Blogit - lapset

Lasten ja nuorten ääni kuuluviin!

Riitta Pihlajamäki — Thu, 20 Nov 2014 07:11:03 +0000

Riitta Pihlajamäki on journalististen standardien ja etiikan päällikkö.

Marraskuun 20. päivä on Lapsen oikeuksien päivä. Tänään on hyvä päivä kertoa, että Yleisradio vahvistaa lasten ja nuorten erityisasemaa eettisissä linjauksissaan.

Linjaukset eivät koske vain näille ikäryhmille tarkoitettuja erityisohjelmia vaan kaikkia sisältöalueitamme.

Annamme yleisölle entistä paremmat mahdollisuudet arvioida toimintaamme, kun kerromme toimintaperiaatteemme julki. Olemme tässä läpinäkyviä ja avoimia. Ennen kaikkea haluamme pitää huolta siitä, että lapset ja nuoret saavat esiintyä omana itsenään, tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Mitä linjaukset koskevat?

Yle sitoutuu linjauksissaan siihen, että keskeisissä toimituksissa on henkilöitä, jotka erityisesti huolehtivat lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisesta sisällöissämme. Useat toimitukset ovat vastuuihmisensä jo nimenneet.

Varmistamme myös, että nuorilla on valmiudet kohdata ja käsitellä julkisuutta, joka usein liittyy varsinkin dokumentteihin ja reality-sarjoihin.

Linjauksissa on ohjeistettu myös yksityisyyden suojaan, nimen julkaisemiseen ja haastateltavien ikärajoihin liittyviä kysymyksiä. Näitä asioita toimittajat usein pohtivat arjen haastattelutilanteissa.

Olemme vastuullisia verkkokeskustelujen ylläpitäjiä ja sijoittelemme lasten ja nuorten ohjelmat kanavillemme ja palveluihimme turvallisella tavalla.

Mitkään linjaukset eivät voi aukottomasti säädellä kaikkia eteen tulevia tilanteita.

Mutta pohdintaa vaativat tapaukset on tunnistettava silloin kun ne tulevat kohdalle, ei vasta jälkikäteen. Eettiset, selkeät linjaukset ovat toimittajan työssä selkänoja, jonka varassa voi tehdä voimaannuttavaa, rohkeaa ja merkityksellistä sisältöä myös lapsille ja nuorille.

Meillä on lukuisia hienoja esimerkkejä nuorille suunnatuista sisällöistä, joiden syntyvaiheissa on käyty perusteellista laatukeskustelua.

#lovemilla, Au pairit, Teiniäidit, Unelmien Koulukuva. Ja tässä vain muutama, tuore esimerkki. On välttämätöntä, että keskusteluun osallistuvat kaikki tahot: tekijät, kanava ja markkinointi.

Sananvapautta ja lehdistön riippumattomuutta mitattaessa Suomi on maailman kärkimaa. Kauas jäävät sellaiset demokratian mallivaltiot kuin Yhdysvallat ja Britannia.

Meillä on myös yksi maailman vanhimmista median itsesäätelyjärjestelmistä, Julkisen sanan neuvosto. Koko suomalainen media on sitoutunut noudattamaan JSN:n valvomia Journalistin ohjeita. Useimmissa mediataloissa Journalistin ohjeet toimivat pohjana omille, täsmennetyille ja pidemmälle viedyille eettisille ohjeille. Siitä tänään julkistetuissa linjauksissa on kysymys.

Oikeus tietää ja sanoa kuuluu kaikille, myös lapsille ja nuorille.

Lainaus

Lapselliset, onko joukossanne tunkeilija?

Ville Matilainen — Thu, 25 Sep 2014 11:14:13 +0000

Paikallaan junnaavissa vanhempainilloissa tulee minun olla hiljaa. Jalkapallokentän laidalla tulee minun tyynesti hyväksyä hyvä isä -verkoston epäreilu tuolileikki. Omanikäisteni sosiaalinen turvaverkko, minne katosit vanhemmuuteni myötä?

Melko tarkalleen neljä vuotta sitten oli syksy. Vanhempainilta oli venymässä kohta kolmannelle tunnille. Varsin rönsyilevän huutopalaverin perimmäinen aihe oli koulun tulevat myyjäiset ja luokan retkirahaston kasvattaminen. Sivulauseiden kautta poukkoiltiin kuitenkin jo lasten huonossa käytöksessä.

Aihe eskaloitui nopeasti. Eräs äiti käytti puheenvuoronsa johdattelemalla aiheen ensin ylä-asteikäisiin (hänellä oli sellainenkin kotonaan kiukuttelemassa), sitten lukioikäisiin (koska hän oli nähnyt heitä aamulla räkimässä bussipysäkillä), vielä kotona asuviin alle kaksikymppisiin (koska hän oli pikaruokaravintolassa joutunut kuuntelemaan sellaisten huutoa) ja lopulta vielä hänen työpaikalleen ilmaantuneisiin, kokemattomiin ja sopimattoman röyhkeisiin keltanokkiin.

Kiihtyvä polveilu päättyi osallistuvien vanhempien yhteisymmärrykseen siitä, että nuoret (noin yleisesti) ovat kyllä ihan oikeasti kelvottomia. Tätä korostettiin tahdissa nyökkäilyllä ja tarkennettiin adjektiiveilla laiska, flegmaattinen, epäkohtelias ja vielä sanakvartetilla: ”koskaan käyneet oikeissa töissä”.

Kiintoisaa, muistan tuumineeni, mutten sanonut mitään. Oma pohdiskeluni vei huomioni, enkä siis heti tajunnut että luokassa oli miellyttävän hiljaista. Johtopäätöksen esitellyt nainen tuijotti nyt minua pelästyneenä ja sai vieressä istuvalta naiselta ohjeita korvaan kuiskaamalla. Myös muut paikallaolijat vilkuilivat minun suuntaani varovaisesti.

Olin 24-vuotias ja lopulta ymmärsin nolostua ja punastua.

Oma moka, ettäs kehtaan

Tapahtumaketjun vaivautuneisuus johti kokouksen päättämiseen (”sovitaan nämä tarkemmin sitten sähköpostitse”). Oma vaivautuneisuuteni nousi kuitenkin vielä seuraavalle tasolle, kun tämä äänessä ollut nainen tuli käytävällä poistuessaan vielä henkilökohtaisesti (ja harmillisen kovalla äänellä) tarkentamaan, ettei hän tarkoittanut ”noilla nuorilla” tietenkään minua.

Uusioperheen poikani oli tuona syksynä aloittanut toisen luokan. Toinen poikani, itse siittämäni, ei ollut vielä vuodenkaan vanha. Opiskelin ja työskentelin myyjänä koulun ohessa. Häkeltymisestäni huolimatta onnistuin kuittaamaan äänekkään äidin kommentin sarkasmilla ja hieman mutisemalla jotain sellaista kuin ”niinhän me nuoret taidetaan olla”.

Myöhemmin pohdin asetelmaa tarkemmin. Luokan vanhempien keski-ikä pyöri neljänkympin jälkeisellä vuosikymmenellä. Omat vanhempani, poikieni isovanhemmat, olivat tuona vuonna täyttämässä viisikymmentä molemmat. Vaikka en adoptoimani pojan vauvavuosina ollut vielä kuvioissa mukana, oli minulla jo miltei vuoden verran kokemusta vauvankin hoidosta. Asuntovelallinen olin ollut jo nelisen vuotta, työntekijänä kuutisen. Koira oli, kissojakin. Ainut mikä minut erotti luokan stereotyyppisestä vanhemmasta, oli nuori ikäni.

En koe vielä nykypäivänäkään tarvitsevani tukea tilastoista, kun uskallan väittää olevani harvinaisen nuori vanhempi Suomessa, etenkin pääkaupunkiseudulla. Ikäisessäni ystäväpiirissä lienee nykyään yksi tai kaksi vauvaikäisen vanhempaa, mutta nyt lähestynkin jo kolmeakymmentä.

Tapauksessa voin syyttää vain itseäni, mitäs olen niin nuori vanhempi. Vieläpä tavalla, joka ei johdu esimerkiksi rikkinäisestä ehkäisyvälineestä. Eihei, meitsihän ryhtyi vanhemmaksi jopa korostetun omatahtoisesti uusioperheen muodostamisen myötä.

Epäsovinnaisuutta lisää se, että viihdyin toki 24-vuotiaana stereotyyppisesti (ja viihdyn edelleenkin) myös lapsettomien ystävieni seurassa harrastaen ja juopotellen. Samalla jouduin (ja joudun yhä) myös ajoittain olemaan pääsemättä ikäisteni rientoihin, koska lapset.

Eihän tällainen ole reilua? Minä se tunkeuduin tuohon tokaluokan geneeriseen piiriin heidän small-talkiaan hankaloittamaan.

On ne pallit mullakin laskeutuneet

Niin ikään neljä vuotta sitten olin myös tämän tokaluokkalaiseni jalkapalloseuran vanhempainillassa. Tuo palaveri toimitettiin kiitettävällä tahdilla ja vetäjillä oli homma hanskassa. Joukkueessa vasta aloittaneiden lasten vanhempia ohjeistettiin joukkuejärjestyksestä harjoitusvuoroineen ja peliaikatauluineen.

Koska lasten harrastus tuo väkisinkin vanhemmat toistensa seuraan, on vain sopivaa tutustua, jopa ystävystyä vanhempien kesken. Lisäksi tekosyitä lasten harrastusten ympäriltä on helpompi perustella vaikkapa vaimoille, jos joskus järjestetään esimerkiksi saunailta kuplahallin talkooporukan isille.

Tällaiset, periaatteessa joukkueen sisäiset tilaisuudet vaativat kokemukseni perusteella niihin osallistuvilta ainakin tarkkaavaisuutta ja samanmielisyyttä. Summa summarum: minua ei tällaiseen saunailtaan kutsuttu. Samalla minua ei kutsuttu kyseisen saunaillan kommelluksia myöhemmin käsitteleviin keskusteluihin kenttien laidoilla.

Ehkäpä en vain ollut nappulajengin illassa oikeaan aikaan tupakalla. Ehkäpä joku ajatteli tekevänsä minulle palveluksen jättämällä mainitsematta saunomisesta. Keskimääräiseen osallistujaan verrattuna olisin kuitenkin A vetänyt liian monta/liian vähän leukoja saunaterassin pyykinkuivaustelineessä, tai B juonut aivan liikaa/liian vähän kaljaa. Eihän minulla vielä tuolloin kasvanut edes parta kunnolla!

Stereotyypit pistää tyyppienkin silmään

Edellä kertomani tarinat paljastavat tietenkin omasta ihmisanalyysitaidostani täysin samanlaista vajavaisuutta mistä marisen itse kärsiväni.

Vanhempikin on vain ihminen. Erilaisia olemme ja epävarmuuksia löytynee aina ajoittain jokaiselta. Onko nuoremman vertaisen arvostelu tai arvottaminen oikeasti vain korvieni välissä kimpoileva kaipuu lapsettomien vuosieni huolettomuuteen? Entäpä jos minä olen muutaman vuoden päästä hän, joka vanhempainilloissa ottaa roolin toimia vanhempana oman lapsensa lisäksi myös kokemattomalta vaikuttaville vanhemmille?

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että lapsellisuus on jokaiselle vanhemmalle varmasti ainutlaatuinen ja ajanjakson haasteet eivät tietenkään synny vain lapsesta. Pikku hiljaa sitä tajuaa, että minäkin muutun tässä ihan itsekseni.

Vajaa kuukauden päästä voin jo lainata parhaan ystäväni isän sanoja ja todeta, että ”enää kolmetoista vuotta kakkua jäljellä”. Kakun lusittuani olen jo 41.

Lainaus

Lapsia tiellä

Päivi Leino — Wed, 05 Jun 2013 09:31:03 +0000

Asfaltoitu suora tie vie hetkessä ja melkein huomaamatta kylän läpi. 80 kilometrin tuntivauhdissa vilahtaa muutama talo silmänurkassa. Ajatuskaan kylän ja kyläläisten elämästä ei ehdi tajuntaan asti, kun matka jatkuu ja ollaan jo toisaalla.

Tällaisia kyliä on Suomessa lukematon määrä. Ajatuksen ne ansaitsevat. Ja jarrua ohi pyyhkäisevästä autosta.

Juttelen kahden kolmikymppisen sattaslaisen Tanja Variksen ja Riika Ylitalon kanssa. He ovat käyneet kylän omaa koulua. Molempien luokalla oli aikoinaan alle kymmenen oppilasta. Molempien luokkakavereita on jo kuollut. Ja muilta luokilta myös. Jo kouluaikana.

Koululaisia jää auton alle kylän poikki sukeltavalla valtatie 4:llä. Se on yksi kylää kuvaava piirre. Tuntuu karmaisevalta. Tanja ja Riikka ovat huolissaan kohta koulutiensä aloittavista lapsistaan. Toiseen päähän kylää on sentään saatu alikulkutunneli, mutta se ei vielä kaikkia pelasta.

Kun seuraavan kerran olen suhahtamassa autolla jonkun kylän poikki, toivon totisesti, että en suhahdakaan. Tietä saattaa juuri samalla hetkellä ylittää yhtä lailla omiin ajatuksiinsa uppoutunut lapsi, menossa kouluun tai kaverin luokse.

Lainaus

Niksulan TV:stä Katti Matikaiseen – lastenohjelmien vuosikymmenet

Amanda Stavén — Thu, 30 May 2013 12:26:45 +0000

Ensimmäinen televisiolähetys nähtiin Suomessa vuonna 1957 ja jo tuolloin ohjelmistossa huomioitiin myös lapset. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa Kylli-täti, Kössi Kenguru, Pelle Hermanni, Rölli, Karvakuonot ja monet muut rakkaat hahmot tulivat lapsikatsojille tutuiksi.

Nyt voit tarkastella aikajanan avulla millaisia lastenohjelmia eri vuosikymmenet ovat tarjonneet. Löydätkö joukosta oman suosikkisi?

Pääset tarkastelemaan aikajanaa isommassa koossa avaamalla sen uuteen selainikkunaan tästä linkistä

Löydät lisää lastenohjelmia Elävästä arkistosta esimerkiksi näiden linkkien takaa:

Lastenohjelmien tädit ja sedät

Sarjoja, näytelmiä ja animaatioita lapsille

Valistavat ja opettavat lastenohjelmat

Joulukalenterit

Lainaus

Lähi-idän väkivalta heijastuu lasten käytöksessä

Milla Kontkanen — Tue, 21 Aug 2012 09:38:13 +0000

Lähi-idän etnis-poliittinen väkivalta lisää väkivaltaa perheissä, kouluissa ja yhteisöissä. Tämä puolestaan kasvattaa lasten aggressiivista käyttäytymistä. Näin paljastuu amerikkalaisten vetämästä kansainvälisestä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa haastateltiin 1500 Lähi-idässä asuvaa lasta ja heidän vanhempiaan kolmeen otteeseen vuoden välein. Mukana oli tasapuolisesti Palestiinassa asuvia arabiperheitä, Israelin juutalaisperheitä ja Israelissa asuvia arabiperheitä. Tutkimuksen alkaessa yksi kolmannes lapsista oli kahdeksanvuotiaita, toinen kolmannes 11-vuotiaita, ja loput olivat 14-vuotiaita.

Lapset ja vanhemmat kertoivat lasten käyttäytymisestä sekä lasten todistamasta tai kokemasta väkivallasta, olipa kyse perhe-, koulu-, asuinalue- tai etnis-poliittisesta väkivallasta. Etnis-poliittisen väkivallan kokemuksiin luettiin mukaan sukulaisen tai perhetutun menetys tai loukkaantuminen väkivaltaisuuksissa sekä turvatarkastusten tai niiden uhan kokeminen. Osa lapsista oli myös nähnyt kidutusta tai kaappauksen.

Tutkimuksen mukaan Lähi-idän poliittinen tilanne lisäsi lasten aggressiivisuutta. Sama tapahtumasarja havaittiin kaikissa kolmessa etnisessä ryhmässä, joita tutkimuksessa tarkasteltiin. Palestiinalaiset lapset olivat kuitenkin suurimmassa riskissä kokea väkivaltaa. He myös käyttäytyivät lapsista aggressiivisimmin. Pojilla oli tyttöjä suurempi riski nähdä tai kokea väkivaltaa ja käyttäytyä aggressiivisesti. Nuoremmat lapset olivat kaikkein herkimpiä väkivallan vaikutukselle.

Tutkimuksesta kerrotaan Child Development -julkaisussa ja siitä voi lukea lisää Science Codexin sivuilta.

Lainaus

Pienet koululaiset ovat heitteillä

Eve Mantu - kolmasluokkalaisen äiti — Tue, 16 Aug 2011 08:33:21 +0000

Lastenpsykiatri Janna Rantala tietää, että Suomessa arvostetaan reippautta. Mitä reippaampi lapsi, sen parempi. Tästä ihanteesta seuraa ikäviä asioita lasten kannalta. Lapsen voi olla vaikeata kertoa, että hän ei pärjää yksin. Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin soi puoli miljoonaa kertaa vuodessa. Iso osa pienistä soittajista haluaa vaan jutustella jonkun aikuisen kanssa. Äitiä ja isää ei voi häiritä soitteluilla. Pieni koululainen on kotona yksin, ikävystyneenä ja levottomana.

Miksi meillä on tällainen järjestelmä, että pienet koululaiset jätetään heitteille? Miten pärjäävä on 8-10 -vuotias?

Ihan piruuttani aloin ideoida Iltapäiväkonetta lasten "itsenäisen selviämisen tueksi". Vanhuksillehan on jo Menumat, Suomessa kehitetty ruoka-automaatti. Miltäs kuulostaisi Iltismatti, joka juttelisi mukavia ja muistuttelisi välipalasta?

Lainaus

Ei voi elää vain haluamisen maailmassa

Eve Mantu - pehmoeläintarhan yli-intendentti — Thu, 13 Jan 2011 11:20:27 +0000

Roskisnalle pelastautui sekajäteastiasta ja rupesi jäteneuvojaksi. Eve Mantu saa tiistaina 18.1. ympäristökasvatusta todelliselta lelumaailman asiantuntijalta.

Suomalaislapsilla on hirveästi leluja! Ostammeko me aikuiset niitä, koska

a) meillä on huono omatunto,

b) lapset ovat niin taitavia mankumaan ja manipuloimaan,

c) nykyisin nyt vaan pitää olla paljon leluja vai

d) lapset leikkivät niin kivasti leluillaan ja me saamme tehdä omia juttuja?

(Eve Mantu vastaa a, b, c ja d - - - mitenkäs on sinun laitasi, äiti, isi, mummi, kummi?)

Lainaus

Äiti pliis mennään moskeijaan

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Mon, 19 Apr 2010 07:41:16 +0000

Pääsen huomenna kurkistamaan moskeijaan. Se on minulle ensimmäinen kerta. En kehtaa tunnustaa, millaisia mielikuvia sana moskeija herättää. No, ehkä arvaat.

Meitä on retkellä kolme äitiä lapsineen. Yksi muslimi ja kaksi "evluttia". Toivottavasti muslimiäiti on henkisesti valmistautunut vastaamaan hölmöihinkin kysymyksiin.

Pitääkö täällä olla hiljaa?

Millainen on "moskeijailme"?

Hamdin nauru kaikuu vieläkin korvissani. Hän kuvaili moskeijan hyörinää niin värikkäästi, että tunsin kutistuvani. Meikäläisten seurakunnista ei ole helppo löytää seuraa. On täysin mahdollista käydä joka sunnuntai kirkossa täysin yksin. Ujo jää kirkkokahveillakin hiljaiseen umpioonsa. Hamdin mukaan moskeijassa saattaa kosintakin yllättää.

Kurkistus moskeijan elämään torstaina 22.4. klo 12.15 Yle radio 1.

Lainaus

Mikä on soveliasta?

Joona Haarala — Sun, 28 Mar 2010 09:30:13 +0000

Meidän perheessä halitaan paljon. Isoja poikia on halittu vauvaiästä asti ja isot pojat tykkäävät halia vauvaa.

Kun jätämme pojat tarhaan tai muualle, pitää antaa krampuss, eli halipusu. Se sisältää vauhdikkaan juoksun kohti isää tai äitiä ja sitten tulee moisku suoraan suulle. Varsinkin J:lle tämä rituaali on tärkeä.

J täyttää kesällä 7. Olen pohdiskellut itsekseni, että onkos suukottelu julkisella paikalla sopivaa... pitäisikö poika vieroittaa tavasta? Tai päinvastoin: milloinka poika itse lopettaa halittelun?

Lainaus

Millainen on hyvä isä?

Joona Haarala — Thu, 25 Feb 2010 08:43:57 +0000

Työmaallani Turun Radiossa keskustellaan tänään isyydestä. Millainen on hyvä isä? Kysytään asiantuntijaraadilta:

- Hyvä isä on sellainen, joka ajaa parran. (F, 5 vuotta)

- Wrooooom. Dinosaurus, katso isä! (J, 6 vuotta)

- Mmmmh (Vaimo jatkaa vauvan kanssa uniaan)

* * *

No olenko hyvä isä?

Nyt ensimmäisen yön jälkeen kolmen lapsen arjen pyörittäminen vaatii kärsivällisyyttä ja hermoja isältä ja tietenkin vielä enemmän äidiltä.

Aina hermot eivät pidä ja isä hermostuu. Tähän asti olemme kuitenkin poikien kanssa tehneet sovintohalit jokaisen riidan jälkeen. Lapset saavat ruokaa ja (melkein) aina on aikaa keskutella lapsen kanssa. Isää saa sanoa meillä myös tyhmäksi.

Ehkä olen ihan-ok-isä ja se saa riittää. Mutta nyt aamupalan tekoon ja sitten kauppaan! Syvällisempää isäkeskustelua käydään täällä:

yle.fi/alueet/turku/2010/02/mita_on_nykypaivan_isyys_1481220.html

Lainaus