Blogit - journalismin tulevaisuus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Tässä ovat netin keisarit! Näin Facebook aiheutti Kreikan velkakaaoksen!

Mika Rahkonen — Fri, 16 Dec 2011 22:02:35 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Joulu lähestyy ja mieli on ylevä, joten aloitetaan korkealta.

Tekki/netti/media/vekotinsaitti Gizmodo listaa netin 25 suurinta vaikuttajaa.

Nämä ovat ihmisiä, joiden sanoilla on painoa ja joiden perässä nettitrafiikki kulkee.

Listalla on mm. Reutersin sosiaalisen median tuottaja Anthony DeRosa, New York Timesin tekno-bloggari Jenna Wortham, Two And a Half Meniin loikannut näyttelijä ja Twitter-sensaatio Ashton Kutcher ja yksi maailman kuuluisimmista leffakriitikoista, Chicago Sun-Timesin Roger Ebert.

Mutta kuka on ykkönen?

Ykkönen on Reddit-palvelun käyttäjänimimerkki Maxwell Hill. Hän oli ensimmäinen, joka keräsi Redditissä yli miljoona karma-pistettä, joita saa, kun postaa hyviä linkkejä ja kirjoittaa rakentavia kommentteja.

Ovatko nämä sitten oikeasti netin vaikutusvaltaisimmat ihmiset?

Njääh. Mutta on pohdinnassa vinha perä. Netin keisarit pystyvät ohjailemaan yleisövirtoja paljon paremmin kuin mihin vanhemmissa tiedotusvälineissä on totuttu. Tästä median uusvallasta on vielä puhuttu aika vähän, mutta takuulla siitä puhutaan pian lisää.

Reuters kyseli mediakonferenssiinsa osallistuneilta ns. vanhan median ja markkinointialan pomoilta, mikseivät nämä hillu Twitterissä. Vastauksissa risteävät kivasti ylimielisyys ja itseironia.

Reippain oli mainosalan jätin WPP:n ykköspomo Martin Sorrell: ”Teidän sähköposteihinne vastaamisessa on jo tarpeeksi. Kamoon, olen 66-vuotias, melkein liimatehtaalla”, töräytti Sorrell.

Sitten Ruotsiin. Siellä on aina niin kivaa.

SVT on alkanut satsata tietokantajournalismiin, ja kertoo siitä parin minuutin videolla.

Yhtiön tuorein datajournalismin hanke on selvitys siitä, missä päin Ruotsia on eniten poliiseja suhteessa väkilukuun.
Ihan kiva tietää, mutta, tuota noin, lopputulos ei ns. luvalla sanoen näytä ihan järjettömän coolilta.

*

Samainen SVT on ilmeisesti joutunut selittämään aika monelle asiakkaalleen, miksi yhtiö ei ole tehnyt enempää applikaatioita tarjonnastaan. Ehkä jopa niin monelle, että selitys kirjoitettiin ylös ja julkaistiin yhtiön verkkosivuilla.

SVT selittää, että suljettu applikaatio on huonompi ja vähintään tekijälleen hankalampi ratkaisu kuin kaikkialle sovitettu webbipalvelu.

Lisäksi yhtiö antaa ymmärtää oppineensa yhteyksistä Applen kanssa, että on kivempi, jos ei tarvitse olla yhteyksissä Applen kanssa.

Tätä samaa applikaatiot vs. web –riitaa käydään maailmalla jo ties kuinka monetta vuotta. Siltä on helppo säästyä, jos hoksaa katsoa muualle.

Mutta mediataloissa tätä asetelmaa seurataan tarkasti. Applikaatiomarkkinoilla liikkuu yli kaksi miljardia taalaa, laskee tutkimusyhtiö Forrester, joka onkin sitä mieltä, että koko se intternetti on jo hengityskoneessa.

Höpö höpö, vastaa journalismitutkija / webbiguru Dave Winer.

Kiitos tästä linkistä tähän samaan blogiin kirjoittavalle kollegalle Karde Haakanalle.

Markkinatutkimusyhtiö Insites ei halua, että sitä kutsutaan markkinatutkimusyhtiöksi. Sitä pitäisi kutsua muutosagentiksi.
Niinpä tietysti.

Oli miten oli, mutta niin on, että Insites on tehnyt vaikuttavan kalvo-show’n sosiaalisen median tilastoista pitkin maailmaa.

167 kalvon esitys on täynnä varmasti ihan hyödyllistä, mutta vähän ehkä tylsää dataa.

Siitä selviää mm., että yli puolet on potkaissut joskus jonkun sosiaalisen median verkostostaan ulos. Mikä on yleisin syy?
Tappelu? Mustasukkaisuus? Salavuoteus? Intohimorikos? Plääh – yhteyksien vähäisyys. Mitäs mä sanoin, että data on vähän tylsää.

NBC alkaa jo ottaa vauhtia Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhtiö avasi vastikään pelkästään politiikalle pyhitetyn saitin. Se yrittää olla vähän kunnianhimoisempi verkkopalvelu kuin mihin Amerikan network-televisiossa on totuttu. Tarkoitus ei ole enää pelkästään kasata tv-tuotantoja verkkoon, vaan luoda nettimäisempää ilmaisua.

*
Kevennys.

Aiheuttiko Facebookin menestys Kreikan velkakriisin?
Ilman muuta!
Saivatko Ava-nimiset vauvat Yhdysvaltain asuntokuplan aikaan?
Totta kai!
Businessweek näyttää, miten voi todistaa mitä vaan, kun on kaksi käyrää ja vahva usko.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Eurolla on hätä – katso kuvat, grafiikat, videot ja visualisoinnit

Mika Rahkonen — Mon, 05 Dec 2011 14:03:14 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää säännöllistä kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Mitä huonommin eurolla menee, sitä paremmin menee ahdinkoa visualisoivilla graafikoilla ja toimittajilla.
BBC on tehnyt hienon ja oikeastaan aika yksinkertaisen härpäkkeen, joka vastaa peruskysymykseen: mikä maa on millekin maalle velkaa, ja kuinka paljon.

New York Times kuvaa euromaiden kompastelua toistensa jalkoihin tällä tavalla.

Printissä samasta grafiikasta on tietysti riisuttu vuorovaikutteisuus, joten näky on vähän erilainen.

Komeasti nimetty Chart Porn –sivusto esittelee kahden minuutin videolla näppärästi tylyjä lukuja siitä, miten Kreikka saattoi itsensä ja siinä sivussa vähän sivustakatsojiakin aikamoiseen liriin.

Luvuissa vilahtelevat jo modernia folklorea olevat kreikkalaisduunarin ökypalkat, julkisen sektorin hälläväliä-meininki ja hurja väite, jonka mukaan Kreikassa olisi (ollut) viisi tuhatta ihmistä, jotka myöntävät tienaavansa yli 100 000 euroa vuodessa (vastuu faktoista po. sivustolla).

Vähän epistä, hei!
Kun britti-Telegraph selittää euroalueen vaikeuksia omassa graafissaan, Suomi mahtuu hädin tuskin kartalle, eikä Suomen asioita esitellä millään lailla.

Höh.

No, kenties tästä pitäisi olla tyytyväinen. Suomi on euromaista suurin, joka ei ole päässyt Telegraphin selvitykseen mukaan mitenkään.

Äkillistä arvottomuuden tunnetta voi yrittää lievittää hokemalla itselleen (mielellään ääneen), että euromaista Slovenia, Malta ja Kypros eivät ole saaneet edes nimeään Telegraphin kartalle. Hah!

No, ne epäilemättä kostavat tämän Euroviisuissa.

Kun Guardian valloittaa Yhdysvaltoja, niin kuin se kovasti, kovasti yrittää tehdä, käytössä on välillä vähän morbideja keinoja. Tai ainakin aiheita.

Nyt Guardian on laittanut kartalle kaikki Yhdysvaltain tasan 369 629 liikennekuolemaa vuosien 2001 ja 2009 välillä.

Hanke on hieno esimerkki julkisen datan käytöstä ja esityksestä. Lisäksi turistit voivat käydä katsomassa, mitä ikävää on sattunut tutuilla kulmilla.

"If content is king, efficient delivery is King Kong."
Ihan mahtavasti sanottu.

Tämän killeri-lainauksen lanseerasi Deutsche Wellen markkinointi- ja jakelujohtaja Guido Baumhauer suuressa päätoimittajaseminaarissa… jaa, arvaatteko King Kongista, missä seminaari pidettiin?

Aivan oikein, tietenkin Hong Kongissa.

Baumhauer selittää neronleimaustaan niin, että sama muoto ei käy kaikkialle. Esimerkiksi kännykässä eri asia on hyvää kuin radiossa, ja toiminta pitäisi suunnitella tätä silmällä pitäen.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta monimediaisuuden ja tehostamisen nimissä uutisbisneksessä on viime vuosina bruukattu tuuttaamaan samat jutut samassa muodossa eri välineisiin, vaikka kaikki oikeastaan tietävät, että se ei ole ihan paras ratkaisu yleisöjen kannalta.

Uutismedia on aiempaa enemmän painostettavissa, yksipuolisempi kuin aiemmin, hutiloi faktoissa enemmän kuin ennen ja peittelee virheitä entistä härskimmin.

Näin tylyn viestin välittää pramea infografiikka amerikkalaisten käsityksistä maansa uutismammuteista. Erityisen kriittisiä ovat republikaanit.
Mutta huonomminkin voisi kai mennä. Amerikkalaiset nimittäin rankkaavat kaikesta huolimatta paikallisuutiset luotettavimmaksi tietolähteekseen.

*

Kevennys. Saattaa joidenkin mielestä sisältää huonoa makua.

Saako treffipyynnön lähettää tekstiviestillä? Entä jos joku oikeasti soittaakin kesken treffien? Saako vastata?
Voiko treffiseuran tägätä samaan paikkaan Foursquaressa tai Facebookissa? Voiko treffien jälkeen pyytää toista Facebook-kaveriksi?

Että on vaikeaa tämä nykyelämä.

Tämän on hoksannut jostakin syystä myös talouslehti Forbes (!). Se julkaisi nettipalvelussaan havainnollisen grafiikan illallistreffien kännykkä-etiketistä. Tätä on odotettu.

Eikä, tuota noin, missään nimessä niin, että tämä liittyisi edelliseen aiheeseen mitenkään, mutta kun tässä infografiikkaa ja datavisualisointeja plarataan, niin sivumennen sanoen niin kuin vaan kerron, että täällä on sattumoisin viihdyttävä esitys (enimmäkseen yhdysvaltalaisten) sukupuolitaudeista ja niiden levinneisyydestä.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Mitä siellä sosiaalisessa mediassa nyt oikein saa sanoa?

Mika Rahkonen — Fri, 18 Nov 2011 13:20:03 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Terveisiä vaan taas täältä netin bränditaivaasta, Yleisradiosta.
Mitä? Okei, laitetaan peili pois ja leuka alas ja mennään asiaan.

Washington Postissa on käyty viihdyttävää pottuilusotaa journalismin mullistuksista.
Osapuolina ovat I Can Has Cheezburger? –hupisivuston perustanut Ben Huh ja Postin kolumnisti Gene Weingarten.

Weingarten yltyi taivastelemaan, miten Huhin kaltainen hupiveikko voitiin ottaa yhdeksi pääpuhujista syyskuussa Bostonissa järjestettyyn nettijournalismin jättiseminaariin.

Weingarten pilkkaa, kun vauhtiin pääsee, kirjoituksessaan tuuliviirin lailla pyöriviä nettitrendejä ja niiden tuottamia työpaikkailmoituksia, joista ei ymmärrä enää kukaan mitään.

Huhin vastaus on ihan terävä, mutta kärkenä on aika perinteinen pointti: journalismilla ei ole hätäpäivää, lirissä on sanomalehtien bisnes. Huhin mielestä journalistiporukoiden kuuntelu on masentavaa samalla lailla kuin on masentavaa kuunnella keski-ikäisen äijän baarihorinaa siitä, miten tämä oli kouluaikoina futiksessa hyvä.

Jaa, nyt on taas se aika vuodesta, jolloin aletaan puhua journalistien käytöksestä sosiaalisessa mediassa. Vajaa vuosi sitten julkaisimme täällä Ylessä omat ohjeemme, Hesari oli liikkeellä samoihin aikoihin, ja nyt Hesari on päivittänyt ohjeitaan melkoisesti.

Maailmallakin tapahtuu: uutistoimisto AP tarkensi omia ukaasejaan toimittajiensa puolueettomuuden takaamiseksi. Yhtiön mielestä ei ole sopivaa re-tweetata näkemyksiä niin, että ne näyttävät toimittajan omilta. Tarkkaa peliä.

AP:n tiukennus on poikinut aika lailla debattia ja kyynisiä ”onnea valitsemallanne tiellä” –tyyppisiä tuhahduksia.
Ne saivat vähän kiukkuisempaa sävyä sittemmin. Nettijournalismista kirjoittava Mathew Ingram kuittaa AP:lle, että hei uutistoimisto, Twitter on uutistoimisto.

Kalifornialaisen USC-yliopiston professori, verkkopiireissä tunnettu Robert Hernandez summasi tutuksi käyneisiin rintamiin asettuneen sodan näppärästi (vapaa käännös yllekirjoittaneen): perinneväki haluaa nyt korjata jotakin, joka ei ole edes rikki, ottamalla kontrolliin jotakin, joka ei ole kontrolloitavissa.

Olen pahoillani jos loukkaan Oikeaa Infografiikkaa kutsumalla seuraavia esityksiä infografiikoiksi. Älä ole vihainen, Oikea Infografiikka.

NPR näyttää erivärisillä nesteillä, juomalaseilla ja videolla, miten maailmasta tuli semmoinen paikka, että siellä on seitsemän miljardia ihmistä.
Hetkinen. Onko tämä lasi nyt sitten semmoinen, joka takuulla on puoliksi täysi eikä puoliksi tyhjä, mitä?

Mashable havainnollistaa aika hienosti suuria lukuja. Niitä tarvitaan, kun kertoo, miten iso nettikauppa Amazonista on tullut.

Guardian toistaa omalla videollaan Occupy Wall Street –liikkeen aatteellisen taustan datana.

*
Jos joku ei ole vielä hoksannut tai ei usko, että maailmassa on tapahtunut ja tapahtumassa asioita, jotka muuttavat aika lailla median ja yleisöjen perimmäisiä keskinäisiä suhteita ja rooleja, kannattaa viettää hetki Storifyn sivuilla.

Storifyn avulla tehdyt raportit Occupy Wall Streetistä kuulemma, tuota noin, oikein pelastivat koko uutisalan.

Tiedä semmoisesta pelastuksesta, mutta myös perinteisen median puolustustaistelu näkyy Storifyssä: suosituimpien koosteiden joukossa on erittäin näkyvästi mm. Guardianin, msnbc:n ja Los Angeles Timesin tekeleitä. Siinä se taas nähdään: media valtaa kaikki kiinnostavaksi muuttuvat tilat.

Haloo, Google+! Onko siellä ketään?

Ei siellä ainakaan tungosta ole, kertoo Los Angeles Times.

Kun Google+ avasi palvelunsa syyskuussa, käyttäjämäärä nousi miljoonasta viiteentoista, mutta puolet noista viidestätoista miljoonasta unohti koko palvelun jo seuraavalla viikolla.
Tuorein liike käyttäjämäärässä on taas ylöspäin, mutta ehkä Facebookin puntit eivät kuitenkaan vielä tutise.

*

Kevennys.

Tässäkin moneen kertaan mainittu Occupy Wall Street –liike on innoittanut ihmisiä eri puolilla maailmaa. Eri tavoin.

Uusiseelantilainen humoristi ja graafikko Mark Leggett kertoo oppineensa liikkeeltä sen, että haluaa mellakkapoliisiksi.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Naapurin mölyapinan verot ja muita ilonaiheita

Mika Rahkonen — Mon, 24 Oct 2011 11:20:37 +0000

Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Journalismia tutkiva floridalainen Poynter-instituutti teki kevyen pikaselvityksen siitä, miten Muammar Gaddafin kuolemasta kerrottiin, kun varmaa tietoa ei vielä ollut.

Muistissa on vielä lukuisille uutistoimituksille nolo tammikuinen tragedia, jossa Yhdysvaltain Arizonassa kongressiedustaja Gabrielle Giffordsia ammuttiin päähän, ja moni uutisjätti ehti jo julistaa Giffordsin kuolleeksi.

Gaddafi-koosteen tulos ei kummemmin yllätä: kaikki suuret uutisten tekijät olivat muistaneet ladata jo pääotsikkoon tiedon tilanteen epävarmuudesta.

Jutussa muistutetaan, että ei ole häpeä kertoa sitä, että varmaa tietoa ei ole, ja ristiriitaisista tiedoista kertominen on oikein tiedotusvälineen velvollisuus. Höh, tietysti on.

Nettiajan edelläkävijäksi profiloitunut brittilehti Guardian kertoo kokemuksiaan uutisyhteisöissä vatsoja nurinpäin kääntäneestä kokeilusta, jossa se avasi aiemmin valtiosalaisuuksien tasolla toimituksissa pidetyt päivälistat julkisiksi.

Taivas ei pudonnut niskaan. Vaikka ei kai sellaista pelätäkään muualla kuin Asterixin kylässä.

Seuraavaksi Guardian aikoo avata myös urheilutoimituksen päivälistat ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvat suunnittelulistat.

Em. juttu Guardianin ensikokemuksista ei sisällä merkittäviä uusia neronleimauksia. Sen siitä huomaa, miten iso osa Twitterillä on Guardianin ja sen yleisöjen välisissä yhteyksissä.

Yksi viime viikon eniten suitsutusta keränneistä suomalaisista nettitempauksista on tavattoman yksinkertainen Verokuitti-palvelu.

Siihen kun tällää sanokaamme vaikka ilkeän naapurin kuukausipalkan, näkee, miten paljon se mölyapina veroissaan maksaa mitäkin julkisen talouden rahareikää per vuosi.

Nerokasta.

Eikä ainakaan vielä ole ainakaan minun silmiini tullut kritiikkiä siitä, että laskelmat olisivat päin honkia.

Verokuitti on mukana avoimen datan Apps4Finland-kilpailussa.

Entinen markkinointiguru, nykyinen nettikehityksen yleisjehu Brian Solis on kasannut sivuilleen antoisia ja helppolukuisia tilastoja sosiaalisen median käytöstä Amerikassa.

Otsikkoa ei turha vaatimattomuus vaivaa: The State Of Social Media 2011.

Lukujen mukaan useampi kuin joka kolmas sosiaalisen median käyttäjistä heiluu palveluissa kännykän avulla.

Ja amerikkalaiset käyttivät ainakin vielä keväällä Facebookia minuuteissa mitattuna yhteen lasketusti melkein sata kertaa niin paljon kuin Twitteriä.

*

Harvardin yliopiston Nieman Journalism Lab avasi palvelun ihmisille, jotka eivät kerta kaikkiaan saa tarpeekseen journalismin tulevaisuuden pähkäilystä.

Kyllä sellaisia taitaa olla.

Uusi Fuego kaivaa Twitteristä kerran tunnissa aiheessa kunnostautuneiden puheenaiheita.

Jos sitten on sellainen elämä, että tarvitsee aikaa muuhunkin, palvelu osaa etsiä kuumimmat hottis-aiheet kerralla esimerkiksi koko viikon ajalta.

Samaisessa Nieman Labissä mainion New York –lehden päätoimittaja Adam Moss kertoo heidän nettipalvelunsa päivitystahdista: uutta julkaistavaa pitää tulla palttiarallaa virka-aikana kuuden minuutin välein.

Siinä ei juttuja paljon muokkailla, myöntää Moss.

Moss kertoo, että 10 000 klikkausta riittää heillä siihen, että esimerkiksi blogipostaus lasketaan menestykseksi. Huomionarvoista on, että New York -printtilehdessä julkaistut jutut keräävät netissä tuommoiseen verrattuna pari-kolmekymmentäkertaiset yleisöt.

Kevennys.

Tervetuloa töihin! Saisiko olla kuukausittaisia viinipruuveja? Retkiä trampoliinipuistoon? Pesulapalveluja työpaikalla? Hierontoja? Suutari?

Tällaisia etuja tarjoavat työntekijöilleen Facebookin ja Twitterin kaltaiset keihäänkärkifirmat.

Mutta hövelistä työntekijöidensä höösäämisestä tunnettu Google johtaa vielä paapomiskilpailua – ainakin Mashablessa julkaistun hilpeän infografiikan mukaan.

Piilaakson perksejä kadehtivien suomalaisten kannattaa skrollata grafiikkaa riittävän alas ja panna merkille, että vuosilomaa näissä hip-yrityksissä saa parhaimmillaankin vain hädin tuskin puolet siitä mitä Suomessa.

Lainaus

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Kevytkenkäisiä irtosuhteita, uutisten tuoteselosteet ja otsikointikone

Mika Rahkonen — Fri, 14 Oct 2011 12:11:03 +0000

Kirjoittaja on strategisen suunnittelun ja internetin päällikkö Ylen
uutis- ja ajankohtaistoiminnassa.
Postaus on journalismin tulevaisuutta käsittelevää melkein-viikoittaista kirjoitussarjaa, jota aiemmin julkaistiin Yleisradion sisällä.

Lukijoiden taipumus kevytkenkäisiin irtosuhteisiin vetää sanomalehtibisnestä alas.

Näin jännästi muotoilee kansainvälisen sanomalehtien ja kustantajien yhdistyksen nokkamies Christoph Riess.

Riessin pulju laskee vastikään julkaistussa raportissaan, että maailman sanomalehtien yhteen laskettu levikki kutistui viime vuonna kaksi prosenttia. Se on suurin lasku koskaan ja tarkoittaa kappaleissa yhdeksää miljoonaa lehteä.

Mukaan laskettiin 69 maata, joihin kasautuu 90% alan bisneksestä.
Lehtiyhdistys kalkyloi, että sanomalehdet tavoittavat yhä maailmassa 2,3 miljardia ihmistä, kun netin ääressä on 1,9 miljardia.

Saman tutkimuksen mukaan pahiten on maailmalla kuonoonsa ottanut radio. Joka päivä radiota kuuntelevien määrä on rojahtanut viidessä vuodessa melkein neljänneksen.

Mitä jos uutisissa olisi ruoasta tutut tuoteselosteet?

”43% halpaa click-bait – otsikointia, 32% copy-paste – laiskottelua, 25% epätoivoista otsikon kohu-sanan perustelua.”

Tai

”70% paskantärkeää horinaa, 12% toimittajan sivistyksellistä ylemmyydentunnetta, 18% täydellistä ylenkatsetta siitä, mikä yleisöjä kiinnostaa.”

Tai jopa jotakin positiivista, ravitsevaa ja maukasta?

Uutisten tulevaisuutta PBS:ssä pohtivat porukat miettivät tällaista mallia.

Kyllä, ihan vakavissaan, suunnitelma on konsteineen päivineen jo pitkällä.

Ehkä siellä lasketaan saman ruokalogiikan voimin, miten paljon click-bait – otsikoita voi kuulua täysikasvuisen aikuisen kohtuulliseen päiväannokseen.

Jos nyt jotakuta kiinnostaa selvittää pikaisesti itselleen, mistä tämänkin asian keskiössä ollut yhdysvaltalaismedia ihan aiheiden tasolla on esimerkiksi viime viikolla eniten kertonut, pylväistö aiheesta on tässä.

Siitä selviää mm., että Italiassa murhasyytteistä vapautetun Amanda Knoxin tapaus voitti Nobel-palkinnot amerikkalaisjulkisuuden määrässä jääpalloluvuin 7 – 4.

Edellisen tilastonkin perusteella Occupy Wall Street –liike on saanut mediaan ja mediakeskusteluun aika lailla uutta kierrettä.

Ei-ihan-vähän liberaaliin päin kallellaan oleva Mother Jones -sivusto on julkaissut aiheesta prameita graafeja.

Samalla asialla on huumoriosaston The Onion.

Saitilla luonnollisesti tehdään pilaa koko infografiikan olemuksesta. Heidän versionsa siitä on kuva ja joukko ranskalaisia viivoja. Onionin mukaan yksi Occupy Wall Street -liikkeen keskeisistä tavoitteista on saada Arcade Fire keikalle. Tai vähintään Spoon.

Jotain rajaa nyt niiden nettivideoiden suoltamiseen siellä lehdissä, kehottaa tilastoihin tutustunut journalismiprofessori Barbara Selvin.

Selvin kertoo, että nettivideot vetävät yleisöjä ainoastaan kaikkein suurimmilla saiteilla, kuten NY Timesissa tai Wall Street Journalissa.

Aiemmin tänä vuonna valmistuneen jättiselvityksen mukaan harvempi kuin joka kymmenes kävijä katsoo Yhdysvalloissa videoita paikallistelevisioiden tai sanomalehtien sivuilla.

”iPad korvaa jo pöytäkoneen”, otsikoitiin Hesarissa, kun emo-Sanoma teki laajahkon eurooppalaisen selvityksen siitä, miten iPadiä käytetään.

Keskeinen tulos oli, että kolme neljästä iPadin omistajasta on vähentänyt muun tietokoneen käyttöä kun pädi muutti taloon.

Selvityksen tulokset voi kumminkin käsittää vähän vinoon, sillä kyselyssä oli mukana ainoastaan iPadin omistajia, joita esimerkiksi Suomessa lienee vasta muutama kymmenen tuhatta.

EDIT: yksi kovasti uutisyhteisöjä puhuttanut juttu meinasi unohtua.

Guardian tekee tempun, joka saa ainakin osan perinteisestä uutisväestä vetämään kahvinporot sieraimiinsa. Yhtiö avaa päivälistansa kaiken kansan näkyville.

No, eihän Guardian oikeasti tietenkään kaikkea näytä, minkä toimitus myöntääkin samalla kun ohjeistaa yleisöjään uuteen aikaan.

Kevennys.

Tuleeko koskaan mieleen sellaista äimistystä, että miten ne siellä internetissä keksivät niin hienoja otsikoita?

Eikö?

Paljastan vastauksen silti: niillä / meillä on siihen ATK:ta nerokkaasti käyttävä kone.

Lainaus

Kovaa peliä Bostonissa: toimittajat ihmeissään – yleisö tulee ja sotkee pasmat

Mika Rahkonen — Wed, 28 Sep 2011 16:53:53 +0000

Kirjoittaja on strategisen suunnittelun ja internetin päällikkö Ylen
uutis- ja ajankohtaistoiminnassa.

Minkä uutistapahtuman raportointi meni tänä vuonna pahiten överiksi?

Kuka Amerikan tv:n uutiskasvo ansaitsee pystin yleisestä tökeryydestä?

Nämä leikkipalkinnot ja jonkinmoinen kasa vakavammin otettavia tunnustuksia jaettiin Bostonissa viime lauantaina maailman suurimmaksi nettijournalistien yhteisöksi itseään kehuvan Online News Associationin gaalassa.

Palkittujen joukossa on pino ns. tavallisia epäiltyjä BBC:stä Huffington Postiin ja CNN:ään, mutta myös ihan vaikuttavia kokeiluja mm. nettivideoista, kuten tämä LA Timesin spesiaali jengiväkivallan uhreista ja journalismin vuoden parhaana teknisenä innovaationa palkittu mainio Flipboard, joka väittää olevansa maailman ensimmäinen sosiaalisen median aikakauslehti.

Palkintogaalaa edeltäneessä konferenssissa nettijournalismista kinasi pitkälti toista tuhatta alan ammattilaista ja opiskelijaa.

Keskeisin teema – vaikkei sitä missään ääneen erikseen sanottu – oli journalismin uudenlainen ja entistä aktiivisempi yhteys yleisöihin.

- Jos olisi halunnut luentosalin täyteen, olisi pitänyt panna esityksen otsikkoon joko ’Facebook’ tai ’Twitter’, mumisi yksi esiintyjä, jonka otsikossa luki jotakin ihan muuta, ja salissa oli hyvin tilaa.

Mutta kun Facebookin Vadim Lavrusik puolusteli juuri käyttöön otettuja Facebookin uudistuksia, paikalle ei olisi mahtunut enää yhtään tykkääjää lisää.

Lavrusikilla oli mainospuheensa tutkakatveessa käytännönläheisiä ohjeita ja lukuja toimittajille.

Facebookissa on räknattu, että journalistiseen analyysiin linkataan 20% enemmän kuin perinteiseen raakauutiseen.

Kuvat saavat tykkäyksiä puolet enemmän kuin ilman kuvaa julkaistut jutut.
Ja kysyvälle vastataan: yksinkertaisella kysymyksellä varustettuun linkkiin tulee Facebookissa puolet enemmän kommentteja kuin tavalliseen.

- Yksipuoliset fiidit eivät kerta kaikkiaan toimi. Ihmiset huomaavat, jos heitä ei kuunnella, julisti Lavrusik.

Lavrusikin koko Powerpoint-atakki sekä vaikuttava kasa seminaarin muita esityksiä täällä.

Bostonissa nähtiin semmoinenkin ihme, että kun konsultti puhui, 500 toimittajaa kuunteli mykän ihailun vallassa.

Kummajainen oli monien amerikkalaisten mediajättien strateginen neuvonantaja Amy Webb.

Webb esitteli hengästyttävän määrän uusia nettiin liittyviä trendejä, joista monista on sellaisinaan toimittajien uusiksi työkaluiksi.

Jos aiotte käydä koko höskän lävitse, verrytelkää, pitäkää taukoja ja juokaa paljon vettä matkalla.

Webbinkin esityksen kiinnostavinta antia taitavat olla välineet, joilla yleisöjä saa jaoteltua, rajattua ja niputettua erilaisten aiheiden pariin tai eri tilanteissa.

Vastikään koko nettisaittinsa pikavauhtia uudistanut Boston Globe järkeili uuden tavan saavuttaa uusia yleisöjä: ulkoistetaan nuoriso!

Eikä nyt puhuta mistään ns. nuorista aikuisista, jollaiseksi joskus tuntuu, että Suomessa pääsee, jos jaksaa vielä nousta aamulla sängystä omin avuin.

Globen suojissa tehdään koko lailla itsenäistä nuorille tarkoitettua saittia The Next Great Generation, joka kuvailee itseään perinteisen uutisjournalismin ja yleisölähtöisen blogimaailman törmäyskohdaksi.

Mallista saattaa tulla vielä iso juttu. Tai sitten ei.

Ainakin sitä mietitään toteutukseen myös joissakin muissa Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Mutta kun Bostonissa ollaan, voi tulla Sam Adams -pullosta käkättimeen, jos ei yhtään puhuta baseballista.

Boston Globe on tehnyt nettispesiaali-tyyppisen beta-sivun, joka kertoo, miten paljon kaupungin ylpeyttä Red Soxia tänään rakastetaan tai vihataan.

Kuka pelaajista on tänään jykeväleukainen sankari ja kuka ylipalkattu ja lihava bling-pummi?

Kiinnostavaa tässä formaatissa on, että Globe miettii tapoja käyttää sitä myös politiikan ja talouden uutisissa, esimerkiksi vaaleissa.

Kannattaa käydä katsomassa po. sivu äkkiä. Nimittäin näinä päivinä ratkeaa, pääseekö Red Sox, yksi liigan kalleimmista joukkueista (palkkabudjetti tänä vuonna $161 000 000), playoffeihin tällä kaudella ollenkaan.

Jos ei pääse, koko saitti saatetaan tuikata tuleen, eikä taida olla varmuutta koko Bostoninkaan säilymisestä ihan ehjänä.

Sitten kevennyksiin.

Teistä parhaiten säilyneet (siinä porukassa on epäilemättä tungosta) muistavat vielä toimistojen kokkapuhetarpeisiin kehitetyn ns. hevonpaska-bingon (Bullshit Bingo).

Nyt sellainen on tietysti syntynyt nettijournalismiinkin.

Kaikkein nokkelimmat ja urheimmat ajan hermolla yöpyjät ovat tietysti jo viisastelleet, että termit ovat kuulkaas ihan vanhentuneita jo.

Tuleeko joskus sellainen olo, että sosiaalisen median käyttöä pitäisi edistää tekemällä Facebookista, Twitteristä tai Google+:sta propagandajulisteita 1940-luvun tyyliin?

Eikö?

Ei se mitään, jollekulle tuli.

Lainaus