Blogit - itku

Brežnevin hautajaisissa meidän ope itki

Elina Yli-Ojanperä — Fri, 11 Nov 2011 13:26:32 +0000

Muistatko ajan, kun tuolit kannettiin jumppasaliin ja koko koulu katsoi hiihtokisoja rullakossa olevasta tv:stä? Entä muistatko, kun tuo tv-rullakko raahattiin omaan luokkaan ja katsottiin Koulu-tv:tä? Jos olit tokalla minun luokallani, saatat muistaa, kun luokassa sammutettiin valot ja hiljennyttiin katsomaan Brežnevin hautajaisia. Ja ope itki.

Ala-asteen ensimmäinen opettajani oli topakka ja joidenkin mielestä jopa hieman pelottava. Samainen täti oli aikoinaan näpäyttänyt jo isääni karttakepillä sormille.

Luokan edessä loisteputkien valossa opettaja oli kuitenkin erilainen kuin hämärässä luokan perällä. Minä tiesin sen, koska pitkänä tyttönä istuin ajan tavan mukaan tietenkin takarivissä. Luokan lyhyimmät saivat varoa näppejään. Silloin kun ihana televisio tuotiin elävöittämään oppitunteja, siirtyi opettaja aina istumaan luokan takaseinää reunustavan matalan kaappirivistön päälle. Minä seurasin salaa opettajan ilmeitä ja yritin nauraa samoissa kohdissa open kanssa, jos aihetta nauruun siis oli.

Mutta kaksi kertaa opettaja itki ja sillä ensimmäisellä minäkin. Tuolloin katsoimme Pieni tulitikkutyttö -animaation. Kun tulitikkutytön viimeinen tulitikku ja liekin tuoma viimeinen loistelias näkymä hiipuivat, oli paatuneimmankin ekaluokkalaisen vaikea pidätellä kyyneleitään. Tulitikkutyttö jäi paleltumaan pakkaseen hymy huulillaan. Ajatus kuolemasta kuristi kurkkua, vaikka siitä ei puhuttu. Valot syttyivät ja lähdettiin ulos hyppimään twistiä ja leikkimään rosvoa ja poliisia.

Kun Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev kuoli, ei siitä tiedetty koulussa mitään, mutta eipä tiedetty itänaapurissakaan. Tieto suuren johtajan kuolemasta kerrottiin neuvostoliittolaisille vasta seuraavana päivänä 11. marraskuuta 1982.

Katso Elävässä arkistossa: Brežnevin kuolemasta kerrottiin TV-uutisissa vasta kuoleman jälkeisenä päivänä

Muhkeilla kulmakarvoilla varustettu hahmo oli ala-astelaisellekin pilakuvista tuttu, mutta kuolinuutinen ei ole piirtänyt muistiin mitään jälkeä, eikä tieto hätkähdyttänyt kuten Suomen tasavallan kekkosen kuolema muutama vuosi myöhemmin.

Hämmästys olikin suuri, kun 15. marraskuuta luokkaan rahdattiin jälleen ihana tv rullakossaan ja valot sammutettiin. Mutta nyt ei katsottu Koulu-tv:tä, luontodokumentteja tai koskettavaa animaatiota. Olikin aika hiljentyä katsomaan neuvostojohtajan hautajaisia. Opettaja istui jälleen tutulle tv-katsomispaikalleen kelta-vihreiden kaapistojen päälle luokan taakse. Vääntelehdin tuolilla. Vierasta kieltä, mahtipontista musiikkia, silloin tällöin suomenkielistä selostusta. Mitähän nyt tapahtuu? Koulupäivä loppuu kohta, saako luokasta poistua? Syrjäsilmällä vilkaisin opettajaa ja hain mallia, miten tähän ohjelmaan pitäisi reagoida. Vahva johtajamme itki tuntemattoman ohjelman edessä. Olin neuvoton ja surullinen opettajan puolesta.

Hautajaislähetyksestä ei koulussa jälkeenpäin puhuttu, eivätkä Brežnevin hautajaiset siirtyneet välituntileikkeihin. Satujen prinsessa Diana oli astellut alttarille pari kesää aiemmin ja Dajanaksi-nimettyjen barbien häät jatkuivat vielä vuosia.

Katso Elävässä arkistossa: Erkki Toivonen raportoi Dianan ja Charlesin häiden valmisteluista Lontoossa

Muisto Brežnevin hautajaisista on kuitenkin säilynyt häähumua vahvempana. Muhkeilla kulmakarvoilla varustetun miehen nimi ei kuitenkaan ollut tokaluokkalaisena ihan hallussa ja Seura-lehdessä piirroshahmon yhteydessä oli aina teksti Titu. Niinpä pitkään luulinkin nähneeni koulussa Jugoslavian partisaanijohtajan Titon hautajaiset. Titon ulkonäöstä kun ei ollut hajuakaan. Muisto on kuitenkin kirkas ja vasta myöhemmin faktoilla pilattu.

Lainaus

Mistä sitä ääntä tulee?

Joona Haarala — Fri, 03 Sep 2010 05:18:37 +0000

Koko perheemme on ollut vuorotellen kipeä. Niin vain lentsu iski vauvaankin. Ilmeisesti nenä ja kurkku olivat sen verran tukossa, että hengittäminen tuntui vauvalta vaikealta.

Mikä on vauvan ratkaisu? No, itkupa tietenkin.

Itkun kuunteleminen yöllä on raskasta vanhemmille, mutta yön pimeinä tunteina piti hieman ihaillakin vauvan hengitystekniikkaa. On uskomatonta, miten vauva jaksaa huutaa todella pitkään yhtä soittoa äänen kärsimättä. Ääni lähtee oikeaoppisesti palleasta ja sitä myötä voimalla ihmisten ilmoille. Missä vaiheessa ihminen oppii hengittämään väärin?

Onneksi ei ollut korvatulehdusta ja isäkin sai lopulta nukuttua tovin - lastenhuoneessa isonveljen vieressä.

Lainaus

Pieni kitinä parempi kuin jatkuva rutina

Joona Haarala — Sat, 08 May 2010 06:57:00 +0000

Vauva kitisee. Se on väsynyt. Tässä kohtaa minun ja vaimoni nukutuskeinot eroavat. Äidillä on taikakalu: maidontuottamiskoneisto. Minulla ei.

Vaimo ja vauva makoilevat aikansa pedissä ja molemmat nukahtavat. Kun minä olen kahden vauvan kanssa, niin kummatkaan eivät nukahda - paitsi nyt: kun vauva on syötetty ja röyhy on tullut, annan sen kitistä aikansa ja avot - vauva nukahtaa!

Aiemmin yritin kuljetella vauvaa sylissä ja leperrellä sun muuta. Vauva ei ollut tyytyväinen.

Harmi vain, että minun uusi menetelmäni ei näytä oleva niin tehokas kuin äidin. Vauva yleensä herää jonkin ajan kuluttua, mutta saapahan isä hetken levätä, ja toivottavasti vauva.

Toisaalta... valittaa ei saisi, kun vauva ei todellakaan ole mikään koliikkitapaus. Kaukana siitä.

* * *

Nukkumisesta tuli mieleen, että perheessämme huomaa, että lapsia on jo kolme. Vanhemmat pojat heräävät mm. viikonloppuisin kahdeksalta. Se tarkoittaa sitä, että vanhemmatkin heräävät.

Muistan, kun isot olivat vauvoja, niin minä ja vaimo kukuttiin vielä yöyhdeltä ja niin kukkui vauvatkin. Nyt moinen ei toimi. Ei toimi, vaikka työaikani aika useasti antaisi myöden pidempään valvomisen.

Lainaus

Etteikö ruokkijalla ole merkitystä?

Joona Haarala — Mon, 15 Mar 2010 20:37:32 +0000

Vaimoni pääsi pitkästä aikaa lempipuuhaansa, eli kokoukseen (tämä oli huumoria). Olimme neljästään J:n, F:n ja työnimi E:n kanssa.

Niinhän siinä kävi, että tavallisesti ihan rauhallinen poika ei milllään meinannut hyväksyä isän hoivaa. Ruoka kyllä kelpasi, mutta itkua riitti. Lopulta herra nukahti syliini.

Onkohan tilanne se, että

a) äidinmaidossa on joitakin rauhoittavia hommeleita

b) isä on ollut vauvan kanssa liian vähän kahdestaan

c) molempia?

Ette arvaakaan, mikä voitonriemu oli, kun vauva nukahti. Muutama minuutti sen jälkeen äiti tuli kotiin ja vauva heräsi. Mutta mitä tapahtuikaan? Hän on taas tyytyväinen.

Onneksi isommat veljet olivat ymmärtäväisiä ja lohduttivat isää: "kohta äiti tulee kotiin".

Lainaus