Blogit - vapaaehtoistyö

Tulisitko toimihenkilöksi?

Caisa Inkinen — Wed, 18 Dec 2013 19:15:04 +0000

Kilpailujen ja tapahtumien järjestäminen on iso osa ratsastusseurojen toimintaa. Vapaaehtoisten toimihenkilöiden tekemää työ ei aina näy päällepäin eikä sitä välttämättä osata arvostaa. Toimihenkilön tavalliseen kilpailupäivään kuuluu niin huolta ja stressiä kuin myös iloa, naurua ja hauskanpitoa. Aina kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi, ja joskus taas asiat luistavat kuin tanssi.

Edeltävän päivän paniikit

Kilpailuja edeltävänä päivänä toimihenkilöt ja kilpailijat kokoontuvat maneesiin radanrakennusta varten. Tuttu porukka vaihtaa kuulumiset ja rupattelee jokaisen lempiaiheesta, hevosista. Kenellä menit viimeksi tunnilla ja miten meni? Joo, Riki on kyllä ihan superkiva! Mitäs tänne onkaan tultu tekemään? Ai niin, ne esteet.

Kilpailujen johtaja piirtää esteradan valmiiksi ja määrittää etäisyydet. Rata rakennetaan piirroksen mukaan. Ensin raahataan puomit esteiden paikoille. Laitetaan tiikerieste tänne ja auringonkukkaeste tuonne. Vihreä hässäkkä tähän. Mitä meillä on vielä jäljellä? Vaihdetaan tuohon pysty ja tuohon sarja. Valmista? Ei, kun hetkinen, miten se piirros menikään.

Koulukisoja varten rakennetaan usean esteen sijaan kouluaidoista muodostuva kokonaisuus, koulurata. Aluksi kouluaidat eivät ole suoraa linjaa nähneetkään, vaan ne muistuttavat lähinnä puolelta toiselle kiemurtelevaa valkoista serpentiiniä. Tilanteen saa kuitenkin korjattua suoristuslangan avulla. Kunhan suoristuslankapallo ensin löydetään, ja kun löydetään, pitää se selvittää vielä miljoonasta pienestä solmusta. Sama mantra toistetaan joka kerta: Seuraavalla kerralla lanka kieritetään kyllä toisin. Suoristuslanka vedetään kouluaitojen päälle kahden henkilön pitäessä sen päistä kiinni. Lanka tarjoaa suoran linjan, jota pitkin kouluaidat saadaan aseteltua suoraan. Oikealle, oikealle! Ei kun sinne toiselle oikealle!

Aikainen aamu ja miten se menikään

Kilpailupäivän aamuna kilpailijat heräävät aikaisin valmistautuakseen tulevan päivän koitokseen. Myös kilpailujen toimihenkilöt heräävät aikaisin – kilpailijoita paljon aikaisemmin.

Haukotus venyttää leukoja, mutta toimihenkilöillä on vielä monia tehtäviä tehtävänä ennen kilpailujen varsinaista alkua: on vietävä parkkipaikka- ja yleisöopasteet paikoilleen, asennettava grilli valmiuskuntoon makkaran paistoa varten, katettava buffetpöytä ja pistettävä pullat paistumaan, keitettävä kahvit ja teet, viritettävä kannettava tietokone äänentoistojärjestelmän kanssa, laskettava pohjakassa, valmisteltava tulospalvelu- ja kuulutuspiste, pyyhittävä pöydät ja lakaistava lattiat, lajiteltava luokkien palkinnot ja ruusukkeet, valmisteltava kilpailupöytäkirjat ja tulostettava lähtölistat.

Pienen pieniä tehtäviä ilmestyy lisää sitä mukaa kuin jo tehtyjen lista tyhjenee. Kellon lyödessä puoli kymmenen, on kaikki kuitenkin yleensä hoidettuna. Kanslia ja kahvila voidaan viimein avata ja toivottaa kilpailijat tervetulleiksi. Tervetuloa! Tästä lämmintä kahvia ja pullaa!

Ei tanssiaskelia ilman kompastumisia

Aivan yksinkertaisistakin tehtävistä saa helposti vaikeita, silloin kun asiat eivät toimi. Harvinaisen usein tätä tapahtuu tietotekniikan kanssa. Hevosilla tuntuu olevan mystinen, tietoteknisiä laitteita lamauttava vaikutus.

Kun kivenheiton päässä tallialueesta internet toimii vielä vallan hyvin ilman minkäänlaisia yhteysongelmia, katoaa kenttä viimeistään tallin pihaan saavuttaessa. Älypuhelimet nuupahtavat ja tietokoneet ilmoittavat outoja pyyntöjä heti jouduttuaan maneesin sisäpuolelle. Ei tietokone, sinun ei tarvitse käynnistyä ja päivittää uudelleen juuri tällä hetkellä, juuri kun lähtölistat pitäisi tulostaa! On myös jo opittua, että tulostimelle ei saa näyttää kiirettä – muutoin tulostinpaperi takuuvarmasti jumittuu, rytistyy tai muuten vain silppuuntuu tulostimen syövereihin.

Myös muilla sähkölaitteilla tuntuu olevan oma tahtonsa juuri talliympäristössä. Kuulutuksissa käytettävä mikrofoni ei jostain syystä haluakaan toimia kuin tietyssä kulmassa tietyllä etäisyydellä ja vain tietyn ihmisen käyttämänä. Samalla kun mikrofonia maanitellaan toimimaan, toimivat taas tiedonvälitykseen hankitut radiopuhelimet toimia liiankin hyvin yhdistäen myös lähialueen muut radiopuhelinkeskustelut samalle kanavalle. Onneksi lähin IT-tukihenkilö löytyy yleensä jonkun toimihenkilön puhelimesta, ja koneiden kapina päättyykin toimihenkilöiden voittoon.

On olemassa yksi asia, josta kilpailujen järjestävät kantavat huolta ja johon he eivät (yrityksistään huolimatta) pysty vaikuttamaan – nimittäin sää. Kun radanrakennuspäivänä voidaan vielä nauttia auringon paisteesta, saattaa kilpailupäivän aamuna sataa vettä ja edellisenä päivänä ihanteellinen verryttelyalue muistuttaakin nyt lähinnä tekojärveä. Kai kaikki hevoset osaavat luonnostaan uida? Hevosihmiset ovat onneksi tottuneet pelailemaan sääolosuhteiden kanssa, ja pienillä aikataulumuutoksilla kilpailijoiden verryttely voidaan yleensä siirtää maneesiin tai jakaa pienempiin ryhmiin.

Joustavuutta on löydyttävä puolin ja toisin

Hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu – ja siksi kilpailupäivän aikataulut ovatkin karkeita etukäteisarvioita. Kun kilpailija numero 4 soittaa, ettei hevonen suostu astumaan traileriin, täytyy toivoa että kilpailija numero 5 olisi saapunut paikalle ja valmis aikataulun muutokseen. Spontaanit tuomarin kahvitauot paikkaavat usein tilannetta, mutta jokaista aikataulun muutosta ei voida paikata kahvikupilla ja pullahetkellä. Vaikka toimihenkilöt tekevätkin kaikkensa pitääkseen kilpailut suurin piirtein annetussa aikataulussa, pieniltä muutoksilta ei voida koskaan välttyä. Plusmiinus-vartti on hyvä ohjenuora niin kilpailijoille kuin toimihenkilöillekin.

Myös toimihenkilöiden tehtävät voivat muuttua lennossa kesken päivän. Moniosaajien rooli korostuu kun verryttelyvalvojan rooli vaihtuu tallivastaavaksi. Toimihenkilövastaavalla onkin oltava pelisilmää ”nappuloiden” siirtelyssä. Henkilön C puuttuessa, siirretään henkilö B kentälle, henkilö A kaveriksi ja onhan täällä vielä toimeton D:kin. Oikealla ”shakin peluulla” puutteet saadaan korjattua.

Päivän päätös ja tulokset

Kun viimeisen luokan sijoittuneet valmistautuvat palkintojen jakoon, valmistautuvat toimihenkilöt jo paikan siivoukseen. Päivän lopetus kulkee lähes päinvastaisesti mitä päivän aloitus: on haettava opasteet paikoiltaan takaisin talteen, pakattava grilli ja kaasupullo säilytystä varten, pussitettava ylijääneet pullat ja tiskattava kahvi- ja teepannut, purettava tietokonepiste ja äänentoistojärjestelmä, laskettava päiväntuotto, kirjoitettava tilitysraportit, lakaistava jälleen lattiat ja tulostettava päivän kilpailutulokset.

Tulokset ovat tärkeä osa kilpailujen päätöstä, sillä totta kai kaikki kilpailijat haluavat tietää lopullisen sijoituksensa. Muiden tärkeiden papereiden tavoin, tulospapereilla on joskus tapana piiloutua. Kun tulospaperit eivät olekaan tallessa henkilöllä A, ja henkilö B näki ne vielä hetki sitten jossain ja henkilö C ei ole niitä vielä nähnytkään, saattavat tulosvastaavan huolirypyt pikku hiljaa syventyä. Ehkä tulosjärjestys selviää jonkun ottamista valokuvista? Kun tulospaperit viimein löytyvät esimerkiksi roskiin joutuvien papereiden pinosta, voivat toimihenkilöt huokaista helpotuksesta. Tämä oli ilmeisesti se kuuluisa ö-mappi?

Toimihenkilöiden oppi

Suunnitelmallisuus on kilpailujen järjestämisessä kaiken a ja o. Suunnitelmallisuus tulee kuitenkin aika harvoilla ihmisillä luonnostaan, joten moni oppiikin vasta kokemusten kautta. Kun kouluradan rakentaa neljättä kertaa ilman että laskee pituuksia etukäteen, oppii sen ehkä viimeistään viidennellä kerralla. Kommellukset ovat oppimista ja naurun tyrskähdyksiä varten. Juuri sillä hetkellä kun metkuileva poni karkaa kilpailualueelta tai kun kahviosta loppuu kahvimaito, ei paljoa naurata, mutta myöhemmin kyllä. Onneksi toimihenkilö- ja seurakaverit ovat tilanteessa kuin tilanteessa tukena eikä ongelmia tarvitse kohdata yksin. Huh, päivä on ohi! Hyvinhän se meni. Ja ensi kerralla sitten taas!

kuvat: Viivi Salmi

Lainaus

Isovanhemmat vapaaehtoistyössä

laitinen_yle — Sun, 25 Dec 2011 13:05:31 +0000

Lapsenlapsia kylään odotellessa tuli mieleen, että meitä ukkeja ja mummejahan on nyt jo hieman yli miljoona. Se on noin viidennes väkiluvusta. Se on melkoinen vapaaehtoisvoimavara – kuka sen nyt itse mitenkin mieltänee. Ihmisiä ja heidän elinolosuhteitaan kun on kovin monenlaisia.

Entinen pääministeri Mari Kiviniemi sanoi eräässä haastattelussaan, että isovanhemmista oli suuri apu pääministeriaikana. Voin vain kuvitella kuinka Kivinientenkin lapset olisivat tulleet hoidetuksi kun molemmat vanhemmat ovat töissä, äiti vielä melkein kellon ympäri.

Kuva: YLE Harri Hinkka

Kuinkahan pääministeri Jyrki Kataisen lastenhoito sujuu tänä euromyllerryksen kiireisenä aikana?

Isovanhempien lukumäärä alkoi kiinnostaa, kun nykyisessä elämänympäristössäni heitä on niin monta. Sitä se elämänkulku vanhemmiten on.

Tilastokeskuksesta ei heti löytynyt valmista vastausta isovanhempien määrästä Suomessa, mutta hetken selvittelyn jälkeen löytyi. Vuoden 2010 väestössä on 462 755 ukkia ja 594 033 mummia, joilla on yksi tai useampi alle 18 – vuotias lapsenlapsi.

Isovanhempia on itse asiassa hieman enemmänkin, sillä joillakin pitkäikäisillä on myös lapsen lapsen lapsia.

Kun nykyisin puhutaan niin paljon vanhan yhteisöllisyyden vähenemisestä – siis itse asiassa yhteisöllisyyden tunteen tarpeesta – niin olen alkanut epäillä onko tämä sittenkään totta. Ainakin suurissa ikäluokissa, johon itse kuulun, yhteisöllisyys ei ole mihinkään kadonnut.

Sen sijaan nuoremmissa ikäluokissa olen kyllä havainnut, että hyvinvointivaltion ajatus on sisäistetty liiankin hyvin. Kun verot ja ay-maksut on maksettu, niin jonkun toisen – siis yhteiskunnan tai ay-liikkeen – on hoidettava asiat. Ikään kuin minun itse ei tarvitsisi välittää mistään muusta kuin omasta itsestä.

Tämä on hyvinvointivaltion ( en käytä termiä hyvinvointiyhteiskunta) irvikuva. Voi se kyllä olla osin seurauskin, koska malli luotiin suunnitelmatalouden oppien mukaan. Sellainenhan vähentää ajan mittaan myös omaa vastuuta ja lisää byrokratiaa..

Suurten ikäluokkien tuttavapiirissäni on monenlaista isoäitiä ja isoisää. Suurin osa kuitenkin auttaa lastenlastensa hoidossa, jos se vain on käytännössä mahdollista. Suomi on sen verran iso maa, että ei aina ole, vaikka haluakin olisi. Joittenkin lapset vielä asuvat omine lapsineen ulkomaillakin.

Tätä isovanhempien tekemän vapaaehtoistyön määrää ei tietääkseni ole missään selvitetty. Ainakaan minä en sellaista selvitystä ole onnistunut näkemään.

Sen sijaan Suomessa on satoja vapaaehtoisjärjestöjä, joita Raha-automaattiyhdistys tukee. Vuonna 2012 avustuksia jaetaan 291 miljoonaa, josta noin 200 miljoonaa arvioidaan suuntautuvan vapaaehtoistoimintaan ja sen pyörittämiseen.

RAY:n mukaan he avustavat 755 järjestöä, joissa on 1556 avustuskohdetta. Kiitos tästä lankeaa erilaisissa uhkapeleissä rahansa menettäneille ihmisille, joista osa on peliriippuvaisia, joitten auttamista taas toiset rahansa menettäneet RAY:n kautta auttavat vaikkapa Peliluuri – puhelimessa.

Isovanhempien tekemä lastenlasten avustustyö on täysin vapaaehtoista kuten sen pitääkin. Ei tarvita kalliita organisaatioita tai yhteiskunnan avustuksia.

Toisaalta isovanhempien asema suhteessa lapsenlapsiinsa on juridisesti varsin kylmä. Heillä ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa tai lapsenlapsilla omiin isovanhempiinsa. Isovanhemmat kun eivät juridisesti ole ydinperhettä.

Jos isovanhemmilla on huonot välit omiin lapsiinsa, niin lapset voivat kieltää omia lapsiaan edes tapaamasta isovanhempiaan. Lapsen etu jää silloin sivuseikaksi.

Varsinkin eroperheissä lapsen etu suhteessa isovanhempiin voi olla ongelma. Avioeroja kun harvemmin tehdään hyvässä sovussa samppanjalaseja kilistellen.

Toisaalta koko käsite isovanhemmista sekoittuu, jos perheessä kummallakin vanhemmilla on omia lapsia ja sitten yhteisiä lapsia ja meneillään on toinen tai kolmaskin liitto.

Pääkaupunkiseudulla noin joka toinen avioliitto purkautuu, ruuhka-Suomen ulkopuolella liitot ovat kestävämpiä.

Täytyy kuitenkin lopettaa tämä juttu, sillä kohta kolme 8 – vuotiasta ja sitä nuorempaa on tulossa vilkastuttamaan eläkeläisten elämää viikoksi.

Lainaus

Vapaaehtoistyöllä on Yhdysvalloissa suuri merkitys

Maarit Roiha — Thu, 25 Mar 2010 06:48:14 +0000

Vapaaehtoistyön tekeminen on Yhdysvalloissa erittäin tavallista ja hyvin suosittua. Maan työministeriön mukaan useampi kuin joka neljäs amerikkalainen teki vapaaehtoistyötä viime vuoden aikana. Vapaaehtoisten panoksesta on hyötyä yhteiskunnalle, ja auttaminen on palkitsevaa myös tekijälle.

Innokkaimmin vapaaehtoistyöhön osallistuvat Yhdysvalloissa keski-ikäiset. Naimisissa olevat tekevät vapaaehtoistyötä naimattomia ja sinkkuja useammin. Kouluikäisten lasten vanhemmat ovat todennäköisemmin mukana vapaaehtoistyössä kuin ihmiset, joilla ei ole alaikäisiä lapsia. Yhdysvalloissa naiset osallistuvat vapaaehtoistyöhön miehiä useammin ja korkeasti koulutetut vähän koulutettuja ahkerammin. Vapaaehtoistyössä mukana olevien määrä on kasvanut taantuman myötä. Vapaaehtoisena toimiminen voikin olla esimerkiksi työttömälle mielekäs tapa käyttää vapaa-aikaa ja välttää samalla liiallinen eristäytyminen.

Oma suhtautumiseni vapaaehtoistyöhön on muuttunut Yhdysvalloissa asuessani. Ennen ajattelin vapaaehtoistyön olevan runsaasti aikaa vievää toimintaa, johon riittäisi resursseja korkeintaan eläkeiässä. Yhdysvalloissa keskivertovapaaehtoinen käyttää vapaaehtoistyöhön kuitenkin vain hieman yli 50 tuntia vuodessa. Tämä tekee alle tunnin per viikko. Aika ei siis ole monenkaan kohdalla este vapaaehtoistyöhön osallistumiselle, vaan kyse on ennemminkin suhtautumistavasta.

Yhdysvalloissa keskivertovapaaehtoinen tekee vapaaehtoistyötä yhteen tai korkeintaan kahteen paikkaan kerrallaan. Joka kolmas täkäläinen vapaaehtoinen omistaa suurimman osan vapaaehtoistyöhön käyttämästään ajasta jollekin uskonnolliselle järjestölle. Joka neljäs auttaa koulutukseen tai nuorisotyöhön liittyvässä toiminnassa. Joka seitsemäs vapaaehtoinen on mukana sosiaalityössä tai muussa paikallista yhteisöä palvelevassa toiminnassa.

Monien täkäläisten lapsiperheiden vanhemmat tekevät vapaaehtoistyötä lasten koulussa tai lasten vapaa-aikaan liittyvän järjestön hyväksi. Koulujen rahoitus on kärsinyt heikossa taloustilanteessa, ja vanhempien panos on usein välttämätön etenkin vapaa-ajan toiminnan ylläpitämiseksi. Vanhemmat toimivat kouluissa esimerkiksi erilaisten harrasteryhmien vetäjinä ja opettajan apuna tunneilla.

Yksi merkittävä Yhdysvalloissa vapaaehtoistyötä harjoittava taho on YMCA eli Nuorten miesten kristillinen yhdistys. Sanfranciscolainen, kustantamoalalla työskentelevä Bernadette Walter pitää YMCA:n Canon Barcus Community Housen iltapäiväkerhoon osallistuville lapsille joka toinen viikko lukuhetken. Lukutuokioihin osallistuvien lasten perheet ovat olleet aiemmin kodittomia. Kuuntele vapaaehtoistyötä tekevän Walterin haastattelu lukunäytteineen:

Vapaaehtoistyo haastattelu - Click here for the funniest movie of the week

Lainaus

Miksi vapaaehtoista astioiden pesua ei sallita?

laitinen_yle — Fri, 13 Mar 2009 16:38:25 +0000

En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin, että Vanhustyön keskusliiton välittämänä vapaaehtoisena saisin ulkoiluttaa vanhuksia, mutta en pestä heidän likaisia astioitaan.

Näin kaukana käytännön elämä ja hallintobyrokratian säännökset ovat toisistaaan. Astioiden pesu tai siivous nimittäin voisi vaarantaa Vanhustyön keskusliiton avustuksen Raha-automaattiyhdistykseltä (RAY).

Ajattelin nimittäin eläkkeelle juuri jäätyäni, että voisihan sitä meikäläistä huonokuntoisempia silloin tällöin vapaaehtoisesti autellakin. Tehdä siis sellaista mihin pystyy ja mitä tarvitaan.

Silmiini sattui Vanhustyön keskusliiton vaatimaton esite liiton senioritoiminnasta Helsingissä. Liitto välittää vapaaehtoisia helsinkiläisten kotona asuvien vanhusten tueksi lisäämään hyvinvointia ja elämän laatua, esite kertoo.

Sitten on luetteko mitä SAA tehdä vapaaehtoisena. Saatella lääkärikäynneillä, olla apuna ostoksilla, käydä teatterissa seurana, ulkoilla, jutella ja lukea vaikka kirjaa yms.

Sitten esitteessä oli suurin kirjaimin kuin varoituksena:

VAPAAEHTOISET EIVÄT TOIMI KOTIPALVELUN TEHTÄVISSÄ EIVÄTKÄ KORVAA OMAISHOITAJAN TEKEMÄÄ TYÖTÄ.

Siivota ei saa, vaikka kämppä olisi kuinka sotkuinen tai pestä likaista astiapinoa keittiössä. Tervettä tilannejärkeä ei siis saa käyttää. Pitää turvautua EU:n ja RAY:n määräysjärkeen tai RAY:n avustus Vanhustyön keskusliitolle vaarantuu.

Kysyin RAY:ltä miksi näin on. Nopeasti tuli toista liuskaa pitkä vastaus, jossa aluksi viitattiin EU:n kilpailusäännöksiin.

...” ettei elinkeinotoiminnalle anneta julkista tukea tavalla, joka vaarantaa kilpailevien yritysten mahdollisuudet elinkeinonsa harjoittamiseen.”

RAY avustaa ainoastaan yleishyödyllisiä järjestöjä ja säätiöitä, mutta RAY luokittelee ne EU-lainsäädännön näkökulmasta samaan ryhmään yritysten kanssa.

Siksi RAY:n on " otettava huomioon myöntämisensä avustusten mahdolliset kilpailuvaikutukset" .

Raha-automaattiavustuksista annetun lain 4§:n mukaan avustus voidaankin myöntää mm, "jos sen myöntämisen ei arvioida
aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa
vääristäviä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa"., RAY perustelee.

"Edellä kerrotun perusteella RAY:n onkin ollut välttämätöntä vetäytyä kaikkien toimintojen avustamisesta sellaisilla
toimialueilla, joilla voidaan katsoa olevan yritysmuotoista toimintaa
ja sen myötä siis kilpailua (maksullinen palvelutuotanto)", RAY selvittää.

Aiemmin RAY salli Vanhustyön keskusliitolle sen, että vanhuksen vapaahtoinen kävelyttäjä sai, jos halusi, pestä myös astiat tai lakaista roskia lattialta. Nyt tällaista toimintaa ei siis enää avusteta.

Tässä on kyllä menty aika kauaksi terveen järven käytöstä, kun näin pikkutarkasti sovelletaan EU:n periaatteita. Tosin tällainen on aika yleistä Suomessa.

Ilmeisesti RAY:n tiukan tulkinnan takia Vanhustyön keskusliitto on sorvannut aikanaan omat säännöksensä sellaisiksi, että kotitöitä, kuten astianpesua, ei enää lueta ´sallittujen´ vapaaehtoistöiden joukkoon.

Minkähän takia vapaaehtoistyökin pitää byrokratisoida ja luokitella? Työtähän tehdään vapaaehtoisesti, ei rahaa tai palkkaa vastaan. Se on vapaaehtoistyön olemus.

Eikö olisi kohtuullista jättää vapaaehtoisen ja autettavan keskinäiseksi asiaksi mitä tehdään. Ainahan voi sanoa ei, jos liialta tuntuu.

Toisaalta ei autettavankaan pidä olettaa, että vapaaehtoinen tekisi ihan mitä vain. Jos tämä on joissakin tapauksissa ongelma, niin ongelmathan pitäisi selvittää puhumalla, ei säännöksiä säännösten perään laatimalla.

Jos vielä innostun vapaaehtoistyöstä – enkä vain tällaisten tarpeettomien juttujen kirjoittamisesta – niin en kyllä kerro kenellekään olenko tiskannut vanhuksen kämpässä astiat tai peräti tehnyt kevyen siivouksen.

Toivon myös, että autettava ei kerro mitään ´ylimääräisistä´ vapaaehtoistöistä. Toivottavasti vanhus myös muistaa olla kertomatta, jos ylipäätään paljon muistaa.

Miten sitten tällaiseen järjettömyyteen on päädytty? Arvatenkin niin, että kaikkea ajatellaan teoreettisten ajatusmallien kautta. Etujärjestöilläkin lienee vahva osuutensa.

Työnantajaleiri puolustaa yrittäjien etuja ja työntekijäpuoli työntekijöiden, joilta voisi menne töitä sivu suun niin kuin vapaaehtoinen astioiden tiskaus mitään yritystoimintaa vaarantaisi. Ei vapaaehtoisia niin paljon lopulta ole.

Mikään taho ei näytä lähtevän autettavan vanhuksen näkökulmasta. Onko hänellä edes rahaa käyttää vaikkapa siivouspalveluja, joista nykyisin saa kotitalousvähennyksenkin?

Monilla työssä olevilla tähän on varaa. Kotitalousvähennys on myös luonut runsaasti uusia työmahdollisuuksia. Itse asiassa enemmän kuin uskottiinkaan.

Aluksihan eräät vasemmistolaiset arvostelivat ankarasti tällaista ´piikatyötä´ vain hyvätuloisia hyödyttävänä, mutta sittemmin järki on voittanut. Ei mikään työ ole toista huonompaa, on vain paremmin ja huonommin maksettuja töitä.

Missähän muuten menee hyvätuloisen raja? En ole saanut siihen poliitikoilta koskaan selkeää vastausta.

Toisaalta mitä RAY sitten tekisi, jos syntyisi vanhusten ´kävelytysyrityksiä´? Niitä voisi kutsua myös seuralaispalveluksi, ellei nimike viittaisi aivan muun alan yrittäjiin.
Menisiköhän Vanhustyön keskusliitolta RAY:n avustus tähänkin toimintaan?

Lainaus