Blogit - kemijärvi

Viikko 35 3.9.2010 | Fiiliksiä Rovaniemi – Kemijärvi-akselilla - Maikin näkövinkkelistä

Maikki — Mon, 06 Sep 2010 19:59:01 +0000

Huu haa.

Matka on taittunut Rovaniemeltä Kemijärvelle ja takaisin. Ensimmäiset naurut on naurettu logistiikan pettämisestä jo alkumetreillä. Aamuvuoroa ja iltavuoroa samoilla ja eri laitteilla. Laitteita ja tietoja juostaan pitkin poikin illalla hotellin käytävillä. Joku juttu jäi vaille jälkisäätöä, mutta löytyykö se koneelta 1, 2, 3, 4, 5 vai 6 vai ehkäpä joltain niihin kuuluvalta kovalevyltä vai epämääräisesti vähän molemmilta. Kuka ottaa minkäkin kameran seuraavana aamuna mukaansa ja mitkä jäävät iltaryhmälle jollain kulkuneuvolla kuljetettavaksi, sillä suurella mahdollisuudella aamuryhmä ei ole vielä ”kotona” ennen iltaryhmän töihin menoa.

Matkani alkaa lentäen Tampereelta. Helsingissä odottelen jo hieman huolissani Tiinan ilmestymistä. Hän on kenties viimeinen, joka saapuu koneeseen. Toteaa jonojen olleen älyttömiä, vaikka oli tehnyt koneeseen tsekkauksen jo etukäteen. Jatkossa on siis syytä olla lentokentällä ajoissa. Erityisen harmissaan Tiina on menetetystä vispipuurosta. Se siis todettiin ”vaaralliseksi nesteeksi” turvatarkastuksessa. Elvi ja Mikko ovat lähteneet matkaan jo sunnuntai-iltana vieden auton junalla Ouluun ja sieltä ajaen Rovaniemelle.

Rovaniemen hotellille pisteitä (Sokos). Varsinkin käytävät hivelivät estetiikallaan silmääni. Myös saunan limen vihreän ja suklaan ruskean vuorottelu kaakeleissa ja rentoutumistilan tekstiileissä antoi tyylikkään, sopivan minimalistisen ja rohkean vaikutelman. Sinänsä olen aina huutanut hotellien ruskeaa ja synkkää väritystä vastaan, mutta tässä oltiin onnistuttu.

Hauska jälleennäkeminen tapahtui Rovaniemellä. Meidän ensimmäinen kohde ja Hannan, kuvataiteilijaystäväni Tampere-ajoilta, ensimmäinen työpäivä sijaisena samaisessa koulussa. Tiesin hänen olevan kaupungissa, mutta tavata nyt näin törmäämällä konkreettisesti luokkahuoneessa – ei edes opettajienhuoneessa – oli hauskaa.

Rovaniemellä aamuryhmä (Tiina & Maikki) viettivät niin kutsuttua laatuaikaa vapaalla ruokaravintolassa viisi tuntia istuen. Kassi oli pakattuna jo aamusta ja heitetty auton takapenkille. Huoneen avain oli luovutettu. Koulupäivän päätyttyä ulkona ripsi vettä ja tuuli kävi luihin. Ulkoilu oli pois laskuista. Nälkä kurni mahassa, joten ravintola oli hyvä kohde. Pöytää valittaessa tärkein seikka oli pistorasian löytyminen lähettyviltä. Siinä me sitten kauhoimme ruokaa sisäämme toisella kädellä ja editoimme toisella. Vapaa-aika meni valmistuneiden elokuvien lopputöihin. Haettuamme sitten iltajengin työpajaltaan, suuntasimme nokkamme kohti Kemijärveä. Onneksi matka oli lyhyt (noin 86 km).

Aamuvuorossa kello herätti kello 06:00. Jos suhteellisen lähellä oleviin kohteisiin lähteminen vaati tämän heräämisajan - lisättäköön siihen 10 minuutin torkkuherättimen painanta – moneltako täytyy herätä ajaakseen 30 kilometrin päähän. Kääk, en viitsi ajatella tätä etukäteen.

Kemijärvellä kerkesimme Tiinan kanssa käydä jopa parin tunnin uimahalliretkellä. Tarjolla oli 25 metrin rata, juoksuvöiden lisäksi käsiin laitettavat räpyläsormikkaat, erilaisia hierovia suihkuja ja poreita sekä tavallisen saunan lisäksi höyrysauna. Tulimme vaaleanpunaisina pois.

Olimme kutsutut myös serkkuni ja hänen opettajavaimonsa tykö syömään herkullista mustikkapiirakkaa. Mukava viettää hetki kotioloissa hotellin sijaan, vaikka koti ei ollutkaan oma. Elvi ja Mikko olivat kolaroineet autoa. Peruutettaessa takana oleva auto ei ollut näkynyt sivupeileistä. Vasemmalla puolella takapuskurissa oli komia lommo. Vapaa-aika meni siis vakuutusraporttia tehdessä. Jälkeenpäin tuli tieto, että raportti oli mennyt väärään vakuutusyhtiöön. No, mistäpä tuota voisi arvata, että jos autosta löytyy Fennian vakuutuspaperit, niin raportti pitäisikin tehdä Tapiolaan.

Olen onnellinen Kemijärvestä, missä yövymme kaksi yötä samassa paikassa. Rovaniemellä, ensimmäisellä pysähdyksellä, ei tarvinnut avata henkilökohtaista laukkuaan kuin hammasharjan verran. Toisella pysähdyksellä oli pakko ladata ulkoiset kovalevyt pöydälle ja aloittaa siirto-operaatio, jotta perjantaiaamuna Helsinkiin lentävä jengi saisi valmistuneet elokuvat mukaansa. Pasilasta oli kantautunut tietoa, että ongelmia pukkas. Toisen ryhmän lähetetyt materiaalit eivät olleet siirtyneet kunnialla nettiin. Joku valmis pätkä oli tuhoutunut kokonaan – ei hätää, ne löytyvät kyllä kovalevyiltämme – ja äänen kanssa oli häikkää. Elvi ja Mikko lähtivät siis vapaapäivän sijasta hoitamaan asioita Pasilan päätyyn perjantaiaamuna.

Rovaniemen koulupäivän jälkeen ennen koneen lähtöä oli hetki käydä moikkaamassa valkopartaista hemmoa napapiirillä. Tokihan oli käytettävä tilaisuus hyväksi käydä kuiskuttamassa Joulupukin korvaan lahjatoiveet. Vanha kuoma kaappasi meidät kainaloomme, ja fotohan siitä napattiin suu mandariinisanaa tapaillen. Kuka lie kyseisen hedelmän poseeraukseen keksinyt, mutta ainakin henkilökohtaisesti aion pistää tämän sanan pannaan. Siinä minä istuin kuin tatti huulet epämääräisesti törröllään. Ehkä pitää mennä puheopetukseen ja ääntää hedelmä toisin.

Elvi on huomioinut matkan aikana monta porokylttiä ja -logoa. Oikeita ei tepsutellut tiellämme. Hilloistakaan ei jäänyt suuhun makuelämystä. Ainoat lakat olivat Rovaniemi-Kemijärvi-tiellä tien vieressä isohkoina patsaina.

Pois lähtiessämme jätimme auton hotellin autotalliin. Sivuoven kahva jäi käteen. Ei muuta kuin hoitamaan asiaa. Tiina sääti autoa huoltoon siinä, missä Maikki siirsi kiireellä sen päiväisten elokuvien materiaaleja ulkoiselle kovalevylle.

Silmä on raskas. Lento myöhässä. Kotiavain hukassa. Toivottavasti tyyny on pehmeä.

Lainaus

En ymmärrä II

Heikki Huttu-Hiltunen — Thu, 19 Feb 2009 22:04:00 +0000

Kirjoitin 17.10.2008 Dokblogiin En ymmärrä -projekti tiimoilta näin:

---
En ymmärrä

Minäkin suunnittelen elokuvan alkusysäykseksi Kauhajoen kauheita tapahtumia. Yritän selittää lapsenlapselleni, miten tämä on mahdollista. Miten tähän on tultu?

Miten niin En ymmärrä -elokuva lähtee liikkeelle Kauhajoesta? Senhän piti eri lehtitietojen mukaan lähteä Kemijärveltä. En ymmärrä. Tai ollakseni vanhanaikaisesti rehellinen, taidan kyllä vähän ymmärtää.

Uskon tietäväni, miltä koulukiusatusta tuntuu, kun kiusaamisesta ei saa edes puhua. Jos puhut, niin kärsit kahta kovemmin.

Kauhajoen kauhistuttavan tapauksen jälkeen kävi niin, että kansainvälinen talous vaipui kuilun partaalle eikä sille ampujaparalle todellakaan jäänyt kuin viidentoista minuutin julkisuus. Nyt on jo muut aiheet. Jokelan jälkeen ei nuorten tai koulujen mielenterveystyöhön lisätty euroakaan. Myyrmannin jälkeen sama juttu. Ei täällä kukaan kenestäkään välitä. Antaa paukkua vaan.
---

Näin siis edellisellä kerralla kirjoitin tähän samaan blogiin En ymmärrä -elokuvan vaiheista. Elokuvan tilanne on se, että olen keskeyttänyt demon leikkamisen, kun Kauhajoen tapahtumat ovat iskeneet päälle. Sylissäni on pieni tyttö, Hertta, jolle puhun. Muistelen oman lapsuuteni aikaa ja vertailen sitä tähän aikaan, jossa elämme nyt. Hertan iästä (7 kk) voi päätellä, että yritän keskittyä aiheisiin, jotka eivät ole ihan nykyhetkeen sidottuja.

Kansainvälisen talouden taantuma on tässä ja nyt, lama ehkä päällä jo, kun tämä teksti on luettavana. Samat päättäjät, jotka pitivät politiikan puuttumista talouselämään vielä vajaa vuosi sitten harhaoppisena, vaativat nyt politiikalle isompaa roolia talouselämässä. Aikaa on kulunut vajaa vuosi. En kuvittele, että päättäjien päänkääntymisen syynä olisi hätä ihmisten kohtalosta. Muutoksen sai aikaan puolueen kannatuksen notkahdus. Sen sai aikaan Kemijärven kansanliike. Sama puolue oli Kemijärven tehtaan perustamisen takana, tasa-arvon nimissä ja hyvinvointia rakentamassa. Samaan piikkiin menee lopettaminenkin.

Mikä tekee meistä tavallisista ihmisistä toisiamme tappavia petoja? Hinnalla millä hyvänsä menestystä eli rahaa tai julkisuutta narkomaanin tavoin janoavia saalistajia? Etsin edelleen syitä häpeän syntyyn. Kaivan edelleen talouden tilastoja. Toimeentuloerot kapenivat vuodesta 1966, jolloin laskeminen aloitettiin, vuoteen 1994 ja laskennallinen köyhyys supistui. Vuodesta 1994 tuloerot ovat kasvaneet ja tulojakautumaan pohjautuva köyhyysaste noussut. Tämä on tieto, ei mielipide. Olen tuon ensimmäisen ajanjakson lapsi. Synnyin vuonna 1960.

Kuvaan lapsenlastani Herttaa, kun hän opettelee kävelemään. Mitä ihminen voi valita? Ehkä tietoisena aikuisena sen, miten kohtelee heitä, jotka eivät voi valita? A Diary for Hertta. Esikuviakin elokuvalla on: A Diary for Timothy ja Kehto. Jenningsin ja Vertovin hienot dokumentaariset elokuvat, joihin tutustuin, kun kerroin En ymmärrä -elokuvan kerrontaratkaisuista Jouko Aaltoselle ja Peter von Baghille, jolta löytyivätkin ainoat kopiot Jenningsin klassikosta.

Mutta palataanpa asiaan. Elokuva ei siis käsittele Kemijärven tapausta. Siinä ei puhuta Kemijärven tehtaasta sinänsä, eikä se kerro kemijärveläisten päähänpotkimisesta eikä siitä, kuinka Kemijärvi-dokumentin alta vedettiin matto niin, että työjakkara heiluu vieläkin. Olen saanut kuulla monelta rahoittajalta, ettei Kemijärvi-sanaa saa käyttää dokumentistani puhuttaessa. Neuvojat ovat neuvoneet, ettei Kemijärven mainitseminen edistä tuotantoa. Kemijärvi!

Se on nyt sitten sanottu. IMF:n pääjohtaja sanoi läntisen maailman olevan nyt lamassa. Lama! Päivä oli 9.2.2009. Ja lama osuu kipeimmin taas kaikkein vähäosaisimpiin. Tämän laman sai aikaan ahneus. Voimme kotimaassa vähän hymyilläkin omalle pyramidihuijauksellemme, mutta NASDAG:n entisen puheenjohtajan oman ilmoituksen mukaan 50 miljardin dollarin pyramidihuijaus ei enää naurata. 50 miljardin dollarin huijarikin oli joskus lapsi.

Voidaan tietenkin naureskella, että Helsingin kaupunginkirjaston varastetuin teos on jo pitkään ollut oikeustiellisen pääsykoekirja ja tukevasti kakkostilaan on tarrannut kauppakorkeakoulun vastaava opus.

Onneksi elokuva on vieläkin valmisteluvaiheessa. On mahdollista, että pääsemme kuvaamaan jaksoa, jonka aikana Chicagon koulukunnan markkinaliberalismi taittuu uuskeynesiläisyydeksi. Muuta positiivista tästä tilanteesta on vaikea löytää. Vai uskoisiko taas naiivisti, että nyt se narkkari on kuivilla, että tästä alkaa finanssimaailman sääntely ja että taloutta tarkasteltaisiin hetkittäin samoin kuin muitakin elämässä tarvittavia välineitä.

Oululaisen omakotitalon perhesurman haulikot ladattiin jo edellisen laman aikana. Tällä kertaa raain taistelu on vasta alkamassa. Käymme keskenämme veristä taistelua menestyksestä. Olemme kahden talon loukussa jokainen: toista asuu raha ja toista julkisuus. Velan panttina on koko elämä.

Optimismille on kaksi reikää. Toinen on ilmastonmuutoksen niin raju tsunami, että yhteisiin sääntelyihin todellakin tartutaan, ja toinen on edessä oleva lama. Että päättäjät päättäisivät sopia ennemmin kuin sotia. Yhdessä näiden kahden tekijän vaikutus voisi olla uuden alku.
Outo optimismin laji. Mutta ainakaan nyt en toisenlaiseen pysty.

Eikä tämän ”ohjaajan sanan” kirjoittamiselle ole enempää aikaa, koska Hertta on tulossa viikonlopuksi kylään.

Lainaus