Yksi toteutunut unelma

Ronja — Wed, 27 Aug 2014 14:52:23 +0000

Muutama viikko sitten järjestimme #hevoshaave -kilpailun Ystäväni hevosen Instagramissa. Osallistujat lisäsivät hevoskuvan Instagramiin ja kertoivat samalla, mistä hevosiin liittyvästä asiasta haaveilivat.

Satojen ihanien unelmien joukosta seuloutui yksi hevoshaave. Unelma kuului 11-vuotiaalle Inka Silvennoiselle.

Inkan haaveena oli päästä islanninhevosvaellukselle äitinsä kanssa. Haaveen toteuttamiseksi matkasimme kaikki kolme Torpin tallille Pukkilaan ja nousimme pikkuruisten hevosten ratsaille.

Meille kaikille jaettiin hevoset omien toiveidemme mukaan, ja ainakin itse olin hyvin tyytyväinen saamaani ratsuun. Tandri frá Torppi, eli Tandri vaikutti heti mukavalta kaverilta. Saimme Tandrin kanssa pitää retkiletkan perää, koska isoliikkeinen ruuna nosteli jalkojaan enemmän ylös- kuin eteenpäin.

Inka ja hänen äitinsä Hanna saivat ratsuikseen joukkomme tammat, Inka superrauhallisen Vígdisin (Vígdis frá Torppi) ja Hanna joukon reippaimman Primadonnan (Primadonna frá Torppi).

Edessämme oli viiden tunnin ratsastusretki, josta pieni osa käytettäisiin ruokataukoon metsäkodalla. Lähdön hetkellä pohdiskelin kovasti omaa kestävyyttäni: pitkästä ratsastuskokemuksestani huolimatta en ole koskaan ratsastanut yhden päivän aikana niin paljon! Myös Inka kertoi rikkovansa reissulla oman päivittäisen ratsastusennätyksensä.

Heti alkuun en voinut olla ihmettelemättä issikoiden kokoa. Kuinka niin pieni hevonen saattoi jaksaa kannatella minua, saati isoa miestä? Retkemme vetäjä Heli Kauriinoja valaisi minua kertomalla issikoiden uskomattoman kantokyvyn salaisuuden. Issikat tekee vahvaksi niiden rakenne, jossa selkä on lyhyempi ja lanne leveämpi kuin tavallisella hevosella.

Seuraava ihmetys olikin tietysti töltti. Inka ei ollut koskaan töltännyt, ja minullakin oli askellajista vain hämärä muistikuva vuosien takaa. Meitä neuvottiin tekemään puolipidätteitä ja pyytämään hevosia eteen töltin nostamiseksi. En voinut olla naurahtamatta, kun epäselvisä avuistani huolimatta Tandi siirtyi tasaiseen tölttiin. Askellaji tuntui alussa hassulta, mutta nopeasti sen erikoiseen rytmiin tottui.

Vaikka tiesin lähteväni issikkavaellukselle, en ollut ajatellut töltin osuutta vaelluksella lainkaan. Ravia mentiin vain lämmittelyksi ja iso osa vaellusta kuljettiin töltissä. Töltti vaikuttikin täydelliseltä vaellusaskellajilta ollessan samanaikaisesti tasainen mutta reipas.

Inka ratsasti miltein koko matkan edessäni ja heti ensimmäisen laukkapätkän jälkeen silitti ratsuaan Vigdisiä. Käyntiosuudella Inka kertoikin, kuinka ihana ja kiltti tamma hänelle oli osunut kohdalle.

Kilttejä olivat myös muut joukkomme issikat. Hämmästelimme kaikki ääneen, kuinka helppoja ja mukavia jokainen niistä oli. Rinnakkain ratsastus töltissä tai laukassa ei tuottanut ongelmia, ja kaikki hevoset hidastivat johtavan hevosen johdolla. Hevoskirjoista muistan lukeneeni issikoiden lempeydestä, mutta nyt sain kokea sen itse.

Reittimme kulki metsän kautta pellon reunaan ja sieltä edelleen sammalmättäiden peittämälle metsäaukealle. Aukealla meitä odottivat höyryävät nokipannukahvit, tuoreet pullat ja sämpylät. Hevoset sidottiin riimuistaan kiinni ja niille nakattiin päiväheinät rouskutettavaksi. Nuotiolla istuessani ja katsellessani puiden seassa syöviä hevosia, huomasin toivovani, että reissu jatkuisi vielä ainakin viikon verran. Inkan haave saikin minussa kytemään haaveen pidemmästä vaelluksesta, ehkä jopa Islannissa...

Ruokataon jälkeen koitti hetki, jota me kaikki olimme odottaneet. Syysaurinko ja innostus sai hien nousemaan otsalle, kun lähestyimme pellon reunaa. Aava sänkipelto edessämme asettauduimme riviin odottamaan Helin lähtökäskyä. Helin Kapteenin (Kapteinn frá Grófargili) ampaistessa matkaan minun suustani pärskähti nauru ja kiljahdus, niin hauskalta lähtömme tuntui! Issikat nelistivät täyttä häkää halki pellon ja minä ratsastin täydessä vauhdissa Inkan rinnalle. Nauroin ääneen, vedet silmistä tirskuen: fiilis oli niin mahtava ja kohtaus kuin hevosromaanista! Tallilla totesimme Inkan kanssa, että sänkispurtti nousi koko huikean matkan kohokohdaksi.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Kevättä satulasta ja Phnom Penhin haamut

Matti Rämö — Thu, 15 Apr 2010 19:08:14 +0000

Huhtikuu on hienoa aikaa tutkailla ympäristöä satulasta. Talven pimeys ja lumisohjo hiipuvat muistoiksi, kun rastaat ja tiaiset laulavat ja lokit kirkuvat. Kosteasta maasta nousee kevyt mädäntyvän maa-aineksen turpea tuoksu. Aamuinen työmatkapyöräily on pieni seikkailu elämän ihmeen uudistavien voimien keskellä.

Hurmos on niin vahvaa, ettei hampaissa ratiseva hiekoitushiekkakaan hidasta menoa. Vaikka keväisten katujen hieno hiukkaspöly on niin läpitunkevaa, etten kohdannut vastaavaa edes tuulisina päivinä Saharan maanteillä Etelä-Tunisiassa. Kannattaa suunnitella reittiä. Mieluummin virsta väärää kuin vaaksa tuhtia pölypilveä. Mieluummin muutaman kilometrin kierto metsäisempää reittiä kuin vilkkaasti liikennöidyn väylän vartta.

Mielikuvamatkalla Kaakkois-Aasia-kirjan kirjoittamisessa olen edennyt Kamputsean Phnom Penhiin. Menneisyyden rajut haamut puistattavat, mitä syvemmälle pureudun 1970-luvun tapahtumiin. Epäuskoinen järkytys hyökyy päälle niin vahvana, että henkisen itsesuojelun nimissä yritän välttää yksityiskohtien mieltämistä tunnetasolla.

Viimesyksyinen Phnom Penhin vierailuni ajoittui vesifestivaaleihin, jolloin sadattuhannet ihmiset nauttivat kolmen päivän juhlista. Lähimenneisyyden kauhut löytyivät museosta, mutta kaupungin kaduilla oli käynnissä tulevaisuuteen uskova, ”keväinen” jälleensyntymisriitti.

Lainaus

Blogit - matka

Yksi toteutunut unelma

Kevättä satulasta ja Phnom Penhin haamut