Blogit - ikäsyrjintä

KKO pelasti kuluttajaviraston sukupuoleen perustuvalta syrjinnältä

laitinen_yle — Fri, 18 Mar 2011 22:02:14 +0000

Kun nykyisin ollaan kovin tarkkoja sukupuoleen kohdistuvasta syrjinnästä, niin tämä on kummallinen tosikertomus millä perusteella korkein oikeus kumosi 1996 alempien oikeusasteiden mielestä miestä syrjivän ratkaisun valittaessa toimittajaa Kuluttaja – lehteen.
Jos korkein oikeus ei olisi tullut apuun, niin kuluttajavirasto ja sen lehti olisivat joutuneet hyvin kiusalliseen asemaan, kun mukana oli myös ripaus miestä koskevaa ikäsyrjintää.

Kuva:YLE

Lopputuloksen kannalta tragikoomista on, että korkeimman oikeuden ratkaisu samalla laajensi työnantajien mahdollisuuksia palkata toimeen melkein kenet tahansa, jos tehtävä määritellään riittävän väljästi.

Miten niin tragikoomista? Siksi, että kantajana oli ammattiliitto, Suomen Sanomalehtimiesten liitto, nykyisin Journalistiliitto.

Minua aikanaan koskeneet paperit sattuivat käteeni laatikoitani penkoessani. Kun näistä 1990 – luvun tapauksista on aikaa jo viitisentoista vuotta, niin voin jo suhtautua koko juttuun huvittuneesti.

Toisaalta tapahtumilla on yhä ajankohtaisia yhtymäkohtia tämänhetkiseenkin työelämään. Miten ammattitaitoa valintatilantessa arvioidaan? Tippuuko hakija, jos on ylikoulutettu tai liian kokenut kyseiseen tehtävään?

Ikäkin on tärkeä. Eikö työyhteisön keski-ikää vanhempi olekaan sovelias tähän yhteisöön? Tulisiko kokeneesta henkilöstä uhka asemaansa pelkääville pikkupäälliköille?

Aloitetaan kuitenkin alusta. Elettiin vuotta 1992 ja kuluttajaviraston Kuluttajatietoa viranomaisjulkaisusta haluttiin kehittää ihan oikea lehti. Siis tämä nykyinen Kuluttaja.
http://www.kuluttaja.fi/fi-FI/

Olin työtön kun silloiselta Uudelta Suomelta olivat loppuneet rahat. Enpä ollut ainoa. Työpaikkoja vain oli peräti harvassa, kun lama iski täydellä teholla Suomeen kuin tsunami nyt Japaniin.

Minulla, silloin 48 – vuotiaalla, oli yli 20 vuoden kokemus enemmän ja vähemmän vaativista sanomalehtimiehen tehtävistä aina päätoimittajuutta myöten. Sanomaosakeyhtiön toimittajakoulukin oli käyty, mutta valtiotieteen opinnot jääneet kesken kuten niin monelta toimittajalta siihen aikaan.

Kuluttaja-lehden paikkaa haki myös minua huomattavasti nuorempi, paljon vähemmän kokemusta omaava nainen, jolla oli kuitenkin akateeminen loppututkinto. Hänet valittiin etukäteissuunnitelmien mukaan, koska hän oli avustanut säännöllisesti lehteä.

Silloinen Sanomalehtimiesten liitto ja kova juristinsa Pirkko Pesonen lähti ajamaan asiaani, koska haluttiin selvittää mitä käytännössä tarkoittaa toimittajan täysi ammattitaito. Tehtävään edellytettiin ainoastaan tätä, ei muuta. Myös tasa-arvolain mukaisen sukupuolisen syrjinnän mahdollisuus kiinnosti.

Helsingin raastuvanoikeus ja Helsingin hovioikeus antoivat kuluttajavirastolle odotetusti langettavan tuomion. Virasto sai kuitenkin valitusluvan korkeimpaan oikeuteen.

Kiistaksi nousi onko työssä hankittu laaja, monipuolinen kokemus valintaperusteena painavampi peruste kuin akateeminen, teoreettinen loppututkinto, jota ei edes edellytetty, ja toista hakijaa selvästi vähäisempi ja suppea-alaisempi kokemus.

Ikänikin (silloin 48 v.) vaikutus tuli ´raskauttavana´ asiana selvästi esiin lehden silloisen toimitussihteerin todistajalausunnosssa. Tosin tämä pöytäkirjalausunto ihme kyllä sivuutettiin kokonaan oikeudessa:
”...ja varsinkin, kun meillä on päätoimittaja, joka on 34 – vuotias ja sitten minä itse (silloin 36 – 37 v.), niin kyllä sanoisin. että siihen työympäristöön sopisi paremmin nuorempi henkilö.”

Sekin perustelu sivuutettiin, että määräaikainen, alle vuoden mittainen työsopimus tehtiin pelkästään budjettiteknisistä syistä. Tarkoitus oli kehittää lehteä kuten ilmoituksessa kerrottiin, antaa sille rahaa ja vakinaistaa toimittaja seuraavassa budjetissa kuten myös tehtiin.Kuluttaja - lehti onkin nykyisin kunnon lehti.

Oikeuskäsittelyn edetessä lopulta korkeimpaan oikeuteen saakka kävi selväksi kuinka teoreettisesti oikeuslaitoksen huipulla ajatellaan. Yhä enemmän sai painoa akateeminen tutkinto, jolla lehden tuotetestien ja muiden varsin vaatimattomien toimitustöiden tekemisen kannalta ei paljoa merkitystä ollut.

Käytännössä me molemmat hakijat, nainen ja minä, olimme ylikoulutettuja ja kokeneita lehden avoinna olevaan vaatimattomaan tehtävään. Nykyisin koulutustason yhä vain noustua tällaisia tilanteita on yhä enemmän.

Huomasin myös hierarkisen vaaran, jota en silloin ymmärtänyt. Kun Kuluttaja-lehti ilmoitti julkisesti haluavansa kehittyä kunnon julkaisuksi, niin minä onneton entisenä päätoimittajana kehuin valitsijoilleni kuinka innokas olin olemaan mukana tässä lehden kehittämisessä.

Virhe, virhe. Minun olisi pitänyt kertoa olevani kiinnostunut vain tuotetesteistä, koska tällaista tekijää he halusivat. Totta kai erilaiset testitkin kiinnostivat, sehän on osa normaalia toimitustyötä tällaisessa lehdessä.

Byrokraattisessa virastossa laaja-alainen innokkuuteni nähtiin kuitenkin uhkaksi. Viraston päätökset tehdään ylhäällä, siellä paukutetaan rumpua, jonka tahtiin alaiset marssivat kiltisti.

Vähän samaan törmäsin myöhemmin YLE:ssäkin työskennellessäni. Älä ajattele liian laaja-alaisesti, sellainen ajattelu on varattu muille kuin tavallisille työntekijöille.

Sellaisenkin ennakkoasenteen huomasin oikeusprosessin kuluessa, että ammattitaitoisen toimittajan mukautumiskykyyn ei uskottu. Saman olen kyllä havainnut muuallakin. Jos olet tehnyt jotakin työtä jonkin aikaa, niin kohta esimiehet eivät usko sinun muuta osaavankaan.

Antakaa ihmeessä rohkeasti uusia mahdollisuuksia. Havaitsette pian kuinka alaisestanne puhkeaa kuin uusi kukkanen.

Tässä kuluttajaviraston oikeusprosessissa korkein oikeus lopulta pelasti viraston pulasta ja kumosi alempien oikeusasteiden tasa-arvolain sukupuolista syrjintää koskeneet tuomiot.

Lehteä avustanut nainen valittiin jo aiemmin tehtävään kuten minun oli heti ensi tapaamisessa annettu ymmärtää, vaikka en sitä heti uskonut.

Harmi kun en koskaan ehtinyt tutustua kilpakumppaniini. Olisi voinut olla vaikka kuinka mukava ihminen. Nyt hän on jo manan majoilla, joita kohti itsekin päivä päivältä lähestyn.

Korkeimman oikeuden tuomio
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1996/19960141?search%5Btype%5D=pi...
oli myös Sanomalehtimiesten liitolle pettymys.
”Täytettävää tointa koskevien kelpoisuusehtojen puitteissa kuluttajavirastolla on ollut oikeus tasa-arvolain vastaiseen syrjintään syylistymättä arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka se on parhaiten arvioinut edistävän työnantajan tarpeita.”

Tämän mukaan nykyisinkin eletään.

Luotanko sitten korkeimman oikeuden ratkaisuihin? Luotan ja en luota kuten moni muukin. Ylemmäksi ei enää Suomessa voi mennä. Onneksi on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jolta Suomi on saanut valitettavan monta langettavaa tuomiota.

http://www.echr.coe.int/ECHR/EN/Header/The+Court/Introduction/Informatio...

Lainaus

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

laitinen_yle — Wed, 27 Jan 2010 18:28:21 +0000

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni.

Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Minulla on tästä omakohtaisia käytännön kokemuksia toisin kuin hallintobyrokaateilla ja monilla poliittisilla päättäjillä. Kerrotaan siis miltä asiat näyttivät työttömän työnhakija näkökulmasta ennen ja nyt.

Paperille painettu sanomalehti Uusi Suomi lopetettiin loppuvuodesta 1991. Monenlaiset osaajat joutuivat etsimään uusia töitä aikana, jolloin Suomi aloitti huiman lamasyöksyn.

Olin silloin 47 – vuotiaana ensimmäistä kertaa eläessäni työtön työnhakija. Monipuolisesti kokenut, ammattitaitoinen toimittaja, jonka kunnossa ei ollut mitään vikaa. Ei yrittämisen halussakaan.

Hyvin pian kuitenkin selvisi, että lehtitaloissa oli keksitty ovi, joka aukeni vain ulospäin. Tätä kesti sittemmin vuosikausia, mutta sitähän en voinut tietää.... onneksi.

Nyt Suomessa eletään samankaltaista aikaa, vaikka uhkaavasta työvoimapulasta puhutaan. Toteutuukohan työvoimapula todella laajamittaisesti, vai onko lopulta työpaikkojakin niin vähän, että työvoimaa riittää aivan kohtuullisesti?

Eihän opettajiakaan tulevaisuudessa tarvita ikäluokkien pienentyessä niin paljon kuin nyt. Julkista sektoriakin yritetään supistaa kovalla kädellä. Toisaalta sairaita ja vanhuksia on yhä enemmän suurten ikäluokkien myötä.

Aivan ensiksi aloin tutustua työttömyys- ja sosiaaliturvaa käsittelevään säännösviidakkoon. Oli vähän kuin pakko.

Hyvin pian huomasin, että säännösviidakko tarjosi loistavia jutunaiheita. Se oli ja on edelleenkin kuin Franz Kafkan satiirisista romaaneista. Jutut vain piti saada kaupaksi, työtön freelanceri kun olin.

Vuonna 1992 työttömyysturvajärjestelmä oli nykyistä armeliaampi. Työtön sai olla varsin rauhassa työtön, mutta nykyisin ei yhtä rauhassa. Ongelma vain oli, että järjestelmä passivoi, kuten vieläkin pääosin passivoi, mutta poliitikot ja viranomaiset eivät sitä myöntäneet.

Kun puhuin tästä silloiselle työministeri Ilkka Kanervalle, niin hän torjui kritiikkini:
- Et taida nyt oikein tietää.

- Itse et tiedä, minä elän järjestelmässä ja varmasti tiedän.

Siihen keskustelu loppuikin. Vasta vuosia myöhemmin poliitikot ja hallintobyrokraatit alkoivat vähän kerrassaan tunnustaa sosiaaliturvajärjestelmässämme olevan ns. kannustinloukkuja.

Näitä on vuosien mittaan yritetty purkaa, mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä. Työttömyysturva, toimeentulotuki ja monet muut tuet yhdessä muodostavat pirun nyrkin, jota ei ole pystytty aukaisemaan vieläkään.

Työnteko ja itsensä auttaminen ei edelleenkään aina kannata. Hyvä esimerkki näistä kafkamaisista säännöksistä on, että viimesijaisella eli toimeentulotuella olevan ei kannata ottaa lainaa vaikkapa vuokransa maksamiseen. Vippi katsotaan tuloksi ja se vähentää toimeentulotukea.

Itsensä auttaja joutuu vain yhä pahempaan suohon.

Joka tapauksessa kirjoitin näistä säännöskukkasista monta kirpeää juttua. Käänsin siis hassun byrokratian rahaksi. Myöhemmin YLE:stä töitä saatuani hyödynsin tietämystäni monta kertaa sosiaali- ja työvoimaministerien harmiksi Vallan vaiheilla – radio-ohjelmassani.

Miten sitten työttömään työnhakijaan 1990 – luvun alkupuolella suhtauduttiin? Samalla tavalla kuin nykyisinkin. Ei siinä mitään muutosta parempaan ole tapahtunt.
Vanhimmasta päästä ulos, työttömyysputkeen ja eläkkeelle. Putkea tosin yritetään nyt tukkia.

Nuorille työnhakijoille asetettiin ja asetetaan nytkin kohtuuttomia osaamisvaatimuksia. Ikäsyrjintäkin voi yhä hyvin. Nelikymppinen alkaa olla jo vanha, puhumattakaan viisikymppisestä.

Törmäsin myös mielenkiintoiseen työn saannin esteeseen. Olin liian kokenut. En kokeneena toimittajana ja 1988 lopetetun, kotkalaisen Etelä – Suomi – sanomalehden entisenä vastaavana päätoimittajana saanut edes kesätoimittajan paikkaa.

Miksikö en? Kaverini kertoi sisäpiirin tiedon: ei ne nuoremmat pikkupomot halua alaisekseen itseään kokeneempaa.

Eipä tässäkään muutosta ole tapahtunut. Seminaareissa puhutaan yhtä ja käytännössä toimitaan toisin. Samaa koskee tilannetta, kun potkuja aletaan jakaa. Nykyisin niitä tosin pehmennetään ´paketeilla´. Saat lisärahaa, jos lähdet nyt (tai muuten saat joka tapauksessa kohta potkut).

Kymmenkunta kuukautta enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina sinniteltyäni pääsin työllisyyskurssille. Meille työttömille opetettiin kuinka tietokoneella voi tehdä kaikenlaisia julkaisuja. Näin ehkä voisi työllistää itsensä yrittäjänä, meille kerrottiin.

Kurssin toisen päivän jälkeen sain tiedon, että hyvin vaatimaton radio-ohjelmaideani oli YLE:ssä hyväksytty. Jätin kurssin siihen paikkaa, kun sain edes vähän oikean työn syrjästä kiinni.

Desktop publishing – kurssi tuskin olisi kuitenkaan johtanut oikeaan työllistymiseen.

YLE:n syrjästä kiinni pääseminen johti lopulta työsuhteeseen ja päättyi aikanaan eläkkeelle. Silloin, helmikuussa 2009, uusi lama oli jo tulossa.

Hyvät työttömät työnhakijat. Ottakaa nirsoilematta vastaan entiseen verrattuna pienipalkkaisetkin työt, jos vain jotakin saatte. Tekeminen on aina parempi kuin mitään tekemättömyys. Sitä ei koskaan tiedä mihin kaikki elämässä johtaa.

Lainaus