Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

laitinen_yle — Fri, 12 Nov 2010 01:42:27 +0000

Guzco, Peru
Nuori tarjoilija riiputtaa vajaan vuoden vanhaa lastaan kasivarrellaan ja esittelee perheravintolan ruokalistaa. Jyrkkia toisen kerroksen kierreportaita laskeutuu arviolta nelivuotias tytto kurkistamaan asiakkaita.

Jos Peru olisi EU:n jasen, niin ravintola tuskin tayttaisi maarayksia, vaikka keitto onkin hyvaa ja ravitsevaa. Suomalaiset lastenvalvojatkin saattaisivat raapìa korvallisiaan lasten paivahoidon jarjestamisesta. Mutta Guzcossa tallainen paivahoito on aivan tavallista ja toimivaa.

Vanhassa suomalaisessa maalaisyhteiskunnassa lapset pyorivat mukana aikuisten toissa ilman sen kummempia leikittamisia. Tyohonkin oli tartuttava heti kuin kynnelle kykeni. Siis aivan kuin Guzcossa, Perussa, tanaan.

Ei tiedetty, etta lapsityovoiman kaytto voisi rikkoa joitakin maarayksia, kun sellaisia ei juuri ollut. Miten maatalo olisi voinut tulla toimeen, jos lapset vain laiskottelisivat?
Hetken kuluttua tarjoilija kantaa toisella kadella keittoa ja pitelee toisessa kainalossaan pikkulasta. Hyvin onnistuu, vaikka sivullisesta tama vaikuttaakin akrobaattitempulta.

Valilla pikkulapsi on kuitenkin laitettava likaiselle lattialle, kun komerokaapista taytyy etsia lisaa astioita. Hyvin vajaa vuoden vanha viihtyy siellakin ja saa tarpeellista vastustuskykya tulevaa elamaansa varten.

Lasku kijoitetaan taas yhdessa. Lapsi istuu baaritiskilla toisessa kainalossa, kaiken varalta, ettei vain tipahda.

Kiittelemme hyvasta ja halvasta keitosta ja vilkutamme vauvallekin lahtiaisiksi. Aiti siirtyy vauvansa kanssa ovensuun tuolille houkuttelemaan uusia asiakkaita. Paivahoito jatkuu nain iltaan saakka.

Tallainen tyon ja perhe - elaman yhdistaminen on maan tapa maassa, jolle suomalainen sana hyvinvointiyhteiskunta tuntuu ihmeelliselta yhteiskunnan jarjestamine paivahoitoineen seka aitiys- ja isyyslomineen.

Kuvasin (valitettavasti en saa tahanvalo kuvaa) kadunlakaisijanaista, jonka perassa tallusteli arviolta nelivuotias tytto. Tya ja paivahoito yhdistyivat. Valilla tytto vetaisi takataskustaan pullon, imaisi kulauksen ja tarrasi aidin kateen katua ylitettaessa.

Etela-Amerikan pisimpaan yhtajaksoisesta asutussa kaupungissa Guzcossa ( noin 350 000 asukasta, 3400 metrin korkeudessa) myos isat nayttivat osallistuvan silmiinpistavan aktiivisesti lastenhoitoon.

Aamuisin ja iltapaivisin monet isat veivat lapsia kouluun, toivat siestan alkaessa kotiin syomaan (ei taida olla Guzcossa kouluruokailua) ja hakivat paivan paatteeksi kotiin.
Lapsiin ylipaataan Perussa suhtaudutaan hyvin ystavallisesti, mutta tarvittaessa ankarastikin. Pikkuveljea kadulla kiusannut isosisko sai heti napakan napsautuksen. Kiusaaminen loppui siihen, eika edes itkettanyt.

Taas tuli mieleen suomalainen lainsaadanto, mutta Peruhan ei ole Suomi. Toisaalta tuskin pikku tytto ansaitusta kurinpidosta traumojakaan sai.

Ollantaytambossa, Guzcosta parin tunnin bussimatka luoteeseen, piipahdin iltakaljalle nuhjuiseen perheravintolaan. Yksi kouluikainen lapsi kuorsasi sivupenkilla, aiti veti peittoa paalle ja jatkoi vajaan kaksivuotiaan viihdyttamista sivupoydassa.

Perheen koira juoksenteli rauhattomasti sisaan ja ulos. Ei se minua, eika ketaan muutakaan asiakasta haitannut.

Niin, tassa ravintolassa ei sitten ollut olutta, mutta ei hataa. Isanta piipahti vikkelasti ulos ja toi kohta keskikoisen pullollisen paikallista kuohuvaista. Keskikokoinen tarkoitti 6,20 desilitraa suomalaisen 0,5 litran sijasta. En jaksanut edes juoda kaikkea.

Ajattelin taas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pikkutarkkoine saadoksineen. Jos sellaisia olisi sovellettu tassa pienessa perheravintolassa, niin perheella ei olisi ollut toimeentuloa.

Kuinkahan moni tyollistymisidea Suomessa kaatuu byrokratian viidakkoon ?

Lainaus

Lisääntyminen on Yhdysvalloissa kallista puuhaa

Maarit Roiha — Wed, 06 Jan 2010 05:57:18 +0000

Rahattoman ei kannata hankkiutua raskaaksi Yhdysvalloissa, sillä lapsen tulo tietää aivan eri luokan menoerää kuin vaikkapa Suomessa. Sairausvakuutus kattaa parhaimmassa tapauksessa suurimman osan neuvola- ja synnytyskuluista, mutta todelliset menot alkavatkin vasta sen jälkeen. Jos hankit lapsia, olet omillasi.

Raskaana olevat naiset eivät jää Yhdysvalloissa useinkaan äitiyslomalle viikkoja ennen synnytystä, vaan töitä painetaan viimeiseen asti. Useimmilla äideillä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan, joka voi olla ainakin osittain palkatonta. Parhaimmat työpaikat kustantavat työntekijöilleen muutaman viikon palkallista vanhempainvapaata. Äitiyslomapäivien järjestäminen vaatii usein sumplimista ja neuvottelutaitoja. Tavallisesti äitiyslomaan käytetään kertyneitä vuosiloma- ja sairaslomapäiviä sekä mahdollisia ylityö- tai muita vapaita ja loppu pidetään palkattomana. Osavaltioiden välillä on eroja tässäkin asiassa, ja Kalifornia on ollut edelläkävijä tekemällä kuuden viikon palkallisesta äitiyslomasta lakisääteisen. Eri asia on sitten se, että kaikilla työpaikoilla ei lakeja pilkuntarkasti noudateta. Isyysloma on Yhdysvalloissa yhä harvinaisuus, ja pidempiä, palkattomia hoitovapaita voi pitää vain työnantajan suostumuksella.

Täkäläinen työelämä ei ole toisin sanoen tottunut pitkiin äitiyspoissaoloihin eikä muihinkaan vanhempainlomiin. Tätä kuvastaa sekin, että äidiksi tulevalle ei useinkaan hankita sijaista. Äidin irtisanoutuminen työstä lapsen synnyttyä ei ole sekään harvinaista. Suomeen verrattuna Yhdysvalloissa on huomattavasti enemmän perheitä, joissa vain toinen puoliso käy töissä, ja toinen, yleensä äiti, on jäänyt kotiin hoitamaan lapsia.

(Kuva: Tom Corcoran)

Jos jompi kumpi vanhemmista haluaa hoitaa lapsia kotona, on työssä käyvän parasta tienata hyvin. Lapsilisiä ei ole, eikä valtio tue lapsen kotona hoitamista. Päivähoito on yleisesti ottaen kallista. Päiväkotien hinnat vaihtelevat, mutta monet niistä maksavat tuhansia dollareita kuussa. Päiväkotimaksuista saa sentään verohelpotuksia. Kunnallisia päiväkotejakin on olemassa, mutta ne on tarkoitettu lähinnä kaikkein vähävaraisimpien perheiden lapsille. Pelastus voivat olla lähellä asuvat isovanhemmat. Yksinhuoltajaäideillä on lähes poikkeuksetta tiukkaa.

Rahanmeno jatkuu lapsen kasvaessa. Parhaimmat koulut ovat lähes poikkeuksetta yksityisiä, ja yksityiskoulujen lukukausimaksut ovat yleensä korkeita. Peruskoulusta tulee helposti tuhansien dollarien menoerä vuodessa. Jos julkisella peruskoululla on hyvä maine, ovat sen lähellä sijaitsevien asuntojen hinnat tavallisesti pilvissä, sillä monet lapsiperheet haluavat muuttaa alueelle. Eli vaikka lapset pääsisivätkin hyvään kouluun ilmaiseksi, joutuu asumisesta usein maksamaan tuplasti.

Moni nuori tähtää lukion jälkeen yliopistoon, ja niiden lukukausimaksut liikkuvat usein vähintäänkin tuhansissa dollareissa. Opiskelijoille tarkoitettuja opinto- ja asumistukia ei ole, joten lukukausimaksut ja elinkustannukset on katettava muilla keinoin. Vanhempien säästöt ja lainat ovat opiskelijoiden työnteon ohella usein ainoa rahoitusvaihtoehto. Lahjakkaimmat saavat stipendejä, mutta niitä ei riitä läheskään kaikille tarvitseville.

Monet yhdysvaltalaispariskunnat harkitsevat ja suunnittelevat lasten hankintaa erittäin tarkkaan. Olen törmännyt täällä alempaan keskiluokkaan kuuluviin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, ettei heillä yksinkertaisesti ole varaa hankkia lapsia. Toisaalta kyse on pitkälti siitä, mitä haluaa lapsilleen tarjota. Välillä kuitenkin ihmettelen, miten köyhät amerikkalaiset ylipäänsä uskaltavat lisääntyä. Toinen ihmetyksen aiheeni on, ettei vanhempainlomien ja päivähoidon ongelmia nähdä täällä suurempana tasa-arvokysymyksenä. Sitä se kuitenkin on, sillä kohtuuhintaisten vaihtoehtojen vähyydestä kärsivät erityisesti naiset.

Kuuntele Kalifornian Oaklandissa perheineen asuvan Lotta Weckströmin kokemuksia lapsiperheen arjesta Yhdysvalloissa:

Lainaus

Blogit - päivähoito

Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

Lisääntyminen on Yhdysvalloissa kallista puuhaa