<?xml version="1.0" encoding="utf-8"?>
<rss version="2.0" xml:base="http://blogit.yle.fi"  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/">
<channel>
 <title>Blogit - minuus</title>
 <link>http://blogit.yle.fi/asiasana/minuus</link>
 <description></description>
 <language>fi</language>
<item>
 <title>Emotivistinen minuus</title>
 <link>http://blogit.yle.fi/dokblog/emotivistinen-minuus</link>
 <description>&lt;div class=&quot;field field-name-body field-type-text-with-summary field-label-hidden&quot;&gt;&lt;div class=&quot;field-items&quot;&gt;&lt;div class=&quot;field-item even&quot; property=&quot;content:encoded&quot;&gt;&lt;p&gt;Kaikki nuo viisi määritelmää, joilla Iikka edellisessä blogissa kuvaa nuoria, tavoittavat sen miksi hyve-eetikko &lt;a href=&quot;http://en.wikipedia.org/wiki/Alasdair_MacIntyre&quot;&gt;Alisdair MacIntyre&lt;/a&gt; nimeää aikamme vallitsevan filosofisen näkemyksen, emotivismin. Ja sen ilmauksena emotivistisen minuuden.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Lyheysti emotivismi on filosofisen etiikan suuntaus, jonka mukaan henkilö toimii oikein, jos hän seuraa valinnoissaan tunteitaan.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Oleellista on silloin oma elämä ja sen toteutuminen. Samalla ihminen liittyy heikosti, jos lainkaan mihinkään yhteisöihin. Niinpä johtaminen ja organisaatiot eivät ole emotivistin kannalta kiinnostavia. Polittiikan henkilöityminen kuvaa tätä suuntausta osuvasti.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Syvemmältä emotivismi on käsitys, jonka mukaan moraaliset normilauseet eivät ole tosia tai epätosia, vaan tunteiden ilmaisuja.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Tämä ei ole toki enää vain nuorten näkemys, se on valistuksen jälkeisen maailman johdonmukainen suunta. Ja itse asiassa se on jo pitkään hiipinyt myös dokumenttielokuvaan. Kyllä dokumenttiprojektinkin elokuvien päähenkilöt enenevässä määrin pohtivat omaa persoonaansa. Mutta pisimmillään tämä kehitys on nuorten keskuudessa. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Jotkut ovat tunnistaneet tämän jo tovi sitten. Mitä muuta Hesarin Nyt-liite edustaa. Sehän on valtalehden kädenojennus nuorille, jotka ovat irtautuneet valtalehden pääpainoksen valistuksen hengestä. Eli Iikka ajatuksesi kahdesta eri linjasta eri yleisöille taidettiin keksiä jo pari vuosikymmentä sitten sanomalehdessä. Että saatat olla oikeassa sellaisen tarpeellisuudesta.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;
Ehkä kuvaavaa tälle kehitykselle on myös se, että Nyt-liitteen esimies kaipaili Hesarin pääkirjoitussivun jutussaan sanomalehtiin tosi-tv:n kaltaista menestystarinaa ja toimintatapaa. Sama huoli siellä&lt;/p&gt;&lt;/div&gt;&lt;/div&gt;&lt;/div&gt;&lt;ul class=&quot;links inline&quot;&gt;&lt;li class=&quot;quote first last&quot;&gt;&lt;a href=&quot;/comment/reply/3705?quote=1#comment-form&quot; title=&quot;Quote this post in your reply.&quot;&gt;Lainaus&lt;/a&gt;&lt;/li&gt;&lt;/ul&gt;</description>
 <pubDate>Thu, 10 Mar 2011 06:36:16 +0000</pubDate>
 <dc:creator>Timo Korhonen</dc:creator>
 <guid isPermaLink="false">3705 at http://blogit.yle.fi</guid>
 <comments>http://blogit.yle.fi/dokblog/emotivistinen-minuus#comments</comments>
</item>
</channel>
</rss>
