Blogit - motivaatio

Haaveita ja hiekkateitä

Ronja — Sun, 21 Sep 2014 19:02:00 +0000

Sanotaan, että enkelit kuiskaavat käveleville. Enkeleistä en tiedä, mutta ratsastusteillä minulle hymisevät pienet Pegasokset.

Cassu on uusi vuokrahevoseni, ja teemme koko ajan uusia juttuja yhdessä. Ensimmäiset maastolenkit olivat aika stressaavia, kun valtava hevonen katseli jännittyneesti ohi suhahtavia pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Nyt olemme päässeet siihen pisteeseen, missä kävelymaastot ovat meille molemmille rentouttavaa puuhaa. Cassu lönköttelee pitkin ohjin ja minä saan keskittyä olennaiseen, eli haaveiluun.

Kävellessä minulla on tapana haaveilla, isosti ja täysillä. Annan ajatusteni lipua edestakaisin, unelmakuvien tulla ja mennä. Hevosen kanssa käyskennellessä haaveet liittyvät aina hevoselämään.

Olen opetellut sallimaan itselleni hölmöjäkin haaveita, sellaisia jotka eivät voi toteutua ja joiden eteen en aio tehdä ollenkaan töitä. Esimerkiksi haaveilen täydellisestä ratsastuskuvasta, jossa hevonen menee lisättyä ravia ja minä istun kyydissä kuin patsas. Haaveilen myös omasta tallista, jonka satulahuoneen sisustuksen olen kuvitellut satoja kertoja (satulat vasemmalla sivulla, oikealle suitsitelineet. Hevosten nimilaatat olisivat messinkiä ja päätyseinällä kehyksissä lukematon määrä ruusukkeita).

Toisaalta unelmoin hetkistä, joiden toivon todella tapahtuvan. Täydellinen sisääntulo kouluradalla, järkyttävän nopea uusinta esteillä ja viimeinen loppuspurtti ennen maastoradan maalia. Unelmoin etukäteen valmennuksista, kisoista ja seuraavan viikon estetreeneistä.

Ratsastuspiireissä puhutaan paljon tavoitteiden asettamisesta ja mielikuvaratsastamisesta. Niillä on paljon tekemistä haaveilun kanssa, mutta silti ne ovat eri asioita. Tavoitteissa on otettava realiteetit huomioon ja mielikuvaratsastuksesta on mielestäni eniten hyötyä kisasuoritusten kanssa. Haaveilusta ei juuri puhuta, mikä on mielestäni harmi. Unelmointi ja motivaatio kun kulkevat käsi kädessä.

Ilman haaveiluani en varmasti olisi niin tavoitteellinen ja motivoitunut, kuin olen. Kun säännöllisin väliajoin heittäytyy fantasiaamaailmaan, tietää alitajunnassaam minne on matkalla.

Cassun selässä minusta tuntuu, että istun aarrearkun päällä. Olen löytänyt aarteen, mutta en saa arkun lukkoa vielä avattua. Tällä hetkellä lähinnä tiirikoin ja ravistelen arkkua auki, ja siksi onkin tärkeää jatkaa unelmointia. Unelmoin siitä hetkestä, kun avain solahtaa lukkoon, kääntyy pehmeästi ja päästää nautinnollisen naksahduksen. Arkku avautuu, ja unelma käy vihdoin todeksi.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

Ratsastuspäiväkirja ja rohkaiseva lause

Ronja — Wed, 13 Aug 2014 16:21:31 +0000

Kaivoin naftaliinista vanhoja tuttuja: täyteen kirjoitettuja ratsastuspäiväkirjojani. Alkuun selatessa tuntui, että vihoista ei ollut kuin hevoshullun keissiesimerkiksi, mutta lopulta sivuilta löytyi pieniä viisauksia.

Aloitin ratsastuksen vuonna 2002. Ensimmäisestä tunnista alkaen kirjasin systemaattisesti ylös viikottaisen ratsastustuntini kulun. En muista mistä idea lähti, mutta nopeasti kirjoittamisesta tuli minulle itsestään selvä asia. Nyt vanhempana ymmärrän pitäneeni koko lapsuuteni ajan kehityspäiväkirjaa ja järjettömän tarkkaa seurantaa edistymisestäni. En voi kuin ihailla omaa neronleimaustani! Harjoituspäiväkirjaa kun käytetään apuna alalla kuin alalla, ja sillä voidaan saada aikaan mahtavia tuloksia. Kirjoittaessa ihminen joutuu analysoimaan tekemisensä ja kokemansa vielä kertaalleen, ja pakostakin oppimaan itsestään lisää.

Itselleni oli nyt kiinnostavaa huomata, että järjestystä rakastava luonteeni on ollut vahva jo yli kymmenen vuotta sitten. Mikä tarkkuus kirjoituksessa onkaan ollut! Alleviivauksia, lomakkeen kaltainen jäsentely sekä harkitut kysymykset. Jokaisen tunnin kohdalta olen vuosien ajan kirjoittanut ylös hevosen tietoja, varusteiden laitto ja jopa säätilaa. Tunnin kulun olen luonnollisesti analysoinut viiden minuutin tarkkuudella ja erotellut, mikä tehtävä oli onnistunut ja miksi.

Jokaisen tunnin lopuksi olen aina pohtinut tavoitteen seuraavalle tunnille. Tämä on tapa, joka on säilynyt minulla näihin päiviin asti. Mietin edelleenkin yhden tai kaksi, konkreettista asiaa johon keskityn seuraavalla kerralla hevosen selässä. Yksittäisiin asioihin tarttumalla kun voi jonain päivänä päästä onnittelemaan itseään saavutetuista tavoitteista. Tavoite "ratsasta paremmin" ei koskaan tule todella täyttymään, kun taas "katso mihin ratsastat" on oikeasti mahdollista tulevaisuudessa toteuttaa.

Ehkä hellyyttävintä näissä päiväkirjoissa on oma, henkinen tsemppini. Ehkä en kokenut saavani alkeiskurssilla tarpeeksi henkistä ohjausta, ja olen siksi sitä ryhtynyt itselleni antamaan. Uskon kuitenkin, että suurin syy ylös kirjoittamilleni rohkaiseville lauseille oli se jännitys, josta kärsin välillä edelleenkin. Jännitykselle on toki luonnollinen selitys: kun joku asia on itselle todella tärkeää ja siinä haluaa onnistua, sitä voi jännittää ylitsepääsemättömän paljon.

Rohkaisevaa lausetta voisin hyvin käyttää tänäkin päivänä. Jokin eteenpäin vievä, positiivinen lause olisi hyvä pitää mielessä epäonnistumisen hetkinä. Uskon nimittäin vakaasti, että se tapa miten puhumme itsellemme vaikuttaa henkiseen kapasiteettiimme. Jos hokee päässään "en pysty", ei tule koskaan pystymään. Tästä aiheesta on blogissa ollut ennenkin juttua (http://blogit.yle.fi/ystavani-hevonen/paremmaksi-ratsastajaksi-henkisella-valmennuksella).

Toinen asia josta voisin ottaa oppia menneisyyden itseltäni on hevoskirjojen lukeminen. Minulla oli tapana ahmia kaikki saatavilla olevat hevoskirjat ja kirjoittaa niistä ylös vihkotolkulla muistiinpanoja. Tekeminen ei tuntunut työltä, koska minulla oli selkeä motiivi, saada jonain päivänä oma poni. Nippelitiedoista oli lopulta apua, motivaationi hevosenhoitoon ei jäänyt perheessäni epäselväksi. Ja toki muistan edelleen ison liudan hevosille myrkyllisiä kasveja ja muuta tärkeää.

Vaikka nyt kaiken muun kirjoittamisen lomassa ajatus vapaaehtoisista musitiinpanoista ei houkuta, voisi hevoskirjoja silti edelleen lukea. Ratsastuksen teoria, hevosen terveyteen liittyvät seikat ja tarinat inspiroivista ratsastajista antaisivat varmasti uutta ymmärrystä omaan tekemiseen.

Ketään ei varmasti yllätä tieto siitä, että saadessani oman ponin pidin sille uutterasti päiväkirjaa. Ajan myötä päiväkirjan pitäminen väheni, mutta se aloitettiin jälleen Miran alkaessa oireilemaan jaloistaan. Päiväkirjasta on ollut järjettömän suuri apu kun on pohdittu mistä mahdolliset vaivat tai outo käytös saattaisivat johtua. Miran päiväkirjoja seuraamalla esimerkiksi tajuttiin sen herkkä reagoiminen kengitykseen ja kesällä toistuva lievä hiekkaähky. Mielestäni jokaisen hevosenomistajan kannattaa pitää ainakin sairaspäiväkirjaa, jos päivittäiseen kirjanpitoon motivaatio ei riitä.

Mutta mitä tulee ratsastuspäiväkirjoihin, niin on niistä vielä yksi tapa minulle jäänyt. Ratsastuksen analysointi tunnin jälkeen on minulle pakonomaista, eikä samalla autokyydillä kulkeva voi välttyä kuulemasta tuntini kulkua hetki hetkeltä. Vaikka ylös ei mitään kirjata, sarakkeet ovat minulla päässäni, ja uskollisesti niitä puheellani täytän. Tänä syksynä lisään loppuun vielä sen rohkaisevan lauseen, vanhojen aikojen muistoksi ja tulevaisuuden iloksi.

Lainaus

Juhlapäivä

Ronja — Mon, 17 Mar 2014 08:01:04 +0000

Kun sain ponini Miran, oli päivänselvää mitä tekisin sen kanssa. Kisaisin.

En kyseenalaistanut tuota tavoitetta kertaakaan, ja vuosia kiersin ponin kanssa joka viikonloppu kilpailuissa. Kun ponivuodet tulivat minun kohdallani täyteen, oli koko paketti mietittävä uudelleen. Miksi ratsastan? Mitä haluan tältä harrastukselta?

En löytänyt heti vastausta. Minä vain ratsastin. Tuli aika, jolloin en kisannut. Ja samalla kun kisat katosivat, katosi myös jotain muuta.

Ratsastuksestani hävisi tarkkuus. Johdonmukaisuus. Määrätietoisuus. Ei ainoastaan isossa skaalassa, vaan myös pienissä asioissa. Äkkiä ei ollutkaan enää niin väliä, nousiko laukka juuri haluamassani askeleessa, tai säilyikö tahti pohkeenväistössä.

Ratsastuksessa, etenkin koulupuolella, kun pitää haluta olla tarkka. On haluttava nostaa laukka tietyssä pisteessä ja on haluttava tasaista tahtia. Hevonen ei halua olla huolellinen tai täsmällinen. Halun on tultava ratsastajasta.

Minä haluan ratsastukselta monia asioita. Haluan yhteyden hevoseen, haluan ylittää itseni ja haluan oppia aina vain lisää. Mutta minä haluan myös kilpailla, ja sen tajuaminen vei monta vuotta. Kilpailu kuuluu minun ratsastukseeni, ja se saa minut haluamaan tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Kisat mielessäni jaksan hioa loputtomiin pysähdystä tasajaloin tai täydellistä takaosakäännöstä.

Kilpailunhimo voi kuulostaa pinnalliselta. Mutta mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä tarkemmin minulle on kirkastunut ajatus siitä mistä kisoissa minulle oikein on kyse. Kisat ovat juhlaa. Viikkokausia valmistellaan, järjestetään ja hössötetään. Kunnes vihdoin koittaa juhlapäivä. Juhlapäivänä saa tälläytyä parhaimpiinsa, loistaa valkoisissa housuissa ja hyvin istuvassa takissa.

Ja jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, kaikki huipentuu tanssilattialla.

Miran kanssa kilpaillessa olin omaksunut ajatuksen siitä, että kisaaminen vaatii omaa hevosta ja vaikeita luokkia. Nyt kuitenkin kilpailen ratsastuskoulun hevosella Sulolla helpoissa luokissa. Kisat olivat eilen kotitallilla, ja katsomossa oli pelkästään kavereita. Mutta kotibileet ovatkin juhlista parhaimpia, ja niissä tanssiminen onnistuu yhtä lailla.

Ratsastin tarkasti, täsmällisesti ja huolella. Tuloksena oli kolmas sija ja odotukset ylittävät prosentit. Mutta ennen kaikkea minä sain kotiinviemisiksi motivaatiota ja vahvistusta sille, miksi minä ratsastan.

Kuvat Emmi Kähkönen

Lainaus

Bloggaaminen sopii pitkäjännitteiselle lyhytjännitteiselle ihmiselle

Tuija Aalto — Thu, 22 Mar 2012 10:29:55 +0000

Eilen TV2:lla alkaneessa Blogistan-sarjassa esitelty bloggaaja, trashionista Outsa Pop (Outi Pyy) kertoi bloganneensa ensimmäiset kaksi vuotta ilman että hänellä olisi oikeastaan ollut lukijoita. Melkoista päättäväisyyttä! Jakso on Areenassa katsottavissa tämän viikon. Aamu-TV:n jutussa esiintyy Fiona Timantti.

Vaikka ihailen, toisaalta en ihmettele Trashionista Outsa Popin osoittamaa kykyä jatkaa kirjoittamista, vaikka alkuaikoina usein jäi vaille kommentteja. Bloggaaminen on kuin huumetta. Se antaa tyydytyksen nopeasti: kirjoituksensa voi julkaista ja saada linkin jakoon sosiaalisessa mediassa Twitterin ja Facebookin kautta suit sait. Blogiarkiston kerryttäminen kartuttaa omaa ulkoista muistia: kaikki nuo asiat olen saanut kirjattua koko maailman lukea!

Blogi palvelee kirjoittajansa moninaisia motivaatioita. Nopearytmisyytensä takia se sopii lyhytjännitteiselle ihmiselle. Ajan mittaan rakentuvan yhteisöllisyyden ja sisällön "pitkän hännän" muodostumisen ansiosta se sopii erityisen hyvin pitkäjänteiselle ihmiselle. Bloggaaminen sopii hyvin ulospäin suuntautuneelle ihmiselle. Introvertille blogi voi olla aivan erinomainen tapa ilmaista ajatuksiaan omilla ehdoillaan. Tyydyttävintä bloggaaminen on silloin, kun se palvelee omaa päätehtävää ja tarjoaa virikkeitä ja vuorovaikutusta.

Tämä Aikaleima-blogi lopettaa saavutettuaan neljän vuoden iän. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia sen kirjoittamiseen eri aikoina osallistuneita henkilöitä. Aikaleiman henki jatkuu Pinterestissä tunnelmatauluna.

Laitahan lukulistoille Ylen blogit Avoin Yle, Kehitys kehittyy, Yle Tiede ja Rele. Toivotan kaikille Ylen uusille ja vanhoille bloggaajille intoa ja inspiraatiota. Tapaamisiin verkossa jatkossakin!

Kirjoittaja on suunnittelupäällikkö Ylen internetissä, vuorotteluvapaalla kevään 2012 ajan.

Lainaus