Brežnevin hautajaisissa meidän ope itki

Elina Yli-Ojanperä — Fri, 11 Nov 2011 13:26:32 +0000

Muistatko ajan, kun tuolit kannettiin jumppasaliin ja koko koulu katsoi hiihtokisoja rullakossa olevasta tv:stä? Entä muistatko, kun tuo tv-rullakko raahattiin omaan luokkaan ja katsottiin Koulu-tv:tä? Jos olit tokalla minun luokallani, saatat muistaa, kun luokassa sammutettiin valot ja hiljennyttiin katsomaan Brežnevin hautajaisia. Ja ope itki.

Ala-asteen ensimmäinen opettajani oli topakka ja joidenkin mielestä jopa hieman pelottava. Samainen täti oli aikoinaan näpäyttänyt jo isääni karttakepillä sormille.

Luokan edessä loisteputkien valossa opettaja oli kuitenkin erilainen kuin hämärässä luokan perällä. Minä tiesin sen, koska pitkänä tyttönä istuin ajan tavan mukaan tietenkin takarivissä. Luokan lyhyimmät saivat varoa näppejään. Silloin kun ihana televisio tuotiin elävöittämään oppitunteja, siirtyi opettaja aina istumaan luokan takaseinää reunustavan matalan kaappirivistön päälle. Minä seurasin salaa opettajan ilmeitä ja yritin nauraa samoissa kohdissa open kanssa, jos aihetta nauruun siis oli.

Mutta kaksi kertaa opettaja itki ja sillä ensimmäisellä minäkin. Tuolloin katsoimme Pieni tulitikkutyttö -animaation. Kun tulitikkutytön viimeinen tulitikku ja liekin tuoma viimeinen loistelias näkymä hiipuivat, oli paatuneimmankin ekaluokkalaisen vaikea pidätellä kyyneleitään. Tulitikkutyttö jäi paleltumaan pakkaseen hymy huulillaan. Ajatus kuolemasta kuristi kurkkua, vaikka siitä ei puhuttu. Valot syttyivät ja lähdettiin ulos hyppimään twistiä ja leikkimään rosvoa ja poliisia.

Kun Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev kuoli, ei siitä tiedetty koulussa mitään, mutta eipä tiedetty itänaapurissakaan. Tieto suuren johtajan kuolemasta kerrottiin neuvostoliittolaisille vasta seuraavana päivänä 11. marraskuuta 1982.

Katso Elävässä arkistossa: Brežnevin kuolemasta kerrottiin TV-uutisissa vasta kuoleman jälkeisenä päivänä

Muhkeilla kulmakarvoilla varustettu hahmo oli ala-astelaisellekin pilakuvista tuttu, mutta kuolinuutinen ei ole piirtänyt muistiin mitään jälkeä, eikä tieto hätkähdyttänyt kuten Suomen tasavallan kekkosen kuolema muutama vuosi myöhemmin.

Hämmästys olikin suuri, kun 15. marraskuuta luokkaan rahdattiin jälleen ihana tv rullakossaan ja valot sammutettiin. Mutta nyt ei katsottu Koulu-tv:tä, luontodokumentteja tai koskettavaa animaatiota. Olikin aika hiljentyä katsomaan neuvostojohtajan hautajaisia. Opettaja istui jälleen tutulle tv-katsomispaikalleen kelta-vihreiden kaapistojen päälle luokan taakse. Vääntelehdin tuolilla. Vierasta kieltä, mahtipontista musiikkia, silloin tällöin suomenkielistä selostusta. Mitähän nyt tapahtuu? Koulupäivä loppuu kohta, saako luokasta poistua? Syrjäsilmällä vilkaisin opettajaa ja hain mallia, miten tähän ohjelmaan pitäisi reagoida. Vahva johtajamme itki tuntemattoman ohjelman edessä. Olin neuvoton ja surullinen opettajan puolesta.

Hautajaislähetyksestä ei koulussa jälkeenpäin puhuttu, eivätkä Brežnevin hautajaiset siirtyneet välituntileikkeihin. Satujen prinsessa Diana oli astellut alttarille pari kesää aiemmin ja Dajanaksi-nimettyjen barbien häät jatkuivat vielä vuosia.

Katso Elävässä arkistossa: Erkki Toivonen raportoi Dianan ja Charlesin häiden valmisteluista Lontoossa

Muisto Brežnevin hautajaisista on kuitenkin säilynyt häähumua vahvempana. Muhkeilla kulmakarvoilla varustetun miehen nimi ei kuitenkaan ollut tokaluokkalaisena ihan hallussa ja Seura-lehdessä piirroshahmon yhteydessä oli aina teksti Titu. Niinpä pitkään luulinkin nähneeni koulussa Jugoslavian partisaanijohtajan Titon hautajaiset. Titon ulkonäöstä kun ei ollut hajuakaan. Muisto on kuitenkin kirkas ja vasta myöhemmin faktoilla pilattu.

Lainaus

Koulun tehtävä?

Tiina Lundell — Mon, 17 May 2010 12:36:45 +0000

Tämän viikon MOT: Vaaralliset lapset pohtii sitä, pitääkö koulun opettamisen ja kasvattamisen lisäksi tarjota oppilaille myös mielenterveyspalveluja.

Mitä tehdä lapselle, joka ei ole enää koulukuntoinen eli ei pärjää edes erityisopetuksen luokassa? Mihin sijoitetaan oppilas, joka jonottaa mielenterveyden ongelmien vuoksi hoitojaksolle pääsyä? Entä missä on lastenpsykiatriselta hoitojaksolta palaavan lapsen paikka?

Vastaus on hyvin usein tavallisessa koulussa, yleisopetuksen luokalla. Kunnissa on myös erilaisia erityis- ja sope-luokkia, mutta ne ovat niin täynnä etteivät läheskään kaikki apua tarvitsevat niille pääse.

Erityisluokilla on puolestaan oppilaita, jotka tarvitsisivat pikemminkin psykiatrista hoitoa ja muuta tukea. Nämä lapset voivat olla turvallisuusriski paitsi muille oppilaille, myös opettajille, kuten MOT:n esimerkkitapaus kertoo.

Ohjelmassa haastatellun lastenpsykiatrin mukaan 10-20 prosenttia lapsista kärsii jonkinasteisista mielenterveyden pulmista, mutta vain muutama prosentti on jollain tavoin hoidon piirissä. Hänen mukaansa mielenterveyspalveluita ei voi viisinkertaistaa, vaan palvelu on saatava kouluihin.

Opettajat ja rehtorit kavahtavat moista ajatusta. Miten hoitaminen onnistuu, kun jo nykyisissäkin tehtävissä, opettamisessa ja kasvattamisessa on täysi työ. Ryhmäkoot ovat suuria ja edelleen on kuntia, joissa opettajia lomautetaan.

Myös oppilashuolto on päästetty retuperälle. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tutkii parhaillaan, toteutuuko perusopetuslain mukainen oppilashuolto tasavertaisesti eri puolella Suomea.

Oikeuskanslerin selvitysten mukaan koulujen oppilashuollossa ja työturvallisuudessa on puutteita koko maassa. Oppilashuolto ei toimi, koulupsykologeja ei ole läheskään kaikissa kunnissa. Terveydenhoitajat eivät päivystä kouluilla päivittäin, lääkärintarkastuksissa on usean vuoden väli.

Oikeuskansleri on pyytänyt opetusministeriötä esittämään tämän vuoden loppuun mennessä selvityksen siitä, millaista kehitystä oppilashuollossa on tämän vuoden aikana tapahtunut.

Niin että millä eväillä sitä hoitoa kouluissa annetaan? Ja millä eväillä puututaan yhä nuorempien lasten yhä aggressiivisempaan käytökseen? Vaikka tämä lapsijoukko on kooltaan pieni, heidän aiheuttamansa ongelmat heijastuvat koko kouluun ja kaikkien oppilaiden arkeen.

Läheskään kaikissa Suomen kouluissa ei vielä edes tunnusteta väkivaltaisten lasten aiheuttamia ongelmia. On lukuisia kaupunkeja ja kuntia, joissa ei kerätä tilastoa oppilaiden väkivaltaisuuden aiheuttamista uhka- ja vaaratilanteista.

Kaikkialla ei ole edes halua keskustella asiasta. Sain ohjelmaa valmistellessani sähköpostin eräältä yläkoulun opettajalta. Hänen kollegansa oli julkisesti kertonut luokan levottomuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Tästä seurasi se, että rehtori raivostui opettajalle ja syytti tätä koulun maineen mustaamisesta. Nykyisin koulut kilpailevat oppilaista, eikä koulun mainetta haluta tahrata kertomalla ikävistä tosiasioista.

Jos asenne on tämä, ei rehtorin päällimmäisenä intressinä ole kannustaa opettajia ilmoittamaan oppilaan väkivaltaisuudesta. Siitä mitä ei ole, ei tarvitse keskustella.

Lainaus

Blogit - opettajat

Brežnevin hautajaisissa meidän ope itki

Koulun tehtävä?