Juhannusmuistoja

Sanna-Katja Pohjalahti — Wed, 22 Jun 2011 10:01:59 +0000

Tänä vuonna en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, mitä juhannuksena tekisin. Haaveilen idyllisestä maalaisjuhannuksesta seppeleineen, kukkamekkoineen ja lavatansseineen, sillä se on se oikea ja kantasuomalainen tapa viettää juhannusta.

Katso: Suomi juhlii - juhannus

Mökkijuhannuksesta onkin aikaa. Kaksi vuotta sitten heiluin Etelä-Euroopassa elektronisen musiikin festivaaleilla. Juhannuspäivän iltana karkeloinnin lomassa yhtäkkiä huomattiin, että ”juhannushan on tänään!” Pimeä tuli nopeammin kuin Suomessa, mutta strobovalot piirsivät linjaa taivaalle aikaiseen aamuun saakka.

Vuosi sitten istuimme autossa keskellä Viron maaseutua, matkaseuralaiseni ja minä. Oli kesänvalkoinen keskiyö. Auto oli pysäköity Randiväljan aution kirkon pihaan, koska tuijotimme keskittyneinä ja kainalot hikisinä kirkon umpeen naulattuja ikkunaluukkuja.

Matkaseuralaiseni valokuvasi kirkkoa, mutta minä istuin etupenkillä lukkojen takana kädet puuskassa. En siksi että olisin ollut tylsistynyt, vaan siksi, etteivät kauhunväreet meinanneet hellittää ollenkaan. Tarinan mukaan kirkossa kummittelee, ja ovelle koputtava kuulee sisältä aivan selviä askeleita.

Katso: Rajatieto

Lapsena juhannussuunnitelmat olivat yksinkertaisia, sillä meillä oli mökki. Järvellä opin kävelemään ja muutamaa vuotta myöhemmin myös uimaan. Isoveli kannatteli mahan alta kun pulikoimme lämpimässä rantavedessä. Juuri siinä päädyssä rantaa, jonka aurinko ensimmäiseksi pimensi, ja jonne kalanpoikaset tulivat aina iltaisin kerjäämään pullanmurusia.

Katso: Aikuisten uimakoulu

Kaivossa asui sammakko, mutta vesi maistui silti tai juuri siksi maailman parhaimmalle. Punaisissa emalikattiloissa keittyivät uudet perunat ja kuorelliset nakit. Mökki oli punamullanvärinen paritalo, jonka papat olivat rakentaneet yhteistuumin. Serkut asuivat seinän takana, ja juhannus toisensa perään vietettiin laiturilla lekotellen ja saunoen. Mummo ja sen sisko istuivat kuistin rappusilla papiljotit päässä, posket punottaen saunan jäljiltä ja kuuntelivat haaveksien vastarannalta kiirivää hanuristin soitantaa.

Katso: Suomalainen onnela

Sammaleenvihreään, harjakattoiseen puuceehen johti luonnonkivipolku, jota pitkin pelotti kulkea yöttömästäkin yöstä huolimatta. Siskonpeti tehtiin yläkertaan parvelle. Äiti halusi aina sulkea kattoluukun, ettei unissa kävelevälle veljelleni kävisi huonosti. Koirien ilolla ei ollut aamulla rajaa kun kapusimme alakertaan kahvinkeittoon ja aamu-uinnille.

Vanhempana järvellä käytiin vieläkin, mutta nyt kaveriporukalla ja ilman vanhempia. Silloinen poikaystäväni soitteli kitaraa ja istuimme koko porukka rannassa paistamassa makkaraa. Kunnan rannassa paloi kokko, joka näkyi melkein meille asti.

Rantakivillä istuksiessamme kerroin parhaalle ystävälleni hänen olleensa koko ajan oikeassa ja ettei silloinen poikaystävä ollut sittenkään se oikea. Järvellä lipui soutuvene, vastarannalla näkyi naapurikylän kirkon kapea torni. Isä ja veli olivat kerran kauan sitten sinne soutaneet, mutta kavunneet kiireen vilkkaa takaisin veneeseen. Rannalla oli ollut käärme.

Sitten mökki kaivoineen, sammakkoineen ja rantasaunoineen myytiin. Kukkakimppu tyynyn alla litistyi ja pahensi allergiaa, joten sekin piti heittää pois.

Katso: Juhannustaikoja

Tänä vuonna en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, mitä juhannuksena tekisin. Saatan jopa jäädä kotiin kaupunkiin, kääriytyä vilttiin kissan kaveriksi ja maleksia illemmalla pitkin sataman rantaa. Tyhjän kaupungin keskusta on kuulemma kaunis.

Lainaus

Kadonnutta leivostaikaa etsimässä

Rita Trötschkes — Thu, 03 Dec 2009 10:53:56 +0000

Mikä voisi olla paras lapsuusmuisto, suloinen kaipaus ja nostalgian ihana momentti? Onko se joku todellinen kokemus vai tunnelma tai tuoksu? Vai onko se vain kaipuuta aikaan, jota ei enää ole?

Minulle hyvä lapsuusmuisto on leivos - se on oikea riemujen rikkaus. Erityisesti kauniit klassikkoleivokset vaikuttavat minuun nostalgisesti. Yhdistän ne hitaaseen maailmaan, joka kerran oli olemassa. Liitän leivokset aurinkoiseen sunnuntai-iltapäivään, jolloin kaupunki lepää ja ihmisillä on aikaa toisilleen. Ylellinen leivos on minulle kuin Ella Fitzgeraldin äänen värinä, puinen lintuhäkki, elokuinen kirsikkapuu, upea orkidea tai isoäidin sädehtivä perintökoru.

Turkulainen ystäväni sanoo, että maalle oli tapana tuoda kaupungin tuliaisina laatikollinen Aschanin baakelseja. - Se oli kerta kaikkiaan hieno juttu, joka aloitti hyvän viikonlopun.

Lapsuuden ihanin hetki oli nauttia äidin kanssa Kluuvikadun Fazerilla perunaleivos tai valita Café Ekbergin tiskistä isoin kilpikonnanleivos. Kluuvikadun isot kahvilaikkunat ovat tänä päivänäkin täynnä taikaa. Siellä näkee hitaan näköisiä herrasmiehiä, porisevia tätejä, kauniita peltirasioita ja vitriinin täynnä leivosluomuksia.

Café Ekberg käyttää edelleen ikivanhaa mekaanista vuoronumerotauluaan. Konditorian puiset tiskit ja hurmaavat myymälähyllyt ovat vallaneet suurimman osan tilasta, joten kahvilassa on enää yksi marmoripöytä kahdella puutuolilla.

Ekberg on suomalaisen konditorian esikuva. Leipämyymälän ulkoasu on iki-ihanan historiallinen. Käy Bulevardi 9:ssa katsomassa mennyttä taikaa.

Koska omat muistoni upottivat minut leivosten maailmaan, kirjoitin leivoksista usemman jutun YLE Olotilan sivuille. Mukana myös videoita.

Aloita vaikka leivosten historiasta eli Aito leivos on aistillinen nautinto. Entä tiedätkö kondiittori Sadaharu Aokin? Moderni kakkutaidekin on kiinnostavaa. Tunnetuimmissa leivosten nimissä elää kuuluisuuksia, mm. Aleksanteri I sai oman nimikkoleivoksensa vuonna 1818. Monet kuuluisuudet elävät leivoksissa.

Lainaus

Blogit - lapsuusmuisto

Juhannusmuistoja

Kadonnutta leivostaikaa etsimässä