Kevään innostava valo

Matti Rämö — Thu, 10 Apr 2014 19:36:08 +0000

Kevät on pyöräilijälle innostavaa mutta vähän hankalaa siirtymäaikaa. Talvihorroksen väistyminen nostattaa hetkittäin yltiöpäistä mielen kuohuntaa, ja kesän odotukset alkavat jo kurkistella esiin. Samaan aikaan pitää kuitenkin vielä kärsivällisesti muistaa arktisen ilmanalan rajoitukset.

Sopiva pukeutuminen vaatii tavallista tarkempaa sään seurantaa, kun yö- ja päivälämpötilat ovat kuin eri vuodenajoilta. Itse odotan symbolisesti tärkeää hetkeä, jolloin voi vaihtaa kokohanskat avonaisiin. Arki helpottuu, kun taskusta ei tarvitse enää kaivella avaimia tai kännykkää paksun kangaskerroksen kömpelöittämänä.

Yöpakkaset pitävät yhä yllä pikkujännitystä, onko aamuisella asfaltilla kuuraa vai ei. Talvipyörälleni sattui muutaman takaiskun outo sarja, joka rikkoi ketjut, akselin ja kammen, kaikki erillisiä tapahtumia, ja joka vei ajokin pari kertaa mekaanikon pajalle. Niinpä poljin välillä Ukrainan-tuliaisella, sillä, jonka hankin kesäkuussa Odessasta korvaamaan varastettua Kulkuria. Ja kas, kun kesärenkaat alla kiihdytin risteyskaarteeseen aamun liukkailla, niin talven kaatuilukiintiö kasvoi vielä yhdellä. Vauhti ei ollut erityisen kova, mutta vaarana oli kuorma-auto, joka tuli pääkatua. Itse tulin kolmion takaa. Pisteet kuskille, joka noudatti nopeusrajoitusta ja ennätti hyvin pysähtyä.

Tapahtumasta ei jäänyt muuta jälkeä kuin kolhiutunut itsetunto ja ajohousujen pieni paikkausoperaatio. Mutta episodi kuvaa hyvin kevään tunnelmia. Hetkittäin sitä riehaantuu liikaa. Nyt jurnuttelen taas nastojen kanssa. Ehdin rapisuttaa nastoja myös kesäkauden ensimmäisellä kriittisellä pyöräretkelläkin. Sekin on varma kevään merkki, ja innostava sellainen.

Huhtikuun suuria riemuja on äänimaailman muuttuminen, kun linnut mekastelevat puuhissaan. Käpytikat kolkuttelevat lyhtypylväiden kupuja kovemman soinnin saamiseksi ja mustarastaat lurittelevat ihan pyöräteiden vieressä. Helsingin Keskuspuisto on tähän aikaan vuodesta käsittämättömän hieno paikka. (Olisi vieläkin hienompi, ellei kaupungin rakennusvirasto harrastaisi maiseman tahallista turmelemista, joka lähentelee ympäristörikoksen määritelmiä: talven vaatimattomien myrskytuhojen siivoamisen varjolla kaupungin metsurit parturoivat avohakkuuaukion keskelle virkistysmetsää, kohdassa, jossa Keskuspuisto on muutenkin kapea).

Kevään toinen suuri riemu on valoisuus. Valon määrä lisääntyy häkellyttävää vauhtia, mikä nostaa vireystilaa talven horrostelusta. Ja kesän odotus alkaa kutkuttaa, ja kesäsuunnitelmat muovautua. Innostuin jo ostamaan lentolipun Delhiin. Pitkään pähkäilty Himalajan-reissu alkaa heinäkuussa. Netistä tilatut kartatkin ovat tulleet. Arjen kiireet eivät ole vielä sallineet täyttä heittäytymistä matkan yksityiskohtien hiomiseen, mutta Keskuspuistossa ajatus poukkoilee jo etäälle.

Kevään HePo-värejä Helsingin Fillarimessuilta Mirjan ja Jarin seurassa. Kuva: Juha Heiskanen.

---------------------

PS Matti äänessä Jyväskylän pyöräilytapahtumassa la 10.5. klo 15 Jyväshovin Public Cornerissa.

Lainaus

Tappajasepelin terapiaa

Matti Rämö — Fri, 16 Mar 2012 23:14:35 +0000

Mitä enemmän olen satulassa, sitä vähemmän sijaistodellisuuksilla on merkitystä. Jopa intoiluni Napolin jalkapallojoukkueen puolesta on hieman laantunut, ja varsinkin viime kesän Islannin-matkan vahvojen kokemuksien vuoksi. Mutta yllätys, yllätys, kun Napoli pelaa tärkeintä otteluaan eurokentillä sitten Maradonan vuosien, eli 20 vuoteen, ja homma menee sitten kuitenkin penkin alle, niin akuutti ahdistus nostaa jostain syvältä päätään. Synkkyys vyöryy hallitsemattomasti päälle. Aivan kuin ajoneuvo olisi karannut liukkailla käsistä.

Kerään voimani, ja lähden polkemaan yön selkään 40 kilometrin terapiapolkaisua jäisille Keskuspuiston metsäteille. Nastat laulaen lentokelin hullussa vauhdissa ahdistus alkaa hellittää, ja pahin synkkyys jää metsään. Seuraavana päivänä jaksan reuhtoa pidempää reittiä metsän kautta töihin. Ja ankaran tappion varjo alkaa kutistua jo pieneksi. Mutta siellä se vielä roikkuu hentona mukana, kunnes paluumatkalla jo lähellä kotia havahdun eturenkaan pehmenemiseen.

V-käyrä ponnahtaa ylös, kun tajuan, että heti asfaltin tultua vähän enemmän esiin pyöräteillä, myös tappajasepeli kaivautuu horroksestaan ja iskee saman tien, jo kolmannen kerran tänä talvena. Jalkapalloharmitus Napolin vuoksi vaihtuu akuuttiin rajuun tunteeseen. Mutta vasta seuraavana päivänä tajuan, että Helsingin kaupungin rakennusviraston sepeliterapiahan on haihduttanut Napoli-ahdistuksen. En voi kuin olla kiitollinen kaupungin virkamiesten inhimillisen elämän syvälle ymmärtämiselle.

Ps. Rakennusviraston tukiterapia on sen verran rajua, että vältän seuraavat viikot pyöräteitä niin paljon kuin vain voin ja sinnittelen suosiolla ajoradalla kuuntelemassa autoilijoiden kuittailua, mieluummin siedän myös riskin tahallisista läheltä piti -ohituksista. Niitäkin sattuu silloin tällöin, kun häirikköautoilijat haluavat antaa "opetuksen" yhteisen tilan käytöstä.

Ps2. Fillarimessut olivat jälleen kerran hieno viikonloppu. Jaettuja kokemuksia ja innostavaa palautetta. Juuri niin runsaasti, että jaksan ryhtyä seuraavaan kirjaprojektiin, kunhan vain saan aikatauluni johonkin ojennukseen. Tai itse asiassa ensin on vuorossa Rengasrikkoja Saharassa -kirjan luku äänikirjaksi Elävään arkistoon ja Yle Areenaan.

PS3. Olli ja Amie aikovat polkaista kahdessa vuodessa Espanjasta Japaniin. Heidän tarinaansa Ylen Teksti-TV-sivulla 839.

Kuva: Markku Huoponen

Lainaus

Blogit - rakennusvirasto

Kevään innostava valo

Tappajasepelin terapiaa