Blogit - Polkupyörällä Intiassa

Polkupyörällä Istanbuliin: puoli viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 23 May 2013 22:20:56 +0000

Lähtö lähestyy, ja kotona kaaos kasvaa. Lattialle on kertynyt epämääräisten muovipussien parvia, joista pitäisi ponnahtaa esiin jalostunut lajitelma tarvikkeita arjen selviytymiseen kuuden viikon vaellukselle. Pakkaamisen sumea improvisaatio yllättää joka kerta, vaikka esineistön perusjoukko on jo kasassa vuoden takaiselta vaellukselta. Silti kaappien pöyhimiseen kuluu aikaa. Pakkaamista leimaa myös vääntö siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ja jokaisen matkan päätteeksi olen havainnut, että mukana on ollut jotain, jonka tärkein funktio on ollut mielenrauhan ylläpito, ei todellinen tarve. Ajatukseni on, että on parempi raahata mukana vähän ylimääräistä kuormaa kuin hukata reissussa aikaa uusien hankintojen etsimiseen. Aikatauluni ovat useimmiten suht tiukkoja, ja eteenpäin pitäisi päästä sujuvasti. Asetelma juontuu lomapäivien rajallisuudesta sekä siitä, että suunnitteluvaiheessa keksin aina kuitenkin yhden mielenkiintoisen mutkan lisää reittiin.

Matkavalmistelut ovat edenneet poimuilevasti. Turkish Airlines on varmistanut, että paluulennolla on tilaa pyörälleni. Valko-Venäjän viisumikin on järjestynyt, mikä vaati hieman oletettua enemmän ponnisteluja. Viisumia varten jouduin lunastamaan majoituksen koko matkan ajaksi. Tosin siirtymiä varten viisumiajan alussa ja lopussa on yksi ylimääräinen päivä. Majoitus on varattu Minskiin, vaikken siellä tulekaan pysymään koko varausaikaa, eli käytännössä tulen maksamaan siitä, että saan ”oikeuden” puskatelttailuun matkan varrella. Onneksi hotellien varausruuhkan vuoksi venäläinen matkatoimisto tarjosi myös halvempaa hostelliyöpymistä. Minskissä majapaikka sitten rekisteröi minut, eikä sen takia tarvitse erikseen ilmoittautua poliisille maahan saapuneeksi. Optimistina oletan, ettei maasta poistuessa tule ongelmia majapaikkakäsitteen venymisestä. Ylimääräisenä ongelmana saattaa olla se, ettei rajanylityspaikalla välttämättä pääsee rajan yli pyörällä. Ongelman voinee tarvittaessa ratkaista liftaamalla. Toivottavasti draaman kaarta ei kerry liikaa mahdollista tulevaa kirjaa varten.

Täyshuollettua pyörää olen ajanut sisään 800 kilometrin verran. Peräkkäisinä viikonloppuina polkaisin Porvooseen ja takaisin, jotta sain tuntumaa yli sadan kilometrin päiviin. 7-8 tuntia satulassa/päivä on hieman eri asia kuin arkisempi 3-4 tuntia, ja toinen kerta sujuikin selvästi ilmavammin, vaikka reitti oli pidempi ja kumpuilevampi. Siirtyminen talvivaatetuksesta kesäasuun on vaatinut myös testailua, sillä reissussa rähjääntyneitä vaatekappaleita on ehtinyt kertyä uusittavaksi tavanomaista enemmän, mm. housut ja kengät. 8 vuotta vanha ajotakkikin alkaa olla lähellä taipaleensa päätöstä, mutta uskaltaudun sillä vielä matkaan, koska kakkostakki lähtee tavanomaisesti mukaan, eli ajotakin hajoaminen ei olisi liian paha tappio. (Olisin jo aikaa sitten hankkinut uuden samanlaisen ajotakin, mutta mainio malli on poistunut markkinoilta, niin kuin usein hyvät tuotteet katoavat pakonomaisen uudistus- ja kehitysvimman pyörteissä).

Matkareitti on täsmentynyt. Baltian läpi on tarkoitus seurailla pikkuteitä, mutta kuitenkin suhteellisen suoraan kohti Vilnaa. Valko-Venäjän läpiajoon tuskin tulee paljoa improvisoituja osuuksia, Kiova–Odessa-välille löytynee joitakin rinnakkaispätkiä, ettei ihan koko matkaa tarvitse körötellä isoilla valtaväylillä. Ja siten Odessassa selviää, kuinka realistista on tai ei ole hankkia nopeasti lauttalippu Mustanmeren poikki Georgiaan.

Ajatus Kaukasuksen-mutkasta kiehtoo suunnattomasti, ja olen jo ehtinyt fantasioida myös erilaisia lyhyitä vuoristo-osuuksia, sillä Kaukasuksen vuoret ovat maantieteilijälle pieni pyhiinvaelluskohde, ei ihan niin ihmeellinen kuin esimerkiksi Islanti, mutta kuitenkin vahva tutkailualue, sillä Kaukasus on kuuluisa aivan ainutlaatuisista ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeistään, joiden rikas kirjo ahtautuu suppealle alueelle nopeasti muuttuvien erilaisten ympäristöjen jatkumoksi. Kaukasukselle pitäisikin mennä ajan kanssa. Alue on kuitenkin niin kiihkeän poliittisen turbulenssin kourissa, sitä se on ollut jo muutaman vuosituhannen, että liikkuminen maasta toiseen on lievästi sanoen vaikeaa. Ehdin jo pohtia vahvaa symbolista vaellusta Raamatun vedenpaisumuksesta tutun Araratvuoren seuduille Jerevanin lähelle Turkin ja Armenian rajaseudulle, mutta sitten Istanbulissa opiskeleva tyttäreni ehti huomauttaa, ettei Armenian ja Turkin välinen raja ole ollenkaan. auki. Maiden välejä hiertää vuosien 1915-1923 armenialaisten kansanmurha osmanien valtakunnassa. Nyky-Turkkikin haluaa järjestelmällisesti yhä kieltää tragedian, jonka suuruusluokka on lähellä natsisaksan juutalaismurhia. Kaukasus on poikkeuksellisen vaikeaa seutua monessa suhteessa.

Mutta ellei haaveeni Georgia-lautasta toteudu, niin myös reitillä Mustanmeren länsirannalla riittää mielenkiintoisia seutuja. Niin tai näin matkakuume on jo ponnahtanut aika akuutteihin arvoihin. Ennen lähtöä on vielä tiedossa vierailu 25.5. lauantain Aamu-tv:ssä noin klo 9.40, minkä jälkeen karavaanini suuntaa Kaisaniemeen. Siellä päivystän Maailma kylässä -järjestöteltassa Helsingin Polkupyöräilijöiden (HePo) ständillä, jonka osoite on isossa teltassa B178. Ajatus on tuoda myös matkapyörä näytille. Rautatientorin Amazon-lavalla olen äänessä klo 15.40. Sunnuntaina vähintäänkin käväisen järjestöteltassa, ehkä olen siellä koko päivän. Tämä riippuu pakkaamisen vaiheesta. Lähtö on maanantaiaamuna Tallinnan-lautalla.

25.5. Tunnelmia HePon ständiltä ja Aamu-tv-vierailu (alkaa kohdasta 37.18, nähtävissä 24.6. saakka)

Istanbul-polkaisua voi seurata Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta: hakemisto on sivulla 830, sivulla 835 on lyhyt tausta matkalle sekä ttv-grafiikalla askarreltu kartta, sivulle 836 kertyy 2-3 tekstiviestiä viikossa tien päältä. Tämä blogisivu päivittynee epäsäännöllisen säännöllisesti 3-6 kertaa 6 viikon matkan aikana.

9.6. alkaa Yle Puheessa Polkupyörällä Intiassa: lehmiä, jumalia ja maantiepölyä –äänikirjan luenta. Puolen tunnin jaksoihin niputetut kymmenminuuttiset kuullaan sunnuntaiaamuisin klo 8.05. Jaksojen jälkeen ne ilmestyvät Yle Areenaan, jossa on jo kuunneltavissa ja ladattavissa ensimmäinen matkakirjani Rengasrikkoja Saharassa. Teksti-TV-sivuilla 837-839 on lisäinfoa, mm. vuoden 2008 Intia-polkaisun yhteenveto ja kartta sekä kootusti matkan tekstiviestit tien päältä. Yle Areenasta löytyy myös Yle Puheen 14.5.-pyöräilyilta, jossa Marko Miettinen jututtaa allekirjoittanutta sekä luontotoimittaja Mikko Peltsi Peltolaa.

Lainaus

Äänikirjan luenta ryytyy Intian pölyyn

Matti Rämö — Sat, 19 May 2012 19:49:34 +0000

Linnut mekastelevat puistikoissa ja metsiköissä, ja koivu tuoksuu kevätsateen jäljiltä. Lumesta ja sepelistä puhdistuneita väyliä on mukava polkea ihan vaan kiertelemisen ilosta, uuden vuodenajan innostamana. Entäs jos kääntyisinkin tuonne tai tuonne. Jo vuosia sitten kadotin sen rationaalisen ajatusmaailman, jonka mukaan paras reitti on lyhyin reitti, mutta kesän kynnyksellä tämä korostuu, ja reitti-improvisointi puhkeaa kukoistukseen.

Alla on uuteen retkikauteen kunnostettu vanha uskollinen, jonka kanssa olen kolunnut kaikki pitkät matkani Intian-reissua lukuun ottamatta. Peruskunnon kohotusjakso on meneillään. Vaikka talvella kilometrejä kertyy säännöllisesti koko ajan, niin huhti-toukokuun vaihteessa alkaa uusi vaihe, ja satulassa vietetty aika lisääntyy kuin luonnostaan.

Matkakirjasesonkini on edennyt siihen vaiheeseenan, että nyt pitäisi vihdoin päästä myös Polkupyörällä Islannissa -eepoksen tekemiseen kiinni. Kevät on nimittäin vierähtänyt äänikirjojen kanssa. Äänikirjan lukeminen on mukaansa tempaavaa ja tunteisiin vetoavaa puuhaa mutta hidasta ja tarkkuutta vaativaa, sillä lopputuloksesta pitää siivota pois iso määrä puhinaa ja huokailua, maiskutuksia ja tietokoneen näppäinten naksahduksia ja muuta äänen epäpuhtautta. Ruokailu ja juominenkin pitää ajoittaa oikein, että ääni kulkee sujuvasti. Ja kerronnan kokonaisuuksien vuoksi myös luennan rytmiin joutuu puuttumaan jälkikäteen, kun teksti pitää sovittaa kymmenminuuttisiksi. Yhdestä jaksosta voi leikata hämmästyttävän runsaasti 0,1 – 0,3 sekunnin pätkiä pois ilman että luenta kärsii. Ja jos oikein tiukkaa tekee, niin joskus pitää poistaa kokonaisia ”turhia” sanoja, jotta saa tiivistämisen kohdalleen. Kaiken kaikkiaan yhden kymmenminuuttisen lukemiseen, leikkaamiseen, epäselvästi lausuttujen sanojen jälkipaikkaamiseen ja muuhun säätämiseen menee noin tunti, silloin kun vire on hyvä ja tekstin pituus osuu kohdalleen. Mutta jos joutuu ensimmäisen leikkauskierroksen jälkeen ihmettelemään, että mistä ne loput ylimääräiset 10 sekuntia oikein saadaan pois, operaatioon voi vierähtää toinenkin tunti.

Rengasrikkoja Saharassa -äänikirjan julkaisu on Yle Areenan teknisten alkuvaikeuksien jälkeen edennyt mukavasti kohti loppusuoraa. Kymmenminuuttisia on kaikkiaan 63, ja ne on niputettu kolmen osan jaksoiksi. Ne voi myös ladata (ja jos haluaa, niin voi käydä SOS-lapsikylän linkin kautta vaikka jonkun roposen jättämään heidän toimintansa tueksi). Yle Puheessa Rengasrikkoja alkaa 4.6. Radiossa luenta kuullaan kymmenen minuutin peruspituudessa. Kesäkuusta elokuulle kirja etenee uusin osin maanantaista perjantaihin Puheen Aamussa klo 7.20, uusinta on Puheen Päivässä klo 12.05.

Äänikirjaprojektin vuoksi olen viettänyt vapaa-aikaani Ylen Elävän arkiston piskuisessa ja vähän improvisoidussa studiokopissa. Laatumikrofoni saatiin hieman epäortodoksisesti viritettyä paikoilleen Ylen historiikkipinon tukeman varren päähän. Myös luenta-asennon ja muiden asetusten hienosäätö oli sen verran tarkkaa puuhaa, että päätin sitten jatkaa ensimmäisen kirjan jälkeen saman tien myös Polkupyörällä Intiassa -kirjan luennalla, kun lukupaikka oli kerran saatu kuntoon.

Innostus olikin korkealla ensimmäisen reissun lukemisen jälkeen. Mutta kahden peräkkäisen ja intensiivisen äänikirjan teko osoittautui hieman isommaksi haasteeksi, kuin oletin. Eikä mentaalienergian ylläpitoa auttaneet huonot uutiset jalkapallorintamalta, eivätkä hieman yllättäen alkaneet yt-neuvottelutkaan. Jonnekin sinne pölyisille ja pimeille Intian keskusylängön maanteille voimat alkoivat ehtyä ennen aikojaan. Näin kävi oikeassakin elämässä vuoden 2008 Intian-matkalla: omien voimien yliarviointi urakkaan nähden teki loppumatkasta ärräpäistä puskemista polkaisu kerrallaan. Studiossa pystyin samaistumaan aivan liian hyvin tekstin tunnelmiin. Univelka ja psykofyysinen väsymys raastavat tekemisen iloa, ja vastaantulevat ajavat surutta pitkät valot päällä. Hiekkapöly narskuu hampaissa ja lehmänlanta tuoksuu. Jostain lehahtaa yliajetun koiranraadon löyhkä. Onhan Hanuman-apinajumala tukenani, onhan? Onneksi äänikirjan ihan viimeiset kymmenminuuttiset kulkevat sitten taas helpommin. Eepos julkaistaneen kuitenkin vasta ensi vuonna uuden, todennäköisen Intia-projektin yhteydessä. Kaikessa hämmentävyydessään Intia jaksaa nimittäin kiehtoa, vaikka vuosituhannen vaihteessa ehdinkin päätyä ajatukseen, että niemimaalla on varmaankin tullut reissattua jo yhden elämän kiintiöt täyteen. Katse suuntautuu ainakin vielä kerran Intian horisonttiin.

--------------------------

Helsingissä vietetään monikulttuurisuuden rikkautta 26.-27.5. Maailma kylässä –festivaalilla. Asetun lähes koko viikonlopuksi Rautatientorin kirjallisuusteltassa Minervan tiskille sekä myös puhujalavalle sunnuntaina klo 17.20. Haastattelun aiheena on Polkupyörällä Jäämerelle -kirja.

Ps. Kävin Tampereella ja Pirkkalassa puhumassa pyöräilijöille ja kirjastoihmisille, ja kiitettävä innostus ryyditti matkaa ja antoi lisävoimia kirjoittamisen ylämäkiosuuksille. 18.5. Aamulehdessä oli lisäksi Simopekka Virkkulan hieno haastattelujuttu vierailusta.

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: Höfn 710 km

Matti Rämö — Sun, 17 Jul 2011 18:25:14 +0000

17.7. sunnuntai, Höfn 710 km

Lepopaivä Kirkjubæjarklausturissa teki hyvää. Areenasta löytyy Islanti-polkaisun ensimmainen matkahaastattelu Kirkjubæjarklausturista. Ja uusi into löytyi taas, sääkin selkeni. Tosin tuuli roikkuu matkassa vaihtelevalla voimalla, puuskissa puhaltavaan noin 20 sekuntimetrin tuuleen polkeminen on muuten samantuntuista kuin kiskoisi koko ajan hirmuista mäkeä ylös, sellaisessa tuulessa joutuu jo raatamaan, että pääsee edes alamäkeä alas, ja se on jo psyykkisesti vähän raskasta. Toki muutaman tunnin olen saanut polkea täysin tuulettomassakin kelissä!

Reitti on kulkenut rannikon tuntumassa Vatnajökull-jäätikön kainalossa, ja viime päivät ovat kuluneet ihmetellessä jään kauneutta. Jäätikön reunakielekkeet ulottuvat paikoin aiban ykköstielle saakka. Käväisin yhdellä sellaisella, ja puolen tunnin patikoinnin ja sorarinnekiipeilyn jälkeen pääsin kielekkeen jäätikön reunalle tepastelemaan teräväpiirteisesten v:n muotoisten matalien harjanteiden keskellä. Oivalsin samantien jo aivan reunalla, kuinka helppoa jäätikölle onkaan eksyä, ja muutenkin kaikki kolot ja raot ja railot tekevät lajista vain perehtyneiden ja varustatutuneiden puuhaan. Siispä en tietenkään jatkanut pidemmälle. Jää on muuten sinistä.

Seuraavan päivänä bongasin jäätikkölaguunin tien vierestä, ja investoin n. 20 euroa saksalaisturistien seuraan. Amfibio-paatilla seilasimme puolisen tuntia miniatyyristen jäävuorien keskellä.

Telttapaikat ovat myös valikoituneet jäätikkönäkymien mukaan. Ensimmäinen oli kosken varressa noin kilometrin päässä nousevan jäätikön juurella. Ja kylmää oli, tuuli jäätiköltä nousi yöllä puhuriksi, mutta onnekseni kivillä tuettu pääpuolen telttakeppi petti vasta aamiaisen aikoihin. Hetken olin huolissani siitäkin, kestääkö teltta ylipäänsä repeämättä. Toinen yö oli rauhallisempi, ja jo kymmenine kilometrien päässä jäätiköiltä, mutta niitä näkyi peräti neljä eri jäätikköä kostean niityn reunaan Höfnin lentokentän liepeille.

Höfniä olen kierrellyt, no kaupunki on niin pieni, ettei kierreltävää varsinaisesti ole liiemmin. Laskin päivätkin väärin, enkä tietenkään ole sunnuntaina saanut hoidettua nettimokkula-asiaa kuntoon (operaattorin lisäsaldonosto-ohjelmassa on toimintahäiriö), pyörän uuden seisontajalan hankkiminen jää myöhemmäksi samoin kameran kaapelin.

Mutta Höfnin pääteema on vierailu satamassa. Tänne Pekka Piri ja Matti Pulli saapuivat Finnfaster-avoveneellä Helsingistä saakka 1990-luvun puolivälissä, aivan käsittämätön saavutus. Satamassa pidin pienen hiljaisen hetken. Matkaa miettien ja ajan kulkua, sitä kuinka itse kunkin tie tai aallokko vie kohti tuntematonta. Matille rauhaisia aaltoja. Miesten reissun vaiheita voi kuunnelle Yle Areenasta(hakusana vaikkapa Saagojen tai Piri), Pekka lukee teoksensa alusta loppuun. Kirjasta otettiin syksyllä uusintapainos, se pitäisi löytyä parhaista kirjakaupoistakin. Aivan huikea matkaeepos.

<edellinen blogipaivitys

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: kolme viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 16 Jun 2011 18:36:10 +0000

Viime päivät ovat vierähtäneet kuntopohjan leventämisessä. Upeat kelit sattuivat mukavaan saumaan, ja ne houkuttelivat tien päälle ihan huomaamatta. Helteisen viikonlopun saldoksi tuli 300 kilometriä. Suunniteltua oli vain Ylen pyöräkerhon retki Porvooseen, kaikki muu tapahtui sään innoittamana improvisaationa. Porvoon-päivän 28-30 astetta lämmittivät trooppisen pehmeästi rauhallista menoa (sillä kerhon enemmistö spurttasi etujoukoksi horisontin taakse). Pyöräily on parhaimmillaan T-paita-kelillä.

Kilometrien karttuessa tasaisesti viikon aikana havahdun jossain kohtaa siihen, kuinka hymyily ja nauru alkavat kummuta yhä helpommin esiin: pyöräilyterapian liikuttavat voimat tuuppivat tunne-elämää myönteisemmille raiteille. Vaikka olen koko talven pysynyt liikkeessä, niin kyllä olo kevenee kummasti, kun viikoittainen pyöräilyaika lähtee kipuamaan yli kymmenen tunnin.

Pyöräilyn terapeuttisesti voimasta osui muutama päivä sitten silmiini häkellyttävä esimerkki Helsingin polkupyöräilijöiden tiedotteesta: 23-vuotias kotiäiti, Taivi Toikka, joka on lapsuudessaan ja nuoruudessaan tarponut useampia sysisynkkiä korpitaipaleita, on lähdössä 18.6. viikon reissulle Riihimäeltä Juukaan. Matkaa on 500 kilometriä, ja erikoiseksi projektin tekee mm. se, että lääkäri diagnosoi Taivin vasemman jalan kävelykelvottomaksi viitisen vuotta sitten. 17-vuotias Taivi oli palelluttanut jalkansa yksinäisenä pakkasyönä metsän kätköissä.

Mutta Taivi kuntoutti jalkansa, ja muutama kuukausi sitten hän kaivoi pyörän esiin ja kehitti tekniikan, jossa vasen jalka kulkee mukana polkiessa. Käytännössä hän tekee matkansa lapsuuden maisemiin yhden jalan voimin. Jo se, että Taivi uskaltautuu ylipäänsä lähtemään matkaan, on vahva kertomus selviytymisestä. Hän haluaa näyttää, ettei koskaan kannata luovuttaa, olivatpa diagnoosit ja ennakkoarviot mitä tahansa ja riippumatta siitä onko vaiva fyysinen tai psyykkinen. Ja Taivi kutsuu mukaan reissulleen saattamaan vaikka vaan pienen pätkän ajaksi. Reitti Riihimäki–Lahti–Mikkeli–Varkaus–Joensuu–Juuka löytyy tarkemmin hänen matkablogistaan, ja Taiviin saa yhteyden tien päälle numeroon 044 911 9757.

Lueskelin Taivin rankempaa blogia pari tuntia ja kuuntelin Youtubesta hänen tekemää musiikkiaan, ja ennen kuin itse tietoisesti huomasinkaan, olin jo vakuuttunut siitä, että lähden mukaan ensimmäisen matkapäivän saattojoukkoon. Lähtö oli Riihimäeltä lauantaiaamuna klo 5. Polkaisua voi seurata Taivin matkablogista, jossa on hienoja muutaman minuutin videopätkiä, mm. toisen päivän yhteenveto, mutta myös Teksti-TV:n sivuilta 837-838, jonne kertyy raportteja matkalta. Sivulla 836 on selvitys matkan taustoista. Radio Suomen ohjelma Suomen Radio soitti Taiville tien päälle maanantaina 20.6., haastattelu löytyy Yle Areenasta.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: neljä viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 09 Jun 2011 21:13:18 +0000

Neljä viikkoa lähtöön. Islannin-tutkailu on edennyt kirjastosta lainatun opaskirjan avulla. Olen saanut selville että menninkäisillä ja muilla näkymättömillä hahmoilla on tärkeä rooli kansallisen psyykkeen kokonaiskuvassa. Samoin valaanpyyntikeskustelun tunteenomaisella järjettömyydellä (valasbongarit tuovat maahan moninkertaisen määrän tuloja verrattuna muutaman valaan mukatieteelliseen pyyntiin). Eräs tuttuni vertasi islantilaisia Pohjolan napolilaisiksi, mikä on erinomaisen arvokas suositus, eli ristiriitaisista todellisuuden tulkinnoista muotoutuu lämmin ja ihmisennäköinen kokonaisuus. Tämä siis toisen ja kolmannen käden sirpaletietojen perusteella muodostettu musta tuntuu -arvio.

Tietoni Islannin oloista on karttunut myös Teksti-TV-toimituksessa vierailleen tiimiin ansiosta. Porvoolaisen sarjakuvapiirtäjä-pyöräilijäpariskunnan ensi kesän matkaryhmästä kolme viidesosaa piipahti vaihtamassa ajatuksia, tietoja ja tuntemuksia. Christoffer ja Kaisa Leka selvisivät viime kesän Islannin-pyörämatkastaan mukavasti, eikä lähes jokapäiväinen sade tai kohtuullisen matalassa solassa puhaltanut kolmen celsius-asteen viimakaan himmentäneet heidän myönteistä vaikutelmaansa. Saari on ihmeellinen kokemus kiehtovissa maisemissa. Eikä hirmuista vastatuulta kannata pelätä, kyllä se jossain kohtaa kääntyy myötätuuleksi. Ja lämmitellä voi aina kuumissa lähteissä, joita on kylässä kuin kylässä.

Lekan pariskunnan tiimi lähtee heinäkuun lopulla Vienan Karjalaan ja Murmanskiin viiden hengen voimin, ja heidän reissuvalmistelujaan ja itse matkaa voi seurata Polku laulujen maahan -blogista. Teksti-TV-vierailun ideana oli myös se, että selvittelin omia kokemuksiani viime kesän Venäjän reissulta. Istunnon annin Kaisa kiteyttää loistavasti sarjakuvaluonnoksessaan. Viime kesän Jäämeren-matka on muutenkin kulkenut mukana henkisessä valmentautumisessa uuteen koitokseeni, sillä kaiken touhuamisen ohessa yritän lykkiä proosaa eteenpäin uudeksi kirjaksi. Kirjallinen reissu on edennyt hieman hitaasti, ja olen vasta Kuusamossa ihmettelemässä porojen kahden kaistan ryhmittymisstrategiaa vilkkaan maantieliikenteen seassa. Luultavasti Kaisa Lekan tiimi ehtii Murmanskiin ennen kuin itse pääsen palaamaan sinne mentaalimatkallani.

Islantiin valmistautumiseen on kuulunut perehtyminen myös toisenlaiseen matkakirjallisuuteen aiemmin keväällä. Toukokuussa vuonna 1994 Pekka Piri ja Matti Pulli lähtivät seitsenmetrisellä avoveneellä Helsingin Kauppatorilta Itämeren ja Pohjanmeren poikki Atlantin aalloille Islannin Höfniin saakka. Pirin mainio ja moniulotteinen merieepos Saagojen kutsu – Avoveneellä Islantiin on kuultavissa YLE Areenassa merimiehen itse lukemana (kertomus täydentyy rytmillä jakso/päivä, ja kuunteluaikaa on vuosi). Itse tein teoksesta kirja-arvion. Aikomukseni on vierailla Reykjavikin merimuseossa, jossa on juuri avattu Saagojen kutsu -näyttely. Islantilaiset osaavat yhä arvostaa Pirin ja Pullin häkellyttävää matkaa meren syleilyssä.

Kaikki nämä elementit menninkäisineen kaikkineen ovat alkaneet hiippailla unissani. Viime yönä yritin tehdä suuren otoksen gallup-kyselyä islantilaisille, mitä mieltä he ovat itse elämästään tuliperäisellä saarella hyisen meren keskellä.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Pyörällä metsään: satakielet lurittavat!

Matti Rämö — Thu, 26 May 2011 20:57:04 +0000

Nyt on paras aika vuodesta suunnata pyörällä metsäteille. Aamunkoiton punerrusta säestää melkoinen joukko kevään airuita. Lepikoissa ja pusikoissa sirkutetaan ja pulistaan.

Ja kun mustarastaiden taidokkaiden säkeiden seasta alkavat solista esiin myös satakielien luritukset, niin taideterapian parhaat vaikutukset alkavat virrata esiin. Työ- ja ihmissuhdemurheet ja muut arkiset stressikitkat asettuvat oikeampiin ulottuvuuksiin, kun altistaa itsensä tervehdyttäville soinnuille.

Helsingissä tällainen terapeuttinen metsäparatiisi löytyy aivan keskustan liepeiltä. Monta kilometriä pitkän Keskuspuiston vaikutusta kaupunkilaisten terveyteen ei voi mitata rahassa.

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku on myös oiva aikaa suunnata pyöräretkelle esimerkiksi Baltian pikkuteille. Lintujen mekastus on paikoin aivan tolkutonta ihan tavallisten pienten maanteiden varressa. Myös pesäpuuhissa hääräilevien kattohaikaroiden valtava määrä yllättää.

Auringonnousun aikaan metsään!

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: nollakelin taikaa

Matti Rämö — Tue, 11 Jan 2011 17:35:12 +0000

Ensireaktioni säiden lämpenemiseen on iso harmitus. Etelärannikon loistavien valkoisten kinosten aika on ohi, kun ruskea rapa lentää ja suolainen loska lätisee. Tiedossa on kyntämistä.

Ja ensimmäinen kosketus suojasäähän alleviivaa näitä huolia. Takapyörän upotessa kymmensenttiseen harmaaseen massaan ainoa pelastus on kevein vuoristovaihde, eikä sekään riitä läheskään joka tilanteeseen. Reipas etelätuuli puhaltaa bonuksena vastaan. Aamun rehkiminen lähtee pahasti maitohappoisena liikkeelle.

Mutta mutta, jossain kolmennen ja neljännen kilometrin tienoilla havahdun siihen, etten enää tuhlaa aikaani ja energiaani harmitteluun. Kaikki voimavarat keskittyvät eteenpäin pääsemiseen. Ajolinjaa pitää hakemalla hakea, mutta kun löytyy vähänkin kovempaa alustaa ja nopeus kiihtyy kävelyvauhdista, niin onnistumisen pienet ilot alkavat rönsyillä esiin. Harvakseltaan mutta kuitenkin. Ja perillä on hymy herkässä vaikka uuvuttaakin kahdeksan kilometrin väännön jälkeen.

Ja yöllä konkretisoittu nollakelin siunaus. Kevyt pakastaminen on jäätänyt alustaa kovemmaksi, ja aurakin on käväissyt aamun pahimmilla pätkillä. Eteenpäin pääsee helposti. Toki jäiset polanteet ja urat tekeveät kelistä vaikean ja vieläkin enemmän tarkkuutta vaativan. Ja muhkuraiseksi jäätynyttä mäkeä pitää lasketella alas jarrut pohjasssa. Onneksi alla ovat 240 + 240 nastaa. Mutta yksitoikkoiseksi ei voi taivalta syyttää. Tilanteet muuttuvat koko ajan, ja metri kerrallaan pitää tienpintaa katsastaa.

Perillä hymyilyttää. Nollakelikin soveltuu oikeastaan yllättävän hyvin pyöräilyyn. Mutta kun nousen satulasta ja otan ensimmäiset askeleet, olen kaatua liukkaalla alustalla samantien. Näillä keleillä käveleminen on todella extremeä puuhaa.

ps. muistakaa varoa jään päälle satanutta lunta.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: citykanin jalanjäljissä

Matti Rämö — Mon, 27 Dec 2010 16:54:30 +0000

Puhtaan lumen kelit jatkuvat etelärannikolla. Pyöräilyn ajoittamisessa lumisateen ja aurausaikataulujen lomaan on riittänyt kiitettävästi erilaisia vaihtoehtoja. Polkeminen ei ole missään vaiheessa päässyt muotoutumaan yksitoikkoiseksi. Ja lumesta voi iloita monella tavalla.

Jos reitti kulkee junaradan varressa, voi puhtaan lumen erityismuodosta nauttia sateen aikana tai vielä pitkään sen jälkeenkin. Kun juna hurauttaa ohi, nousee sen perässä hienon hieno valkoinen pilvi, joka leviää lähimaastoon mikroskooppisena puuterina. Se hivelee kasvoja kuin satuhahmon heittämä taikahiekka. Ja jos pilveen sattuu vielä auringonsäteitäkin, niin voi hyvinkin kuvitella olevansa retkellä Ihmemaassa.

Normaalioloissa ilman erikoisefektejä on polkeminen kauneinta silloin, kun on liikkeellä ennen auratraktoria. Jos pyryä kestää pidempään, esteettisen kokemuksen ja raatamisen raja-arvo tulee tietysti vastaan jossain vaiheessa. Mutta kovalla alustalla pystyy etenemään vaivatta, vaikka tuoretta lunta olisi monta senttiä, kunhan se ei ole tallautunut muhkuraiseksi tai painunut kasaan parin sentin tiiviiksi mutta liukkaaksi massaksi. Kevyessä pakkaslumessa voi uutta uraa polkea syväänkin pintakerrokseen.

Parhaat hetket ajoittuvat myöhäiseen iltaan tai yöhön, tai varhaiseen aamuun. Silloin kun pääsee polkemaan koskemattomaan, puhtaaseen lumipeitteeseen, ja ympäristö on rauhallinen. Voi kiireettä ihmetellä maiseman kauneutta. Illuusio eräretkestä ja luonnon syleilystä syntyy, kun lähtee pyörällä seuraamaan rusakon tai citykanin jalanjälkiä. Pakkasyön hiljaisuudessa.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: etelärannikon ihme!

Matti Rämö — Mon, 13 Dec 2010 15:08:21 +0000

Alkutalvet ovat viime vuosina olleet etelärannikolla synkkiä ja pimeitä usein jouluun saakka. Mustalla asfaltilla polkeminen räntäsateessa ei ole talvipyöräilyn parasta vaihetta. Lyhyen lumi- ja jäätymisjakson perintönä jää asfaltille bonuksena kevyt hiekoituskerros narisemaan nastarenkaiden alle liukasteeksi moneksi viikoksi ja pahimmassa tapauksessa vielä puhkomaan satunnaisesti renkaitakin.

Mutta tänä talvena ehdin renkaitten vaihdon jälkeen manata raskasta asfaltilla menoa vain reilun viikon. Ja taivaat aukenivat ja lämpötila laski pysyvästi. Hurraa, hurraa, hurraa! Valkea taivaan manna päällysti reitin ja peitti lisäksi piiloon kaupungin rakennusviraston törkeät metsänraiskaustoimenpiteet jo marraskuussa. Jos tämä ei ole ihme, niin mikä on!

Kelit ovat olleet kaikin puolin loistavat. Silloin kun lunta on tullut, sitä on tullut niin paljon, että aurauskynnys on ylittynyt kevyesti. Ohuita lumikerroksia ei ole päässyt kertymään päällekkäin pehmeäksi massaksi, jota pitäisi kyntää päästäkseen eteenpäin. Tänä talvena kyntäminen on ollut vähäistä. Toki matalien aurausvallien läpi pitää välillä puskea, mutta talvipyöräilyn hienouksiin kuuluu tilanteiden vaihtelu, ja siihen nämä pikkuesteet kuuluvat olennaisena osana. Viime viikot ovat olleet yhtä juhlaa!

Lunta on tullut Helsingissä niin paljon, että lumi on pysynyt valkoisena muuallakin kuin Keskuspuiston metsissä, sekin on joulukuussa ihme. Maisemat ovat kauniita jopa Kehä I:n varressa! Ihmeisiin kannattaa uskoa :)

Lainaus

Talvipyöräilyn lapsenomaista iloa :)

Matti Rämö — Fri, 26 Nov 2010 01:00:42 +0000

Olen kesän lapsi, valo ja lämpö ovat hyviä hyvinvointini mittareita. Olin pitkään täysin vakuuttunut syntyneeni erehdyksessä näille pitkien talvien leveyspiireille. Etelä-Suomessakin talvi kestää noin viisi kuukautta, koulukirjojen opettama jako neljästä kolmen kuukauden vuodenajasta on lähinnä propagandistista itsepetosta. Mutta seitsemän vuotta sitten löysin menetelmän, joka auttaa tulemaan toimeen myös pitkän talven kanssa. Se on talvipyöräily.

Talvipyöräilyn aloittaminen on muuttanut elämäni. Se on auttanut hyväksymään sään vaihtelut ilman suurempia rutinoita. Pyörä ”pakottaa” ulos rehkimään silloinkin, kun oikeastaan ei tekisi yhtään mieli: vartti satulassa, ja ulkona on hieno olla oli keli millainen tahansa. Pyöräily on talven psykofyysisen hyvinvoinnin kannalta upeaa terapiaa.

Talvipyöräily muuntaa myös suhtautumista pyöräilyyn, erilaisten olosuhteiden hyväksymiseen. Seesteisten kelien ohella lajiin kuuluu usein pieni selviytymistaistelu hyisen viiman, lumikasojen, sohjon ja jäätyneen loskan seassa, sekä reitin suunnittelu aurausluokitusten mukaan. Vuoristokiipeilyyn soveltuva tosi kevyt vaihde auttaa puskemaan myös pöperöisessä mäessä, silti tuiskuaamuina pahimpien paikkojen yli pitää taluttaa. Vaikka alla ovat nastarenkaat. Mutta perille pääseminen on hieno tunne. Arkinen kokemus nostattaa ison hymyn.

Lisäksi räntäsohjossa tai täristävän röpelöiseksi jäätyneellä pinnalla polkeminen on hyvää harjoitusta kohtaamaan esimerkiksi rikkimurentuneen venäläisen asfaltin, intialaisen tien kuoppaisen päällysteen tai kamputsealaisen maantiehöylän esiin kaivaman pehmeän savipinnan. Elämänkaaren loppulaskennoissa vannon vielä ääni väristen, että yhtään pöperöistä tuiskuaamua satulassa en vaihtaisi pois. Joistain muista päivistä voisin kyllä luopua.

Mutta nyt sisäinen lapseni pääsee hihkumaan innosta ja hyppimään riemusta jo alkutalvesta. Talvipyöräily on kuin ensilumen saapumisen onnea.

Lainaus