Blogit - suomalaisuus

Mitä kaipaat Suomesta eniten?

toivmat — Mon, 03 Feb 2014 13:53:12 +0000

Etäsuomalaisviikko (3.-9.2.) on NYT!

Sen kunniaksi pieni pähkinä. Mitkä kaksi sanaa huomaat ensimmäiseksi ristikosta? Ne ovat asioita, joita kaipaat eniten, kun olet pois Suomesta.

Vai ovatko?

Lainaus

Laps' Suomen, pysy kanavalla!

Puoli seitsemän — Fri, 31 Jan 2014 13:36:07 +0000

Etäsuomalaisviikko 4.-7.2. 2014

Laps' Suomen, ällös vaihda kanavaa! Avaamme ilmasillan etäsuomalaisille.

Kokoamme etäsuomalaisviikolla ruudun ääreen ex-patit, siirtolaiset, aurinkoon matkanneet eläkeläiset ja rakkauden perässä muille maille vierahille päätyneet. Ja tietysti katselijat kotimaassa.

Pitkin viikkoa kotimaan ja ulkomaan suomalaisilla on mahdollisuus lähettää Twitter-terveisiä toisilleen tv-ruudun kautta #puoli7-tunnisteella. Myös valokuvat maailmalta päätyvät lähetykseen, ks. osoitteet yllä.

Ps on katsottavissa suorana Yle Areenan kautta kaikkialla maailmassa.

Etäsuomalaisviikon PS-vieraat ja juttupoimintoja

ti 4.2. Apocalyptican Eicca Toppinen. Merimieskirkko, suomalaisten suojasatama Lontoossa.
ke 5.2. Tanssituomari Jukka Haapalainen. Suomalaisopiskelijoiden arkea ulkomailla.
to 6.2. Huono äiti Sari Helin. Ilmailupioneeri avasi Andalusian suomalaisille.
pe 7.2. Moskovan kirjeenvaihtaja Marja Manninen. Lapsuudentoverit tapaavat Tukholmassa.

Lainaus

Historialliset kirjat pysäyttävät

Teemu Laaksonen — Wed, 11 Dec 2013 07:59:42 +0000

Kulttuuriosaston kirjallisuuskeskustelu osoitti, että vanhat suosikit Päätalon ja Linnan tapaan puhuttelevat edelleen. Ylipäätään niin kansakunnan, paikkakunnan kuin yksilönkin historia kiinnostaa suomalaisia. Studiovieraista runoilija Erkka Filander sanoi, että kamppaileminen kirjallisuuden vaikeutta vastaan sytytti hänet kirjoittamaan ja opettaja Penjami Lehto, että hänen minäkuvansa on syntynyt kirjojen ja kirjakeskustelujan kautta. Soittajat ja viestinkirjoittajat kertoivat, mikä lukukokemus pysäytti viimeksi.

marja liisa

Lauri Viidan Moreeni on teos, jota ei pysty kuvailemaan, se pitää lukea. Huimaa ajatusten virtaa tai paremminkin vyöryä, toisinaan menee lukijan järjen ulkopuolelle, mutta pitää hengästyttävässä otteessaan. Yleissivistävä veljesodan dokumentti ja kirvesmiehen käsikirja, tamperelaisen paikallishistoriallinen perusteos. Piilohuumoria ja surkuhupaisaa, ihmisen syviä vesiä, helmiä, esim. "makaa, kuin lammas taulussa". (Veret)pysäyttävä kirjallisuuskokemus, Viita!

Anneli Varkaudesta

Huovisen Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset ja Kainuun sinisten vaarojen lumo osuu ja uppoaa aina!

Anonyymi

kirjat kerää pölyä hyi hyi, ihan yskittää

Karnanen Kuopiosta

Kari Hotakaisen kirjassa "Ihmisen osa" on huikea kirjoitus bussikuski "Bikosta" Parasta tekstiä mitä olen koskaan lukenut... ; )

Anonyymi

musta raamattu

Hannes

Meikäläisellä, "taskukirja" pöydällä, Tapion taskukirja, metsään liittyvä n, 650 sivua, välillä joutuu työhön liittyen lukemaan.

Karnanen Kuopiosta

Paljon hyvää juopotteluaikaa olen tuhlannut kirjoja lukemalla... ; )

Hannes

Meilläkin paljon kirjoja hyllyssä, luku innostus laantunut, sanomalehtiä tulee kolme kappaletta lisäksi ammattilehdet, ne kyllä yleensä "kerkeän" lukemaan.

Hannes

Ne kirjat mitä olen lukenut viimeksi on Lehväslaihon ja Tikkasen kirjoittamia.

Risto

Reinoltahan on "muutama opus" tullut. En ole kaupassa käynyt. Ilmestyiköhän tänä syksynä? "Korven Peura" on viimeisin, mikä hyllyssäni on.

Hannes

en kaikkia muista mitä hyllyssä on, Alakurtintie on ainakin uusimpia?

Risto

SS Bombata on hurjan harvinainen kirja. Se ei ole sotakirja. Itsehän Reino oli panssarimies, mutta romaanit usein kaukopartioista kertovia.

Esa Anttala kirjoitti myös kaukopartioista ja Uula Aapa. Niilo Lauttamus keskittyi kokemuksiinsa SS-joukoissa. Jossain vaiheessa ne kiinnostivat kovasti. Samoin suomalaiset dekkarit, varsinkin Harjunpäät; ovat hyviä.

Hannes

Matti Kososen, talvisodan tiedusteliat myöskin löytyy....

juu

ite luin viimeksi novellin nimeltä metsästyshaukka. nautin siitä monella eri tasolla

Itse luin novellin Pelkuri. Kirjoittajana Guy de Maupassant. Huikea stoori! Viimeisin suomalainen kirja jonka olen lukenut taitaa olla... Arto Paasilinnan Jäniksenvuosi. Suosittelen!

juu

jep sama

Harmaa Susi

Mannerheim, viimeinen kortti. Valtava määrä historian kirjoitusta. Teen muistiinpanoja tärkeistä asioista

hyviä näkökulmia täällä

s. oksasesta en tykänny

juu

mutta jos nyt puhutaan kirjallisuudesta suosittelen kirjaa: puna-armeijan nousu

Lainaus

Ruotsalainen Suomi ja katkeruus

Paavo Rytsä — Wed, 13 Feb 2013 10:14:18 +0000

Suomi on ruotsalainen -sarja on herättänyt paljon tunteita Suomessa. Yleen tuleva palaute on pääosin kiittävää, mutta toisien mielestä ohjelma lyttää suomalaisia ruotsalaisten kustannuksella. Oma Ruotsi-traumani liittyy 1500-lukuun ja Turun verilöylyyn.

Taivassalon kirkon katossa on joukko keskiaikaisia vaakunoita, jotka kuuluvat sammuneille aatelissuvuille. Sukujen päämiehet mestattiin 1599 Turun verilöylyssä. Naiset jäivät asumaan Taivassalon Lemmetyisten ja Sannaisten kyliin, joista isovanhempani ovat kotoisin. Suntion ja perimätiedon mukaan olemme näiden tapettujen miesten vaimojen jälkeläisiä.

Tutustuttuani Turun verilöylyn historiaan ja saatuani selville, että Kaarle-herttua mestautti joukkorangaistuksessa suuren joukon Suomen aatelisia ja mahtimiehiä, minussa heräsi outo katkeruus. Näin kävi, vaikka olen aina ollut "Vadelmavenepakolaismiehiä". Katkarapuvoileipä maistuu Gamla Stanissa, ja risteilyn jälkeen mietin aina, että Tukholmassa pitäisi käydä useammin. Tukholmassa voisi jopa asua. Ruotsalaisessa elämänasenteessa on meistä poikkeavaa positiivisuutta.

Verilöylytieto alkoi synnyttää erilaisia ajatuksia. Olisimmeko me suomalaisetkin olleet vauraan maan asukkeja jo 1600-luvulla? Esi-isämme polttivat tervaa ja sahasivat tukkeja Ruotsin hyväksi. Samalla Tukholman kultavarannot kasvoivat. Olisivatko omat esi-isäni olleet tässä maassa keskeisessä asemassa? Murskattiinko Suomen valtion synnyn siemenet 1599 useiksi sadoiksi vuosiksi? Tämänkö vuoksi suomalaisia ei yleensä paljon hymyilytä?

Suomessa on neljä isoa historian vaihetta, josta tämänkaltaista katkeruutta nousee: Ruotsin vallan aika, Venäjän vallan aika, sisällissota sekä talvi- ja jatkosota. Lisäksi poliittisia katkeruutta herättäneitä kausia ovat sotienvälinen oikeiston ja 2. maailmansodan jälkeinen äärivasemmiston Neuvostoliiton tuella saavutettu hegemonia.

Parempi kuitenkin oppia historiasta kuin katkeroitua. Toisaalta katkero on varmasti suomalaisen sisun tärkeä polttoaine.

Suomi on ruotsalainen -sarja Areenassa alkuvuodesta 2013. Viimenen jakso poistuu 26.3.

Ylen Elävässä arkistossa on paljon Ruotsin vallan aikaan liittyvää materiaalia:

Näkyvimpiä ikkunoita Ruotsin vallan aikaan on Turun linna.

Läntisistä, etenkin Ruotsin kautta tulleista ruoka- ja kulttuurivaikutteista kertoo Suomessakin keskeisesti vaikuttanut kartanolaitos. Kartanokeitoksia-sarjassa tutustutaan suomalaisiin kartanoihin ja niiden pitkälti ruotsalaiseen ruokaperinteeseen.

Paavo Rytsä, vastaava tuottaja, Yle Areena

Lainaus

Yölinjalla kuului suomalainen todellisuus

Pekka Sauri — Fri, 16 Nov 2012 08:52:39 +0000

Pekka Sauri vierailee Elävän arkiston blogissa ja kertoo Yölinjalla-ohjelman vaiheista.

Marraskuun lopulla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun viimeinen Yölinjalla-ohjelma lähetettiin Radio Suomessa. Vuosikymmen on hyvin pitkä aika. Siksi hämmästyttää, kuinka ihmiset tulevat edelleen kommentoimaan ohjelmaa. Viime keväänä joku pysäytti Aleksilla ja pyyteli anteeksi, ettei ollut ”viime aikoina” ehtinyt Yölinjaa kuuntelemaan. Ilmeisesti ohjelmalla oli kuulijoilleen jotakin merkitystä.

Yölinjan ajatus oli yksinkertainen. Erilaisissa kriisitilanteessa pinnistelevät suomalaiset soittivat suoraan lähetykseen ja kertoivat tarinansa, jota muut kuulijat sitten kommentoivat. Jos soittaja halusi konkreettisia neuvoja ja ohjeita, yritin parhaani mukaan niitä antaa. Oletin ja toivoin, että kuulijoiden joukossa oli ihmisiä, jotka tunnistivat soittajien kertomuksissa jotakin omasta elämäntilanteestaan ja ehkä saivat tästä epäsuoraa helpotusta. Vähintäänkin kuulijat huomasivat, ettei kukaan ole oman ahdinkonsa kanssa yksin: aina jossakin on joku, joka on käynyt läpi samankaltaisia ongelmia tai on parastaikaa samankaltaisessa tilanteessa – ja kaikkiin ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisuja.

Yölinja-lähetykset alkoivat Radio Cityssä 1986 ja siirtyivät Yleisradioon talvella 1997. Yölinjaa lähetettiin siis kaikkiaan yli kuusitoista vuotta, ja suorassa lähetyksessä kuultiin yhteensä noin 12 500 keskustelua. Näiden vuosien aikana Suomi ja maailma kulkivat läpi monien suurten muutosten: Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi, Suomen talous putosi syvään lamaan ja suurtyöttömyyteen, Suomi liittyi ensin Euroopan unioniin ja sitten yhteisvaluuttaan, terroristit iskivät New Yorkin kaksoistorneihin ja niin edelleen. Ihmeen vähän nämä historian käänteet heijastuivat soittajien kertomuksissa, joista suurin osa käsitteli erilaisia riippuvuuksia – alkoholista, huumeista, seksistä, lähimmäisistä, rahapeleistä ja niin edelleen.

Asiallisten puhelujen ohella Yölinjalla kuultiin tietysti myös huijauksia ja pilapuheluita. Alkuun olin niistä kiusaantunut ja ehkä vähän loukkaantunutkin, kun vakavaksi tarkoitettua foorumia käytettiin koulupoikahuumoriin. Vuosien mittaan opin ajattelemaan, että pilasoitotkin olivat osa suomalaista todellisuutta. Eikä niitä loppujen lopuksi ylenmäärin lähetyksissä kuultu. Riipaisevaa kyllä nimenomaan ns. hauskat puhelut pyörivät edelleen YouTubessa. Erityisesti Yölinjan kruunaamaton kuningas ja kuulemma jo vuosia sitten kuollut rovaniemeläinen Klunssila näyttää nousseen kansakunnan Hall of Fameen.

Vastaantulijat kyselevät edelleen, olisinko valmis aloittamaan Yölinjan uudelleen. Tällaiselle ohjelmalle olisi epäilemättä kysyntää, mutta minä olen jo kiintiöni valvonut punaisen lähetysvalon silmän alla. Kiitos luottamuksesta.

Kuuntele Elävässä arkistossa: Yölinjalla Pekka Sauri

Lainaus

Arvon mekin ansaitsemme

Erja Ruohomaa — Tue, 05 Jun 2012 12:20:32 +0000

Kirjoittaja on Ylen tutkimuspäällikkö.

Arvomme ja asenteemme on jälleen mitattu.

Viimeisimmän tutkimuksen (RISC – TNS Values and Vision 2012) mukaan 40 prosenttia suomalaisista on elämänarvoiltaan vakiintuneita, 18 prosenttia näkemyksellisiä, 31 prosenttia mukavuudenhaluisia ja vain 11 prosenttia nopealiikkeisiä.

Kuinka suomalaisten elämänarvot osuvat yksiin sen kanssa, miten Yle toimii?

Ylen arvoja ovat suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja ihmisen arvostaminen. Suosimme ohjelmatoiminnassamme suomalaista, luotettavuus on uutistoimintamme lähtökohta, toimimme muista riippumatta esimerkiksi kuluttaja-asioita tai vallankäyttöä käsitellessämme, tarjoamme monipuolisia ohjelmasisältöjä, emmekä nöyryytä ihmisiä ohjelmissamme.

Tämä kaikki sopii hyvin suomalaisten arvoihin. Vakiintuneiden määrä on niin suuri, ettei Suomessa olla kovin muutosalttiita, nopealiikkeisten määrä on pienempi kuin muualla Euroopassa.

Arvoja ilmennämme arjessa asenteilla. Suhteemme työhön on muuttunut ja ensimmäisen kerran asennemittauksissa työn ja toimeentulon hankkiminen on mennyt itsensä toteuttamisen edelle. Olemme myös synnynnäisiä down-shiftaajia, sillä toiseksi tärkeimpänä asiana elämässä pidämme vaatimattomuutta.

Meitä suomalaisia vetääkin puoleensa ennen kaikkea rauhallinen kotielämä: 88 prosenttia viettää mieluummin iltaa rauhallisesti kotona kuin lähtee ulos. Koko väestöstä 46 prosenttia elää varovaisesti, vanhimmat hieman nuorempia useammin.

Rahaa säästetään, brändeihin ei luoteta ja hinnat halutaan selvästi esille! Suurimmat huolenaiheet ovat viime päivinä saaneet vahvistusta kotimaan uutisista, sillä pelkäämme eniten väkivallan kohteeksi joutumista. Eniten meitä huolestuttaa välinpitämättömyyden lisääntyminen ja nuorten syrjäytyminen.

Vaikka me suomalaiset emme ulkoisesti valloita maailmaa, olemme henkisesti rohkeita ja rohkeimmillamme, kun on kyse uuden oppimisesta ja tiedon hankinnasta. Varovaisuus ja turvallisuudenhalu ovat otollisia monille uhkakuville, mutta avoimuus ja tiedon jakaminen jättävät niille mahdollisimman vähän tilaa. Jotta emme kokonaan jäisi omaan Impivaaraamme, Yle pyrkii olemaan askeleen edellä rakentamassa yhdessä suomalaisten kanssa muutosta kohti tulevaisuutta.

Lainaus

Armiton ja Anneton Suomi

Jukka Lindfors — Mon, 07 Mar 2011 15:00:25 +0000

Vielä viimeiset missirääppiäiset: Helsingin Sanomat hämmästeli sunnuntainumerossaan, miksi missikisat ovat yhä uutinen. Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin mukaan mm. siksi, että ne ovat kansallinen perinne. Hän ihmettelee: ”Mitä olisi Suomi ilman Armia ja Annea?”

Öö… aivan… Tältä kannaltapa ei ole tullutkaan tuumittua kansakunnan historiaa. Olisiko Suomi ratkaisevasti toisenlainen ilman Kuuselan ja Pohtamon Miss Universum -voittoja? Vai tarkoittaako päätoimittaja, että ilman noita kisanäyttöjä meillä nyt ei kerta kaikkiaan olisi yhtään mitään esitettävää olemassaolomme oikeutukseksi? Hyvä jos kehdattaisiin liikuksia ihmisten ilmoilla keskenämme, ulkomaista nyt puhumattakaan.

Ajatellaankohan muissa Miss Universum -maissa samalla tavoin? Esimerkiksi Venezuelassa, joka on voittanut kisan kai kuudesti? Että tästä meidän Venezuelasta ei nyt olisi tullut hevon hemmettiä ilman Irenea, Barbaraa, Aliciaa, Maritzaa ja ketä niitä nyt olikaan?

Joka tapauksessa on hienoa, että missiasiaankin löytyi nyt isänmaallinen näkökulma. Kun missikisat julistetaan kansalliseksi perinteeksi, niistä tulee koskemattomat. Lähi-idästä kotoisin oleva joulukuvaelma tai ruotsalaisperäinen suvivirsi voivat olla monien mielestä yhdentekeviä ja pitkästyttäviä, mutta niiden lakkauttamisehdotuksista on vaivatonta nostattaa henkien sota, jossa kyse on koko suomalaisen identiteetin ja elämänmuodon puolustamisesta.

Naisnäyttelyilläkin pitää kohtuuden nimessä olla oikeus samaan. Mitä olisi Suomi ilman Ursula Rainiota, Jasmin Mäntylää ja Carmen Mäkistä? Mikseivät perussuomalaiset hoksanneet sisällyttää tätä vaaliohjelmaansa?

KATSO VIDEO: Armi Kuusela luo suomalaisen identiteetin

KATSO VIDEO: Suomalaiskansallista perinnettä Lähi-Idästä

Lainaus

Kotomaamme kulissit ovat kunnossa

Rita Trötschkes — Sun, 22 Aug 2010 19:50:09 +0000

Moni on päivitellyt viime päivinä amerikkalaisen viikkolehti Newsweekin arviointia, jonka mukaan Suomi on maailman paras maa. Tarkemmin sanoen meillä on maailman parhaat olosuhteet. Vaan missä menee vikaan, jos maa on hyvä, mutta suomalaiset eivät osaa arvostaa maataan, vaan tuhoavat olosuhteensa?

Newsweekin uutisesta nousi poru, sillä Suomen asiat eivät ole hyvin. Tulos on monen mielestä väärä, sillä emme ole terveitä, iloisia ja tyytyväisiä, joten maamme ei voi olla paras.

Itse en hämmästele tulosta yhtään. Tosin - vertailu oli typerä jo lähtökohdiltaan. Arviointiin oli poimittu lähinnä materialistisia (lue: amerikkalaisia) arvoja. Pehmeät arvot oli jätetty pois.

Tein nopean kyselykierroksen tuttavapiirissäni (perulainen, kolumbialainen, kiinalainen, sveitsiläinen, saksalainen, itävaltalainen) ja kysyin mikä Suomessa on parasta.

Tuttavani kertoivat minulle, että täällä on ihana, puhdas luonto ja rauhallista asua. Myös hyvät koulut, huumeeton, turvallinen ja helppo elämä mainittiin. Yhteiskuntamme ei ole heidän mielestä monimutkainen, vaan täällä on helppo toimia. Ihmisiin voi luottaa. Tulokseni vastaa Newsweekin tulosta eli kulissit ovat hyvät.

Suomalaisten käyttäytymisestä he sanoivat näin: suomalaiset katsovat paljon televisiota, viihtyvät mökeillään, juovat paljon alkoholia ja tapaavat vanhempiaan kovin harvoin. Poliittisista päätöksistä ulkomaalaiset tuttavani eivä osaa (lue: eivät halua) sanoa kovinkaan paljon, mutta totuushan on se, että kansa jakaantuu kovaa vauhtia hyvä- ja huono-osaisiin.

Elintavoissa olisi paljon, paljon kohentamisen varaa. Nuorten työttömyys, perheväkivalta, liikajuominen ja vanhusten terveyshuolto ovat olleet ikiaikaisen jankutuksen aiheita politikkojen agendalla, mutta asiat luisuvat koko ajan hullumpaan suuntaan.

Jos Newsweek vertailisi jatkossa eri kansalaisten subjektiivista hyvinvointia, nousisivat suomalaisten mielenterveysongelmat ja liikajuominen näkyviin. Silloin maamme vertailusijoitus olisi oikeansuuntainen. Emme olisi ykkössijalla.

Nykyisessä vertailussa Newsweek mittasi elämänlaatua sellaisilla arvoilla kuten sukupuolten tasa-arvo, köyhyydessä elävien vähäisyys, varakkuuden tasainen jakautuminen, itsemurhien määrä, ympäristön tila sekä työssäkäyvien osuus väestöstä.

Ehkä tästä ”vuoden parhaasta uutisesta” voisi olla se hyöty, että Suomi-kuva kirkastui taas pikkuisen. Maailmallehan levisi muutama viikko sitten kuvia kyseenalaisesta saunakisastamme, jossa venäläinen ei kestänyt kunnon löylyjä.

Lainaus

Nuppineulasyndrooma

Jaana Semeri — Mon, 09 Nov 2009 10:19:48 +0000

Täällä Viron perällä, missä aika kulkee lenseämmin, tuli taas mieleen verrata suomalaisia ja virolaisia. Tällä erää suhtautumista kokoluokkiin.

Ajatellaanpa varsin suhteellista käsitettä pieni. Vaikka tekisi mieli todeta, että nuppineula on yksiselitteisen pieni siellä tunnetussa heinäsuovassa, niin sekä suovia että neuloja on montaa eri kokoa, mitu sorti suurusi. Riippuu niin kovasti katsojan näkökulmasta.

Me suomalaiset pidämme itseämme pienen maan pienenä kansana. Ei tarvitse kuin katsoa karttaa ja vertailla väkilukuja: meitä on melkein viisi kertaa enemmän kuin virolaisia ja pinta-alaerokin on about yhtä suuri. Kumpi, kumb, valtioista on pieni vai ovatko molemmat? Eli millainen on pienen maan mitta? Nuppineulako?

"Vanha maailma", jopa sen "uudempi" osa eli amerikkalaiset, aussit ja sellaiset rakastavat kaikkea alkuvoimaista, kaukaista ja urheaa. Mieluiten pientä. Lapsuudessani ajatuksella, että olemme maailman silmissä urhea ja pieni maa, oli toki perusteensakin. Sotakorvaukset oli maksettu, monet urheilukisat voitettu.

Suomettuneella 70-luvulla olimme mielestämme maailman ainoat ihmiset, jotka todella, tõesti, ymmärsimme Neuvostoliittoa, itseämme ja muita maita. Ihmettelimme kaikenlaisista ihmisoikeuksista alati kohkaavia ruotsalaisia ja otimme itsestään selvyytenä vastaan kiinnostuksen suuren karhun kainalossa uinuvaa pikkuvaltiota kohtaan.

Noista ajoista on vaan vierähtänyt jo jokunen vuosi ja maailman mittalasit ovat kovasti muuttuneet. Suomessa sitä ei oikein vieläkään tajuta. Ei löydetä vastausta siihen, miten esimerkiksi kurssimme aussi, Jeff, joka rakastaa puhdasta luontoa, puhas loodus, ja vastustaa kiihkeää, kaupallista ja kallista elämää, on nyt täällä eikä Suomessa.

Miksi olisikaan, voisin minä huudahtaa. Suomessa kurssilaisemme käyvät vuoronperään korkeintaan kauhistelemassa kalliita hintoja. Turha on esitelmöidä pohjoismaisen yhteiskuntarakenteen kaikenkattavasta suojaverkosta (onhan sitä vielä jäljellä) näille nuorille tsekeille, puolalaisille, latvialaisille, unkarilaisille. Heillä on kaikilla parikymppiset kotivaltiot ja Viron jyrkät luokkaerot ovat heille ihan tuttu juttu.

Suomalaiset, kolmen ja puolen euron hintaiset cappuccinot ovat heistä silti aivan käsittämättömiä. Täällä, ruotsalaispankkien lasipalatsien varjossa, Tarton tyylikkäällä kävelykadulla, ihan stailissa läppärimestassa, kurssikaveri maksoi hyvästä ateriasta, keitosta ja isosta oluesta yhteensä 5 euroa.

Sitä "pienuutta", mitä uskon, että Jeffin kaltaiset hakevat, on myös. Näyttäisin mieluusti Helsingistä ostamani mutta täällä painetun Tarton kartan. Se on niin valtava, että luulisi kyseessä olevan vähintään Pariisi ja siihen on täkäläiseen tapaan äärihuolellisesti merkitty kaikki paikkakunnan pikkuruisimmatkin matkailunähtävyydet. Ja numeroitu jokainen kaupungin rakennus!

Täällä ei yksinkertaisesti ole mitään niin pientä, vaatimatonta tai syrjäistä, ettei sitä mainittaisi kansallisten monumenttien rinnalla. Hierarkiat suhteessa siihen, mikä on tärkeää virolaisuutta, puuttuvat. Kaikki on tärkeää. Tai no, kaikki vironkielinen on ...

Meillekin opetetaan kurssilla käsitteitä eesti toit, eesti juust, eesti leib eli virolainen ruoka, juusto ja leipä. Ihan tyynesti prantsuse vein, jaapani auto ja sveitsi kell eli ranskalainen viini, japanilaiset autot ja sveitsiläiset kellot -käsitteiden rinnalla, itsestäänselvyyksinä. Me suomalaiset kehtaisimme mainita tuossa seurassa korkeintaan suomalaisen saunan ja suomalaisen designin.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus