Blogit - Tuntematon sotilas

Kummisetä on koottu viisaus

Timo Harakka — Thu, 13 Jun 2013 19:43:05 +0000

"Kummisetä".

"Tarjous, josta ei voi kieltäytyä".

"Nukkuu kalojen seurassa".

Mario Puzon mafiateos on globaali Tuntematon sotilas, josta varsinkin miehet osaavat vuosikymmenestä toiseen siteerata sanontoja ja kohtauksia joka tilanteisiin. Yksi opetuslapsista on Tom Hanksin roolihahmo romanttisessa komediassa Sinulle on postia (1998). Hän sanoo: ”Kummisetä on koottu viisaus. Se antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin”.

Sen, mitä Väinö Linna ja Edvin Laine saavuttivat Suomen oloissa, tekivät Mario Puzo ja Francis Ford Coppola planeetan mittakaavassa. Maailman luetuimmasta kirjasta tehtiin maailman myydyin elokuva. Molemmat ennätykset on rikottu, mutta ensimmäiset Kummisetä-leffat nostetaan usein kaikkien aikojen parhaiden elokuvien kärkeen. Ne aloittivat kokonaisen lajityypin.

Jatketaan vertausta. Kummisetä on rikosromaani samalla tavalla kuin Tuntematon sotilas on sotaromaani – ne ovat yleispäteviä kertomuksia ihmisten välisistä suhteista äärimmäisissä olosuhteissa. Viime kädessä ne kuvaavat toimistotyöläisen elämää, työpaikan johtamista, strategiapalavereita, viranhakuja ja ylennyksiä, toiveita ja pettymyksiä, mutta vain paljon hohdokkaammissa oloissa. Nyt ei ole kyse lomalistojen tekemisestä, vaan vallasta ja väkivallasta, perinteestä ja velvollisuudesta, kunniasta ja petoksesta, kuolemasta ja sankaruudesta.

ON SIIS helppo ymmärtää, että miehet peilaavat niin armeijaan kuin mafiaankin nostalgisen haaveen miesten välisestä ja miesten johtamasta hierarkisesta järjestyksestä, jossa arvot ovat selvät ja selkeät. Mutta moni nainenkin viehättyy mafiakertomuksista – onhan mafialle tärkeää perhe ja perinteiset perhearvot.

"Perhearvojen parodiaa", hymähtää vakiovieraani Anna Kortelainen. Silti jokainen tarvitsee perheen, paikkaa johon kuulua ja jolle olla uskollinen. Kiinnostavaa onkin, että sunnuntain vieraamme, kansanedustaja Silvia Modig perusti oman mafiaperheen jo teinityttönä, Kummisedän luettuaan:

"Teininä Itä-Helsingissä, 1990-luvun pahimmassa lamassa, pyörin porukassa, joka koki olevansa yhteiskunnan ulkopuolella. Meillä oli paljon vahvempi luottamus siihen, että pidämme toisistamme huolta kuin että viranomainen ymmärtää. Se lojaalisuus, se yhteisöllisyys, joka on romantisoitu tosi hienosti Kummisetä-kirjaan, se kolahti."

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOS on erityinen rikos. Se ei ole koskaan spontaani. Mikään ei loukkaa mafioson estetiikkaa enemmän kuin harkitsematon, vihapäissä tehty veriteko. Kun Kummisedässä klaanin isä yritetään murhata ja poika uhoaa kostoa, häntä moititaan: "liikeasiat" on aina erotettava "henkilökohtaisuuksista".

Mafiamies ei ole identiteetiltään rikollinen, vaan liikemies, poliitikko tai diplomaatti. Järjestäytyneen rikollisuuden erottaa järjestäytyneestä yhteiskunnasta vain etumerkki; ulkoiselta muodoltaan ja sisäiseltä logiikaltaan se ei poikkea talouden ja politiikan verkostoitumisista ja asiakkuudenhallinnoista. Mafia on aina varteenotettava vaihtoehto valtion järjestämiseksi, ja onkin vallalla monessa maailman maassa – myös itäisessä naapurissa. Sen miehekäs autoritaarisuus viehättää monissa oloissa enemmän kuin tylsä ja tehottomaksi haukuttu parlamentaarinen demokratia.

Mafian voima on siinä, että se vastustaa rikollisuutta, epäjärjestystä ja löyhää moraalia. Puzo maalaa kuvan yhteisöstä, jossa kunnia ja luottamus ovat vielä arvossaan ja jossa sääntöjä ja perinteitä vielä noudatetaan – toisin kuin rappeutuvassa yhteiskunnassa. Don Corleonen isällistä auktoriteettia voi ihailla samaan tapaan kuin Urho Kekkosta. Populismi nojaa nostalgiseen valheeseen, jonka mukaan ennen vallitsivat hyvät tavat ja oikea järjestys, ja oikeuttaa sillä kovat otteensa.

Oikeastaan kaikissa poliitikoissa on mafiamiesten ominaisuuksia, tunnustaa Silvia Modig. Ja puolue on perhe, jossa vallitsevat uskollisuuden ja vaikenemisen lait. Mutta kenen sängystä löytyy hevosen pää, kun sunnuntai-iltana 10 kirjaa rikoksesta palaa kuvauspaikalle?

10 kirjaa rikoksesta, TV1 sunnuntaina 16.6. klo 20.00.

Lainaus

Vänrikki Koskelasta Iiro Viinaseen – valta kriisissä

Timo Harakka — Thu, 05 Jul 2012 06:57:43 +0000

Sodilla ja sotakirjoilla ratsastetaan ja rahastetaan tänä päivänäkin. Ei siis ihme, että muutama vuosi sitten ilmestyi teos nimeltä Tuntematon sotilas ja johtamisen taito.

Kirja esittelee kuusitoista esimies- ja alaistyyppiä sen mukaan, seisooko kahviautomaatilla konttorin Koskela, Lehto vai Hietanen, pyörittääkö palaverin power pointteja Rokka vai Vanhala tai käydäänkö yt-neuvottelut Kariluodon ja Lahtisen välillä.

10 kirjaa vallasta –sarjassa on vuorossa siis Väinö Linnan sotaeepos ja kansalliskirja. Yli puoli vuosisataa Tuntematon sotilas on määritellyt, mitä on suomalaisuus ja millainen on suomalainen – ainakin suomalainen mies.

Ohjelman vieras, valtiovarainministeriö valtiosihteeri Raimo Sailas tunnustaa, että vänrikki Vilho Koskelan eleetön ja oikeudenmukainen johtamistapa on hänenkin ihanteensa. Mutta toisaalta Sailas ja vakiovieras Anna Kortelainen pitävät lempihahmonaan sotamies Vanhalaa, joka on kai kirjailijan omakuva: mies hihittää jatkuvasti, pilailee ja pilkkaa Suur-Suomen sotapropagandaa.

Raimo Sailas muisteleekin, miten Linnan kirja suorastaan räjäytti koulussa opitun ihanteellisen isänmaallisuuden.

Linna toi tilalle uuden suomalaisen standardin: ”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Terve epäluulo ja purnaaminen kuuluvat asiaan. Suomalainen ihanne on pitää valtaan kriittistä välimatkaa.

Raimo Sailas huomauttaa: ”Se sotilaiden sukupolvi oli ensimmäinen, joka oli viettänyt nuoruutensa tasavaltalaisuuden, yleisen äänioikeuden, työväenliikkeen, torpparivapautuksen aikana. Se näkyy käyttäytymisessä: enää ei oltu alamaisia.”

Hedelmällinen protestihenki tuntuu unohtuneen kaikilta niiltä, jotka nyt haikailevat takaisin selkeitä ja sankarillisia sota-aikoja. Jyrki Katainen vaati eduskunnassa talvisodan henkeä finansskiriisistä selviämiseen. Päättäjän kannalta voisikin olla kätevää, jos voimassa olisivat poikkeustilan pakkokeinot, voisi käyttää autoritääristä ja hierarkista valtaa ja rangaista erimielisiä, jotka eivät kyselemättä tottele.

Mutta talvisodan henkeä ei voi olla ilman talvisotaa. Kuka sitä tahtoo, vähättelee sotaan joutuneiden kärsimystä, niin rintamalla kuin kotirintamalla, viis veisaa tuskasta, kauhusta ja julmasta kuolemasta.

Vaikka sotaa ei voi verrata rauhan ajan kriiseihin, poikkeustilan päätöksenteossa on yhteisiä piirteitä. Ennakoimaton ja raju sokki mullistaa totunnaiset valtasuhteet – niin myös 1990-luvun alun lamassa.

Kriisin hetkellä aloitteen otti valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja hänen esikuntansa, etunenässä bujdettipäällikkö Raimo Sailas, joka pakotti läpi kovia päätöksiä, jotka vielä hetki sitten olivat täysin mahdottomia.

”Tuntemattomasta sotilaasta löytää paljon analogisia tilanteita”, Sailas sanoo. ”Kriisissä jonkun täytyy ottaa aloite käsiinsä. Jos sitä ei kenelläkään ole, niin sekasorto siinä tulee ja tappio niskaan.

Illan keskustelussa Raimo Sailas kuvaa avoimesti kriisitilanteen vallankäyttöä, ”kaaosta ja paniikkia”. Silloin muodolliset valtasuhteet eivät välttämättä päde, vaan vallan ottaa se, jolla on tahtoa ja tavoitteita.

Mutta poikkeustila ei pääty, kun kriisi päättyy. Aivan niin kuin sotien jälkeenkin Suomi aloitti puhtaalta pöydältä, uusin johtajin ja uusin reunaehdoin, samoin laman jälkeen poikkeustila jäi voimaan. Lamaa edeltäviä etuuksia ei koskaan palautettu eikä uusiin uskaltauduttu.

Koko yhteiskunta muuttui. Vanhat arvot haudattiin, uudet ideat ja ideologiat astuivat valtaan.

Voi sanoa, että kuten sodan jälkeen opittiin ystäväksi Neuvostoliiton kanssa, laman jälkeen varomme loukkaamasta suuria ja mahtavia markkinavoimia. Ehkä jo lähiaikoina nähdään, onko sekään imperiumi ikuinen.

Sitä ennen tervetuloa torstai-illan antoisaan kirjakeskusteluun.

Lainaus