Blogit - Helsinki

Newyorkilaista perestroikaa

Aleksis Salusjärvi — Fri, 20 Sep 2013 12:01:29 +0000

Guggenheim on valmis tekemään ehdotuksen, josta emme voi kieltäytyä. Tiistaina paljastetaan yksityiskohdat.

Tätä emme halunneet viime kerralla:

Katajanokan tontille wow-rakennusta. Guggenheim-museon rakentamiskustannuksia (140M€) kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin maksettavaksi. Tämän lisäksi 24 M€ Guggenheim-säätiön lisenssimaksua 20 vuodessa (siis lupaa käyttää Guggenheimin nimeä) sekä lähes seitsemää miljoonaa museon käyttökustannuksia vuosittain.

Huhujen mukaan tällainen on uusi ehdotus:

Etelärantaan puinen museorakennus. Yksityistä rahaa museon rakentamiseen kymmeniä miljoonia. Museon vaikutusalueeksi koko Etelä-Suomi ja toteutuksen ehdoista avoin kansalaiskeskustelu. Kävijämääräennuste kasvaa aiemmasta puolesta miljoonasta ylöspäin. Helsingistä tehdään Itämeren museopääkaupunki.

Guggenheim I kaatui saneluehtoihin, jossa demokraattiselle päätöksenteolle jätettiin kumileimasinmahdollisuus joko hyväksyä tai hylätä hanke. Hankkeen ehdot olivat Guggenheim-säätiölle riskittömät.

Guggenheim II on ottanut opiksi aiemmista virheistä. Nyt mitään ei nuijita kasaan, vaan keskustelua toteutusehdoista käydään avoimemmin. Saamme siis eteemme avoimen asiakirjan, joka sisältää ehdotuksen 2M€:n arkkitehtuurikilpailun toteuttamisesta. Rahat tähän tulisivat luultavimmin yksityisiltä lahjoittajilta.

Käytäväpuheiden perusteella tavoitteena on lietsoa kahdessa vuodessa mielikuvapeliä havainnekuvilla tulevasta rakennuksesta. Toiveissa on myös, että maailmantalous lähtee nousuun, mikä helpottaisi päätöksiä uusista sijoituksista. Uuden ehdotuksen pääkohdaksi noussee siten vain arkkitehtuurikilpailusta päättäminen kaupunginhallituksessa.

Yksityistä rahaa Guggenheim-hankkeeseen ounastellaan erityisesti Venäjältä. Helsingin keskustaa ollaan siis huhujen mukaan muokkaamassa aggressiivisesti niin New Yorkista kuin Venäjältä käsin. Hankkeen painopisteeksi on myös entistä selvemmin asettumassa turismi, mikä kasvattaa kävijämääräennustetta. Aiempi museoselvitys arvioi vuotuiseksi kävijämääräksi puolta miljoonaa maksavaa museovierasta. (Vertailun vuoksi: Ateneumin kaikkien aikojen huippuvuosi on kerännyt 400 000 kävijää ja Kiasman 350 000.)

Helsingistä ollaan hurjimmissa suunnitelmissa rakentamassa Itämeren museopääkapunkia, joka kilpailisi Tukholman, Kööpenhaminan ja Pietarin kanssa. Pietarin Eremitaasissa käy vuosittain lähes kolme miljoonaa kävijää. Kilpailu on siis äärimmäisen kovaa.

Mitä Guggenheim-hanke sitten oikein sisältää?

Talon toimintaa ohjaavat lukuisat ulkoiset paineet. Huhut kertovat, että Bilbaon Guggenheim-museolla olisi veto-oikeus kaikkeen Euroopassa tapahtuvaan Guggenheim-toimintaan. Se tarkoittaisi, että huippukuvataidetta Helsinkiin ei välttämättä tulisi.

Helsinki-Guggenheimin painotus olisi tällöin design ja arkkitehtuuri, joita on mahdotonta ajatella turistirysän vetonauloiksi. Rakennusten pienoismallit ja lasimuotoilu eivät ikimaailmassa tule keräämään vajaata miljoonaa kävijää vuodessa.

Myös rakennusbudjetti vaikuttaa verrattain vaatimattomalta. Guggenheim on Musiikkitalon kokoinen ponnistus, jonka kuitenkin tulisi olla niin houkutteleva kokonaisuus, että se toimisi kaupungin päänähtävyytenä.

Kansainväliset taidemuseohankkeet ovat viime vuosina asettuneet 200M$ huitteille. Turistivetonaulojen kustannukset lasketaan kuitenkin aivan eri kertoimella. Abu Dhabiin rakenteilla oleva Guggenheim nousee kokonaan omalle kulttuuriin keskittyneelle saarelleen, jonne pystytetään myös Louvren haarakonttori. Hankkeen kokonaisbudjetti on 27 miljardia dollaria. Arizonan Bentovilleen avattiin pari vuotta sitten taidemuseo Crystal Bridges Museum of American Art, jonka kustannukset olivat miljardi dollaria.

Iso kysymys on myös hankkeeseen mahdollisesti liittyvä korruptio. Virkamiehet eivät oikeusvaltiossa saa valmistella julkisia hankkeita salassa. Yksityisen säätiön suunnitelmiin osallistuminen virkamiehen roolissa täyttäisi siten lukuisia korruption tunnusmerkkejä. Jos on käynyt niin kuin käytävillä huhutaan, koko G-hanke on leivottu kaikessa hiljaisuudessa poliittisessa eliitissä nuijanlyöntejä vaille valmiiksi.

Guggenheim II ehdotus julkistetaan tiistaina 24.9. kello 15.15.

Kulttuuriosaston Guggenheim-lähetys alkaa samana päivänä 19.06.

Lainaus

Maailmanpoliittinen kaupunkikävely Helsingissä

Alex Souris — Wed, 18 Sep 2013 11:52:09 +0000

View Maailmanpoliittinen kaupunkikävely in a larger map

Helsinki on ollut suomen pääkaupunki jo melkein 200 vuotta. Suomi on sinä aikana kehittynyt ja muovautunut poliittisesti ja sosiaalisesti Venäjän vallan alaisesta vaatimattomasta pikkukaupungista itsenäisen Suomen monikulttuuriseksi pääkaupungiksi. Myös Suomen yhteydet muiden maiden kanssa ovat vaihdelleet merkittävästi parin sadan vuoden aikana.

Helsingin historia näkyy patsaissa, rakennuksissa ja muistomerkeissä. Näistä jotkut, kuten Senaatintori ja rautatieasema, ovat aina turistien katseiden ja kameroiden alla. Rakennukset ovat hienoa kuvattavaa, mutta jos on valmis katsomaan hieman syvemmälle, voi arkisista paikoista löytyä syvempiä merkityksiä.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja toimittaja Seija Aunila ovat päättäneet etsiä ja selvittää näiden paikkojen maailmanpoliittisia tarkoituksia, alkaen Haaksirikkoisten patsaasta ja sen merkityksestä suomen Sortokausien aikana. Yllä olevasta kartasta löytyy Maailmanpoliittisen kaupunkikävelyn reitti ja paikkojen tiedot.

Kartan on tehnyt ja artikkelin kirjoittanut Yleisradiossa tet-harjoittelijana työskennellyt Alex Souris.

Lainaus

Aurinkoa syleillen - eväät messiin!

Joes — Fri, 12 Jul 2013 09:18:40 +0000

Aurinkoa syleillen - eväät messiin!

Helsingistä löytyy loistavia uimapaikkoja ja pienellekin kukkarolle sopivia.

Uimastadionilla ja Kumpulan maauimalassa hinnat ovat 1.70/3.40€
Pihlajasaaren rantoihin pääset lautalla myöskin pikkurahalla - 3/5€ menolippu.
Hietaniemen uimaranta on kaikille ilmainen ja paikasta löytyy Wifi-yhteys ja aurinkovarjoja.

Uikkarit mukaan ja menoksi!

Kevyempää puuhaa ja ystävät mukaan!

Minigolfia voi pelata mm. Pukinmäessä ja Kaivopuistossa. Tähänkin tarvitset vain 5€.
Ota lautta Suomenlinnaan ja nauti hienoista merimaisemista ja Helsingin sielukkaasta näkymästä. Lautta maksaa noin 3.50/7.00€ menopaluu.
Helsingissä pääset alle 18 vuotiaana ilmaiseksi moniin museoihin, kuten Kiasma tai Ateneum. Sopii loistavasti opiskelijan ja varhaisteinin kukkaroon.

Loistavia hauskan tylsiä kohteita

Yksin ei ehkä niin innostaisi lähteä esimerkiksi museoon tai taidenäyttelyyn, mutta kavereiden kanssa tylsinkin kohde voi muuttua hullun hauskaksi. Sen voin kokemuksesta sanoa.

Parasta kuitenkin mitä Helsingissä voi tehdä 10 eurolla on metroreissu! Ota metro ja mene sillä niin kauas, mitä sillä laitteella pääset eli Vuosaareen. Jatka sieltä kävellen, pyörällä, skeitaten tai vaikka lentäen Uutelan ulkoilupuistoon. Kävele 4km luontopolku ja lopuksi käväise kallalahdessa uimassa. Jos on vielä vielä jäänyt pari onnenkolikkoa, suuntaa lähimpään jäätelökioskiin ja mässää sitä kylmää herkkua. Saat itsellesi vuorokausilipun metroon 3.50/7.00€. HALPAA!

Tässä oli vinkkejä, mitä voit tehdä Helsingissä 10e:lla. Nyt menoksi ja nauttimaan, kun kesää on vielä jäljellä!

Lainaus

Sanokaa G, kun haluatte taidekohua

Axa Sorjanen — Mon, 10 Jun 2013 15:00:16 +0000

Guggenheimin säätiön ankara hinku Helsinkiin nousi 15. toukokuuta taas kerran otsikoihin. Ja taas kerran se pulpahti esiin vastoin hanketta ajavien toiveita. Koska uutisen takana oli Stradan toimituksen lähes vuoden kestänyt salapoliisityö, palaan vielä kerran asiaan. Vaivannäkö antaa luvan pieneen mehusteluun.

Solomon R. Guggenheim Foundationin museohanke Helsinkiin pyöräytti heti alkumetreillään liikkelle riemastuttavan huhujen hyökyaallon. Riemastuttavan kaistapäisyydessään, mutta toimittajille raskaan, sillä väärää tietoa on koko ajan liikkunut enemmän kuin oikeaa. Hallitsematon huhumylly osaltaan tärväsikin hankkeen julkisuuskuvan. Kun vielä kuuluisa selvitys oli hutaisten tehty, eikä itse esityskään ollut kaupungin kannalta kaksinen, kaupunginhallitus kaatoi hankkeen tiukassa äänestyksessä 2. toukokuuta viime vuonna. Tosin jo silloin kunnallispoliitikot supisivat, että Guggen kaataminen oli Helsingin kaupungin toiseksi suurimman valtuustoryhmän, Vihreiden kosto apulaiskaupunginjohtajien paikkoja jaettaessa ohi kiilanneelle Kokoomus-Demarit -akselille, ennen kaikkea Kokoomukselle, jonka lempilapsi Guggis oli. Ensimmäisen vaiheen tapahtumat kannattaa kerrata jatkon ymmärtämiseksi.

Välittömästi kaupunginhallituksen tyrmäysiskun jälkeen, heti seuraavana päivänä, Guggenheimin johtaja Richard Armstrong ilmoitti, että hanketta ei ole haudattu. Joten ei ollut mikään ihme, että huhut Guggen paluusta kiersivät vahvasti jo ennen viime juhannusta. Luotettavista lähteistä alkoi kuulua sipinää elo-syyskuun vaihteessa, silloin jo uumoiltiin, että korkean profiilin lobbaritoimisto Miltton Networks olisi palkattu edistämään asiaa. Spekulaatioita kiihdytti useissa tehtävissä lähellä Guggenheimia ajavien taidealan toimijoiden kanssa työskennelleen World Design Capital Helsinki 2012 -hankkeen yhteysjohtajan Sanna-Mari Jäntin palkkaaminen ja rekrytoinnin erikoinen varhainen julkistaminen edellisen tehtävän vielä jatkuessa.

Syyskuussa kerrottiin erään arvovaltaisen luennoitsijan sanoneen merkittävässä kansainvälisessä seminaarissa, että Guggenheim-säätiö on vakuuttanut hänelle, että projektia ei haudata 'ennen kuin jokainen kivi on käännetty'. Ilmasilta Helsingin ja New Yorkin välillä vilkastui syksyn ja alkutalven aikana. Homma pidettiin visusti salassa.
Tätä helpotti osaltaan monien mielestä liian korkeaa profiilia hankkeessa pitäneen Janne Gallen-Kallela-Sirénin siirtyminen Buffaloon komeaan virkaan. Se tasoitti tietä ammattimaisemmalle taustavalmistelulle.
Helsingin Guggenheimin johtajaspekulaatiot pyörähtivät nekin isoilla kierroksilla liikkeelle, eikä niitä vähentänyt ainakaan se, että mukana huseerannut Miltton poikkeuksellisesti julkisti sopimuksen useiden Gugge-pelureiden lähipiiriin kuuluvan suomalaisen Berndt Arellin johtaman Ruotsin kansallismuseon kanssa.

"Varakas ulkomaalainen herrasmies haluaa tavata iltapäiväkahvien merkeissä"

Tammi-helmikuun vaihteessa Guggenheimin johtoa osallistui ylipormestari Jussi Pajusen järjestämään salaiseen tapaamiseen, johon kutsuttiin kaupungin korkeinta virkamiesjohtoa ja luottamusmiesten avainhenkilöitä. Julkisuudessa on puhuttu illallisesta, mutta Stradalle Jussi Pajunen korjasi: "Tieto ei pidä paikkaansa. Tapasimme iltapäiväkahvin merkeissä." Tilaisuuden ohjelmaa tai osallistujalistaa Pajunen ei ole pyynnöistä huolimatta meille antanut. Yhteyttä pidettiin tiiviisti, korkean tason tapaamisia järjestettiin myös New Yorkissa, Guggenheimin kotipesässä.

Kevään mittaan kierrokset kiihtyivät. Miltton Networksin voimakaksikon, toimitusjohtaja ja Jyrki Kataisen entisen polittisen erityisavustajan Jussi Kekkosen sekä Jutta Urpilaisen entisen spin doctorin Matti Hirvolan kerrottiin pörräävän aktiivisesti asian ympärillä. Huhuja oli kuitenkin vaikea varmistaa, kunnes huhtikuun loppupuolella tietoja alkoi tihkua useammasta luotettavasta lähteestä.

Toukokuun alussa alkoi näyttää selvältä, että Gugge-skuuppi on kohta näpeissä. Luotettavat lähteet olivat kertoneet tarpeeksi. Samalla oli selvää, että useampi media on pian uutisen perässä. Päätimme uutisvuodon riskillä lähettää kiertokyselyn Helsingin kaupungin korkeimmille virkamiehille ja avainasemissa oleville luottamusmiehille. Heidän vastauksensa paketoivat uutisemme valmiiksi.

Halusimme säästää uutispommin Stradan kevätkauden viimeiseen lähetykseen 17.5., mutta saman viikon tiistaina kuulimme, että eräälle kyselylistallamme olleelle poliitikolle olisi kerrottu, että Miltton Networks aikoo vetää maton Stradan uutisen alta ja tulla ulos omalla versiollaan 'myötämielisemmän median kautta.'
Päätimme yhteistyössä Yle Uutisten kanssa tulla ulos saman tien, heti keskiviikkoaamupäivänä.
Homma meni kalkkiviivoilla aikamoiseksi uutiskilpajuoksuksi. Kun valmiiksi kirjoitettu uutinen odotti julkaisua, ehti sosiaalisessa mediassa aina niin vikkelä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kommentoida Stradalta kiertokyselyn kautta ensimmäistä kertaa kuulemiaan tietoja. Yle Uutiset painoi nappia ja julkaisi uutisen 23 sekuntia ministerin Facebook-purkauksen jälkeen.

Myötämielisempi media uutisoi Ylen skuupin korrektisti, mutta hyvin nopeasti Helsingin Sanomat pystyi lähteittensä avulla kertomaan asiassa uusia tietoja ja Hesari myös sai haastattelun Gugge-pomo Richard Armstrongilta, joka Ylelle kieltäytyi haastattelusta. Haastattelussa Armstrong kertoi taas kerran useiden kaupunkien vimmaisesti haluavan omaa Guggenheimiaan.
"Mutta kun säätiötä kiinnostaa vain Stadi, niin siinähän haluavat", hän painotti. Samassa haastattelussa Armstrong myönsi keskustelut Milttonin kanssa, mutta kiisti, että säätiö maksaisi toimiston palkkiot.

Salaperäinen maksaja pysyy piilossa

Uutinen noteerattiin isosti kaikissa medioissa, vauhti oli niin kova, että hutiloinnilta ei vältytty. MTV3:n uutiset kertoivat Milttonin palkkioiden maksajaksi Guggenheim-säätiön hallituksen suomalaisjäsenen Carl Gustaf 'Kisu' Ehrnroothin. Tieto oli virheellinen ja Stradan lähteiden mukaan MTV3 pyysi uutisointiaan yksityisesti anteeksi Ehrnroothilta. Huhut nostivat sen jälkeen Milttonin laskun kuittaajaksi Sanomien suuromistajan Rafaela Seppälän, mutta tämäkään tieto ei pitänyt paikkaansa, vaan tietojemme mukaan shekkivihkoa käytti kolmas varakas suomalainen Gugge-peluri.
Ilmeisesti huhut olivat sen verran epämiellyttäviä matalasta profiilista pitäville mahtivaikuttajille, että pian Guggenheimin ja Milttonin liitto siunattiin muodollisestikin, ja maksajan henkilön penkominen saatiin loppumaan. Ketään ei varmasti yllättänyt, että hankkeen parissa työskentelevistä erikseen mainitytiin Sanna-Mari Jäntti.

Spekulaatioilla Milttonin rahoittajasta on sikäli merkitystä, että Guggenheimin varakkaiden taustapelureiden piirissä on tiettävästi ajettu voimakkaasti taidelahjoitusten verovapautta Suomeen. Lahjoitusten verovapaus saattaisi mahdollistaa amerikkalaistyppisen verosuunnittelun, jolloin lahjoituksen summasta merkittävä osa päätyisi lahjoittajien verovähennyksien kautta julkisista verorahoista kuitattavaksi.
Tällä mallilla pahimmassa tapauksessa yksityinen raha voisi merkittävässä määrin päästä ohjaamaan julkista suomalaista taidepolitiikkaa ja kauhuskenaarioiden mukaan ohjata taiteiljoita toimimaan merkittävimpien yksittäisten rahoittajien mieltymysten mukaan.
Koska Guggenheimia Helsinkiin ajavissa joukoissa on niin taidetta myyviä galleristeja kuin raskaan sarjan taidesijoittajia, ei ole mitenkään yhdentekevää, millaiset mahdollisuudet heillä on vaikuttaa taiteen, taidesuuntien, taiteilijoiden ja yksittäisten teosten arvostukseen ja arvoon. Kyse on paitsi puhdassydämisestä taiteen rakastamisesta, myös taloudellisista asioista. Kansainvälinen nykytaide on lisäksi usein sijoittajien hintamanipuloinnin kohteena.

Ikävän varjon uudelle tilanteelle pari päivää uutisten jälkeen heittivät oikeusasiamiehen moitteet Janne Gallen-Kallela-Sirénille hankkeen ensimmäisen vaiheen valmistelusta. Salaliittoteoreetikot näkivät oikeusasiamiehen päätöksen julkistamisen ajankohdan olevan lähes koulukiusaamista nolosti esiinnousseen hankkeen ympärillä, mutta ajatus tarkoitushakuisesta ajoituksesta tuskin pitää paikkaansa.

Mikä on valmistelua?

Asian ympärillä käyty keskustelu painottui muutamaan ydinkysymykseen. Näistä keskeisimmäksi nousi pohdinta siitä, voivatko virkamiehet tai luottamusmiehet käydä luottamuksellsisa keskusteluja hanketta valmistelevan yksityisen säätiön ja tätä edustavien lobbareiden kanssa, eli tulisiko tietojen vaihto katsoa osallistumiseksi valmisteluun? Konsulttien vahvaa roolia jo sinsänsä pidettiin ongelmallisena. Myös Helsingin kaupungin taidemuseon johtokunnan ohittaminen nosti kysymyksiä.

Erityisen ongelmallisena asiassa on pidetty sitä, että hanketta on pidetty piilossa hengissä yli lokakuun 2012 kunnallisvaalien, joissa aiheesta ei juuri pukahdettu, mutta silti useat ehdolla olleet luottamusmiehet ja kaupungin ylin virkamiesjohto ovat keskustelleet kertaalleen demokraattisessa päätöksenteossa tyrmätystä projektista säännöllisesti.

Nyt Guggenheimia puuhataan Helsinkiin ihan julkisestikin, joten varmaa on, että ehdotukset alkavat tarkentua varsin pian, viimeistään alkusyksyllä. Silloin päästään taas ottamaan kantaa itse hankkeeseen ja sen sisältöön. Ihmettely siitä, kuinka kömpelösti hommaa yhä uudestaan puuhataan saa siirtyä taustalle, ellei hommaa töpeksitä oikein urakalla. Toki sekin on mahdollista, sen verran asioissa on kämmennetty pitkin matkaa.

Seuraavaa vaihetta odotan itsekin suurella mielenkiinnolla, sillä uskon, että Guggenheimista voisi olla leivottavissa paketti, joka olisi helsinkiläisten kannalta hyvä ja hyväksyttävissä. Tiedän myös, että siitä on väännettävissä sellainenkin versio, että siihen syöttiin ei ole syytä tarttua.

Laitetaan lopuksi Helsingin Gugge mittasuhteisiin. 140 miljoonan euron rakennuksella ja parin sadan miltsin kokonaissatsauksella pitäisi saada aikaiseksi jotain kansainvälisestikin päräyttävää. Todelliset päräyttäjät täristelevät kuitenkin ihan toisella tasolla. Arizonan persläpeen, Bentovilleen, rakennettiin pari vuotta sitten Wal-Mart -kauppaketjun perijättären Alice Waltonin lahjoitusvaroin Crystal Bridges Museum of American Art.
Amerikkalainen käsitys must see -museosta maksoi pyöreät miljardi dollaria.

Lainaus

Maaottelu vai sisarseurojen yhteinen valmistautuminen WFTDA -turnaukseen?

Tigre Force — Wed, 10 Apr 2013 07:08:15 +0000

Herättääkö 6-1 tunteita? Soiko päässä den glider in?

Sietäisi soida, sillä lauantaina tapahtuu taas: Helsinki Roller Derbyn A- ja B-joukkue kohtaa Stockholm Roller Derbyn vastaavat joukkueet ties kuinka monennetta kertaa. Historian ensimmäinen HRD-STRD matsi päättyi Helsingin voittoon (lokakuu 2010), mutta sen jälkeen Tukholma on tainnut rökittää Helsingin.

Hördiksen ja Stördiksen historiasta voi lukea lisää omasta blogistani (englanniksi): Traveling in the Name of Roller Derby.

Vaikkei Helsinki tarkoitakaan Suomea tai Tukholma Ruotsia, niin tottakai se Suomi-Ruotsi asetelma on peleissä aina läsnä. Jostakin syystä tämä puhuttaa aina urheilukansaa, niin faneja kuin pelaajia. Ruotsalaisten kustannuksella on helppo nauraa, vaikka heitä rakastammekin.

Toki näiden maiden maajoukkueetkin ovat kohdanneet pelikentillä, voitot ovat menneet 1-1. Harjoitusmatsivoiton vei Ruotsi, mutta maailmancupin 5. sija herkesi Suomelle, kun Ruotsi jäi roikkumaan sijalle 6.

Kun Helsinki Roller Derby emännöi Amerikan maajoukkuetta (Team USA) syyskuussa 2012, niin paikalle kutsuttiin pelaamaan sekä Team Finland että Team Sweden.

Malmö Derby Festivalilla kesällä 2012 Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska kohtasivat leikkimielisemmässä turnauksessa. Pelaajat arvottiin joukkueisiin. Finaalissa Suomi ja Ruotsi pelasi tasapelin ja se jätettiin tasapeliksi.

Ruotsalaiset ja Suomalaiset derbyharrastajat pitävät yhtä jatkuvasti: pohjoisessa Oulu, Luleå ja Umeå harjoittelevat ja pelaavat keskenään ja etelän vetelät matkustavat mieluusti party boatilla eestaas. Ei se päämäärä vaan matkanteko! Ja koska derbysiskoja ollaan, on meitä loikkareitakin ollut muutama. Itse pelasin Tukholman joukkueessa omiani vastaan ensimmäisen matsin, ja viime vuonna Only ja Amy Kalliosta muuttivat Tukholmaan. Heitä on ollut ilo katsella vieraan maan ja kaupungin pelipaidoissa, mutta sitäkin suuremmalla ilolla toivotan Onlyn tervetulleeksi takaisin kotimaahan. Ensi kesänä nimittäin lähdetään taas Malmö Derby Festivalille.

Seuraava World Cup lienee vuonna 2014, ja uskon että Suomi ja Ruotsi ovat siellä syynin alla: viime kerralla kun oltiin ne kovimmat yllättäjät.

Ensi lauantaina pelattavan Jamma Mia! -matsin jälkeen Helsinki Roller Derby ja Stockholm Roller Derby lähtevät toukokuussa mittelemään Euroopan herruudesta Gentiin, Belgiaan WFTDA -turnaukseen.

Kansainvälisessä roller derbyssä, jossa kaikki pyrimme samaan tavoitteeseen: lajin kehitys huippuunsa, uskottavuuden saavuttaminen ja yleinen lajituntemus tutuksi niin medialle kuin yleisölle, on silti tärkeää, että Suomi voittaa Ruotsin.

Kuvat: Marko Niemelä

Lainaus

Voita liput Juhannusjunaan

Arttu Silvast — Fri, 22 Jun 2012 12:48:48 +0000

Onko juhannussuunnitelmat vielä auki? Miltä sinusta kuulostaisi lähteä kaverisi kanssa 13 tunnin matkalle halki Suomen Yleisradion Juhannusjunalla ja vielä tänään?

Arvomme 2 x 2 hengen meno-paluu-liput Juhannusjunaan, joka lähtee tänään Helsingin rautatieasemalta klo 18.52 kohti Rovaniemeä. Arvonta loppuu klo 18.00 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Voittaaksesi sinun on suoriuduttava seuraavasta tehtävästä:

Vastaa alla olevaan kysymykseen oikein ja lähetä vastaus sekä yhteystietosi sähköpostiosoitteeseen: juhannusjuna@yle.fi ja olet mukana. Onnea matkaan!

- Minä vuonna julkaistiin Hannu Salaman kirjoittama romaani Juhannustanssit?

PÄIVITYS klo 18.25

Voittajat ovat löytyneet ja molemmat seurueet hyppäävät Juhannusjunan kyytiin Tampereelta. Onneksi olkoon Timo Rainio ja Laura Laukkanen. Tervetuloa kyytiin :).

Lainaus

Maailmanmatkaajan maraton

Jorma Kivistö / yle.fi — Thu, 16 Jul 2009 09:49:45 +0000

Nyt viimeistään, 12 juoksulenkin ja 150 km:n jälkeen, on aika tutkailla mille maratonille pitäisi tähdätä. Mahdollisuuksia on paljon.

Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna maraton pitäisi juosta Marathonin kylästä Ateenaan. Myös ns. modernit maratonitkin alkoivat tällä juoksulla Ateenan olympialaisissa 1896. (Siitä ensimmäisestä maratonista vuonna 490 eaa kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessa Maraton – leikkiä kuoleman kanssa.)

Ateenassa juostaan nykyäänkin tämä klassikkomatka. Ateenaan kannattaa kuitenkin mennä vasta ensi vuonna, sillä silloin juostaan 2500-vuotismaraton, missä voi olla aivan erityinen tunnelma. Tänä vuonna juostaan vasta marraskuussa, joten kylmäkin voi yllättää.

Vielä sata vuotta sitten ei ollut päivän selvää, kuinka pitkä matka maratonilla pitäisi juosta. Edellä mainittu vuoden 1896 Maraton oli noin 40 km:n pituinen. Ensimmäinen nykyisen maratonin pituinen matka 42 195 metriä juostiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908. Silloin matkan startti oli Windsorin linnan luota ja sen haluttiin päättyvän stadionilla kuninkaallisen aition eteen. Senkin jälkeen matkan pituus vaihteli, kunnes vuonna 1921 Kansainvälinen yleisurheiluliitto määräsi matkan pituudeksi tuon Lontoossa juoksun matkan.

Jos Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja (asiakirjoissa hänet on tunnettu myös nimellä Vilhelm Äpärä) olisi 1000-luvulla rakentanut linnansa 2 km lähemmäksi Lontoota, juoksisivat maratoonarit tänään oikean ja inhimillisemmän 40 km matkan.

Lontoon maratonin reitti kulkee nykyään Thames-joen rantoja pitkin Tower-silta ylittäen. Maraton on suosittu tapahtuma Lontoossa (noin 24 000 juoksijaa) ja sillä kerätään vuosittain miljoonia puntia hyväntekeväisyyteen. Tämä tuo mukaan hauskoja karnevaalipiirteitä, mikä näkyy juoksijoiden asuissa. Sinne on kuitenkin vaikea päästä tänä vuonna juoksemaan. Ensinnäkin juoksu juostiin jo huhtikuussa. Toiseksi, sinne on aikainen ilmoittautuminen – enää ei oteta enää vastaan ilmoittautumisia edes ensi vuoden juoksuun. Kolmanneksi, ajoissakin tehty ilmoittautuminen oikeuttaa vasta arvontaan juoksupaikoista.

Kahdella tavalla voi kuitenkin ohittaa esteet myöhäisellekin ilmoittautumiselle. Hyväntekeväisyysluonteen vuoksi juoksija voi neuvotella itselleen osallistumisoikeuden sitoutumalla maksamaan tiettyihin hyväntekeväisyyskohteisiin tukun puntia. Toinen osallistumista helpottava koskee ikääntyneempiä juoksijoita, joilla on hyvä kunto. Esimerkiksi 40 - 60-vuotiaat miehet, joilla on alle 3 tunnin 15 minuutin maratontodistus tai himpun verran alle 50-vuotiaat naiset, joilla on 3 tunnin 45 minuutin alitus, voivat ilmoittautua ohi arvonnan.

Eipä onnistu näiden takaporttien käyttö. Mutta Lontooseenhan ehtii vanhempanakin, kuten 98-vuotiaan Fauja Singhin esimerkilliset suoritukset osoittavat.

Maratonien joukosta on viisi maratonia yli muiden. Tätä sarjaa nimitetään nimellä World Marathon Majors. Näillä maratoneilla hankitaan parhaita mahdollisia sijoituksia ja eniten pinnoja kerännyt mies ja nainen jakavat miljoona dollaria (mikä nyt ei niin kamalan paljon ole näinä heikon dollarin aikoina). Lontoon lisäksi sarjaan kuuluu Berliini, Boston, Chicago ja New York.

Berliinin maraton juostaan 20.9. Juoksupaikat on kuitenkin jo loppuunmyyty. Boston juostiin jo huhtikuussa. Chicago juostaan lokakuussa ja New York marraskuussa, mutta niihinkin on ilmoittautumisajat jo umpeutuneet. New Yorkissakin osallistujat arvotaan. Erityisesti New Yorkin maraton voisi olla upea kokemus elokuvista tutuilla paikoilla. New Yorkissa juostiin aluksi 1970-luvulla Central Parkkia ympäri, mutta vuodesta 1976 onneksi reittiä vaihdettiin mielenkiintoisemmaksi. Nykyään reitillä tutustuu monipuolisesti kaupunkiin: Staten Island, Brooklyn, Queens, Bronx ja Manhattan päättyen Central Parkiin.

Näyttää siis siltä, että en kilpaile tänä vuonna tuosta miljoonasta taalasta. Mutta muitakin eksoottisempia vaihtoehtoja löytyy. Honolulussa juostaan vasta joulukuussa ja sinne ehtisi vielä ilmoittautuakin, osallistujamäärääkään ei ole rajoitettu – heitä on paikalla arviolta 30 000. Maisemat ovat varmaan kauniita ja luulisinpa lämpöäkin riittävän Diamon Head –tulivuoren liepeillä. Ainoa heikko puoli on aikainen lähtöaika aamuyöstä klo 5. Ei sovi minulle.

Tiibetin maraton juostaan 3,6 km:n korkeudessa. Sinne ei ole nettisivujen perusteella suurta ruuhkaa. Viime vuonna loppuajan sai 46 juoksijaa. Tosin sivuilta ei löydy keskeyttäneiden määrää. Omalla viime syksyn Espoon rantamaratonin ajalla olisin ollut viime vuonna 8. nopein miesten sarjassa. Mutta täytyy myöntää, että Tiibetissä aikoihin pitää laskea hieman korkean paikan lisää. Harmi vain, että Tiibetissä juostaan jo samoihin aikoihin kuin tämä julkaistaan.

Lähempänäkin voisi juosta ensimmäisen maratonin maamme rajojen ulkopuolella. On syytä huomioida lentomatkojen negatiivinen vaikutus ilmastonmuutokseen.

Tukholman maratonille kulkee aavelaivaksi ristitty vuoro. Sinnepäin mentäessä laivalla olevat maratoonarit syövät pastaa ja menevät aikaisin nukkumaan. Palatessa juoksijat ovat niin väsyneitä, että menevät suoraan nukkumaan, elleivät ole jo sammuneet baaritiskille väkisin juodun puolikkaan tuopin ääreen. Tuo tunnelma olisi jännä kokea. Mutta tämäkin maraton on tänä vuonna jo juostu.

Tukholman maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuoden 1912 olympialaisissa. Vuonna 2012 Tukholmassa juostaan 100-vuotismaraton, jonka reitti kulkee mahdollisimman tarkkaan vuoden 1912 olympialaisten reittiä. Ehkäpä silloin sinne.

Enää en jaksa kahlata kansainvälisiä maratonsivuja. Entä kotimaassa. Maratoneja on Suomessakin kymmeniä. Parikymmentä vuotta sitten juoksin Helsingin maratonin. Pääkaupunkimme oli vielä silloin minulle uusi ja yllätyin reitin kauneudesta. Oli helppo lähteä alussa juoksemaan liian kovaa vauhtia. Tämän vuoden maratonille (15.8.) ehtii vielä ilmoittautua kuun loppuun asti.

Lenkkejä ja kilometrejä minulla on kuitenkin takana niin vähän, että juoksen myöhemmin. Viisi viikkoa on tässä vaiheessa kesää pitkä aika lisäharjoitteluun. Viime vuonna juoksin syyskuun lopulla Espoon rantamaratonin. Taidan juosta tänä vuonnakin. Reitti on nyt jo tuttu ja osaan ehkä kuitenkin viimevuotista hieman parempikuntoisena jakaa voimani paremmin.

Linkkejä:

YleX Iltapäivä: Rokkari kuntoon:

- Espoon rantamaratonille on lähdössä YleX Iltapäivän Aino Töllisen haastamat rock-artistit. YleX Iltapäivän sivuilta löydät juttuja ja vinkkejä juoksemiseen liittyen.

YLE Urheilun Mikko Hannula kirjoittaa maratonharjoittelustaan:

- Lahdessa juostaan 8.8. Veteraanien MM-maraton, jonne käsittääkseni kaikki yli 35-vuotiaat seuraan kuuluvat saivat ilmoittautua. Siellä mielenkiintoni kohdistuu YLE Urheilun sivuilla blogia pitävä toimittaja Mikko Hannulan juoksuun. Mikko on harjoitellut kovaa, koska tavoiteaikakin on 3.45. Onnea matkaan.

Dusteaters

- Viime blogikirjoitukseni jälkeen sain kannustavaa palautetta uudelta seuralta, jonka nimi on Dusteaters Running Club. Sivuilta löytyy paljon asiaa ja linkkejä juoksemiseen liittyen. Ei jäsenmaksua. Elämäntapajuoksijoille, joilla toisilla on aikatavoitteita, toisilla ei.

Lainaus

Helsinki kameran silmin

Jalmari Sarla — Fri, 12 Jun 2009 08:11:27 +0000

Helsinki on kuvauksellinen kaupunki. Tarkkailen kahvi kädessä tilannetta: Esplanadi elää keskipäivän auringon välkkeessä, kauppatorin lokit kiertävät eväitään mutustelevien kaupunkilaisten ympärillä. Hälinän ja äänten keskeltä sukeltaa vihreä raitiovaunu pitkin reittiään, ja ruotsinlaiva valmistautuu lähtöön olympiaterminaalissa. En tiedä, onko tämä vain paljasjalkaisen stadilaisen uinuvaa fiilistelyä, mutta minulle Helsinki on ainakin yhtä paljon tunnetila kuin kaupunki.

Helsinki on erityisen kiinnostava elokuvan silmin. Täällä A-studion toimituksessa ajankohtaiset tapahtumat ovat lähinnä politiikkaan liittyviä asioita, kuten valtuuston tai eduskunnan päätöksiä. Helsingissä tapahtuu kuitenkin jokainen minuutti pieniä kiinnostavia asioita, jotka kamera voisi tallentaa: kiireinen työmatkalainen läikyttää ärrältä ostamaansa kahvia, katusoittaja onnistuu hymy kasvoillaan saamaan ohikulkijalta euron, nuoriso nautiskelee olutta puistossa ja vanha herrasmies katsoo päiväkävelyllään yli meren horisonttiin. Tällaista on ajankohtaisuus fiktiossa.

Viime aikojen paras Helsinki-kuvaus on mielestäni TV1:n kotikatsomossa viime syyskuussa esittämä Monte Rosso, tekijöiden sanoin ”urbaani veijarikomedia”. Niin kuin Aki Kaurismäen Calamari Union aikoinaan, se onnistuu tuoreella tavalla kristallisoimaan Helsingin yhdet kasvot. Sellaista soisi olevan enemmän ja toivonkin perjantain Helsinki-päivän kulttuuritarjonnan innostavan ihmisiä kuvaamaan lisää Helsinki-aiheisia elokuvia ja dokumentteja.

Lainaus

Matkalipuntarkastajan huono päivä

laitinen_yle — Sun, 22 Feb 2009 15:53:44 +0000

Tämä juttu on kertomus helsinkiläisen lipuntarkastajan huonosta päivästä ja hallintobyrokratiasta oikeusvaltiossamme.

Kaikille muualta tuleville muuten tiedoksi, että nämä Helsingin liikennelaitoksen lipuntarkastajat ovat tosi ärhäkkää porukkaa, joita ei ole huumorilla siunattu.

Liekö palkkaus huono, mutta pääasiassa tarkastajat ovat naisia. Harvoille miehille tämä työ näyttää kelpaavan.

Vuoden 2008 toukokuussa tulin sairaslomallani flunssaisena ja kuumeisena keskustan apteekista. Sisään päästyäni istahdin raitiovaunun ensimmäiselle penkille kaivelemaan taskustani ladattavaa matkakorttiani.

Ei olisi pitänyt ensin istua ja yrittää maksaa vasta sen jälkeen. Raitiovaunuun pelmahtaneet lipuntarkastajat eivät uskoneet, että ei tässä pummilla yritetä matkustaa vaan yksinkertaisesti heikottaa.

Tarkastusmaksu siitä rapsahti, 80 euroa. Sen jälkeen alkoikin mielenkiintoisempi tapahtumasarja kuin Kafkan romaanissa.

Olisi pitänyt todistaa henkilöllisyys, mutta Suomessahan saa kulkea ilman virallista henkilöllisyystodistustakin. Vapaa maa, vapaa kansa.

Pankki- ja luottokortit eivät kelvanneet todistukseksi olemassa olostani (aikanaan pankkikortit olivat kuvallisia, mutta eivät enää) , kuten ei Helsingin liikennelaitoksen oma, vanha kuvallinen matkakorttikaan.

Lipuntarkastajalle ja minulle tuli nyt yhteinen ongelma. Mikähän tyyppi tuokin matkustaja oikein on, mietiskeli lipuntarkastaja? Mitenkähän saisin lipuntarkastajan uskomaan, että minä olen minä?

HKL:n vanhassa, ladattavassa matkakortissani kuvani alla luki Vilho, eikä Matti Laitinen, kuten sanoin olevani.

- Yritätte esiintyä väärällä nimellä!

Ei mennyt läpi selitys, että tietokoneet jostakin syystä poimivat aina automaattisesti ensimmäisen nimeni, joka sattuu olemaan Vilho.

Käytän kutsumanimenä kuitenkin Mattia. Ehkä ei pitäisi, kun Matteja on niin paljon, sotkevat vaikka Matti Vanhaseen.

Matinpäivää on kuitenkin mukava juhlia, sillä 24. helmikuuta sattuu olemaan myös Viron kansallispäivä. Onnea ja menestystä vaan Virolle ja sen kansalle!

No, takaisin ratikkaan ja lipuntarkastuksen byrokratiaan kuin Kafkan romaanista.

Kun kelvollista henkilöllisyystodistusta ei ollut mkana, niin minua pyydettiin kirjoittamaan erilliselle kaavakkeelle nimeni, henkilötunnukseni ja muuta sellaista.

Liikkuvassa raitiovaunussa kirjoitin tunnuksen epäselvästi, syntymäajan ensin väärinkin kuumeisena ja pyysin saada korjata sen. Ei sellaista sallittu.

- Nyt kutsutaan poliisi, lipuntarkastaja päätti.

Niin sitten istuimme raitiovaunussa Pasilaan asti, jossa poliisi oli vastassa. Naispoliisi jututti hetken molempia, ensin lipuntarkastajaa ja sitten minua.

Poliisi uskoi oitis toisen virkamiehen, lipuntarkastajan, version, ei minun. Olin hävinnyt pelin heti kättelyssä. Näinhän usein käy virkamiesten kanssa.

Käteeni iskettiin 640 euron sakkolappu järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. (Aika kova väite!)

Sakkolappuun tuli vielä väärä syntymäaika. Se oli suoraan lipuntarkastajan papereista, koska tarkastaja ei ollut antanut minun korjata huomaamaani virhettä.

Kun lipuntarkastajilla ei ole sakonkirjoitusoikeutta, niin virka-apua on pyydettävä poliisilta. Aika outo järjestelmä oikeusturvan kannalta. Poliisi joutuu asiaa kummemmin tutkimatta ottamaan vastuun sakon kirjoittamisesta.

Tämä juttu ei siis ole Kafkan romaanista, vaikka ehkä siltä kuulostaakin. Tosi – TV:stä voisi ollakin.

Jälkikäteen poliisi vielä soitti, että valitettavasti sakon peruste - järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen – onkin virheellinen. Hän halusi muuttaa sen pelkäksi haitanteoksi.

Voi Kafka, voi Kafka!

Poliisin omaan rekisteriin siis ilmeisesti tuli toinen sakon peruste kuin minulle kirjoitetussa sakkolapussa on vielä tänäkin päivänä. Mielenkiintoinen juttu.

Kun myöhemmin kirjallisesti vastustin sakkoa, niin syyttäjänvirastosta määrättiin tehtäväksi poliisin esitutkinta. Se myös tehtiin ja asia meni syyteharkintaan.

Noin puolta vuotta myöhemmin syyttäjä totesi, että ei ole aihetta syyttää ja tapaus on nyt loppuun käsitelty. Hän oli ensimmäinen virkamies, joka uskoi myös asiakasta.

Pahuksen huono päivä, tuumi varmaan lipuntarkastaja saatuaan päätöksen tiedoksi.

Oikeuden ja kohtuuden aurinko paistaa jälleen, tuumin minä, Helsingin liikennelaitoksen kanta - asiakas.

Kovin monta virkamiestä tämä suhteellisen mitätön tapaus verovaroillamme kuitenkin työllisti. Mutta hyvä näin, laman aikanahan ihmisillä pitää olla töitä ja toimeentuloa.

Nyt alan myös ymmärtää, miksi oikeuslaitoksessa on ruuhkia, päätökset viipyvät ja poliisikin valittaa työvoimapulaa.

Lainaus