Blogit - IPCC

Suomi lämpenee! – Ilmastojournalismin kriisistä, osa 3

Pasi Toiviainen — Mon, 30 Sep 2013 13:46:27 +0000

Ilmastouutisoinnin kohokohta tältä vuodelta lienee takana. IPCC:n viidennen arviointiraportin ensimmäisen osan (AR5 WGl) tiivistelmä julkaistiin perjantaina 27.9. Miten uutisointi onnistui? Löytyikö pihvi?

Kuva: NASA / Sinead Farrell.

Kiinnitin parissa aiemmassa ilmastojournalismin tilaa pohtineessa jutussani (4.8. ja 16.9.) huomioni Helsingin Sanomien, YLE Uutisten ja Iltalehden edesottamuksiin ja siksi päätin kurkata, miten nämä samaiset kolme mediaa onnistuivat nyt IPCC:n raportin kanssa. Tähän rajoittuneeseen otokseen vaikuttaa sekin, että en itse tällä haavaa työskentele ilmastoasioiden parissa.

Heti kärkeen voi todeta, että pääosin ilmastotiede suodattui tehtyihin juttuihin – onneksi – ihan suhteellisen kohtalaisesti. Pikkuvirheitähän sattuu aina, kuten vaikka se, että IPCC ei julkaissut ensimmäistä arviointiraporttiaan vuonna 2001, vaan 1990, tai että tulevaa lämpenemistä ei raportissa verrata esiteolliseen aikaan (josta taas niin sanottu 2 asteen vaarallinen ilmastonmuutos lasketaan), vaan noin vuoteen 1995. Joka tapauksessa, tässä muutama itseäni häiritsemään jäänyt havainto:

Suomi voi lämmetä jopa 6 astetta!

Raportin julkistusiltana 27.9. YLE aloitti tv-uutistensa päälähetyksen näin: ”Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat luultua vakavampia. Suomessa ilmasto voi lämmetä jopa 6 astetta.” Vastaavaan tapaan Iltalehden IPCC-jutun (28.9.) keskeiseksi sanomaksi hahmottui tämä tummennetuin kirjaimin painettu lause: ”Suomen keskilämpötila voi nousta jopa kuudella asteella vuosisadan loppuun mennessä”.

Uutisarvoltaan tämä tieto ei tosin ole – tai sen ei pitäisi olla – kovin merkittävä. Mieleen tulevat esimerkiksi yhdeksän vuoden takaiset FINSKEN-skenaariot (2004), jotka ennustivat Suomen lämpenevän noin 2080 luvun puoliväliin mennessä 2,4–7,4 astetta. Lisäksi, jo 21 vuotta sitten Suomalainen Ilmakehänmuutoten Tutkimusohjelma SILMU (1992) ennusti, että Suomi lämpenisi noin 4,5–6,5 astetta.

Nyt IPCC:n raportin yhteydessä julkistetut Ilmatieteen laitoksen laskelmat siis vain vahvistivat sen, mitä on entuudestaan tiedetty jo pitkään – ainakin liki yhden sukupolven ajan!

Suomi lämpenee muuta maailmaa enemmän - oikeasti

Lisäksi on erikoista, että kaikissa kolmessa mediassa Suomen mahdollista 6 asteen lämpenemistä pidettiin äärimmäisenä. Kaikissa jutuissa sitä korostettiin sanalla ”jopa”. Näin tehtiin, vaikka samaan hengenvetoon jutuissa kerrottiin koko maapallon voivan tällä vuosisadalla lämmetä YLE:n ja Iltalehden mukaan 5 astetta ja Helsingin Sanomien mukaan 6 astetta.

Luulisi kuitenkin, että tähän päivään mennessä suomalaismedialle olisi selvää, että karkeasti ottaen Suomi lämpenee noin puolet enemmän kuin maapallo keskimäärin. Oudointa oli, ettei tätä epäjohdonmukaisuutta huomattu edes Hesarissa, jonka yhden jutun otsikko kuului "Suomen ilmaston lämpeneminen on voimakkaampaa kuin maapallolla keskimäärin". Silti lehti tarjosi sekä maapallolle että Suomelle pahimmillaan "jopa" 6 astetta. Ei toimi.

Todellisuus on se, että jos maapallo lämpenee 5 astetta, Suomi lämpenee kenties 7–8 astetta. Maapallon lämmetessä 6 astetta Suomessa puhutaan jo noin 9 asteesta. Tämä Pohjolan muuta maailmaa voimakkaampi lämpeneminen johtuu lumen ja jään vähenemisestä sekä varsinkin talviaikaisen pilvisyyden lisääntymisestä.

Selitys tälle koko astesekoilulle löytynee siitä, että Ilmatieteen laitoksella 27.9. pidetyssä julkistamistilaisuudessa tutkijat ovat ilmeisesti esitelleet hieman eriluonteisia käyriä, joista Suomea koskeneisiin ei ole otettu mukaan niitä äärimmäisimpiä. Kuten Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo tästä sekavasta uutisoinnista kysellessäni vastasi: "On vertailtu omenoita ja appelsiineja".

Meren pinta ja ”pahimmat ennusteet”

Meren pinnasta Helsingin Sanomat kirjoitti, että sen ”arvellaan pahimpien ennusteiden mukaan olevan jopa 82 senttimetriä nykyistä korkeammalla vuonna 2100”. ”Pahimpien ennusteiden”? Oikeasti?

Tässä väittämässä on kuitenkin kaksi virhettä. Ensinnäkin mainittu luku on laskettu, ei vuodelle 2100, vaan noin vuodelle 2090 (keskiarvo 2081-2100). Saman mallinnuksen mukaan vuoteen 2100 mennessä meren pinan nousu olisi noin 97 senttiä (kuva alla).

Kuva: IPCC, AR5 WGl, SPM.

Toiseksi, kyseisessä laskelmassa kyse on vain niistä varovaisista arvioista, joiden tutkijat uskaltavat sanoa olevan ”todennäköisiä”. Niiden lisäksi IPCC:n raportin tiivistelmässä todetaan näin: ”Etelämantereen mannerjään meriperustaisten osien romahdus voisi käynnistyttyään nostaa globaalia keskimääräistä merenpintaa huomattavasti yli todennäköisten arvojen” (s. 18). Raportti arvioikin romahduksen voivan vähintään tuplata mainitsemani 97 senttiä. Nyt alamme lähestyä pahimpia ennusteita.

Syy siihen, miksi Länsi-Antarktiksen mahdollinen romahdus ei ole mukana yleisesti siteeratuissa laskelmissa, löytyy puolestaan tästä: ”Jään äkillinen ja peruuttamaton menetys Etelämantereen mannerjään potentiaalisesti epävakaista meriperustaisista osista ilmastopakotteen seurauksena on mahdollista, mutta nykyinen näyttö ja ymmärrys on riittämätöntä kvantitatiivisen arvion tekemiseksi” (s. 21).

Huomautettakoon, että tämä ei tarkoita IPCC:n pitävän Länsi-Antarktiksen jäätikön romahdusta yhtään epätodennäköisempänä kuin nyt merenpinnan noususta todennäköisiksi ilmoitettuja lukemia. Paneeli ei vain ota asiaan sen tieteellisen hankaluuden takia kantaa.

Länsi-Antarktiksen jäätikön romahdus on yksinkertaisesti niin ainutlaatuinen uhka, ettei sen puolesta tai vastaan ole kunnollista näyttöä eikä sitä oikein voida tutkiakaan. Varmuus saadaan sitten joskus, jos – tai kun – riski on toteutunut.

Megariskit unohtuvat

Ylipäänsä on kummallista, miten Länsi-Antarktiksen jäätikön romahtamisen kaltaiset ilmastonmuutoksen megariskit loistivat läpikäymissäni jutuissa poissaolollaan. Vaikkapa ikiroudan sulamisesta ja Jäämerellä mahdollisesti odotettavissa olevista metaanipurkauksista ei puhuttu mitään. Saati, että olisi ollut havaittavissa syvempää ymmärrystä siitä systeemisestä muutoksesta, joka maapallolla vaikuttaa olevan edessään.

Tällaisten, pykälää vaikeampien asioiden käsittelyyn ei ole rahkeita. Niiden sijaan toistellaan vanhoja tietoja uusina.

Toisaalta, eipä IPCC:n tiivistelmä isojen kysymysten suuntaan ohjaakaan. Päinvastoin. Se pysyttelee entistäkin tarkemmin siinä, mikä on varmaakin varmempaa eikä paljoa spekuloi.

Tämä on IPCC:n reaktio ilmastoskeptikoiden harrastamiin vääristely- ja liioittelusyytöksiin. Se on ymmärrettävää, mutta sinänsä harmi, koska ilmastonmuutos nyt vain on sellainen tutkimuskohde, jonka kaikista mekanismeista ei voi edes kuvitella saatavan mitään suurta varmuutta ennen kuin jälkikäteen.

Vihdoin eteenpäin?

Koko ilmastokysymyksen nykytilaa parhaiten valottaneet kommentit löysin Helsingin Sanomien kolmen jutun kokonaisuudesta (28.9.). Yhdessä esimerkiksi yksinkertaisesti annettiin Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon puhua.

"Ilmasto muuttuu, ja tämän muutoksen periaatteet on tunnettu jo 1970-luvulta. … Näiden faktojen suhteen ei ole mitään tieteellisiä ristiriitoja, eikä niitä tarvitse enää tutkia. Miksi tämä ei riitä siihen, että alettaisiin tehdä päätöksiä muutoksen pysäyttämiseksi?”, Alestalo tilitti.

Saman lehden pääjutussa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma puolestaan pohdiskeli näin: "On todennäköistä, että nyt alkaa keskustelu siitä, kuinka paljon hiilidioksidia voidaan vielä päästää ilmakehään niin, että lämpeneminen pysyy kahdessa asteessa".

Toivon totisesti, että Vihma on oikeassa ja keskustelu pääsisi vihdoin oikeasti eteenpäin.

Tehty muutamia stilisointeja 30.9.2013 klo 01.00.

Lainaus

Ilmastojournalismin kriisi – Osa 2: tapaus Iltalehti

Pasi Toiviainen — Mon, 16 Sep 2013 13:18:38 +0000

Kirjoitin 4. elokuuta jutun siitä, kuinka suomalainen ilmastojournalismi on kriisissä. Nyt sekoiluvuorossa on Iltalehti, joka väittää hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC:n tulevan uuden raportin puolittavan ilmastonmuutoksen nopeuden ja vertaa ilmastoennusteita taannoisiin Rooman klubin epäonnisiin ennusteisiin. Olisi ehkä kannattanut ensin tarkistaa faktat.

Kuva: NASA.

Vaikeita numeroita - 0,2 vai 0,13

Tänään 16. syyskuuta Iltalehti kirjoitti näyttävässä ykkösaukeman jutussaan:

”Brittiläinen Daily Mail -lehti on saanut käsiinsä IPCC:n uuden raportin, jonka mukaan maapallon keskilämpötila on noussut vuodesta 1951 lähtien noin 0,12 asteella vuosikymmenessä. Vuonna 2007 samainen taho arvioi nousun olleen 0,2 astetta vuosikymmenessä. Arvio lämmön noususta on siis lähes puolittunut sitten viime raportin.”

Niin, Daily Mailin mukaan. Daily Mail on kuitenkin väärässä. Tosiasiassa IPCC:n edellinen arviointiraportti AR4 vuodelta 2007 sanoo näin:

”Tasoitettu lämpenemistrendi viimeisiltä 50 vuodelta (0.13°C per vuosikymmen) on lähes kaksinkertainen viimeisiin 100 vuoteen verrattuna.”

Siis 0,13 astetta, ei 0,2 astetta. Iltalehti tukeutui jutussaan täysin ilmastoskeptisyydestään tunnetun Daily Mailin toimittaja David Rosen lukuihin, eikä tarkistanut edes aivan keskeistä tietoa. Täten koko jutulta putoaa pohja pois.

Se taas, että maapallon lämpeneminen on mittausten mukaan hidastunut vain hitusen, vain vajaan kymmenesosan, ei taida olla kovin iso skuuppi. Ja toisaalta, ilmastotutkijat laajalla rintamalla kyllä odottavat, että jokusen vuoden jälkeen lämpeneminen sitten taas kiihtyy.

Rooman klubia mätkitään taas – aiheetta

Jutustaan innostuneena Iltalehden toimittaja Jani Parkkari vertasi vielä IPCC:n hutia Rooma klubin Kasvun rajat -raporttiin vuodelta 1972. Parkkari latasi:

”Kasvun rajoissa on vain yksi vika. Mitkään sen ennusteet eivät pitäneet paikkaansa.”

Väittämä on erikoinen, sillä Kasvun rajat -teoksen johtopäätös kuului, että mikäli kehitys jatkuu yhtään vallitsevaa rataa, ”kasvun rajat tällä planeetalla saavutetaan lähimmän sadan vuoden kuluessa” – eli ennen vuotta 2072.

Vai onko Parkkarilla kenties aikamatkailun tai selvänäkemisen kyky? Minun käsitykseni kun on, että maailma on yhä pelottavan hyvin tuolla Rooman klubin viitoittamalla polulla.

Kriisi jatkuu

No, ottaen huomioon, että IPCC julkistaa tiivistelmän uudesta AR5-raportistaan tämän kuun lopussa, 27.9., tällaisia skeptikkoleirin hyökkäyksiä ilmastotiedettä vastaan lienee odotettavissa vielä ainakin parin viikon ajan. Koitetaan kestää.

Tehty pieniä täsmennyksiä 17.53 16.9.2013 ja 9.31 17.9.2013.

Lainaus

Varaplaneettaa ei ole

Satu Hassi, EU-parlamentaarikko — Sun, 07 Apr 2013 16:55:17 +0000

Asioissa, joiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, emme yleensä hyväksy kovin suuria riskejä, eikä isojen riskien ottamista pidetä järkevänä.

Tuskin astuisimme lentokoneeseen, jos sen putoamistodennäköisyys olisi yli 50%, tuskin vaikka se olisi 0,1%. Sellainen kone tuskin saisi edes lentolupaa, ainakaan EU-maissa. Vuonna 2011 Suomen maanteillä ajettiin 54 460 miljoonaa autokilometriä ja ihmisiä kuoli 292, siis yksi noin 187 miljoonaa ajokilometriä kohden. Jos keskimääräinen automatka oli 5 ja 10 kilometrin väliltä, todennäköisyys kuolla ajomatkalla oli vähemmän kuin prosentin kymmenestuhannesosa.

Pidämme myös täysjärkisenä ottaa palovakuutuksia, vaikka tulipalon todennäköisyys on pieni, ja vaikka tiedämme, että vakuutusyhtiö kerää vakuutusmaksuilla enemmän rahaa kuin maksaa vahingoista korvauksia.

Yli 90%:n todennäköisyys ei näytä riittävän

Suhtautumisemme ilmastonmuutokseen on toisenlainen. Se, että tutkijat sanovat ihmisen toiminnan muuttavan yli 90 %:n todennäköisyydellä maapallon ilmastoa, ei ole tähän mennessä riittänyt perusteeksi ryhtyä rivakoihin ilmastotoimiin.

Puheissa suurin osa maailman hallituksista ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, mutta käytännön tekojen tasolla tilanne on toinen. Sopimusta, joka rajoittaisi maailman kaikkien maiden päästöjä, ei ole, vaikka YK:n jäsenmaiden nimeämistä tutkijoista koostuva asiantuntijapaneeli IPCC on jo noin 20 vuoden ajan varoittanut ilmastonmuutoksesta.

Joulukuussa 2011 tehtiin kyllä periaatepäätös siitä, että vuoteen 2015 mennessä neuvotellaan seuraava kansainvälinen ilmastosopimus, johon tulee päästörajat kaikille maille. Mutta näiden päästörajojen on määrä astua voimaan vasta vuonna 2020, vaikka IPCC sanoo vuonna 2007 julkaistussa raportissaan, että globaalit päästöt pitäisi pystyä kääntämään laskuun suunnilleen vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksen alle kahden asteen.

Teoillaan hallitukset eivät siis osoita pitävänsä ilmastonmuutosta vakavana uhkana, joka vaatisi ripeitä toimia.

Koska itse puhun paljon siitä, että ilmastotoimia tulisi kiirehtiä, kohtaan erittäin usein ajattelua, joka pitää ilmastonsuojelua perusteltuna vain jos ilmastonmuutoksesta on sataprosenttisen varma tieto. Mieluiten vielä pitäisi osata ennustaa täsmällisen tarkasti, paljonko missäkin lämpenee minäkin vuonna, ja millaiset missäkin ovat muut seuraukset, kuten merenpinnan nousu, helleaallot, tulvat, katovuodet, malarian leviäminen ynnä muut.

Palovakuutukseen sovellettuna vastaava asenne tarkoittaisi, että vakuutus olisi järkevää ottaa vain jos tietää etukäteen varmasti, että tulipalo syttyy, mieluiten vielä missä kohtaa taloa ja milloin.

Näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä mitä siitä seuraa

Ihmiskunta on jo muuttanut planeettamme ilmakehän koostumusta melko dramaattisesti. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi viime vuonna yli 390 ppm:n (parts per million, miljoonasosa).

Ainakin viime 450 000 vuoden aikana normaali jääkausien välisten interglasiaalien taso on ollut noin 280 ppm, joka pitoisuus oli myös ennen teollistumisen alkua.

Eräs tapaamani tutkija kuvasi tilannetta siten, että näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä kunnolla mitä siitä seuraa. On nimittäin tiedetty jo yli 1800-luvun lopulta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, eli se pidättelee lämpöä maapallolla. Tiedämme myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana planeetta on lämmennyt rivakasti. The Guardianin animaatio kuvaa ilmaston lämpenemistä 1880-luvulta vuoteen 2012.

Tiedämme maapallon geologisesta historiasta, että kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin pitoisuus ilmakehässä on korreloinut planeetan lämpötilojen kanssa. Jos toimisimme järkiperäisesti, jo tämä tieto yhdistettynä tietoon, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, riittäisi perustelemaan rivakat ilmastotoimet.

Muutaman asteen muutos planeetan keskilämpötilassa tarkoittaa isoja asioita. Jos menemme aikaan, jolloin maapallo oli 4-5 astetta kylmempi, olemme jääkaudessa, jolloin nykyisen Suomen yllä oli noin kahden kilometrin paksuinen jää. Vastaavasti, jos planeetta lämpenee 4-5 astetta, se on kovin erilainen kuin nykyisin tuntemamme maapallo, ja erilainen kuin se planeetta, jolla ovat kehittyneet maanviljelys, kaupungit ja teolliset yhteiskunnat.

Myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen energiajärjestö ovat huolestuneita

Ilmastonmuutoksesta eivät enää varoita vain tutkijat ja ympäristönsuojelijat, "gang of usual suspects". Mukaan on tullut muun muassa Maailmanpankki, joka varoittaa että tällä menolla maapallo voi lämmetä jo tällä vuosisadalla neljä astetta, Kansainvälinen energiajärjestö IEA, joka toissa vuonna varoitti, että nykymenolla ihmiskunta on vuoteen 2017 mennessä lukinnut itsensä päästötulevaisuuteen, joka johtaa yli kahden asteen lämpenemiseen. Viime syksynä IEA sanoi, että kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilivaroista pitäisi jättää maahan.

YK:n ympäristöjärjestö UNEP on sanonut saman vähän toisin sanoin. Jotta lämpeneminen pysyisi alle kahdessa asteessa, globaalit päästöt vuonna 2020 saisivat olla korkeintaan 44 gigatonnia hiilidipoksidiekvivalenttia. Nykymenolla olemme menossa 58 gigatonniin. Vaikka maailman maat toteuttaisivat vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa antamansa lupaukset, päästöt vuonna 2020 olisivat 49 ja 57 gigatonnin väliltä.

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat paitsi päättäjien omat näkemykset, myös lobbaus. Sellaisia tahoja, jotka lobbaisivat kunnianhimoisemman ilmastonsuojelun puolesta, ei ole paljon. Sen sijaan riittää niitä, joiden mielestä ilmastonsuojelu on liian kallista, liian varhaista tai muusta syystä perusteetonta.

Nicholas Stern, Maailmanpankin entinen pääekonomisti, on yksi niistä harvoista taloustieteilijöistä, jotka muistuttavat siitä, että ilmastonsuojelu tulee paljon halvemmaksi kuin ilmastonmuutoksen seuraukset.

Varaplaneettaa ei ole

Aina silloin tällöin kohtaa myös ajattelua, jonka mukaan planeetta Maa on jo mennyttä kalua, pitäisi ruveta valmistelemaan muuttoa muualle. Tällaisia on jutellut muun muassa Stephen Hawkin. Varaplaneettaa vain ei ole niin helppo löytää.

Tämän vuoden maaliskuussa löytyi planeetta, joka mahdollisesti voisi olla elinkelpoinen ja joka on "vain" seitsemän valovuoden päässä Maasta.

Raketti, joka ammutaan ulos Maan painovoimakentästä, pitää saada kiihtymään 11 km/s nopeuteen. Tuolla nopeudella seitsemän valovuoden matkaan kuluisi noin 190 000 vuotta, suunnilleen sama aika, jonka Homo Sapiens-laji on ollut olemassa.

USA:n avaruussukkulaohjelman sukkuloiden hinta on NASAn mukaan noin 1,7 miljardia dollaria ja yhden laukaisun hinta reilut 400 miljoonaa, yhteensä reilu 2 miljardia. Jos yhteen rakettiin mahtuu kymmenkunta ihmistä, koko ihmiskunnan lähettämiseen avaruusmatkalle tarvittaisiin runsaat 700 miljoonaa rakettia, ja se maksaisi reilut 1400 miljoonaa miljardia dollaria. Vuonna 2011 koko maailman bruttokansantuote oli noin 80 000 miljardia dollaria, eli rakettien hinnan kokoamiseen tarvittaisiin koko maailman kansantuote noin 17 500 vuodelta, melkein kaksi kertaa niin pitkältä ajalta kuin maanviljelystä on ollut olemassa.

Tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että tähänastisilla avaruuslennoilla matkustajien ruokaa, vettä ja happea on varattu korkeintaan muutamiksi kuukausiksi, ei suinkaan tuhansiksi vuosiksi, ei myöskään energian tarvetta avaruusmatkan aikana.

Monet tahot ovat laskeneet paljonko maksaisi, jos EU tai koko ihmiskunta siirtyisivät kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Näiden laskelmien mukaan hinta olisi joitakin BKT-prosentteja vuosikymmentä kohti.

Vaikka planeetta Maan pitäminen ihmisyhteiskunnille elinkelpoisena maksaakin, hinta on kuitenkin sangen kohtuullinen verrattuna siihen, mitä maksaisi ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään, tai muutto toiselle taivaankappaleelle.

Lainaus

Kymmenen kysymystä

Matti Virtanen, Toimituspäällikkö Yle Ajankohtaistoiminta — Mon, 18 Mar 2013 12:23:06 +0000

”Pallo kuumenee.” Ylen ympäristöseminaarin otsikko ei yllätä. Kaikkihan tietävät, että ilmasto muuttuu. ”Ei mikään ole maailmassa muuttumatonta, saa suureksi pieni ja päiväksi yö”, kuten Bertold Brecht runoili.

Mutta hetkinen! Saksalainen uutisviikkolehti Der Spiegel kirjoitti hiljattain näyttävästi, että ilmaston lämpeneminen on ollut pysähdyksissä jo 15 vuotta. Ai ette huomanneet? No, asia on helppo tarkastaa mm. Nasan mittausaineistosta.

Tämä tarkoittaa, että IPCC:n sinnikkäästi ennustamasta keskimääräisestä lämpenemisestä puuttuu jo noin 0,3 astetta. Samaan aikaan hiilidioksidin päästöt ilmakehään ovat kasvaneet ripeästi. Mitä jos hiilidioksidin määräävä markkina-asema ilmaston lämpenemisessä onkin arvioitu pahasti yläkanttiin?

Kun tässä blogissa ilmeisesti sallitaan myös ilmastokonsensuksesta poikkeavia soraääniä, niin käytän tilaisuuden esittämällä muutamia kysymyksiä. Vastata saa kuka tahansa, joka on kiinnostunut evidenssistä enemmän kuin ennustuksista.

Yksi tyhmä kysyy tietysti enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata. Mutta tästähän meille maksetaan; toimittajille siitä että he kysyvät ja kyseenalaistavat, vallanpitäjille siitä että he vastaavat.

Tästä lähtee:

1. Kuinka paljon alailmakehän on ennustettu keskimäärin lämpenevän IPCC:n raporteissa 1995, 2001 ja 2007?
2. Kuinka paljon ilmakehä on todellisuudessa lämmennyt vuoden 1995 jälkeen?
3. Miten kasvihuonekaasujen globaalit päästöt ovat kehittyneet vuoden 1995 jälkeisenä aikana?
4. Mistä johtuu, että lämpeneminen on huomattavasti hitaampaa kuin ilmastomallit ovat ennustaneet?
5. Toistaiseksi lämpimin vuosi oli useimpien mittausten mukaan 1998. Kuinka kauan uutta ennätystä vielä pitää odottaa – 5, 10 tai 20 vuotta?
6. Voidaanko jossain vaiheessa todeta, että teoria kasvihuonekaasujen roolista lämpenemisessä on falsifioitu?
7. Jos teorian falsifiointi on mahdotonta, niin mitä se kertoo teorian tieteellisyydestä?
8. Jos hiilidioksidi ei lisääntyvästä pitoisuudestaan huolimatta pysty enää lämmittämään ilmakehää, niin mitä seurauksia siitä on ilmasto- ja energiapolitiikalle?
9. Mitä haittaa 1900-luvun globaali lämpeneminen on aiheuttanut?
10. Entä mitä hyötyä lämpenemisestä on ollut?

Jos vastaaminen tuntuu hankalalta, niin kannattaa varmaan perehtyä tuoreeseen GWPF:n raporttiin.

Suosittelen myös perehtymistä ilmastodataan. Erittäin hyvä koontisivusto on norjalaisen maantieteen professorin Ole Humlumin climate4you.

Alussa mainittu Der Spiegelin juttu on luettavissa verkossa.

Hauskoja lukuhetkiä!

Matti Virtanen
Kirjoittaja on FK (pääaineena maantiede) ja toimituspäällikkö Ylen ajankohtaistoiminnassa

Lainaus

Päästöjen reipas kasvu jatkuu, ilmastonmuutos etenee

Petteri Taalas, Pääjohtaja Ilmatieteen laitos — Tue, 05 Mar 2013 07:05:07 +0000

Kasvihuonekaasujen päästöjen maailmanlaajuinen rajoittaminen ei ole edennyt merkittävästi sitten Kööpenhaminan 2009 ilmastokokouksen epäonnistumisen. EU-maissa edetään edelleen kohti päästöjen 20 % vähennystä vuoteen 2020. Samalla koko maailman päästöt kasvavat ennätyksellistä vauhtia.

Mutta mitä kuuluu itse ilmastolle? Aihe on saanut vähemmän huomiota mediassa viime vuosina, ja sosiaalisessa mediassa äänessä ovat eniten tieteellisten tulosten kieltäjät tai ”vaihtoehtotutkijat”.

Tiedemaailman perustulokset ovat edelleen muuttumattomia. On selkeästi todistettu, että ihmistoiminta on saanut aikaan jo havaitun muutoksen maailman lämpötilojen ja sademäärien jakaumissa. Nämä näkyvät helleaaltojen lisääntymisenä, tulvina ja kuivuutena. Lämpötilanennätyksiä on rikottu viime vuosina esimerkiksi Suomessa, Venäjällä ja Australiassa.

Viime vuosi oli USA:n yli satavuotisen mittaushistorian lämpimin. Helleaallot ovat lisänneet kuolleisuutta ja johtaneet sadon menetyksiin. Kesän 2003 helleaallossa kuoli ennenaikaisesti jopa 70 000 Keski-Euroopan asukasta, kesällä 2010 Venäjällä noin 55 000 ihmistä. Ilman lisäksi myös meret ovat lämmenneet.

Merien lämpölaajeneminen on ollut tärkein syy valtamerien pinnan noin 30 cm kohoamiseen viimeisten 100 vuoden aikana. Osa noususta johtuu vuoristojäätiköiden, kuten Grönlannin, Alppien, Himalajan, Kilimanjaron, Andien ja Kalliovuorten, sulamisesta.

Maailman ilmastotutkimuksen tulokset kootaan noin kuuden vuoden välein yksiin kansiin Hallitustenvälisen Ilmastopaneelin (IPCC) toimesta. Parhaillaan maailman johtavien ilmastotutkijoiden johdolla koostetaan IPCC:n viidettä arviointiraporttia. Osaraportti tähän mennessä havaituista muutoksista sekä laskelmat ilmaston tulevasta kehityksestä julkaistaan syyskuussa 2013, ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja hillintää koskevat osaraportit vuonna 2014.

Maailman kasvihuonekaasujen päästöt ovat kasvaneet vuoden 2007 raportissa arvioitua nopeammin. Tämän vuoksi laskelmat ilmaston tulevasta kehityksestä on jouduttu uusimaan. Myös meriveden pinnan nousuarviot ovat päivittymässä ylöspäin. Todennäköisin valtamerien pinnan nousu on vajaan metrin suuruusluokkaa vuoteen 2100 mennessä.

Arktisen alueen lumi- ja jääpeitteen sulaminen sekä Grönlannin jäätikön sulaminen ovat edenneet aiemmin arvioitua nopeammin. Satelliittihavaintojen mukaan arktisen alueen niin sanottu monivuotinen jääpeite on huvennut vuodesta 1980 alle kolmasosaan laajuudeltaan. Vuonna 2012 havaittiin jään peittävyydessä kaikkien aikojen minimi. Tämä helpottaa alueen merenkulkua sekä luonnonvarojen hyödyntämistä. Suomessa on runsaasti lumi- ja jääolosuhteiden osaamista esimerkiksi laivanrakennuksen, jää-sääpalvelujen, jäänmurron ja arktisen logistiikan aloilla. Arktinen muutos tarjoaa Suomelle myös uusia mahdollisuuksia.

Koko maailman mittakaavassa ilmastonmuutos on uhka ihmiskunnan hyvinvoinnille tämän vuosisadan loppupuolella. Muutoksen torjuminen on taloudellisesti ja inhimillisesti järkevämpää kuin sen haittavaikutusten kanssa eläminen. Päästöjen vähennys tulisi käynnistää lähivuosina, sillä hiilidioksidin pitkän eliniän vuoksi tilanteen korjaantuminen on hidasta, ja kestää jopa vuosisatoja.

Tällä hetkellä maailman päättäjien huomio on vahvasti kiinnittynyt lähivuosien talouskasvun vaalimiseen. Ilmastonmuutoksen on osoitettu olevan talouskasvua merkittävästi rajoittava tekijä vuosikymmenten ja vuosisadan aikaskaalassa; tulevien sukupolvien hyvinvoinnista puhumattakaan. On toivottavaa, että ihmiskunta kykenee pitkän aikavälin hyvinvoinnin takaaviin päätöksiin. Tämän hetkinen kehitys on päinvastainen, eli fossiilisten polttoaineiden käyttö kasvaa kiihtyvää tahtia.

Lainaus