Blogit - web

Rahaa seuraamalla löydät netin seuraavat hittipalvelut

Olli Sulopuisto — Thu, 23 Aug 2012 11:41:39 +0000

"Seuratkaa rahaa", neuvoi Syväkurkku Watergate-skandaalia selvittäneitä toimittajia. Samaa periaatetta voi soveltaa muuhunkin kuin Yhdysvaltain presidentin rikosten selvittämiseen, kuten vaikka nettifirmojen tulevaisuuden ennustamiseen. Jos joku sijoittaa vuosikaudet miljoonakaupalla rahaa uusiin yrityksiin eikä ole päätynyt konkurssiin, voinee olettaa, että hän tietää mitä tekee.

Kaikki raha ei ole yhtä kiinnostavaa seurattavaa. Aloittaa voi vaikka kolmesta isosta ja menestyneestä sijoitusyhtiöstä: Sequoia Capital, Andreessen Horowitz ja Yuri Milner.

Sequoia on 40-vuotias pääomasijoitusyhtiö, joka on pumpannut rahaa muun muassa Yahoo!-palveluun, Googleen, LinkedIniin ja YouTubeen. Tuoreempia, kasvussa olevia löytöjä ovat esimerkiksi Facebookille miljardilla dollarilla myyty Instagram, verkkolevyjen kärkipaikasta kisaava Dropbox ja blogialusta Tumblr.

Netscapen perustajiin kuulunut Marc Andreessen on puolet Andreessen Horowitz -sijoitusyhtiöstä. Myös sen mitalisaldo on melkoinen. Listalle mahtuvat kuvien jakamiseen tarkoitettu Pinterest, hotellibisnestä asunto kerrallaan kamppaava Airbnb sekä kuluttajien paikkadatan kärkinimi Foursquare. Andreessen on lisäksi pannut omaa rahaansa peliin muun muassa Twitteriin.

Joukon kolmas jäsen on sen uusin tulokas. Venäläisen Yuri Milnerin johtama Digital Sky Technologies tuli kuuluisaksi investoimalla Facebookiin vuonna 2009. Sijoituksen perusteella yhtiön arvoksi tuli 10 miljardia dollaria, mikä kuulosti aivan käsittämättömän suurelta. Tämän vuoden toukokuussa, kun Facebook vihdoin listautui pörssiin, sen laskennalliseksi arvoksi tuli – joksikin aikaa – 104 miljardia.

Kannattaa siis katsoa tarkkaan, millaisiin yhtiöihin kolmikko on sijoittanut viime aikoina. Joukosta löytyvät esimerkiksi ohjelmointia webissä opettavaan Codecademyyn, intiiminä yhteisöpalveluna itseään mainostavaan Pathiin, äärettömän suuruista verkkolevyä tarjoavaan Bitcasaan, koodausyhteisö GitHubiin ja nettiradio TuneIniin.

Löytääkö sijoittajien raha sitten aina oikeat kohteet? Ei tietenkään. Pääomasijoittaminen on bisnestä, jossa iso osa rahasta menee hukkaan, ja muutama onnistuja tienaa hurjasti. Eivätkä edes menestystarinoilta näyttävät tapaukset ole aina sellaisia. Wall Street Journal uutisoi äskettäin, että Marc Andreessen on myymässä osuuttaan joukkotarjouspalvelu Grouponista. Vielä hetki sitten Grouponia pidettiin varmana menestyjänä, mutta nyt sen tulevaisuus ei näytä yhtä ruusuiselta.

Edes Facebookilla ei mene erityisen hyvin. Sen osakkeiden arvo on tällä hetkellä pienempi kuin vuonna 2009, jolloin Yuri Milner osti kaksi prosenttia yhtiöstä. Milneriä se ei tosin taida haitata, sillä hän tienasi listautumisen yhteydessä 1,7 miljardia dollaria – eli rapiat 8,5 kertaa sijoituksensa verran.

Ehkä tarinan opetus onkin, että vain houkka panee rahansa nettifirmoihin äkkirikastumisen toivossa. Pääomasijoittajien toimia voi seurata kuin ilmapuntaria, joka kertoo osapuilleen, mitä maailmassa on tapahtumassa.

Lainaus

Itsenäisyyspäivänä tanssitaan ja twiitataan

Kari Haakana — Fri, 02 Dec 2011 13:07:16 +0000

Yle televisioi ja radioi totuttuun tapaan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton. Mutta juhliin voi osallistua myös netissä.

Viime vuonna suosituksi osoittautunut mahdollisuus kommentoida juhlia teksti-tv:ssä Twitterin avulla toteutetaan tänäkin vuonna. Merkinnällä #linnanjuhlat varustettuja twiittauksia julkaistaan teksti-tv:n sivulla 398 klo 18.30 alkaen.

Ylen Linnan juhlat -sivustolla julkaistaan illan aikana kuvagalleria illan tunnelmista ja vieraista. Twiittaajilla on myös mahdollisuus auttaa toimitusta vieraiden tunnistamisessa. Tunnuksella #linnanjuhlat_kuka tunnistetaan kuvagalleriassa esiintyviä juhlien vieraita. Lisäksi tarjolla on artikkeleita juhliin valmistautumisesta ja aiemmista itsenäisyyspäivistä.

Facebookissa tapahtumia voi kommentoida Linnan juhlat -sivun seinällä, jossa juhlia seuraa Olotila-palvelun toimitus. Voit lähettää sivulle myös kuvan omasta kotikatsomostasi.

Iloista itsenäisyysjuhlaa!

Lainaus

Päivän sana: yhteisö

Kari Haakana — Thu, 13 Oct 2011 21:45:07 +0000

Jos eilinen käyttäjä-termi tuo mieleen negatiivisia mielikuvia, niin miten pitäisi käsitellä sanaa "yhteisö"? Vähän haisee hippiaatteelta: Kumbayaa lauletaan nuotion loisteessa ja hygienian kanssa on vähän niin ja näin.

Mutta yhteisö on ollut vahvasti pinnalla Web 2.0 Expon puheenvuoroissa. Yksi tapahtuman hauskimmista alustuksista oli Star Wars Uncut -pojektin kehittäneen Casey Pughin puheenvuoro. Jos projekti ei jostain syystä ole tuttu, siihen kannataa ehdottomasti tutustua. Ideana projektissa on jakaa alkuperäinen Star Wars -elokuva 15 sekunnin pätkiin, jotka osallistujat sitten kuvaavat uudestaan haluamallaan tyylillä.

Hauskinta ja ällistyttävintä Star Wars Uncutissa on se, että osallistujat eivät ole saaneet osallistumisestaan mitään konkreettista hyötyä. Päin vastoin, siihen on uhrattu joissakin tapauksissa suuria määriä aikaa ja vaivaa. Ja arkijärjen mukaan työn vaativuuden pitäisi jotenkin korreloida työn vaatiman vaivan suhteen, mutta tässä tapauksessa näin ei ole. Talkoisiin on osallistuttu ilmeisesti siitä syystä, että Star Wars on niin monille osallistujista niin tärkeä. Pughin mielestä projektissa ei olekaan enää kysymys crowdsourcingista vaan community sourcingista.

Toinen esimerkki yhdessä tekemisestä löytyi New Yorkin Brooklynin museosta. Perinteisestä museosta on kymmenessä vuodessa leivottu asiakaskunnaltaan USA:n nuorimpiin kuuluva museo ja yhtenä työvälineenä tässä on käytetty yleisön osallistamista verkossa.

Museon esittelemää aineistoa esitellään valokuvin verkossa ja yleisö voi varustaa kuvia tägein ja myös kommentoida kuvia. Intialaisen kuvataiteen näyttelyä varten yleisölle annettiin mahdollisuus antaa strukturoidumpaa palautetta ja valita suuresta teosmäärästä kiinnostavimpia teoksia. Työhön osallistui tuhansia käyttäjiä, joista suurin osa oli newyorkilaisia.

Yhteisön ei tietenkään tarvitse käsittää tuhansia ihmisiä eikä se tarvitse muodostuakseen virallisia instituutioita. Mainostoimistoveteraani Cindy Gallopin perustaman Ifwerantheworld-palvelun avulla voi muodostaa pieniä, samaa asiaa tekeviä hyväntekeväisyysyhteisöjä. Siis todella pieniä: samaa asiaa saattaa tehdä kaksi ihmistä. Ja tehtävät asiatkin ovat pieniä mikrotekoja, kuten pullotetun veden ostamisen lopettaminen tai tietyn kirjan lukeminen.

Lainaus

Päivän sana: kuratointi

Kari Haakana — Tue, 11 Oct 2011 23:07:29 +0000

Web 2.0 Expo -tapahtuma New Yorkissa käynnistyi toden teolla tänään. Pitkin päivää pidetyistä lukuisista esityksistä on tietenkin mahdoton löytää mitään yhteistä teemaa, mutta seuraamissani esityksissä tuntui tänään nousevan pintaan web-sisällön kuratointi.

Termi täytynee selittää. Museomaailmassa kuratointia on tehty iät ja ajat. Siellä kuraattori on arvostettu ammattilainen: henkilö, joka tekee päätökset siitä, mitä ja millä perusteilla kokoelmaa kartutetaan.

Verkossa ja verkkojournalismissa kuratointi on viime vuosina noussut tärkeäksi puheenaiheeksi. Puheenvuorossaa konsultti Margot Bloomstein käsitteli web-kuratoinnin periaatteita ja etiikkaa. Bloomstein korosti, että pelkästään kaikenlaisen sisällön kerääminen ei ole kuratointia; aivan kuten minkä tahansa esinemassan kokoaminen ei vielä muodosta todellista kokoelmaa. Bloomsteinin mielestä esimerkiksi Huffington Post ei siis kuratoi vaan agregoi: kerää kaikkea mahdollista ja syytää kahmimaansa sisältöä kaikille mahdollisille tahoille.

Bloomsteinin mukaan suodattamisen tai harkitun keräilyn idea on keskeinen kuratoinnissa. Järkevästi tehty keräily mahdollistaa yleisölle mahdollisuuden saada sisällöstä irti merkitystä. Hyvin kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin "miten tätä sisältöä voi käyttää" ja "mikä tässä sisällössä on tärkeintä".

Eikä kuratoinnissa ole kysymys pelkästään olemassaolevan materiaalin käytöstä. Hyvä kuraattori myös luo uutta sisältöä, joiden avulla jo olemassa oleva sisältö saa uudenlaista valoa. Esimerkkinä tällaisesta kuratoinnista käy vaikkapa Ylen Elävä arkisto: se ei palveluna koostu sattumanvaraisesta arkistomateriaalista vaan se on toimitettu kokonaisuus, jossa esitellylle sisällölle annetaan konteksti.

Toisesta näkökulmasta kuratointia lähestyi Googlen omistaman YouTuben Next Lab -yksikön johtajiin kuuluva Timothy Shey. Sheyn alustuksesta kävi selvästi ilmi, että YouTube haluaisi selvästi eteenpäin nykyisestä tilanteestaan, jossa palvelu on yksittäisten, suhteellisen lyhyiden videopätkien esitysalusta. YouTuben haluna on televisionomainen, lean back -kokemus, jossa käyttäjän ei tarvitsisi joka kolmas minuutti klikata jotakin. Suunta olisi siis sama kuin nykyisillä tv-toimijoilla jo on.

Shey näkee tämänkaltaisen mahdollisuuden olevan olemassa. Nykyiset tv-kanavajätit kuten HBO, CNN ja MTV olivat alkuvaiheessa juuri muiden sisältöä kuratoivia toimijoita. Erityisesti MTV:n muutos kiinnostaa Sheytä: levy-yhtiöiden musiikkivideoiden kuratoijasta on 30 vuodessa kehittynyt uudenlaisia tv-formaatteja itse aktiivisesti kehittävä viihdevaikuttaja. Samaa kehitystä Shey näkee web-maailmassa esimerkiksi Bloomsteininkin mainitsemassa Huffington Postissa, joka alkaa kääntyä puhtaasta kuratoijasta tai kerääjästä oman originaalisisältönsä tuottajaksi.

Shey jakaa YouTuben nykyiset sisällöntuottajat nelikenttään, jonka akseleina ovat puhdas kuratointi/puhdas originaalisisältö ja suuri/pieni tuotantobudjetti. Näin syntyvän nelikentän muut osat YouTubesta löytyvät, mutta neljännes, jossa suurella budjetilla luotaisiin omaa alkuperäistä sisältöä, puuttuvat vielä. Lähes ainoana esimerkkinä tällaisesta Shey mainitsee Revision3-yhtiön, jonka tunnetuin tuote on web-aiheinen DiggNation-ohjelma.

Vaikuttavasta ja paljon katsojia keräävästä YouTube-kuratoinnista Shey ottaa esimerkiksi Ray William Johnsonin, jonka YouTube-kanavasta on tullut palvelun suosituin, vaikka Johnson ei (tiukasti tulkiten) tuotakaan samanlaista originaalisisältöä kuin esimerkiksi muusikot. Mutta fiksusti toimiva kuraattori tietenkin suuntaa valokeilansa sinne, missä todella uutta syntyy: näin MTV:kin aikanaan rakensi uusia tähtiä.

Lainaus

Some thoughts inspired by the “Web as first platform” seminar and workshops held at YLE 14 – 16.12.2009.

Benjamin Oroza — Thu, 07 Jan 2010 10:27:00 +0000

A few days ago I had a sort of déjà vu when I took part in a workshop to develop the Lonnrot2017.fi webplatform led by Brett Gaylor. 25 years ago I was studying electronic and computer music in Utrecht. As it was common to the cutting edge musical scene of the era, music produced at our school was made both by musicians and non-musicians such as computing and sound ingeneers. I miss the intensive and fruitfull interaction between artists and scientists of those happy days in the Netherlands. The only thing that could spoil our joy was that - while we ourselves felt heroic with our hard earned sine waves - any outsider could tell us that his two-year-old daughter made more interesting music with her broken tambourine.

Now again, after 25 years, I found myself in an enthusiastic discussion side by side with hard core computing programmers about content and meaning, narrativity and interactivity, and aeshetic, moral, ethical and technical issues, without forgetting the themes specific to the web such as the social web, UGC, crowdsourcing and –funding, open source cinema, creative commons, long tail and etc.

Despite all the exitment about the new media it was obvious that the built-in web databases still tend to have a strong influence in the overall structure of mainstream interactive narratives. Rather than “a story on a web platform” - without making any qualitative judgements about the content - a web documentary is commonly a vast amount of interlinked text, illustrations, photos and videoclips organized in time (timelines and dates), space (maps), categories and subcategories.

Instead of focusing on single stories and “less is more” thinking, the webtalk presents missions measured in huge numbers and a set of rules to be followed: “1000 stories by 2017”, “300 stories & 19 days”, “4 teams & 12 countries”, “one night, 3x7 filmgroups & characters”, “20 cellphones & 5000 testimonies” and “2x40 stories & 2 cities”. Looking at numbers alone might be misleading: numbers are extracted from projects dealing with real humans and very important issues.

The seminar held at YLE collected the international crème de la crème of web documentary. Alexandre Brachet from Upian, the creative producer of some of the most innovative narrative on web, was concerned about the continuity of web documentaries and the intensity of viewing experience. Instead of trying to offer vast amounts of fragmented material to be freely explored, the Prison Valley web documentary aims to lock the viewers to their seats – just like in a traditional documentary - before they can proceed to the next “level” or an “interactive room” or open paths to the Real World.

Even though web documentaries have lots to offer, an occasional netsurfers average time spent experiencing even the best sites is measured in minutes. What is wrong? Perhaps current web documentaries try to offer too much too soon. If an audience feels that everything comes for free and anything is allowed, why should they commit themselves? There’s still much to learn from a Tamagotchi. The Prison Valley presents a fresh approach in an all-access non-linear web documentary world. It seems to be a project which conciously uses the teachings of a much mature form of art, the linear documentary. I believe this strategy of revarding the audience one step at a time could really work in gaining committed audiences.

The web offers a tempting third column for storytelling. Besides that a viewer can watch and listen to something within a close system, he has the option to create and modify content, communicate and be part of the story. All of these possibilities have been available for years and can be integrated in any single web documentary (depending on the budget).

Even though web documentaries have a great potential to combine the best storytelling traditions, gaming and some forms of human interaction, it is still very young as a standalone form of art. In order to attract prime time audiences and funding, many web documentaries are essentially cross media projects also broadcasted on TV.

The above-mentioned workshop held at YLE took a pragmatic approach in mingling the best of the two medias. It was agreed, that the team behind the “Story Tent presents” TV-series and the developers of the Lonnrot2017.fi website, led by Antti Haase, would collaborate to create a common spirit – sort of making a cross media brand. Both medias will attract audiences to each other’s platforms. It was also suggested that after the TV-series, the show would continue on-line on the Lonnrot2017.fi website for three hours with a live host receiving user generated stories in real time by skype or other means.

After the free flow of ideas about the design, functions, and usability of the Lonnrot2017.fi site, we had to face the hardest question: “How could we attract audiences to the site? And if they visit the site, how could we make them share with us their most precious story - not just crap”?

I think that what has to be done in the Real World, applies also to the Virtual World. In the Real World the Story Tent team invited each random passer-by to be their guest and contributor in a quest beyond one’s personal selfish interests. Each visitor was told face to face two magic words: YLE (something associated with non-profit, reliability and quality) and GIFT (something you give voluntarily to someone you appreciate and don’t expect anything in return). In this case the gift (your time, experience and wisdom) was to be given to a nation soon celebrating its 100 aniversary.

Would it be possible to build a site that could simulate a Real World situation? Could it collect user generated content as good as the content collected in the Real World tent? In its current state of development the Lonnrot2017.fi site is still a practical tool to present a few stories to anyone, anytime and for free. In order to collect 1000 stories and make it an easy tool for recording UGC by the year 2017 there is still much work to be done.

Last week this enormous task, which embraces the whole Finnish digital spectrum from content producers and institutions of applied sciences to flash programmers and commercial web technology providers, faced a major drawback. The European Social Fund refused funding for the long-awaited Digi-Lönnrot project which would have accelerated the leap to a new medium. A new application to the ESF will probably be made next April. Untill then, web technologies and new narrative practices will continue evolving in such a pace that probably I’m only telling yesterdays news.

Just for the sake of a mental exercise the Story Tent team came up with a first raw sketch for a Story site.

Benjamin Oroza, director

Lainaus