Blogit - jatkosota

Kaukopartion harvinainen haastattelunauha sai taustan

Seppo Heikkinen — Mon, 28 Oct 2013 10:54:17 +0000

Arkistonauha hämmensi

Reilut kaksi vuotta sitten, kun tein jatkosota-aiheista historiasarjaa törmäsin Ylen arkistossa haastattelunauhaan, joka hämmensi suorasukaisuudellaan. Haastattelu oli tehty heinäkuussa 1941 ja siinä haastateltiin kaukopartiomiestä, joka ryhmänsä kanssa linjojen takana liikkuessaan oli päättänyt ottaa venäläisiltä auton liikkumista helpottaakseen.

Aikansa autoa odoteltuaan he huomasivatkin sopivan auton tulevan ja pysäyttivät sen ja kysyivät venäläisiltä kuljettajilta papereita. Pian venäläiset huomasivat, että kyseessä olivat suomalaiset ja pyysivät ettei heille tehtäisi mitään ja yrittivät paeta. Suomalaiset ampuivat heidät saman tien.

Seuraavaksi haastattelu jatkuu naureskelevaan sävyyn, jossa kaukopartiomies kertoo ettei auto kuitenkaan heille sitten käynytkään, koska se oli puukaasutinauto eivätkä he osanneet ajaa sellaista.

Kirjoitin aiheesta tuolloin bloginkin, jossa pohdiskelin, että olisiko tuo pätkä pitänyt laittaa ohjelmaan vai ei.

Nyt tuo nauha saa taustan

Vaikka tuo nauha hämmensikin, niin olin sen jo unohtanut, kunnes jokunen viikko sitten minulle tarjottiin jutunaiheeksi Mikko Porvalin uutta kaukopartioaiheista kirjaa Hyökkäyksen edellä. Aluksi en kovinkaan innostunut tekemään jälleen yhtä sota-aihetta, mutta sitten sukat alkoivat vipattaa jaloissa, kun tajusin että Porvali on kirjoittanut saman kaukopartion reissusta, mistä bloginikin kirjoitin pari vuotta sitten. Kaiken lisäksi Porvalin oma isoisä oli mukana tuolla kaukopartiomatkalla.

Porvali on tehnyt perusteellista työtä penkoessaan erilaisia arkistoja ja haastatellessaan partion miehiä. Nyt tuo absurdilta vaikuttanut haastattelunauha saa taustan ja viitekehyksen, mihin sen pystyy sijoittamaan. Samalla miesten toiminta muuttuu paljon ymmärrettävämmäksi.

Porvalin kirjan materiaali ja autenttinen haastattelumateriaali oli sen verran kiinnostava yhdistelmä, että tein jutun Kaukopartio Tolvasesta Yle Radio yhden historiapaikalle (45 minuuttia), jossa käymme Mikko Porvalin kanssa partiomatkan vielä kerran läpi. Ohjelmassa soitetaan myös tuo harvinainen kaukopartion haastattelunauha lähes kokonaan. Mikko Porvali ottaa ohjelmassa kantaa myös tuohon auton ryöstämishankkeeseen.

Mikko Porvalihan on varsinaiselta ammatiltaan rikostutkintaan erikoistunut poliisi. Tein samalla hänestä pienen kirjaesittelyn Tiedekköseen.

Seppo Heikkinen

PS: Koko haastattelu tuosta kaukopartioreissusta löytyy Ylen Elävästä Arkistosta.

Lainaus

Vänrikki Koskelasta Iiro Viinaseen – valta kriisissä

Timo Harakka — Thu, 05 Jul 2012 06:57:43 +0000

Sodilla ja sotakirjoilla ratsastetaan ja rahastetaan tänä päivänäkin. Ei siis ihme, että muutama vuosi sitten ilmestyi teos nimeltä Tuntematon sotilas ja johtamisen taito.

Kirja esittelee kuusitoista esimies- ja alaistyyppiä sen mukaan, seisooko kahviautomaatilla konttorin Koskela, Lehto vai Hietanen, pyörittääkö palaverin power pointteja Rokka vai Vanhala tai käydäänkö yt-neuvottelut Kariluodon ja Lahtisen välillä.

10 kirjaa vallasta –sarjassa on vuorossa siis Väinö Linnan sotaeepos ja kansalliskirja. Yli puoli vuosisataa Tuntematon sotilas on määritellyt, mitä on suomalaisuus ja millainen on suomalainen – ainakin suomalainen mies.

Ohjelman vieras, valtiovarainministeriö valtiosihteeri Raimo Sailas tunnustaa, että vänrikki Vilho Koskelan eleetön ja oikeudenmukainen johtamistapa on hänenkin ihanteensa. Mutta toisaalta Sailas ja vakiovieras Anna Kortelainen pitävät lempihahmonaan sotamies Vanhalaa, joka on kai kirjailijan omakuva: mies hihittää jatkuvasti, pilailee ja pilkkaa Suur-Suomen sotapropagandaa.

Raimo Sailas muisteleekin, miten Linnan kirja suorastaan räjäytti koulussa opitun ihanteellisen isänmaallisuuden.

Linna toi tilalle uuden suomalaisen standardin: ”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Terve epäluulo ja purnaaminen kuuluvat asiaan. Suomalainen ihanne on pitää valtaan kriittistä välimatkaa.

Raimo Sailas huomauttaa: ”Se sotilaiden sukupolvi oli ensimmäinen, joka oli viettänyt nuoruutensa tasavaltalaisuuden, yleisen äänioikeuden, työväenliikkeen, torpparivapautuksen aikana. Se näkyy käyttäytymisessä: enää ei oltu alamaisia.”

Hedelmällinen protestihenki tuntuu unohtuneen kaikilta niiltä, jotka nyt haikailevat takaisin selkeitä ja sankarillisia sota-aikoja. Jyrki Katainen vaati eduskunnassa talvisodan henkeä finansskiriisistä selviämiseen. Päättäjän kannalta voisikin olla kätevää, jos voimassa olisivat poikkeustilan pakkokeinot, voisi käyttää autoritääristä ja hierarkista valtaa ja rangaista erimielisiä, jotka eivät kyselemättä tottele.

Mutta talvisodan henkeä ei voi olla ilman talvisotaa. Kuka sitä tahtoo, vähättelee sotaan joutuneiden kärsimystä, niin rintamalla kuin kotirintamalla, viis veisaa tuskasta, kauhusta ja julmasta kuolemasta.

Vaikka sotaa ei voi verrata rauhan ajan kriiseihin, poikkeustilan päätöksenteossa on yhteisiä piirteitä. Ennakoimaton ja raju sokki mullistaa totunnaiset valtasuhteet – niin myös 1990-luvun alun lamassa.

Kriisin hetkellä aloitteen otti valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja hänen esikuntansa, etunenässä bujdettipäällikkö Raimo Sailas, joka pakotti läpi kovia päätöksiä, jotka vielä hetki sitten olivat täysin mahdottomia.

”Tuntemattomasta sotilaasta löytää paljon analogisia tilanteita”, Sailas sanoo. ”Kriisissä jonkun täytyy ottaa aloite käsiinsä. Jos sitä ei kenelläkään ole, niin sekasorto siinä tulee ja tappio niskaan.

Illan keskustelussa Raimo Sailas kuvaa avoimesti kriisitilanteen vallankäyttöä, ”kaaosta ja paniikkia”. Silloin muodolliset valtasuhteet eivät välttämättä päde, vaan vallan ottaa se, jolla on tahtoa ja tavoitteita.

Mutta poikkeustila ei pääty, kun kriisi päättyy. Aivan niin kuin sotien jälkeenkin Suomi aloitti puhtaalta pöydältä, uusin johtajin ja uusin reunaehdoin, samoin laman jälkeen poikkeustila jäi voimaan. Lamaa edeltäviä etuuksia ei koskaan palautettu eikä uusiin uskaltauduttu.

Koko yhteiskunta muuttui. Vanhat arvot haudattiin, uudet ideat ja ideologiat astuivat valtaan.

Voi sanoa, että kuten sodan jälkeen opittiin ystäväksi Neuvostoliiton kanssa, laman jälkeen varomme loukkaamasta suuria ja mahtavia markkinavoimia. Ehkä jo lähiaikoina nähdään, onko sekään imperiumi ikuinen.

Sitä ennen tervetuloa torstai-illan antoisaan kirjakeskusteluun.

Lainaus

Eiran tarina - Lotaksi kaatuneiden kokoamiskeskukseen 18-vuotiaana

Seija Aunila — Tue, 29 May 2012 11:20:45 +0000

Eira Laalahti oli vain 17-vuotias, kun hän liittyi isänsä luvalla Lotta-liikkeeseen. Messukylässä asunut Eira ehti juuri täyttää 18 vuotta, kun Talvisota puhkesi. Sodan puhjettua Eira oli Ruotsissa kieltä opiskelemassa. Hän olisi voinut jäädä naapurimaahan, mutta halusi palata Suomeen.

Eiran isä työskenteli kunnan palopäällikkönä. Perhe ei käynyt työväen riennoissa, vaan oli ennemminkin uskonnollinen. Vaikka perheessä ei puhuttu politiikkaa, niin Eira sai tuntea vielä sisällisodan kahtia jaon punaisiin ja valkoisiin, kun pikku pojat huutelivat kylällä hänen peräänsä: lahtari!

Lääkintälotaksi viikon kurssilla

Eiran lottataival alkoi lääkintälottakurssilla, joka kesti viikon verran. Jo ennen sotaa Eira kuljetti mukanaan olkaluokkua, jossa oli: kaksi mitellaa (kolmioliinaa), pahvisia lastoja, sterilointijauhetta, vahakangas 80x80 cm, haavasidettä, selstoffia (puuvanua), hiilihengityssuoja, tulitikkuja ja kynttilä sekä kynä ja muistilehtiö.

Vaatetuksena Eiralla oli yksi lottapuku. Muut vaatteet olivat Eiran omia. Koska kankaista oli pulaa, niin sodan loppuvaiheessa lottapuvut tehtiin puuvillan sijaan sillasta.

Talvisota vei lääkintälotta Eira Laalahden kaatuneiden huoltoon. Kaatuneen mukana pyrittiin omaisille toimittamaan myös sotilaan mukana ollutta omaisuutta muistoksi. Eira muistaa erityisesta tapauksen, jossa hän toi perheelle kaatuneen isän rintamalla mukana olleet esineet. Paketissa oli oli isän kello, joka annettiin perheen vanhimmalle pojalle. Muisto oli arvokas, koska harvalla pojalla oli kello sodan aikana.

- Kun Talvisota päättyi 13.3.1940, niin ihmiset olivat helpottuneita, Eira muistelee. Loput nostettiin salkoon, mutta iloa kesti vain puolipäivää. Kun kovat rauhan ehdot luettiin, niin liput laskettiin puolitankoon.

Kaatuneiden huollossa olleiden lottien työ ei kuitenkaan päättynyt välirauhaan. Kaatuneiden omaisuutta toimitettiin perheille vielä talvisodan jälkeenkin.

Jatkosota vei rintamalle rajan tuntumaan

Jatkosodan alettua Eira sai litteran, jossa luki Parikkala, sieltä hän jatkoi edelleen Rautjärvelle. Eiran tehtävä oli kaatuneiden kokoamiskeskuksessa aivan kuten talvisodassakin.

- Saat varautua, että nukut vainajien kanssa, Eiraa varoiteltiin.

Rintamalla lotat nukkuivat mm. tyhjien tallien lattioilla. Eira muistelee kuinka heille annettiin tyhjät paperisäkit ja sanottiin, että täyttäkää heinillä ja etsikää lato, missä voitte nukkua. Lakanat tai tyynyt olivat luksusta, joita eivät lotat komennuksellaan käyttäneet.

Peseytymään lotat pääsivät läheisiin järviin, joita yleensä oli komennuspaikkojen tuntumassa.

Veret pestiin pois ja pantiin arkkuun

Työtä kaatuneiden kokoamiskeskuksessa Eira kuvaa arkisesti.

- Sotilaat putsattiin, veret pestiin pois ja miehet laitettiin lähetyskuntoon.

Kun siirryttiin asemasodan vaiheeseen Eira lähti suorittamaan kesken jääneitä opintojaan kauppaopistoon. Muutkin lottia lähti takaisin kotirintamalle. Lotat kulkivat yhdessä joukko-osastojen kanssa. Erikoista tilanteessa oli se, että lotat eivät päässeet sotilaskoteihin eikä joukko-osastojen mukana ollut kanttiineja.

Häväistyspuheita sodan jälkeen

Sodan jälkeinen kirjoittelu sulki sekä sotaveteraanien että lottien suut. Moni sotaveteraani ei puhunut sodasta perheelleen mitään.

- Kukaan ei puolustanut lottia, niistä jopa tehtiin huonoja naisia. me oltiin kyllä vähän hyljeksittyjä, vaikka minä en koskaan peitellyt sitä, Eira muistelee.

Sodan vaikutuksista itseensä Eira ei osaa sanoa. Koko sodan ajan huomio kiinnittyi vain taisteluun Suomen puolesta.

Rintamalotan tarina, Elävä arkisto

Lotta Svärd antoi nimensä Suomen maanpuolustusnaisille, Elävä arkisto

Lue ja kuuntele lisää Talvisodasta

Lainaus

Aikamatkalla papan nuoruuteen

Heidi Tetri — Tue, 21 Jun 2011 10:22:45 +0000

Kauniina kesäiltana ajelin yksin mökiltä kotiinpäin radiota kuunnellen. Vanhojen koivujen kaartuessa auton ylle ja soratien kolistessa alla, radiosta alkoi soida kuin tilauksesta Arttu Wiskarin Mökkitie. ” Ukki kertoi jatkosodasta, siitä alikersantti Rokasta. Emmä tuolloin mistään tajunnut, nautin vain lomasta”.

Kuinka sitä lapsena ei osannut arvostaa sitä tietoa ja niitä kokemuksia, joita isovanhemmilta olisi voinut saada? Silloin sitä halusi suunnata elämässään vain eteenpäin ja ymmärtää tulevaa. Nyt kahdenkymmenen vuoden päästä, kun tiedonsaanti ei enää ole mahdollista, janoan sitä enemmän kuin koskaan aiemmin.

KATSO: Saman katon alla

Olen saanut infoähkyn nykytiedosta, sodista,ilmastonmuutoksesta, terrorismista, päihteistä, rasismista, valtataisteluista, ekologisuudesta, epäreilusta markkinataloudesta japoliittisesta epävakaudesta, haluan epätoivoisesti tavoittaa edes pienen palan mennyttä, jotta ymmärtäisin tätä hetkeä paremmin.

En kaipaa muutosta entiseen, vaan olen ennemminkin kiinnostunut siitä millaista oli isovanhempieni elämä nuorena? Miten he saivat ensimmäisen työpaikkansa? Ketkä lähtivät siirtolaisiksi? Millaista koulunkäynti oli? Miten kuolemaan suhtauduttiin? Seurusteltiinko salaa? Vaikuttivatko globaalit ilmiöt yhtä suuresti Suomeen niin kuin nykyään?

25. kesäkuuta tulee jatkosodan alkamisesta kuluneeksi 70 vuotta. Osa jäi tarinoineen sille tielle, osa palasi kertomaan niitä nuoremmille polville ja osa odottaa taistelun päättymistä yhä, niin kuin Arttu Wiskari toisessa hienossa kappaleessaan Tuntematon potilas hyvin kuvaa.

Onneksi on olemassa Elävän arkiston kaltainen palvelu meille, jotka ovat myöhäisheränneet historian suhteen. Kuulin sotatarinoita koko ikäni, mutta kiinnostus kaikkosi kai siinä vaiheessa kun kokonaisuutta oli liian raskas hahmottaa. Tai viimeistään historiantunnilla, kun vuosiluvut olivat tärkeämpiä kuin tapahtumat. Ehkä Ylen vanhojen filmien kautta saan edes jonkinlaisen käsityksen ajasta ennen minua.

KATSO: Jatkosodan alkuvaihe 1941-1942

KATSO: Jatkosodan loppuvaihe 1943-1944

KATSO: Suomi sodassa kautta historian

Lainaus

Laitanko vai enkö laita?

Seppo Heikkinen — Thu, 26 May 2011 09:55:45 +0000

Historiaohjelmien toimittaja joutuu pohtimaan monenlaisia kysymyksiä ohjelmaa tehdessään. Tässä pieni esimerkki.

Joku aika sitten käydessäni läpi Ylen arkistomateriaaleja jatkosodan ajalta törmäsin haastatteluun, joka oli tehty heinäkuussa 1941 suomalaisten hyökkäysvaiheen aikana. Siinä haastateltiin kaukopartiomiestä, joka ryhmänsä kanssa linjojen takana liikkuessaan, oli päättänyt ottaa venäläisiltä auton liikkumista helpottaakseen.

Aikansa autoa odoteltuaan he huomasivatkin sopivan auton tulevan ja pysäyttivät sen ja kysyivät venäläisiltä kuljettajilta papereita. Pian venäläiset huomasivat, että kyseessä olivat suomalaiset ja pyysyvät ettei heille tehtäisi mitään ja yrittivät paeta. Suomalaiset ampuivat heidät saman tien.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että voiko tällaista tarinaa laittaa ulos radiosta? Tarinahan on hyvin raaka ja osoittaa kuinka halpa ihmishenki sodan aikana oli. Ja haluanko antaa tuollaista kuvaa suomalaisista sotilaista?

Loogiset vastakysymykset tulivat hyvin pian. Miksi en laittaisi? Sotahan on raakaa ja edellä mainittu tarina kertoo hyvin sodan mielettömyydestä. Ja ei kai ole jälkipolvien tehtävä silotella kuvaa sotilaista, jotka 70 vuotta aikaisemmin kertoivat tarinan radiolle hieman rehvastelevaan sävyyn.

Pian kuitenkin tuli mieleeni seuraavat jatkokysymykset. Kannattaako sitä pätkää kuitenkaan laittaa ohjelmaan, koska se raakuudellaan ja mielettömyydellään pomppaisi muusta ohjelmasta ja veisi huomion koko loppuohjelmalta? Olisi ihan sama mitä loppuohjelmassa sanottaisiin; kuulija jäisi pohtimaan vain tätä pientä pätkää ohjelman keskellä.

Lopputuloksena oli, että käytin tässä ohjelmassa jonkun verran miedompaa tarinaa tuon kaukopartion seikkailuista. Mutta ehdottomasti - kun konteksti on oikea - niin tämäntapainen tarina pitää ajaa radiosta ulos. Asian selvennykseksi tulkoon se julkaistuksi ainakin tässä blogin yhteydessä.

Lataa mp3: Kaukopartiomiesten kertomaa heinäkuulta 1941

Mitä mieltä olette ratkaisustani tai pohdinnoistani? Ottakaa kantaa!

Ohjelma mihin sitä alun perin ajattelin (ja johon lopulta valitsin toisen pätkän) on kuultavissa Yle Areenasta osoitteessa:

http://areena.yle.fi/audio/1305101613740

Lainaus