Kekkosen ajan itsesensuuria: lehmiä vihaava päätoimittaja

Matti Rämö — Sat, 06 Nov 2010 19:20:11 +0000

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) julkaisee työntekijöilleen henkilökuntalehteä Matkaketju. Minulta tilattiin lehteen juttu. Sain vapaat kädet artikkelin aiheen suhteen. Aikomukseni oli kirjoittaa yhteisen tilan käytöstä, eli pyöräilijöiden ja autoilijoiden rinnakkaiselosta. Nelisen viikkoa sitten näkökulmani hieman tarkentui, kun linja-auto töytäisi pyöräni nurin.

Olen linja-autonkuljettajan poika ja itsekin ajanut sekä kuorma- että linja-autoa, eli linja-autonkuljettajan arki on kohtuullisen tuttua. Siispä kirjoitin jutun, jossa toin esiin pyöräilijän ihmetyksen, mutta ryhdyin myös analysoimaan, miksi yli 50-vuotiaalle linja-autonkuljettajalle on voinut sattua niin alkeellinen virhe, että ohitustilanteessa loivassa kaarteessa hän keilaa tavallisella peränylityksellä nurin pyöräilijän.

Juttu lähtee siitä, että ihmettelen ensin miksi tällainen onnettomuus sattuu minulle juuri kotinurkilla: ”Olen viimeisen neljän vuoden aikana polkenut noin 60 000 kilometriä, joista 20 000 matkoillani Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Olen selvinnyt naarmuitta hankalista suurkaupungeista, kuten Rooma, Napoli, Tunis, Delhi, Mumbai, Bangkok, Saigon. Miksi onnettomuus sattuu juuri kotinurkillani?”

Sitten kerron lyhyesti tapahtuman kulun, josta on vielä tarkempi selvitys 16.10, julkaistussa blogissa. Yksiselitteinen johtopäätös on se, että kuljettaja on tehnyt alkeellisen virheen. Tätä faktaa tuskin edes taitavat HSL:n juristitkaan saisivat muutettua missään oikeusistuimessa. Mutta tapaushan ei siis edennyt virallisesti mihinkään, koska nousin ylös ja poljin päätepysäkille ja huusin raivoni kuljettajalle, ja näin että hän ymmärsi tuskani ja ahdistui itsekin virheestään. Se riitti minulle. Osasin asettua linja-autonkuljettajan asemaan, enkä lähtenyt viemään asiaa eteenpäin.

En edes ryhtynyt laskuttamaan ajohousujen repeämästä, joka tuli polveen, vaan tyydyin liimaamaan nailonpaikan reiän päälle. Sitä paitsi tiedossa oli tämä tilatun artikkelin mahdollistama puheenvuoro suoraan kohderyhmälle, sillä Matkaketjun 6000 lukijan suurin ryhmä ovat linja-autonkuljettajat. Eli parin euron nailonpaikka olisi mitätön korvaus verrattuna tähän puheenvuoron mahdollisuuteen (yksi kollegoistani tosin oli sitä mieltä, että olisin voinut laskuttaa aivan uudet housut kuljettajalla).

Sitten kirjoittamassani jutussa alkaa analyysi: ”Mutta miksi yli 50-vuotias kuljettaja tekee näin alkeellisen ajovirheen? Onko työpäivä liian pitkällä? Olen itsekin ajanut bussia 90-luvulla, ja tiedän, että jos päivä alkaa aamulla, voi keskittymiskyky heittelehtiä illalla, etenkin lähellä hiljaista päätepysäkkiä, kun kierros on jo melkein ohi. Onko liikennöinti kilpailutettu niin tiukaksi, että tauot ovat liian lyhyitä, ettei vessaankaan tahdo ehtiä, ja stressiä kertyy pitkin päivää? Värvätäänkö kuljettajakursseille väkeä pystymetsästä työllistymään? Ovatko kurssit kilpailutettu niin ohuiksi, ettei tarpeeksi monipuolista ajokokemusta kerry tarpeeksi, ja pitkien bussien peränylitykset pääsevät yllättämään kokemattoman kuljettajan?”

Sain Matkaketjun toimituksesta kommentin, että juttuni voisi loukata ja aiheuttaa pahaa mieltä ja että se vaatisi vähän pehmennystä. Tarjosin vaihtoehtoa, jossa poistetaan viittaus pystymetsästä värvättävään väkeen, ja kysyin kelpaako se. En saanut mitään vastausta toimituksesta. Kaksi viikkoa myöhemmin utelin tapauksesta sähköpostitse, jolloin kävi ilmi, että Matkaketjun päätoimittaja ei ole hyväksynyt juttua.

Siis eikö juttuni ollutkaan rakentava puheenvuoro sekä pyöräilijän että linja-autonkuljettajan näkökulmasta? Enkö olisi saanut pohtia, mitkä seikat voivat heikentää kuljettajien kykyä selviytyä työstään? Onko liikennöinnin ankara kilpailuttaminen niin suuri tabu, ettei sitä saa käsitellä henkilökuntalehdessä? Vai se, että kaikki kuljettajat eivät ole täysin tehtäviensä tasalla aivan koko työaikansa ajan? Vai onko niin, ettei lehden tärkein lukijaryhmä olekaan linja-autonkuljettajat, vaan HSL:n ylempi johto, joko tahtoo vaalia kuntayhtymän kiiltokuvatodellisuutta? Vai onko niin, että henkilökuntalehden päätoimittaja vain kuvittelee Kekkosen ajan hengessä, että HSL:n johto voisi pahastua tällaisesta kirjoittelusta.

Vai olinko vain uskomattoman naiivi kuvitellessani, että HSL:n henkilökuntalehdessä olisi voitu käsitellä tällaista aihetta? Sillä eihän siinä tietenkään ole mitään uutta, että sidosryhmä- ja henkilökuntalehdissä tarjotaan siloiteltua versiota todellisuudesta. Vai vihaako Matkaketjun päätoimittaja lehmiä? Jutun nimeksi ehdotin nimittäin otsikkoa ”Lehmiä tarvitaan liikennekonsulteiksi Helsinkiin”.

Juttuni päättyy näin: ”Ajovirheen taustalla on vakavampi liikennekulttuurin ongelma. Se että yhteisen tilan jakaminen on hämärtynyt, koska kadut on pyhitetty moottoriajoneuvoille eikä muita osata enää ottaa huomioon luonnollisena osana liikennettä. Kaikki Suomen ammattikuljettajat pitäisi kurssittaa pari viikkoa Intiassa opiskelemassa aihetta ”tienkäyttäjien monet kasvot ja sorkat”. Ja Helsingin kaduille pitäisi tuoda lehmiä vaeltelemaan tärkeisiin risteyksiin ja suojateiden tuntumaan. Muistutuksena että kolmion takaa tulevan pitää hiljentää myös pyöräilijöiden vuoksi. Että suojatielle astuvalla jalankulkijalla on ”etuajo-oikeus”. Että yhteinen tila todellakin kuuluu kaikille.”

Lainaus

Kaahari on naurettava pelle

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Fri, 29 Jan 2010 12:34:37 +0000

Ihminen ei muutu ratissa toiseksi ihmiseksi, mutta hän saattaa paljastaa uusia piirteitä itsestään. Mies voi esittää symppistä ja vastuullista aikuista ihmistä kuukausia, mutta istupa kyytiin ja körötä ruuhkassa hänen kanssaan. Suhaako hän kaistalta toiselle vimmaisesti? Kiilaako turvaväleihin aggressiivisesti? Onko hänessä miestä päästää jalankulkija yli tai pitkään odotellut auto kärkikolmion takaa?

Itsekäs kuski on takuulla törppö muussakin elämässä. Se ei vaan välttämättä paljastu heti. Missään nimessä ei kannata perustaa perhettä sellaisen miehen kanssa, joka sudittaa talvirengasta aina, jos joutuu väistämään tai hidastamaan. Hän ei tule jaksamaan lapsiperhe-elämää.

Voi kun miehet ymmärtäisivät, miten typeriltä heidän liikennekukkoilunsa näyttää naisten silmissä! Nainen ei halua istua PELKÄÄJÄNpaikalla.

Ajan itse päivittäin ruuhka-aikaan ja näen heitä aamuin illoin. Komeita 25-45 -vuotiaita miehiä kiiltävissä autoissaan matkalla töihin. Takapenkillä on tyhjä turvaistuin, koska isi on jo vienyt lapset tarhaan. Ja nyt isi painaa HANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Lainaus

Blogit - liikennekulttuuri

Kekkosen ajan itsesensuuria: lehmiä vihaava päätoimittaja

Kaahari on naurettava pelle