Blogit - Hirvisaari Laila

Katariina, aikalaisemme

Timo Harakka — Wed, 15 Aug 2012 17:27:54 +0000

10 kirjaa vallasta –sarjan viimeinen osa pureutuu modernin vallan syntyhetkiin, ja oppaanamme on Laila Hirvisaaren romaani Minä, Katariina (2011).

Katariina II eli Suuri otti vallan Venäjällä 1762; siitä tuli viime kuussa kuluneeksi 250 vuotta. Hän astui valtaistuimelle vanhassa maailmassa, ja kun hän kuoli 34 vuotta myöhemmin, aika oli aivan toinen, voi sanoa jopa: nykyaika.

1700-luvun puolivälissä elettiin vielä yksinvaltiuden kautta, mutta Ranskan vallankumous 1789 mullisti maailman. Vaikka Napoleon pian ottikin valtion rautaiseen otteeseen ja vaikka Venäjälläkin yksinvalta jatkui vielä vuosisadan, vapauden, veljeyden ja tasa-arvon vaatimus syövytti hiljalleen kuninkuuden perinteen.

Ohjelman vieras, MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kuvaa ”valistuskeisarinnan” ristiriitoja: "Katariina kävi kirjeenvaihtoa Voltairen ja Montesquieun kanssa – hän on hyvin kiinnostunut moderneista asioista ja vallan oikeutuksesta, mutta sitten jollain lailla rohkeus loppuu kesken. Maaorjat säilyvät maaorjina, Katariina ei tee juuri mitään kansan aseman parantamiseksi. Hän sanookin: ’Venäjän kansalle on parempi olla suuri kuin onnellinen’.”

Uutta on se, että hallitsijan auktoriteetti ei enää periydy Jumalalta, vaan se on ansaittava kansalta. Hirvisaaren Katariina on kuin prinsessa Diana pari vuosisataa myöhemmin: hän uskoo olevansa kansan aidosti rakastama sydänten keisarinna.

Todellisuudessahan kansa seisoo sivussa, kun keisarinna huiskuttaa ohi kiitävästä vaunusaattueesta – mutta käänne on peruuttamaton. Jos vallan oikeutuksena on kansan etu ja yleinen hyvä, valtias antautuu viime kädessä kansan tuomiolle. Huonon hallitsijan syrjäyttäminen on hyväksyttävää, jopa välttämätöntä.

Tämä murros koitui Suomen suureksi onneksi vain joitakin vuosia myöhemmin, kun Ruotsin itäiset alueet liitettiin Venäjään. Muutos näkyi välittömästi siinä, että Katariinan pojanpoika, keisari Aleksanteri I suorastaan suostutteli suomalaisia alamaisikseen. Jo sotakesänä 1808 hän lupasi Suomen kansalle suurta tulevaisuutta, ”äverjäisyyden ja menestyxen” hedelmiä, jotka Venäjän suojeluksellä ”ylöskehoitetaan ja uloslevitetään”.

Ruotsiin Suomi oli kuulunut ikään kuin luonnollisesti, mutta Venäjään se liitettiin keinotekoisesti, jolloin se erottui omaksi alueekseen, kansakseen ja kulttuurikseen. Suomi sai oman hallinnon ja oman talouden. Oli vain ajan kysymys, milloin seuraa täysi autonomia, itsenäisyys, parlamentarismi, olympialaiset, peruskoulu ja ilmainen Wi-Fi kaupunkialueilla.

Kaiken tämän Hirvisaaren Katariina ennustaa suorastaan selvänäkijän kyvyillä, ja päälle päätteeksi lentokoneet ja tamponit. Keisarinna esitetäänkin lukijan aikalaisena, joka vain on joutunut menneisyyteen, ja yhdessä ihmetellään, miten huono hygienia siellä vallitsee.

Niin myös Merja Ylä-Anttila: "En ollut mistään historiasta tajunnut, miten epäsiisti ihiminen tsaari Pietari oli. Hän inhosi pesusoikkoa. Likaisuuden kuvaaminen on tässä todenmukaista!"

Vakiovieras Anna Kortelainen säestää: "Se on hyvin aistimellista historiaa. Hallitsijatkin huomaavat, että peruukin alla kutittaa ihan hirveästi, ja arvaamme, mikä siellä kuljeskelee. Se on hätkähdyttävää... ”

Minä, Katariina on samalla ihannekuva naisjohtajasta. Mikä muuttuu, kun naiset vihdoin murtavat lasikaton? Maan ainoa suuren median ykkösnainen vastaa kysymykseen torstai-illan ohjelmassa.

Anna Kortelaista riemastuttaakin se, miten naisjohtaja kääntää sukupuoliroolit ympäri. Aivan lopuksi häneltä kysytään, mikä Katariinan vallankäytössä häntä eniten kiehtoo.

"Saako vastata ihan rehellisesti? Okei! Kyllä mua kiehtoi se seikka, että tässä miehet hakeutuvat valtaan reittä pitkin."

Tervetuloa kirjasarjan hilpeään finaaliin.

10 kirjaa vallasta, viimeinen jakso TV1:ssä torstaina 16.8. klo 21:05.

Kuuntele teksti radiokolumnina Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman sivuilla tästä.

Lainaus

Kafka: surkea pikkuvirkamies vai tehokas tuloksentekijä?

Timo Harakka — Thu, 02 Aug 2012 09:13:51 +0000

Kuten tunnettua, Franz Kafka oli päivätyössä vakuutusyhtiössä. Kirjailijan elämäkertalegendat alentavat hänet pikkuvirkamieheksi, koneiston avuttomaksi rattaaksi, koska sellaisia hän itse kuvaa. Mutta tosiasiassa hän oli antaumuksellinen ja arvostettu vakuutusanalyytikko, joka kehitti korvausjärjestelmiä ja onnettomuusluokituksia.

Kafka, keskijohdon uratykki! Tämä ajatus sai minut lukemaan aivan toisin silmin Oikeusjuttua, joka on 10 kirjaa vallasta –sarjan päivän teos.

Ohjelman vieraalle, EU-komission varapuheenjohtajalle Olli Rehnille kafkamaiset tilanteet ovat tuttuja. Kreikan kriisi tai EVM-sotkut ovat oma juttunsa, mutta aivan konkreettisesti absurdi oikeusjuttu osui hänen ystävänsä Alpo Rusin kohdalle.

Kafkan päähenkilö Josef K saa yllättäen syytteen, mutta rikosta ei koskaan osoiteta, eikä tuomioistuimen sijaintia tai aikataulua. Samoin Rusin yllätti Suojelupoliisin julkinen syytös vakoilusta DDR:n hyväksi. Olli Rehn osallistui ystävänsä ja puoluetoverinsa oikeustaisteluun, joka onnellisesta lopusta huolimatta jätti Rehnin sieluun vamman.

”Kafkan perusviesti on se, että yhteiskunnan mielettömyyttä vastaan pitää pyrkiä kamppailemaan", Rehn tulkitsee. "Hän ei sitä sano, mutta pelkästään kuvaamalla tämän järjestelmän mielettömyyden ja sen, miten se tietyissä tilanteissa polkee ihmistä tavalla, joka saa ihmisen itsekin uskomaan omaan syyllisyyteensä. Tämä on niin mieletön tarina, ettei sellaista saa tapahtua tosielämässä.”

Mutta Josef K:n ongelma ei ole se, ettei hän saa oikeutta, vaan se, että sitä tulee liikaa ja kaikkialta. Hän etsii turhaan sitä valtaa, joka voisi hänet vapauttaa tai edes kertoa totuuden.

Tragikoomisinta on se ponnekkuus, jolla Josef K hakee oikeutta järjettömään syytteeseensä. Jos kirjailijan omakuvan kääntää toisinpäin, eli hän ei olekaan surkimus vaan firman tuloksentekijä, silloin päähenkilökään ei ole avuton yksilö vaan tarmokas sarasvuolainen sankari. Kun tarpeeksi tsemppaa, omasta itsestä löytyy ratkaisu ulkoiseen kaaokseen.

Samalla Josef K uppoaa syvälle narsistiseen pakkomielteeseen. "Koko hänen ympärillään oleva yhteisö on olemassa vain häntä varten ja hänen ongelmansa ratkaisua varten", sanoo ohjelman vakiovieras Anna Kortelainen. "Hän takertuu erilaisiin ihmisiin vain saadakseen heistä hyötyä, heillä on vain välinearvo. Joskus vähän koomisellakin tavalla - hän toimii hyvin irrationaalisesti.”

Olli Rehn hämmästelee, miten osuvasti Kafka kuvaa tulevaisuutta, sosialistista pakkovaltaa, vaikka itse eli kaikin puolin lempeässä Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa.

Vai kuvaako? Ehkei Kafkan kohteena ollutkaan tietty järjestelmä, vaan moderni hallinto yleensä. Tässä kohtaa kannattaa muistaa Kafkan päivätyö: vakuutusmatematiikka ja riskienhallinta.

Ranskalainen filosofi Michel Foucault väitti, että moderni yhteiskunta alkoi kehittyä 1700-luvulla, kun siirryttiin itsevaltiuden kurinpidosta kohti järkiperäistä väestön hallintaa. (Dramaattista muutosta kuvaa oivallisesti Laila Hirvisaaren Minä, Katariina, uskokaa tai älkää. Puhutaan siitä lisää kahden viikon päästä.)

Nykyaikaisen hallinnan taito on sitä, että tunnistetaan yleiset lainalaisuudet ja todennäköisyydet. Yksilö on valtion kannalta vain persoonaton keskiarvo, jota hallitaan vain osana väestöä, erilaisten luokitusten ja riskianalyysien tyypillisenä edustajana.

Modernissa, liberaalissa yhteiskunnassa yksilö on vapaa – mutta samaan tapaan kuin orpo lapsi on vapaa vanhemmistaan. Välinpitämätön valta jättää yksilön yksin, tekemään mitä tahtoo, eikä enää kerro hänelle, mikä on oikein ja väärin - ainoastaan sen, mikä lisää hyvinvointia ja tuottavuutta.

Valta ei siis vastaa Josef K:lle, mikä on hänen rikoksensa, missä hänet tuomitaan, mikä on hänen rangaistuksensa, sillä Josef K:ta ei ole olemassa. Kafkan sankarin johtopäätös on ainoa mahdollinen: hän lakkaa olemasta.

Tämä on siis minun tulkintani Kafkan Oikeusjutusta, ja illalla kuullaan kaksi muuta, paikka paikoin ihan vastakkaista näkemystä. Siksi se onkin klassikko, se avautuu aivan erilaisena eri ihmisille ja uudella lukemalla uudella tavalla.

Kaiken lisäksi Olli Rehn paljastaa, miten englantilainen punk-yhtye Clash on vaikuttanut Suomen EU-politiikkaan ja Keskustan johtovalintoihin.

10 kirjaa vallasta TV1 torstaina 2.8. klo 21.05

Kuuntele teksti radiokolumnina Yle Radio 1:n Kultakuumeen sivuilla

Lainaus