Kypärän riisumispakkoa Roomassa

Matti Rämö — Fri, 14 May 2010 19:54:05 +0000

Kevätretki Roomaan katkaisi muutamaksi päiväksi puurtamiseni Vietnamin ja Kamputsean rajaseudulla. Kesäinen sunnuntai houkutteli vuokraamaan pyörän iltapäiväksi. Sunnuntai on nimittäin ehdottomasti paras päivä kaupunkipyöräilylle Italiassa, sillä liikennettä on vähän ja joissakin kaupungeissa laajennetaan keskustan autottomia alueita. Roomassa jalankulkijat valtaavat mm. Isänmaan alttarin (Piazza Venezia) ja Colosseumin välisen kadun, joka kulkee Forum Romanumin ohi.

Sain houkuteltua tätini ja tyttäreni polkemaan Stadio Olimpicolle jalkapallo-otteluun. Termini-rautatieaseman läheltä vuokrasimme 18-vaihteiset. Täti ei ollut koskaan ajanut pyörällä, jossa on käsijarrut. Ensimmäinen vaaratilanne syntyi, kun nopealiikkeinen yrittäjä sai huomaamattani houkuteltua tädin kokeilemaan pyörää, vaikkei heillä yhteistä kieltä ollutkaan. Muistan vieläkin lapsuudestani oman vastaavan kauhun hetken, kun yritin jarruttaa jaloin mutta polkaisin tyhjää. Täti selvisi kuitenkin testistä mainiosti vaistonvaraisella reagoinnillaan. Yrittäjä hämmästelee vielä aikuisten ihmisten halua lainata kypärää, varsinkin koska lakikaan ei sellaista vaadi. (Muutamaa päivää aiemmin on parlamentissa ollut käsittelyssä uusi tieliikennelaki, johon sisältyy myös alle 14-vuotiaiden kypäräpakko).

Suuntasimme Colosseumin kautta Teverejoelle (Tiber). Matkalla vain Circo Massimon tienoilla oli enemmän liikennettä, mutta taluttamalla parin risteyksen yli pääsimme vaivatta joelle. Teveren leveässä kivetyssä kuilussa kulkee lännenpuoleisella rannalla pyörätie. Alas penkalle pääsee mainiosti mm. Rooman ainoan jokisaaren, Isola Tiberinan kohdalta loivaa porrastusta pitkin. Monissa jyrkemmissä portaissa on pyöränrenkaan levyinen metalliluiska, jota pitkin on kätevä taluttaa pyörää. Portaissa on kuitenkin varmuuden vuoksi syytä katsoa tarkkaan mihin astuu, jos vaikka hajuaistimukset eivät riitä valpastuttamaan mieltä.

Itse pyörätie on toistakymmentä kilometriä pitkä maalattu merkintä kulloisessakin penkan päällysteessä, mukulakivetyksessä, sementillä tai asfaltilla. On oikeastaan hämmästyttävää, kuinka suurkaupungin sydämessä kulkee niin rauhallinen reitti aivan omissa maailmoissaan. Bongaamme joenpenkan muurilta mm. kirjallisen taidepläjäyksen, jossa esitellään parin neliömetrin teoksissa aukeaman verran erimaalaisten kirjailijoiden havaintoja Roomasta. Joukossa on myös muuan Pentti Saariksoki, jonka Päiväkirja-katkelmassa kuvataan ikuista kaupunkia sekä suomeksi että italiaksi.

Joenpenkan työmaa keskeyttää matkan ilman ennakkovaroitusta vähän ennen stadionia, ja joudumme palaaman puolisen kilometriä taaksepäin. Siltojen yhteydessä on Vatikaanin pohjoispuolella polkukelpoisia luiskia, eli paluu katutasolle ei ole ongelma. Paitsi että päädymme oikaisemaan ylös ennen siltaa, ja luiska päättyy matalaan suljettuun aitaporttiin. Ryhmätyönä saamme nostettua pyörät vyötärön korkuisen portin yli, ja siinä ohessa nostamme myös satunnaisen keski-ikäisen roomalaisrouvan pyörän kadulle.

Stadionilla saamme oppitunnin absurdeista lainpykälistä ja niihin suhtautumisesta. Jalkapallohuliganismin kitkemisyritysten yhteydessä on säädetty mm. pääsylippujen henkilökohtaisuudesta mutta myös pitkästä luettelosta kiellettyjä esineitä. Ja kypärä, myös polkupyöräkypärä kuuluu tähän listaan, koska se voidaan tulkita urbaanin taistelun suojavarustukseksi. Ensin järjestysmies ilmoittaa kylmästi, että kypärät pitää jättää ulkopuolelle. Kun ryhdyn puoliaggressiivisesti tilittämään, että olemme vuokranneet pyörät keskustasta ja että pitäisikö meidän nyt vain heittää lainakypärämme pusikkoon, mies pyytää odottamaan, että poliisi tulee selvittämään ongelmaa.

Alkutöikseen siviiliasuinen poliisi kertoo, ettei voi sallia kypärien tuomista stadionille. Kun selitän pyörän vuokrausepisodin uudestaan, hän ymmärtää tietämättömien turistien ongelman ja johdattaa poliisiautolle. Saamme jättää kypärät ottelun ajaksi pakettiauton hyttiin, mutta vain tämän kerran. Olisikohan Suomessa vastaavaa summittaisen lainsäädännön ja puutteellisen tapahtumaorganisoinnin ongelmaa kyetty ratkaisemaan lainvalvojan joustavuudella?

PS. Viikkoa myöhemmin rankkasatojen valumavedet hukuttivat Teveren pyörätien muutaman metrin syvyyten vedenpinnan alle.

Lainaus

Kypäräpakkoa rajan takaa?

Matti Rämö — Thu, 06 May 2010 13:28:29 +0000

Kamputsean ja Vietnamin erilaisuus näyttäytyy satunnaiselle tienkäyttäjälle esimerkiksi siten, että Vietnamin puolella rajaa motoristit käyttävät kypärää. Siis kaikki käyttävät. Kamputseassa vain suurimmissa kaupungeissa on mahdollista nähdä edes jonkun suojaavan päänsä.

Vietnamissa liikennetiheys on moninkertainen verrattuna naapurimaahan. Voisiko tarpeeksi monen omakohtainen tai välillinen kokemus onnettomuudesta selittää eroa? Vai se, että poliisi kontrolloi liikennettä, ja sanktiot kypäräpakosta lipeämisestä ovat tarpeeksi ankarat? Vai se, että kun tarpeeksi moni käyttää, niin sitten loputkin sopeutuvat vallitsevaan kulttuuriin? Ja sodan jäljiltä voi vieläkin nähdä militaristista muotoilua jäljittelevää arkimuotia myös päähineiden suhteen. Kypärää arvostetaan.

Vaikka turvallisuusajattelu on Vietnamissa aivan eri tasolla kuin Kamputseassa, ei kypäräpäisiä polkijoita vielä sentään näe, joitakin kilpapyöräilijöitä lukuun ottamatta. Suomessa ollaan turvallisuusnäkökohtien suhteen jo seuraavalla tasolla, mutta pyöräilijöiden kypärän käytön eroavaisuudet pääkaupunkiseudun ja muun maan suhteen muistuttavat Vietnamin ja Kamputsean välisiä kulttuurieroja.

Aamuisin omalla vakiotalvipyöräilyreitilläni lähes yhdeksän kymmenestä käyttää kypärää. Kesäisinkin pääkaupunkiseudulla aktiivifillaristeista jo yli puolet suojaa päänsä. Voisiko seudun liikennetiheys auttaa ymmärtämään sitä yksinkertaista faktaa, että varsinkaan taajama-ajossa ei onnettomuuden välttäminen ole enää kiinni pelkästään omasta varovaisuudesta. Erilaisissa viretiloissa vaeltavien jalankulkijoiden, toisten pyöräilijöiden, mopoilijoiden, lasten, dementikkojen, humalaisten, koiranulkoiluttajien ja autoilijoiden yhdistelmä voi aiheuttaa liian nopeasti muuttuvia tilanteita.

Itse olen pyörätiellä kahdesti iskenyt pään voimalla asfalttiin. Ensimmäisellä kerralla hölmöilin kännykkä kädessä pientä mäkeä alas routakohoumaan. Toisella kerralla jo pysähtynyt auto lähti huoltoaseman pihasta uudestaan liikkeelle ja ajoi päälleni. Tein vajaan voltin elokuvahypyn tangon yli ja iskeydyin maahan selkä edellä. Rintalasta murtui, ja takaraivo jysähti asfalttiin. Ilman kypärää en ehkä kirjoittaisi tätä juttua.

Mutta miten saadaan Suomen ”kamputsealaiset” ja varsinkin juniorit arvostamaan kypärää, jotta päästäisiin yhtään lähemmäksi ”koska muutkin käyttävät” -rajaa? Lainsäätäjän kypäräpakkosäädöshän vastaa veden kantamista kaivoon ja itse asiassa vain hämärtää kunnioitusta lakeja kohtaan.

Mutta entäpä jos joku Idols- tai BB-tähti astuisi tietoiskukampanjan tähdeksi kertomaan, kuinka traagisesti hänen elämänsä muuttui, kun läheinen tai ystävä löi päänsä asfalttiin tai kadun reunuskiveen yksinkertaisen kaatumisen vuoksi. Tai vielä parempaa, jos hän itse olisi onnettomuuden jäljiltä juuri ja juuri puhekykyisenä tankkaamassa sana kerrallaan elämänsä käännekohtaa. Ehkä juniorit tarvitsisivat myös jotain nopeatempoista kauhukuvagalleriaa ryydittämään kertomusta.

Tai entäs jos hieman sekava Andy McCoy imisi röökiä fillarin edessä koppa viikonloppujuomaa tarakalla ja toteaisi kypärä päässään: ”Ssiiss kyllä řisskin oddamisesssakin joku řaja on.”

Lainaus

Blogit - kypäräpakko

Kypärän riisumispakkoa Roomassa

Kypäräpakkoa rajan takaa?