Blogit - kehitysmaat

Päästöhuutokaupasta varoja kehitysmaiden ilmastotoimiin – ei niin yksinkertaista

Niklas Kaskeala, Kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa — Fri, 15 Mar 2013 06:53:50 +0000

Olen ilokseni huomannut, että vuodenvaihteessa alkanut EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on saanut kiitettävästi huomiota Suomessa. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mihin Suomi aikoo käyttää huutokaupasta saatavia tuloja.

Päästökauppajärjestelmän tavoitteena on EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vuoden alussa alkoi järjestelmän kolmas vaihe. Kahden ensimmäisen vaiheen aikana päästöoikeudet jaettiin energiatuotanto- ja teollisuuslaitoksille pääosin ilmaiseksi, mutta nyt kolmannen päästökauppakauden eli vuosien 2013-2020 aikana yli puolet jaettavista päästöoikeuksista myydään huutokaupalla.

Päästöhuutokaupasta on siis odotettavissa tuloja, mutta kuinka paljon? Varovaisten arvioiden mukaan valtion kassaan olisi kilahtamassa tänä vuonna noin 75 miljoonaa euroa.

Mihin tämä noin 75 miljoonaa euroa tulisi sitten käyttää? Suurin syy ilmastonmuutokseen ovat rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonepäästöt. Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät kuitenkin eniten kehitysmaiden köyhät. Suomi onkin muiden rikkaiden maiden tapaan sitoutunut YK:n ilmastosopimuksissa tukemaan kehitysmaiden ilmastotoimia.

Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa sitoudutaan ohjaamaan päästöoikeuksien huutokauppatuloja kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin hallituskauden puolivälistä lähtien.

Tämähän kuulostaa hyvältä. Päästöjen vähentämiseksi luodusta mekanismista saatavia tuloja käytetään kehitysmaiden ilmastotoimien tukemiseen. Mikä sen parempaa? Samalla kun päästöt vähenevät Euroopassa, voidaan huutokaupasta saatuja tuloja käyttää tukemaan niitä maita, jotka kärsivät kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta.

Ratkaisu ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen tai ongelmaton.

Ensinnäkin EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, sillä se on riippuvainen päästöoikeuksien ailahtelevasta markkinahinnasta. Liiallinen turvautuminen päästökauppatuloihin heikentäisi Suomen ilmastotuen ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Toinen ongelma on päästöhuutokauppatulojen riittämättömyys. Suomen ilmastorahoitusvelvoitteiden kasvaessa on selvää, etteivät pelkät päästöhuutokauppatulot riitä kovin pitkälle. Varsinkin kun samasta potista on tarkoitus paikata myös Suomen kehitysyhteistyörahoituksen vajetta. Pienestä potista ei yksinään riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen.

Kolmas epävarmuustekijä on luonteeltaan poliittinen. Hallitusohjelman sitoumus tulojen ohjaamisesta kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin on loppujen lopuksi vain poliittinen lupaus. Maaliskuun 21. päivänä käytävissä hallituksen kehysriihineuvotteluissa on vaarana, että hallitusohjelman kirjaus revitään auki. Tiukassa taloustilanteessa rahoille riittää varmasti ottajia. Suomessa on pitkät perinteet leikata maailman köyhiltä silloin kun oma talous köhii.

Päästöhuutokauppatulot eivät ole siis mikään patenttiratkaisu ilmastorahoitukseen. Lyhyellä tähtäimellä pitää toki varmistaa, että hallitus ohjaa päästöoikeuksien huutokaupasta saadut tulot ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön.

Samalla pitää kuitenkin tunnustaa, että EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, eikä siten yksinään riittävä tai luotettava rahoituslähde Suomen kehitysrahoitusvajeen ja kasvavien ilmastositoumusten rahoittamiseksi.

Rahoitussitoumusten kattamiseksi onkin edistettävä muiden rahoitusmekanismien ripeää käyttöönottoa. Hyviä keinoja olisivat esimerkiksi maailmanlaajuinen hiilidioksidivero, fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen sekä lentoliikenteen ja merenkulun polttoainemaksut.

Lainaus

Reviiritietoinen

Leila — Mon, 12 Apr 2010 23:29:57 +0000

Tuhlaajatyttö on todella reviiritietoinen. Tulen pipiksi, jos joudun viipymään kaupungissa liian pitkään. Jotta sisäinen iloni eläisi, minun on päästävä säännöllisesti esimerkiksi Pohjois-Karjalaan tai Lappiin.

Kireä ekoajattelu tuntuu hirttosilmukalta varsinkin nyt, kun etsin uutta kotia. Tämänhetkisiä, Helsingin keskustassa pikkukyläläisittäin asuvia naapureitani tulee hillitön ikävä, mutta tarvitsen avaruutta, pihan tai merinäköalan, saunan ja mieluusti myös pukeutumishuoneen. Loin sellaisen äskettäin reissussa ollessani - ja ai että nautin.

Nyt tiedän päästäneeni suustani koko liudan ekoihmisten mielestä tuomittavia toiveita. Mikä oikeus minulla, yksineläjällä, on tilaan? Mitä sitten, vaikka muuttuisin apeaksi - metron ulottuvilla en ainakaan saatuttaisi ympäristöäni. Ja sauna! Paheksuttavaakin paheksuttavampi keksintö, varsinkin yksin nautittuna.

Viihdyn omissa oloissani, mutta mustavalkoinen ajattelu nostaa karvani pystyyn. En taida tulkita kovin väärin, kun väitän, että tiukkapipojen mielestä haja-asutusalueilla saisivat elää vain vetensä kaivosta kantavat hörhöt?
Meidän autottomien yksineläjien tulisi tyytyä keskustassa tai radan varressa sijaitseviin luukkuihimme. Ainakaan meidän maalla-asumistamme ei tueta liftikyydin vertaa. Kokeilin viime kesänä.

A-PU-VA. Eikö asuminenkin pitäisi nähdä osana kokonaisuutta? Emme kai voi puntaroida vain hiilijalanjälkeä, vaan asettaa vaakakuppiin myös onnellisuuden ja viihtyisyyden? Vai mikä suunta ghettoutetaan seuraavaksi?

Minun ajatusleikkeissäni katulapset ja viisastelevat varakkaat vaihtavat roolejaan. Lapset muuttavat ökyasunnot huvikummuiksi sillä aikaa, kun sanahelinöivät kakkiaiset joutuvat lomailemaan Delhin tai Katmandun talvisilla kaduilla.

Köyhyysrajan alapuolella kukaan ei välitä syyttävästä sormesta. Niin kauan kuin katuihmiset joutuvat pitämään itsensä lämpiminä polttamalla mitä tahansa jätettä (+omat näppinsä), heille on turha opettaa ekotekoja.

Tuhlaajatyttö on hoitanut monen katulapsen palovammoja, mutta itkenyt heidän edessään vain kerran: soittaessani äidilleni ja kysyessäni, mitä tehdä, kun katuvauva meinasi kuolla käsiini. Sekin tilanne oli osittain irvokas. Rikkaat delhiläiset pysähtyivät tuijottamaan meitä tasan siksi, että itkijänainen olin minä, valkoinen turisti.

Pelisäännöt ovat niin erilaiset, että ymmärrän hyvin, miksi jonkin kehitysmaan edustaja keksi syyttää pohjoisen asukkaita saunomisesta Kööpenhaminassa flopanneessa ilmastokokouksessa.

Pallo on ennen kaikkea teollisuusmailla. Myös sinä ja minä, etuoikeutetut, voimme tehdä jotain. Ilmastodieetit -ohjelman asumista käsittelevästä jaksosta löytyy vinkkejä siihen, miten säästää luontoa tulematta onnettomaksi.

Ilmastodieetit -ohjelman uusin jakso uusintana YLE Teemalla tiistaina 13.4. sekä perjantaina 16.4.2010.

Näitten kuvien henkilöistä vain ylhäällä hymyilevällä pikkuneidillä on koti. Tuhlaajatyttö vei Anitan, Sunita-äidin ja kuvasta puuttuvan Padamin syömään ravintolaan (kuva alh.vasemmalla). Sen jälkeen palattiin kadulle, jossa saman muovikatoksen alla makasivat myös perheen isä, koira, juoppo sekä vauva ja sen vanhemmat.

Pitäisikö majoissa ja kaduilla elävien revetä ekotekoihin? Hah. Myös iäkäs nepalirouva asuu ulkona sijaitsevassa vanhainkodissa.

Tuhlaajatytön luona eri uskonnot ovat edustettuina rinta rinnan. Hyvää onnea tuova Ganesha on lahja hindulaiselta ystävältä ja käsinmaalattuun mandalaan on ripoteltu hiven kultaa. Enkelin siivet särkyivät kuljetuksessa, vaikka otimme sisustuskaupasta taksin kotiin.

Minusta makuuhuoneeni on vielä karkkisempi kuin Andy Warholin hopeisiksi maalaamat seinät.

Ennen olohuoneeni oli tilava. Nyt sohva on siirretty syrjään ja koko kämppä toimii kotikonttorina.

Lainaus

KETÄ SAA KUVATA JA KETÄ EI

Iikka Vehkalahti — Tue, 10 Mar 2009 09:23:18 +0000

Tampereen Elokuvajuhlien kansainvälisessä kilpailusarjassa esitettiin lyhytdokumentti Family 068.
Se kertoi eleettömästi – ilman selostustekstiä, ilman haastatteluja, ilman narratiivista tarinaa – kaatopaikalta elantonsa hankkivasta nicaragualaisperheestä.

Kyllä. Selostustekstin puuttuminen merkitsi, että kukaan ei asettunut äänellään perheen ja kasojan väliin.
Kyllä. Narratiivisen tarinan puuttuminen merkitsi, että et seurannut ”juonen käänteitä”, vaan sinulla oli katsottavana vain perheen elämä.
Kyllä. Kaiken tietoaineksen puuttuminen merkitsi, että katsoit vain elämää.
Kyllä. Katsoessani dokumenttia, mietit, että eipä tällaista paljon televisiosta näe.
Kyllä. Katsellessa mietin myös, että ehkä jokaisella sukupolvella on oltava kaatopaikkaelokuvansa, jonka he näkevät ensimmäistä kertaa. ( Meikäläisen elämässä ja ammatissa niitä on joutunut näkemään liiankin kanssa).

Mutta kaikista kyllistä huolimatta. Minä ärryin. Koska koin että tässä – paljon, paljon enemmän kuin hyvin siveellisesti tehdyssä Kansakunnan olohuoneessa – hyödynnettiin ihmisiä elokuvaa varten. Ja että meitä ei pahemmin vaivaa, kun kuvaamme kehitysmaiden ihmisiä – samanlaisia kuin me itse – heidän köyhyydessään. Elokuva ei nostanut heitä sanan ”köyhä” yläpuolelle ( siihen ei riitä pieni hetki naurua lasten kanssa). Eikä elokuva ole vain jonkin näyttämistä ja näiden kameran tallentamien kuvien leikkaamista peräkkäin. ( Vaikka joskus se on parempi kuin kaikkitietävän ohjaajan vahva läsnäolo dokumentissa).

Hyvässä elokuvassa ohjaaja näkee ihmisissä enemmän kuin muut ja onnistuu muovaamaan näkemänsä ainutlaatuiseksi, omaperäiseksi katsomiskokemukseksi. Ja tämän Kansakunnan olohuone tekee, ei täydellisesti, mutta merkittävästi.

Lainaus