Blogit - identiteetti

Ylen uutisille uudet nimet

Pia Hagström — Thu, 16 Feb 2012 16:52:20 +0000

Yle muuttaa uutistensa nimet loogisemmiksi maaliskuussa. Jatkossa uutiset eri välineissä ovat nimeltään Yle Uutiset.

Miksi ihmeessä räplätä instituutioita, kuten Aamun peiliä tai TV-uutiset ja säätä?

Nimestä pitää käydä ilmi, mistä on kyse. Nyt Yle tekee uutisia kymmenillä erilaisilla nimillä. Vain noin joka neljäs 15-34-vuotiaista tietää, että Aamun peili on uutislähetys radiossa.

Suomalaisten mielestä juuri Yle on Suomen luotettavin uutistoimija. Siksi Yle kannattaa tuoda paremmin esille: näihin uutisiin voit luottaa.
Sosiaalisessa mediassa uutisiin törmää irrallaan alkuperäisestä esityskanavasta. Kun "paikka" ei enää olekaan vaikkapa YLE TV1 , on merkattava muulla tavoin, että sisältö on Ylen tekemää.

Eri lähetykset erotetaan tarvittaessa täsmentäen, esimerkiksi Yle Uutiset 20.30 tai Yle Uutiset minuutissa. Uutistarjonta pysyy ennallaan, samoin tutut uutistoimittajat.

Nimien muutos kattaa Ylen tekemät uutiset suomeksi, ruotsiksi, saameksi, viittomakielellä, selkosuomeksi, englanniksi ja venäjäksi.
Ruotsinkielisten uutisten - Yle Nyheter - nimet muuttuvat syksyllä.

Muutos on osa laajempaa Ylen uutisten brändihanketta, joka tähtää myös uutisjournalismin kehittämiseen. Ensi syksynä myös uutisten audiovisuaalinen ilme muuttuu.

Kiehtovampaa journalismia kaikille!

Pia Hagström on kehityspäällikkö ja Yle Uutisten brändihankkeen vetäjä

Lainaus

Avoin lähdekoodi - uusi julkisen palvelun eetos?

Tuija Aalto — Sun, 17 May 2009 12:57:37 +0000

Digitaalinen mediaympäristö ja sen nykymuoto, jota sosiaaliseksi webiksi sanotaan, haastavat toimittajan ammatti-identiteetin monin tavoin. Jos entisten aikojen valtaa vahtivan sankaritoimittajan myytti on jo murtunut ja journalisteista tullut mediateollisuuden sisällöntuotantokoneeseen mediaa ja merkkijonoja lapioivia mediatyöläisiä, mitä tilalle ammatti-identiteetiksi? Jos jokaista journalistia puhuttelevasta julkisen palvelun etiikasta on jäljellä enää periaate, josta kiireen ja säästöjen, kohderyhmäajattelun ja muiden uusien toimintatapojen vuoksi vähä vähältä käytännössä luovutaan, mitä johtotähdeksi?

Olisiko hakkerin etiikasta, public domainista ja avoimen lähdekoodin julkaisemisesta uudeksi eetokseksi digiajan journalistille, mietin, kun kuuntelin tutkijoiden puhetta toimittajan roolin muutoksesta.

Olin päättyneellä viikolla Turussa Internedia -hankkeen seminaarissa, jossa pohdittiin, millaisia haasteita mediakulttuurin muutokset asettavat toimittajille ja ohjelmantekijöille. Tarvitaanko tulevaisuudessa välinekohtaisia ammattilaisia kuten radio- ja tv-toimittajia? Miten media-ammattilaisten toimenkuvat, pätevyydet ja vaatimukset ovat muuttuneet? Kun mediaidentiteetit häilyvät, miten käy tekijöiden? Millaista on tekijyys medioiden välissä?

Seminaari liittyi Suomen akatemian rahoittamaan kolmevuoriseen monitieteiseen tutkimusprojektiin, jota vetävät senioritutkijat Hannu Salmi Turun yliopistosta ja Alan G. Stavitsky Oregonin yliopistosta USAsta Tampereen yliopiston Taisto Hujasen johdolla. Mukana on lisäksi 6 post doc -tutkijaa ja kaksi väitöskirjantekijää, jotka edustavat joukkoviestinnän tutkimusta, kulttuuri- ja mediatutkimusta sekä kulttuurihistorian tutkimusta.

Moninainen tekijyys

Päivän esityksiä pohjustanut Taisto Hujanen näkee mediatuotannossa monenlaista tekijyyttä:

Yksilötekijyys (taide, journalismi)
Professionalismi (journalismi)
Kollektiivinen (vrt. yhteisöllinen)
Institutionaalinen (vrt. institutionaalinen puhe)
Teollinen (tiimi, tilaaja-tuottaja-tekijä, tuotantoyhtiö, brändi)
sekä tekijyys tekijänoikeutena, tekijyys osallistumisena / osallistamisena

Hujasta itseään kiinnostaa tekevision tekijyys kahdessa median suuressa murrosvaiheessa: yhtäältä 1980- ja 90-lukujen vaihteessa ja toisaalta 2000-luvun digitaalisen television muutoksessa. Hän tutkii, millaisia kompetensseja, millaista tekijyyttä tekevisio edellytti kaikkein kypsimmässä vaiheessaan 80-90-vaiheessa ja nyt kun TV tuli osaksi digitaalista murrosta, ammatillisuuden näkökulmasta. Hujanen näkee vertailuajankohdissa seuraavia television teollistumisen vaiheita ja television arvoja:

1) TV-tuotannon digitalisoituminen

Postmoderni televisuaalisuus (Caldwell 1995 Televisuality: Style, Crisis, and Authority in American television), "jälkikäsittelyn kulttuuri", muutti olennaisella tavalla television estetiikkaa: Tässä vaiheessa vakiintui käytännöksi, että tv-ohjelmat lainaavat, kierrättävät, toistavat ja muokkaavat ja halpatuotantokin "näyttää" televisiolta
Populaarikulttuuri
Kulttuuriteollisuus

2.) Digitaalinen televisio (2000-luku)

Tietoyhteiskunta
Sisällöntuotanto
Luova talous

Jos televisuaalisuuden kauden ammatillisuutta leimasivat "insinöörien ja esteetikkojen liitto", tietokoneistuminen, tyyli ja muoto, kaavio- ja ohjelmistojohtaminen ja markkinointi, niin tällä nykyisellä digitaalisella sisällöntuotannon aikakaudella pinnalla ovat sisällöntuotannon kompetenssit: tietojenkäsittely, informatiikka; moniosaaminen (multimedia); sisältöjohtaminen ja brändit (vrt. mediajohtaminen ja strateginen suunnittelu) ja genreosaaminen.

Moniosaamisen laatukriteerit vielä hukassa

Eeva Mäntymäki on väitöksessään tutkinut pohjois-suomen alueradioiden muuttumista perinteisistä radioista yksiköiksi, jotka tuottavat radiota, televisiota ja nettiä. Hän kuvasi journalistien yhteisiä perusarvoja seuraavasti:

Julkisen palvelun eetos (että palvellaan ihmisiä ja kansalaisia, yleiseksi hyväksi)
Objektiivisuus (puolueettomuus, neutraalisuus, reiluus, uskottavuus)
Autonomia (vapaus, itsenäisyys)
Läsnäolo hetkessä
Eettisyys

Mäntymäki esitti, että välineperustaisen erityisosaamisen arvostus jossain määrin hiipunut. Toisaalta monimediaisen tuotannon erityiset sisällölliset laatukriteerit puuttuvat. Perustuuko moniosaajien ammatti-identiteetti vain joustavuuteen ja nopeaan tekemiseen?

Uutta ammatti-identiteettiä avoimen lähdekoodin filosofiasta?

Vedin pyydetyssä kommenttipuheenvuorossani päivän teemoja yhteen ja nivoin niitä aiemmin verkkotoimijuudesta pohtimaani. Listasin journalisteja kohtaavat muutostrendit seuraavasti:

Yleisöt nousevat tekijöiksi: Ammattimaisesti tuotettu kaupallinen media kohtaa vapaa-ajallaan sisältöjä tuottavien massojen haasteen; Intohimoiset harrastajat tekevät paikoitellen parempaa jälkeä kuin yleisosaaja leipätyökseen ja huomiossa ja ajankäytössä henkilökohtaisesti koettu merkityksellisyys jyrää perinteiset uutiskriteerit
Muutos journalistin ammatti-identiteetissä: pohdinta siitä, kuka minä olen ja mihin minä kuulun
Muutos journalistisessa työprosessissa: Valmis juttu vs. työprosessi
Välineissä - viralliset ja epäviralliset työkalut
Työn organisoinnissa • Toimitukset järjestäytyvät monimediaisiindeskeihin • Syntyy uusia rooleja ja tehtäviä: radiokanavalla on yhteisömanageri, videoleikkaaja, sosiaalisen median markkinointiasiantuntija

Näen muutoksessa pysyvääkin. Toimiessani Radio Ainon ohjelmapäällikkönä 1999-2002 jäsensin radiotoimittajan kompetensseja kolmesta näkökulmasta: tarinankerronnan, journalismin ja käsityöläisyyden kautta. Näkisin, että samalla jaolla päästään pitkälle digimaailmassakin.

Tarinankerronta: Esiintyminen eri välineissä pohjaa kuitenkin ikiaikaiselle jutun kertomisen taidolle
Journalismi: Osattava soveltaa journalismin etikkaa ja hyvää lehtimiestapaa uusilla areenoilla, kun muut eivät niin tee (vrt. itsenäisyyspäivän itsemurhavanhus ja nettivideo vs. ns. laatumedia)
Käsityöläisyys: Laitteet, sovellukset ja jatkuvasti vaihtuvat verkon areenat

Voisiko uusi julkisen palvelun eetos nousta avoimen lähdekoodin filosofiasta? Voisiko uutta yhteistä hyvää olla public domain, sisältöjen tekijänoikeuksista luopuminen tai luovutuslisensointi? Voisiko ns. sankaritoimittajan hahmon tilalle kasvaa hakkerietiikalla motivoituva taitaja?

Journalistin identiteetti muodostuu tämän omista toimista verkon areenoilla - toimittajaa ei riitä määrittämään se, kenen palkkalistoilla ohjelmia tai juttuja tekee. Aivan käytännön konkretiassa henkilökohtainen identiteetti voisi tarkoittaa omaa blogia tai muuta osoitettavaa verkkotoimijuuden paikkaa tai paikkojen kokoelmaa - aivan varmasti pelkkä byline verkkolehden jutussa ei riitä.

Toimittajan verkkoidentiteettiin liittyvät luottamus ja maine. Medialukutaitoa tarvitaan siihen, että osataan arvioida verkon toimijoiden luotettavuutta ja osoittaa luottamusta silloin, kun se on paikallaan, vaikkapa linkittämällä tai muuten huomioimalla ansiokas toiminta. Yksityiskohtana tämä näkyy esimerkiksi siinä, että keskustelufoorumeilla ei voi jättää linkkiä omaan blogiinsa tai kotisivuilleen, tai siinä, että pyydetään lähettämään kuvia tai videoita ilman, että niiden yhteyteen tulee linkitystä.

Kommenttipuheenvuoroni diat on Slidesharessa (ja ohessa).

Intermedia Turku 12.5. Toimittajan Uudet Taidot Yhteistyö Verkossa.2009

View more presentations from Tuija Aalto.

Paikan päällä kirjaamani seminaarimuistiinpanot Qaikussa. Kirjoitin aiheesta myös Tuhat sanaa -blogissa.

Lainaus

Facebook tappaa postmodernin. Lopullisesti

SusannaS — Wed, 25 Feb 2009 13:20:02 +0000

Juu juu. Me emme koskaan ole olleet edes moderneja eikä postmodernikaan ehtinyt tulla ennen kuin se kuoli. Mutta minä en voi ymmärtää Facebookin aiheuttamaa ahdistusta itsessäni muuten kuin myöntämällä, että olen todella vanhanaikainen ja läpensä postmoderni.

Kaipaan viimevuosisadan lopun dekadenttia aikaa, jolloin sai vaihtaa seurasta ja kontekstista toiseen kunhan muisti vaihtaa vaatteet matkalla. Aamulla saattoi olla kesätöissä mainostoimistossa ja illalla pokata sivareita vasemmisto-opiskelijoiden bileissä, keksiäkseni nyt jonkun fiktiivisen esimerkin. Kummankaan kontekstin ei tarvinnut sietää toisiaan eikä tietää toisistaan. Elämä oli täynnä erilaisia ystäväpiirejä, joissa saattoi käyttäytyä eri tavalla, ja kun kyllästyi yhteen rooliin saattoi vaihtaa toiseen. Ei tarvinnut etsiä autenttista minää, koska se oli valheellinen moderni idea. Identiteettejä oli yhtä monta kuin piirejä missä pyöriä.

Ja nyt Facebook tahtoo tehdä tästä kaikesta syntiä. Minun pitäisi paljastaa kaikki piirini toisilleen ja vielä kirjahyllyni siihen päälle. Vaikka testaisin persoonallisuuttani sadalla testillä, ovat samat tulokset näkyvissä kaikille ystävilleni. Facebook määrittää sen olenko Sinkkuelämän hahmoista Carrie, Miranda vai Samantha. Edes käyttäytymällä eri tavoilla eri yhteyksissä ei tätä järisyttävää tosiseikkaa voi enää murtaa. Musiikkimaustani tulee absoluuttinen suure, jota voi verrata muiden suureisiin, mutta sitä ei voi enää muokata sen myötä kenen kanssa puhuu. Ja kaiken tämän lisäksi, jos olisin kovin edistyksellinen, voisin jakaa koko sosiaalisen olemukseni vaikka pomoni tai äitini kanssa.

Puolustaakseni vanhanaikaista elämäntapaani siltä ajalta, kun vielä omasin elämää (ja vasemmistosivarit eivät olleet mainostoimistoissa töissä), olen kehittänyt muutaman nyrkkisäännön, jolla voin räpiköidä alustalla, jonne elämä näyttää muuttaneen.

Postmodernin reliikin säännöt Facebookille

1. Unohda rehellisyys, autenttisuus ja amerikkalaisen imperialistisen järjestelmän säännöt. Älä rekisteröidy omalla nimelläsi, vaan opettele kirjoittamaan se väärin vähintään kolmella tavalla. Avec différance.

2. Pidä eri piirit erossa toisistaan ja mielellään eri yhteisöpalveluissa. Kohtele niitä edelleenkin eri kulttuureina, jotka eivät voi ymmärtää toisiaan vaikka jäsenet kuinka tuntisivatkin toisensa. Vain sinä olet se nerokas kulttuuriantropologi, joka voi liikkua piirien välillä loukkaamatta ketään ja kääntää gavagain sujuvasti metsästäväksi jänikseksi.

3. Älä hyväksy ystäväksesi yhtään ystävää, joka paljastaa ystävänsä kaikelle kansalle, koska se on varma tapa jäädä kiinni useammasta identiteetistä. Pidä moista fraternalististä universalismia harhautuneena habermasilaisuutena ja hoe ettei Facebook kuitenkaan täytä kommunikatiivisen toiminnan liian tiukkoja ehtoja.

4. Valehtele, huijaa ja liioittele statuksissasi sen minkä kerkiät, niin saat ainakin hetkellistä mielihyvää siitä, etteivät muut vieläkään tiedä tekemisistäsi. Pidä tekosyynä sitä, että peittely ja totuus kulkevat kuitenkin käsikädessä. Toista ei voi olla ilman toista.

5. Kun sinulta kysytään 25 satunnaista seikkaa itsestäsi, kopioi ja lainaa ne muilta. Vaikka täältä.

6. Ota huomioon, että edelliset säännöt rikkovat sääntöjä, mutta muista, että sääntöjen rikkominen kuuluu postmoderniin etiikkaan. Mikä tahansa sääntö voi olla vääryys jotakin sellaista kohtaan, mikä ei voi tulla kyseisen säännön piirissä artikuloiduksi. Ja sinun tehtäväsi on tuoda esiin vääryydet. Varsinkin se, että Facebook haluaa annihiloida postmodernin elämäntavan. Ja ah kuinka tämä ajattelu kuulostaa ihan yhtä kristalliyön kirkkaalta kuin 20 vuotta sitten!

Susànné menee nyt päivittämään statustaan ennen kuin keksii yhtään uutta sääntöä, mitä rikkoa. Mutta olkaa hyvät ja jatkakaa...

Lainaus