Blogit - jalkapallo

Pilvenpiirtäjät sortuvat

Timo Harakka — Mon, 11 Jul 2011 06:26:05 +0000

Timo Harakka, 10 kirjaa rahasta -sarjan toimittaja

Vaikka Tom Wolfen romaaniklassikko Turhuuksien rovio (Bonfire of the Vanities) ilmestyi 1987, se kertoo kaiken olennaisen myös nykyisestä finanssikriisistä.

Päähenkilö, Sherman McCoy on 38-vuotias investointipankin huippumyyntimies, ”maailmankaikkeuden valtias”. Hän on ostanut pankille miljoonilla ranskalaisia joukkovelkakirjoja, joita hän koettaa välittää voitolla pahaa aavistamattomille asiakkailleen.
Hän epäonnistuu, kuten konkurssiin ajautuneet Bear Sterns ja Lehman Brothers 20 vuotta myöhemmin.
Kuten keskustelussa todetaan, Turhuuksien rovion herkullisin kohtaus esittää lyömättömän kuvauksen siitä, mitä investointipankkiiri oikeastaan tekee. Shermanin vaimo selittää 6-vuotiaalle tyttärelle:
”Kuvittele, että on kakkuviipale, etkä itse ole leiponut sitä kakkua, mutta joka kerran kun ojennat sitä toiselle, siitä irtoaa pieni murunen, jonka saat pitää. Ja niitä murusia on hyvin paljon. Kun kakunviipaleita ojennellaan koko ajan puolelta toiselle, niitä irtoaa niin paljon että kohta voit tehdä niistä itsellesi jättiläiskakun.”
Kahdessa vuosikymmenessä kakku on kasvanut monikymmenkertaiseksi. 2007 arvopaperijohdannaisten nimellisarvo oli 573 miljoonaa miljoonaa euroa – luvussa on kaksitoista nollaa. Se on noin 10 kertaa maailman tuotannon arvo.
Niin kauan, kun vallitsee luottamus, nuo fantastiljoonat ovat olemassa. Mutta kun luotto loppuu, kaikki katoaa. Näin käy sekä Sherman McCoyn henkilökohtaisessa elämässä kuin koko maailmantaloudessa.

Minulle uusintalukeminen todisti, että Turhuuksien rovio kestää aikaa. Se on nautinnollinen, suuri satiirinen panoraama 1800-luvun realismin mestareiden tyyliin. Wolfe onnistuu päivittämään idolinsa, Balzacin. (Vertailu sarjan avauskirjaan, Sauli Niinistön lukemaan Ukko Goriot´hon voi olla palkitseva.)
Koin myös aikaisempaa suurempaa sympatiaa päähenkilöä kohtaan – saman tunteen tunnusti Anna Kortelainenkin. Juppielämää ei enää oikein jaksa moralisoida, saati vastustaa. Kai siihen on jo näinä optiomiljoonien, yksityistämisten, IT-huuman ja pörssiriehan vuosikymmeninä tottunut.
Nykylukemalla vaikuttaa siltä, että Sherman McCoy on enemmän yltiömaterialistisen maailmanjärjestyksen uhri kuin ihmisenä paheksuttava ahne peluri.
On valtaisa virhe uskoa, että ”ahneus” oli syynä finanssikriisiin. Ihmisten on liiankin helppo halveksia Wall Streetin ja Lontoon Cityn röyhkeitä rahastajia ja maitopartaisia miljonäärejä. Jos kapitalismin katastrofi selitetään henkilöimisellä ja laiskalla psykologisoinnilla, rakenteelliset ja ideologiset syyt jäävät havaitsematta ja valuvirheet korjaamatta.
Kuten ovat jääneetkin.

Kriisiä ruokki myös mielenvikainen palkitsemisjärjestelmä, jossa kohtalokkaimpien riskien ja korjaamattomien tuhojen aiheuttajat saivat - ja saavat - miljoonien bonukset. Ne määräävät raha-aateliston sisäiset asemat ja arvostukset.
Turhuuksien rovio on edelleen todistusvoimainen kuvaus New Yorkin, Lontoon ja Tokion pankkiirien statuskamppailusta, jossa kalleimmat asunnot, vaatteet ja nautinnot määräävät ihmisarvon eliitin sosiaalisessa pörssissä.
Tämän on kokenut myös jalkapalloilija Aki Riihilahti Lontoon-vuosinaan. Työväenluokasta miljonääreiksi ponnahtaneet urheilijanousukkaat ivasivat aina Riihilahden autoa ja vaatteita. Cityn sampanjajuhlissa skandinaavilla oli outo olo: ihmiset kysyivät heti alkuun, mitä tienaat, jotta osaisivat antaa oikean arvon.
Riihilahti on nähnyt läheltä senkin, kun kupla lopulta puhkeaa. Hän tietää, miksi niin moni ammattiurheilija putoaa uran jälkeen tyhjyyteen.

Lainaus

Jalkapallo jumalana

Tue Steen Müller — Mon, 07 Jun 2010 10:21:53 +0000

In the name of the Father, the Son and Diego Maradona. Amen... is the subtitle of this new Danish film that for a football addict, who will spend hours watching the coming World Cup, was a gift to watch at the premiere in Copenhagen. On a big screen. The film takes its audience to Buenos Aires, the hometown of the legendary club Boca Juniors. It conveys – through three characters – what addiction in its most extreme version looks like, and it does it well. Hernan, the sportsjournalist, is a character you will not forget. You see him losing control when Boca wins, on the edge of breaking down, you see him at the shrink, who discusses his addiction and you hear him explain his addiction. Clear and understandable. La Tia (means The aunt) is a wonderful old lady who looks upon the players as her sons, byuing underpants for her favourite no. 9 on the team! And Pablo is the one who looks a bit like Maradona, comes from the bottom of the society and goes to the Maradona church where fan couple can be married.

The three characters are presented in an entertaining (although a bit schematically structured way) one hour documentary perfect for television and probably also fine for some festivals around.

So far the following broadcasters will show the film: DR (at the Dokumania slot tuesday evening June 8 9.25pm), SVT Sweden, YLE Finland, VPRO Holland, SBS Australia, Ceska TV. More will follow for sure....

And cross fingers for Argentina and their coach Diego in the coming weeks. Come on Messi, Milito, Higuain!

Denmark, 2010, 52 mins.

Dokumenttiprojekti esittää elokuvan jo tulevana keskiviikkona nimellä Uskon jalkapalloon.

Lainaus

Loppuviimeksi TPS pelaa Kupittaalla

nikkolajari — Wed, 10 Feb 2010 06:33:33 +0000

Alkuun vielä kerran onnittelut TPS:lle Jonatan Johanssonin hankinnasta. Loistava kaappaus. Enää jää pohdittavaksi kuittaako TPS vai Inter pytyn Veikkausliigassa syksyllä. Ja kumpi puhkoo ensin 15 maalin rajan sarjassa, Johansson vai vanha viheriöiden mahtimiimikko, Interin Timo Furuholm.

Turkulaisittain kiperä kysymys on myös TPS:n tuleva pelipaikka. Kausikorttien myyminen voi olla mustavalkoleirissä spektaakkeli sinänsä jos tiedossa ei ole onko pelipaikkana Kupittaa vai Urheilupuisto. Toisessa on merkityt paikat, toisessa ei ole. Ja tästä haasteet vasta alkavat.

Melkein uskallankin väittää, että TPS pelaa Veikkausliigaa sarjan alusta saakka Kupittaalla. Neuvottelut seurojen välillä (uuden katsomon hallinnoinnista vastaa Inter-pomo Stefan Håkansin johtama yritys) ovat tiettävästi edistyneet viime aikoina ja pelkkä raaka talousmatematiikka painaa vaakakuppia Kupittaan eduksi.

Nimittäin, jos leikitään että stadionilla X myyntiä ja markkinointia harjoittavalla yhtiöllä Y on 1M vuosittainen liikevaihto ja pennit valmiiksi tiukalla, ei siitä enää ole varaa menettää penniäkään ilman toiminnan supistamista tai alasajoa. TPS:n poistuminen tälläisestä kuviosta saattaisi taasen merkitä hyvin helposti 0.2-0.3M vajetta valmiiksi kituliaassa kassavirrassa. Eikä markkinoilla ole korvaajaa täyttämään TPS:n poistuman tuottamaa vajetta.

Eli? Seurat pääsevät loppuviimeksi sopuun yhteisomistajuudesta stadionilla ja TPS jatkaa pelejään siinä ainoassa oikeassa ympäristössä. Jos ei jatka, alkaa pudotuspeli, jota ainakaan stadionyhtiö tuskin haluaa. Eivätkä he ole tyhmiä. Myös TPS saattaa menettää tuloja siirtyessään Paavo Nurmen stadionille. Toisaalta almujen jako vanhaan tapaan kilpailijan kirstuun tuskin sekään enää käy laatuun.

Sopuratkaisun löytämiseen tässä yhteydessä ei tarvita suuria älyllisiä ponnistuksia. Toivottavasti ainakaan. Jatkossa sitten yhteisvoimin miettimään edustustilojen laajennuksia, toista päätykatsomoa ja niin edespäin. Turun futisbuumi on kaiken tämän hyvän ansainnut.

Lainaus