Blogit - kieli

Ohjelmien suomentaminen on eri tavalla hankalaa kuin muiden tekstien

Olli Sulopuisto — Tue, 05 Mar 2013 06:12:35 +0000

Milloin viimeksi innostuit tietokoneohjelman hienosta suomennoksesta? Milloin viimeksi edes kiinnitit asiaan huomiota?

Kirjojen ja tv-ohjelmien huonoista käännöksistä jaksetaan hermostua – ja aiheesta -, mutta ainakin minusta tuntuu siltä, että tietokoneohjelmien suhteen on annettu periksi. Harva edes olettaa, että ohjelman suomennos voisi olla hyvä.

Skrolli-lehden kolumnisti Ronja Koistinen listasi taannoin monta hyvää syytä sille, millaiset kielelliset piirteet tekevät tietotekniikan suomentamisesta hankalaa.

Onnistunut käännös on tietenkin sujuvaa suomea ja yhtä tarkka kuin alkukielinen ilmaus. Moni atk-termi on abstraktiutensa takia myös jollain tavalla vertauskuvallinen (hiiri, virus), joten viittaussuhde olisi hyvä säilyttää myös käännöksessä. Se vasta vaikeaa onkin.

Koistisen mainio esimerkki on tavujärjestykseen liittyvä kahtiajako big-endian ja little-endian. Sille ei edes taida olla vakiintunutta suomennosta, ja vaikka olisi, saataisiinko siihen mahdutettua jotenkin viittaus termien alkuperään eli Gulliverin matkoihin?

Nämä pohdinnat koskevat ohjelmien kääntämistä ideaalitilanteessa, jossa olisi aikaa pohdiskella ja etsiä paras mahdollinen ratkaisu. Todellisuus tekee tehtävästä vielä monin verroin vaikeampaa.

Sanaston vakiintumattomuus on johtanut siihen, että saman englanninkielisen ilmauksen voi suomentaa monella eri tavalla. Aikoinaan IBM oli kuuluisa siitä, että sen ohjelmat noudattivat johdonmukaisesti omaa suomennoslinjaa, kun taas muut enemmän tai vähemmän mukautuivat Microsoftin ylivaltaan.

Nykyään soppaa sekoittavat vapaaehtoisvoimin käännettävät ohjelmistot. Olin aikanaan (laiskasti) mukana Gnomen suomentamisessa, ja jo pienellä porukalla huomasi, miten hankalaa koordinointi voi olla. Mahtavatko vaikka Wordpressin, KDE-työpöytäympäristön ja Androidin suomentajat käyttää samoja käännöksiä?

Yhdenmukaisuutta on hankala saavuttaa siksikin, että alan kehitystahti on niin nopeaa. Uusia ohjelmia ja sitä kautta sanastoa tulee sellaisella vauhdilla, että finglish-väännökset vakiintuvat ennen kuin kukaan on oikeastaan ehtinyt edes ajatella asiaa.

– Perinteinen termistötyö reagoi ehkä 2–3 vuoden aikajänteellä. Sekin on jo nopeaa verrattuna sanakirjojen tekemisen tahtiin, joissa yleensä kuvataan 20–30 vuotta vanhaa kieltä, sanoo tietokirjailija Jukka Korpela.

Tietokoneohjelmien kääntäminen ei ole teknisenä operaationa samalla tavalla suoraviivainen kuin kirjan tai elokuvan suomentaminen. Yhden tekstiköntin sijaan tarjolla on sadoittain tai tuhansittain irrallisia tekstinpätkiä, joista ei välttämättä ollenkaan näe, miten niitä käytetään itse ohjelmassa.

Oma suosikkiärsykkini on tällä hetkellä Androidin GMail-sovelluksessa näkyvä "Seuraava"-nappi, jonka pitäisi varmaankin olla "Forward" eli "Edelleenlähetys".

Tästä seuraa myös, että kaikkea tekstiä ei välttämättä käännetä ollenkaan. Tyypillinen esimerkki ovat virheilmoitukset. Kenties kääntäjä ajatteli, että niiden ei pitäisi koskaan näkyä käyttäjälle, tai ehkä hänellä ei ollut aikaa niiden suomentamiseen.

Virheilmoitukset ovat muutenkin kimurantteja, sillä harva suomenkielinen virheilmoitus on avuksi, kun lähtee etsimään ratkaisua ongelmaansa. Yleensä sille pitää ainakin etsiä englanninkielinen vastine – ja sama voi koskea myös käyttöohjeita.

– Suomenkielistä käyttöohjetta ymmärtää vain henkilö, joka pystyy mielessään kääntämään tekstin englanniksi ja ymmärtää sitten, mitä siinä sanotaan, Korpela kärjistää.

Kaikessa edelläkuvatussa on tietenkin oletettu, että käyttäjä on voinut itse valita ohjelman kielen. Jos huonosti käy, kieliasetukset on koplattu yhteen muiden niin sanottujen locale-tietojen kanssa.

On aivan mahdollista, että Suomessa asuva henkilö haluaisi käyttää ohjelmaa englannin kielellä, mutta silti tahtoisi nähdä valuuttatiedot euroina, tykkää 24-tuntisesta kellosta ja haluaa käyttää desimaalipilkkua desimaalipisteen sijaan.

Jos oikein huonosti käy, ohjelma haluaa päättää itse käyttäjän puolesta, mitä kieltä puhutaan. Ja jos todella surkeasti, siis aivan kammottavan hirveästi käy, käyttäjän eteen oksennetaan konekäännös, jonka ymmärtämiseen vaadittaisiin dosentuuri Tylypahkan käännöslaitokselta.

Sokerina pohjalla on vielä se, että nykyään ohjelmistoja päivitetään tiuhaan tietoturvasyistä. Jos käännösten tekemiseen menee pitkään, joutuu käyttäjä valitsemaan joko tietoturvallisen englanninkielisen ohjelman tai mahdollisesti vaarallisen suomenkielisen version. Ei ihme, jos atk-suomennoksia väheksytään – ja entistä enemmän on syytä tehdä jotain sen eteen, että asianlaita paranisi.

Lainaus

10 sanaa somesta

Tuija Aalto — Wed, 08 Jun 2011 12:15:44 +0000

Ihminen

Ihmiskäsityksemme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ihmisten kanssa netissä voitavan tehdä ja siihen, mitä ajattelemme tarvittavan ihmisten yhteistoiminnan johtamiseen. Milloin luotetaan itseorganisoituvaan parviälyyn ja milloin linjataan voimakkaasti toiminnan suuntaa.

Ihmiskuvamme vaikuttaa siihen, uskommeko ihmisen voivan muokata kohtaloaan; vaikuttaa toimintaympäristöönsä.

Yhteys

Yhteyksien katkaiseminen on raju teko, ja ihmisoikeuksien vastainen. Tuore YK:n raportti (pdf) toteaa internetin kasvaneen ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaiseksi.

Silmät auki sosiaaliseen mediaan – teoksen artikkelissaan Risto Säntti kehottaa organisaatioita linjaamaan suhtautumisensa sosiaaliseen mediaan. Se tarkoittaa sen miettimistä, millaisia yhteyksiä rohkaistaan.

Status

Parisuhteessa vai ei? The Social Network –elokuvassa on kohtaus, jossa Mark Zuckerberg keksii lisätä parisuhde-status-tiedon Facebook-profiiliin. Sitä myöten palvelu olikin valmis ja kelpasi lanseerattavaksi. Kun Facebook lanseerasi Uutiset, palvelua pidettiin vastenmielisenä.

Jaron Lanierista statuspäivitysten määrämuoto on meille haitaksi. Kirjassaan ”You’re not a gadget” hän kehottaa taistelemaan "What’s on Your Mind" -laatikoita vastaan tuottamalla uniikkimuotoisempaa sisältöä.

Osallistu sana-assosiaatiopeliin

Millaisia asioita sinulle tulee mieleen seuraavista sanoista?

10. Ihminen
9. Yhteys
8. Status
7. Avoin
6. Data
5. Identiteetti
4. Maine
3. Ajoitus
2. Luottamus
1. Vertaisaika

Osallistu perjantaina Sometime2011-tapahtuman interaktiiviseen aloitusesitykseeni 10 sanaa somesta. Esitys streamataan suorana lähetyksenä ja yhteisen ajattelun tuotokset julkaistaan avoimena datana, käytännössä yhtenä isona tekstitiedostona vapaasti käytettäväksi.

Lainaus

Kadonnutta aikaa etsimässä

Jaana Semeri — Thu, 26 Nov 2009 06:57:28 +0000

Marcel Proust kirjoitti romaanisarjaansa kadonneesta ajasta lähes ikuisuuden. Q-teatteri esittää näköjään paraikaa siitä tulkintaa nimellä Jälleenlöydetty aika. Nimi on loistava, mutta en ole esitystä nähnyt, joten en osaa sanoa, miten hyvin se vastaa tulkintaa.

Täällä Virossa osa nuoren valtion sivistyneistöstä etsii myös kadonnutta aikaa, aikaa ennen toista maailmansotaa. Ja tällä en nyt tarkoita niitä, jotka haikailevat suursuomalaisittain soitellen sotaan. Tarkoitan syvästi isänmaallisia, mutta samalla monenlaiseen kansainvälisyyteen vähitellen kasvavia ihmisiä.

Siis sellaisia, jotka käsittävät, ettei kansainvälisyys tarkoita vain mahdollisuutta pukumiehille lennellä ympäri maailmaa. Tai vain sitä, että ulkomaiset yhtiöt rakentavat kolkkoja palatseja täynnä ylellisyystavaraliikkeitä Tallinnaan. Tai vain sitä, että virolaiset pääsevät sotimaan NATO-joukoissa maailman kriisipesäkkeisiin.

Tarkoitan nuorehkoja, fiksuja ihmisiä, joiden sukulaisia on karkotettu Siperiaan toisen maailmansodan jälkeen. Ja joiden sukulaisten ja vanhempien ystävien henkinen selkäranka yritettiin nujertaa monin muin tavoin ahdasmielisessä Neuvosto-Virossa. Sellaisia kuin ystäväni Piret, viron kielen ja kulttuurin opettaja.

Piret tekee kovasti työtä ymmärtääkseen täällä vuosikymmeniä valtaa pitäneitten (neuvosto)venäläisten ajan olevan nyt todella ohi. Hän yrittää oppia että, vaikka hän kuuluu sukupolveen, jonka aikana Viroa venäläistettiin ankarasti, tänne siirrettyjen lapset eivät ole vastuussa isiensä teoista.

Tai pikemminkin isiensä johtajien.

Vielä niin myöhään kuin 1970-luvun lopussa päätettiin Moskovassa, että Piretin sukupolvi on se virolainen sukupolvi, josta tulee ensimmäinen venäjänkieleen äidinkielensä vaihtava joukko. Venäjää opetettiin silloin Virossa todella intensiivisesti. Samaan aikaan – siis vasta 1970-luvun lopulla! – Viroon siirrettiin satojatuhansia venäjänkielisiä. Maahan jossa oli miljoona asukasta.

Tätä taustaa vasten on helppo käsittää virolaisten suorastaan intohimoinen suhde kieleensä ja sen vaalimiseen. (Monikon partitiivin monimutkaisuudesta kiinni pitämistä en kyllä tästäkään huolimatta ymmärrä! No, leikki leikkinä.) Ja jotenkin voi käsittää sen, että venäläiset lähes pakotetaan puhumaan viroa. Siis korostan: voi jotenkin käsittää, saada aru mutta melko mahdoton on ymmärtää mõista.

Piret opettaa lääketieteellisessä tiedekunnassa viroa. Hän kertoo, että vasta nyt hänellä on ensimmäinen tummaihoinen opiskelija, vasta nyt ensimmäinen hunnutettu. Ja Piret kertoo, miten hienoja ihmisiä Venäjältä tulee tänne opiskelemaan. He eivät tietenkään tiedä mitään Viron kohtelusta ja kohtalosta toisen maailmansodan aikana. Ja silti, kun hän puhuu heidän kanssaan venäjää, jota puhuu mieluusti, hän ei voi olla miettimättä kieltä miehittäjien kielenä.

Ennen toista maailmansotaa Viro oli kuitenkin luontevasti monikulttuurinen valtio. Piret kertoo, että vuonna 1925 täällä annettiin ns. kulttuuriautonomialaki, joka takasi vähemmistöille mm. oikeuden omiin kouluihin. Niinpä Virossa oli ruotsinkielinen autonominen vähemmistö (osin perua jo ajalta ennen Ristiretkiä), suuri balttisaksalainen vähemmistö (joka oli vuosisatoja hallitseva kansanosa Virossa), elinvoimainen juutalaisvähemmistö ja vanhaa perua oleva venäläisvähemmistö.

Vuonna 1935 nämä kaikki vähemmistöt elivät täällä kantavirolaisten kanssa. Sitten tuli sota. Hitler määräsi balttisaksit omiin joukkoihinsa. Neuvostovallan myötä ruotsalaisvähemmistö pakeni Ruotsiin, ja vanhavenäläiset tapettiin lähes kaikki neuvostovastaisina. Saksalaisten tultua juutalaiset vietiin keskitysleireille ja tuhottiin.

Vuonna 1945 Viro oli sitten lähes kokonaan "virolainen". Piret sanoo: kymmenessä vuodessa tämä oli täysin toinen maa ja valtio.

Kielet kantavat sielun vammoja. Esimerkkinä Piret kertoi pienen tapahtuman Tarton torilta.

Tartossa on oivallinen tori avaturg, josta kannattaa ostaa ainakin vihannekset ja juurekset. Piret oli ostamassa kurkkuja vironvenäläiseltä pariskunnalta. Aksentista sen kuulee, minäkin jo. Puhuttiin viroa, niin kuin tapana on. Piret vaihtoi kuitenkin jostain syystä miehen kanssa venäjään. Vaimo tökki miestä kylkeen ja komensi tätä puhumaan viroa, "kun rouva on virolainen", mutta Piret vain jatkoi venäjäksi. Ja kun hän totesi, että hänestä on hauska puhua venäjää, pariskunta äimistyi ihan mykäksi. Virolainen, joka haluaa puhua venäjää!

Keskustelimme pitkään Piretin kanssa. Tulin niin surulliseksi kaikesta tästä. Ja samalla iloiseksi. Ajattelin, että tässä on Viron mahdollisuus. Piretin kaltaisissa kunnon ihmisissä, joilla on ajatuksellista, tekoihin perustuvaa, inhimillistä vaikutusvaltaa.

Kun heitä tulee lisää, saattaa kadonnut aika ollakin "jälleenlöytynyt". Ja Tallinnassa asuva suomalainen Irjakin saattaa saada jonkun virolaisista ystävättäristään seuraksi paikalliseen venäläiseen teatteriin. Nyt eivät Irjan tuttavat suostu astumaan jalallakaan sinne, venäläiseen taloon!

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Siellä missä raha on sulaa ja viina turvallista

Jaana Semeri — Fri, 25 Sep 2009 11:44:02 +0000

Käteinen on viroksi sularaha. Voisiko nykymaailmassa käsitettä tarkemmin kuvata? Kielellinen konkretia onkin virolainen hyve; huimaus esimerkiksi on peapööritys – myös Hitchcockin elokuva Vertigo on senniminen.

Yhtenä päivänä minulta king läks katki eli kenkä meni rikki. Siinä sitten miettimään, että mikä on viroksi suutari? Kingasepp kertoo opettaja. Tsekkiläinen Mirek selvittää virolaiselta tyttöystävältään, mistä sellainen löytyisi. Käy ilmi, että vastapäisestä talosta.

Mutta ei löydy kingasepp. Netin avulla ongelma kuitenkin ratkeaa. Suutari on tietenkin paikka, jossa suoritetaan jalatsit parandus eli korjataan jalkineita. Minä olin luullut kyseisen kyltin mainostavan jalkahoitolaa...

Konkretiaan liittyy täällä suorapuheisuus. Mahdollisimman lyhyesti todetaan palun – jota vastaa englannin please – ja sitten jo komennetaankin topakasti: üks kohv. Useimmat suomalaiset käyttäisivät (sic!) sentään konditionaalia, mutta täällä mennään ja tehdään eikä meinata.

Raha on sulaa mutta se myös riittää. Kapitalismi on niin juurtunut Viron multaan, että toinen opettajamme, iloinen nuori nainen nolostelee, kun ei oikeastaan tiedä mitään muuta käyttökelpoista tapaa ilmaista ostoksilla käymistä kuin shoppata.

Toisaalta: oikein hyvää työtä tehnyt kenkäseppä ei kyllä isosti veloittanut: ihan kunnon korjaus tehtiin kahdella eurolla.

Entäs se turvallinen viina?

Täkäläisessä televisiossa pyörii ehkä nerokkain mainos about koskaan. Kuvissa mies hitsaa. Metalli soi taustalla. Kuvien sävy on tumma, sinertävä, toonaus lähes kaksivärinen. Kamera kuvaa miestä eri puolilta ja eri kuvakoossa, tyynesti ja vauhdikkaasti. Lopussa kuvan nurkkaan ilmestyy pullo ja miesääni toteaa, edelleen tyynesti:

"Lauaviin (Pöytäviina) – oman luokkansa turvallisin."

Mykistävän taidokas tiivistys.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Suomalainen englanninkielinen viestintäympäristö vilkastunut

Tuija Aalto — Fri, 06 Mar 2009 08:17:20 +0000

Tosi monen suomalaisen työkieli on nykyään englanti. Sanokaa ihmeessä, jos tämä on ns. wanha. Mutta olen seurannut kotimaisten digimedia-alan kasvuyritysten viestintäkulttuuria toista vuotta ja kiinnostavaa on, miten luontevasti kommunikaatio tapahtuu englannin kielellä. Ainakin omassa päässäni on vallinnut tähän asti sellainen pölyttynyt käsitys, että YLEn englanninkielisten uutisten kohderyhmää olisivat vain suomessa asuvat ulkomaalaiset, mutta nyt näen, että vähintään yhtä suuri käyttäjäkunta on englanniksi verkostoituva suomalaisporukka.

Startup-piireistä kirjoittaa kattavasti Ville Vesterisen, Antti Vilpposen & co käynnistämä ArcticStartup - blogi, ja digimedia-alan yritysten työntekijöillä on luontevasti käytössään sosiaalisen median koko arsenaali mikrobloggausta myöten.

Niinpä YLEn englanninkielinen uutispalvelu on YLE News on ihan uudella tavalla tärkeä ja hyödyllinen tarjotessaan valmiiksi englanninkielistä perusaineistoa suomalaisesta näkökulmasta suomalaiseen elämänmenoon. Englanninkielisten uutispalvelun RSS-syöte on ollut toista viikkoa tarjolla myös Twitterissä (http://twitter.com/ylenews), jossa se on saanut jo kymmeniä seuraajia.

Yksittäisillä ihmisillä on omat tyylinsä ratkoa se pulma, missä verkostoissa he viestivät milläkin kielellä. Vaikka englannin käyttö olisi kuinka sujuvaa, hassuttelu sanaleikkeineen ja kotimaisen kulttuurin ja arjen ilmiöiden jakaminen on monien mielestä kivointa suomeksi.

Ei silti tässä mitään uutta liene - samansukuisia pulmia - ellei vielä kirjavampia - ratkoi parisataa vuotta sitten maamme tiede- ja bisnes-eliitti ja muu älymystö, kun kirkon ja lääketieteen latinan, hallinnon ruotsin ja venäjän, liike-elämän saksan ja taiteen ja kulttuurin ranskan kanssa taiteiltiin. Mutta tämä pohdinta kuuluu jo uuden Aikaleima - blogin aihepiiriin!

Lainaus