Blogit - ulkopolitiikka

Avartakaa näkökulmaa poliitikot

laitinen_yle — Wed, 01 Dec 2010 22:03:52 +0000

Kun talouskriisit riepottelevat Eurooppaa ja lähestyvät vaalit hallitus- ja oppositiopuolueiden välejä, niin kaikkien poliitikkojen kannattaisi lukea juuri julkistettu Suomen ulkoministeriön tulevaisuuskatsaus 2010: SUOMEN ULKOPOLITIIKKA 2020.

Miksikö? Siksi, että tieto lisäisi tuskaa sanoa mitä sattuu nykyisessä globalisoituneessa, monenkeskisessä maailmassa. Ulkoministeriön virkamiestyötä tekemä katsaus avaisi paremmin silmiä huomaamaan miten riippuvaisia olemme ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassamme meistä yhä kauempanakin olevista tapahtumista.

Laaja turvallisuuskäsitys: Kriisejä pyritään torjumaan yhä kauempana.Kuva: YLE.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämä tuli mieleen kun lueskelin ulkoministeriön kymmenkohtaista tulevaisuuskatsausta Suomen ulkopolitiikkaan vaikuttavista keskeisistä kehitystekijöistä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Itse asiassa eivät nämä haasteet mitään uusia ole, jos maailman menoa on kohtuullisesti seurannut. Kaipa kansanedustajat seuraavat maailman muutosta muutenkin kuin kotipaikkakuntansa vinkkelistä. Samoinhan tekevät äänestäjätkin.

Poimitaan katsauksesta, joka löytyy kokonaisuutena täältä

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentId=200730&nodeId=23&...

muutamia sitaatteja mutusteltavaksi.

”Maailmantalouden riippuvuussuhteet ovat syventyneet, muuttaneet muotoaan ja muokanneet valtasuhteita uusiksi.”

Pankkikriisin vaikutusten leviäminen Yhdysvalloista ympäri maailmaa on hyvä esimerkki. Nykyinen EU – maiden talousahdinko pankki- ja valtiotaloudellisine ongelmineen toinen esimerkki. Eivätkö kaikki poliitikkomme ole tätä vielä oikein sisäistäneet, vaikka kaikki tapahtu silmien edessä?

”Alkaneella vuosikymmenellä Suomelta edellytetään entistä terävämpää kykyä vaikuttaa asioihin maamme rajojen ulkopuolella, aikaisessa vaiheessa.”

Siis mitenkä? Kansainvälisissä organisaatioissa kuten erityisesti EU, YK ja monet muut maailman järjestöt. Konfliktien hallinta on osa turvallisuutta kuten Afganistan. Mutta miten kauaksi oikein onkaan mentävä konflikteja hallitsemaan?

Unohtuiko Nato? Ei unohtunut.

”On tärkeää, että Suomi voi osallista omia turvallisuusetujaan koskevaan päätöksentekoon mahdollisimman täysipainoisesti ja vaikuttaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen muotoutumiseen.”

Miten voi vaikuttaa täysipainoisesti, jos ei olla Natonkin jäseniä?

”Nato on keskeisessä asemassa vaurauduttaessa uusiin uhkiin. Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämisessä sopivat yhteen Suomen ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Nato – jäsenyyden tulee siksi säilyä todellisena vaihtoehtona.”

Siitä huolimatta, että Venäjä sitä vastustaa kuten Naton laajentumista yleisestikin. Tosin Venäjä ei näe Natoa viimeaikaisten lausuntojen mukaan enää uhkana itselleen. Vastustaako siis Venäjä enää tosissaan Suomen Nato – jäsenyyttä?

Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän taloudellisen ja muun kanssakäymisen arvioidaan lisääntyvän. Optimistisen skenaarion mukaan kanssakäyminen lisääntyy voimakkaasti, jos Venäjän nykyjohdon vaatima modernisaatio etenee. Jos ei etene, niin kanssakäyminen lisääntyy joka tapauksessa, mutta ei niin voimakkaasti.

Ulkopolitiikka 2020 – katsausta lukiessa hahmottuu hyvin kuva kuinka monenlaisiin haasteisiin Suomen on vastattava ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikassa. Asiat olivat paljon helpompia hallita kun maailma on kaksinapainen ja Suomi veti päänsä pensaaseen suurvaltojen välisistä kriiseistä.

Maailma on muuttunut monella tapaa näistä jähmettyneen vakauden päivistä. Toivottavasti ulkopoliittinen johtomme pystyy myös muuttamaan ajatteluaan joustavasti maailman muutoksen mukana.

Lainaus

Ulkopolitiikan pehmeät ytimet

ainola — Tue, 19 May 2009 20:56:44 +0000

Antaako EU Suomelle sotilaallista turvaa? Heitimme kysymyksen vaalikoneessamme eurovaaliehdokkaille.

Tulos on selkeä "kyllä". Eduskuntapuolueiden ehdokkaiden ylivoimainen enemmistö, 70 prosenttia on kysymystä mietittyään tullut siihen tulokseen, että EU antaa Suomelle sotilaallista turvaa; päinvastaista väittää 30 prosenttia.

Meppiehdokkaiden jos keiden luulisi asian tietävän. Heistä peräti 70 prosentilla on korkeakoulututkinto ja puolueiden viisaat ovat prepanneet oppimattomammatkin.

Jotain outoa on silti siinä, mitä pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi esitellessään helmikuussa eduskunnalle hallituksensa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon.

”Euroopan unionilla ei ole yhteisen puolustuksen järjestelyjä”, Vanhanen sanoi.

Vaikuttaa aivan kuin että pääministeri ei olisi yhtä lujassa uskossa kuin euroehdokkaiden enemmistö.

Pääministeri tosin hieman loivensi näkemystään ja lisäsi Suomen ”lähtevän siitä”, että jäsenmaiden keskinäinen avunantovelvoite lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta.

Asiasta on kinattu Suomessa aina siitä asti, kun unionin konventti laati ensimmäisiä luonnoksia uudeksi perustuslakisopimukseksi - joka muuten yhä odottaa voimaantuloaan. Rähinää käytiin viimeksi presidentinvaalien yhteydessä kolme vuotta sitten. Tunteet ovat sittemmin laantuneet, kun on tullut muutakin ajateltavaa.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on parhaillaan eduskunnan mankelissa. Ulkoasianvaliokunnan mietintöä odotellaan muutaman viikon sisällä. Ainakin kaksi valiokuntaa on jo antanut omat lausuntonsa.

Kaivelin esiin valiokuntien papereita, joita on käytetty eduskunnan mietteitä laadittaessa. Aloin tuijottamaan presidentin kanslian toimittamia ”keskeisiä huomioita selonteon linjauksista ja prosessista”.

Huomiot oli kirjoittanut vielä helmikuussa kansliapäällikön virassa toiminut Jarmo Viinanen, mutta nopeasti saattoi huomata, että mielipiteet eivät välttämättä olleet yksin hänen. Sen verran topakkaa oli teksti.

Kirjoitusnäyte: ”Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa sekä puolustuspolitiikkaa.”

– Siis ei mitään turhantarkkoja viittauksia perustuslain pikku huomautukseen siitä, kenen kanssa yhteistoiminnassa presidentti ulkopolitiikkaa johtaa – tai siis ulkopolitiikkaa SEKÄ puolustuspolitiikkaa.

Linnan teksti on paikoin yhtä ytimekäs kuin sirpaleammus, kaikkiaan 23 asiakohdan luettelo. Luulen, että sitä käytetään valumuottina presidentin puheiden kirjoittajille.

1980-luvun jälkikekkoslaisen toimittajakoulutuksen saaneena aloin vertailla presidentinlinnan huomioita ja pääministerin puhetta. Olisiko niissä sävy- tai jopa painotuseroja?

Sävyero löytyy eurovaalikoneessammekin sivutusta EU:n turvallisuuspoliittisesta merkityksestä.

Pääministeri Vanhasen mukaan ”Jäsenyys Euroopan unionissa on Suomelle perustavanlaatuinen turvallisuuspoliittinen valinta.”

Linnan mukaan ”jäsenyys Euroopan unionissa on keskeinen/tärkein osa Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisua”.

Valtiolaivamme kipparit kuvaavat myös suhtautumistamme Venäjään hieman eri tavalla.

Vanhanen: ”Suomen edun mukaista on Venäjän sitoutuminen jatkuvaan kehittymiseen demokratiana, ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona ja markkinatalousmaana.”

Linnan mukaan ”Suomen tavoitteena on Venäjän sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja instituutioiden toimintaan globaalin vastuun tuntien ja kansainvälisen oikeuden periaatteita kunnioittaen”.

Hiuksia voisi halkoa muutamasta muustakin kohdasta, mutta selkein painotusero löytyy siitä, mitä instituutiota valtiojohdon edustajat painottavat turvallisuuden takaajana.

Linnan tiiviissä muistiossa ensinnäkin määritellään kolme eri kertaa Suomen turvallisuuden missio: se on vakauden edistäminen.

1) ”Suomi edistää turvallisuuttaan parhaiten vakautta edistävällä politiikalla”,
2) selonteko antaa hyvän pohjan ”vakautta edistävän politiikan harjoittamiselle” ja
3) ”Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistäminen on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeinen tavoite”.

Vakauden tärkein lenkki, rauhan ja turvallisuuden tuki ja turva on Linnan mukaan YK ja sen turvallisuusneuvosto.

Pääministeri Vanhanen mainitsee ”vakauden edistämisen” vain kerran, ja sen hän liittää Natoon: ”Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat yhteensopivat Suomen ja Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kanssa.”

Pääministerin ja presidentin jännitteet ani harvoin tulevat julki. Paineet puretaan – jos puretaan – visusti muurien takana.

Olen antanut kertoa itselleni, että Vanhasella olisi kuitenkin jäänyt hampaankoloon huhtikuun alussa pidetystä EU-USA –kokouksesta, jossa unionimaiden vallanpitäjät tapasivat Barack Obaman.

Presidentti ja pääministeri eivät kyenneet sopimaan edustautumisestaan kokouksessa eikä valtioneuvosto poikkeuksellisesti nimennyt kokousvaltuuskuntaa. Molemmat valtionpäämme lähtivät kokoukseen nk. virka-asemavaltuuksin tai siis ilmoittivat isännille kumpikin tahoiltaan tulevansa, että tietävät varata kaksi lautasta.

Ministeri Christoffer Taxellin vetämä parlamentaarinen työryhmä yrittää keksiä keinot perustuslain uusimiseksi. Sdp:n vastahangan vuoksi presidentin valtaoikeuksiin ei oikein tohdita kajota.

Jokin asia voi kuitenkin muuttua. Vanhasen sanotaan ilmoittaneen komitealle, että sen on ratkaistava ainakin kahden lautasen ongelma.

Odotettavissa on kihelmöivän jännitteinen syksy, kun valtaoikeuksien uudet tekstit tulevat julki.

Lainaus

Presidentin vallan karsiminen yhä hikisempi savotta

Ari Hakahuhta — Thu, 05 Mar 2009 16:58:22 +0000

Hallituksen, palkansaajien ja opposition eläkekiistan varjossa SDP naulasi keskiviikkona Helsingin työväentalon oveen teesejä myös presidentin ulkopoliittisesta vallasta. SDP:n jäsenkyselyyn pohjautuva kannanotto merkitsee yhä risukkoisempaa savottaa hallitukselle.

- Vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan selkeyttää, sanoo SDP:n kannanotto.

Ei siis tukea merkittävälle presidentin ulkopoliittisen vallan karsimiselle. Sen sijaan SDP olisi valmis kaikilla muilla tavoilla parantamaan presidentin ja hallituksen ulkopolitiikan hoidon sujuvuutta. Vähäisempiin perustuslain muutoksiin SDP:ssä on valmiutta.

Nykyisessä perustuslaissa lukee, että "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa."

SDP:lle näyttäisi riittävän, että tulevaisuudessakin toimittaisiin niin kuin vuoden 2000 perustuslaissa lukee. Todellisen yhteisen linjan hakemista SDP lisäisi valtioneuvostolakia muuttamalla ja täsmentämällä yhteistoimintamuotoja. Silloin tähän ulkopolitiikan toimivaltajakoa kuvaavaan lauseeseen ei tarvitsisi puuttua. SDP haluaa, että presidentillä olisi aitoa toimivaltaa ja uskottavuutta ulkopolitiikassa. SDP:n toive on, että presidentti ja hallitus tulevaisuudessakin tekevät ulkopolitiikan suuret linjaratkaisut yhdessä.

Käytäväpuheissa innokkaimmat perustuslain muutoksen kannattajat olisivat valmiita kääntämään tuon ratkaisevan lauseen toimijat toisin päin: siis ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa.

Keskustasta riippuu paljon, SDP:n ei anneta määrätä tahtia
Oikeusministeri ja hallitus tuskin marssivat perustuslain uudistamisessa SDP:n tahdissa. Hallituspuolueet voisivat halutessaan tehdä perustavanlaatuisempia muutosehdotuksia presidentin valtaoikeuksiin. Siis riisua ulkopoliittista valtaa. Nykyisessä eduskunnassa riittäisi yksinkertainen enemmistö muutoksen ensimmäiseen vaiheeseen. Seuraavassa eduskunnassa tarvittaisiin muutosten toteutumiselle kahden kolmasosan enemmistö. Välissä käytäisiin eduskuntavaalit ja hallitusneuvotteluissa ratkaistaisiin kavennettaisiinko presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia vai ei.

Hallituksesta Kokoomuksella, Vihreillä ja RKP:llä on vakaa tahto SDP:tä merkittävämpiin muutoksiin. Paljon riippuu Keskustasta. Viime kesän puoluekokouksessa pääministeri Matti Vanhanen toivoi puolueiden laajaa yhteistyötä muutoksiin. Keskustan on jossain vaiheessa viestitettävä perustuslakimuutoksia valmistelevassa työryhmässä, pitääkö Keskustan mielestä kaikkien kolmen suuren puolueen olla yhtä mieltä muutoksista.

Poliittinen perinne voi tosin hidastaa hallituksen intoa. Yleensä perustuslakiuudistuksissa on pyritty laajaan, hallitus-oppositio -rajan ylittävään yhteisymmärrykseen.

Yhden hallituslähteen mukaan meno esimerkiksi EU:n huippukokouksissa ei kuitenkaan saisi jatkua nykyisellään: presidentti, pääministeri ja ulkoministeri eivät voi jatkuvasti tapella käytävällä, ketkä kaksi istuvat kokoussalissa.

Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja, YLE Uutiset

P.S. Lue myös aiempi blogini tammikuun lopulta: Valtaa jaetaan eduskuntaryhmissä.

Lainaus

Ministerin mielenkiintoinen tiedotuspolitiikka

Kati Juurus — Thu, 23 Oct 2008 07:44:41 +0000

Osallistuin keskiviikkona varsin poikkeukselliseen ministeri Paavo Väyrysen tiedotustilaisuuteen. Tilaisuudella oli kaksi aihetta. Toinen oli kutsun mukaan tämä: ”ministeri Väyrynen kommentoi viime viikkoisen Namibian matkan valossa YLE:n MOT-ohjelman 6. lokakuuta esittämiä väitteitä liittyen EPA-kauppasopimuksiin sekä Namibian ja Suomen välisiin suhteisiin.”

Väyrynen toi tiedotustilaisuudessa esiin sen verran outoja väitteitä omasta ohjelmastani erityisesti ja MOT:sta yleensä, että pitänee selvittää asiaa vielä tässä.

Väyrysen mukaan Namibian pääministeri oli pahoitellut ohjelmaa Väyrysen käydessä Namibiassa. Pääministeri Nahas Angula esitti ohjelmassa hyvin kriittisiä kommentteja liittyen EU:n ja kehitysmaiden välisiin kauppasopimusneuvotteluihin. Samanlaista kritiikkiä hän on esittänyt myös afrikkalaisissa medioissa. Mielenkiintoista, että juuri Suomen tv:ssä esitetty ohjelma (jonka käsikirjoitukseen pääministeri Angula oli Väyrysen mukaan perehtynyt) sai Angulan katumapäälle.

Pyysin myös ministeri Väyryseltä haastattelua ohjelmaa varten. Hän kieltäytyi aikataulusyihin vedoten. Tiedotustilaisuudessaan hän kuitenkin kertoi, että kieltäytymisen syy on se, että hän ”kyllä tietää miten näitä MOT-ohjelmia tehdään”. Korostettakoon nyt vielä tässä, että tämänkin ohjelman tekoon liittyi toimittajan kuukausia kestänyt perehtyminen monimutkaiseen EPA-kauppaneuvottelukäytäntöön, lukuisia kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden taustahaastatteluja, eri maiden kokemuksien selvittämistä jne. Sen jälkeen tehtiin haastettelut.

Väyrysen haastattelu tapahtui lopulta hänen erään tiedotustilaisuutensa lopuksi. Eilisessä tiedotustilaisuudessa ministeri Väyrynen tuntui olevan erityisen tuohtunut siitä, että hänelle ei ollut ennalta kerrottu, että haastattelussa käsiteltäisiin Namibiaa. (Vain yksi kysymys koski Namibiaa, jonka pääministerin Väyrynen oli muutamaa kuukautta aiemmin Suomessa tavannut).

Väyrynen kritisoi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan mm. sitä, että ohjelmaan oli otettu mukaan hänen lausuntonsa, josta kävi ilmi, ettei hän muistanut mitä oli puhunut kauppasopimusneuvotteluista Namibian pääministerin kanssa. Tuolloin, haastattelun jälkeen, Väyrynen vielä pahoitteli minulle, ettei ollut voinut valmistautua kysymyksiin. Eilisessä tiedotustilaisuudessa ääni oli toinen: ”Ohjelmassa annettiin ymmärtää, että minä en tiedä. Kyllä minä tiedän”, Väyrynen ilmoitti..

Asiavirheitä Väyrynen ei pyrkinytkään osoittamaan ohjelmassa. Hän ei ole ollut toimitukseen yhteydessä ohjelman jälkeen eikä vaatinut minkäänlaista oikaisua. Tiedotustilaisuudessa hän toi esiin, että ohjelma oli hänen mielestään huono, hänellä ”olisi siitä paljonkin negatiivista sanottavaa”, se oli hänen mielestään vääristellen leikattu, ja että hänen mielestään oli väärin, että Namibia oli otettu ohjelmassa (ainoaksi) esimerkkimaaksi.

Ministeri Väyrysellä on täysi oikeus olla pitämättä ohjelmasta – tai olla eri mieltä namibialaisten esittämästä kritiikistä. Julkisen tiedotustilaisuuden järjestäminen ulkoministeriön tiloissa yhden ohjelman haukkumiseksi on mielestäni kuitenkin kyseenalaista käytöstä ministeriltä. Sen voi tulkita myös yritykseksi rajoittaa tiedotusvälineiden sananvapautta. Onneksi tapaus on toistaiseksi poikkeus.

Paavo Väyrysen haastattelu 6.10 lähetettyä ohjelmaa varten löytyy purettuna MOT:n nettisivulta.

Lainaus