Blogit - lönnrot

David Lynch ja Lönnrot2017

Iikka Vehkalahti — Tue, 16 Jun 2009 05:08:03 +0000

David Lynchin interview ( haastattelu) projekti kulkee poikki USA:n 70 päivän ajan ja projektin kulussa sadat ihmiset kertovat tarinansa kameralle.Joka kolmas päivä uusi tarina on ilmestyanyt nettiin alettua 1.6.2009 lähtien.

Lynchin projketi ei ole maailmalla ainoa, joka on sukulaissieluinen Lönnrot2017 hankkeen kanssa. Kaikissa on eräänä tavoitteena luoda mahdollisuus ihmisille kertoa heidän oma tarinansa, se joka on ihmisten omassa "mielessä ja sydämessä" , kuten lönnrotilaiset sanovat.

Suuremmassa mittakaavassa kysymys on siitä, kuinka kasvaneen median maailmassa on syntynyt ilmiselvä tarve antaa ihmiselle subjektin asema mediaobjektin sijasta. Jakieltämättä netti julkaisualastana on erinomainen tähän tarkoitukseen.

Sodankylän elokuvajuhlilla vietettiin ensimmäistä Lönnrot2017-hankkeen virallista julkistamista ja erinomaisissa merkeissä. Niin viakuttavaksi olivat Joonas Bärghell, Antti Haase, tarinatelttalaiset ja kumppanit sisustaneet lähes 200 neliön tilan, että tapahtumassa oli todellista tapahtuman tuntua.

Monitaiteellinen( tanssi,valokuva,ääni,.video) Elli-teos jäi varmasti mieleen kuten myös tarinatelttalaisten tarinat ja heinoa oli nähdä vierekkäin niin kymenlaaksolaisten tarina-auto kuin vihdoin Italiasta Suomeen saapunut Tarinatelttakin. Ja kun lisäksi voitiin ketoa, että Seppo ja Lauri Seppälä kuvaavat maahanmuuttajien ja evakodien tarinotia, Jouni Hokkanen ja Käkkis aikovat kuvata dokumenttielokuvan research-työn yhteydessä lävistettävien tarinoita, Arthur Franck ja kumnppanit suunnittelevat ensi kesäksi Tarinavenettä ja nettialustan demo on verkossa katsottavana, niin... hyvä mielihän siitä tuli.

Joensuussa puolestaan sovittiin maanantaina, että Yliopisto, ammattikorkeakoulu ja Outokummun opisto tekevät yhdessä hankehakemuksen Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa aloitettavalle karjalaisten tarinoiden keruulle. Savon Kino puolestaan piti erinomaisena ajatuksena paikallsiten Lönnrot-tarinoiden näyttämistä elokuvien alkukuvina ja Viscult aikoo näyttää jo syyskuussa ensimmäiset alueen Lönnrot-tarinoista ( Mikko Keinäsen tai Ari Matilaisen tuotantoyhtiöiden toteuttamina).

Joensuussa syntyi myös Risto Turusen käynnistämänä mielenkiintoinen keskustelu kollektiivisesta historiasta ja yksilöiden historiasta. Miten paljon tulee yksittäisten ihmisten kertomusten historia poikkeamaan ns. virallisesta historiankuvasta ja millaisen tutkimuskentän tuleekaan tarjoamaan esimerkiksi viidentuhannen ihmisen tarinat ( nimittäin jos Lönnrot kasvaa nykyistä vauhtia tullaan tuhannen tarinan pylväs ohittamaan kahden-kolmen vuoden sisällä).

Lönnrot2017 hankkeen nettialustan ensimmäinen demo on nähtävissä täältä tai Dokumenttiprojektin kotisivuilta tai Lönnrotin kotisivuilta.

David Lynch -projektinosoite on puolestaan:http://interviewproject.davidlynch.com/

Lainaus

Lönnrotin monet kasvot

Iikka Vehkalahti — Fri, 01 May 2009 08:46:04 +0000

Vappuaattona oli erinomainen kokous Lönnrot 2017 projektin merkeissä. Jotain merkittävää koko hommasta tulee, se on nyt jo selvää.

Koka kun yhdet ovat piirtäneet jokaisen kuvan ensi syksynä TV 2:ssa prime-time aikaan sunnuntaina tulevaan lyhytsarjaan ( itse lyhytelokuvia ja tarinoita lukuunottamatta) ja toiset ovat rakentaneet kuorma-auton studioksi, jolla kiertävät Suomea ja päätyvät myös Sodankylään, ja kun kolmannet aikovat purjehtia Lönnrot veneellä ja neljännet kuvata Lappia viisi vuotta Paulaharjun tyyliin ja kun...

Lönnrotille tulee monia kasvoja:

Tässä Antti Vallan hahmottamina.

Ja lisää tulee...

Lainaus

Lönnrot2017 ja Tarinateltta

Iikka Vehkalahti — Wed, 08 Apr 2009 07:18:54 +0000

Oikeastaan sitten Toinen Suomi-projektin en ole törmännyt vastaavanlaiseen innostukseen, nopeaan reagointiin ja välittömään luovuuteen, mitä nyt Lönnrot2017-projektin ja Tarinateltan kanssa. ( Lue Tarinateltta-blogi)

Kovan tason ammattilaiset (Kirsi Mattila ja Benjamin Oroza) yhdessä nuoremman polven osaajien ( Sini Järnström, Aija Salovaara ja Antti Valta sekä viimeksi mukaan liittynyt Ismo Leinonen) ovat lyhyessä ajassa polkaisseet liikkeelle Tarinateltan, johon on jo jonotettu Karhu-puistossa Helsingissä. Ja matka jatkuu vielä huhtikuussa mm. Lahteen ja kesällä läpi Suomen Sodankylää myöten.

Tarinateltta kerää ihmisten, meidän jokaisen tarinoita, niitä jotka ovat mielessämme ja sydämessämme. Kyllä, perustaltaan kysymys on oraalisesta tarinankerronnasta, mutta kertojien taustalla oleva sininen screeni puhdistaa kertojat ( kuin Jussi Aallon poliitikko-muotokuvissa) erinomaisesti tarjoten samalla jälkikäsittelyssä mahdollisuuksia moninaiselle visuaaliselle kerronnalle.

Nämä tarinat sijoitetaan Lönnrot2017 nettialustalle, jota parhaillaan kehitellään Tornio- Kemi Ammattikorkeakoulun Mopaali-hankkeessa siten, että ensimmäinen demo on verkossa nähtävissä hyvinkin pian julkaisupaikan ollessa osoitteessa Lonnrot2017.fi.

Tarinatelttamaista toimintaa on odotettavissa jo tänä kesänä myös Lapista, jossa Jaakko Heikkilä ja Antti Haase suunnittelevat paulaharjumaista tarinankerronnan retkeä ympäri Lappia kesän aikana ( Ja Virratvuoren Jussi soitti Joensuusta ja uumoili, että pian voi Pohjois-Karjalastakin kajahtaa).

Mutta tarinat eivät päädy vain verkkoon. Jo tänä syksynä TV2:ssa on 16-osainen Tarinateltta- sarja, jossa esitetään eri lähteistä kerättyjä suomalaisia tarinoita/lyhytdokumentteja. Lähteinä Tarinateltta, Lapin Lisä, Oktober, Mouka-filmi, Seppo ja Lari Seppälä, Kinosto sekä kohtauksia jo tehdyistä dokumenttielokuvista. Viimeksi mainittuja katselee mm. Dokumenttiprojektin työharjoittelija Juha Mehtäläinen,.

Eikä tässäkään kaikki. Nyt on jo alustavasti sovittu, että Tarinateltta-porukka tuottaa myös pitkän dokumenttielokuvan suomalaisuudesta tai ehkä pikemminkin suomalaisten sielusta vuoden 2010 aikana, jos vain rahoitus saadaan jollain tavalla kokonaispaketille järjestettyä.

PS.
Ja vielä täytyy kiittää ”brokraattisen ja ison koneiston” Yleä, jossa niin monet ammattilaiset ovat tukeneet ja auttaneet tarinatelttalaisia ihailtavalla tavalla olkoon ollut kyse tiloista ja kalusteista (Sirpa Kokki ja Tarja Andersin), kierrätystietokoneista ( Edi ), kulkuluvista ( Anne Kokoi) ja vaikka mistä ( kiitokset kaikkine nimineen tullaan kyllä julkaisemaan…).

Yhtenä esimerkkinä on pakko ottaa Ylen pääkuvaaja Arto Kaivanto, joka soittaa ja sanoo, että ihan pakkohan noita tarinatelttalaisia on vähän kameralla kuvata, niin hullua touhua se on, että ”eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, ei tässä rahasta ole kysymys.”

Eipä tässä ole tosiaankaan raha edellä liikuttu, toivottavasti se kuitenkin seuraa perässä, että porukka saisi joskus palkkaakin.

Lainaus

Lönnrot vai Paulaharju

Antti Haase — Sun, 29 Mar 2009 08:32:35 +0000

Lönnrot 2017 -hankkeen 1000 tarinaa Suomesta tulee olemaan tutkijoille todellinen aarrearkku. Kävin vastikään alustavan keskustelun urakasta Lapin yliopiston sosiologian laitoksen tutkijan, Leena Suopajärven kanssa. Tutkittavaa riittäisi kuulemma vaikka kaikille Suomen yliopistoille useaksi vuodeksi. Itseäni askarruttaa, mitkä myytit ja arkkityypit nousevat tarinoista esille ja kuinka hyvin ne vertautuvat Kalevalaan.

Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila valittiin toissavuonna Suomen edustajaksi ns. Euroopan viisasten ryhmään. Ryhmän tehtävänä on hahmotella Euroopan tulevaisuuden suuntaviivoja. Jorma Ollila on siis ikään kuin meidän aikamme Väinämöinen. Jään miettimään, mitä tämä valinta kertoo nykyisin arvostetun viisauden ja tiedon luonteesta. Millaisia ovat ne synnyt syvät, joilla kansakunta lumotaan?

Lönnrot 2017 -hankkeen tarinat muodostavat 2000-luvun Sammon, kuvan Suomessa asuvien ihmisten arvopohjasta. Kalevalassa Sampo jauhoi rahaa, viljaa ja suolaa eli ”kotihyviä”, ”syötäviä” ja ”myötäviä”. Kalevalan Sammolle on esitetty myös henkisempiä, kosmisiakin tulkintoja esim. ns. maailmanpylväänä, taivaankannen kannattajana. On mielenkiintoista nähdä, mihin 2000-luvun Sampo asettuu eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksen perusakselilla materia - henki. Löytyykö tarinoista yhteistä suomalaista, eurooppalaista tai jopa globaalia eetosta, vai onko paikallinen tai alueellinen identiteetti ihmisille tärkeämpää? Jollekin yhdessä jaetulle individualistinenkin orientaatio viime kädessä rakentuu.

Kalevalan dramaturginen jännite virittyy etelässä asuvan Kalevan kansan ja ilmeisesti Lapin suunnassa asuvan Pohjolan keskinäiselle nokittelulle. Draama huipentuu Sampo-jaksossa. Lapissa asuvana voin todeta, että tuo jännite on yhä olemassa ja se ilmenee monella tasolla. Kemijärven massaliikkeen mielenosoittajat pitivät sellutehdasta Sampona, jonka etelästä tullut vihulainen anasti viekkaudella ja vääryydellä. ”Junan tuoma” ja ”etelän varis” ovat Lapissa yleisesti käytettyjä ilmauksia etelän ihmisistä.

Lönnrotin Kalevala brändaa Väinämöisen ihmemieheksi Pohjolan Louhi-paran kustannuksella. Kiihkeinkään femme fatale tuskin ihastuisi määreestä ”Pohjan akka, harva hammas” Edistyksellisen matriarkka Louhen maineenpalautus on selvästi paikallaan. Louhen maineteot ovat itse asiassa huomattavasti suuremmat kuin Väinämöisen. Louhi nappaa kuun ja auringon taivaalta. Kosmisessa mittakaavassa se on aivan eri tason suoritus verrattuna Väinämöisen sinällään viehättäviin kantelointeihin. Louhi on reilu hahmo, jonka sanaan ja sopimuksiin voi luottaa. Kalevalan uroista ei voi sanoa samaa. Louhi on tilannut Sammon ja siitä on tehty selvä sopimus. Sampo kuuluu Pohjolaan. Louhi muuttuu kostajaksi vasta Sammon ryöstön jälkeen. Sitä ennen Väinämöisen tiimi on raa’asti murhannut Louhen miehen ja kaapannut hänen molemmat tyttärensä. Ei ihme, että Louhea alkaa pikku hiljaa nyppiä - aivan kuten kemijärveläisiä Salcompin ja Orionin lähdön jälkeen sellutehtaan kanssa.

1800-luvulla oli kansallisromantiikalle selvä tilaus. Karjalaiset kansanrunot yleistettiin koskemaan koko Suomea. Lönnrot 2017 -hankkeessa ei ole uudenmaalaista kollaasirunoilija Lönnrotia, joka yksin keräisi ja muodostaisi tarinoista suuren kertomuksen Suomesta. Nyt 2000-luvulla kunkin alueen tekijät pääsevät itse keräämään ja kertomaan oman alueensa tarinat. Parhaimmillaan yhteisöllisen ja paikallisen luomisen tuloksena syntyy moniääninen hengentuote, jossa riittää Suomi-kuvaa moneen lähtöön, myös ulkoministeri Stubbin asettamalle Suomen brändiryhmälle (jota muuten johtaa - Jorma Ollila).

Pohjois-Suomessa Lönnrot -tarinat kerätään ja toteutetaan pääosin Lapin Lisän kautta. Ensimmäisessä tarinoiden haussa tammikuussa 2009 haaviin jäi yli kolmekymmentä ehdotusta, joista neljä valittiin pilottituotannoiksi. Paikalliset tekijät ohjaavat tarinat. Näissä dokumentaarisissa teoksissa Lappia ei tulla kuvaamaan elämysten teemapuistona, josta löytyy villejä eläimiä ja eksoottisia alkuasukkaita.

Lapissa tehdään 2017 mennessä vähintään 100 Lönnrot -tarinaa. Jos ”Toinen Suomi” ei pysy perässä, nimeämme Lönnrot 2017 -hankkeen uudelleen: Paulaharju 2017 – 100 tarinaa Lapista. ;)

Lisätietoja Lönnrot 2017 -hankkeesta: www.lapinlisa.fi/lonnrot

*****************************************

****************************************

Katso mitä Etelässä tehdään Tarinateltta-blogista:

Lainaus

Tarinateltta liikkeelle.

Benjamin Oroza — Thu, 05 Mar 2009 16:03:14 +0000

CINEDU tiimin tarinateltta-hanke on yksi valtakunnallisen Lönnrot-hankkeen osahankkeista. Tarinateltta-hankkeen ideana on houkutella kaikenlaisia suomalaisia telttaan sijoitettuun kuvausstudioon kertomaan tarinansa.

Idea tarinateltasta sai alkuunsa maissin- ja paellanmyyntibisneksestä, jolla rahoitin osan erään dokumenttini jälkitöistä. Kierreltyäni pari vuotta markkinoilla ja festareilla ympäri Suomea Kyösti Mankamon “Vanha Rouva” pakettiautolla, sain idean festareille sijoittuvasta dokumenttielokuvasta, joka kerrottaisiin festarimyyjän näkökulmasta. Ajatuksena oli soveltaa pilke silmässä myös life style -ohjelmista tuttuja konventioita näyttämällä seikkaperäisesti festaripaellan valmistus A:sta Ö:hön.

Festareilla minuun vaikutti erityisesti eri taustoista lähtöisin olevien suomalaisten ja maahanmuuttaja -myyjien välinen solidaarisuus ja aulius vaihtaa kokemuksia ja alan tietotaitoa – ja tarinoita. Panin merkille, että monet asiakkaat suhtautuivat meihin teltoissamme ahertaviin myyjiin kuin rippi-isään tai kampaajaan. Se oli hienoa aikaa.

Tarinateltta-hanke on jotakin aivan muuta. Sen sijaan, että CINEDU tiimimme kantaisi kuvauskalustonsa “sinne, missä tapahtuu”, pystytämme kuvausteltan eri puolille Suomea tarkoituksenmukaisiin ympäristöihin, jotta loisimme otolliset edellytykset sille, että “jotakin tapahtuisi” meidän teltassamme. Uskomme, että näin voisimme taltioida sellaisia tarinoita, joista emme osaisi uneksiakaan.

Tarinankertojien houkutteleminen telttaamme on kaikki kaikessa. Alustavasti olemme suunnitelleet hankkivamme selkeästi erottuvan, mielikuvitusta ruokkivan, uteliaisuutta, lämpöä ja turvallisuudentunnetta huokuvan teltan. Parhaat teltat olemme löytäneet ns. keskiaikasista teltoista. Olemme lähettäneet tarjouspyynnön teltasta.
Halkaisijaltaan 5 metrin telttaan verrattuna kaikki standarditeltat tuntuvat myyntikojuilta tai mainos-, hää- ja puutarhateltoilta. Voimme kuvitella mielessämme, miten Lönnrot-hankkeen viirit liehuvat keskisalon huipulla…

Samoin kuin muinaiset kiertävät elokuvaesitysteltat, myös tarinateltan tulisi tarvittaessa olla valoa läpäisemätön. Olemme myös varautuneet vuoraamaan telttamme sisäseinät ja katon mustilla studioverhoilla. Teltta valaistaan kuvauslamppujen lisäksi mm. “antiikkisilla” lyhdyillä.

Teltan sisutus on olennainen osa koko pakettia. Kun potentiaalinen tarinankertoja astuu sisään, hänen ensimmäisen tuntemuksensa tulisi olla kotoinen. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Tarinankertoja ohjataan lempeästi puiselle kauniille tuolille pullakahvia notkuvan pöydän äärelle. Hänen kanssaan jutellaan ja vastataan auliisti kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Kun aika on otollinen, ohjataan tarinankertoja kameran eteen.
Dokumenttielokuvantekijöinä ymmärrämme, että yllättämällä haastateltavia housut kintuissa emme saavuta mitään aidompaa totuutta – korkeintaan aitoa vaivautuneisuutta. Ideaalitapauksessa tarinankertoja on jo kuullut Tarinateltta-hankkeesta etukäteen. Suunnitelmamme on sopia etukäteen kuvauksista eri instituutioiden, kuten koulujen, kasarmien, palvelukeskusten, työpaikkojen ja sairaaaloiden kanssa tulostamme. Tapaamme vastaavat esimiehet, luottamusmiehet ja oppilaskuntien aktiivit noin viikkoa ennen kuvauksia. Edellä mainitut puolestaan panevat sanan kiertämään. Jonkinlainen aikataulu- ja varauslista täytynee kehitellä, jotta tarinankertojien ei tarvitsisi turhaan odotella vuoroaan teltan ulkopuolella.

Mikäli kuvausryhmä saapuisi koulun pihalle telttoineen päivineen ilman ennakkovaroitusta potentiaaliset tarinankertojat saattaisivat mennä lievään kipsiin. Odottamaton tapahtuma pistää spasmat aina hiukan sekaisin. Esimerkiksi läheisen kuolinuutisen sulattelu ja siitä toipuminen kestää aina oman aikansa. Kun viikko on kulunut, tarinankertojat ovat ehtineet sulatella ilouutisemme ja palauttaneet mieleensä lukusia tarinoita, kertoneet tarinoita keskenään tuttavapiirissän ja päätyneet juuri siihen tarinaan joka heille on merkityksellisin ja jonka he haluavat kertoa kaikille suomalaisille ja jälkipolville. Vihdoinkin heidän tarinansa saa arvoisensa yleisön!

Osa tarinankeruumatkastamme tehdään ennaltasovituissa paikoissa. On myös toisia tapoja. Toisinaan saatamme pystyttää tarinatelttamme vaikkapa markkinoille tai puiston laidalle. Epäilemättä silloinkin joku astuu sisälle

Lainaus

Mitä tarinoita?

Iikka Vehkalahti — Sun, 22 Feb 2009 18:43:35 +0000

Lapissa kertyi muutaman tapaamisen ja seminaarin jälkeen vajaat neljäkymmentä ehdotusta ensimmäisiksi Lönnrot-tarinoiksi. (Neljä valittiin jo tuotantoon ja tämän viikon lopulla näitä lyhytdokumentteja hiotaan mm. Pekka Uotilan, Joe Davidowin ja allekirjoittaneen tuella Torniossa.)

Mutta mikä oli tyypillistä näille neljällekymmenelle ehdotukselle. Useimmista puuttui riittävän syvälle etenevä fokus. Yksi elokuvanteon perussäännöistä (jota voi tietysti rikkoa, jos osaa) ”less is more, less is more” ei toteutunut kuin muutamassa ehdotuksessa.

Toinen, vielä yleisempi ja mielenkiintoisempi piirre oli, että useimmat dokumenttihankkeet olivat aiheeltaan tai lähtökohdiltaan ulkoa päin tarkasteltuja. Aivan kuin tekijä olisi katsellut ympärilleen ja miettinyt, ”mistä saisi aikaan mielenkiintoisen, hyvän ja tärkeän elokuvan”.

Näinhän useimmat dokumenttielokuvat syntyvät. Tekijä miettii, mikä aihe tai tarina on yhteiskunnallisesti merkittävä ja tärkeä ja ryhtyy työstämään sitä.. Ja pahimmassa tapauksessa todellinen elämä ja dokumentintekijän käsitys siitä, mikä on dokumenttielokuvaksi sopiva aihe, etääntyvät niin kauas toisistaan, että dokumenttielokuva ei enää kosketa todellisessa elämässä eläviä ihmisiä.

Lönnrot-projektissa on paljon pohdittu sitä, minkälaisia tarinoita ihmiset kertovat tai esittävät elokuviksi silloin, kun heitä pyydetään kertomaan se ”tärkein, merkittävin ja mielenkiintoisin ” tapahtuma.

Että johtaako se tarinoihin, joita ihmiset ovat oppineet pitämään tärkeinä ja merkittävinä: avioero,sairaudesta selviäminen, kuolema jne.. eli äärimmäisiä poikkeustapauksia, joita useimmiten mediassa käsitellään. Tai Kansanrunouden arkiston toistoksi.

Miten löytää tarinoita, jotka ovat pieniä, mutta merkittäviä, jokapäiväisiä, mutta niin paljon kertovia, miten tavoittaa mitä suomalaiset tänä päivänä ajattelevat, tuntevat, kantavat sydämessään.
Ehkä siten, että tietoisesti kerätään tarinoita, jotka ovat kertomishetkellä kertojalle tai tekijälle koskettavin, henkilökohtaisin ja tärkein. Eli juuri nyt mielessä oleva tyytyväisyys koko päivän hiihdosta, tai ahdistukseen ajavan flunssan epätoivoisuus tai hetkellinen onnen tunne oman rakastetun pään asennosta.

Kysymys on samasta erosta, mikä on blogikirjoituksen ja esseen välillä. Jälkimmäinen on useimmiten pitkään mietitty, hiottu ja tärkeästä aiheesta työstetty teksti. Blogi on puolestaan juuri kirjoitushetkellä kirjoittajan mielessä liikkuva ajatus tai ajatusketju, jonka merkitys on jo seuraavana päivänä voinut mielestä väistyä, vaikka se kirjoittamisen aikana on pään täyttänyt.

Lainaus

Lönnrot 2017 -pyhiinvaellus maakuntiin.

Antti Haase — Sat, 21 Feb 2009 18:50:50 +0000

Lönnrot -hankkeen tavoitteksi on täsmentynyt 1000 tarinaa Suomesta vuoteen 2017 mennessä. Tarinoista muodostuu 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kulttuurinen kokonaiskuva: mitä Suomessa asuvat ihmiset ajattelevat, tuntevat, kokevat ja pitävät tärkeänä. Jokainen tarina on kertojansa henkilökohtaisesti koskettavin, tärkein ja merkittävin. Kysymme ihmisiltä: Mikä tarina Sinulla on sydämessä ja mielessä?

Hankkeelle nimensä antaneen Elias Lönnrotin taiteellinen pääteos oli Kalevala. Lönnrot, Kalevala ja Sampo tarjoavat erinomaisia vertauskuvia ja analogioita Lönnrot 2017 -hankkeelle. Kirjoitan niistä tässä ja parissa seuraavassa Dokblog -kirjoituksessani.

Lönnrot toteaa Kalevalan ensimmäisen version esipuheessa: ”Paikoin on siihen tekstiin pitänyt omiakin sanoja panna.” Myöhempien Kalevala -versioiden esipuheissa Lönnrot tunnustautui itsekin reilusti runonlaulajaksi. Hän käyttää täyttää taiteellista vapautta keräämänsä kansanrunouden työstämisessä yhtenäiseksi teokseksi. Jouko Aaltonen kiteyttää oivaltavasti väitöskirjassaan ”Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa” dokumenttielokuvan suureksi kertomukseksi taiteeksi tulemisen tarinan, aivan kuten Lönnrotin kohdalla Kalevalan kanssa.

Lönnrot 2017 -hankkeessa tarinat kerrotaan dokumentaarisina taideteoksina, pääosin dokumenttielokuvina, teksteinä, radiodokumentteina, valokuvasarjoina tai multimediana. Tarinoiden tekijöille on tarjolla täysi taiteellinen vapaus valita kuhunkin tarinaan sopivin taide- ja ilmaisumuoto. Tarinoita ei pakoteta nelipolvisen trokeen koukeroihin esim. dokumenttielokuvan kuvakerronassa (vaikka se voisikin olla mielenkiintoinen kokeilu). Ainoa vaatimus on, että ihmisten tarinat kerrotaan taitavasti ja vangitsevasti 1-9 minuutissa.

Lönnrot käveli tuhansia kilometrejä tarinankertojiensa luokse Karjalan laulumaille. Millainen kokonaisuus syntyisi, jos Lönnrot 2017 -hankkeessa tekijät kävelisivät tarinankertojiensa luokse? Werner Herzog on puhunut kävelemisen puolesta osana elokuvantekijän työmetodeja. Herzogin mukaan moderni yhteiskunta on etäännyttänyt meidät nomadisesta elämänmuodosta, joka perustuu hitaaseen siirtymiseen paikasta toisen. Herzog itse väittää kävelleensä Saksan ympäri rajoja pitkin ikäänkuin kokeakseen ja suojellakseen saksalaisuuden aatetta. Kun ihmiset Saksan maaseudulla kuulivat, että Herzog oli kävellyt heidän luokseen Munchenistä tuhansia kilometrejä, he tarjosivat heti yösijan ja parhaat tarinansa Herzogille. Herzog on kertonut hahmottelevansa elokuviensa rungon pitkien kävelymatkojen aikana Saksan vuoristossa. Kävely on siis tarinoiden aineiston keruun lisäksi myös tapa käsikirjoittaa elokuva. Omilla Lapin vaelluksillani olen itse todennut, että tietyn alueen maisema ja todellisuus koetaan syvällisesti vain kävelemällä tai hiihtämällä (mielellään umpihangessa) sen läpi.

Lönnrot 2017 -hankkeen budjetissa voimme säästää matkakustannuksissa, jos pistämme porukat kävelemään kuvauspaikoille. Tätä ideaa voi vapaasti hyödyntää myös fiktion puolella ratkaisuna ainaisiin rahoitusongelmiin. Vakavasti puhuen uskon, että dokumenttielokuvan tekijän tulisi vähintäänkin ajatuksen tasolla suhtautua kuvausmatkoihin eräänlaisena pyhiinvaelluksena kuvattavien luokse. Pyhiinvaellus varsinkin ns. ”periferiassa” asuvien ihmisten koteihin - näinä kasvukeskusten luvattuina aikoina - voi auttaa tekijää ymmärtämään ihmisen asuinpaikan hänen elämänsä keskipisteenä ja henkisenä kasvukeskuksena.

Lisätietoja Lönnrot 2017 –hankkeesta: www.lapinlisa.fi/lonnrot

Antti Haase on lappilainen odkumenttielokuvaohjaaja ja umpihangen hiihtäjä.

Lainaus