Blogit - Jyrki Katainen

Helppo työ

Heikki Ali-Hokka, A-plus — Wed, 06 Oct 2010 13:08:00 +0000

Jälkeenpäin katsoen 90-luvun Suuresta Lamasta (näin se nykyään kirjoitetaan) nousu oli melkoinen menestystarina. Suomen talous ehti heilua kuilun reunalla, työttömiä oli puoli miljoonaa ja korot taivaissa, mutta vuosituhannen vaihteeseen mennessä olimme nousseet suosta. Suomen veti nousuun aggressiivinen verouudistus, devalvaatio ja elektroniikkateollisuus, siis Nokia.

Nyt olisi taas pakko päästä kuopasta ylös, eikä yksikään kolmesta aseesta ole enää käytössä. Veroja kyllä uudistetaan mutta 90-lukua maltillisemmin.

Viime viikolla eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi raportin "Hyvinvointivaltion mahdollisuudet Suomessa". Raportti jäi melko vähälle huomiolle, vaikka siinä lyötiin melkoiset rätingit 2010-luvun Suomelle. Jotta Suomi säilyisi maailman parhaana maana, työpaikkoja pitäisi luoda vuosittain 25 000, työllisyysasteen nousta 77-78 prosenttiin ja työuran pidentyä loppupäästä 3-4 vuodella. Ja tämä kaikki vielä sillä edellytyksellä, että vientivetoinen Suomi saa apua ulkomaailmalta. Huh.

Tulevilla hallituksilla on edessään kova savotta, valtiovarainministereillä eritoten. Sauli Niinistö sanoi aikoinaan, että valtiovarainministerin työ "on helppoa, niin kauan kuin on vaikeaa". Jyrki Kataisella ja hänen seuraajillaan on nyt helppoa.

Lue aiheesta lisää: Kataisen mukaan hyvinvointivaltio on uhattuna

Osallistu keskusteluun aiheesta: Onko hyvinvointivaltio uhattuna?

Lainaus

Uusista EU-säännöistä tulee lattiarättejä

Heikki Ali-Hokka, A-plus — Wed, 15 Sep 2010 13:00:43 +0000

Kreikan pelastumista talouskriisin kynsistä seurataan huolestuneina ympäri Eurooppaa, niin myös Suomessa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen lähetti osan Suomelle jyvitetyistä 1,48 miljardista eurosta matkaan "jälleennäkemisen toivossa". Helleenien yritys on ainakin kova. Taloutta on rukattu ennennäkemättömän rajusti, mutta siitä huolimatta bkt painuu tänä vuonna miinukselle.

Taantuma jättää jäljet koko Eurooppaan. Säännöt pannaan uusiksi, jotta maanosa ei enää toista kertaa ajaisi Kreikan tapaiseen miinaan. Esimerkkejä on useita: pankkeja on syynätty stressitestein, niiden vakavaraisuusvaatimuksia nostetaan, budjettiien läpinäkyvyyttä lisätään ja kasvu- ja vakaussopimukseen otetaan käyttöön sanktiot.

Vaan miten mahtaa käydä? Stressitestit tehtiin niin alhaisilla vaatimuksilla, että liian moni pankki ei siinä reputtanut ja vakavaraisuusvaatimus jäi odotettua alhaisemmaksi, kuuteen prosenttiin. Kasvu- ja vakaussopimuksen pakkokeinoista on vielä sopimatta.

Euroopan talous on hyvässä vedossa, ja se saattaa vesittää hyvät aikeet sääntöjen kiristämisestä. Muistissa vielä on, kuinka kävi kasvu- ja vakaussopimuksen vanhalle versiolle 2000-luvun alussa. Ensimmäisenä sillä pyyhki lattiaa Euroopan vahvin talous, Saksa.

Lainaus

Ajankohtaisohjelmat selvitti: Katainen suosikki pääministeriksi

YLE, Atuubi — Fri, 11 Jun 2010 18:14:51 +0000

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen on suomalaisten selvä suosikki seuraavaksi pääministeriksi. Toiseksi suosituin, keskustalainen hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi jää selvästi Kataisesta.

YLE:n Ajankohtaisjournalismin Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kysyttiin, kuka oli paras henkilö Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Kuluvalla viikolla tehtyyn kyselyyn osallistui vajaat 1000 suomalaista.

Kyselyyn vastanneista 23 prosenttia pitää Kataista parhaana seuraavaksi pääministeriksi, Kiviniemeä kannattaa 16 prosenttia.

Suosiossa kärkiparia seuraavat: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd) 9 prosenttia, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) 8 prosenttia, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk) 6 prosenttia, puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd) 5 prosenttia, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) 3 prosenttia, puheenjohtaja Timo Soini (PS) 2 prosenttia ja ulkoministeri Alexander Stubb 2 prosenttia.

Kataisen suosiossa on merkittävää, että hän yltää myös keskustaa äänestävien keskuudessa yhtä suosituksi kuin Pekkarinen, vain Kiviniemi kiilaa edelle. Kiviniemi puolestaan pärjää SDP:n kannattajien joukossa yhtä hyvin kuin puolueen puheenjohtaja Urpilainen, vain Heinäluoma on suositumpi.

Lisää aiheesta Yle uutisissa.

Lainaus

Kuka on populisti?

Timo Harakka, YLE — Mon, 17 May 2010 11:51:42 +0000

Jyrki Katainen haukkui viime viikolla sosialidemokraatit vastuun pakoilijoiksi ja populisteiksi. SDP onkin herättänyt huomiota maahanmuuton rajottamisella ja nyt irrottautumalla Kreikan lainapaketista.

Mutta kuvio on täysin järkeenkäypä.
Suomi jakautuu kahteen leiriin. Tämä on tietysti yleistys, mutta viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että maassa on kaksi kulttuuria – ja niiden välillä kuilu.

Toinen leireistä on Kaupunki – vapaamielinen ja kansainvälinen. Toinen on Suomi – konservatiivinen ja isänmaallinen. Kaupunkilaiset ovat yksilöitä, joiden pitää aina saada tehdä, mitä mieli tekee. Suomalaisia velvoittavat perinteet, suku ja identiteetti.

Politiikassa keskusta ankkuroituu Suomi-identiteettiin, samoin ammattiyhdistysliike. Kokoomus ja vihreät markkinoivat taas kaupunkilaista tyyliä. - Tämä jako kertoo myös, ketkä ovat hyötyneet ja ketkä menettäneet EU:n myötä.

Mutta missä on SDP? Ei missään.
Alun pitäen demarit olivat kansainvälinen ja radikaali liike. Mutta kokoomus on vienyt tilan kaupungissa. Ja perussuomalaiset ilmaantuivat syömään kannatusta vastakkaisesta suunnasta.

Mikä selvimmin erottaa nämä kaksi kulttuuria? Se miten suhtaudutaan vieraaseen, ulkopuoliseen, poikkeavaan, erilaiseen, eriväriseen. Siksi demarit ovat käyneet somaleiden ja kreikkalaisten kimppuun. Seuraavaksi listalla ovat suomenruotsalaiset ja seksuaaliset vähemmistöt.

Moni vanha demari on kauhuissaan SDP:n linjanmuutoksesta. Liisa Jaakonsaari kirjoitti kaupunkilaisten kerholehdessä eli Facebookissa näin: ”Kyllä on noloa. Alennustila.”

Mutta pitää muistaa, että nämä uudet asenteet eivät ole demareille mikään periaateasia, vaan pelkkää raakaa vaalimatematiikkaa. Nimittäin äänestäjien ylivoimainen enemmistö on perinteisiä suomalaisia, eikä fiinejä kaupunkilaisia.

Mutta eivät demarit oikein osaa tätäkään taktiikkaa.

Ison puolueen on puhuteltava molempia leirejä. Siksi Keskusta on luonut suurella vaivalla itselleen myös kaupunkilaiset kasvot (Olli Rehn, Anneli Jäätteenmäki.)
Nyt puheenjohtajavaalissa on vaihtoehto molemmista leireistä – Mauri Pekkarinen tai Mari Kiviniemi.

Kokoomuksessa on myös selkeä roolijako. Maahanmuuttaja-asioissa esiin suorastaan tunkee Alexander Stubb, joka joka tapauksessa on kansan enemmistölle ihan liian herraskainen.

Sen sijaan Jyrki Katainen suorastaan kehottaa suomalaisia arvostelemaan maahanmuuttoa. Eli kokoomus puhuttelee samalla myös vanhoillista väkeä. (Ja joka toista haukkuu, on itse – Katainenkin on populisti.)

Mutta demarit hyppäävät suoraan laidasta laitaan. Ensin ollaan Halosen-Tuomiojan linjalla niin radikaalia, niin radikaalia. Sitten ollaan Rajamäen-Heinäluoman johdolla niin impivaaralaista, niin impivaaralaista.

Että mahtavatko demarit itsekään tietää, mitä mieltä he asioista oikeasti ovat. Jos ovat.

Lainaus

Lapset vai ura, Paavo Lipponen?

laitinen_yle — Sun, 11 Oct 2009 21:23:47 +0000

Sattuipa taas silmään uutinen Paavo Lipposen, 68, pyrkimisestä EU:n presidentiksi. Aktiivinen ja kunnianhimoinen mies. Kahden nuoren tyttären isä ja kolmannen isäpuoli.
Vuosien takaa tulee mieleen – kun lapset olivat vieläkin pienempiä – Lipposen haastattelulausunto, että ei hän miksikään lapsenlikaksi aio jäädä. Eikä ole jäänytkään. Sellaista on huippupoliitikon ja varmasti huippujohtajienkin elämä. Mutta siitä on maksettava kova hinta.

Paavo Lipponen, Kuva: YLE

Lipposta käsittelevän YLE:n nettiuutisen jälkeen, keskusteluosioon, oli heti tullut kommentti:

”Kylläpä tuon ikäisellä miehellä on riittämiin kun on nuorten lastensa kanssa sen minkä aikaa viellä on, kun rupee olemaan jo isoisän iässä.
Toiseksi en usko, että Paavollakaan on puhtaat jauhot politiikassa, kun ei tämänhetkisilläkään politiikoilla ole.”

Kolmen pienen lapsenlapsen isoisänä jäin miettimään, että mitähän itse vastaavassa tilanteessa tekisin, jos olisin vanhemmalla iällä alkanut riiustella nuorten naisten kanssa. Vain kolme vuotta Lipposta nuorempana minulla mahdollisesti pyörisi nyt ympärillä uutta jälkikasvua.

Ei se ole helppo homma näin vuosien jo painaessa. Kun olemme vaimon kanssa hoidelleet säännöllisesti lastenlapsia, niin voimille se ottaa, vaikka ihania nuo ihmisen alut ovatkin.

Olisinko sitten onnellisempi, jos paahtaisin edelleen nyt jo eläkeiässä täysillä radio- ohjelmien tekoa, kirjoittelua ja valokuvienkin ottoa? Siis sitä samaa, mitä olen vuosikymmenet tehnyt.

Kiehtovaa, etuoikeutettua työtähän se on ollut. Perehtyä erilaisiin asiohin ja tavata enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisia ihmisiä. Vallan huumaa en siinä ole kuitenkaan kokenut.

Voin vain kuvitella millaista tuo vallan huuma ja itsensä tosi tärkeäksi tunteminen saattaa olla. Entisten poliitikkojen seuraaminen on kuitenkin osoittanut, että yhtä vaikeaa kuin tupakasta, niin vallastakin on luopua.

Tai mistä minä itse tiedän, kun en ole nikotinisti. Kuulopuheisiin pitää tämäkin tieto perustua.... siis luotettaviin lähteisiin kuin pääministeri Matti Vanhasen lautajupakassa.

Silmiini ei ole sattunut yhtään kunnon juttua, jossa Paavo Lipponen olisi pohdiskellut suhdettaan lapsiinsa. Tuollaisia kiiltokuvajuttuja joskus joulun alla Lipposten perheestä olen kyllä lukenut. Millaistahan se oikeasti on?

Moni huippujohtaja on vanhoilla päivillään – lasten jo kasvettua aikuiseksi – harmitellut, että on jäänyt niin vähän aikaa omille lapsille. Oma valintahan se on ollut, jota tosin ei enää voi perua.

Esko Aho ristittiin aikanaan kännykkäisäksi, eikä syyttä. Perhe asui toisella paikkakunnallakin ja isä oli aina menossa. Puheet hetkellisestä laatuajasta lasten kanssa ovat pötypuhetta. Aikaa, aikaa ja vain aikaa lapset vaativat.

Miten tämä nyt sitten tuli mieleen? Ehkä siksi, että minulla ja vaimollani näin eläkkeellä on menossa lastenhoidon kertauskurssi lastenlasten kanssa. Tällä hetkellä se on kyllä päätehtävä, ei tällaisten blogien tai tilapäisten radiojuttujen teko.

Kovin harvassa ovat ne poliitikot, jotka ovat pitäneet perhettä uraa tärkeämpänä. Muita ei tule heti mieleen kuin ministerin tehtävistä luopunut kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Lapsettomia huippupoliitikkoja tulee mieleen heti kaksi, edesmenneet: Kalevi Sorsa (sd.) ja Johannes Virolainen (kesk.). Kuinkahan hyvin he ymmärsivät lapsiperheiden ongelmia? Siis oikeasti, eikä vain juhlapuheissa.

Kovasti vaikeuksia perheen ja työn yhteensovittamisessa on valtiovarainministeri Jyrki Kataisellakin, kahden tosi pienen lapsen isällä.

Enpä tainnut itsekään työelämän vauhdikkaimpina aikoina olla aivan malli-isä. Kun vaimo soitti eduskuntaan, että milloinkas alat tulla kotiin, niin vastaus oli usein: sitten kun istunto lopuu tai sanomalehti menee kiinni.

Aika aikaansa kutakin.

Lainaus