Blogit - machinima

Ja machinimasarjan alussa oli vain valkoinen boksi

Minni Niemelä — Tue, 27 Jul 2010 14:19:07 +0000

SL-reportteri, alter egoni Minhilda Nordenskiold – kuulun suomalaisen tutkimusmatkailijan ja alkemistin kaima muuten – on päässyt valkoisesta taivaslaatikostaan liikkeelle ja tavannut sarjassa esiintyviä suomalaisia Second Life –toimijoita pitkin kevättä ja alkukesää. Ensimmäisessä jaksossa tavataan mm. Sotungin etälukion väkeä, henkilökuntaan kuuluva Esko Levee (Lius) ja opiskelua ja opinto-ohjausta Second Lifessa kokeillut Jesse. Jaksossa kuullaan ja koetaan ihan käytännössä, millaista opiskelu voi virtuaalimaailmassa olla.

Sotungin etälukion tontti Second Lifessa on upea, samaisen Yolanda Hirven (Annika Keskisen) suunnittelema ja rakentama kuin on Ylen kummitustalo-holodeck. Ympäristö houkuttelee tutkimaan, kokeilemaan, liikkumaan, viettämään aikaa… tätä samaa löytöretkeilyn iloa on myös Helsingin suomenkielisen työväenopiston SL-miljöössä, joka sekin on Yolandan käsialaa. Näihin ja muihin virtuaalisiin opetuspaikkoihin pääsee kurkistamaan kahdessa ensimmäisessä jaksossa, jotka putkahtavat tänne Aikaleimaan kesän aikana.

Kolmas osa miksailee oppimista ja yrittämistä. Tapasin Blankuska Tebaldin (Tuija Marstio/Laurea) johdolla kolme innovatiivista yrittäjänaista, jotka parhaillaan tutkailevat Second Lifen mahdollisuuksia. Kolmannessa osassa kuullaan myös tutkija Kim Zweirsin (Holmberg/ Åbo Akademi) ajatuksia siitä, millaisille yrityksille Second Life sopii. Kaikkien, jotka ovat hiemankaan pohtineet bisnestä virtuaalissa tai jotka miettivät onko ylipäätään mitään järkeä viedä yritystoimintaa virtuaalimaailmaan, kannattaa tämä jakso katsoa!

***

Tapaamiset ja niihin liittyvät kuvaukset ovat olleet hauskoja, mutta haastavia, kuten aina Second Lifessa. Kuvauksissa sattuu ja tapahtuu… ääni katoaa juuri kriittisellä hetkellä, haastateltavan (tai haastattelijan) SL-selain kaatuu eikä hän pääse kirjautumaan uudelleen sisään, haastateltava näkyy hassulla tavalla, esimerkiksi osin harmaana tai puolipukeissa, paikalle pamahtaa pikseliverenhimoinen vampyyri etc. etc. Kaikkeen löytyy yleensä apu kunhan jaksaa olla kärsivällinen.

Jotkut eivät jaksa. En tavallaan ihmettele niitä kriittisiä ääniä, jotka sanovat että Second Life ei sovellu suurin piirtein mihinkään eikä ainakaan opetuskäyttöön epävakautensa ja sekavuutensa vuoksi. SL voi olla molempia, epävakaa ja sekava, mutta jos vaikeudet saa ylitettyä, se on loistava paikka oppia ja toimia.

Mistä vaikeudet sitten yleensä johtuvat? Koneen kapasiteetti vaikuttaa käyttömukavuuteen, samoin nettiyhteys… mutta ei kannata ajatella että vain hillittömillä tehomyllyillä ja 24 megan yhteyksillä pääsee kokemaan virtuaalimaailmaa. Kun aloitin oman SL-elämäni, minulla oli käytössä alle 1 megan nettiyhteys ja konekin täytti vain nippa nappa minimivaatimukset. Linden Labin suositukset ovat, että muistia tulee olla minimissään 512 MB. Opiskelukäytössä puheyhteys (voice chat) on yleensä aika ehdoton juttu, joten mikrofoni ja kuulokkeet kannattaa hankkia. On aika hankala naputella koko ajan ja samalla seurata toimintaa ja liikkua. On olemassa myös oikotie, jos mikrofonia ei ole tullut hankkineeksi: jos haluaa olla yhteydessä vain yhden ihmisen kanssa, puhelimen handsfree pelastaa tilanteen. Soitto SL-kaverille ja linja auki sen aikaa kun tutkii yhdessä paikkoja. Tämä on usein jopa näppärämpää kun voice chatin käyttäminen, koska kädet jäävät täysin vapaiksi, ei tarvitse klikkailla edes voice chat –nappulaa.

SL-käyttäjien kuumin puheenaihe on viime aikoina ollut uusi Second Life –selain, SL-viewer 2. Se poikkeaa huomattavasti vanhasta selaimesta, ero on jotakuinkin samanlainen kuin hyppäisi vanhasta Windows-käyttiksestä uusimpaan tai Microsoftista Appleen… Uusille käyttäjille, jotka eivät vanhaa selainta tunne, uudistus lienee vain hyvä. Uusi selain on melko käyttäjäystävällinen pienistä kauneusvirheistään huolimatta ja jos tutustuu päätoimintoihin ohjesivuja lukemalla tai tutorialeja katsomalla, selaimen ottaa haltuun suht nopeasti.

Uuden selaimen kohuttu ominaisuus, shared media, on iso juttu juuri opiskelun ja työnteon kannalta. Mihin tahansa objektiin on mahdollista kohtalaisen helposti upottaa esimerkiksi nettilinkkejä tai videokuvaa joita voi käyttää ja selata Second Lifen sisällä.

Second Lifen omistajayhtiössä Linden Labissa on jälleen tehty muutoksia, aiempi CEO Philip Linden (Philip Rosedale) on tullut takaisin. Rosedale kertoo, että ykköstavoitteena on saada Second Lifesta entistä käyttäjäystävällisempi.

We need to simplify and focus our product priorities -- concentrating all our capabilities on making Second Life easier to use and better for the core experiences that it is delivering today.
(Lähde: Second Life Blogs: Returning to the Lab)

Jos Second Lifessa aikoo tehdä jotain ihan oikeasti eikä vain piipahdella, selaimeen tutustumisen lisäksi kannattaa opetella liikkumaan ja käyttämään kameraa. Etenkin jälkimmäinen helpottaa kakkoselämää kummasti. Avatarta ei ole pakko kävelyttää joka paikkaan; hänet voi viedä vaikkapa kauppaan ja zoomailla esillä olevia tavaroita kameralla, ei siis ole pakko liikuttaa avatarta erikseen jokaisen kyltin ja kohteen luokse. 3D-hiiren flycam-toiminnalla zoomailusta tulee vieläkin nautittavampaa.

Esineiden liikutteleminen, hankittujen tuotteiden purkaminen, pukeminen ja käyttäminen ovat opittavien asioiden listalla heti kolmantena. Rakentamisen alkeet ja scriptien muokkaaminen ovat nekin kullanarvoisia taitoja. Kaiken tämän opetteleminen vie kuitenkin tunteja, päiviä, viikkoja. Valitettavasti. Linden Lab tekee varmaan parhaansa, mutta sitä odotelessa Second Life –käyttäjien on löydettävä oikoteitä nopeuttaakseen sopeutumista virtuaalielämään. Tutorialit ja keskustelupalstat ovat tässä hyvä apu, mutta kaikkein parhaiten asiat oppii vain tekemällä ja kokeilemalla.

Lisäksi - koska omaa erikoisalaani Second Lifessa on avatarten muokkaaminen ja stailaaminen - olen vakuuttunut, että oman avattaren ulkomuoto ja olemus vaikuttavat suuresti siihen, millaiseksi kakkoselämä muodostuu. Ei niin, että isorintaisena barbiena tai hau’ista pullistavana adoniksena saisi enemmän huomiota, vaan niin, että omaa persoonaasi mallintavalla avattarella koet itse viihtyväsi paremmin. Ihan sama juttu kuin reaalimaailmassakin: kun tunnet olosi varmaksi, on helpompi ottaa tilanteet haltuun. Opiskellen, töitä tehden, avattariin (ihmisiin) tutustuen.

Ulkona on helle, mutta tämä cyborgi katoaa nyt virtuaalimaailmaansa. Asetun valkoisen taivaslaatikkoni työpöydän taakse ja suunnittelen tulevia kuvauksia.

Lainaus

Machinima, monipuolista mikroelokuvaa

Minni Niemelä — Mon, 03 May 2010 15:51:35 +0000

Löysin machinimat loka-marraskuussa 2009. Perehdyttäjänäni kone-elokuvaan toimi loistava Second Life –blogi New World Notes, jonka seuraamista suosittelen kaikille SL-kiinnostuneille. Blogi esittelee säännönmukaisesti myös machinimafilmejä ja sen vinkkaamana löysin ensimmäiset machinimasuosikkini.

Machinimaa voi ajatella köyhän miehen elokuvamuotona – onhan mahdollista vääntää machinimapätkä kokoon ihan ittekseen – mutta näen sen ennen kaikkea uutena ilmaisuvälineenä ja taidemuotona, jossa riittää genrejä jokaiseen makuun. Koska pidän itseäni ns. sisällöntuottajana – anteeksi ruma sana – minua ovat aluksi innostaneet eritoten tarinalliset, käsikirjoitetut machinimat (Princess and the Pea, A Woman's Trial). Nyttemmin olen katsonut paljon myös kokeellisempia machinimoja (Boundless, No Color), ne uppoavat ajatusten virittäjänä ja silmäkarkkina. Machinima voi ottaa myös kantaa (The French Democracy) tai opastaa, raportoida, promota. Machinima taipuu moneksi ja sitä näkyy yhä enemmän, sitä mukaa kuin uusia käyttötarkoituksia keksitään. Machinima on jo selkeästi irtaantunut lähtökuopistaan, pelien taltioimisesta. Mm. Shanghain 2010 World Expossa on esillä myös machinimafilmejä.

Olen vielä kaukana parhaiden machinimaattoreiden tasosta, mutta lyhyessä ajassa on silti tapahtunut paljon. Tein lähes kylmiltään Yle Tulevaisuus Labille Kummitustalo-machiniman, jonka päätarkoitus oli esitellä Ylen omaa Second Life –edustustoa. Kyseinen paikka on ns. vaihtolavaste, holodeck, jossa yleläiset voivat vapaasti harjoitella SL-elämistä ja myös kuvaamista. Kummitustalo on harjoitustyö, ei täysin onnistunut, mutta lähtötasoon (lähes nolla) nähden varsin kelpo tuotos.

Heti kohta Kummitustalon valmistumisen jälkeen osallistuin helmikuun alussa työryhmän toisena jäsenenä - sain innostettua vanhan ystävän machinimointiin mukaan - Opetusministeriön ja AVEKin Digidemo-pitchauskilpailuun , jossa esittelimme konsepti-idean opetuksen lisämateriaaliksi tarkoitetusta machinimasta. Työnimellä ”Machinimaa muksuille ja murkuille” kulkenut ideamme valittiin 70 pitchatusta ideasta 20 palkitun joukkoon. Tässä vaiheessa teimme jo ystävän kanssa täyttä häkää ensimmäistä yhteistä machinimaamme, Tuskaa. Se perustuu Edith Södergranin samannimiseen runoon ja on perinteinen kolmiodraama. Päätimme jo suunnitteluvaiheessa että emme kikkaile, keskitymme tarinaan. Tuska on kaikessa yksinkertaisuudessaan (tekeminen ei sitä kyllä ollut…) kerännyt kehuja, myös ammattimaisilta tai lähes ammattimaisilta machinimaattoreilta. Se on helppoutensa ansiosta kiinnostanut myös machinimaa tuntemattomia katsojia.

Tuskan valmistuttua kehitimme toisen machinima-konseptin, joka sai huhtikuussa AVEKin Digidemo-valtionavustuksen. Tähän konsepti-ideaamme liittyen valmistelemme parhaillaan kahta musiikkimachinimaa kalifornialaiselle laulaja-lauluntekijä Beth Thorneylle. Teemme biisit Still can’t hide (2010) ja Done (2006). Käsikirjoitukset molempiin valmiina, alustava kuvaussuunnitelma toiseen, tällä hetkellä on käynnissä avatarten stailaus kuvauksia varten. Näissä pätkissä aiomme kokeilla myös uusia kuvausjippoja, mm. käsivaralla kuvaamista suoraan ruudulta, joka on juuri nyt machinimarintamalla Se Juttu. Tuloksen on oltava musiikkivideomainen ja biisejä tukeva, mutta ei niitä suoraan kuvittava.

Kun kerron machinimasta ja ympäristöstä (Second Life) jossa sitä kuvaan, joudun lähes aina selittämään jokaisen käyttämäni termin; machinima, virtuaalimaailma, avatar. Avattarilla toimiminen ja virtuaalimaailmassa kuvaaminen ovat asioita, joita ei voi kovin nopeasti selittää auki ja moni käsittääkin machiniman jonkinlaisena animaation muotona. Kone-elokuva on kätevä sana, mutta sekään ei kuvaa machinimaa riittävästi. Kuvaisiko sanapari kolmiulotteinen kone-elokuva sitä hieman paremmin?

Toinen asia mihin törmään jatkuvasti on se, että virtuaalimaailmassa toimiminen käsitetään todellisuuspaoksi. Olen kenties jo liian sisällä virtuaalissa voidakseni ymmärtää ajatusta; minulle virtuaalimaailma alkaa olla todellisuutta siinä missä tämä ns. reaalitodellisuuskin. New Worl Notes puhuu paljon mixed realitysta, siitä miten reaalimaailma ja virtuaalinen maailma limittyvät. Ihmiset virtuaalissa ovat todellisia ihmisiä, eivät pikselimössöä. Jokaisen avatarilmentymän takana on aina lihaa ja verta. Vainoharhaisuudella ei etene: kannattaa olla avoin ja vastaanottavainen, siten virtuaalielämästä (ja kaikesta sosiaalisesta mediasta) saa enemmän irti. Olen tutustunut huikeisiin persooniin, ensin avattarina, myöhemmin myös todellisina niminä ja kasvoina joiden kanssa pidän säännöllisesti yhteyttä Second Lifen ulkopuolella. Itse asiassa tutustumisen jossain vaiheessa virtuaalimaailman virikkeisyys alkaa häiritä ja yhteydenpitoa on helpompi jatkaa muulla tavoin, chateissa, puhelimitse, sähköpostitse.

Ystäväni nimitti minua avantgardistiseksi löytöretkeilijäksi (hih!), jonka seikkailut Second Lifessa ja sen seurauksena syntyvät machinima-kartoitukset tekevät virtuaalisia maisemia tutummiksi muillekin. Toivon näin. Olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuudessa avattaret yleistyvät ja naamakirjat yms. ovat enemmän tai vähemmän kolmiulotteisia. Lisätyt todellisuudet lisääntyvät ja yhdistävät ihmisiä uusilla tavoilla. Kommunikointi lisää ymmärrystä ja maailma pelastuu! No, oikeasti kaiken ei tarvitse olla ihan näin vakavaa ja ylevää korkealentoa… minulle machinima on mediamuoto, jonka katsominen on antoisaa ja sen parissa puuhasteleminen on sekä hauskaa että haastavaa. Ja eritoten kaikenlaisen mikroviestinnän yleistyessä se on mitä mainioin liikkuvan kuvan mikroilmaisuväline. Kohtalaisen kevyt tuottaa, helposti jaeltava, nopea katsoa.

Tälle ai-laav-machinima-vuodatukselle on erittäin pätevä syy: teen Ylelle aikavälillä toukokuu-syyskuu kuusiosaisen machinimasarjan joka esittelee suomalaisia Second Life –toimijoita. Postailen Aikaleima-blogiin juttuja sarjan edistymisestä, seuraava merkintäni (jo toukokuun aikana) kertoo yksityiskohtaisemmin tulevan sarjan yksittäisistä osista. Ennen sitä… katsokaa ihmiset machinimaa, voitte yllättyä siitä miten taipuisa mediamuoto se on.

Lainaus

Machinima - historia ja nykyisyys - seminaari YLE Areenassa

Tuija Aalto — Wed, 17 Feb 2010 16:01:41 +0000

Tulevaisuus Lab järjestää seminaarin machinimasta ensi keskiviikkona 17.2. Nelituntisessa seminaarissa ovat äänessä tutkija Olli Sotamaa Tampereen yliopistosta, it-suunnittelija Juhana Mykrä Helsingin työväenoopistosta ja freelance-toimittaja Minni Niemelä. Etäyhteksiä otetaan lisäksi Ouluun, josta Ludocraftin AD Tomi Kujanpää kertoo pelifirman näkökulman virtuaalimaailmojen mahdollisuuksiin ja näyttää Tekesille tilaustyönä toteutettua Virtual Expoa.

Seminaari lähetetään suorana YLE Areenassa http://areena.yle.fi/live ja keskustelua käydään taustakanavilla Qaikussa ja Twitterissä.

Machinima ilmaisumuotona. Machiniman historia ja nykyisyyys

Keskiviikkona 17.2. klo 12–16

Avaus: Tuija Aalto, Kehityspäällikkö, Tulevaisuus Lab, YLE Uudet palvelut - miksi YLEä kiinnostaa machinima
12–13.30 Tutkija Olli Sotamaa Tampereen yliopistosta esittelee
machiniman erilaisia käyttötapoja ja pohtii, millaisia motiiveja niin machinima-elokuvien tekijöiden kuin peliteollisuuden toimijoiden parissa ko. ilmaisumuotoon liittyy

tauko

(noin) 13.45 Freelance-toimittaja Minni Niemelä: Näin syntyi Kummitustalo-machinima Second Lifessa (ks. blogikirjoitus aiheesta)
(noin) 14.30 Juhana Mykrä, IT-suunnittelija, Helsingin työväenopisto. Second Life -machinimat opetuksessa
(noin) 15.30 AD Tomi Kujanpää, Ludocraft: virtuaalimaailmojen
mahdollisuuksia. Virtual Expo (tilaustyö Tekesille).

Kokeilemme ihan omaksi opiksemme streamata tilaisuuden myös Second Lifeen EduFinlandin audiotorioon, mutta tarkoitus ei ole varsinaisesti järjestää virtuaaliseminaaria eikä emännöidä tilaisuutta ns. "in world". Älkäähän SL-avataret siis ihmetelkö jos sieltä streamia pukkaa mutta luennoitsijaa ei ole avatarina EduFinlandin auditoriossa puhujanpöntössä.

Lainaus

Kummitustalo-machinima opetti tekijäänsä

Tuija Aalto — Fri, 15 Jan 2010 16:37:57 +0000

Vapaa toimittaja ja tietokirjailija Minni Niemelä tarjoutui kokeilemaan Tulevaisuus Labin tilauksesta, miten ilman mitään kokemusta syntyy kone-elokuvaa eli machinimaa. Animaation aiheena on esitellä YLE Tulevaisuus Labin omaa nurkkaa Second LIfe -virtuaalimaailmassa.

Niemelä jakaa kokemuksiaan YLEn sosiaalisen median työkalut-blogissa:

"Työmäärä suhteessa valmiisiin minuutteihin on melkoinen, mutta silti täysin yhden ihmisen hallittavissa, jos vertaa vaikkapa animaation tekemiseen. Omalla kohdallani työtuntimäärää lisäsi se, että lähdin projektiin aika lailla kylmiltäni - alla oli vain kuvausharjoituksia ja keskeneräisiä teelmiä. Edes itse kuvaaminen ei ollut ihan räpylässä.

Tehdessäni opettelin 3D-ympäristössä kuvaamisen mekaniikan (vaatii hieman sorminäppäryyttä ja etukäteissuunnittelua), ohjelmat (Fraps) ja leikkaamista (Adobe Premiere Pro). "

Kummitustalo, koko nimeltään YLE Tulevaisuus Lab ja Holodeck valmistui Second Life -virtuaalimaailman EduFinland IV-saarelle parahiksi pyhäinpäiväksi. EduFinland on suomalaisten oppilaitosten keskittymä yhdelle alueelle.

Lainaus