Tikkurilan kautta Lahteen ja takaisin. Kumpikin kilpailija sai vain 10 litraa polttoainetta. Identtisten autojen yhdistetty EU-kulutus on 6,6 litraa sadalla kilometrillä, joten polttoainemäärä oli todella vähäinen 180,9 kilometrin matkaa varten.

Auto saa liike-energian moottorissa tapahtuvasta nopeasta palamisesta. Aina kun kuljettaja joutuu jarruttamaan, muuntuu tämä liike-energia jälleen lämmöksi jarrujärjestelmän kautta. Tässä mielessä kannattaa katsoa moottorijarrutuksen osuutta per kuljettaja.

Nopeuden kasvaessa kaksinkertaiseksi ilmanvastus nelinkertaistuu. Näin ollen nopeuden nostaminen lisää polttoaineen kulutusta suuresti, mikä näkyy tulosten keskikulutuksista.

Jarin autosta loppui polttoaine 166 kilometrin kohdalla. Veini puolestaan pääsi, vastoin kaikkia odotuksia, takaisin Korsoon ja hänelle jäi tankkiin vielä kaksi litraa bensaa.

Veini siis päihitti EU-arvot todella kirkkaasti.

Kaikesta tekniikan kehityksestä huolimatta voidaan todeta, että taloudellinen, turvallinen ja ympäristöystävällinen ajaminen lähteen korvien välistä. Tätä väliä ei tekniikka korvaa.

Tai kokeilkaapa itse, että kuinka pitkälle auto vapaalla rullaa kaupunkiliikenteessä. Nopeusmittari kertoo, että vauhti hiljenee todella hitaasti, ja rullailu on pelkkää säästöä.

Tulokset Jarin ja Veinin ajomatkasta Drivecon ajoraportista:

Veinin ajo:

Matka 180.9 km

Kesto 3 h 10 min 8 s

Keskinopeus 57 km/h

Keskikulutus 4.39 l/100km

Hiilidioksidipäästöt 103.1 g/km

Tyhjäkäyntiaika 5.2%

Äkkijarrutuksia yhteensä 0

Moottorijarrutusaika 24 min 36 s

Jarin ajo:

Matka 165.9 km

Kesto 2 h 32 min 7 s

Keskinopeus 65 km/h

Keskikulutus 6 l/100km

Hiilidioksidipäästöt 141.1 g/km

Tyhjäkäyntiaika 7.1%

Äkkijarrutuksia yhteensä 0

Moottorijarrutusaika 16 min 18 s

Lainaus