Blogit - äänikirja

Polkupyörällä Himalajalla: kaksi kuukautta lähtöön

Matti Rämö — Tue, 20 May 2014 20:28:02 +0000

Hämärä ja kostea koivikko tuoksuu, ja varhaisen aamun rallattajat elämöivät maastossa. Siirtymä keväästä kesään on herkistävää aikaa. Talven horrostelut väistyvät vihdoin.

Andalusia-kirjan ilmestymisen jälkeen oletin optimistisesti, että voisin jotenkin yhdistää rentouttavan toimettoman "lomailun" kirjoituspuuhista ja sen perään sitten rykäistä uudelle luomiskierrokselle. Mutta maaliskuisten fillarimessujen euforia hiipui arkiseen synkistelyyn. Pyöräilyn terapeuttinen voima oli onneksi tukenani. Ja yhä uudestaan ylistän Helsingin Keskuspuiston olemassaoloa!

Aloittelin kuitenkin uuden Istanbul-eepoksen kirjoittamisen, mutta ehdin hädin tuskin Helsingistä Viron Soomaalle, kun Andalusia-kirjasta toipumisen puute ryydytti matkan ennenaikaisesti. Uutta luovan puuhastelun sijasta suuntasin keskittymisen äänikirjan lukemiseen. Yle Areenassa on jo kaksi ensimmäistä teosta kuunneltavissa, Rengasrikkoja Saharassa ja Polkupyörällä Intiassa, ja niiden seuraksi ilmestyy Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin. Projekti lähti liikkeelle sen verran improvisoidusti, että ilmestymisaikataulu on vielä täysin auki. Reipas alku vei Laosiin saakka, mutta nyt meno on hidastunut myös äänikirjan suhteen, mikä tosin johtuu muista kiireistä ja yllättäen tulleesta kesästäkin, joka kannustaa ulos ja satulaan.

Aikaa on vienyt mukavalla tavalla Pyöräilyviikko. Jyväskylässä kävelykadun tunnelma oli leppoisan innostavaa kyläjuhlameininkiä. Vaasassa viikko jatkui kirjastossa, jossa väkeä oli mukavasti, sali oli hieno ja kuvat pääsivät oikeuksiinsa isolla seinällä. Intouduin selostamaan niin, että paluujunalle tuli kiire. Kuva: valtavien matkakuvien testi-ihmettelyä ennen esitystä; hetken tallensi Terhi Piikkilä.

Junassa ehdin perehtyä tulevan kesän Intian-reissuun karttojen ja kevyen matkaoppaan johdattelemana, ja Ladakhin laakso korkealla Himalajalla alkoi saada mielessäni entistä konkreettisempia mielikuvia. Buddhalaisten rukousmyllyjen pyörittelyssä pitää olla varovainen, jos myllyt pyörivät jo vinhasti, etteivät kynnet lohkeile eivätkä sormet saa iskuja. Ohuen ilman UV-säteilyssä iho kärähtää yllättävän helposti suojavoiteista huolimatta. Oma pussilakana ja/tai makuupussi suojaavat lutikoiden puremilta. Sähköä on kylissä niukasti, jos ollenkaan. Jyrkillä vuoristoteillä ei yleensä ole kaiteita, ja teiden kunto vaihtelee ankarasti. Tavarat pitää suojata muovipusseilla pölyn vuoksi, sillä Ladakhin päälaakso on enemmikseen karua ja jopa aavikkomaista. Mutta silti sadevarusteet on hyvä olla mukana. Yöt ovat hyytävän kylmiä kesälläkin.

Rukousmyllyjä lukuun ottamatta asiat eivät sinänsä ole uusia, mutta elävä kerronta antaa niille uutta painoarvoa. Alan vähittelen hivuttaa mieltäni satulaan vuoristoteille, ja innostus auttaa hoitamaan pakollisia säätöjä. Rokotuksista olen jo hankkinut vesikauhun ja japanilaisen aivokuumeen tehosteet. Koleraan voi varautua lääkityksellä suun kautta, malarialääkkeiden resepti on jo olemassa. Silmälääkärillä olen käynyt kahdesti, tutkimukset tosin jatkuvat. Hammaslääkärille on tarkistusaika. Viisumin kuvat ja tarpeeksi pitkä matkavakuutus ovat jo hankittu. Seuraavaksi pitää täyttää viisumihakemus ja kiikuttaa se suurlähetystöön. Askel kerrallaan. Matka on pitkä, ja yllätyksiä voi tulla. Mutta reissu on jo alkanut.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Matti on äänessä Maailma kylässä -viikonloppuna Helsingin Rautatietorin Kirjateltassa sunnuntaina 25.5. klo 12, ja lauantaina sekä sunnuntaina voi tulla jututtamaan HePon ständille (C234) kansalaisjärjestötelttaan Kaisaniemeen.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: puoli viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 23 May 2013 22:20:56 +0000

Lähtö lähestyy, ja kotona kaaos kasvaa. Lattialle on kertynyt epämääräisten muovipussien parvia, joista pitäisi ponnahtaa esiin jalostunut lajitelma tarvikkeita arjen selviytymiseen kuuden viikon vaellukselle. Pakkaamisen sumea improvisaatio yllättää joka kerta, vaikka esineistön perusjoukko on jo kasassa vuoden takaiselta vaellukselta. Silti kaappien pöyhimiseen kuluu aikaa. Pakkaamista leimaa myös vääntö siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ja jokaisen matkan päätteeksi olen havainnut, että mukana on ollut jotain, jonka tärkein funktio on ollut mielenrauhan ylläpito, ei todellinen tarve. Ajatukseni on, että on parempi raahata mukana vähän ylimääräistä kuormaa kuin hukata reissussa aikaa uusien hankintojen etsimiseen. Aikatauluni ovat useimmiten suht tiukkoja, ja eteenpäin pitäisi päästä sujuvasti. Asetelma juontuu lomapäivien rajallisuudesta sekä siitä, että suunnitteluvaiheessa keksin aina kuitenkin yhden mielenkiintoisen mutkan lisää reittiin.

Matkavalmistelut ovat edenneet poimuilevasti. Turkish Airlines on varmistanut, että paluulennolla on tilaa pyörälleni. Valko-Venäjän viisumikin on järjestynyt, mikä vaati hieman oletettua enemmän ponnisteluja. Viisumia varten jouduin lunastamaan majoituksen koko matkan ajaksi. Tosin siirtymiä varten viisumiajan alussa ja lopussa on yksi ylimääräinen päivä. Majoitus on varattu Minskiin, vaikken siellä tulekaan pysymään koko varausaikaa, eli käytännössä tulen maksamaan siitä, että saan ”oikeuden” puskatelttailuun matkan varrella. Onneksi hotellien varausruuhkan vuoksi venäläinen matkatoimisto tarjosi myös halvempaa hostelliyöpymistä. Minskissä majapaikka sitten rekisteröi minut, eikä sen takia tarvitse erikseen ilmoittautua poliisille maahan saapuneeksi. Optimistina oletan, ettei maasta poistuessa tule ongelmia majapaikkakäsitteen venymisestä. Ylimääräisenä ongelmana saattaa olla se, ettei rajanylityspaikalla välttämättä pääsee rajan yli pyörällä. Ongelman voinee tarvittaessa ratkaista liftaamalla. Toivottavasti draaman kaarta ei kerry liikaa mahdollista tulevaa kirjaa varten.

Täyshuollettua pyörää olen ajanut sisään 800 kilometrin verran. Peräkkäisinä viikonloppuina polkaisin Porvooseen ja takaisin, jotta sain tuntumaa yli sadan kilometrin päiviin. 7-8 tuntia satulassa/päivä on hieman eri asia kuin arkisempi 3-4 tuntia, ja toinen kerta sujuikin selvästi ilmavammin, vaikka reitti oli pidempi ja kumpuilevampi. Siirtyminen talvivaatetuksesta kesäasuun on vaatinut myös testailua, sillä reissussa rähjääntyneitä vaatekappaleita on ehtinyt kertyä uusittavaksi tavanomaista enemmän, mm. housut ja kengät. 8 vuotta vanha ajotakkikin alkaa olla lähellä taipaleensa päätöstä, mutta uskaltaudun sillä vielä matkaan, koska kakkostakki lähtee tavanomaisesti mukaan, eli ajotakin hajoaminen ei olisi liian paha tappio. (Olisin jo aikaa sitten hankkinut uuden samanlaisen ajotakin, mutta mainio malli on poistunut markkinoilta, niin kuin usein hyvät tuotteet katoavat pakonomaisen uudistus- ja kehitysvimman pyörteissä).

Matkareitti on täsmentynyt. Baltian läpi on tarkoitus seurailla pikkuteitä, mutta kuitenkin suhteellisen suoraan kohti Vilnaa. Valko-Venäjän läpiajoon tuskin tulee paljoa improvisoituja osuuksia, Kiova–Odessa-välille löytynee joitakin rinnakkaispätkiä, ettei ihan koko matkaa tarvitse körötellä isoilla valtaväylillä. Ja siten Odessassa selviää, kuinka realistista on tai ei ole hankkia nopeasti lauttalippu Mustanmeren poikki Georgiaan.

Ajatus Kaukasuksen-mutkasta kiehtoo suunnattomasti, ja olen jo ehtinyt fantasioida myös erilaisia lyhyitä vuoristo-osuuksia, sillä Kaukasuksen vuoret ovat maantieteilijälle pieni pyhiinvaelluskohde, ei ihan niin ihmeellinen kuin esimerkiksi Islanti, mutta kuitenkin vahva tutkailualue, sillä Kaukasus on kuuluisa aivan ainutlaatuisista ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeistään, joiden rikas kirjo ahtautuu suppealle alueelle nopeasti muuttuvien erilaisten ympäristöjen jatkumoksi. Kaukasukselle pitäisikin mennä ajan kanssa. Alue on kuitenkin niin kiihkeän poliittisen turbulenssin kourissa, sitä se on ollut jo muutaman vuosituhannen, että liikkuminen maasta toiseen on lievästi sanoen vaikeaa. Ehdin jo pohtia vahvaa symbolista vaellusta Raamatun vedenpaisumuksesta tutun Araratvuoren seuduille Jerevanin lähelle Turkin ja Armenian rajaseudulle, mutta sitten Istanbulissa opiskeleva tyttäreni ehti huomauttaa, ettei Armenian ja Turkin välinen raja ole ollenkaan. auki. Maiden välejä hiertää vuosien 1915-1923 armenialaisten kansanmurha osmanien valtakunnassa. Nyky-Turkkikin haluaa järjestelmällisesti yhä kieltää tragedian, jonka suuruusluokka on lähellä natsisaksan juutalaismurhia. Kaukasus on poikkeuksellisen vaikeaa seutua monessa suhteessa.

Mutta ellei haaveeni Georgia-lautasta toteudu, niin myös reitillä Mustanmeren länsirannalla riittää mielenkiintoisia seutuja. Niin tai näin matkakuume on jo ponnahtanut aika akuutteihin arvoihin. Ennen lähtöä on vielä tiedossa vierailu 25.5. lauantain Aamu-tv:ssä noin klo 9.40, minkä jälkeen karavaanini suuntaa Kaisaniemeen. Siellä päivystän Maailma kylässä -järjestöteltassa Helsingin Polkupyöräilijöiden (HePo) ständillä, jonka osoite on isossa teltassa B178. Ajatus on tuoda myös matkapyörä näytille. Rautatientorin Amazon-lavalla olen äänessä klo 15.40. Sunnuntaina vähintäänkin käväisen järjestöteltassa, ehkä olen siellä koko päivän. Tämä riippuu pakkaamisen vaiheesta. Lähtö on maanantaiaamuna Tallinnan-lautalla.

25.5. Tunnelmia HePon ständiltä ja Aamu-tv-vierailu (alkaa kohdasta 37.18, nähtävissä 24.6. saakka)

Istanbul-polkaisua voi seurata Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta: hakemisto on sivulla 830, sivulla 835 on lyhyt tausta matkalle sekä ttv-grafiikalla askarreltu kartta, sivulle 836 kertyy 2-3 tekstiviestiä viikossa tien päältä. Tämä blogisivu päivittynee epäsäännöllisen säännöllisesti 3-6 kertaa 6 viikon matkan aikana.

9.6. alkaa Yle Puheessa Polkupyörällä Intiassa: lehmiä, jumalia ja maantiepölyä –äänikirjan luenta. Puolen tunnin jaksoihin niputetut kymmenminuuttiset kuullaan sunnuntaiaamuisin klo 8.05. Jaksojen jälkeen ne ilmestyvät Yle Areenaan, jossa on jo kuunneltavissa ja ladattavissa ensimmäinen matkakirjani Rengasrikkoja Saharassa. Teksti-TV-sivuilla 837-839 on lisäinfoa, mm. vuoden 2008 Intia-polkaisun yhteenveto ja kartta sekä kootusti matkan tekstiviestit tien päältä. Yle Areenasta löytyy myös Yle Puheen 14.5.-pyöräilyilta, jossa Marko Miettinen jututtaa allekirjoittanutta sekä luontotoimittaja Mikko Peltsi Peltolaa.

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki

Matti Rämö — Thu, 20 Sep 2012 22:10:43 +0000

Paluu Suomeen kesän 2012 matkalta Andalusian ja Marokon lämmöstä oli keskimääräistä vaikeampi. Tiedostin aivan liian hyvin, että optimi-ilmasto keholleni ja mielelleni on jossain kohtuullisen kaukana Pasilasta. Mutta sopeuduin takaisin pohjoisen leveyspiireille fyysisesti reilussa viikossa ja kolmessa henkisesti. Paluun teki vaikeammaksi parhaan ystävän huonot uutiset. Niidenkin kanssa täytyy vain tulla toimeen. Polkeminen edestakaisin Helsingin Keskuspuistossa on auttanut.

Seuraava ponnistus oli palata Islannin kesään 2011. Viidennen matkakirjan työstäminen oli jäänyt keväällä aivan lähtökuoppiin, sillä kahden ensimmäisen kirjan lukeminen äänikirjaksi vei suurimman osan maalis-toukokuun luovista energioista. Äänikirjan lukeminen on mielenkiintoista ja antoisaa, mutta aikaa se vie. Yhden 10 minuutin jaksoon vierähti 1-2 tuntia keskittynyttä työtä. Rengasrikkoja Saharasta tuli kesällä Yle Puheen taajuuksilla, nyt sen voi ladata Yle Areenasta 21:ssä puolen tunnin osassa osoitteesta areena.yle.fi/radio/1535473. Polkupyörällä Intiassa on myös valmiina äänikirjana, mutta sen julkaisuajankohta Yle Areenassa ja mahdollisesti radiokanavilla on vielä avoin.

Mutta siis paluu Islantiin. Suomen elokuun alun kelit olivat vielä vähän liian lämpimiä Islantiin samaistumiseen, mutta se, että olin juuri ollut tien päällä, auttoi pääsemään takaisin matkan tekemisen tunnelmiin. Ja elokuun lopussa sääkin alkoi muistuttaa Islannin kesää, ja syys-lokakuussa ollaan jo oikeissa lämpötiloissa. Tai no, tuuli on puuttuva rengas, sillä edes 10 m/s ei vielä oikein riitä autenttisen Islanti-kokemuksen simulointiin.

Uskottavan kuvauksen laatiminen vaatii onnistunutta tunnetilan palauttamista, se voi onnistua ilman yli 15 metriä sekunnissa puhaltavaa arkista puhuriakin. Sopiva musiikillinen psyykkaminen auttaa kummasti. Kun olen onnistunut pääsemään mielessä Islannin tunnetilojen taajuuksille tietyn musiikin avulla, sitten jo pelkkä saman musiikin kuuntelu sinkauttaa mielen oikeaan suuntaan. Jokaisella kirjallani on ollut oma tietty kirjoitusmusiikkinsa tökkimässä hereille Pavlovin koiraa. Tällä kertaa kuuntelen saksalaista elektronisen musiikin pioneeria Klaus Schulzea, ja nimenomaan reilun tunnin sävellystä The Theme: The Rhodes elegy.

Ja reilut 200 kilometriä viikossa satulassa pitävät lihaksistossa yllä matkantekemisen tunnetta. Jokainen syy ja tekosyykin on hyvä, jotta nousen polkimille tahkoamaan extrakilometrejä. Muun muassa Helsigin kriittiset pyöräretket tasaveroisemmman liikennesuunnittelun puolesta: kuvan Hakamäentieltä näppäsi pyöräseura Käpylän Dynamon aktiivi Tommi Ekstrand.

Oikean tunnetilan löytämisen alkuhankaluuden lisäksi Islanti-kirjan kirjoittamista on hidastanut saaren omaperäinen ja vahva luonto, joka vaatii tekstiltä tarkkuutta. Vaikka maantieteen opintoihini yliopistossa kuului tuhti pakollinen paketti fyysistä maantiedettä ja vaikka olen asunut vulkaanisesti aktiivisten seutujen läheisyydessä Sisiliassa ja Napolissa, niin silti Islannin tuliperäisten ilmiöiden kuvaaminen tiiviisti, selkokielellä ja vielä elävästikin on kohtuullisen vaikea rasti, joka vie aikaa. Lisäksi bonustehtävänä on ilmiöiden mittasuhteiden sisäistäminen. Kuinka paljon onkaan kuutiokilometrillinen pyroklastista maa-ainesta, tuhkaa ja taivaalta satanutta pikkukiveä ja vähän isompaakin? Myönnän, että kesken ankarien faktasurffailujen olen kokenut ahaa-elämyksen, miksi esimerkiksi tulivuori Heklan kutsumanimi oli keskiajalla Helvetinportti.

Mutta Islanti-kirjaprojekti etenee, vähän hitaasti kuin vastatuuleen puskien, mutta etenee. Kirjan on tarkoitus ilmestyä jälleen maaliskuun Fillarimessuille. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin ja karttojen ja kuvaliitteen ja piirrosten pitää olla valmiina painoon helmikuun alussa, mikä taas tarkoittaa, että tekstin pitäisi olla kustannustoimittajan pöydällä tammikuun alussa. Aikaa on, mutta leipätyön ohessa kirjoittaminen on sitä vastatuuleen puskemista. Syys-lokakuun vaihteessa pitää saada kirjan kansi valmiiksi ja myös teoksen nimen pitää olla hinkattu lopulliseen muotoon. Kannen piirroskuvasta on jo hahmotelma, ja kirjan nimi on lähellä lopullista muotoaan: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.

Lainaus

Äänikirjan luenta ryytyy Intian pölyyn

Matti Rämö — Sat, 19 May 2012 19:49:34 +0000

Linnut mekastelevat puistikoissa ja metsiköissä, ja koivu tuoksuu kevätsateen jäljiltä. Lumesta ja sepelistä puhdistuneita väyliä on mukava polkea ihan vaan kiertelemisen ilosta, uuden vuodenajan innostamana. Entäs jos kääntyisinkin tuonne tai tuonne. Jo vuosia sitten kadotin sen rationaalisen ajatusmaailman, jonka mukaan paras reitti on lyhyin reitti, mutta kesän kynnyksellä tämä korostuu, ja reitti-improvisointi puhkeaa kukoistukseen.

Alla on uuteen retkikauteen kunnostettu vanha uskollinen, jonka kanssa olen kolunnut kaikki pitkät matkani Intian-reissua lukuun ottamatta. Peruskunnon kohotusjakso on meneillään. Vaikka talvella kilometrejä kertyy säännöllisesti koko ajan, niin huhti-toukokuun vaihteessa alkaa uusi vaihe, ja satulassa vietetty aika lisääntyy kuin luonnostaan.

Matkakirjasesonkini on edennyt siihen vaiheeseenan, että nyt pitäisi vihdoin päästä myös Polkupyörällä Islannissa -eepoksen tekemiseen kiinni. Kevät on nimittäin vierähtänyt äänikirjojen kanssa. Äänikirjan lukeminen on mukaansa tempaavaa ja tunteisiin vetoavaa puuhaa mutta hidasta ja tarkkuutta vaativaa, sillä lopputuloksesta pitää siivota pois iso määrä puhinaa ja huokailua, maiskutuksia ja tietokoneen näppäinten naksahduksia ja muuta äänen epäpuhtautta. Ruokailu ja juominenkin pitää ajoittaa oikein, että ääni kulkee sujuvasti. Ja kerronnan kokonaisuuksien vuoksi myös luennan rytmiin joutuu puuttumaan jälkikäteen, kun teksti pitää sovittaa kymmenminuuttisiksi. Yhdestä jaksosta voi leikata hämmästyttävän runsaasti 0,1 – 0,3 sekunnin pätkiä pois ilman että luenta kärsii. Ja jos oikein tiukkaa tekee, niin joskus pitää poistaa kokonaisia ”turhia” sanoja, jotta saa tiivistämisen kohdalleen. Kaiken kaikkiaan yhden kymmenminuuttisen lukemiseen, leikkaamiseen, epäselvästi lausuttujen sanojen jälkipaikkaamiseen ja muuhun säätämiseen menee noin tunti, silloin kun vire on hyvä ja tekstin pituus osuu kohdalleen. Mutta jos joutuu ensimmäisen leikkauskierroksen jälkeen ihmettelemään, että mistä ne loput ylimääräiset 10 sekuntia oikein saadaan pois, operaatioon voi vierähtää toinenkin tunti.

Rengasrikkoja Saharassa -äänikirjan julkaisu on Yle Areenan teknisten alkuvaikeuksien jälkeen edennyt mukavasti kohti loppusuoraa. Kymmenminuuttisia on kaikkiaan 63, ja ne on niputettu kolmen osan jaksoiksi. Ne voi myös ladata (ja jos haluaa, niin voi käydä SOS-lapsikylän linkin kautta vaikka jonkun roposen jättämään heidän toimintansa tueksi). Yle Puheessa Rengasrikkoja alkaa 4.6. Radiossa luenta kuullaan kymmenen minuutin peruspituudessa. Kesäkuusta elokuulle kirja etenee uusin osin maanantaista perjantaihin Puheen Aamussa klo 7.20, uusinta on Puheen Päivässä klo 12.05.

Äänikirjaprojektin vuoksi olen viettänyt vapaa-aikaani Ylen Elävän arkiston piskuisessa ja vähän improvisoidussa studiokopissa. Laatumikrofoni saatiin hieman epäortodoksisesti viritettyä paikoilleen Ylen historiikkipinon tukeman varren päähän. Myös luenta-asennon ja muiden asetusten hienosäätö oli sen verran tarkkaa puuhaa, että päätin sitten jatkaa ensimmäisen kirjan jälkeen saman tien myös Polkupyörällä Intiassa -kirjan luennalla, kun lukupaikka oli kerran saatu kuntoon.

Innostus olikin korkealla ensimmäisen reissun lukemisen jälkeen. Mutta kahden peräkkäisen ja intensiivisen äänikirjan teko osoittautui hieman isommaksi haasteeksi, kuin oletin. Eikä mentaalienergian ylläpitoa auttaneet huonot uutiset jalkapallorintamalta, eivätkä hieman yllättäen alkaneet yt-neuvottelutkaan. Jonnekin sinne pölyisille ja pimeille Intian keskusylängön maanteille voimat alkoivat ehtyä ennen aikojaan. Näin kävi oikeassakin elämässä vuoden 2008 Intian-matkalla: omien voimien yliarviointi urakkaan nähden teki loppumatkasta ärräpäistä puskemista polkaisu kerrallaan. Studiossa pystyin samaistumaan aivan liian hyvin tekstin tunnelmiin. Univelka ja psykofyysinen väsymys raastavat tekemisen iloa, ja vastaantulevat ajavat surutta pitkät valot päällä. Hiekkapöly narskuu hampaissa ja lehmänlanta tuoksuu. Jostain lehahtaa yliajetun koiranraadon löyhkä. Onhan Hanuman-apinajumala tukenani, onhan? Onneksi äänikirjan ihan viimeiset kymmenminuuttiset kulkevat sitten taas helpommin. Eepos julkaistaneen kuitenkin vasta ensi vuonna uuden, todennäköisen Intia-projektin yhteydessä. Kaikessa hämmentävyydessään Intia jaksaa nimittäin kiehtoa, vaikka vuosituhannen vaihteessa ehdinkin päätyä ajatukseen, että niemimaalla on varmaankin tullut reissattua jo yhden elämän kiintiöt täyteen. Katse suuntautuu ainakin vielä kerran Intian horisonttiin.

--------------------------

Helsingissä vietetään monikulttuurisuuden rikkautta 26.-27.5. Maailma kylässä –festivaalilla. Asetun lähes koko viikonlopuksi Rautatientorin kirjallisuusteltassa Minervan tiskille sekä myös puhujalavalle sunnuntaina klo 17.20. Haastattelun aiheena on Polkupyörällä Jäämerelle -kirja.

Ps. Kävin Tampereella ja Pirkkalassa puhumassa pyöräilijöille ja kirjastoihmisille, ja kiitettävä innostus ryyditti matkaa ja antoi lisävoimia kirjoittamisen ylämäkiosuuksille. 18.5. Aamulehdessä oli lisäksi Simopekka Virkkulan hieno haastattelujuttu vierailusta.

Lainaus

Poljinrikko Helsingissä, Rengasrikkoja Saharassa

Matti Rämö — Sat, 21 Apr 2012 06:29:36 +0000

Vanhoilta latupohjilta löytyy vielä lunta Kehä kolmosen eteläpuolella, niiden koluaminen kuuluu kevätrutiineihini. Lumessa polkeminen on erityisen nautinnollista silloin, kun sitä saa tehdä vapaaehtoisesti, ihan vaan kevätrituaalina. Puolikovassa, ohuessa lumimassassa möyryäminen on myös mukavaa pikkuharjoittelua poikkeavia ja tarkkuutta vaativia olosuhteita varten. Muut arjen huolet kyllä kaikkoavat siinä puuhassa. Ei ole aikaa ajatella työviikon stressaavia kummallisuuksia.

Tämän kevään viimeisten lumien sesonki tosin keskeytyi hieman ikävästi, kun ykköspyörä piti kuljettaa ennenaikaiseen perusremonttiin, ja vähän nolosta syystä. Poljinasiat ovat yhä riesanani, kun hieman poikkeava polvien asento ja runnova ajotyylini kuormittavat pedaaleja. Päätin vaihtaa jo ennakkoon ajoittain äänekkäästi oireilleen polkimen, jonka olin asentanut tihkusateessa joulukuisena yönä Keskuspuistossa. Tuolloin repussa olivat olleet mukana tavalliset peruspolkimet, ei laadukkaampia maastopyöräpolkimia, sekä polkimen ulosvedin (sain juuri kuulla luottomekaanikoltani, että termi ulosvedin, jota käytän myös Jäämeri-kirjan varusteluettelossa, ei varsinaisesti lisää rispektiä alan ammattilaisten parissa. Kävi myös ilmi, että olen oppinut tämän hienon käännöskukkasen muutaman vuoden takaisesta Bilteman katalogista. Globalisaatiota!). Mutta siis joulukuisena yönä Helsingin Keskuspuiston poluilla ei mukana ollut vaseliinia. Ja lopputulos oli se, että kolmen kuukauden viiveellä polkimen teräskierteet olivat hapettuneet alumiinikampeen niin rajusti, etten saanut poljinta irti polkimen ulosvetimellä, mutterin nurkat tosin pyöristyivät. (Poljinavainta ei mukana ollut).

Manailin ja aloitin seuraavana päivänä parin liikkeen kierroksen Käpylän pyöräpajoissa. Mutta kummassakaan ei ollut sellaista työkalua, että polkimen olisi saanut pois odottaessa ja ilman porausoperaatiota. Seuraavaa siirtoa miettiessäni lähdin vuoden ensimmäiseen Kriittisen pyöräilyn mielenosoitukseen Helsingin keskustaa kiertämään. Kilometri ennen paluuta Kamppiin oireillut poljin rusahti poikki, ja tällä kertaa niin, ettei jäljelle jäänyt edes kunnon tappia, vain kahden ja puolen sentin tynkä. Tunnin kitkuttamisella sinnittelin 12 kilometrin matkan kotiin Kehä ykkösen pohjoispuolelle. En edes kaatunut, vaikka polkaisin tyngällä tyhjää kymmenkunta kertaa. Luottomekaanikko sai muuten mutterinkulmista pyöristyneen polkimen irti Metrinch-työkalulla.

No, kakkospyöräkin kulkee suhteellisen hyvin, vaikken sillä uskallakaan lähteä yli sadan kilometrin reissulle. Ohuita kesärenkaita en enää ryhtynyt vaihtamaan nastallisiin.

Tästä huolimatta yhtenä yönä piti käydä latupohjalla kokeilemassa onnea, kun päivän stressiannos oli ollut poikkeuksellisen kova. Pyöräilyterapia tekee ihmeitä, sysisynkät ajatukset väistyivät kolmen tunnin rehkimisen jälkeen (tunti lumella).

Ajankohtainen projekti on ollut Rengasrikkoja Saharassa -eepoksen lukeminen äänikirjaksi Yle Areenaan. Olen päässyt studiokopissa eläytymään vuoden 2007 reissuun, ja monenlaiset tunteet ovat nousseet pintaan. Teksti toimii edelleen, vaikka huomaan, että olen pari askelta ottanut eteenpäin kirjoittamisen prosessissa. Asiaan vaikuttaa toki sekin, että ensimmäisessä kirjassani on yksien kansien väliin sullottu neljän kuukauden matka. Rengasrikkoja-tekstin rytmi itse asiassa soveltuu äänikirjaksi oikein hyvin, ehkä jopa paremmin kuin myöhempien kirjojen, joiden lähestymistarkkuus taas pääsee oikeuksiinsa luettuna. Yle Areenassa Rengasrikkoja Saharassa alkoi ilmestyä 25. huhtikuuta, ja kesäkuun alkupäivinä sitten myös Yle Puheen taajuuksilla. Kymmenminuuttisia jaksoja on kaikkiaan 63, jotka julkaistaan Areenassa kolmen jakson kokonaisuuksina, eli Areenaan äänikirja tulee 21 osassa. Osat julkaistaan peräkkäisinä päivinä, ne voi myös ladata mp3-tiedostoina. Huom. Yle Areenassa on ollut teknisiä ongelmia uuden version kanssa, ja latausmahdollisuus on työn alla, myös jatko-osien julkaisu viivästyy, mutta matkan alku on jo kuunneltavissa. Yle Puheen julkaisun tarkemmat yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossani.

Ps. Helsingissä kevään merkkinä on myös yritteliäs Rengasmies, joka lupaa rientää rengasrikkoisen turvaksi Kehä ykkösen sisäpuolella. Jounin palvelupuhelin on 040 966 8065. Lisää osoitteesta: rengasmies.com.

Lainaus