Blogit - Tiede

Aistiharhoja Aristoteleen nenästä haamukiputerapiaan

Olli Sulopuisto — Tue, 28 May 2013 10:07:38 +0000

Tee näin: pane nimetön ja keskisormi ristikkäin ja kosketa niillä nenänpäätäsi. Tuntuuko siltä, kuin sinulla olisi kaksi nenää? (Jos ei, pidät luultavasti nenää väärässä paikassa. Sen pitää olla sormien välissä, höpsö.)

Nenänkahdennustemppu perustuu siihen, että aivot uskovat keskisormen ja nimettömän olevan aina samoin päin vierekkäin, joten paikkojen vaihtaminen sotkee sen pelimerkit tyystin.

Olen ilahduttanut itseäni nenäjekulla kohta kaksi vuosikymmentä ja se tuntuu edelleen yhtä ihmeelliseltä kuin ensimmäisellä kerralla. Miten on mahdollista, että näin yksinkertainen asia hämää kerta kerran jälkeen? Toisaalta samaa pohti jo itse Aristoteles, jonka mukaan ilmiö on nimetty, joten ehkä jatkuva viehätys ei olekaan mikään ihme.

Olen kirjoittanut jo aiemmin näkö- ja kuuloharhoista, koska aihepiiri on ehtymättömän kiinnostava. Jotenkin tuntuu helpommalta ymmärtää näköharhoja, koska näköaisti on niin monimutkainen, mutta että myös kosketus on samalla tavalla erehtyväinen – se on kummallista.

Wikipediassa on pitkä lista erilaisista tuntoaistin harhoista, joiden tarkempi referointi tässä yhteydessä on turhaa. Muistelisin, että olen joskus kokeillut ainakin kyynärvarren koskettelua sormella vuorotellen kahdesta eri paikasta, jolloin tuntuu kuin sormi liikkuisi kosketuspisteiden välillä.

On kuitenkin kaksi erikoista ilmiötä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ne molemmat osoittavat, että ihmisen mieli on hämmästyttävän elastinen vehje, jonka saa helposti uskomaan, että irtonaiset esineet ovat itse asiassa kehon osia.

Niistä ensimmäinen on kumikäsi-illuusio, jonka toiminta selviää parhaiten yllä olevasta videosta. Siinä koehenkilön käsi pannaan piiloon ja sen paikalle pannaan tekokäsi. Kun piilossa olevaa oikeaa kättä ja tekokättä kosketetaan samaan aikaan, koehenkilöistä tuntuu kuin tuntemus tulisi tekokädestä. BBC:n videossa testin loppuun on lisätty vielä ylimääräinen jekku.

Oikeastaan kyseessä ei ole pelkkä tuntoharha, vaan monen aistin yhteistyössä muodostama illuusio. Vielä hurjempi esimerkki tästä on raajansa menettäneiden ihmisten haamukipujen hoitamisessa käytetty peiliterapia.

Jos potilas on esimerkiksi menettänyt vasemman kätensä, hän asettaa peilin niin, että oikeanpuoleinen käsi heijastuu siihen kohtaan, missä vasemman käden pitäisi olla. Sitten hän liikuttaa oikeaa kättä ja kuvittelee samalla liikuttavansa myös vasenta kättä. Peilin ansiosta näyttää siltä kuin molemmat kädet liikkuisivat.

Temppu saa ilmeisesti näkö- ja tuntoaistimuksen (tai lihasaistin) ikään kuin uudelleen synkronoitua – näköaisti jollain tavalla jyrää ristiriitaiset kokemukset, jonka jälkeen aivot lakkaavat uskomasta niihin.

Joka tapauksessa se on jälleen yksi muistutus siitä, että ihmisen kehon ja mielen välinen suhde on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Lainaus

Unohtakaa Bieber, tulevaisuuden pop-tähdet luodaan virtuaalisesti!

Taneli Vatanen — Mon, 29 Apr 2013 08:15:34 +0000

Niin tieteiskirjallisuus, televisio kuin Hollywood ovat käsitelleet aiheena virtuaalisia tähtiä - täysin digitaalisia luomuksia, usein aidon tekoälyn saattelemana. Jälkimmäinen todennäköisesti pysyy tulevaisuuden visiona vielä pitkään, mutta keinotekoisia tähtiä löytyy jo nykypäivästä.

Varhaisimpia esimerkkejä on vuosituhannen vaihteessa perustettu Gorillaz - bändi, jonka nimelliset jäsenet ovat kaikki animaatiohahmoja - myös bändin live-keikoilla:

Gorillazin taustapiruina hääräilee kuitenkin aitoja muusikoita, joten itse musiikin puolesta bändi ei poikkea mitenkään normaalista. Jo hieman toista maata on viime vuonna Coachella-musiikkifestivaalilla "haudan takaa" esiintynyt virtuaalinen Tupac Shakur. 3D-mallinnuksella toteutettu Digi-Tupac myös räppäsi ainakin osittain digitaalisesti luodulla äänellä. Virheellisesti monet ajattelevat, että lavalla nähty Tupac olisi hologrammi, mutta todellisuudessa tekniikka perustui vanhaan optiseen illuusioon - siitäkin huolimatta lopputulos on sangen vaikuttava:

Virtuaali-Tupac perustui kuitenkin todelliseen henkilöön. Vielä astetta pidemmälle menee vuonna 2007 'syntynyt' Hatsune Miku, täysin digitaalinen luomus niin ulkonäön kuin äänenkin perusteella. Japanilaisen Yamahan kehittämään Vocaloid-teknologiaan perustuva Miku syntyi Crypton Future Median neronleimauksesta - mitä jos digitaaliselle äänisyntetisaattorille annettaisiin kasvot? Kansa ihastui Mikuun, ja pian YouTube ja Nico Nico Douga (Japanin suurin videosivusto) alkoi täyttyä käyttäjien tekemistä Miku-sävellyksistä.

Mikun valtava suosio perustuukin pitkälti yhteisöllisyyteen. Crypton Future Media ei tarkoituksellisesti kehittänyt Mikulle persoonaa, jolloin se jäi fanien ja käyttäjien vastuulle. Mikun persoona ja musiikki ei siis ole minkään yksittäisen tuotantoyhtiön sanelema, vaan Miku on käytännössä yhteisönsä muovaama. Tässä mielessä Mikua voi siis pitää jopa aidompana pop-tähtenä kuin monia verta ja lihaa olevia, joiden imago ja musiikki on tarkasti mietitty suljettujen ovien takana tapahtuvissa tuottajakokouksissa!

Hauskana yksityiskohtana Mikun menestyksen takana on myös pieni yhteys Suomeen. Miku-tulkinta suomalaisen Loituman kappaleesta Ievan Polkka keräsi huikeat määrät katsojia. Mikun luonut Crypton sanoikin, että video on erinomainen esimerkki Mikun monipuolisesta potentiaalista. Videolla nähdystä purjosta (joka on perua Loituma Girl -meemistä) onkin tullut yksi Mikun 'tavaramerkeistä', jota nähdään niin fanien luomissa teoksissa kuin valotikkuina Mikun live-keikoilla.

Miku on siis kiistatta ison nimen tähti. Loppuunmyytyjä live-konsertteja, tuhansia ja taas tuhansia sävellyksiä, esiintymisiä TV-mainoksissa sellaisten pikkutekijöiden kuin Justin Bieberin ja Lady Gagan ohella... ei hassummin virtuaaliselta luomukselta! Hyvät naiset ja herrat, tulevaisuus on täällä jo tänään.

Lainaus

Hitler, Psy, J. Karjalainen ja Harlem Shake – kaikki meemien orjia

Olli Sulopuisto — Thu, 18 Apr 2013 09:39:12 +0000

Mitä yhteistä on Hitlerillä bunkkerissaan, Gangnam Stylellä ja Harlem Shakella? Tuohan on helppo, toteaa kuvitteellinen lukija, ne ovat kaikki meemejä.

Mutta hetkinen. Der Untergang -videoissa kuva ja ääni pysyvät aina identtisinä ja vain tekstitys muuttuu (ja siinäkin pitää olla tietty rytmi, nousut ja laskut); Gangnam Style -videoissa siteerataan yleensä biisin koukun melodiaa, sanoja, Psyn naamataulua tai tanssitaan heppatanssia; kun taas Harlem Shake -videoissa soi kaikissa sama kappale, mutta niissä olennaista on se, että ensin joku tanssii yksinään hassusti ja sitten kaikki tanssivat hassusti.

Siis toistan kysymyksen – mitä ihmettä on meemiys, joka näitä muka yhdistää, jos se voi saada noin erilaiset ilmiasut? Nykyään sitä käytetään monesti tarkoittamaan hassuja kuvia tai YouTube-videoita. Joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä se tarkoitti kiertokyselyitä, joihin bloggaajat vastasivat vuorollaan. Muutaman vuoden päästä sillä on varmaan vulgaarikielenkäytössä taas uusi merkitys.

Richard Dawkins lanseerasi meemi-käsitteen vuonna 1976. Hänelle se oli geenin vastine, joka ei operoi kehoissa vaan mielissä. Ja mitä tekee geeni? Se haluaa tehdä itsestään kopioita. Niinpä eläimet nylkyttävät toisiaan kiima-aikaan ja kaksiselkäinen peto raivoaa tasangolla yöt.

Samaa tekee meemi. Ei sitä kiinnosta, millaisen muodon meemi on milloinkin saanut, vaan että tehdäänkö siitä kopioita. Tai siis tarkkaan ottaen meemiä ei tietenkään kiinnosta – tai ole kiinnostamatta – yhtään mikään, koska se ei ole elävä olento. Meemille Hitler on yhtä hyvä laukaisualusta kuin Psy. Molemmat ovat sopivia orjia.

Ja jos ihan tarkkoja ollaan, meemiä ei ole olemassa muuten kuin kaikkien sen ilmenemismuotojen summana. Ei ole ideamaailman Harlem Shakea, josta kaikki YouTuben Harlem Shaket ovat versioita. Sehän asiasta tekeekin niin kiehtovan, että ihmiset osaavat jollain ihmeen tavalla erottaa meemin sisällön sen ilmiasusta.

Nettimeemien sisältöä ansiokkaasti dokumentoiva Know Your Meme haluaa jostain syystä määritellä asian niin, että meemi muuttaa muotoaan kiertäessään ihmiseltä toiselle, mutta muuttumattomina pysyvät asiat ovat "viraalisisältöä". Haisee markkinointipuljun kehittämältä keinotekoiselta erottelulta. Oliko Gangnam Style siis vain viraalisisältöä ennen kuin ihmiset alkoivat versioida sitä? Onko alkuperäinen video edelleen vain viraalisisältöä (yyyh mikä sana!), vai voidaanko se jo laskea meemiksi?

Jos meemiä ei kopioida, se kuihtuu ja katoaa. Jos sitä kopioidaan, se menestyy. Tästä seuraa jo määritelmällisesti, että "parhaat" tai "elinvoimaisimmat" meemit ovat sellaisia, jotka porautuvat kalloihimme, eivät jätä meitä rauhaan ja pakottavat kertomaan asiasta kavereille ja ventovieraille.

Demonstroin. Alle on upotettuna muuan laulu- ja soitinyhtyeen kappale, jonka kertosäerenkutus on taatusti tuttu.

Nyt kun mielesi on sopivasti viritetty vastaanottavaiseksi, kokeillaan hyödyntää Väinö-meemiä ja mutatoida siitä uusi versio:

Meemi, meemi, missä on se meemi?
Meemi meemi, missä on se meemi?
Jo näkyy Hitler ja Psy, ei voi olla kukaan muu
Siellä siellä se meemi on

Avot! Hyvä tuli, ja taatusti jää päähän soimaan. Ainakin minulle.

Lainaus

USA:n hallinto laski hinnan Kuolontähden rakentamiselle

Niko Antin — Wed, 16 Jan 2013 08:36:46 +0000

Kuka sanoi, ettei kansalaisaktiivisuudesta ole hyötyä yhteiskunnalle? Yli 34 000 amerikkalaista allekirjoitti loppuvuodesta kansalaisadressin, jossa vaadittiin Yhdysvaltoja rahoittamaan ja rakentamaan Tähtien sota -elokuvista tuttu Kuolontähti vuoteen 2016 mennessä.

Adressissa todettiin, että puolustusmäärärahojen keskittäminen avaruudessa toimivaan asejärjestelmään vahvistaisi kansallista puolustusta ja loisi amerikkalaisille insinööreille ja rakennusmiehille uusia työpaikkoja.

Vaikka vetoomus tuntuu tietenkin naurettavalta, vastasi presidentti Barack Obaman hallinto siihen äskettäin asiaankuuluvalla tarkkuudella ja kieli sopivasti poskella. Näin selvisi muun muassa se, miten paljon aikuisten oikeasti maksaisi rakentaa Imperiumin käsissä pahan maineen saanut Kuolontähti. Vastaus on 850 000 000 000 000 000 dollaria. Kyllä, luvussa on 16 nollaa, eli kahdeksansataaviisikymmentätuhatta biljoonaa dollaria.

Valkoisen talon mukaan Kuolontähden rakentaminen toisi amerikkalaisille osaajille töitä, mutta sen rakentaminen olisi muutoin melko kehno ajatus.

- Hallinto ei kannata planeettojen räjäyttämistä, tiivistää Valkoisen talon tiede- ja avaruusosaston johtaja Paul Shawcross virallisessa vastauksessa.

- Miksi kuluttaisimme loputtomasti veronmaksajien rahoja Kuolontähteen, jossa on yhden miehen avaruusaluksella hyödynnettävä perustavaa laatua oleva vika, hän kysyy viitaten tietenkin vuonna 1977 ilmestyneen ensimmäisen Tähtien sodan loppukohtaukseen.

Kuolontähden rakentaminen ei olisi erityisen myönteistä hurjasta velkataakasta kärsivän USA:n taloudelle, ja onhan avaruudessa jo nyt avaruusasema ISS. Siellä asuu parhaillaankin kuusi astronauttia korjaamassa mm. roskamurskaimia, Shawcross totesi tehden jälleen elokuvaviittauksen.

- Vaikka Yhdysvalloilla ei ole laitetta, joka pystyisi kulkemaan Kesselin reitin alle 12 parsekissa, meillä on kaksi avaruusalusta, jotka ovat siirtymässä aurinkokunnan ulkopuolelle, tiedeosaston johtaja huomauttaa taatusti leveästi virnistäen.

- Meillä ei ole Kuolemantähteä, mutta meillä on leijuvia robotteja avaruusasemalla, presidentti joka osaa käyttää valomiekkaa sekä DARPA-projekti, jonka kautta tuetaan Luken käden, leijuvien robottien ja nelijalkaisten kävelijöiden rakentamista.

Ehkä emme olekaan niin kaukana Tähtien sodan maailmasta kuin luulisi.

Lainaus

Musisoivat diskettiasemat ja ivallisin pelinauru - viikkoni YouTubessa

Panu Vatanen — Fri, 24 Aug 2012 12:19:22 +0000

Perjantai! Viikon parhaasta päivästä ei liene epäselvyyttä. Toki perjantaissakin on omat ongelmansa. Tiedättehän ne perjantain työpäivän viimeiset tunnit, kun vain teeskentelee työntekoa ja odottaa, että kello tulisi pykälään ja viikonloppu alkaisi.

Rele haluaa tuoda helpotusta näiden viimeisten tuntien tuhoamiseksi – siis julkista palvelua parhaimmillaan. Tarkoituksena on tästä eteenpäin julkaista (lähes) joka perjantai enemmän tai vähemmän kiinnostava lista siitä, mitä on viikon aikana tullut katsottua YouTubesta. Täydellistä ajantappoa. Ja jotta kyseessä ei olisi vain typerien videoiden summittaista listausta, niin toki aion lyhyesti pohjustaa näitä tarkasti valikoimiani tekeleitä.

Videoiden aihealueet saattavat vaihdella maan ja taivaan väliltä, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin liikutaan Releen teemoissa, eli teknologia, pelit ja tiede ovat hyvin edustettuina sekä tietysti kaikki mahdollinen häröily, koska se toimii perjantaisin. Jotta videopajatso olisi mahdollisimman vuorovaikutteinen ja palvelisi kaikkia, toivon, että suosittelette kommenttiosioon lisää katsomisen arvoisia pätkiä – ne voivat olla myös wanhoja – kunhan viihdyttävyys on kohdillaan.

Video 1:

Internet jaksaa aina yllättää. Tämä video on siitä oiva esimerkki. Mistä ihmeestä joku on saanut idean siihen, että tietokoneen diskettiasemilla voi soittaa musiikkia? Se on kuitenkin mahdollista ja vielä varsin hyvin.

Video 2:

Räiskintäpeleissä on nykypäivänä aina pakko olla jonkin sortin juoni. Toista oli ennen. Esimerkiksi klassikkopeli Doomissa riitti verikekkereiden taustatarinaksi se, että helvetti oli päässyt valloilleen. Mutta entä jos Doom tehtäisiin tämän päivän räiskintäpelistandardien mukaan? Silloin se olisi tällainen:

Video 3:

Räiskintäpeliteema jatkukoon. Uusi Counter-Strike nimittäin julkaistiin tällä viikolla ja siihen on tehty varsin tyylikäs ja elokuvallinen traileri, josta tietty tehtiin myös pätevä making of –versio. Tällaisia soisi nähdä useammistakin peleistä.

Video 4:

Koska listasta tuli hyvin videopelipainotteinen, niin on luonteva päättää se kenties pelihistorian vahingoniloisimpaan nauruun. Kun katselen tätä videota, niin saan joka kerta suurta nautintoa siinä vaiheessa, kun koiralle käy huonosti.

Lainaus

Kosketusnäyttöjen pöpötesti paljasti: ihminen on saastainen eläin

Ville Alijoki — Thu, 21 Jun 2012 06:39:11 +0000

Älykännyköitä näpräillään joka paikassa. Googlen tutkimuksen mukaan 39% älyluurien käyttäjistä näppäilee kännykkäänsä vessassa. Myönnän, olen syyllistynyt samaan. Lisäksi noin viidennes ihmisistä sanoo pudottaneensa kännykkänsä joskus pönttöön. Tätä en myönnä.

Asia on askarruttanut myös Releen lukijaa Arttua, joka Facebook-ryhmässämme pyysi testaamaan kosketusnäyttöjen pöpöpitoisuuksia.

Asiaa on tutkittu ainakin Lagosin yliopistossa Nigeriassa. Tutkijat keräsivät näytteet 400 kosketusnäyttöpuhelimesta, joita käyttivät neljä eri ryhmää: katumyyjät, opiskelijat ja opettajat, virkamiehet sekä terveydenhuollon työntekijät. Eniten pöpöjä (mm. ulosteperäisiä!) löytyi katumyyjien luureista, vähiten taas terveydenhuollon työntekijöiden kännyköistä. Tutkimuksen tulos oli selvä: kosketusnäytöt voivat levittää pöpöjä ja käsiä kannattaa pestä usein.

Minä pyysin tutkimukseeni avuksi tutkijatohtori Johanna Haikon Helsingin yliopiston yleisen mikrobiologian osastolta.

- Varmasti jonkinlaisia bakteereja näytöistä löytyy, mutta sitä ei tämän testin perusteella pysty sanomaan, mitä bakteereja ne ovat. Jotain voimme arvailla, kun tulokset saadaan, Haiko toppuutteli ennen testiä.

Testi eteni seuraavasti. Otimme näytteet kahdesta kosketusnäytöstä: Samsung Galaxy Plus -puhelimesta sekä Ipadistä, joita molempia käytän päivittäin. Lisäksi otimme vertailunäytteet sormistani.

Ensimmäiset näytteet otettiin puhdistamattomista näytöistä. Sekä Ipad että Samsung ovat olleet normikäytössä, niiden näyttöjä on pyyhitty lähinnä paidanliepeeseen silloin tällöin. Molemmat ovat joutuneet muutaman kerran (Angry Birds, tiedättehän) myös tahmatassuisten lasten käsiin.

Tämän jälkeen Ipadin näyttö pyyhittiin huolellisesti mikrokuituliinalla (tätä valmistaja suosittelee) ja Samsungin näyttö 80-prosenttiseen alkoholiin kastetulla liinalla (tätä valmistaja EI suosittele). Tämän jälkeen otettiin vertailunäytteet molemmista laitteista.

Näytteet laitettiin kasvamaan Luria-maljoihin, joissa ne muhivat kahdessa eri lämpötilassa (+37°C ja +28°C) pari päivää. Kasvatusmaljoja tarkasteltiin parin päivän muhimisen jälkeen.

Toimittaja paljastui törkysormeksi

Yllättäen Samsungin puhdistamattomalta kosketusnäytöltä otetuista näytteistä ei löytynyt mitään. Sitävastoin alkoholilla pyyhkimisen jälkeen otetuissa näytteissä löytyi monenlaista pöpöä.

- Näyttävät mikrokokeilta ja muilta bakteereilta, ei kuitenkaan mitään yllättävää. Sitä en tiedä, miksi tuosta puhelimesta ei irronnut ennen puhdistusta mitään, olisiko käynyt niin, että alkoholi vasta irrotti mikrobit, Johanna Haiko ihmettelee.

Ipadin näytöstä puolestaan löytyi melkoinen viljelmä erinäköistä mikroeliötä, jotka tuntuivat viihtyvän erityisesti +28 asteen lämpötilassa.

- Täällä on ainakin jonkinlainen sieni, ja osa näyttää mikrokokeilta, Haiko analysoi.

- Siinä voi olla esimerkiksi stafylokokkeja. Esimerkiksi antibiooteille vastustuskykyinen MRSA on stafylokokki. Mutta harvoin
käsissä on hirveitä taudinaiheuttajia, vaikka jotkin stafylokokit voivat aiheuttaa infektioita tai ruokamyrkytyksiä. Monet tavallisetkin iholla elävät
bakteerit voivat olla vaarallisia ihmisille, joiden puolustusjärjestelmä on heikentynyt.

Ipadin osalta huomattavaa oli, että mikrokuituliinalla pyyhkiminen puhdisti näytön tehokkaasti. Pyyhkimisen jäljiltä näytöltä ei ollut irronnut näytteeseen juuri mitään.

Varsinainen törkypesä löytyy lopulta allekirjoittaneen sormista.

- Joitakin kokkeja löytyy, mikrokokit varsinkin ovat tyypillisiä iholla. Ja löytyy tuosta yksi sienikin, Haiko kuittaa.

Sieni?! Minun sormissani?! Äiti on opettanut, että kädet pestään vessassa ja näin myös teen. Haikoa sormieni törkyisyys ei yllätä.

- Kädet ovat ympäristönä bakteereille parempi kuin kosketusnäyttö; iholla on rasvaa, hilsettä, lämpöä ja huokosia, joten mikrobit elävät paremmin kuin koneen ruudulla. Ja myös sieniä voi käsissä olla, esimerkiksi hiiva tai jokin muu.

Semitieteellisen tutkimuksemme lopputulema siis vahvistaa vanhan totuuden: pese kädet. Ja puhdista kosketusnäyttösi mikrokuituliinalla. Äläkä käytä kännykää vessassa, ettei käy kuten nigerialaisille katukauppiaille.

Lainaus

Neljä kuuloharhaa, joilta korvasi eivät pelasta sinua

Olli Sulopuisto — Fri, 08 Jun 2012 11:47:15 +0000

Uskon kun näen (tai kuulen), kuuluu skeptikon motto. Mutta mitäs sitten tehdään, kun aivot alkavat kuulla olemattomia? Kuuloaisti on monimutkainen kokonaisuus, jonka pieniä puutteita hyödyntämällä voi tehdä jos jonkinlaisia huiputuksia.

Otetaan esimerkiksi McGurk-ilmiö. Katso ja kuuntele allaoleva video tarkkaan. Sitten sulje silmäsi, paina play ja ainoastaan kuuntele sitä. Mitä tapahtuu?

Jep, ääni muuttuu. Tuntuu omituiselta, että näköhavainto voisi vaikuttaa kuulohavaintoon, mutta niin se vain on. Mietitäänpä huuliltalukua. Sen tarkoituksenahan on juurikin auttaa tulkitsemaan epäselvät kuulohavainnot, mutta normaalikuuloinen ihminen ei varmaan juuri koskaan huomaa sen merkitystä.

Yleensä äänteiden eron kuulee selvemmin kuin näkee. Toisaalta taas äänet, joiden eroa on hankala kuulla, on helppo erottaa toisistaan näköhavainnon perusteella. Siis molempi parempi.

***

Länsimaisen musiikin perustana toimivat sävelasteikot ovat ihmisen luomia, sinänsä mielivaltaisia kokonaisuuksia. C-sävel kuulostaa samalta eri oktaaveissa, vaikka sen taajuus muuttuukin.

Toisaalta taas on mahdollista luoda ääni, joka kuulostaa laskevan tai nousevan loputtomasti, vaikka siinä kierrätetäänkin vain yhden oktaavin säveliä. Sen nimi on Shepardin asteikko:

Wikipedia tietää kertoa, että Super Mario 64:n "loputtomassa portaikossa on Shepardin asteikon tapaisella tekniikalla toteutettu taustamusiikki." Toden totta, sekä portaikko että taustamusiikki kuulostavat kohoavan ikuisesti:

Shepardin asteikon eräs sovellus on tritonus-paradoksi. Se on intervalli eli kahden sävelen välinen ero, joka voi kuulostaa sekä nousevalta että laskevalta. Riippuu kuulijasta, miten sen tulkitsee.

Diana Deutsch on tehnyt useita erilaisia kuuloharhoihin perustuvia äänitteitä, joista löytyy näytteitä hänen sivuiltaan. Hän suosittelee kuuntelemaan niitä isolla joukolla, jolloin kokemuksia voidaan vertailla jälkikäteen.

Kuuntele neljän tritonus-paradoksin sarja:

Neljäs kuuloharhan laji liittyy puheeseen. Deutsch kutsuu sitä haamusanoiksi, sillä hölynpölystä on erottavinaan useita erilaisia englanninkielisiä sanoja, vaikka oikeasti se on pelkkää meteliä. Meidän ihmisparkain aivot ovat niin innokkaita kuulemaan puhetta, että ne loihtivat sitä myös paikkoihin, joissa sitä ei ole.

Vaikutus on tehokkain, kun kaiuttimet on aseteltu mahdollisimman kauas toisistaan ja kuulijasta. Minä kuulen tästä aivan selvästi toistuvan "love me" -fraasin:

***

Aistiharhoissa on kiehtovinta se, että niitä ei voi olla kuulematta. Vaikka miten tolkuttaisi itselleen, että kyllä siellä nyt soivat vain ne samat äänet, illuusiosta ei pääse eroon.

Samalla se on erinomainen muistutus siitä, että ihmisen aistihavainnot eivät ole pelkkää raakadataa, jonka silmät ja korvat tallentavat. Erittäin iso osa on aivoilla, joka vastaanottaa puutteellista ja osin virheellistäkin tietoa, ja yrittää parsia siitä ymmärrettävän kokonaisuuden – eikä se ihan aina mene täysin putkeen.

(Korvan kuva: Simon James / CC BY-SA 2.0)

Lainaus

Keksintöjen ketju 3: Palovaroitin ja seitsemäs sinetti

Turkka Huhtala — Mon, 14 May 2012 13:26:25 +0000

Keksintöjen taustalla on tieteellisen palon lisäksi myös paljon hauskoja sattumia ja tuuria. Luova tiedemies näkee epäonnistumisissakin innovaation kiteitä.

Puoli seitsemän -ohjelman tiedesarjassa, Keksintöjen ketjussa, kuljetaan takaperoinen aikamatka keksintöjen alkulähteille. Reitin varrella tapaamme Einsteinin, natsit ja Babylonian orjat.

Osa 3: Palovaroitin

Palovaroittimen pohjassa on sarjakuvamainen radioaktiivisuuden symboli. Säteilylähde ei ole ihmiselle vaaraksi, vaan symboli kertoo siitä, miten säteilyä osataan hyödyntää useissa positiivisissa käyttökohteissa. Kun palovaroittimen keksimisen historiaa kurotaan alkua kohti käymme matkalla Krimin sodassa ja Gutenbergin kirjapainossa.

Grafiikasta vastaa Hans Weckman.

Lainaus

Keksintöjen ketju 2: Taskulaskin ja auringonpimennykset

Turkka Huhtala — Wed, 18 Apr 2012 11:29:14 +0000

Keksinnöt syntyvät usein eriskummallisten sattumien myötä. Tuskin tiesi Aristoteleskään olevansa valokuvauksen keksimisen alkulähteillä seuratessaan auringonpimennyksen aiheuttamia valoilmiöitä.

Puoli seitsemän -ohjelman tiedesarjassa, Keksintöjen ketjussa, kuljetaan takaperoinen aikamatka keksintöjen alkulähteille. Reitin varrella tapaamme Einsteinin, natsit ja Babylonian orjat.

Osa 2: Taskulaskin

Taskulaskin on yksi harvoista arjen kapistuksista, jotka käyttävät aurinkoenergiaa. Aurinko ja auringon pimentyminen on antanut tiedemiehille inspiraatiota vuosituhansien ajan. Keksintöjen ketjussa selviää, että historian ensimmäisen auringonpimennyksen kirjasivat assyrialaiset 15. kesäkuuta vuonna 763 eKr. Päivämäärä on ollut mahdollista selvittää jälkikäteen auringonpimennyksien tarkan jaksollisuuden avulla. Erityisesti historioitsijoille auringonpimennykset ovat käyttökelpoinen työkalu, koska ne auttavat ankkuroimaan muita tapahtumia kronologiseen järjestykseen esihistoriallisten tapahtumien ketjussa. Auringonpimennys on tapahtuma, joka harvoin jää huomaamatta ja kirjaamatta.

Katso myös Keksintöjen ketju osa 1: Pölyä ja popcornia.

Grafiikasta vastaa Hans Weckman.

Lainaus

Pidän kesästä, en kesäajasta

Jari Mäkinen — Tue, 27 Mar 2012 09:39:46 +0000

Alkuun varoitus: tämä postaus sisältää sadattelua.

Kesäaikaan siirtyminen ei ole mitenkään tärkeimpiä asioita maailmassa, mutta varmasti yksi tyhjänpäiväisimmistä tavaksi muodostuneista historiallisista jäänteistä. Varmastikin aikanaan on ollut tärkeää käyttää hyväksi kaikki päivänpaiste ja siirtää siksi kelloja tunnilla edes- ja taaksepäin keväällä ja syksyllä, mutta nykyisin yhteiskunta elää joka tapauksessa kellon ympäri, joten edut ovat hyvin kyseenalaiset.

Kaiken tietävä Wikipedia kertoo, että kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksassa vuonna 1916 ja Britannia sekä Yhdysvallat tekivät samoin seuraavina vuosina. Tärkein peruste oli pula-aika ja hiilen säästäminen. Kesäajasta luovuttiin kuitenkin monissa paikoin pian, koska kellojen vääntely ei ollut ihmisten mieleen, kunnes taas toisen maailmansodan jälkeen se tuli muotiin ja viimeistään 1980-luvun alussa lähes kaikki Euroopan maat ottivat kesäajan käyttöön. Suomessa näin tehtiin vuonna 1981.

Näin tähtitieteilijän näkökulmasta kesäaika on naurettava keksintö kahdestakin syystä: ensinnäkin se pakottaa elämään keinotekoisesti kauempana kukin paikkakunnan omasta aurinkoajasta ja toiseksi se tekee illoista yhä valoisampia. On toki mukavaa paistatella päivää pitempään, mutta samalla pimeä yö tulee myöhempään. Aurinko ei ole etelässä enää keskipäivällä, vaan iltapäivällä.

Luonnollisestikaan suuri osa ihmisistä ei kiinnitä mitään huomiota siihen missä Aurinko on milloinkin ja mikä on tähtitaivaan suhde kellonaikaan, mutta tämä on myös yksi peruste sille, miksi kesäaika on nykyisin täysin tyhjänpäiväistä. Elämä menee eteenpäin koko ajan kellonajasta riippumatta, lamput loistavat monissa toimistoissa ympäri vuorokauden joka tapauksessa ja kodeissa illalla säästetty sähkö käytetään aamulla.

Kellojen siirtely vie energiaa ja aiheuttaa kustannuksia, koska kaikki yhteiskunnassa toimii kellonajan perusteella. Ja koska kaikkialla maailmassa ei siirrytä kesäaikaan samana päivänä (eikä kaikkialla siirrytä lainkaan), pitää näinä aikoina ja syksyllä normaaliaikaan siirtymisen aikoihin olla tarkkana. Nykytekniikka saa tosin monet kellot ottamaan kesäajan huomioon automaattisesti, mutta tämäkin luo omat ongelmansa: mikä kello on siirtynyt itsekseen ja mikä ei? Kelloja on lisäksi joka puolella, joten ainakin meillä kotona siirtämättömiä kelloja löytyy vielä viikkojen päästäkin.

Kirottua sirkusta koko kesäaikaan siirtyminen! Aamuvirkut voisivat herätä vain tuntia aikaisemmin ja antaa muiden pitää kellonsa koko ajan samassa ajassa!

En suinkaan ehdota Suomen siirtymistä itsekseen pois kesäajasta, koska silloin ongelmia tulisi vieläkin enemmän, mutta esimerkiksi EU voisi ottaa asiakseen kesäajasta irtaantumisen maailmanlaajuisesti. Vinkki siis Brysseliin: jos intoa ei riitä oikeasti tärkeiden asioiden kuntoon laittamiseen, niin kesäajan historiallisesta painolastista irtaantuminen voisi olla hyvää sijaisaktiviteettia...

Lainaus