EU ja roomalaisen oikeuden perinne

Maija Elonheimo/Brysselin kone — Wed, 20 May 2015 17:25:47 +0000

Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana natsien tapa käyttää oikeutta herätti osan heidän huonosti kohtelemiaan oikeusoppineita ajattelemaan eurooppalainen roomalaisen oikeuden perinnettä, joka on jatkunut mahdollisesti jo kaksi- ja puolituhatta vuotta ja jonka idea on edelleen pohjana eri EU-maidenkin oikeudessa.

Erityisesti he kehittivät ajatusta siitä, miten antiikin aikaan syntynyt roomalainen oikeus muodostaa meille eurooppalaisillekin osin yhtenäisen vanhan käsitteen moraalista, jonka rikkominen on pahasta. Heidän tulkintansa mukaan roomalaisen oikeuden ajatus on ollut olla esim. oikeudenmukaisuuden ideaan sitoutunut ja vapaa politiikasta.

Tämä tulkinta sai laajaa kannatusta sodan jälkeisessä Euroopassa, ja nyt onkin hyvä miettiä, onko nimenomaan roomalaisen oikeuden perinne se, joka viime kädessä yhdistää meitä eurooppalaisia. Ja onko myös ylipäänsä se, että vanhoja lakeja ei liian nopeasti muuteta ja niiden perinteitä siten murreta, tärkeää edelleen eri EU-maiden kansalaisille ja heidän luottamukselleen lainkäyttöön ja lainkuuliaisuudelleen .

Haastateltavan on akatemiatutkija Kaius Tuori Eurooppa-tutkimuksen verkostosta Helsingin yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo

Lainaus

Onko futuristi jotakin mieltä? Saako hän olla? Pitääkö hänen olla?

Satu Keto-Kantele — Mon, 16 Sep 2013 18:21:49 +0000

Tulevaisuudentutkimus, arvot, moraali, etiikka

Olen kaksi viikkoa vanha tulevaisuudentutkimuksen opiskelija. Tähän mennessä olen päätynyt teknologiapainotteiseen projektityöryhmään ja tutustunut ”erityisesti paneutuen” hiilinanomateriaalien toimintaan ja käyttömahdollisuuksiin. Sekä lainannut Hannu Rajaniemen romaanit taustamateriaaliksi.

Turussa viikoittain kokoontuvan ”lähiopintopiirin” lisäksi olen vuorovaikutuksessa Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemian välityksellä mm. Oulu-Tampere-Helsinki-akselin opiskelijoihin. Pidän tätä kiinnostavana tapana opiskella. Toinen innostava asia, tulevaisuudentutkimuksen monitieteisyys, näkyy opiskelijoiden taustoissa. Sukupuolijakauma on tasainen, ikähaitari kattava kuten myös tiedekuntaedustus: vain lääke- ja oikeustieteellisen opiskelijat puuttuvat joukosta.

Ensimmäinen tehtävämme on tuottaa tulevaisuusprojekti vuoteen 2040. Omavalintaiset aiheet vaihtelevat ruoasta ja ravitsemuksesta työn ja terveyden kautta yhteiskuntaan ja luokkiin sekä sähköisen median tulevaisuuteen. Pienryhmämme projektin työnimi on ”henkilökohtaisten mobiililaitteiden käyttö vuonna 2040”. Aihe on kiinnostava ja haasteellinen: maailma 27 vuoden päästä tuntuu olevan kaukana mutta kuitenkin niin lähellä, että ajattelu pyrkii jumittumaan nykyhetkeen, kännykän kaltaiseen laitteeseen. Pinnistellen olemme pohtineet laitteiden pienenemistä ja integroitumista ihmiseen: zippi niskassa, ”googlepiilolasit” - entäpä telepatia?

Kuunnellessani kurssilaisten projektisuunnitelmia ja tutustuessani jaettuun taustamateriaaliin olen alkanut pohtia kysymystä voiko ja pitääkö tulevaisuudentutkijalla olla selkeä mielipide tutkimastaan asiasta. Ja kuinka vahvasti oman arvomaailmansa voi ja kannattaa tuoda esiin, piiloagendana tai agendana. Tulisiko tulevaisuustöiden vetäjän rooli olla ”arvomoderaattorina” ryhmän ajatteluun reagoiva vaiko proaktiivinen?

Jos yksi perusajatus tulevaisuuksien tutkimisessa on, että pyritään skannaamaan arvovapaasti eri muutosvoimia, mahdollisia maailmoja ja skenaarioita (ei ”pahoina tai hyvinä”) kuinka lähtökohta suhtautuu ajatukseen siitä, ettei tulevaisuudentutkimus ole arvovapaata? Ja vielä, missä kohden etiikka ja arvot astuvat esiin tulevaisuuksia ennustettaessa?

Kemppainen, Malaska & Kuusi kirjassa ”Tulevaisuudentutkimus” puhuvat tulevaisuudentutkijasta asiantuntijana, jonka tehtävä on osallistua aktiivisesti arvokeskusteluun. Tulevaisuudentutkija joutuu ”suosittelemaan päätöksentekijöille sellaisia polkuja, joissa epävarmuuden määrä ja riskien suuruus ovat heidän mukaansa hyväksyttävissä rajoissa”. Tekstissä korostetaan, että ”asiantuntijoiden suositukset eivät ole siten objektiivisia, vaan intressi- ja arvosidonnaisia”.

Kun päätöksentekokin perustuu yleensä (yhteismitattomiin) intresseihin ja arvoihin, tulee huomioida Wendell Bellin ajatus siitä, että arvot, arvoväitteet, voi ja pitää voida purkaa objektiivisiksi tosiasioiksi. Tämä on erityisesti tulevaisuudentutkijan tehtävä. Tosiasioihin vedoten on mahdollista edesauttaa ihmisiä tekemään järkeenkäypiä päätöksiä. Toki on hyvä pitää mielessä, että tämä ns. rationaalisuusoletus toimii vain jos osapuolet jakavat suunnilleen samat arvot.

Voimmeko luottaa siihen, että merkittävät, erityisesti yhteiskunnalliset tulevaisuustyöt ja -raportit toteutetaan niin, että ”intressit ja arvosidonnaisuudet” ovat yleisesti ”hyväksyttävissä rajoissa”? Miten määritellä yleisesti hyväksyttävät rajat? Jos pidämme perusteltuna, että todellisuus, erityisesti yhteiskunnallinen todellisuus, voi kehittyä useita erilaisia tulevaisuuspolkuja pitkin millä perusteella valitsemme mielestämme oikean mahdollisen maailman? Miten pidämme huolta siitä, että moniäänisyys toteutuu - ennenkaikkea taustoitusvaiheessa?

Otetaan esimerkki. Asiantuntijaryhmän tehtävä on arvioida terveydenhuollon tulevaisuutta vuonna 2050 ja työn myötä alkaa näyttää siltä, että odotettavissa oleva elinikä yhdistettynä lääketieteen kehittymiseen antaa yhtälön, jonka tulos on ”tähän ei ole varaa”. Voisiko työryhmän suosittelemat toimenpiteet olla Hippokrateen-, siis lääkärinvalan vastaisia? Objektiivisuuden-, kriittisyyden- ja rationaalisuuden vaatimukset luultavasti toteutuisivat erilaisissa lopputulemissa, mutta miten on eettisten näkökantojen, inhimillisyyden kanssa?

Tai entäpä jos suomalaisen perusopetuksen tulevaisuutta pohtiva ryhmä tulisi siihen tulokseen, että resurssi- ja talousmielessä nykyisenkaltaiset ryhmäkoot, kyläkoulumaiset pienet opetusyksiköt ja laaja tuntikehys tulee viemään kehitystä kestämättömään suuntaan. Tulevaisuudentutkijan oma jälkikasvu opiskelisi pienessä kyläkoulussa, joka vanhempien kokemuksen perusteella on optimaalisin opetusympäristö. Voimmeko olla varmoja, että valmis tulevaisuustyö erilaisine skenaarioineen tulisi objektiivisesti esitetyksi? Voitaisiinko tulevaisuustyön vetäjän ”aktiivinen osallistuminen arvokeskusteluun” nähdä subjektiivisena yrityksenä vaikuttaa päätöksentekijöihin?

Esittääkö tulevaisuudentutkija loppuraporttia luovuttaessaan vaihtoehdot niitä arvottamatta? ”Tehkää tällä se mitä parhaaksi näette”. Voiko se olla edes mahdollista? Loppuuko tulevaisuudentutkijan asiantuntijamandaatti ennen vai jälkeen työn luovuttamisen?

Viitteet:

Bell, Wendell. Foundations of Futures Studies. Transaction Publishers. New Brunswick/ London 2009.

Masini, Eleonora Barbieri. Why Futures Studies? Grey Seal, London. s. 1-53. 1993

Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja soveltaminen. Toim. Kemppainen, Kuusi, Söderlund. SKS 2003.

Rajaniemi, Hannu. Kvanttivaras. Gummerus 2011

Rajaniemi, Hannu. Fraktaaliruhtinas. Gummerus 2013

Teknoelämää 2035:

https://www.facebook.com/teknoelamaa2035?fref=ts

Lainaus

Ahneudesta

Ruben Stiller — Mon, 06 Apr 2009 13:04:37 +0000

Moraali on taas muodissa.

Finanssikriisi on synnyttänyt ylevää puhetta ahneuden kuolemansynnistä. Lottovoittajia ei ole toistaiseksi syytetty, vaikka suomalainen lottomiljonääri ansaitsee miljoonansa tekemättä päivääkään työtä voittonsa eteen.

Kuka siis on ahne?

Ilmeisesti Fortumin eroava toimitusjohtaja Mikael Lilius on Suomen syntisin ihminen. Hän on nauttinut mm. Sinikka Mönkäreen, Mauri Pekkarisen ja Jyri Häkämiehen siunaamien sopimusten hedelmistä. Se on kauhea rikos. On suorastaan kohtuutonta nauttia palkkioista, jotka perustuvat sopimuksiin.

Nyt tiedämme, mikä markkinataloudessa on vikana. Joukossamme on pahan ruumillistumia, ahneita ihmisiä, jotka ovat rikastuneet liian nopeasti ja väärään aikaan. Me emme tietenkään ottaisi vastaan tällaisia palkkioita.

Joten kiitos Mikael Lilius! Moraalimme tarvitsee viikon syntipukin. Nyt on ihmeen hyvä olla.

Lainaus

Blogit - moraali

EU ja roomalaisen oikeuden perinne

Onko futuristi jotakin mieltä? Saako hän olla? Pitääkö hänen olla?

Ahneudesta