Blogit - ilmasto

Varaplaneettaa ei ole

Satu Hassi, EU-parlamentaarikko — Sun, 07 Apr 2013 16:55:17 +0000

Asioissa, joiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, emme yleensä hyväksy kovin suuria riskejä, eikä isojen riskien ottamista pidetä järkevänä.

Tuskin astuisimme lentokoneeseen, jos sen putoamistodennäköisyys olisi yli 50%, tuskin vaikka se olisi 0,1%. Sellainen kone tuskin saisi edes lentolupaa, ainakaan EU-maissa. Vuonna 2011 Suomen maanteillä ajettiin 54 460 miljoonaa autokilometriä ja ihmisiä kuoli 292, siis yksi noin 187 miljoonaa ajokilometriä kohden. Jos keskimääräinen automatka oli 5 ja 10 kilometrin väliltä, todennäköisyys kuolla ajomatkalla oli vähemmän kuin prosentin kymmenestuhannesosa.

Pidämme myös täysjärkisenä ottaa palovakuutuksia, vaikka tulipalon todennäköisyys on pieni, ja vaikka tiedämme, että vakuutusyhtiö kerää vakuutusmaksuilla enemmän rahaa kuin maksaa vahingoista korvauksia.

Yli 90%:n todennäköisyys ei näytä riittävän

Suhtautumisemme ilmastonmuutokseen on toisenlainen. Se, että tutkijat sanovat ihmisen toiminnan muuttavan yli 90 %:n todennäköisyydellä maapallon ilmastoa, ei ole tähän mennessä riittänyt perusteeksi ryhtyä rivakoihin ilmastotoimiin.

Puheissa suurin osa maailman hallituksista ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, mutta käytännön tekojen tasolla tilanne on toinen. Sopimusta, joka rajoittaisi maailman kaikkien maiden päästöjä, ei ole, vaikka YK:n jäsenmaiden nimeämistä tutkijoista koostuva asiantuntijapaneeli IPCC on jo noin 20 vuoden ajan varoittanut ilmastonmuutoksesta.

Joulukuussa 2011 tehtiin kyllä periaatepäätös siitä, että vuoteen 2015 mennessä neuvotellaan seuraava kansainvälinen ilmastosopimus, johon tulee päästörajat kaikille maille. Mutta näiden päästörajojen on määrä astua voimaan vasta vuonna 2020, vaikka IPCC sanoo vuonna 2007 julkaistussa raportissaan, että globaalit päästöt pitäisi pystyä kääntämään laskuun suunnilleen vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksen alle kahden asteen.

Teoillaan hallitukset eivät siis osoita pitävänsä ilmastonmuutosta vakavana uhkana, joka vaatisi ripeitä toimia.

Koska itse puhun paljon siitä, että ilmastotoimia tulisi kiirehtiä, kohtaan erittäin usein ajattelua, joka pitää ilmastonsuojelua perusteltuna vain jos ilmastonmuutoksesta on sataprosenttisen varma tieto. Mieluiten vielä pitäisi osata ennustaa täsmällisen tarkasti, paljonko missäkin lämpenee minäkin vuonna, ja millaiset missäkin ovat muut seuraukset, kuten merenpinnan nousu, helleaallot, tulvat, katovuodet, malarian leviäminen ynnä muut.

Palovakuutukseen sovellettuna vastaava asenne tarkoittaisi, että vakuutus olisi järkevää ottaa vain jos tietää etukäteen varmasti, että tulipalo syttyy, mieluiten vielä missä kohtaa taloa ja milloin.

Näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä mitä siitä seuraa

Ihmiskunta on jo muuttanut planeettamme ilmakehän koostumusta melko dramaattisesti. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi viime vuonna yli 390 ppm:n (parts per million, miljoonasosa).

Ainakin viime 450 000 vuoden aikana normaali jääkausien välisten interglasiaalien taso on ollut noin 280 ppm, joka pitoisuus oli myös ennen teollistumisen alkua.

Eräs tapaamani tutkija kuvasi tilannetta siten, että näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä kunnolla mitä siitä seuraa. On nimittäin tiedetty jo yli 1800-luvun lopulta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, eli se pidättelee lämpöä maapallolla. Tiedämme myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana planeetta on lämmennyt rivakasti. The Guardianin animaatio kuvaa ilmaston lämpenemistä 1880-luvulta vuoteen 2012.

Tiedämme maapallon geologisesta historiasta, että kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin pitoisuus ilmakehässä on korreloinut planeetan lämpötilojen kanssa. Jos toimisimme järkiperäisesti, jo tämä tieto yhdistettynä tietoon, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, riittäisi perustelemaan rivakat ilmastotoimet.

Muutaman asteen muutos planeetan keskilämpötilassa tarkoittaa isoja asioita. Jos menemme aikaan, jolloin maapallo oli 4-5 astetta kylmempi, olemme jääkaudessa, jolloin nykyisen Suomen yllä oli noin kahden kilometrin paksuinen jää. Vastaavasti, jos planeetta lämpenee 4-5 astetta, se on kovin erilainen kuin nykyisin tuntemamme maapallo, ja erilainen kuin se planeetta, jolla ovat kehittyneet maanviljelys, kaupungit ja teolliset yhteiskunnat.

Myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen energiajärjestö ovat huolestuneita

Ilmastonmuutoksesta eivät enää varoita vain tutkijat ja ympäristönsuojelijat, "gang of usual suspects". Mukaan on tullut muun muassa Maailmanpankki, joka varoittaa että tällä menolla maapallo voi lämmetä jo tällä vuosisadalla neljä astetta, Kansainvälinen energiajärjestö IEA, joka toissa vuonna varoitti, että nykymenolla ihmiskunta on vuoteen 2017 mennessä lukinnut itsensä päästötulevaisuuteen, joka johtaa yli kahden asteen lämpenemiseen. Viime syksynä IEA sanoi, että kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilivaroista pitäisi jättää maahan.

YK:n ympäristöjärjestö UNEP on sanonut saman vähän toisin sanoin. Jotta lämpeneminen pysyisi alle kahdessa asteessa, globaalit päästöt vuonna 2020 saisivat olla korkeintaan 44 gigatonnia hiilidipoksidiekvivalenttia. Nykymenolla olemme menossa 58 gigatonniin. Vaikka maailman maat toteuttaisivat vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa antamansa lupaukset, päästöt vuonna 2020 olisivat 49 ja 57 gigatonnin väliltä.

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat paitsi päättäjien omat näkemykset, myös lobbaus. Sellaisia tahoja, jotka lobbaisivat kunnianhimoisemman ilmastonsuojelun puolesta, ei ole paljon. Sen sijaan riittää niitä, joiden mielestä ilmastonsuojelu on liian kallista, liian varhaista tai muusta syystä perusteetonta.

Nicholas Stern, Maailmanpankin entinen pääekonomisti, on yksi niistä harvoista taloustieteilijöistä, jotka muistuttavat siitä, että ilmastonsuojelu tulee paljon halvemmaksi kuin ilmastonmuutoksen seuraukset.

Varaplaneettaa ei ole

Aina silloin tällöin kohtaa myös ajattelua, jonka mukaan planeetta Maa on jo mennyttä kalua, pitäisi ruveta valmistelemaan muuttoa muualle. Tällaisia on jutellut muun muassa Stephen Hawkin. Varaplaneettaa vain ei ole niin helppo löytää.

Tämän vuoden maaliskuussa löytyi planeetta, joka mahdollisesti voisi olla elinkelpoinen ja joka on "vain" seitsemän valovuoden päässä Maasta.

Raketti, joka ammutaan ulos Maan painovoimakentästä, pitää saada kiihtymään 11 km/s nopeuteen. Tuolla nopeudella seitsemän valovuoden matkaan kuluisi noin 190 000 vuotta, suunnilleen sama aika, jonka Homo Sapiens-laji on ollut olemassa.

USA:n avaruussukkulaohjelman sukkuloiden hinta on NASAn mukaan noin 1,7 miljardia dollaria ja yhden laukaisun hinta reilut 400 miljoonaa, yhteensä reilu 2 miljardia. Jos yhteen rakettiin mahtuu kymmenkunta ihmistä, koko ihmiskunnan lähettämiseen avaruusmatkalle tarvittaisiin runsaat 700 miljoonaa rakettia, ja se maksaisi reilut 1400 miljoonaa miljardia dollaria. Vuonna 2011 koko maailman bruttokansantuote oli noin 80 000 miljardia dollaria, eli rakettien hinnan kokoamiseen tarvittaisiin koko maailman kansantuote noin 17 500 vuodelta, melkein kaksi kertaa niin pitkältä ajalta kuin maanviljelystä on ollut olemassa.

Tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että tähänastisilla avaruuslennoilla matkustajien ruokaa, vettä ja happea on varattu korkeintaan muutamiksi kuukausiksi, ei suinkaan tuhansiksi vuosiksi, ei myöskään energian tarvetta avaruusmatkan aikana.

Monet tahot ovat laskeneet paljonko maksaisi, jos EU tai koko ihmiskunta siirtyisivät kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Näiden laskelmien mukaan hinta olisi joitakin BKT-prosentteja vuosikymmentä kohti.

Vaikka planeetta Maan pitäminen ihmisyhteiskunnille elinkelpoisena maksaakin, hinta on kuitenkin sangen kohtuullinen verrattuna siihen, mitä maksaisi ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään, tai muutto toiselle taivaankappaleelle.

Lainaus

Päästöhuutokaupasta varoja kehitysmaiden ilmastotoimiin – ei niin yksinkertaista

Niklas Kaskeala, Kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa — Fri, 15 Mar 2013 06:53:50 +0000

Olen ilokseni huomannut, että vuodenvaihteessa alkanut EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on saanut kiitettävästi huomiota Suomessa. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mihin Suomi aikoo käyttää huutokaupasta saatavia tuloja.

Päästökauppajärjestelmän tavoitteena on EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vuoden alussa alkoi järjestelmän kolmas vaihe. Kahden ensimmäisen vaiheen aikana päästöoikeudet jaettiin energiatuotanto- ja teollisuuslaitoksille pääosin ilmaiseksi, mutta nyt kolmannen päästökauppakauden eli vuosien 2013-2020 aikana yli puolet jaettavista päästöoikeuksista myydään huutokaupalla.

Päästöhuutokaupasta on siis odotettavissa tuloja, mutta kuinka paljon? Varovaisten arvioiden mukaan valtion kassaan olisi kilahtamassa tänä vuonna noin 75 miljoonaa euroa.

Mihin tämä noin 75 miljoonaa euroa tulisi sitten käyttää? Suurin syy ilmastonmuutokseen ovat rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonepäästöt. Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät kuitenkin eniten kehitysmaiden köyhät. Suomi onkin muiden rikkaiden maiden tapaan sitoutunut YK:n ilmastosopimuksissa tukemaan kehitysmaiden ilmastotoimia.

Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa sitoudutaan ohjaamaan päästöoikeuksien huutokauppatuloja kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin hallituskauden puolivälistä lähtien.

Tämähän kuulostaa hyvältä. Päästöjen vähentämiseksi luodusta mekanismista saatavia tuloja käytetään kehitysmaiden ilmastotoimien tukemiseen. Mikä sen parempaa? Samalla kun päästöt vähenevät Euroopassa, voidaan huutokaupasta saatuja tuloja käyttää tukemaan niitä maita, jotka kärsivät kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta.

Ratkaisu ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen tai ongelmaton.

Ensinnäkin EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, sillä se on riippuvainen päästöoikeuksien ailahtelevasta markkinahinnasta. Liiallinen turvautuminen päästökauppatuloihin heikentäisi Suomen ilmastotuen ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Toinen ongelma on päästöhuutokauppatulojen riittämättömyys. Suomen ilmastorahoitusvelvoitteiden kasvaessa on selvää, etteivät pelkät päästöhuutokauppatulot riitä kovin pitkälle. Varsinkin kun samasta potista on tarkoitus paikata myös Suomen kehitysyhteistyörahoituksen vajetta. Pienestä potista ei yksinään riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen.

Kolmas epävarmuustekijä on luonteeltaan poliittinen. Hallitusohjelman sitoumus tulojen ohjaamisesta kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin on loppujen lopuksi vain poliittinen lupaus. Maaliskuun 21. päivänä käytävissä hallituksen kehysriihineuvotteluissa on vaarana, että hallitusohjelman kirjaus revitään auki. Tiukassa taloustilanteessa rahoille riittää varmasti ottajia. Suomessa on pitkät perinteet leikata maailman köyhiltä silloin kun oma talous köhii.

Päästöhuutokauppatulot eivät ole siis mikään patenttiratkaisu ilmastorahoitukseen. Lyhyellä tähtäimellä pitää toki varmistaa, että hallitus ohjaa päästöoikeuksien huutokaupasta saadut tulot ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön.

Samalla pitää kuitenkin tunnustaa, että EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, eikä siten yksinään riittävä tai luotettava rahoituslähde Suomen kehitysrahoitusvajeen ja kasvavien ilmastositoumusten rahoittamiseksi.

Rahoitussitoumusten kattamiseksi onkin edistettävä muiden rahoitusmekanismien ripeää käyttöönottoa. Hyviä keinoja olisivat esimerkiksi maailmanlaajuinen hiilidioksidivero, fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen sekä lentoliikenteen ja merenkulun polttoainemaksut.

Lainaus

Maailman hankalin paikka ennustaa säätä?

Harri Alanne — Tue, 12 Jun 2012 10:37:41 +0000

Viidentoista asteen pakkanen ja viima – Huippuvuorilla sijaitsevan Isfjorden-vuonon rannalla on maaliskuun alussa hyytävän kylmä. Tästä huolimatta Isfjorden on jäätön.

Vuonot vaikuttavat monin tavoin Huippuvuorten säähän ja ilmastoon. Yksi seuraus tästä on se, että Huippuvuorilla sääennusteista ei ole juurikaan hyötyä. Tämän koin kouriintuntuvasti myös itse maaliskuun alussa: kun yritin ottaa selvää millainen sää on seuraavaksi päiväksi varatulla moottorikelkkaretkellä, siitä ei saanut minkäänlaista tolkkua – ennusteet muuttuivat niin tiuhaan.

Huippuvuorilla sään ennustaminen on kenties hankalampaa kuin missään muualla. Longyearbyenissä tapasin tutkija Tiina Kilpeläisen, joka kertoi miksi sää- ja ilmastomallit toimivat Huippuvuorilla huonosti.

Rajakerroksen muuttuvat tekijät

Tiina on viettänyt Huippuvuorilla useita vuosia ja tutkinut vuonojen ympäristön rajakerrosta eli ilmakehän alinta kilometriä. Huippuvuorilla rajakerroksessa on poikkeuksellisen paljon muuttuvia tekijöitä. Jääolosuhteet vaihtelevat hyvin paljon – osan vuodesta vuonoissa on jääpeite, joka saattaa olla rikkonainen. Tämän seurauksena lämpötilaerot voivat olla melkoisia, sillä avovesi on hieman miinuksella (Huippuvuorilla meriveden jäätymispiste on noin miinus kaksi astetta), mutta jäälauttojen pinnalla lämpötila voi olla miinus kaksikymmentä astetta.

Kun tähän lisätään muu meren ja maan vuorovaikutus sekä ympäröivät vuoret, jäätiköt ja laaksot, ei mikään ihme, että sää- ja ilmastomallien laskelmat eivät pidä kutiaan.

- Huippuvuorilla mallien parantaminen edellyttää todella paljon lisää tutkimusta ja mittauksia, Tiina kertoo.

Vuonot ja merivirrat

Huippuvuorten yliopistossa työskentelevä merentutkija Frank Nilsen puolestaan kertoi meren, merivirtojen ja vuonojen sekä Huippuvuorten sään ja ilmaston yhteyksistä laajemmin. Golf-virran rippeet yltävät Huippuvuorille saakka. Isfjorden, muiden vuonojen muassa, toimii eräänlaisena lämpöpumppuna, joka ottaa osan veden lämmöstä talteen ja luovuttaa sitä ympäristöön. Tämän ansiosta esimerkiksi Huippuvuorten suurimmalla saarella Spitsbergenillä on noin kymmenen astetta lämpimämpää kuin vastaavilla leveysasteilla muualla.

Arktisen alueen kannalta vuonojen olemassaolo on hyvä asia. Jos lämpöä ei vapautuisi Huippuvuorille, ja samalla vesi viilenisi, lämmin vesi jatkaisi matkaansa Huippuvuorten ohi arktiselle alueelle. Tämä tarkoittaisi, että jää hupenisi arktisella alueella entistäkin nopeammin.

Kirjoittaja vieraili Huippuvuorilla helmi-maaliskuun vaihteessa. Lisää Huippuvuorten säästä ja ilmastosta Prisma Studiossa syksyllä 2012.

Lainaus