Blogit - isyys

Blogin päätös

Joona Haarala — Sun, 20 Feb 2011 12:38:35 +0000

Istun Kelan penkkirivissä. Minulla on numero 89 ja ruudussa on numero 57. "Tässä menee tunti tai kaksi", ajattelen. Ei mene monta minuuttia, kun lukema on jo 69. Niin moni on luovuttanut jo etukäteen. Päätän jäädä istumaan, sillä väkeä ei tarkemmin katsottuna ole paljonkaan paikalla.

Asiani Kelassa selviää. Luoja minua jatkossa Kelalta varjelkoon. On se sellainen laitos.

Vuosi on kulunut nopeasti. Samalla tavalla kuin Kelassa numerot vilisivät silmissä, on joitakin päiviä mennyt ohi niin, ettei ole vauvaa tai muksuja ehtinyt näkemään. Nämä ruuhkavuodet ovat tällaisia.

Kohta on isäkuukauden aika. Vauvamme täyttää tänään yhden vuoden. Eräs (nais)tuttavani sanoi, että "sinulla Joona ei ole enää vauvaa, vaan taapero". Kai se niin on.

Taapero osaa jo avata isin iPhonen. Hän tietää miten telkkarin saa päälle ja miten stereot menevät kiinni. Kaikki tärkeät taidot siis hankittu.

* * *

Mutta mitä tulee entisen vauvan isään? Työ vai perhe. Perhe vai työ? Siinäpä kysymys.

Toivottavasti olen ollut läsnä perheessämme. Olen joskus sanonut vaimolle, että alan olla parhaimmillani lasten kanssa, kun ne täyttävät pari vuotta. Silloin niiden kanssa on helpompi kommunikoida. Vauvan kanssa en ole ollut niin paljon kuin kuvittelin. Isompien veljien kanssa enemmän. Toisaalta, hekin kaipaavat huomiota, kun äiti puuhailee enemmän vauvan kanssa.

Olenkin reilusti ylpeä kaveristani, jonka näin eilen näin eräissä juhlissa. Hänen vaimonsa synnyttää parin viikon sisällä. Kysyin, että pidätkö sitten joskus isäkuukauden? Kaveri katsoi minuun ja sanoi, että hän jää vanhempainvapaalle.

Wau! Minusta ei olisi siihen. Mutta aidosti onnittelin häntä päätöksestä.

* * *

Vauvablogini päättyy osaltani tähän. Välillä kirjoitin enemmän ja välillä vähemmän. Kiitos teille lukijat. Vauvablogia tuskin kirjoitan enää - tai mistäs sen tietää.

Lainaus

Rocky Balboa boy

Joona Haarala — Fri, 07 Jan 2011 22:41:12 +0000

Olen joskus hyräillyt vauvalle Rocky-teemaa. Telkkarista tuli illalla Rockyn viimeinen (toivottavasti viimeinen) elokuva. Vauvaa ei nukuttanut ja vaimo oli koirien kanssa lenkillä.

Hieman oli kitinää,mutta... Vauva ei kiukutellutkaan, vaan tykkäsi kovasti - varsinkin Rocky-teemasta. Siinä se makasi selkäni takana, kun leffaa katsottiin. Tääättätäätäää hyräili polka.

Taas yksi hetki, jonka isä muistaa.

Lainaus

Unohtumaton pennunhakureissu vauvan kera

Joona Haarala — Sun, 19 Dec 2010 15:06:59 +0000

Olimme tuttavapariskunnan ja -perheen kanssa risteilyllä. Aamulla lähdettiin ja koko päivä meni isoilla pojilla peuhatessa. Vauvakin pääsi pallomereen hetkeksi ja voi sitä riemua! Koko reissun kruunasi se, että vaimo antoi minun nukkua päiväunet ja jouluruoka oli maittavaa.

Risteilyllä muistelimme vaimon kanssa - näin jälkikäteen ajatellen - uskomatonta koiranhakureissua viime pääsiäisenä. Vauva oli parikuinen, kun menimme Ruotsiin hakemaan perheemme kolmatta siperianhuskya (tällä hetkellä). Isot pojat olivat mummolassa pari päivää, kun haimme koiraa vaimon ja vauvan kanssa.

Ajomatkaa kasvattajan luokse oli vajaa puoli vuorokautta ja vauva vain nukkui autossa. Jostain syystä kaikki poikamme ovat kovasti viihtyneet autossa - eli nukkuneet. Tämä uusin tapaus ei tosin siedä pimeää valveilla ollessaan, mutta muuten menee hyvin.

Koiranhakureissulla tapahtui unohtumaton kommellus, kun koiramme karkasi emonsa kanssa jonnekin ruotsalaiseen korpeen. Siinä minä olin vauvan kanssa pari tuntia kahden ja ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Silloin äitiään kaipaavan lapsen hoitaminen ei hymyilyttänyt. Mielessä kävi silloin ajankohtaiset pääsiäisajan kärsimystarinat.

Koira oli jo kolmatta tuntia karussa, kun ilkeänä kelloontuijottajana tein päätöksen, että nyt on ihan oikeasti lähdettävä. Vaimo oli tietenkin suruissaan, kun koiraa ei vielä saatukaan. Kenties tulisimme takaisin tai koira pitäisi hakea lentokentältä. Auton takaluukku oli juuri menossa kiinni, kun se koiramme iloisena loikkeli luoksemme muina koirina.

11-tuntisella matkalla Ruotsin halki oli taas paljon ihmeteltävää. Etenkin Keski-Ruotsin vuoristo-osuus oli upeaa katseltavaa ja tekstiviesteillä sain tuttaviltani tietoa kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen edesottamuksista semifinaaleissa.

Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Koira ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.

Laivamatkan aikana yöllä ei nukkunut vauva saati koira - minusta puhumattakaan. Seuraavana päivänä oli vielä työpäivä, joten silmät ristissä oltiin. Tarkemmat muisteluni tunnelmasta jätän tässä kertomatta.

Mutta mitäs näistä näin jälkikäteen. Onpa ainakin tarina, jota kertoa vauvalleni sitten, kun hän on iso poika. Kun hän on taas aikuinen, niin tarina pitää kertoa tietenkin hänen lapsilleen, jos sellaisia on tullakseen.

Koirakin osoittautui jälkikäteen oikein hyväksi ja hänellä on vielä sama syntymäpäivä kuin minulla. Tärkeintä on tietenkin se, että koira asuu kavereidensa kanssa ulkona. Husky on kova koira karvastamaan sisällä. Edellisten vauvojen kanssa se on tullut koettua :)

www.antikainen.net/snorovarens/Inali.html

Lainaus

"Vartalo vetää pois, mutta pää käskee pysymään lähellä"

Joona Haarala — Sun, 12 Dec 2010 21:10:21 +0000

Vauvan yöunet olivat taas mitä sattuu. Isän hermot olivat riekaleina. Äidiltä moista ei uskaltanut edes kysyä.

Netin keskustelupalstat tarjosivat jos jonkinlaista syytä siihen, miksi vauva ei nuku. Tässä parhaita paloja.

- hampaiden puhkeaminen

- märkä vaippa, nälkä

- makuuhuoneessa on liian kylmä tai kuuma...

Paras oli kuitenkin tämä:

"Yöheräilyn taustalla saattaa olla myös eroahdistus. 8-12 kk ikäinen, joka aikaisemmin nukkui hyvin, alkaakin nyt heräillä öisin ja "takertuu" päivisinkin enemmän vanhempiinsa ... vartalo vetää pois vanhempien luota, mutta pää käskee pysyttelemään lähellä."

Tosiaan! Vauva on oppinut seisomaan tukea vasten ja nojailee todella paljon minunkin kintuissani. Sehän se on se syy, kunnes tajusin: vauvahan on tulossa kipeäksi ja jo seuraavana päivänä nenä vuosi.

Tuli hieman uusavuton olo. Pitikö mennä googlaamaan?

Lainaus

Vältä ylisuojelua: vauva oppii kävelemään kaatumalla

Joona Haarala — Sun, 29 Aug 2010 17:39:09 +0000

Katsoin tänään YLE Teemalta dokumentin Leikin loppu.

Ohjelmatiedon mukaan "lapsilla oli ennen tapana kokoontua yhteen leikkimään eikä vanhempia näkynyt mailla halmeilla. Yhden sukupolven aikana spontaani leikkiminen katosi. Miksi näin kävi ja mikä vaikutus tällä on lasten kehittymiseen?"

Ohjelmassa annettiin käytännöllisiä esimerkkejä siitä, miten aikuiset ylisuojelevat lapsiaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

- Lapselle ei enää anneta omaa aikaa, vaan harrastukset täyttävät kaiken vapaa-ajan.

- Kännykkään voi asentaa ohjelman, jossa lapsen jokaista liikettä voi seurata netissä ja jos lapsi menee virtuaalisen rajan yli, tulee vanhempien puhelimeen varoitusviesti.

- 9-vuotias ei ole valtaosan mielestä kykeneväinen kulkemaan yksin kaupungilla.

- Jopa lastenleireillä kuvataan lapsia non-stop, jotta vanhemmat tietävät, miten kullanmurunsa pärjäävät.

* * *

Miten tämä ohjelma liittyy blogimme teemaan, eli vauvoihin. No... nykyaikainen ylisuojeleva yhteiskunta ei minun mielestäni anna edes vauvoille tilaa oppimiseen.

Moni konttausikäinen saa itselleen kypärän ja vanhemmat juoksevat lastensa perässä vahtien jokaista liikettä. Olen nähnyt, kun eräs isä seurasi herkeämättään, kun lapsi hapuillen otti ensimmäisiä askeleita. Kun lapsi meinasi kaatua, oli isä valppaana ottamassa koppia.

Heräsi kysymys: miten lapsi oppii itsenäiseksi, kun häntä koko ajan liu'utetaan pois ongelmista?

Leikin loppu -ohjelmassa joku asiantuntija sanoi hyvin: kävelemään oppii kaatumalla. Kun lapsi oppii, että kaatuminen tekee hieman kipeää, oppimisprosessi nopeutuu.

Korostan vielä, että tämä on siis meidän perheemme kasvatusmenetelmä. Emme tietenkään anna lapsen kaatua mihinkään terävään tai korkealta ja aikuinen on aina samassa tilassa, kuin valveilla oleva lapsi.

Leikin loppu -ohjelma on katsottavissa Ylen nettisivuilla 19.9.2010 asti: ohjelma.yle.fi/ohjelmat/758508

Lainaus

Ei saa vauvamme piikkiä, ei

Joona Haarala — Tue, 24 Aug 2010 20:21:24 +0000

Vaimoni kirjoitti Facebookiin: "ei saa E possupiikkiä ei". Pojalla on ikää sen verran, että olisi periaatteessa possupiikin aika. Isommat veljet saivat piikin talvella ja niin sai myös vaimo. Meidän perheessä on nyt kaksi, jolla ei ole rokotetta.

Mietimme piikkiä pitkään talvella, sillä meitä jotenkin epäilytti pikavauhtia kehitelty rokote. Yleensä en epäile viranomaisia, mutta nyt jokin tökki vastaan. Isommat pojat kuitenkin saivat piikin pitkän pohdinnan jälkeen. Neuvolantäti ehdotti piikkiä minullekin, mutta en talvella halunnut piikin myötä mahdollisesti tulevia flunssaoireita. Ennen piikkiä olin sairastanut mojovan flunssan, joten ken tietää, jos olisi vasta-aineita perheemme isällä veressä.

Vielä ei tiedetä, ovatko nämä pääasiassa pääkaupunkiseudun narkolepsiat tulleet kenties rokotteen lisäaineista tms.

Harmillista tässä on ennen kaikkea se, että nämä rokotteiden vastustajat tuntuvat nyt olleen oikeassa. On kuitenkin olemassa lukuisia turvallisia rokotteita. Kai.

Lainaus

Musiikkia sulle myös, baby!

Joona Haarala — Mon, 23 Aug 2010 08:34:09 +0000

Työpäiväni alkaa usein klo 11.30 ja se päättyy klo 19.30. Kotiin palaan, kun muksut ovat nukkumassa. Myöhäisenä työpäivänä saa nukkua pidempään, paitsi silloin kun vaimolla on kokous aamuisin.

Tänään oli taas sellainen aamu. Muksu hieman kitisi, mutta itkua ei vielä ollut. Pistin ennen maitopullon lämmittämistä U2 soimaan. Levylautasella tarjoiltiin viikonlopun kunniaksi Joshua Tree ja Achtung baby -albumeja.

I still haven't found what I'm looooking foooor... ja vauva hymyili. Sitten vauva syliin ja vähän tanssahdeltiin ja hymy muuttui nauruksi.

Onneksi kukaan ei ollut näkemässä, kun isä hoilasi tyhjässä talossa. Vauva ei muista mitään tästä hetkestä, mutta isä muistaa.

Lainaus

Isän huolia, kun vauva oppii ryömimään

Joona Haarala — Sun, 25 Jul 2010 19:04:57 +0000

Vauvamme on aloittamassa ihmiselonsa liikkuvaa vaihetta. Ryömintäkausi alkaa kohta. Toiseksi nuorin poikamme on jo yli viisi vuotta. Aika on parantanut niitä haavoja, joita isä on joutunut aikanaan kokemaan, kun isotveljet olivat taaperoita: subbarissamme on edelleen pieni kuoppa kartion kohdalla, kun pojat kokeilivat vehkeen kestävyyttä sormillaan.

Onneksi olen nyt valmistautunut ainakin henkisesti. Olen tehnyt suunnitelmia kaiuttimien suojaamisesta ja kauko-ohjainten piilottamisesta. VHS-nauhuria ei tarvita, joten siitä ei ole pelkoa, että kasettipesässä on joitakin ihmeellisiä esineitä.

Suurin huolenaiheeni on satellliittivirittimen kortti, se on kovin helppo vetää pois ja syödä. Pitänee rakentaa oikein kunnon barrikadit.

Lainaus

Näin saat muiden huomion vauvaasi

Joona Haarala — Sun, 27 Jun 2010 08:36:25 +0000

Kävimme juhannuspäivänä Linnanmäellä. Isojen lasten ja aikuisten vehkeisiin ei ollut jonoja, mutta pikkulasten puolella oli aikamoiset jonot.

Satuimme siis huvipuistoon sellaisena päivänä, jolloin lapsiperheet olivat liikkeellä. Vauvoja ja lastenrattaita oli myös runsain mitoin.

Normaalisti kadulla vauva saa kanssakulkijoiden huomion, jos vauvaa kantaa sylissä tai kantaa olkapäätä vasten. Linnanmäen lapsitulvassa vauvat eivät kiinnittäneet juuri kenenkään huomiota. Paitsi meidän!

Poika oli puettu tiikeriasuun. Vaimoni mukaan ohkainen, mutta koko kehon peittävä asu nyt tuntui sopivalta säähän, sillä ei ollut kylmä, mutta varjossa ei lämminkään.

Hymytulvassa ja "katso kuinka ihana" -huudahdusten keskellä tuli mieleen, että asu oli vaimon taktinen veto. Isäkin nimittäin piti mielellään vauvaa sylissä, sillä kyllähän mieltä hivelee muiden huomion saaminen.

Enpä olisi isänä uskonut, kuinka paljon egoa hivelee, että lähes kaikki vastaantulijat hymyilevät ja kauempana ihmiset osoittelevat ja jälleen hymyilevät.

Lainaus

Peppupyyhe

Joona Haarala — Mon, 07 Jun 2010 20:51:40 +0000

Meidän 7-vuotiaalla on ollut paha tapa pyyhkiä räkää hieman mihin sattuu. (Isä sentään piilotti kaiken sängyn karmiin samanikäisenä.) Paperilla ei lähtenyt, mutta avot: makuuhuoneessa oli peppupyyhkeitä. Hajustamattomia.

Aivan mieletön keksintö.

Lainaus