Blogit - talous

Miksi Ruotsissa on kaikki paremmin

Ronja — Sat, 13 Sep 2014 17:50:10 +0000

Vieraillessani Ruotsissa viime keväänä en voinut olla ihmettelemättä maan kukoistavaa ratsastuskulttuuria. Ratsastuksen harrastajia on puoli miljoonaa ja ratsastu on maan toiseksi suosituin urheilulaji. Harrastajien massasta nousee jatkuvasti menestyviä ratsastajia aina arvokisoihin asti. Hevosia on yli 360 000 ja niiden ympärillä pyörii miljardibisnes. Mistä tämä kaikki oikein johtuu?

Historia tuntuu edelleen

Ei käy kiistäminen, etteikö Ruotsi saisi etumatkaa jo historiansa perusteella. Kuninkaalliset ovat perinteisesti arvostaneet hevosia ja ratsastusta. Ruotsissa onkin 1800-luvulla rakennettu ylellisiä maneeseja, koska hovilla on ollut varaa sellaisia rahoittaa.

Suomessa sen sijaan hevosia on jalostettu maataloustöihin ja metsään, eikä kilparadoille. Hevosen pito ei koskaan ole ollut halpaa puuhaa, ja maamme varallisuutta ovat verottaneet viimeisen sadan vuoden aikana kolme sotaa. Ruotsi on vastaavilta takaiskuilta välttynyt.

Ruotsissa ratsastus on bisnestä

Esteratsastajat Satu Liukkonen ja Sebastian Numminen sekä hippologi Kati Ojala sanovat Ruotsissa olevan yksinkertaisesti ammattimaisempi ote hevostalouteen. Kati Ojalan käymässä hippologikoulutuksessa opetetaan erikseen yrittäjyyttä ja yritystaloutta. Ruotsissakaan kukaan ei hevosalalla äkkirikastu, mutta moni tulee mukavasti toimeen. Työn haasteellisuus ja kuluttavuus myös huomioidaan, ja esimerkiksi Kati Ojalan työpaikassa Stora Ekebyn ratsastuskoulussa kiinnitetään myös erityistä huomiota työntekijöiden hyvinvointiin ja työssä jakamiseen.

Ratsastuskoulujen toimeentulo täydentyy tuntien oheistoiminnasta, kursseista, valmennuksista ja muista palveluista. Ratsastuskoulun yrittäjä palvelee asiakkaitaan ruotsalaiseen tapaan ystävällisesti, kun Suomessa törmää usein tilanteeseen, jossa hevosyrittäjä tulee toimeen vain hevosten, ei ihmisten kanssa. Hyvät suhteet hevosenomistajiin luoneet Sebastian Numminen ja Satu Liukkonen muistuttavat, että ihmisten kanssa sitä lopulta on tälläkin alalla työskenneltävä.

Osasyy Ruotsin ammattimaisuuteen on hevosalan ulkopuolisten ihmisten asenne hevosia kohtaan. Puolen miljoonan harrastajan lisäksi hevoset koskettavat myös heidän läheisiään, eikä hevosyrittäjyyden ammattimaisuutta tarvitse erikseen todistella. H&Mn kaltaiset vaatejätit sponsoroivat ratsastajia ja tuovat lisärahaa lajin piiriin. Suomessa ratsastus ei ole onnistunut kiinnostamaan lajin ulkopuolisia sponsoreita ja nousemaan koko kansan seuraamaksi penkkiurheiluksi. Sebastian Numminen kertoo, kuinka hänen mielestään Suomessa on menetetty ratsastuksen viihteellistämisen mahdollisuuksia:

- Kun Horse Show vielä oli Messukeskuksessa, verryttelyn vieressä oli kaljateltta. Sinne laitettiin ne faijat joita ei oikein kiinnostanut, ja äkkiä niitä sitten alkoikin kiinnostamaan. Se asetelma on kaikille parempi.

Nummisen kärjistetty esimerkki kaljateltasta tuskin yksin korjaa ratsastuskilpailujen yleisökatoa, mutta siinä on toki ideaa. Ilman monipuolisia palveluita ja oheistarjontaa uutta yleisöä ei löydy. Jääkiekkoa voi mennä seuraamaan myös ihminen joka ei harrasta jääkiekkoa, mutta sama ilmiö ei näy ratsastuksen piirissä.

Satu Liukkonen täydentää, että penkkiurheilussa on Suomessa ongelmana myös kilpailujen alhainen taso.

- Ei kukaan jaksa loputtomiin katsoa 110 cm luokkia.

Euroopan kilpailut automatkan päässä

Ruotsi on lähempänä muuta Eurooppaa. Suomalaiset huippuratsastajat valuvat kohti Ruotsia, koska lahden toisella puolella asuminen lyhentää ulkomaan kisareissuja merkittävästi. Ruotsissa puolisonsa Satu Liukkosen kanssa asuva esteratsastaja Sebastian Numminen sanookin, että jos mielii tosissaan kilpailla, on Suomesta lähdettävä, - jos ei pysyvästi niin ainakin pidemmiksi jaksoiksi.

Jo Ruotsissa kilpailuja on järjetön määrä: kesän kisakaudella yhden viikonlopun aikana voidaan järjestää 70 eri kilpailut. Kisataukoa ei ole, vaan jossain on aina rata valmiina hyppäämistä varten. Numminen vertaa, että Suomessa on kisoja vain kesällä.

- Kun kausi alkaa, sulla kestää kaksi kuukautta päästä vireeseen. Ja sitten se kausi onkin ohi.

Isosta harrastajamäärästä monia hyötyjä

Valtavasta harrastajamäärästä nousee helpommin tähtiä huippu-urheiluun ja isot massat tuovat kaikkia hyödyttävää rahaa lajiin. Miksi niin moni sitten Ruotsissa ratsastaa? 90-luvulla ratsastuksesta tuli muotilaji, mikä oli osittain mahdollista valtion ja kuntien harjoittaman politiikan takia. Ruotsissa moni ratsastaa, koska se on halvempaa kuin leffassa käynti.

Ratsastuksen kulut eivät ole sattumalta alhaiset

Miksi ratsastustunti maksaa Ruotsissa 11e ja Suomessa 30e? Suurin syy lienee ratsastuskoulujen saama tuki kunnilta - tai sen puute. Ruotsin ratsastuskoulut ovat voittoa tavoittelemattomien ratsastusseurojen omistuksessa, eivätkä Suomen tapaan yksityisten yrittäjien omistamia. Seuratoimintaan on mahdollista hakea tukea samaan tapaan kuin jalkapallotoimintaan, ja ratsastus nähdäänkin Ruotsissa yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Ruotsissa ei ole tavatonta, että kunta maksaa uuden tallin, maneesin tai kentän ratsastusseuralle. Koska Suomessa ratsastuskouluja pyörittävät yksityiset yrittäjät, tukia ei voida jakaa kilpailun vääristämisen uhan takia, ja näin yksityinen yrittäjä joutuu tekemään kaikki investoinnit omalla riskillään.

Suomessa kuntien rakentamia ratsastuspaikkoja on vain kourallinen. Tukea on mahdollista saada maaseudun kehittämiseen ELY -keskukselta, mutta se ei auta kasvukeskuksissa olevia harrastajia. Ratsastusta harrastaa Suomessa n. 144 000 (Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010) ihmistä, joista suurin osa on naisia.

Ratsastustunnin hintaa laskevat myös halvemmat hevosenpitokulut. Etelässä kuivikkeena käytetään halpaa olkea, ja rehut ovat koko maassa suhteessa halvempia kuin Suomessa. Ruotsissa lannan hävitykseen ei liity samanlaista mieletöntä byrokratiaa kuin Suomessa, vaan moni talli ajaa lannat suoraan pellolle, kalliin jäterumban sijasta.

Ratsastus aloitetaan varhain

Ruotsissa on kirjoittamaton sääntö, että nuoret ratsastavat poneilla. Tuottoisimmat ratsastuskoulut ovat poniratsastuskouluja, joissa jo naperot aloittavat ratsastuksen harjoittelun. Kolmivuotiaille järjestetään matalan kynnyksen talutusratsastusta, johon ei edes tarvitse etukäteen ilmoittautua. Lapset istuvat parikymmentä minuuttia ponin selässä ja puuhaavat lopun aikaa ratsunsa kanssa.

Varhaisessa iässä aloitettu harrastus imee tehokkaasti mukaansa ja mahdollistaa osittain sen, että Ruotsissa on nuorissa ratsastajissa iso joukko 145-150 cm luokkien hyppääjiä.

Ruotsissa opettavan Kati Ojalan mukaan ratsastuskoulujen opetus usein tähtää oman hevosen hankintaan. Hevoset valikoidaan siten, että ne voivat opettaa ratsastajiaan, eikä toisinpäin. Kati Ojala sanoo, että Suomessa törmää turhan usein tilanteeseen, jossa ratsastaja osaisi mennä avotaivutusta, mutta hevonen ei sitä vielä hallitse.

Myös nuorten hevosten koulutus aloitetaan Ruotsissa aikaisemmin. GP-tason esteratsastaja Satu Liukkosen mukaan hevosen rakennus tehdään Ruotsissa kilpailuja silmällä pitäen sekä ruotsalaiset osaavat aloittaa koulutuksen hevostensa kanssa tarpeeksi ajoissa. Varhain aloitettu, tasainen rasitukselle altistus tutkitusti pidentää hevosen käyttöikää.

- Ei se hevonen voi hyvin, jos se on kuusi vuotta vain oleskellut ja yhtäkkiä aletaan kauheasti tekemään.

Suomessa nelivuotiaat tähtäävät Laatuarvosteluun, kun Ruotsissa tavoitteita on jo kolmevuotiaille.

Mitä Suomi voi Ruotsilta oppia?

Poliittisissa päätöksissä usein kiistellään siitä, kuuluuko ihmisten vai järjestelmän muuttua ensin, jotta todellisia muutoksia voi tapahtua. Itse olen sitä mieltä, että rakenteiden muutos usein mahdollistaa myös ihmisten muutoksen. Selkeämmin sanottuna: kuntatason päätöksillä on valtava merkitys hevostalouden kukoistukseen. Kuntatason päätöksiin voivat myös kuntalaiset vaikuttaa kertomalla hevoselinkeinosta ja sen vaatimista puitteista. Kysykää edustajaltanne, onko hän tietoinen alueensa hevosista. Luulisi päättäjiä myös kiinnostavan hevosten ympärillä jatkuvasti kasvavan rahamäärän, jonka on jo nyt arvioitu olevan Suomessa yli 700 miljoonaa euroa.

Hevosyrittäjille haluaisin antaa yhden neuvon, vaikka se vaikea onkin: ajatelkaa luovasti. Nähkää hevostenne lukemattomat mahdollisuudet, eritoten ei-hevosihmisten suuntaan. Rahat liikkuvat pienissä puroissa, kohdennetuissa sisällöissä. Irti hevospelosta –kurssi, kisojen yhteydessä järjestetty talutusratsastus, polttarit ja yritysjuhlat. Hevosihmisille tarjolle maastakäsin työskentelyä, liinatunteja ja luentosarjoja. Lista on loputon! Te olette hevosmaailman ammattilaisia, mutta voisitte ehkä kehittyä edelleen yrittäjnä? Investoikaa ammattilaiseen, jonka kanssa katsotte yritystoimintanne läpi, tavoitteena liiketoiminnan kasvu. Koska jos teillä ei ole asiakkaita, pian teillä ei ole hevosia.

Hevostalouden kuluttajia, meiltä tavallisia ratsastajia haluaisin muistuttaa myös henkilökohtaisen vaikuttamisen mahdollisuuksista. Meidän pitäää vaatia hyvää palvelua ratsastuskoululla, tukea suomalaisia hevostarvikekauppiaita ulkomaisten ketjujen sijaan ja osallistua seuratoimintaan. Pohtikaa seurassa voisiko uuden kuulutusjärjestelmän kustannukseksi järjestää lavatanssit, joissa voisi päästä pihan ympäri hevoskärryillä. Lavatansseihin voisivat tulla myös ne kaverit, jotka eivät vielä harrasta hevosia.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Kirjat löysivät lukijansa

Timo Harakka — Mon, 05 Mar 2012 08:42:31 +0000

10 kirjaa vallasta -kilpailu ratkesi viikonloppuna, kun Henna sai yhdistettyä kymmenen kirjaa kymmeneen lukijaan. Tietä ratkaisuun raivasivat ansiokkaasti Maarit (6 oikein -palkinto) ja Marsa (8 oikein -palkinto). Kauneimmat kiitokset kaikille osallistuneille!

Aivan loppusuoralla saimme ikävän tiedon, että Pirkko K. Koskinen on estynyt osallistumasta Macbeth-jaksoomme. Onneksi näyttelijä Elina Knihtilä lupautui tilalle. Elina esitti ansiokkaasti Macbethiä, siis herra Macbethiä, Q-teatterin lavalla 2008.

Tässä siis koko ensi kesän torstai-iltojen valtakirjasarja - kirjailijan mukaan aakkosjärjestyksessä:

Margaret Atwood: Orjattaresi, vieraana City-lehden päätoimittaja Maria Pettersson
William Golding: Kärpästen herra, vieraana kehitysministeri Heidi Hautala
René Goscinny-Albert Uderzo: Asterix ja Caesarin lahja, vieraana Elokuvaasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina, vieraana MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Veikko Huovinen: Veitikka, vieraana näyttelijä-muusikko Olavi Uusivirta
Franz Kafka: Oikeusjuttu, vieraana Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn
Väinö Linna: Tuntematon sotilas, vieraana valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas
Amelie Nothomb: Nöyrin palvelijanne, vieraana Kansallisoopperan tuleva taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi
George Orwell: Eläinten vallankumous, vieraana kasvatustieteen professori emeritus Kari Uusikylä
William Shakespeare: Macbeth, vieraana näyttelijä Elina Knihtilä

Lainaus

Pääpalkinto on lähellä

Timo Harakka — Fri, 17 Feb 2012 13:26:15 +0000

Päivitys 2.3.: Yhdistä lukija ja kirja -kilpailu on aivan loppumetreillä. Paras tulos on kahdeksan oikein, eli vain kaksi kirja-lukijaparia on vaihdettava päittäin. Pääpalkinto odottaa nopeaa ja nokkelaa!

Valtakirjat on nyt valittu

Saimme valppailta lukijoilta satamäärin ehdotuksia ensi kesän sarjaan 10 kirjaa vallasta. Kaunis kiitos!

Kirjo oli riemastuttava. Totta on, että Vaahteramäen Eemeli on väkevä kuvaus 1800-luvun patriarkaatista, jossa isä käyttää valtaansa ja lukitsee pitelemättömän poikansa vajaan vuolemaan puu-ukkoja – ja tästä rasavillistä itsestään tulee aikanaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kuten Astrid Lindgren muistuttaa.

Totta on, että Tenavissa Tellu ensin kiusaa Jaska Jokusta ja sitten terapeuttina kerää uhriltaan rahatkin. Totta on, että Linnan Pohjantähti on paikoin yhtä kafkamainen kuin Kafkan Linna.

Totta on sekin, että Raamatulla ja keittokirjoilla on käytetty paljon valtaa – mutta tälläkin kertaa pitäydymme kaunokirjallisuuteen.

Kutsuimme ohjelmasarjaan kymmenen tunnettua suomalaista yhtä laajalta säteeltä kuin aina ennenkin. Heitä yhdistää vain lukuinto ja heittäytymisen rohkeus. Eräät valtiaat osoittavat myös kiitettävää itseironiaa...

Vieraamme poimivat ehdotuksista omansa: joko vanhat suosikkinsa, tai kysymyksiä herättäneet, tai jopa uudet tuttavuudet. Uskallan väittää, että yhdistelmät ovat yllättäviä ja herkullisia.

10 kirjaa vallasta lupaa ensi kesän torstai-iltoihin mielenkiintoisia yhteentörmäyksiä!

KIRJAT

Margaret Atwood: Orjattaresi
William Golding: Kärpästen herra
René Goscinny – Albert Uderzo: Asterix ja Caesarin lahja
Laila Hirvisaari: Minä, Katariina
Veikko Huovinen: Veitikka
Franz Kafka: Oikeusjuttu
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Amélie Nothomb: Nöyrin palvelijanne
George Orwell: Eläinten vallankumous
William Shakespeare: Macbeth

VIERAAT

A: Heidi Hautala, kehitysministeri
B: Pirkko K. Koskinen, entinen apulaisoikeusasiamies
C: Irina Krohn, Elokuvasäätiön toimitusjohtaja
D: Lilli Paasikivi, Kansallisoopperan tuleva taiteellinen johtaja
E: Maria Pettersson, City-lehden päätoimittaja
F: Olli Rehn, EU-komission varapuheenjohtaja
G: Raimo Sailas, valtiovarainministeriön valtiosihteeri
H: Kari Uusikylä, kasvatustieteen professori
I: Olavi Uusivirta, näyttelijä-laulaja
J: Merja Ylä-Anttila, MTV3:n vastaava päätoimittaja

Julistamme kilpailun: yhdistä kirja ja lukija. Tehtävä ei todellakaan ole helppo, mutta annan matkan varrella lisää vihjeitä.

Laittakaa arvaukset liikkeelle – palkinto ja kunnia odottavat voittajia kisan kaikissa loppuvaiheissa.

Ja kommentoikaa: mitkä valinnat osuivat oikeaan, mitkä tärkeät valtakirjat puuttuvat listalta? Entä keneltä vieraalta odotatte eniten?

Lainaus

Romaanit kertovat rahasta – ja meistä

Timo Harakka — Tue, 31 May 2011 10:02:55 +0000

Ensi maanantaina (6.6.) se sitten alkaa: kesäisten maanantai-iltojen 10 kirjaa rahasta. Ja yleisin kysymys on sama kuin neljä vuotta sitten, jolloin teimme ihanan Anna Kortelaisen kanssa ensimmäisen osan kirjasarjasarjaa, 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa.

Miksi fiktio, eikä fakta?

Moni ihmettelee, miksi keskustelemme romaaneista, fiktiosta, emmekä käsittele tietokirjoja, tutkimuksia ja pamfletteja – jotka ovat vaikuttaneet vallankumouksellisesti niin historiaan, tieteeseen kuin talousajatteluun.

Miten "maailmaa mullistaneista kirjoista" voi sivuuttaa Isaac Newtonin Principian, Charles Darwinin Lajien synnyn tai Karl Marxin Pääoman? Miten voi puhua rahasta ilman Adam Smithin Kansojen varallisuutta, J.M. Keynesin Yleistä teoriaa – tai Karl Marxin Pääomaa?

Vastaus on, tälläkin kertaa: ihan kiusallaan.

Kesällä 2007 muistutimme ihmisiä kertomuksen voimasta. Romaani ei ole vain rantapäivän rekvisiittaa, vaan voi kuohuttaa ihmisiä kiivaisiin väittelyihin, mielenosoituksiin, oikeustaisteluihin, lakimuutoksiin, kapinoihin – jopa sotiin. Kyllä, sotiin: Setä Tuomon tupa, Harriet Beecher-Stowen suht sentimentaalinen sepite, iski kipinää Yhdysvaltain sisällissotaan 1860-luvulla.

Tänä kesänä olemme sitä mieltä, että kertomakirjallisuus kertoo rahan voimasta ja viettelyksestä, rikastumisen haaveesta, talouden pakkovallasta ja vapauttavasta vaikutuksesta – kukaties koskettavammin, kouraisevammin, tarkkanäköisemmin, kauaskantoisemmin kuin asiateksti.

Siksi 10 kirjaa rahasta, 10 kertomusta ihmisestä.

Kirjallisuus ja talous eivät hevin kuulu yhteen. Mutta mikseivät?

”Talouden rooli kaunokirjallisuuden traditiossa on niin ilmeinen, keskeinen ja laajalle ulottuva, että on oikeastaan yllättävää, että se jää niin usein huomiotta”, kummastelee Tiina Käkelä-Puumala, joka on toimittanut yhdessä Sari Kivistön kanssa erinomaisen, painotuoreen kokoelman Kirjallisuus ja talous antiikista nykyaikaan.

”Kuinka usein kirjallisuudessa itse asiassa käsitelläänkään sellaisia aiheita kuin perinnönjakoa, velkasuhteita, varkautta, rikkautta tai köyhyyttä, ostamista ja myymistä sekä niihin liittyviä sopimuksia?”

Silti kirjallisuus pyrkii pitämään välimatkaa talouteen; tuotannon ja markkinoiden maailma ei saisi hipaistakaan taiteen pyhää luomistyötä. Toisaalta kirjailijat lausuvat pontevia mielipiteitään taloudesta paljon innokkaammin kuin yritysjohtajat nykykirjallisuudesta. On asiaankuuluvaa, että Jari Tervo arvostelee Nokian johtoa, mutta täysin sopimatonta, että Olli-Pekka Kallasvuo kritisoi Koljattia.

Eräät kovan luokan yritysjohtajat, saneeraajat ja muutospiiskurit sekä koko kansantaloutta vahtivat korkeat virkamiehet eivät uskaltaneet tulla ohjelmaamme, ”koska eivät ymmärrä kirjallisuutta”. Talous kunnioittaa kulttuuria enemmän kuin kulttuuri taloutta.

Ohjelmassamme puhuvat kuitenkin kirjojen lukijat, kokijat, eivät kirjallisuuden tutkijat. Kiinnostavaa on, että talouselämän valtiaista haasteen ottivat vastaan Suomen vaikutusvaltaisimmat naisjohtajat: vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto ja miljardisijoittaja Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja Satu Huber.

Ja lopuksi se olennaisin kysymys. Miksi juuri nämä kirjat?

Honoré de Balzac: Ukko Goriot (1835) - Sauli Niinistö (6.6.)
Maria Jotuni: Rakkaudesta (1907) - Anna Puu (13.6.)
Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot (2007) - Alf Rehn (20.6.)
Thomas Mann: Buddenbrookit (1901) - Maarit Toivanen-Koivisto (27.6.)
Pentti Haanpää: Noitaympyrä (1931) - Juha Hurme (4.7.)
Tom Wolfe: Turhuuksien rovio (1987) - Aki Riihilahti (11.7.)
Fjodor Dostojevski: Pelurit (1867) - Satu Huber (18.7.)
Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies (1994) - Jari Sarasvuo (25.7.)
Don DeLillo: Cosmopolis (2003) - Susanna Kuparinen (1.8.)
Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (2008) - Ville Wahlbeck (8.8.)

Ovatko nämä juuri ne palkitsevimmat, rikkaimmat kertomukset?

Mitä olisi pitänyt ottaa mukaan? Mikä olisi pitänyt jättää pois? Miksi? Ota kantaa!

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Lainaus

Hullunkuriset poliittiset perheet

laitinen_yle — Fri, 13 Nov 2009 18:01:45 +0000

Kun seuraa nykyisessä taloustilanteessa kotimaisia uutisia, niin tuntuu kuin seuraisi Hullunkurisia perheitä. Siis sitä peliä, jota moni on lapsena pelannut.

Talouden syöksyessä kuin laskettelijat alas Rukan rinteitä (ennen lakkoa), niin lakkouhkia on vähän joka puolella. Palkkaneuvottelut takkuavat. Samaan aikaa myös maan ylin poliittinen johto kinastelee julkisuudessa kuka tiesi ja milloin Afganistanin rauhanturvaajien kotiinpaluun ajasta.

Kukahan muistaisi kiittää henkensä kaupalla olleita ja olevia rauhanturvaajia?

Eduskunnastakaan ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Tosi hullua toimintaa paljastuu jatkuvasti. Eduskunnan urheilukerhon huonon valvonnan takia kavalletuilla varoilla ostaisi Pieksämäeltä jo viisi yksiötä vaikka tukiasunnoiksi. Helsingissä ei saisi kuin puolitoista, kallista on.

Puoluerahoituksen penkominen on kuin avaisi päivä toisensa jälkeen Pandoran lippaan uusine ihmeineen. Veikkaus keksi peliensä mainostajaksi Jokerin, mutta keskusta sai Antti Kaikkosen, jolle Musta Pekka jää käteen jatkuvasti.

Pilven veikot - nuo Finnairin lentäjät - ovat kuin pilvessä. Ei siinä taivaalla olevassa vaan muussa. Yhtiö on syöksykierteessä ja pilotit menevät lakkoon, vaikka yhdellä lentokapteenin palkalla kolme - neljä keskivertopalkansaajaa tekisi iloisesti töitä.

Hullunkuristen perheiden hulluin homma ovat kuntaliitokset. Kuntia yhdistyy, jotta rahat riittäisivät palveluihin ja toiminta tehostuisi. Mutta mitä puolueet ovatkaan sopineet: viiteen vuoteen kuntien palkollisia ei saa irtisanoa yhdistymisen yhteydessä Tehosta siinä sitten toimintaa.

Pieni idea yhdistyneeseen Saloon: pankaa paikkansa menettäneet kunnanjohtajat palvelemaan kuntalaisia vaikka kouluavustajina. Sivussa he voisivat kertoa koululaisille kunnan toiminnasta, jos varsinainen opettaja sairastuu.

Nyt nämä entiset eläkeikää lähestyvät kunnanjohtajat ovat tarpeettomien muistioiden tekijöinä muutosjohtajien nimikkeellä.

Eiköhän tämä riitä nyt ensi alkuun. Lukekaa lehtiä, kuunnelkaa radiota ja katselkaa televisiota. Hullunkurisia perheitä löytyy jatkuvasti, eikä tarvitse edes ottaa EU:n hulluimpia direktiivejä lisäksi.

Lainaus

Halloween piristää aikuisia ja taloutta

Maarit Roiha — Tue, 03 Nov 2009 08:38:02 +0000

Halloween on muuttunut Yhdysvalloissa yhä enemmän aikuisten juhlaksi. Kepposta tai karkkia kyseleviä, pelottavan näköisiä lapsia kävelee Halloweenina edelleen vastaan, mutta lasten lisäksi myös aikuiset panostavat karnevaaliin yhä vahvemmin, erityisesti pukeutumisessa. Muutos on tapahtunut viime vuosina ja näkyy esimerkiksi siinä että aikuiset ostavat yhä suuremman osan myytävistä Halloween-puvuista. Halloween onkin loistava syy pukeutua joksikin mikä et ikinä olisi oikeassa elämässä ja vaan yksinkertaisesti pitää hauskaa!

Katso Flickristä Halloween-aiheisia kuvia.

Katso YouTubesta hyvät arvostelut saaneita Halloween-videoita.

Lamasta huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta Halloween on Yhdysvalloissa kaupan alalla todella merkittävä tapahtuma. Sesongin pääkohderyhmä ovat pari-kolmikymppiset jotka ovat tottuneet viettämään juhlaa lapsesta saakka. National Retail Federationin mukaan erityisesti nuoret, lapsettomat aikuiset käyttävät Halloweeniin vuosi vuodelta enemmän rahaa. Dollareita kuluu erityisesti pukuihin, makeisiin ja koristeisiin. National Retail Federation ennusti Halloweenin alla yhdysvaltalaiskuluttajien käyttävän hassutteluun tänä vuonna vajaat 60 taalaa henkilöä kohti. Halloweenin kokonaismyynnin veikkailtiin yltävän tällä kertaa vajaasta viidestä jopa kuuteen miljardiin dollariin.

Yhdysvalloissa ensimmäiset Halloweenin merkit ilmaantuvat perinteisesti heti alkusyksystä kun keskeisille paikoille ilmestyy väliaikaisia Halloween-kauppoja. Liiketiloja oli tänäkin vuonna runsaasti tyhjillään ja niiden omistajat ovat tyytyväisiä jos saavat vuokralaisen edes kuukaudeksi tai pariksi. Monet ravintolat, kaupat ja muut liikkeet koristelevat Halloweenin alla vähintäänkin kadunpuoleiset ikkunansa.

Moni juhlinnasta kiinnostunut suuntaa Halloweenina bileisiin tai klubille. Baarien, yökerhojen ja muiden menopaikkojen Halloween-tapahtumien määrä kasvaa ja tarjonta monipuolistuu vuosi vuodelta. Myös alkoholiteollisuus ottaa ilmiöstä kaiken irti ja uusia Halloween-drinkkejä lanseerattiin tänäkin vuonna hyvissä ajoin ennen varsinaista h-hetkeä. Halloweenin osuminen lauantaille kasvatti sen bilepotentiaalia entisestään.

Halloween-asun hankinta jäi omalla kohdallani varsinaista juhlaa edeltävään päivään. Enkä ollut ainoa vaateostokset viime tippaan jättänyt! Pukuja ja asiakkaita täpötäynnä olleiden kauppojen koluaminen tuotti lopulta tulosta kun löysin täällä vuodesta toiseen suositun, French maidin eli ranskalaisen sisäkön puvun. Asu oli jopa niin suosittu etten ollut suinkaan bileideni ainoa sisäkkö!

Tänä vuonna monessa paikassa nähtiin useita Michael Jacksoneita. Zombie-aiheiset puvut ja vampyyrit pitivät myös pintansa. Pelkkien pukujen hinnat ovat yleensä paristakymmenestä dollarista ylöspäin. Puku tykötarpeineen lähtee usein vajaalla sadalla dollarilla.

Tämän Halloweenin alla julkista närkästystä aiheuttivat kauppojen hyllyille ilmestyneet, illegal alien -tekstillä varustetut puvut. Yhdysvaltalaiset maahanmuuttajien oikeuksia puolustavat ryhmät kokivat laitonta muukalaista tarkoittavan tekstin loukkaavan maahanmuuttajia. Useat liikkeet vetivätkin puvut myynnistä protestien seurauksena.

Oman Halloweenini kokokohdiksi nousivat loppujen lopuksi vastaani kävelleet kananmunaksi puettu vauva ja lepakkoa muistuttava koira. Halloween onkin oiva keino tulla hyvälle tuulelle ja jopa torjua syysmasennusta. Se onnistuu helposti pelkästään kadulla kävelemällä ja ympärilleen katselemalla!

Lainaus

Optiorosvot kiinni

Matti Virtanen — Mon, 30 Mar 2009 09:03:18 +0000

Vihainen mies soittaa kesken työmatkan. Olenko minä jotenkin vastuussa tänään lähetettävästä Tuomio-ohjelmasta, jossa käsitellään Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen optioita?

Pakko myöntää, vastaan olevani tuottajana vastuussa.

Soittaja on tyytyväinen ja aloittaa perusteellisen selostuksen siitä, miten epämoraalista kohtuuttomien kannustinpalkkioiden myöntäminen valtionyhtiön johdolle oli. Erityisen vihainen hän on siitä, että virkakoneistosta ei ole löytynyt ketään vapaaehtoista ottamaan vastuuta näiden ansiottomien miljoonapalkkioiden jakamisesta.

Kuuntelen ja myötäilen, kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Soittaja kiristää otettaan ja kertoo harkitsevansa tutkintapyynnön tekemistä poliisille, jotta näiden rikolliseksi epäilemiensä optioiden keksijät saataisiin selville. Kyseessä on hänen mukaansa aivan ilmeisesti korruptiotapaus, eli fortumilaiset ovat todennäköisesti maksaneet päättäjille jonkinlaisia provisioita saamistaan tuulen tuomista kannustinmiljoonista.

Mielenkiintoista. Pakko kysyä: ”Onko teillä todisteita tällaisesta?”

Soittaja myöntää, että ei tietenkään, mutta juuri siksi poliisi on saatava tutkimaan asiaa. Onhan selvää, etteivät tavallisen ihmisen tai edes journalistin valtuudet riitä näin räikeän korruption paljastamiseen.

Näihin tunnelmiin lopetamme puhelun.

Tuomion aiheita valitessamme joku taisi hetken epäillä, että pari vuotta sitten kansaa kiihdyttäneet Fortumin optiot ovat jo vanha juttu, joka ei kiinnosta ketään. Eikö keksittäisi joku seksikkäämpi aihe? Aamun puhelun jälkeen voi kuitenkin olla varma siitä, että ainakin osa kansalaisista suhtautuu aiheeseen edelleen intohimoisesti.

P.S. Muun muassa Helsingin Sanomien Radio- ja TV-sivulla ei tänäänkään ollut mitään tietoa Tuomion aiheesta eikä esiintyjistä. Tämä ei johdu meistä ohjelman tekijöistä vaan Helsingin Sanomista. Pahoittelemme, erityisesti tällä kertaa, kun ohjelmassa esiintyy Hesarin oma mies, terävä taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen. Kannattaa katsoa, miten hän pärjää Johanna Korhoselle.

Lainaus

Halvat potkut

Kati Juurus — Mon, 23 Mar 2009 09:39:27 +0000

Yllättävän moni itseään kunnioittava suomalaisyritys tarjoaa jo lakisääteistä parempia etuja irtisanotuille, kuten MOT:n kokoamasta tausta-aineistosta ilmenee. Tästä voi päätellä ainakin sen, että lainmukaiset peruspotkut tulevat työnantajalle halvaksi. Niin halvaksi, että yrityksillä on varaa laman keskelläkin tarjota vähän parempaa potkupolitiikkaa.

Toinen juttu on se, johtaako potkujen halpuus automaattisesti siihen, että Suomesta siirretään työpaikkoja halpatyömaihin helpommin kuin muista läntisen Euroopan maista. Ohjelmassa haastatellun EU-työoikeuden asiantuntijan Jari Hellstenin mukaan tälle väitteelle ei välttämättä löydy tukea. Irtisanomiskustannukset ovat kertakustannuksia, ja liiketoiminta suunnitellaan yleensä pysyvien kustannusten varaan. Sen sijaan yksittäisille irtisanottaville työntekijöille irtisanomispaketin laatu ja koko ovat äärettömän tärkeitä.

Saksassa Nokia Siemens Networksin työntekijä saa potkujen jälkeen suunnitella elämäänsä kaikessa rauhassa palkkaa nauttien kolmen vuoden ajan siirtymäyrityksessä, ja saa sen jälkeen vielä reilun könttäkorvauksen. Hänen suomalaiskollegansa saa enimmillään puolentoista vuoden palkan (joka siis sisältää irtisanomisajan palkan), ja saa siitä hyvästä luopua eräistä muista eduista.

Ihan kiva siis, että edes jotkut yritykset ovat Suomessakin ruvenneet antamaan edes vähän ylimääräistä pois potkituille. Reilua olisi, etteivät ne asettaisi paketin ehdoksi sitä, että työntekijä irtisanoutuu itse. Tempulla työnantaja välttää takaisinottovelvollisuuden, jättää työntekijän yhteiskunnan tarjoamien välittömien työllistämistoimien ulkopuolelle ja pienentää vielä tulevaa ansiopäivärahaa. Paketti sopii yleensä parhaiten niille työntekijöille, joilla on uusi työpaikka valmiiksi katsottuna. Nykytilanteessa aika harvalla on.

Eurooppalaiset potkukäytännöt poikkeavat niin paljon toisistaan, että yhdessä ohjelmassa on mahdotonta syvällisesti esitellä kaikkia. Nyrkkisääntö on kuitenkin se, että Pohjoismaissa laki tai vakiintunut käytäntö ei pakota maksamaan erillisiä irtisanomiskorvauksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että yhteiskunnan tarjoama työttömyysturva olisi meillä automaattisesti parempi kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Saksassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa saa vuoden, kun Suomessa sitä saa 500 päivää. Ansiosidonnaisen turvan taso on kuitenkin Saksassa Suomea parempi. Peruspäivärahalle tipahtaneen suomalaisen ja saksalaisen elintaso on suunnilleen samaa luokkaa, eli huono.

Lainaus

Kahden pallin luottamusta

Simo Sipola — Mon, 23 Feb 2009 15:40:30 +0000

Osuuskaupoilla on kaupan kilpailussa ylittämätön valtti käsissään: hallintoneuvostot. Niissä istuu kuntien ja maakuntien luottamushenkilöitä ja korkeita virkamiehiä.

Esimerkiksi Turussa kolme kaupunginvaltuutettua ja neljä kaupungin johtavaa virkamiestä istuu paikallisen osuuskaupan hallintoneuvostossa. Lisäksi Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston varapuheenjohtajana toimii Länsi-Suomen läänin maaherra Rauno Saari.

Oulussa kaavoituksesta vastaavan teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Raimo Hämeenniemi on paikallisen osuuskaupan hallintoneuvoston jäsen. Lisäksi Osuuskauppa Arinan hallintoneuvostossa istuvat muun muassa entinen Lapin liiton huippuvirkamies ja nykyinen kansanedustaja, tuomiorovasti sekä Tornion kaupunginlakimies, ja niin edelleen.

Poliittiset napamiehet ja virkamiehet tekevät hallintoneuvostossa strategisia linjauksia vieraan isännän, siis osuuskaupan laskuun. He ovat siellä esimerkiksi päättämässä, mihin uusia kauppoja saa rakentaa.

Ja kuitenkaan heidän ei pitäisi olla siellä, koska he istuvat näin kahdella pallilla: julkisen vallan ja liikeyrityksen. Hallintolaki rajoittaa tällaista toimintaa.

Poliitikon ja virkamiehen pitää lain mukaan jäävätä itsensä päätöksenteossa silloin, jos osuuskauppa on osallisena kaavoitus- tai muussa kunnan hankkeessa. Tai jos hän tai hänen läheisensä voi hyötyä tuosta hankkeesta. Näin poliitikot eivät tunnu läheskään aina tekevän. Miksi eivät?

Ehkä he eivät tunne hallintolain esteellisyyssäännöksiä. Tai vielä pahempaa: he eivät välitä niistä.

Ei myöskään riitä, että osuuskauppapuolueen poliitikko tai virkamies jäävää itsensä osuuskauppaa koskevissa päätöksissä. Hänen pitää pidättäytyä päätöksenteosta myös silloin, kun kunnan tai maakunnan hallinnossa käsitellään osuuskaupan kilpailijoiden kaavoitusasioita.

Lähtökohtana pitäisi olla, että henkilö ei voi välillisesti vaikuttaa siihen asiaan, josta omalle yritykselle – tässä tapauksessa osuuskaupalle – on etua tai haittaa. Jos kunnallispolitiikassa aktiivinen osuuskaupan hallintoneuvoston jäsen noudattaa hallintolain kirjaimen lisäksi myös sen henkeä, hänelle ei jää kaavoitusasioissa kovinkaan paljon päätettävää.

Lopulta, olennaista esteellisyyden arvioinnissa ei ole se, että luottamushenkilö jäävää itsensä, jos hän on esteellinen. Tai että hän kokee toimineensa oikein kunnallisessa päätöksenteossa. Olennaista on se, miltä asiat näyttävät ulospäin. Eikä kahdella pallilla istuminen näytä hyvältä.

Simo Sipola
toimittaja, MOT

Lainaus

En ymmärrä II

Heikki Huttu-Hiltunen — Thu, 19 Feb 2009 22:04:00 +0000

Kirjoitin 17.10.2008 Dokblogiin En ymmärrä -projekti tiimoilta näin:

---
En ymmärrä

Minäkin suunnittelen elokuvan alkusysäykseksi Kauhajoen kauheita tapahtumia. Yritän selittää lapsenlapselleni, miten tämä on mahdollista. Miten tähän on tultu?

Miten niin En ymmärrä -elokuva lähtee liikkeelle Kauhajoesta? Senhän piti eri lehtitietojen mukaan lähteä Kemijärveltä. En ymmärrä. Tai ollakseni vanhanaikaisesti rehellinen, taidan kyllä vähän ymmärtää.

Uskon tietäväni, miltä koulukiusatusta tuntuu, kun kiusaamisesta ei saa edes puhua. Jos puhut, niin kärsit kahta kovemmin.

Kauhajoen kauhistuttavan tapauksen jälkeen kävi niin, että kansainvälinen talous vaipui kuilun partaalle eikä sille ampujaparalle todellakaan jäänyt kuin viidentoista minuutin julkisuus. Nyt on jo muut aiheet. Jokelan jälkeen ei nuorten tai koulujen mielenterveystyöhön lisätty euroakaan. Myyrmannin jälkeen sama juttu. Ei täällä kukaan kenestäkään välitä. Antaa paukkua vaan.
---

Näin siis edellisellä kerralla kirjoitin tähän samaan blogiin En ymmärrä -elokuvan vaiheista. Elokuvan tilanne on se, että olen keskeyttänyt demon leikkamisen, kun Kauhajoen tapahtumat ovat iskeneet päälle. Sylissäni on pieni tyttö, Hertta, jolle puhun. Muistelen oman lapsuuteni aikaa ja vertailen sitä tähän aikaan, jossa elämme nyt. Hertan iästä (7 kk) voi päätellä, että yritän keskittyä aiheisiin, jotka eivät ole ihan nykyhetkeen sidottuja.

Kansainvälisen talouden taantuma on tässä ja nyt, lama ehkä päällä jo, kun tämä teksti on luettavana. Samat päättäjät, jotka pitivät politiikan puuttumista talouselämään vielä vajaa vuosi sitten harhaoppisena, vaativat nyt politiikalle isompaa roolia talouselämässä. Aikaa on kulunut vajaa vuosi. En kuvittele, että päättäjien päänkääntymisen syynä olisi hätä ihmisten kohtalosta. Muutoksen sai aikaan puolueen kannatuksen notkahdus. Sen sai aikaan Kemijärven kansanliike. Sama puolue oli Kemijärven tehtaan perustamisen takana, tasa-arvon nimissä ja hyvinvointia rakentamassa. Samaan piikkiin menee lopettaminenkin.

Mikä tekee meistä tavallisista ihmisistä toisiamme tappavia petoja? Hinnalla millä hyvänsä menestystä eli rahaa tai julkisuutta narkomaanin tavoin janoavia saalistajia? Etsin edelleen syitä häpeän syntyyn. Kaivan edelleen talouden tilastoja. Toimeentuloerot kapenivat vuodesta 1966, jolloin laskeminen aloitettiin, vuoteen 1994 ja laskennallinen köyhyys supistui. Vuodesta 1994 tuloerot ovat kasvaneet ja tulojakautumaan pohjautuva köyhyysaste noussut. Tämä on tieto, ei mielipide. Olen tuon ensimmäisen ajanjakson lapsi. Synnyin vuonna 1960.

Kuvaan lapsenlastani Herttaa, kun hän opettelee kävelemään. Mitä ihminen voi valita? Ehkä tietoisena aikuisena sen, miten kohtelee heitä, jotka eivät voi valita? A Diary for Hertta. Esikuviakin elokuvalla on: A Diary for Timothy ja Kehto. Jenningsin ja Vertovin hienot dokumentaariset elokuvat, joihin tutustuin, kun kerroin En ymmärrä -elokuvan kerrontaratkaisuista Jouko Aaltoselle ja Peter von Baghille, jolta löytyivätkin ainoat kopiot Jenningsin klassikosta.

Mutta palataanpa asiaan. Elokuva ei siis käsittele Kemijärven tapausta. Siinä ei puhuta Kemijärven tehtaasta sinänsä, eikä se kerro kemijärveläisten päähänpotkimisesta eikä siitä, kuinka Kemijärvi-dokumentin alta vedettiin matto niin, että työjakkara heiluu vieläkin. Olen saanut kuulla monelta rahoittajalta, ettei Kemijärvi-sanaa saa käyttää dokumentistani puhuttaessa. Neuvojat ovat neuvoneet, ettei Kemijärven mainitseminen edistä tuotantoa. Kemijärvi!

Se on nyt sitten sanottu. IMF:n pääjohtaja sanoi läntisen maailman olevan nyt lamassa. Lama! Päivä oli 9.2.2009. Ja lama osuu kipeimmin taas kaikkein vähäosaisimpiin. Tämän laman sai aikaan ahneus. Voimme kotimaassa vähän hymyilläkin omalle pyramidihuijauksellemme, mutta NASDAG:n entisen puheenjohtajan oman ilmoituksen mukaan 50 miljardin dollarin pyramidihuijaus ei enää naurata. 50 miljardin dollarin huijarikin oli joskus lapsi.

Voidaan tietenkin naureskella, että Helsingin kaupunginkirjaston varastetuin teos on jo pitkään ollut oikeustiellisen pääsykoekirja ja tukevasti kakkostilaan on tarrannut kauppakorkeakoulun vastaava opus.

Onneksi elokuva on vieläkin valmisteluvaiheessa. On mahdollista, että pääsemme kuvaamaan jaksoa, jonka aikana Chicagon koulukunnan markkinaliberalismi taittuu uuskeynesiläisyydeksi. Muuta positiivista tästä tilanteesta on vaikea löytää. Vai uskoisiko taas naiivisti, että nyt se narkkari on kuivilla, että tästä alkaa finanssimaailman sääntely ja että taloutta tarkasteltaisiin hetkittäin samoin kuin muitakin elämässä tarvittavia välineitä.

Oululaisen omakotitalon perhesurman haulikot ladattiin jo edellisen laman aikana. Tällä kertaa raain taistelu on vasta alkamassa. Käymme keskenämme veristä taistelua menestyksestä. Olemme kahden talon loukussa jokainen: toista asuu raha ja toista julkisuus. Velan panttina on koko elämä.

Optimismille on kaksi reikää. Toinen on ilmastonmuutoksen niin raju tsunami, että yhteisiin sääntelyihin todellakin tartutaan, ja toinen on edessä oleva lama. Että päättäjät päättäisivät sopia ennemmin kuin sotia. Yhdessä näiden kahden tekijän vaikutus voisi olla uuden alku.
Outo optimismin laji. Mutta ainakaan nyt en toisenlaiseen pysty.

Eikä tämän ”ohjaajan sanan” kirjoittamiselle ole enempää aikaa, koska Hertta on tulossa viikonlopuksi kylään.

Lainaus