Kansainvälistyminen vaatii kumppanuuksia

Ville Vilén — Mon, 19 May 2014 05:46:54 +0000

Ville Vilén on Ylen Luovat sisällöt -yksikön johtaja.

Media-alan kehittäminen on Ylen tuoreessa tulevaisuuskuvassa yksi kolmesta painopisteestä. Suomalaista mediaa pitääkin kehittää kohti kansainvälistä tasoa. Se puolestaan vaatii yhteistyötä, kumppanuuksia, kuten esimerkit maailmalla menestyneistä sisällöistä osoittavat.

Ruotsin SVT:n ja Tanskan DR:n lippulaiva Silta kaikkine versioineen on erinomainen esimerkki tuotantoyhtiöiden, lahjakkaiden yksilöiden, jakelijoiden ja tietysti julkisen palvelun yhtiöiden yhteistyöstä.

Kiinnostus kääntyi Pohjolaan

Onnistumisessa yhdistyi ruotsalainen ja tanskalainen draamaperinne sekä rohkeus luottaa alkuperäiskieliin. Vaikka alun perin ruotsalaisten ajatuksena oli vain päästä Tanskan markkinoille, niin yli 200 maahan levinnyt Silta on kiistatta tuonut mainetta pohjoismaiselle julkiselle palvelulle ja sen kykyyn ottaa riskejä.

Mielenkiintoista on myös se, että alkuperäisen sarjan tekijät huomasivat vasta ranskalais-brittiläisestä versiosta koskettaneensa vieläkin suurempaa teemaa; naapurimaiden ennakkoluuloja toisiaan kohtaan.

Vallanlinnakkkeen, Borgenin tuottaja puolestaan taisi aikoinaan ilmoittaa syövänsä hatullisen, jos sarja myytäisiin ulkomaille. Toivottavasti hatullinen maistui. Joka tapauksessa on selvää, että heidän ansiostaan katseet ovat kääntyneet myös Norjan, Islannin ja Suomen suuntaan.

Yle ei ole olleet kovinkaan aktiivinen kansainvälisen ohjelmayhteistyön saralla. Kulttuuri ja kieli ovat olleet hyviä tekosyitä keskittyä kotimaan markkinoihin ja niinhän lakikin määrää.

Maailma on kuitenkin muuttunut. On selvää, että Ylellä on roolinsa kotimaisen sisällön vientiponnisteluissa. Oikea resepti vaatii hyvää yhteistyötä koko alan kanssa ja oman äänen löytämistä. Suomalainen valttikortti saattaa löytyä yllättävästäkin hihasta.

Yhteispelin paikka ulko- ja sisäkentillä

Vaikka takamatka on pitkä, olemme nyt aktivoituneet.

Yksi tuoreista Yle-vetoisista kansainvälisistä projekteista on Tampereella kevään aikana rakennettu Kadonnut Joulupukki (Rescuing Santa). Kyseessä on ns. scripted turn key -tuotanto. Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että olemme rakentaneet valmiin tuotantotavan käsikirjoituksineen, lauluineen, lavasteineen ja rekvisiittoineen. Siihen voi tuoda omat näyttelijät toteuttamaan jouluisen seikkailutarinan omalla kielellä, alkuperäisissä olosuhteissa. Tuotantotapa on ollut käytössä ennenkin, mutta se on selkeästi kiinnostava kansainvälisesti. Ja joulupukkihan on meidän omamme.

Kehitystyö on Ylen, Aito Median ja Lontoossa asustavan Small Worldin yhteistyötä. Ylen kannalta olisi erityisen hienoa olla edistämässä kansainvälisen sisällön tekemistä Suomessa ja tässä tapauksessa Mediapoliksessa. Sitä paitsi suomalaiset saavat nauttia tämän huikean seikkailun jo ensi jouluna.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kansainvälistymisen tie on pitkä ja pikemminkin kestävyyslaji kuin pikamatka. Se vaatii Yleltä hyvän yhteispelin paitsi kumppaneiden kanssa, myös sisäkentällä.

Lainaus

YLEllistä ja YLEtöntä elämää

Leena Pasanen — Wed, 04 Mar 2009 09:02:34 +0000

Kolme vuotta maailmalla voi olla lyhyt aika minulle, mutta pitkä suomalaiselle viranomaiselle. Kansaneläkelaitos palauttaa minulle kelakorttinsa nihkeästi pitkän harkinnan jälkeen. Kortin mukana tulleen kirjeen mukaan en saa korttiani siksi, että se minulle Suomen kansalaisena kuuluisi, vaan koska säännöissä se on menty lupaamaan myös kaltaiselleni ” toisesta Pohjoismaasta muuttavalle”.
Kännykkäliittymän avaaminenkaan ei suju ongelmitta. Joudun maksamaan operaattorille 300 euron takuumaksun, sillä ”ulkomaalaisena” herätän epäilyt kyvystäni hoitaa puhelinlaskuni. Luottokorttihakemukseni ei mene läpi ensi yrittämällä, kun Suomen verotietojen mukaan en ole vuosiin tienannut penniäkään. Tunnen itseni turistiksi kotimaassani.

YLEssä sen sijaan on toisin. Vahtimestari tunnistaa ja laskee sisään. Työhuone, tietokone ja puhelin ovat odottamassa. Puhelinnumerokseni löytyy vanha tuttu alanumero ja pöydällä odottaa kollegoiden jättämä ruusukimppu. Olen kotona.

YLEen ja YLEn imagoon törmäsin yllättävän usein myös ulkomaankomennuksellani European Documentary Networkin johtajana.
Kuten tiedämme, YLEn tapa remontoida taloutensa ja uusia organisaationsa on herättänyt kiinnostusta monissa yleisradioyhtiöissä. Lisäksi suomalaisten nopea ja napakka tapa hoitaa sopimusasiat kansainvälisten tuottajien ja välittäjien kanssa on jo vuosia herättänyt ihailun sekaista ihmetystä – kuinka sopimus voikin olla niin lyhyt ja selkeä!

Mutta eniten on sydäntäni aina lämmittänyt YLEn yhteistuotantojen ja kansainvälisen ohjelmahankinnan raudanluja kansainvälinen maine. Sen on synnyttänyt paitsi yleläisten asiantuntemus, myös se tinkimätön tapa jolla YLEn väki valitsee ostoksensa. Kun monet muut valitsevat ne ohjelmat, joita tietävät yleisönsä odottavan, yleläiset ovat usein vielä askeleen pidemmällä. He hakevat niitä laatuohjelmia, joita yleisömme ei edes tiennyt haluavansa.

YLEn pyrkimys laadukkaaseen ja elämykselliseen ohjelmistoon on maailmalla synnyttänyt pienimuotoisen YLEn fan clubin erityisesti kansainvälisten dokumenttialan tuotantoyhtiöiden keskuudessa.
Vaikka YLEn rahoitusosuus kansainvälisistä yhteistyöhankkeista on aina hyvin pieni eikä sinänsä oikeuta juuri puuttumaan ohjelman rakenteeseen tai tyyliin, YLEn asiantuntevaa väkeä halutaan kuitenkin kuunnella. Lisäksi YLEn osallistuminen yhteistuotantoon nähdään laadun takeena, joka houkuttelee mukaan myös muita rahoittajia. – YLE’s participation is a quality stamp, on totuus, jota minulle ovat hokeneet niin televisioyhtiöt, tuotantotalot kuin dokumenttialan järjestötkin. Ja heitä on ollut helppo uskoa. Varsinkin kun katsoo, kuinka monen palkitun ohjelman lopputeksteissä seisoo myös YLEn logo.

Yhtiömme on yksi niitä harvoja, jossa dokumentit edelleen löytävät paikkansa myös prime timessa ja jossa myös elokuvallisemmalle ja jopa kokeellisemmalle dokumenttielokuvalle on sijansa, pituudesta tai formaatista välittämättä. Kun kansainvälisissä seminaareissa on huudettu esiin malliesimerkkejä asia- ja kulttuuriohjelmiston suunnittelusta ja sijoittelusta, kaksi yhtiötä nousee lähes poikkeuksetta listalle: eurooppalainen kulttuurikanava ARTE ja suomalainen YLE.

Olen viime vuodet seurannut läheltä eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden ahdinkoa. Kun väkeä vähennetään ja ohjelmarahaa leikataan, luovuus, rohkeus ja innovatiivisuus näyttävät kävelevän ovesta ulos ensimmäisenä. Muutokset ovat olleet surullista katsottavaa erityisesti dokumenttiohjelmistojen ja musiikin osalta. On turvallisempaa valita dokumentin tähdeksi Joan Collins kuin Maya Deren tai oopperaksi Giuseppe Verdi kuin John Adams. Kun pää on pölkyllä, katsojalukujen perässä juoksevat nekin, joita lukujen ei edes pitäisi liikuttaa.

Populaarimmalla, jopa populistisemmalla ohjelmistolla ei silti monikaan pötkinyt pitkälle. Hämärtynyt profiili saattoi karkottaa entisetkin katsojat. Toinen paniikkireaktion merkki on ollut kansanvälisten yhteistuotantojen karsiminen ja kotimaiseen ohjelmistoon satsaaminen. On hyvin ymmärrettävää, että kansallisten tekijöiden työt halutaan turvata taloudellisesti vaikeina aikoina. Toisaalta harvalla pienellä maalla on enää mahdollisuus tuottaa omin varoin kaikkea tarvitsemaansa, joten kansainväliset yhteistuotannot ovat kipeästi tarpeen. Näillä markkinoilla toimii kuitenkin vanha systeemi: rapsutan selkääsi, jos sinä rapsutat minun. Kukaan ei voi odottaa rahan kulkevan vain yhteen suuntaan.

YLEn avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen sekä kansanvälisiin yhteistuotantoihin että ohjelmaostoihin on pantu merkille erityisesti viime vuosien aikana. Meillä ei ole juostu pelkästään suurten nimien tai jo entuudestaan tuttujen aiheiden perässä. Toivottavasti ei juosta vastaisuudessakaan.

- Routa porsaan kotiin ja niin edelleen, huikkaa työkaveri, kun ensi kertaa pitkään aikaan tapaamme kuppilassa. Totta, mietin mielessäni. Eihän sitä yletöntä elämää loputtomiin kukaan jaksa.

Lainaus

Blogit - kansainvälisyys

Kansainvälistyminen vaatii kumppanuuksia

Kiinnostus kääntyi Pohjolaan

Yhteispelin paikka ulko- ja sisäkentillä

YLEllistä ja YLEtöntä elämää