Blogit - Björn Wahlroos

Anna Puu ja ihmissuhteet kauppatavarana

Timo Harakka — Mon, 13 Jun 2011 08:22:02 +0000

Timo Harakka, 10 kirjaa rahasta -sarjan toimittaja

10 kirjaa rahasta –sarjan luku-urakoissa oli ääripäänsä. Vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto kahlasi Buddenbrookien sukutarinaa yli 600 sivua, laulaja Anna Puu keskittyi kahteen novelliin – yhteensä kuusi sivua.

Enempää on kohtuutonta vaatiakaan lokakuussa syntyneen vauvan äidiltä. Ja sitä paitsi parhaiden novellien lumous on juuri se, että pieneen sirpaleeseen tiivistyy suuria asioita, usein viitteinä, vihjauksina ja välähdyksinä. Lyhyen tekstin täydentämiseen ja taustoittamiseen kuluu helposti monin verroin aikaa ja sivuja.

Ja Maria Jotuni (1880-1943) oli suomalaisen novellin mestari, kenties ensimmäinen. Hänen vuonna 1907 julkaisemansa lyhyt "Rakkautta"-novelli kestää kyllä perinpohjaisen tarkastelun, kuten toivottavasti käy ilmi tämän illan jaksosta (TV1 klo 21.30).

Erityisen ansiokkaasti novellin on ruotinut professori Lea Rojola kokoelmassa “Kohtauspaikkana kieli” (SKS, 2006).

Nainen kertoo toiselle naimakaupoistaan. Sananmukaisesti on kysymys kaupoista: sulhanen ja morsian neuvottelevat asiallisesti ehdoista ja summista, niin että otsikon “rakkaus” tuntuu yksinomaan ironiselta.

Mutta hetkinen: mitä se rakkaus sitten on? Jo sata vuotta sitten romanttisen rakkauden käsite alkoi murtua, eikä kai kukaan enää vakavissaan elättele Harlekiini-unelmia. Entäs jos se rakkaus on sitä, mitä kertojanainen sanoo kauppiaalle sanoneensa: “Se työ, jonka nainen pesään tekee, on on niinkuin vapaaehtoista hyvyyttä, ja ettei palkoista tule puhetta – niin, sitä voi sanoa vaikka rakkaudeksi.”

1800-1900-lukujen vaihteessa alkoi hahmottua “uusi nainen”: itsenäinen, omatahtoinen, vapaudenhaluinen. Lea Rojolan mukaan Jotuni ei ollut ensimmäinen, joka kuvasi “uutta naista”, mutta ensimmäinen, joka kirjoitti “uudelle naiselle” – nainen naiselle.

Kun L. Onervan lahjakas Mirdja-neiti (1908) etsii epätoivoisesti miestä, joka ymmärtäisi häntä, Jotunin naiset ovat älynneet moisen turhaksi: he löytävät ymmärtäjän toisistaan.

Laulaja Anna Puu on toiselta identiteetiltään kauppatieteen maisteri Anna Puustjärvi. Hän teki gradunsa metsäyhtiöiden ympäristöetiikasta – aiheesta, joka oli niin tulenarka, että metsäyhtiö kielsi käyttämästä lopputyöhön tehtyjä haastatteluaineistoja!

Ihmissuhteet ovat kauppatavaraa yhä. Naisia ei kenties naiteta taloudellisin perustein kuten 100 vuotta sitten – ainakaan Suomessa – eikä yksinhuoltajan tarvitse luopua lapsistaan. Mutta kuten Anna Puustjärvi toteaa: “Kaiken saa väännettyä kansantaloustieteeksi.” Globaalissa kapitalismissa markkina-ajattelu tunkeutuu syvälle yksityiselämään.

Björn Wahlroosin oppi-isä ja idoli, Nobelin taloustieteen palkinnon saanut Gary Becker on erityisen kuuluisa siitä, että hän soveltaa talousoppeja aivan kaikkiin elämän ilmiöihin. Niinpä rakastuminen on parinvalintaa, joka perustuu pitkän tähtäimen hyötylaskelmiin. Lapsia pitäisi kasvattaa samoilla palkitsemisopeilla kuin Wall Streetin pankkiireja (tosin miljoonabonukset korvattaneen Ville Vallaton –puikoilla).

Niinpä Becker toteaa, että lapsi on "kestokulutushyödyke". Niin kuin vaikka jääkaappi. Siis kallis hankkia, kestää useita vuosia, joten hankinnasta saatava hyöty ja mielihyvä on diskontattava pitälle ajalle, on kallis ylläpitää ja korjata, epätäydellisten jälkimarkkinoiden takia vaikea myydä eteenpäin. Ihmiset hankkivat siis lapsia samasta syystä kuin jääkaapin.

Joku voisi toki osoittaa eräitä eroja jääkaapin ja lapsen välillä – lapsen saa ilmaiseksi, mutta ei rahalla; sitä ei heitetä kaatopaikalle uuden mallin tieltä; toisaalta jääkaapille ei tarvitse lukea iltasatuja, se ei lähde Interrailille eikä muuta kotoa pois. Electroluxin poistuminen aiheuttaa harvalle tyhjän pesän syndroomaa. Mutta kaikki nämä ovat ekonomistin tarkastelussa sivuseikkoja.

Niin pitkälle on ihmisen kauppatavaroituminen mennyt, ettei Anna Puun 9-kuukautinen vauvakaan ole syntynyt vanhakantaisesti synnytyssairaalassa. Hänet on lanseerattu markkinoille HUS:n Lasten- ja naistentautien tulosyksiköstä.

Heti ensi hetkestä alkaen ihminen on tuote.

10 kirjaa rahasta -sarjan esittely

Lainaus

Älkää ampuko vakuutuslääkäriä!

Magnus Berglund — Mon, 23 Aug 2010 07:47:37 +0000

Sami Timosen elämästä kertovan ohjelmani valokiila voisi kohdistua vakuutuslääkäreihin: 22-vuotias mies selviytyy rekan alta ihmeen kautta, mutta varsinaiset ongelmat alkavat vasta sen jälkeen. Puoli vuotta onnettomuuden jälkeen Vakuutusyhtiö If lopettaa päivärahojen ja hoitojen maksamisen. Ristiriita hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkärien näkemysten välillä on räikeä. Uhrina tässä kertomuksessa on nuori mies, joka ei haluaisi muuta kuin päästä kuntoon, takaisin töihin, elämään tavallista elämää kahden pienen lapsen isänä.

Aluksi luin Ifin emoyhtiön Sammon vuosikertomuksia, muistin miten Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on viime vuosina hehkuttanut omistamansa vakuutusyhtiö If:in tulosta. Olivatko If:in strategiset muutokset ja tulostavoitteet muuttaneet korvauskäytäntöjä? Kysymys vaivaa edelleen, mutta en saanut asialle minkäänlaista vahvistusta.

Opin kuitenkin paljon uutta lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Tapasin monta alan ammattilaista taustakeskusteluissa, joissa vähitellen hahmottui "MOT: Törmäys ja tyrmäys" -ohjelman keskeinen ajatus. Kun vahingonkärsineiden oikeustajua koetellaan korvauspäätöksissä, vakuutuslääkärit ovat hyödyllisiä vihan kohteita vakuutusyhtiöille ja koko järjestelmälle. Mutta lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ongelmat ovat vakuutuslääkäreiden yläpuolella, järjestelmässä.

Suomeen säädettiin neljäntenä maana maailmassa 1895 laki työnantajan vastuullisuudesta työntekijää kohtaavasta ruumiinvammasta. Vuonna 1920 perustettiin Tapaturmavakuutuslaitosten liitto. Laki työnantajan pakollisesta tapaturmavakuutuksesta on säädetty 1948. Korvausperiaatteita ja -käytäntöjä on siitä lähtien sorvattu Sosiaali- ja terveysministeriön sekä työmarkkinaosapuolten kabinettivääntöinä.

Työnantajat haluavat mahdollisimman halpaa vakuutusta. Työntekijät haluavat mahdollisimman hyvää vakuutusta. Tuloksena on korvauskäytäntöjä, jotka eivät aina ole tästä maailmasta. Yksi tällainen korporatistinen päätös on, että terve akillesjänne ei voi katketa. Lakisääteinen tapaturmavakuutus ei korvaa töissä katkennutta akillesjännettä. Mitähän David Beckham olisi tällaisesta vakuutuksesta mieltä?

Korvissani soivat yhä Sami Timosen isän sanat: ”Se oli vähän niin kuin alun perin se kanta siinä, että eihän tässä ole syy-yhteyttä. Jos nyt rekka niskaan kaatuu, että eihän siitä nyt selkä kipeäksi tule.”

Lainaus

Väärin ymmärretty Wahlroosin köyhyyslausunto

laitinen_yle — Mon, 14 Jun 2010 21:19:12 +0000

On mahtanut Björn Wahlroosia huvittaa kuinka hänen Financial Times – lehdelle antamansa köyhyyslausunto on kääntynyt julkisuudessa päälaelleen. Eihän Wahlroos halunnut köyhien ja särkyneitten perheiden tukemista lopettaa – kuten tulkittiin – vaan purkaa mm. kannustinloukut, jotka vaikeuttavat köyhyydestä pois pääsyä, kun itsensä auttaminen ei aina kannata taloudellisesti. Köyhyyttä, köyhyydessä elämistä, siis tavallaan subventoidaan, kun on luotu järjestelmä, joka ei ole kannustava. Tähän ongelmaanhan SATA – komiteakin yritti puuttua laihoin tuloksin. Mistäkö minä tiedän mitä Wahlroos tarkoitti, kun sanoi Financial Timesin haastattelun mukaan näin: “We need to think about our social economic model. We can’t keep taxing people the way we do and we can’t go on subsidising poverty and broken families.” No, tarkistin Wahlroosilta itseltään, kun hänen kohutusta haastattelustaan oli tehty ristiriitaisia uutisia. Selkeimmin väärin tulkitusta osasta annettiin sitten lennokkaita lausuntoja ministereitä myöten. Tässä muutamia esimerkkejä netistä haettuna (mökilläni, Savon syrjäseudulla, netti vain tipahtaa etanan vauhdille) MTV3 - Inka Haukka Talousvaikuttaja Björn Wahlroosin antamat kohukommentit tukien poistamisesta köyhiltä ja rikkonaisilta perheiltä on saanut täystyrmäyksen useilta eri tahoilta. Myös MTV3:n Huomenta Suomi – ohjelmassa vierailleet tutkimusprofessori Heikki Hiilamo Kansaneläkelaitokselta sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland ovat tyrmistyneitä Wahlroosin kommenteista. Wahlroos totesi alkuviikolla Financial Times -lehden haastattelussa, että eurooppalainen sosiaalipolitiikka on tullut tiensä päähän. Hänen mukaansa köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista ei tulisi sietää. Helsingin Sanomat kertoi asian mm. näin: HS: Wahlroos: EKP:sta puuttuu ammattitaitoista työvoimaa Wahlroos suosittelee euroalueelle lääkkeeksi lisää liberalisointia. "Ei kyse ole siitä, että ihmiset olisivat vakavasti huolissaan siitä, että valtiot eivät maksaisi velkojaan, vaan eurooppalaisen sosiaalisen mallin kriisistä. Meidän täytyy ajatella uusiksi sosio-ekonominen mallimme, Me emme voi jatkaa ihmisten verottamista kuten tähän asti emmekä voi jatkaa köyhyyden ja hajonneiden perheiden tukemista", Wahlroos sanoo. Tästä haastattelun pätkästä selviää jo mistä on kysymys: eurooppalainen sosiaalinen malli on kriisissä ja tämä sosioekonominen malli on ajateltava uudelleen. Tämän osuuden esimerkiksi SDP:n naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Maria Guzenina – Richardson jätti pois osin populistisesti asiaa käsitelleestä blogistaan.Varmaankin tarkoitushakuisesti, koska asia on SDP:lle arka. Vaikka blogi perustui väärään Wahlroosin haastattelun tulkintaan, niin yllättäen kansanedustaja olikin lopulta aivan samaa mieltä kuin Wahlroos todellisuudessa. ”Ei kai kukaan ajattele vakavissaan, että Suomi menestyy, jos jätämme apuamme tarvitsevat auttamatta. Edes Wahlroos.” Kymmenkunta vuotta sitten Björn Wahlroos muuten tuki kansalaispalkkaa nykyisen sosiaalitukiviidakon sijasta. Taloustermein ilmaistuna kyse olisi negatiivisesta tuloverotuksesta. Ay – liike ei kansalaispalkasta innostunut – kuten ei innostu nytkään – vaan Wahlroos sai niskaansa arvosteluryöpyn. Osmo Soininvaarasta ja vihreistä kyllä saisi kavereita. Björn Wahlroosin kokonaisuudestaan irrotetun ja väärin ymmärretyn haastattelupätkän synnyttämä kohu on tyypillinen erimerkki nykyisestä journalismista. Kiireellä kärjistäen taustaa tuntematta tai se tarkoituksellisesti unohtaen. Pahimmillaan journalistit ryntäävät kuin sopulilauma, kuten edesmennyt SDP:n puheenjohtaja – pääministeri Kalevi Sorsa toimittajia luonnehti. Siitäkös äläkkä syntyi. Wahlroosin toteamus, että eurooppalainen sosioekonominen malli on ajateltava uudelleen, ei ole edes mitään uutta. Kautta Euroopan järjestelmää kevennetään kovalla kädellä, koska raha ei riitä. Ongelmat on siis tunnistettu. Eri asia on johtaako se lopulta järkeviin uudistuksiin vai pelkästään juustohöylän käyttöön. Suomen 1990 – luvun alkupuolen lama paljasti, että olimme sosiaaliturvankin parantamisessa ylittäneet kansantalouden kestokyvyn. Silloin tehtiin leikkauksia, joita muissa Euroopan maissa, kuten Saksassa, lykättiin vuosi toisensa jälkeen. Nyt Saksassakin ollaan pakon edessä ja kansa protestoi kadulla. Vaikka sosiaaliturvaviidakkoa perkaaman asetettu SATA – komitea epäonnistuikin järjestelmän järkevöittämisessä ja kannustavuuden lisäämisessä, niin aina kannattaa yrittää. Pystyisivätköhän Björn Wahlroos ja Maria Guzenina – Richardson analyyttiseen sosiaaliturvakeskusteluun, kun molemmat kuitenkin ovat sitä mieltä, että ”Ei kai kukaan ajattele vakavissaan, että Suomi menestyy, jos jätämme apuamme tarvitsevat auttamatta.”

Lainaus

Kateus, ahneus, eriarvoisuus

Matti Virtanen — Mon, 06 Apr 2009 07:47:34 +0000

Turha kierrellä; kateus myy. Tuomion viime viikon jakso Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen kannustinpalkkioista keräsi kevään parhaan katsojaluvun ja -osuuden. Joka kymmenes tv:n katsoja seurasi miten syyttäjä Johanna Korhonen ja hänen todistajansa Kalle Isokallio päihittivät vastapuolen eli Liliusta puolustaneen Tuomo Pietiläisen ja hänen tähtitodistajansa Yrjö Kopran.

Aika hyvin ajankohtaisohjelmalta, joka kilpailee TV1:n uutisten, urheiluruudun ja kotimaisen draaman sekä kaupallisten kanavien ulkomaisten menestyssarjojen kanssa. Liliuksen kannustimet yhdistävät kansaa. Tuomion äänestykseen osallistui pari tuhatta ihmistä, joista neljä viidestä oli sillä kannalla, että Lilius on horjuttanut luottamusta valtionyhtiöiden toimintaan. Puolustus yritti turhaan moittia syyttäjäpuolta kateuden lietsomisesta.

Aina ei onnistuta yhtä hyvin. Edellisellä viikolla Tuomion aiheena oli oikeusministeri Tuija Braxin junailema seksinostokiletolaki, ja katsojaluku jäi roimasti odotetusta. Siis edes seksiin vihjaava aihe ei riitä houkuttelemaan katsojia, vaikka jakso ei muuten ollut lainkaan hullumpi.

Tänään Tuomion (poissaolevana) päähenkilönä on Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos, joka harrastaa maanviljelystä ja on saanut siihen viime vuosina elinkeinotukea toista miljoonaa euroa. Hän on kuitenkin ilmoittanut vastustavansa elinkeinotukia, joten syyttäjä Tuomo Pietiläisen mukaan hän on syyllistynyt sanojensa syömiseen.

Onko tämä aihe seksikäs? Ei varmasti. Onko silti syytä olettaa, että se kiinnostaa katsojia? Varmasti – eikä haittaa, vaikka kilpailevalla kanavalla menee ohjelma nimeltä Dirty Sexy Money. Luotamme TV2:ssa siihen, että katsojille riittää pelkkä dirty money, eli yhteiskunnan multainen kädenpuristus Suomen rikkaimpiin kuuluvalle miehelle.

Kateus on itse asiassa rakentava voima, jos sen ymmärtää inhimilliseksi perusominaisuudeksi, kuten Pohjanmaalla on tapana. Tämän illan Tuomiossa syyttäjän todistajana vieraileva kurikkalainen sikafarmari Hannu Koivisto kiteyttää asian seuraavasti:

”Sitä kateuskeskustelua pitäis vähän syventää siinä mieles, et on olemas kahenlaista kateutta. Meillä päin kateus on useimmiten sitä, että kun naapuri tekee ihan helevetin ison navetan siihen vierehen, niin me tehdään vielä suurempi navetta, että naapuri kadehtis taas meitä. Tämä vie elämää eteenpäin.”

Valitettavasti tämäkin viisaus jäi ohjelman lopullisesta versiosta leikkausvaiheessa pois, koska meidän oli annettava aikaa EU:n yhteiselle maatalouspolitiikalle. Jatkossa Tuomio kehittyy toivottavasti filosofisempaan suuntaan, koska ihmisiä näyttää kiinnostavan keskustelu sellaisista perusarvoista kuten kateus, ahneus ja eriarvoisuus.

Lainaus