Blogit - Avaruus

Pidän kesästä, en kesäajasta

Jari Mäkinen — Tue, 27 Mar 2012 09:39:46 +0000

Alkuun varoitus: tämä postaus sisältää sadattelua.

Kesäaikaan siirtyminen ei ole mitenkään tärkeimpiä asioita maailmassa, mutta varmasti yksi tyhjänpäiväisimmistä tavaksi muodostuneista historiallisista jäänteistä. Varmastikin aikanaan on ollut tärkeää käyttää hyväksi kaikki päivänpaiste ja siirtää siksi kelloja tunnilla edes- ja taaksepäin keväällä ja syksyllä, mutta nykyisin yhteiskunta elää joka tapauksessa kellon ympäri, joten edut ovat hyvin kyseenalaiset.

Kaiken tietävä Wikipedia kertoo, että kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksassa vuonna 1916 ja Britannia sekä Yhdysvallat tekivät samoin seuraavina vuosina. Tärkein peruste oli pula-aika ja hiilen säästäminen. Kesäajasta luovuttiin kuitenkin monissa paikoin pian, koska kellojen vääntely ei ollut ihmisten mieleen, kunnes taas toisen maailmansodan jälkeen se tuli muotiin ja viimeistään 1980-luvun alussa lähes kaikki Euroopan maat ottivat kesäajan käyttöön. Suomessa näin tehtiin vuonna 1981.

Näin tähtitieteilijän näkökulmasta kesäaika on naurettava keksintö kahdestakin syystä: ensinnäkin se pakottaa elämään keinotekoisesti kauempana kukin paikkakunnan omasta aurinkoajasta ja toiseksi se tekee illoista yhä valoisampia. On toki mukavaa paistatella päivää pitempään, mutta samalla pimeä yö tulee myöhempään. Aurinko ei ole etelässä enää keskipäivällä, vaan iltapäivällä.

Luonnollisestikaan suuri osa ihmisistä ei kiinnitä mitään huomiota siihen missä Aurinko on milloinkin ja mikä on tähtitaivaan suhde kellonaikaan, mutta tämä on myös yksi peruste sille, miksi kesäaika on nykyisin täysin tyhjänpäiväistä. Elämä menee eteenpäin koko ajan kellonajasta riippumatta, lamput loistavat monissa toimistoissa ympäri vuorokauden joka tapauksessa ja kodeissa illalla säästetty sähkö käytetään aamulla.

Kellojen siirtely vie energiaa ja aiheuttaa kustannuksia, koska kaikki yhteiskunnassa toimii kellonajan perusteella. Ja koska kaikkialla maailmassa ei siirrytä kesäaikaan samana päivänä (eikä kaikkialla siirrytä lainkaan), pitää näinä aikoina ja syksyllä normaaliaikaan siirtymisen aikoihin olla tarkkana. Nykytekniikka saa tosin monet kellot ottamaan kesäajan huomioon automaattisesti, mutta tämäkin luo omat ongelmansa: mikä kello on siirtynyt itsekseen ja mikä ei? Kelloja on lisäksi joka puolella, joten ainakin meillä kotona siirtämättömiä kelloja löytyy vielä viikkojen päästäkin.

Kirottua sirkusta koko kesäaikaan siirtyminen! Aamuvirkut voisivat herätä vain tuntia aikaisemmin ja antaa muiden pitää kellonsa koko ajan samassa ajassa!

En suinkaan ehdota Suomen siirtymistä itsekseen pois kesäajasta, koska silloin ongelmia tulisi vieläkin enemmän, mutta esimerkiksi EU voisi ottaa asiakseen kesäajasta irtaantumisen maailmanlaajuisesti. Vinkki siis Brysseliin: jos intoa ei riitä oikeasti tärkeiden asioiden kuntoon laittamiseen, niin kesäajan historiallisesta painolastista irtaantuminen voisi olla hyvää sijaisaktiviteettia...

Lainaus

Aurinkokunta on valloitettu

Jari Mäkinen — Wed, 29 Feb 2012 15:10:14 +0000

…tai sitten ei ihan, mutta tuntuu hyvältä katsoa taivasta näinä päivinä. Kyse ei ole vain siitä, että kirjoitan tätä tekstiä parhaillaan Etelä-Afrikassa Sutherlandissa, SALTin, maailman erään suurimman kaukoputken, ja muutaman pienemmän teleskoopin henkilökunnan asuntolassa, missä saan viettää pari päivää. Kyllä, kyse on samasta paikasta mistä tein jutun Prisma Studioon viime vuoden lopussa; kiitos tuon käynnin, pääsin tänne uudelleen – tällä kertaa enemmän tähtitietellisiin töihin.

Kyse ei kuitenkaan ole nyt teleskoopeista, vaan taivaasta. Kun Aurinko laskee taas noin kolmen tunnin kuluttua, näkyy läntisellä taivaalla silloin kauniisti punakellertävän hehkun päällä kaksi kirkasta tähteä sekä Kuun sirppi. Tähdet ovat planeetat Jupiter ja Venus, ja ne näkyvät aivan yhtä lailla siellä pohjoisessa.

Niitä eilen illalla katsoessani muistin elävästi, mitä sanoin parhaillaan Tiedeykkösessä lähetettävässä avaruusluotaimista kertovassa minisarjassa: vaikka luotaimista on varmaankin joskus aikanaan puhuttu ns. julkisuudessa varsin paljon nykyistä enemmän, niin nyt on kuitenkin meneillään avaruustutkimuksen kulta-aika. Ja sen huomaa taivastakin katsoessa, sillä Kuuta kiertää parhaillaan useampikin avaruusalus, Venusta tutkitaan sitäkin paikan päällä juuri nytkin ja Jupiteria on ollut kiertämässä luotain 1990-luvulla pitkän aikaa, minkä lisäksi sinne on matkalla parhaillaan uusi luotain. Luotaimia ei tietenkään paljain silmin näe, mutta tietoisuus niiden läsnäolosta tekee taivaasta vieläkin sadunomaisemman.

Samalla kun lännessä ollut kolmikko painui alaspäin ja yö pimeni, nousi idästä näkyviin kaksi uutta, selvästi kirkasta kohdetta. Nekään eivät olleet tähtiä: Mars ja Saturnus. Kiertoradalla Marsin ympärillä on kolme toimivaa luotainta, yksi kulkija pinnalla ja yksi lisää on sinne matkalla. Saturnustakin kierretään ja sitä sekä sen kuita tutkitaan juuri tätä lukiessasikin.

Kaikki taivaalla komeasti näkyneet viisi kirkasta kohdetta ovat meille muutakin kuin vain tähtiä taivaalla - ne ovat taivaankappaleita. Jo pienen kaukoputken läpi katsoessa ne näyttävät täysin erilaisilta kuin tähdet: Kuun kraatterit, Venuksen pullea puolikas kiekko, Jupiterin raidat sekä kuut, Marsin punamystinen olemus sekä Saturnuksen renkaat. Ne kaikki ovat oikeita maailmoita, joiden olemus tiedetään ja tunnetaan varsin hyvin paitsi kaukoputkien, niin myös ennen kaikkea avaruusluotainten ansiosta. Kun emme itse ole päässeet lentämään vielä kuin Kuuhun, voimme silti lähettää silmämme ja korvamme kauaskin avaruuteen.

Vaikka viimeaikaiset uutiset planeettalentojen rahoituksesta ennen kaikkea Yhdysvalloista eivät ole olleet miellyttävää luettavaa, ovat luotaimet nykyisin suhteellisen edullisia ja niitä voidaan lähettää sekä lennättää varsin suurella rutiinilla. Mars-lento maksaa saman verran kuin Hollywood-elokuva, joten kyse ei ole suinkaan siitä, etteikö rahaa olisi uusiin lentoihin, vaan siitä mitä rahalla halutaan tehdä.

Lisäksi etenkin Nasan budjettitilanteessa kyse on siitä, että seuraava kiinnostava askel eteenpäin Marsissa vaatii hieman aiempaa enemmän rahallista panostusta: sieltä haluttaisiin tuoda näyte Maahan ja pohjustaa siten ihmisen teitä punaisen planeetan pinnalle. Sehän on lähiaikojen tärkein tavoite, mutta se tuntuu lykkääntyvän koko ajan tulevaisuuteen. Toivon, että ehdin vielä itse näkemään sen päivän, kun ihmisjalka (tai siis saapas) astuu Marsin pinnalle. Valitettavasti vain nyt, kun kukkaron nyörit ovat tiukalla, olisi tehtävänä paljon kiinnostavia asioita. Onneksi paljon voi tehdä nykyisin säästöbudjetillakin.

Tiedeykkösen jutuissa olen koittanut katsoa hieman menneeseen ja kurkottaa tulevaisuuteen. Kaksi osaa on nyt lähetetty (ne voi kuunnessa Areenassa (Osa 1, Mars sekä Osa 2, Kuu) ja kolme osaa on vielä tulossa. Niitä odotellessa kannattaa vääntäytyä ulos ja katsoa taivaalla nyt olevaa planeettapaljoutta - jos suinkin vain pilvien takaa tähtitaivasta näkyy. Samalla saattaa nähdä revontuliakin...

Lainaus

Tieteen stiiknafuuliaa

admin — Fri, 13 Feb 2009 09:02:33 +0000

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Kategoriat:

Tiede

Avaruus

Tekniikka

Esittelyteksti listaussivuja varten:

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka käsittelee tässä blogissa tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen...tai ainakin ylöspäin taivaalle.

Blogin kuva listauksia varten: