Blogit - kirkko

Kirkko näinä päivinä

Taina Kanerva, toimitussihteeri, Ajankohtainen kakkonen Teemailta — Fri, 22 Oct 2010 11:44:30 +0000

Ajankohtaisen kakkosen Homoillasta singahti liikkeelle poikkeuksellisen laaja yhteiskunnallinen keskustelu. Perimmäinen syy on tietenkin se, että homoseksuaalien oikeudet ovat yhteiskunnassa ja kirkossa paljon polttavampi kipupiste ja jakolinja kuin kukaan ymmärsi.

Mutta miksi keskusteluryöppy alkoi juuri tästä ohjelmasta? Homoillassa ei kerrottu juurikaan uusia argumentteja homoliittojen puolesta tai niitä vastaan. Keskustelu ei ollut erityisen kiihkeätä.

Muun muassa terveen järjen joukkohaudaksi haukuttu ohjelma ei ole kaikkien intellektuelleina itseään pitävien mieleen, koska studiossa on muitakin kuin ammattikeskustelijoita eikä keskustelu aina kulje virallista, neutraalia linjaa.

Koskaan emme tiedä, mikä tunnelma suorassa lähetyksessä studioon syntyy; kenen kommentit jäävät katsojien mieleen, kuka keskustelijoista ottaa tilaa ja kuka vetäytyy syrjään.

Teemaillassa studiossa ovat kahden tunnin ajan ihmiset, jotka normaalisti eivät keskustele keskenään, vaan antavat erikseen lausuntojaan, ampuvat puskista. Teemaillan keskustelut menevät sydämeen, katsoja alkaa ottaa kantaa, löytää keskustelijajoukosta ne, joiden kanssa on samaa mieltä ja ne, joiden kanssa on eri mieltä.

Katsomisessa tunteet ovat mukana, ja yhtä paljon kuin se, mitä sanotaan, merkitsee keskustelijoiden kehon kieli; ilmeet ja reaktiot. Kun studiossa erimieliset keskustelijat katsovat kaksi tuntia toisiaan silmiin, siitä syntyy ihan oma tarinansa asia-argumenttien rinnalle.

Julkinen keskustelu on jo kauan sitten erkaantunut siitä, kuka ja mitä Homoillassa sanoi. Kuka edes muistaa, että ohjelmassa puhuttiin pitkään suomalaisen yhteiskunnan homokammosta esimerkkeinä koulu ja urheilu.

On ollut myös mielenkiintoista seurata, miten ohjelmasta on syntynyt omaa elämäänsä eläviä käsityksiä. Teemailtaa on moitittu muun muassa siitä, että keskustelijat olivat tarkoitushakuisesti valittuja. Ihan tarkoitushakuisesti keskustelijat valitaankin, edustamaan erilaisia mielipiteitä.

Absurdeimman ajatuksen esitti Kaarina Hazard Radio Suomen Taustapeilissä, jossa hän ihmetteli, mikseivät Homoillan tekijät osallistu keskusteluun. Eli ohjelman tekijät alkaisivat kertoa, mitä mieltä ovat homoliitoista, kristillisdemokraattien jäsenmäärän kasvusta tai kirkosta eroajien määrästä? Ohjelmantekijöiden tehtävä on tehdä ohjelmia. Jos niistä seuraa vilkas yhteiskunnallinen keskustelu, yksi journalismin perustavoiteista on toteutunut.

Kirkko on keskustellut pitkään vain omissa vallan kammareissaan, suorastaan kaihtanut kaikkea julkista keskustelua kiistanalaisista asioista, kuten homoliitoista tai kirkon homoseksuaalisten työntekijöiden asemasta. Korkeintaan kirkon edustajat ovat antaneet ympäripyöreitä lausuntoja, joilla on yritetty olla loukkaamatta ketään.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen kirkon erilaiset kannat alkavat avautua myös kirkon jäsenille ja muille kansalaisille, mutta kuva on edelleen hyvin epäselvä. Kuinka suuri osa papeista ja muista työntekijöistä sekä kirkon luottamuselimissä vaikuttavista maallikoista kannattaa homoparien puolesta rukoilua? Kuinka moni homoparien siunaamista? Kuinka moni vihkimistä heteroparien tapaan? Paljon on vielä keskusteltavaa eikä vastakkaisasettelun aika ole ohi.

Ylessä oli aikoinaan ohjelma kirkko näinä päivinä. Se pitäisi elvyttää uudelleen!

Lainaus

Herran tähden!

Eve Mantu - kirkon jäsen, toistaiseksi — Sat, 16 Oct 2010 11:02:34 +0000

Olen viime päivät käynyt ankaraa sisäistä taistelua. Pitäisikö erota kirkosta? Kirkko on alkanut tuntua koulukiusaajien jengiltä. Minusta tuntuu, kuin olisin sellainen hiljainen sivullinen, joka ei puutu kiusaamiseen, vaikka onkin eri mieltä.

Olen kristitty hetero. En kestä enää katsoa sitä miten kirkko kohtelee homoseksuaaleja. Päivi Räsänen saa istua nättinä ja seesteisenä tv:n keskusteluohjelmassa puhumassa kamalia, eikä kukaan kirkon etujoukoissa pönöttävä nouse puolustamaan heikompia.

Kun kirkossa viimeksi oli vaalit, olisin halunnut äänestää. En kuitenkaan löytänyt kotiseurakuntani listoilta ainuttakaan ehdokasta, joka olisi ollut kanssani samoilla linjoilla kahdessa minulle ehdottoman tärkeässä asiassa. En voi äänestää naispappeuden vastustajaa enkä "homorajoittunutta". Mitä minun olisi pitänyt tehdä?

Toiveikkuuteni on kovilla kirkon suhteen. Usko kirkkoon alkaa rakoilla. Jumalaa en jätä, mutta kirkon suhteen ymmärrykseni alkaa loppua.

Pitäkää nyt heikompien puolta, Herran tähden!

Lainaus

Äiti pliis mennään moskeijaan

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Mon, 19 Apr 2010 07:41:16 +0000

Pääsen huomenna kurkistamaan moskeijaan. Se on minulle ensimmäinen kerta. En kehtaa tunnustaa, millaisia mielikuvia sana moskeija herättää. No, ehkä arvaat.

Meitä on retkellä kolme äitiä lapsineen. Yksi muslimi ja kaksi "evluttia". Toivottavasti muslimiäiti on henkisesti valmistautunut vastaamaan hölmöihinkin kysymyksiin.

Pitääkö täällä olla hiljaa?

Millainen on "moskeijailme"?

Hamdin nauru kaikuu vieläkin korvissani. Hän kuvaili moskeijan hyörinää niin värikkäästi, että tunsin kutistuvani. Meikäläisten seurakunnista ei ole helppo löytää seuraa. On täysin mahdollista käydä joka sunnuntai kirkossa täysin yksin. Ujo jää kirkkokahveillakin hiljaiseen umpioonsa. Hamdin mukaan moskeijassa saattaa kosintakin yllättää.

Kurkistus moskeijan elämään torstaina 22.4. klo 12.15 Yle radio 1.

Lainaus

Kainovieno uskovainen

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Mon, 12 Apr 2010 10:20:54 +0000

Tuottajani Jorma Honkanen on jo pitkään suostutellut minua puhumaan uskonnosta ja uskomisesta. Olen kiemurellut ja vetkutellut. Keksinyt mielestäni ihan päteviä verukkeita ja lykkäysperusteita. Totuus siellä takana on häpeä. En oikeasti tykkää puhua uskomisesta. En osaa sanoa itseäni uskovaiseksi.

Ennen pääsiäistä jouduin antamaan periksi. No hyvä on. Puhutaan sitten.

Mietittiin otsikkoa. Eve Mantu pohtii uskontoa. Eve Mantu etsii uskoaan. Kaikki tuntuivat laimeilta. Olen sitoutunut menemään Eve Mantu -ohjelmassa Eve Mantuna mahdollisimman suoraan kohti epävarmuutta ja halkeamia. Rehellistä ihmisen puhetta ei voi tuottaa, jos välttelee epämukavuusalueitaan.

Tiesin pian, mikä on ainut oikea otsikko.

Eve Mantu uskoo Jumalaan.

Se näyttää ja kuulostaa kamalalta.

Aina välillä joku kysyy, että uskotsä Eve Jumalaan. Mä en osaa ottaa kysymystä vastaan kiusaantumatta. Väistelen katsetta ja kiemurtelen, mmjoooo. Ja mietin kuumeisesti, että miksi kysytään ja mitä johtopäätöksiä vastauksesta tehdään.

Kun vielä opiskelin teologisessa, minusta tuntui, että en usko tarpeeksi. Toimittajana minusta tuntuu usein, että uskon liikaa. Ihminen, joka haluaa olla tässä maailmassa uskottava ei voi uskoa Jumalaan.

No, sori vaan, en osaa olla uskomatta. Olen yrittänyt, usko pois.

Lainaus