Blogit - sohvasurffaus

Sohvasurffaajat – Suonissamme virtaa vapaus

Pia Asikainen — Tue, 19 Nov 2013 14:06:53 +0000

Huikea vapauden tunne virtasi suonissamme seisoessamme Palermon kentällä. Olimme jälleen tienpäällä, Sohvasurffaajien toinen reissu oli alkamassa. Matkustaisimme reilun kuukauden ajan Välimeren kummankin puolin, kuudessa eri maassa. Allekirjoittaneelle matkaan lähdön ajankohta oli kaikin puolin täydellinen. Makuuhuone oli kattovuodon takia remontissa ja asuinkelvottomassa kunnossa, joten oli hyvä aika kutsua itsensä vieraaksi tuntemattomien koteihin.

Etsimme Palermon lentokentältä lipunmyyntikioskin, josta ostimme bussiliput ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin. Siellä jossain olisi ensimmäinen yöpaikkamme.

Välimeren kummallakin puolella

Ensimmäinen pari viikkoa matkaisimme Välimeren pohjoispuolella Italiassa, Albaniassa ja Kreikassa. Kesäkuun puolivälissä lentäisimme Ateenasta, Välimeren yli, Libanoniin. Reissun loppuosan matkustaisimme arabimaissa, Libanonista jatkaisimme aavikkoisen Jordanian halki, päätepisteeseemme Egyptiin.

Vuotta aiemmin yhdessä tehneemme Mustanmeren kierroksen jälkeen, fiilikset olivat katossa. Tunsimme toisemme hyvin ja tiesimme, että tulisimme keskenämme toimeen erinomaisesti. Reissusta tulisi varmasti huikea, isompia riitojakaan tuskin olisi luvassa.

Katso Sohvasurffaajien ensimmäinen kausi Elävässä arkistossa

Pidämme molemmat tienpäällä olemisen tunteesta. On mahtavaa fiilistellä tuntemattomia paikkoja, kaupunkien toreja ja kujia, seurata paikallisten arkea ja eloa. Ennen kaikkea on hienoa viettää aikaa majoittajiemme kanssa ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia elämästä, mistä tahansa. Välillä kemiat toimivat erinomaisesti, välillä vähän huonommin, mutta kohtaamiset ovat aina ikimuistoisia. On myös siistiä hypätä junaan ja jatkaa matkaa. Katsella maisemien vaihtumista, samalla kun pää kopisee kepeästi junan ikkunaan.

Ja tästä kaikesta pitäisi jotakin telkkariohjelmaakin vääntää.

Sohvasurffaajat on matkailu -reality, jossa kaksi suomalaisnaista kutsuu itsensä tuntemattomien ihmisten koteihin. Olennaista on kertoa, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät meidän silmin. Yövymme yleensä pari yötä/ majoittaja.

Ideana meillä on matkustaa mahdollisimman autenttisella otteella ja pienellä budjetilla. Liikumme paikasta toiseen pääsääntöisesti busseilla ja junilla, takseja käytämme vain tarvittaessa. Erona tavalliseen reppureissuun on se, että ohjelman tekeminen vaikuttaa matkustamisen enemmän ja vähemmän, kokoajan. Ja tietenkin rinkkamme pursuavat omien vaatteidemme lisäksi myös kaikenlaista tekniikkaa, jota ohjelmaa tehdessä tarvitsemme.

Niin hauskaa ja hienoa kuin ohjelman tekeminen onkaan, niin se on samalla älyttömän raskasta. Vaikka ehdimme kevään mittaan ottamaan selvää paikoista ja maista joihin matkustamme, kuten myös vähän ennakoimaan mahdollisia eteemme tulevia tilanteita, niin varmaa on, että mitään ei voi tietää varmaksi. Kaikki tienpäällä on uutta ja tilanteet elävät, kaikki ympärillä muuttuu kaikenaikaa. Sen vuoksi varsinaista tarkkaa käsikirjoitusta on etukäteen mahdotonta tehdä, vaikka samalla meillä on osittain hyvinkin selkeitä suunnitelmia.

Osa majoittajista on sovittuna etukäteen, mutta välillä syystä tai toisesta, majoittaja joutuukin perumaan ja joudumme säätämään uuden yöpaikan. Voi myös tulla yllätyksiä sen suhteen, millaisia tapaamamme henkilöt ovat. He voivat vaikuttaa cs- profiilissaan hyvinkin erilaisilta mitä todellisuudessa ovatkaan. Meidän pitää olla kokoajan tietoisena siitä mitä tehdään, spotata intuitiolla mitä kuvataan ja miten, löytää kiinnostavat asiat ja tarttua hetkeen. Kelata ja vaihtaa suunnitelmia.

Olennaista on myös se, että tietää, milloin olla kuvaamatta. Silloin kamerakalusto pysyy visusti piilossa ja olemme ihan tavallisia reppureissaajia. Ja tärkeintä on se, että nautimme siitä mitä teemme ja pidämme myös hauskaa ja irtaudumme välillä työnteosta kokonaan.

Epävarmuus

Katsoin materiaaleja lähes päivittäin läpi. Hetkittäin iski epävarmuus, tuntui, että hommassa ei ole mitään järkeä. Muistan ikuisesti kun oltiin ekalla kaudella Romaniassa Mustanmeren suistoalueella, istuimme laiturilla itkua vääntäen. Olimme varmoja, että paluuta Suomeen ei olisi, tekemämme matsku oli totaalista kuraa, sarjasta tulisi paskinta ikinä ja alanvaihto olisi kumpaisellakin edessä: Lotan uskottavuus näyttelijänä olisi totaalisesti mennyttä ja mun duunit Yleisradiossa olisi ohi.

Mutta niin vain siitäkin alhosta noustiin.

Päässä naksahtaa NIKSNAKS

Ensimmäiset pari viikkoa enemmän ja vähemmän stressattuamme, tapahtuu muutos. Jatkuva liikkeessä oleminen ja kokemiemme impulssien määrä, saa meidät olemaan myös enemmän läsnä. Reissuväsymys tuo tullessaan rentouden, asioista on helpompi päästää irti ja tekeminen helpottuu. Emme yksikertaisesti jaksa enää stressata, pystymme suhtautumaan kaikkeen kepeämmin. Käymme myös pari puhdistavaa riitaa. Ilmapiiri kevenee, toki mielen aaltoliike jatkuu edelleen, mutta ehkä vähän loivemmin kaarin.

Syntyy tunne siitä, että matka jatkuu, eikä lopu milloinkaan. Valtava vapaus ja elämän kauneus.

Muistoja matkasta

Italia

Palermon kaduilta jäi mieleen terassihetki mafia -äijien kanssa, kuumottavaa, mutta hauskaa. Sisilialaiset rakastavat puhua sisiliaa, vaikka kuulija ei sitä ymmärtäisikään. Matkamme toisen hostin, Mr. Orgen kanssa hengailu oli rentoa ja välitöntä. Mies myös haastoi riitaa ja käyttäytyi monin tavoin huonosti, mutta oli samalla aito ja lämmin.

Katso Italia-jakso Elävässä arkistossa

Albania

Lämmöllä muistuu myös Albania, pieni ja erikoinen maa, jossa on valtava määrä mitä kummallisimpia rakennuksia. Punamustat ”Kaksipäisen kotkan” -liput liehuvat kaikkialla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ylpeitä maastaan, mutta vierastivat kameraa - Diktaattori Hoxhan perintö painaa vieläkin.

Katso Albania-jakso Elävässä arkistossa

Kreikka

Monissa paikoissa koettiin ristiriitaisia tunnelmia. Esim. Kreikassa, Ateenan kaduilla oli synkkä ja outo tunnelma, narkomaanit piikittivät kaduilla itseään, asunnottomat kerjäsivät ja samaan aikaan turistilaumat poseerasivat nähtävyyksillä.

Katso Kreikka-jakso Elävässä arkistossa

Libanon

Libanonilaiset rakastavat juhlimista ja Beirutin yöelämä on huikea. Samaan aikaan Palestiinalaiset ovat Libanonin syrjityin vähemmistö ja elävät maassa vailla oikeuksia. Oli hämmentävää yöpyä Etelä-Beirutissa Shatilan pakolaisleirillä, jossa talot ovat rakennettu vieri viereen ja jopa ilma Shatilassa oli erilaista.

Katso Libanon: Beirutin yöt -jakso Elävässä arkistossa

Katso Libanon: yö pakolaisleirissä -jakso Elävässä arkistossa

Jordania

Oli myös mahtavaa antaa reissun viedä ja ottaa vastaan se mitä tulee.. Jordanialaisessa taksissa ollessamme, meillä ei ollut hajuakaan minne olimme menossa. Päädyimme pikkukylään Ammanin ulkopuolelle, joimme teetä sydämellisten arabinaisten kanssa ja vuohet käyskentelivät ympärillä. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kommunikaatio toimi erinomaisesti. Hiljaisuus ja aavikon kauneus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Juhannusuintimme ja hauskanpito Kuolleessa Meressä loppui kuin seinään, kun löysimme tienvarsikahvilan pukuhuoneesta pahoinpidellyn naisen. Voimattomuus iski. Seuraavan yön nukuimme Petran ulkopuolella, tuhansia vuosia vanhassa luolassa.

Katso Jordania: eksyksissä -jakso Elävässä arkistossa

Katso Jordania: luolassa -jakso Elävässä arkistossa

Egypti
Matkan loppusuoralla suuntasimme Egyptiin, vaikka paikalliset kundit varoittelivat sinne menosta. Ylitimme Punaisen meren samasta kohtaa, mutta päinvastaiseen suuntaan, kuin Mooses Raamatun mukaan. Siinailla oli autiota ja läkähdyttävän kuuma. Lämpömittari näytti varjossa 45 astetta. Yhteys omaan vartaloon katosi ja aivotoiminta lamaantui totaalisesti. Olimme totaalisen ulalla saapuessamme likaiseen ja meluisaan Kairoon, jonka kaduilla oli epämiellyttävä tunnelma. Katselimme majoittajamme parvekkeelta, kun sadat tuhannet ihmiset olivat kokoontumassa Tahrirille, vastavalitun presidentti Mursin puhetta kuulemaan. Iski pelko ja megalomaaninen paniikki. Majoittajamme, vallankumousaktivistin kissa kusi kameralaukkuun. Matka oli loppumassa.

Katso Egypti-jakso Elävässä arkistossa

Kirjoittaja Pia Asikainen on toinen Sohvasurffaajat-ohjelman matkaajista ja Ylen toimittaja.

Lainaus

Maailmanlaajuinen Roller Derby - yhtä isoa perhettä!

Tigre Force — Mon, 18 Mar 2013 14:34:23 +0000

Olipa kerran Amerikan Yhdysvallat ja toisen vuosituhannen alkumetrit. Austinissa, Texasissa iso joukko nuoria aikuisia naisia päätti herättää vanhan lajin henkiin ja keksiä itselleen muutakin tekemistä kuin baarissa notkumista. Näin roller derbyn nykymuoto sai kutakuinkin alkunsa. Samaan aikaan muuallakin maassa (mm. Seattle) perustettiin derbyseuroja ja pikkuhiljaa laji alkoi levitä ympäri maata, kunnes miltei räjähti käsiin.

Nyt, vuonna 2013, kun roller derby on kuulunut myös suomalaisten sanavarastoon jo huikeat neljä vuotta, derbyseuroja on maailmassa 2 000 tienoilla, joista meillä täällä suomessa on 16 seuraa. Päääosa näistä on naisten joukkueita, mutta myös miesten derby ja junioriderby on kasvamassa. Eksoottisimmat derbyseurat löytyvät Egyptistä (CaiRollers), Israelista (Tel Aviv Derby Girls) ja Etelä-Afrikasta (Jozi Firebirds). Etelä-Amerikka pursuaa jo rullaluistelevia daameja, Eurooppa on pian uusi Amerikka (toivoa saa!), unohtamatta Australiaa ja Kanadaa.

Roller Derbyn jokaisessa lehtijutussa ja näissä blogimerkinnöissäkin mainittu DIY ei ole vitsi. Siihen ajatukseen mahtuu monta positiivista puolta. Itse tekemisen ja kotikutoisuuden tuoman rentouden lisäksi se tarkoittaa, että olemme avoimia maailmanmatkaajia urheilun nimissä. Jokainen meistä harrastaa sohvasurffausta tietämättään, että se on trendi. Jos mielin matkustaa vaikka Japaniin, voin suvereenisti ottaa yhteyttä paikalliseen seuraan ja pyytää yöpaikkaa (ja tietenkin treeniaikataulut). Vieraiden derbyseurojen treenit ovat useimmiten avoimia, eli matkalaiset ovat aina tervetulleita, ellei ajankohta ole harvinaisen huono esimerkiksi tulevan ison turnauksen takia.

Niin myös minä, pieni suomenkansalainen, maailmalla tuntematon derbynimi ja vasta alkanut urheilija, lähdin matkustamaan roller derbyn nimissä. Otin matkakohteekseni Pohjois-Amerikan, löytääkseni roller derbyn syntysijoilta lisää puhtia omaan tekemiseen. Kolmen vuoden aikana Amerikassa vietetyt 5,5kk ovat vieneet minut jo 17 osavaltioon harrastamaan roller derbyä. Näistä osavaltioista Kalifornia ja Washington ovat toistaiseksi olleet ne isoimmat derbyosavaltiot, joissa olen käynyt. Olen nähnyt 5-10 luistelijan vasta-alkajaseurat ja WFTDA (Women's Flat Track Derby Association) -turnauksen mestariseurat (derbypiireissä nämä mestarit luetaan maailman parhaiksi). Meillä Euroopassa on tiivis tunnelma, yhteistyötä on paljon ja tietoa jaetaan hyvin. Ero Eurooppalaisten jengien kesken on varmasti pienempi kuin mitä Amerikassa.

Pelimatkat rahoitetaan derbyssä itse, omasta rahapussista. Tästä syystä majoitus pyritään usein järjestämään paikallisen seuran sohvilla ja lattioilla. Itse olen antanut kämppäni vieraileville luistelijoille niin monta kertaa, että naapurit varmaan jo ihmettelevät, millaista kauppaa kämppäni kanssa oikein käyn.

Näistä tutkimusmatkoista on ollut erinomaisen paljon hyötyä oman derbyseuran kehittämiseen ja lajin kattavampaan oppimiseen. On jännä nähdä, kuinka derbyseurat ovat samanlaisia missä maailmankolkassa tahansa. Samat lainalaisuudet pätevät tässä aikuisten ihmisten harrastuskerhossa, joka on monelle kuin toinen ammatti, josta tosin ei saa palkkaa.

Pikku hiljaa nämä retket myös tuottavat tulosta: nimeni tunnetaan jo monessa eri kaupungissa ja olen saanut kutsuja käydä valmentamassa pienempiä derbyseuroja. On ollut huvittavaa todeta olevansa Eurooppalainen, Amerikkalaisen lajin oppinut, joka tuo lajin takaisin Amerikkaan. Omalla tavallani. Kulttuurieroja on toki jonkin verran, mutta niihin on helppo adaptoitua, kun lajikieli on sama ja ihmistyypit, jotka hakeutuvat lajin pariin, on ennestään tuttuja. Aikamoiseksi sosiaalisen tekemisen ja kanssakäymisen ammattilaiseksi tässä kyllä välillä tuntee itsensä!

Tykkään siitä ajatuksesta, että roller derbyssä ei ole salaisuuksia. Vierailevia valmentajia käy suomessa koko ajan, ihan Amerikasta asti. Mottona taitaa olla että se mitä opin itse, olen heti valmis opettamaan muille. Se on yksi syy, miksi haluan harrastaa tätä lajia. Kaikki ovat avoimia toisilleen maanosasta ja kulttuurista riippumatta. Kaikki roller derbyn pelaajat ovat enemmän tai vähemmän siskojani, joille voin noin vain ilmoittaa tulevani majailemaan pariksi päiväksi, kun itselleni parhaiten sopii - asuivatpa he sitten missä tahansa.

Lisää matkakokemuksiani voi lukea omassa blogissani Traveling in The Name of Roller Derby.

Lainaus