Kevään innostava valo

Matti Rämö — Thu, 10 Apr 2014 19:36:08 +0000

Kevät on pyöräilijälle innostavaa mutta vähän hankalaa siirtymäaikaa. Talvihorroksen väistyminen nostattaa hetkittäin yltiöpäistä mielen kuohuntaa, ja kesän odotukset alkavat jo kurkistella esiin. Samaan aikaan pitää kuitenkin vielä kärsivällisesti muistaa arktisen ilmanalan rajoitukset.

Sopiva pukeutuminen vaatii tavallista tarkempaa sään seurantaa, kun yö- ja päivälämpötilat ovat kuin eri vuodenajoilta. Itse odotan symbolisesti tärkeää hetkeä, jolloin voi vaihtaa kokohanskat avonaisiin. Arki helpottuu, kun taskusta ei tarvitse enää kaivella avaimia tai kännykkää paksun kangaskerroksen kömpelöittämänä.

Yöpakkaset pitävät yhä yllä pikkujännitystä, onko aamuisella asfaltilla kuuraa vai ei. Talvipyörälleni sattui muutaman takaiskun outo sarja, joka rikkoi ketjut, akselin ja kammen, kaikki erillisiä tapahtumia, ja joka vei ajokin pari kertaa mekaanikon pajalle. Niinpä poljin välillä Ukrainan-tuliaisella, sillä, jonka hankin kesäkuussa Odessasta korvaamaan varastettua Kulkuria. Ja kas, kun kesärenkaat alla kiihdytin risteyskaarteeseen aamun liukkailla, niin talven kaatuilukiintiö kasvoi vielä yhdellä. Vauhti ei ollut erityisen kova, mutta vaarana oli kuorma-auto, joka tuli pääkatua. Itse tulin kolmion takaa. Pisteet kuskille, joka noudatti nopeusrajoitusta ja ennätti hyvin pysähtyä.

Tapahtumasta ei jäänyt muuta jälkeä kuin kolhiutunut itsetunto ja ajohousujen pieni paikkausoperaatio. Mutta episodi kuvaa hyvin kevään tunnelmia. Hetkittäin sitä riehaantuu liikaa. Nyt jurnuttelen taas nastojen kanssa. Ehdin rapisuttaa nastoja myös kesäkauden ensimmäisellä kriittisellä pyöräretkelläkin. Sekin on varma kevään merkki, ja innostava sellainen.

Huhtikuun suuria riemuja on äänimaailman muuttuminen, kun linnut mekastelevat puuhissaan. Käpytikat kolkuttelevat lyhtypylväiden kupuja kovemman soinnin saamiseksi ja mustarastaat lurittelevat ihan pyöräteiden vieressä. Helsingin Keskuspuisto on tähän aikaan vuodesta käsittämättömän hieno paikka. (Olisi vieläkin hienompi, ellei kaupungin rakennusvirasto harrastaisi maiseman tahallista turmelemista, joka lähentelee ympäristörikoksen määritelmiä: talven vaatimattomien myrskytuhojen siivoamisen varjolla kaupungin metsurit parturoivat avohakkuuaukion keskelle virkistysmetsää, kohdassa, jossa Keskuspuisto on muutenkin kapea).

Kevään toinen suuri riemu on valoisuus. Valon määrä lisääntyy häkellyttävää vauhtia, mikä nostaa vireystilaa talven horrostelusta. Ja kesän odotus alkaa kutkuttaa, ja kesäsuunnitelmat muovautua. Innostuin jo ostamaan lentolipun Delhiin. Pitkään pähkäilty Himalajan-reissu alkaa heinäkuussa. Netistä tilatut kartatkin ovat tulleet. Arjen kiireet eivät ole vielä sallineet täyttä heittäytymistä matkan yksityiskohtien hiomiseen, mutta Keskuspuistossa ajatus poukkoilee jo etäälle.

Kevään HePo-värejä Helsingin Fillarimessuilta Mirjan ja Jarin seurassa. Kuva: Juha Heiskanen.

---------------------

PS Matti äänessä Jyväskylän pyöräilytapahtumassa la 10.5. klo 15 Jyväshovin Public Cornerissa.

Lainaus

Metsänhoitaja saa raiskata, kaupunkimetsiä

Matti Rämö — Mon, 15 Nov 2010 20:12:00 +0000

Aamuinen työmatkani on melko lyhyt, alle kahdeksan kilometriä, puolisen tuntia pyörän päällä. Reitti kulkee lähes puolet matkasta pyörätietä kaupunkimetsikköjen saarekkeissa, mikä voimistaa aamupolkaisun terapeuttista kokemusta aivan oleellisesti. Pääsen nauttimaan lähes luonnonmukaisen ympäristön illuusiosta, ja mieli virkistyy. Keväisin linnut laulavat reitin lehviköissä, ja talvellakin harakat hyppivät maastossa.

Mutta mutta, yhtenä aamuna olen pudota polkimilta, kun näen metsätyökoneen parturoivan surutta radanvarren maastoa Oulunkylässä. Ensin oletan, että tonttia raivataan rakennustyömaaksi, mutta sitten oivallan, että kyse onkin metsänhoidollisista toimenpiteistä. Sama tahti jatkuu Käpylässä. Pyörätien vieressä on pahvikyltti, jossa kerrotaan, että hakkuilla pyritään mm. parantamaan näkyvyyttä. Siis mitä!? Terapeuttisten kaupunkimetsien lähes avohakkuunkaltaista metsänhoitoa perusteellaan näkyvyyden parantamisella. Ööö?

Saan selville, että Helsingin kaupungin rakennusvirastossa metsänhoitaja on se keskeinen hahmo, joka on vastuussa hakkuiden ohjeistuksesta. Ja metsureiden käytännön töiden ohjeistus on se, joka ratkaisee, miltä lopputulos sitten näyttää.

Ja jälki on pahaa. Pyörätien varteen kasataan kahden-kolmen kilometrin matkalta kapeista metsiköistä toistakymmentä tuhatta puuta, joukossa on runsaasti terveitä, paksuja koivuja. Hävitys saa ensin ihmettelemään ja suremaan, sitten raivostumaan, sitten suremaan, ja taas raivostumaan. Aamuisin tuhlaan energiaani miettien, kuinka metsänhoitajan voisi saada vastuuseen tästä ympäristörikoksesta. Polkemisen terapia muuttuu synkistelyksi. Ymmärrän, että hakkuilla on takanaan päätökset ja luvat, ei niitä voi lain kirjaimen mukaan määritellä ympäristörikokseksi. Vaikka ne sitä ovatkin.

Tuttavani kertovat samansuuntaisista kokemuksista eri puolilta kaupunkia. Vartiokylässä on onnistuttu metsänhoidolla häätämään mm. satakieliä pois häiritsemästä kontrolloidun maiseman rauhaa. Onkohan kyseessä saman metsänhoitajan käsiala? Toivottavasti, sillä on pelottavaa ajatella, että rakennusvirastossa voisi olla yleisenä metsänhoitolinjauksena vainoharhainen puiden vihaaminen. Vielä 1990-luvullahan metsien "käypää hoitoa" määriteltiin niin rankalla kädellä, että pahimmillaan toisinajatteleva, avohakkuita vastustanut metsäasiantuntija saatettiin ohjata suopeamielisen hyvä veli -lääkärin avulla pakkohoitoon mielenterveydellisistä syistä. Siis Suomessa. Onneksi aamut ovat kohta jo niin pimeitä, ettei hakkuiden yksityiskohtia enää erota synkästä maastosta.

Lainaus

Blogit - metsänhoito

Kevään innostava valo

Metsänhoitaja saa raiskata, kaupunkimetsiä