Köyhyys on kunnia-asia

Iikka Vehkalahti — Sun, 16 May 2010 07:13:30 +0000

Onni, että me dokkaristit olemme köyhiä. Silloin eili psahda sellaisia ankkoja kuin Hesarin taloussivuilla näkyi tänä aamuna. Koska, mitä merkitseekään otsikko "Edulliset shoppailureissut Jenkkeihin ovat ohi".

Sana shoppailureissut viestii sitä, että ihmisellä / artikkelin kirjoittajalla/ao sivun lukijoiden kulttuurissa shoppailu on toistuva tapahtuma. Eli kyseessä on kulutusorientoitunut ihmisryhmä.

Sana Jenkkeihin kertoo huomatavasta varaudesta. Mitä ilmeisemmin useammin kuin kerran toistuneesta tapahtumasta, johon taas suomalaisella suurperheellä, yksinhuoltaja, työttömällä tai meikäläisen( suhtelelisen hyvin ansaitsevan) tulotasolla ei ole mahdollisuuksia. Kipaista Jenkeissä noin muuten vaan - omilla rahoilla.

Mutta kaikkien julminta on otsikossa sana edullinen. Koska halvinkin reissu Jenkkeihin kahden yön yöpymisellä maksaa 1000 euroa. Eli ollakseen edullinen reissulla täytyy tienata ( dollari - euro vahvuudella) ainakin ao rahasumma.

Eli, jos dollarilla saa tavaraa esim. 10 prosenttia edullisemmin kuin eurolla, on ostoskassin arvo melkoinen verrattuna esim.meikäläisen vierailuun K-kaupan Masurkkaan.

Mutta ydinvoiman vahvimmat aisankannattajat löytyvätkin varmasti juuri vauraimmasta väestönryhmästä - ja Helsingin Sanomista.

Köyhät dokkaristit yrittävät harata vastaan tekemällä Into Eternity elokuvia.Tai mistä
minä tiedän, kuinka rikas Michal Madsen on. Mutta arvo sekin, jos hän yrittää edes samaistua vähävaraisimpiin.

Lainaus

Projekti Poninhäntä

Timo Harakka — Wed, 01 Apr 2009 12:50:16 +0000

Kaipaan niitä aikoja, jolloin Helsingin Sanomat ja Aamulehti eivät olisi julkaisseet joka päivä laajoja uutisia ponnaritytön ihailijan metsästyksestä. Ennen vanhaan sanomalehdissä – ja Ylessä – kokoontui ryppyotsainen jury, joka määräsi, että uutinen julkaistaan vain, jos sillä on ”yhteiskunnallista merkitystä”.

Sitten tuli Seiska, jonka lukijamäärä ponnisti parhaimmillaan miljoonaan. Päivälehdet ryhtyivät kuuliaisesti kertomaan julkkisten edesottamuksista ja seuraamaan ”ilmiöitä”. Gonzon ne keksivät noin 20 vuotta muiden jälkeen.

Maanantaina 30.3. Helsingin Sanomien toimituspäällikön kolumni ja isohko uutisjuttu keskittyi arvailemaan, kuka on jättänyt sunnuntain lehteen kokosivun ilmoituksen, jossa haikailtiin ohimennen tavattua poninhäntäpäistä naista.

Ennen vanhaan olisi arkailtu ottaa jutun aiheeksi oman lehden mainos – ennen vanhaan vahdittiin journalistisen sisällön ja mainoksen välistä suhdetta suorastaan vainoharhaisesti. Mutta näinä aikoina on toki hyvä viestiä rivien välissä yrityksille, että lehtimainokset kyllä huomataan!

Yhtenä syypäänä oli Aamulehti, joka uskoi kilpailijansa langenneen ovelaan markkinointikikkaan, ja käytti perverssin paljon palstatilaa toisessa lehdessä julkaistun mainoksen ruotimiseen.

Hesarin alkuperäinen perustelu poikkeukselliselle huomiolle oli kiinnostava – ”mainoksesta käytiin vilkasta nettikeskustelua”. Sillä perusteella tiedotusvälineiden ei muuta pitäisikään julkaista kuin kauhukertomuksia maahanmuuttajista.

Tiistaina salapoliisityö jatkui yhtä näkyvästi ja keskiviikkona se vei lehdestä jo melkein koko sivun A5, jossa haastateltiin asiantuntijoita siitä, sopiiko arkisena pidetty poninhäntä myös juhlakäyttöön. Vähemmällä kuitattiin eduskuntakeskustelu, jossa väiteltiin niinkin mitättömästä aiheesta kuin talouskriisin hoidosta.

Tutkiva taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen vastaa toki muutamaa rivijournalistia, mutta ehkä hänkin olisi kaivannut apuja etsiessään Fortum-skandaalin konnia ja sankareita. Useampi toimittaja oli kuitenkin kiinni tärkeämmässä Projekti Poninhännässä.

Lopulta – vaikka tuskin tarina vielä tähän loppuu – iltapäivälehdet saattoivat julkaista lemmenkipeän venäläismiljonäärin kuvan: ”Tässä hän on!”

Kuvassa on varmaan joku. Naama on pelkkää pikseliä.

Mikä olikin täydellisesti tähän ”uutiseen” sopiva ”uutisvoitto”.

Lainaus

Blogit - Helsingin Sanomat

Köyhyys on kunnia-asia

Projekti Poninhäntä