Tapaus Enkeli-Elisa muuttui henkiseksi jaakobinpainiksi ja haudattiin Elävään arkistoon

Ville Matilainen — Thu, 19 Jul 2012 12:24:25 +0000

Elävän arkiston kesätoimittaja Ville Matilainen vierailee blogissamme ja kirjoittaa kesän kohutuimmasta tarinasta.

Heinäkuun 7. päivä, avasin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen. Sillä kertaa tiesin mitä halusin liitteestä lukea. Olin aiemmin aamulla saanut Hesarin nettilehdestä esimakua siitä, mitä tuleman piti.

Puolisen tuntia myöhemmin olin valmis (niin, olen hidas lukija ja luultavasti myös liikutan huuliani samalla kun luen), eikä Enkeli-Elisa ei ollut enää tuntematon minulle.

Vai oliko?

Onko Enkeli-Elisan tarina totta? Oliko Elisa ollut olemassa? Oliko Elisa koskaan kenenkään tuttu? Nuo ajatukset täyttivät mieleni. Uteliaisuuteni ei kuitenkaan herännyt siihen, mistä Enkeli-Elisassa oli ennen Kuukausiliitteen juttua ollut kysymys. En pohtinut koulukiusaamista. En vaivautunut lukemaan kevään uutisointia tapauksesta. Ehei. Pureskelin nopeasti ja nielin; sellaisenaan. Tämä on huijausta. Tuo kirjailija pani monia halvalla. Tuntui, että tämä tapaus oli nyt tärkeää.

Miksi se oli tärkeää vasta nyt? Ehkä koulukiusatun työtön tarina ei vain ollut itseäni lähellä. En ole itse kärsinyt koulukiusaamisesta, enkä niin ikään osaa samaistua kenenkään viisitoistavuotiaan tytön elämään. Ehkä olen vain ajallemme ominaisesti muuttunut kyyniseksi, eivätkä satunnaiset itsemurhauutiset liikuta minua suntaan tai toiseen.

Ennen kaikkea, luulen, että tarina tällaisenaan – paljastettuna huijauksena – kiehtoi ammatillisessa mielessä. Lisäksi tällä tarinalla oli selvät kasvot. Ne mitkä keväiseltä tarinalta puuttuivat. Samat kasvot, mutta kuitenkin erilaiset: Minttu Vettenterän kasvot.

Vähänpä saivat sympatiaa osakseen he jotka Elisan tarinaan olivat aiemmin tarttuneet. Tunsin jopa salaa mielihyvää siitä, etten ollut törmännyt aiheeseen aiemmin. Sehän olisi voinut tehdä minusta yhden heistä, huijatuista. Ne typerykset. Minua ne eivät saaneet.

Yhtä nopeasti kuin Enkeli-Elisasta tuli heinäkuun puheenaihe, muuttui tapaus koko kansan kritiikkikeihääksi journalismia kohtaan. Virheitä oli tehty, se oli selvää. Journalistin ohjeet sitä ja toimittajien laiskuus tätä. Ettäs kehtasivat!

Viikkoa myöhemmin päätimme julkaista Enkeli-Elisaa käsittelevät Ylen ohjelmat Elävässä arkistossa.

Katso Elävässä arkistossa: Tapaus Enkeli-Elisa

Tallenteita katsellessani (niin, näin ne silloin ensimmäistä kertaa) yritin pohtia tapausta ensikatselijan näkökulmasta. Oli häpeällistä tajuta, että aihe, jota keväällä tuotiin esille koulukiusaamisen vastaisesta näkökulmasta, ei ollut minua kiinnostanut.

Henkinen jaakobinpainini meni lopulta niin pitkälle, että tunsin itseni A huonoksi ihmiseksi ja B kaksinaismoralistiksi. Aikomukseni oli siis laskea nettiin ne ohjelmat, jotka aikanaan liikuttivat niin monia ihmisiä ja silloin hyvästä syystä. Nyt julkaisun takana ei ollut sama hyvä syy. Ainoa syy julkaista, oli tarjota mahdollisuus ohjelmien näkemiseen niille, jotka eivät ohjelmia olleet aikanaan katsoneet. Heille muille, joita ei silloin kiinnostanut, mutta nyt varmasti kiinnosti.

Toinen syy julkaisuun oli tietenkin nähdä kuinka monta klikkausta (lue katsojia) artikkeli tulee valmistuttuaan saamaan. Toimittajan työtähän tässä tehdään, selittelin itselleni. Mutta onko klikkiarvo ainoa millä on tässä työssä arvoa?

Konkreettisesti suurin ongelma Enkeli-Elisa -aiheessa oli pelko sen esille tuomisesta. Ajattelin, että teen karhunpalveluksen ohjelmantekijöille, jotka varmasti keväällä kyseisiä ohjelmia tehdessään – ja kenties edelleen – uskoivat tekemisiinsä ja halusivat tuoda esille aidosti tärkeän aiheen.

Kuitenkin, Elävä arkisto jos mikä on luotu näitä tapauksia varten. Sisältö, jota julkaisemme, on aina valmiiksi tehtyä ja lähes poikkeuksetta jo aiemmin julkaistua. Elävä arkisto ei journalismin vanhassa merkityksessä luo, se toimittaa ja muistaa. Aineistoa pitää voida käsitellä omien aikojensa ilmiöinä, olivat ne 60-luvulta tai vain viime keväältä.

Katso Elävässä arkistossa: Pyörivät Pulterit Yyterissä 1965

Lainaus

Henkisen piinan suurrikolliset

Rita Trötschkes — Wed, 09 Feb 2011 05:34:58 +0000

Uuden tutkimustuloksen mukaan pahimpia kiusaajia ovatkin nuoret, jotka ovat suosiossa lähes huipulla ja joiden muukin sosiaalinen status on korkea. Hämmästyttääkö tutkimustulos?

Mistä tunnistaa muiden nuorten suosiossa olevan koulukiusaajan, jolla on korkea sosiaalinen status? Ei ainakaan siitä, että hänellä on sydämen sivistystä, yhdessäoppimisen taitoa tai auttamisenhalua.

Korkean statuksen omaavaa koulukiusaajaa ei pysäytetä koulussa eikä tämän kaveripiiri moiti häntä. Korkea status tulee siitä, että koulukiusaajalla on turpiinantamisen taito sekä ympärillä hovi, joka ihailee kiusaajan aggressiivista käytöstä. Kun taskut ovat vielä täynnä elektronisia vempaimia ja rahaa, on koulukiusaajan valta lähes rajaton – elleivät koulu ja vanhemmat puutu asiaan.

Lainaus

Blogit - koulukiusaaminen

Tapaus Enkeli-Elisa muuttui henkiseksi jaakobinpainiksi ja haudattiin Elävään arkistoon

Henkisen piinan suurrikolliset