Blogit - Odessa

Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Matti Rämö — Sun, 08 Feb 2015 03:35:33 +0000

Fillarireissu Helsingistä Odessaan ja Mustanmeren poikki Georgiaan ja Itä-Turkista Istanbuliin on jalostunut kirjaksi saakka. Kirjallinen matka on kulkenut värikkäiden tunnemaisemien lisäksi myös syvälle alueen historiaan.

Seitsemäs matkakirjani lähti painoon, sieltä se tulee maaliskuun alussa. Ankaran väännön jälkeen olo on uuvahtanut. Tällä kertaa aikataulujen kitkaa lisäsi tavallista syvempi sukellus matka-alueen historiaan. Ukrainan ja Krimin tapahtumat kannustivat pöyhimään menneisyyttä kauas neuvostoaikojen taakse. En ollut tiedostanut sitäkään, kuinka monisyinen suuren osmani-imperiumin vallan kaari olikaan. Turkkilaisten valtakunta ehti kasvaa suuremmaksi kuin Rooman valtakunta.

3 500 kilometrin matkan eläminen uudestaan kirjoittamisen kautta oli jälleen vahva kokemus niin hyvässä kuin pahassa. Keveä polkemisen riemu vuorotteli raskaiden taipaleiden kautta maastoöihin rajussa ukonilmassa ja Odessan synkkään hetkeen, jolloin kaikki tuntui romahtavan, kun pyörä varastettiin. Kävin syystalven aikana läpi samat onnen, ilon, epävarmuuden, turhautumisen ja pelon tunteet, jotka koin matkalla. Kirjoittaessa teksti kulkee jouhevasti eteenpäin silloin, kun sen tunteet ovat eläviä eivätkä vain muistikuvia jo eletyistä hetkistä.

Tunnetilojen esiin nostattamisessa auttaa kirjoitusmusiikki, jonka loputtomat toistot vievät yhä uudestaan matkalle ja sen tuntemuksiin. Pavlovin koiran ehdollistumisreaktio auttaa vireen löytämisessä. Tämänkin matkan"sountrackina" on mielikuvia ja tuntemuksia nostattanut berliiniläisen ambientmusiikin guru Klaus Schulze. Tällä kertaa kappaleena on ollut My Ty She vuodelta 2007. Lisäapua antoi oregonilainen säveltäjä Sam Rosenthal. Nämäkin helmet olen löytänyt Yle Radio 1:n Jukka Mikkolan Avaruusromua-ohjelmasta.

Kirjoitusmatkalla perille pääsyn euforia sai Istanbulissa erikoisia mausteita sekä historian että Taksimin aukion mielenosoitusten kautta. Koin uudestaan kyynelkaasuisilla kujilla juoksentelun. Historiaosiossa pystyin eläytymään Konstantinopolin piiritykseen vähän liiankin hyvin, silla kirjan kirjoittamisen aikana valmistauduin vanhan Teksti-TV-toimituksen alasajoon. Suuren sulttaanin tykit moukaroivat kaupungin muureja, ja kaupunkilaiset näkevät synkkiä ennusmerkkejä siitä, kuinka Pyhä Henki poistuu Konstantinopolista.

Vaiherikas fillarieepos jäsentyy 12 kappaleeseen:

Kesän onnea Baltian pikkuteillä
Väinäjoelta Valko-Venäjälle
Minskin kielletty koulu
Tšernobylin kunnailla
Seitsemän kukkulan Kiova
Panssarivaunuja Transnistrian rajalla
Shokkihoitoa Odessassa
Mustanmeren poikki Georgiaan
Turkissa Mustanmeren rantatiellä
Vuoriston poimuissa Anatolian laatan reunalla
Ihmeellinen Istanbul
Kaasua, komisario Erdoğan!

Matkasta on Yle Areaanassa myös 50 lyhyen videoklipin sarja, joka on tiivistetty 9 minuutin koosteeseen.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 6/10, Mustameri

Matti Rämö — Sun, 22 Sep 2013 14:44:52 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy uusi klippi joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 28-30.

Odessasta vaellus jatkuu Mustanmeren poikki luoteesta kaakkoon Georgian Batumiin lähelle Turkin rajaa. Kolmen vuorokauden merimatka on muuten mukava, mutta siitä kuluu peräti vuorokausi satamassa. Ensin Odessan naapurikaupungin Illizevskin satamassa lastataan rekkoja ja junavaunuja, ja toisessa päässä kellutaan sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily on leppoisaa pakkolepoa, matkustajia on noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista on länsituristeja peräti kolme.

Onneksi yksi turisteista on argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson, jonka soitto rikastuttaa merimatkaa. Toisena iltana auringon laskiessa georgialaiset ”veljekset” (in brother situation) värväävät Enriquen luomaan tunnelmaa herkkään hetkeen. Kuvaajan läsnäolo herättää ristiriitoja, ja joudun vähän tiukkasävyisessä keskustelussa neuvottelemaan videon käytöstä. Sovin sekä organisoivan "veljen" että rakastuneen "veljen" kanssa, ettei video päädy Youtubeen. Enrique epäilee, että rakkaudentunnustus meni naiselle, jota miehen suku ei tunne tai joka on seuraava ennen edellisen suhteen päättymistä, ja georgialainen on Moskovassa julkisuuden henkilö, tunnettu autoharrastaja.

Kolmantena iltana laivan kannella on konsertti, jonka pääesiintyjä on Enrique Thompson. Argentiinalainen saksofoni esittää oman sävellyksensä aavan taivaanrannan hehkuessa punaa. Täysikuu on jo kivunnut hämärtyvälle taivaalle. Illan pimennyttyä Enrique esiintyy yhdessä moskovalaisen räppärin Roman kanssa.

Batumin satamakaupunki piirtyy outona kangastuksena Kaukasian vuorten edustalle. Laiva odottaa laituripaikkaa ärsyttävän kauan merellä, ja tiukan aikataulun vuoksi matkan Georgian-osuus typistyy yhteen iltaan ja yöhön. yritän Batumissa hätäisesti löytää pakettiautobussia, joka veisi minut sadan kilometrin päähän vuorille, jotta voisin sieltä lasketella takaisin rannikolle. Mutta sataman edustalla hukatut tunnit jättävät niukasti aikaa järjestää mitään, enkä löydä autoa. Lopulta ehdin vain vähän kierrellä Batumia ja jatkaa sitten polkien parikymmentä kilometriä sisämaahan pitkin vuorten reunustamaa jokilaaksoa. Maantieteilijän sydämeen jää vain ennakkoaavistus Kaukasian vuorten lumosta. Yö vierähtää kapealla rantatörmällä Neuvostoliiton vanhan rajan pinnassa, jonne matka kesti Helsingistä lähes kuukauden.

Batumin-vierailuun liittyy myös outo sattumus, jonka saan selville vasta, kun olen jo Turkissa. Espanjasta kevättalvella 2012 liikkeelle lähtenyt suomalais-amerikkakainen pyöräilijäpariskunta, Olli ja Amie, on poistunut Batumista vain 6 tuntia ennen saapumistani. Tapasin Ollin ja Amien Teksti-TV-toimituksessa juuri ennen heidän lähtöään, mutta yhteydenpito on viime aikoina ollut vähäisempää, ja oletin heidän olleen jo paljon idempänä.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 5/10, Odessa

Matti Rämö — Fri, 13 Sep 2013 21:49:02 +0000

Kolmen viikon ja yli 2000 kilometrin vaellus tuo Odessaan. Yön yli polkemisen jäljiltä en ole enää ihan terävimmilläni, ja jo yöpaikan hankkiminen on säheltämistä. Päädyn viiden neliömetrin ikkunattomaan koppiin entiselle ratikkavarikolle ja maksan siitä vielä reilun ylimääräisen välityspalkkionkin. Aamutoimien jälkeen nousen nukkumatta takaisin satulaan. Muutaman kilometrin päässä on lauttayhtiön toimisto. Pyörä jää vanhan kerrostalon porttikäytävään vartin ajaksi lukkovaijerin varaan. Löydän katkaistun vaijerin. Järkytys on sen verran suuri, etten älyä edes valokuvata draaman keskeistä näyttämöä. Uuden pyörän hankinta onnistuu, mutta se vaatii säätämistä ja mm. uuden haarukan hankintaa. Päivä vierähtää univelkaisen ylikierroksilla iltamyöhään, kun virittelen uutta ajokkia retkikuntoon. Tunnelmat vaihtelevat synkästä epätoivon alhosta varovaiseen optimismiin. Seuraava päivä vierähtää totuttelussa uuteen pyörään, ja siinä ohessa kuvaan innostavan eläväistä kaupunkia. Kamera siirtyy ohjaustangosta takaisin kypärään, sillä uuden ajokin ohjauksen vakaus ei ole yhtä hyvä kuin vanhan.

Kaupunkivaellus vie ensin hotellilta rautatieaseman aukion ihmisvilinään. Aseman edustalla on kaikenlaista kaupallista toimintaa, mm. kaljaa myydään suoraan pienestä keltaisesta säiliöperävaunusta.

Heti asemaa vastapäätä on kapea basaarikuja, jossa pääsee hädin tuskin eteenpäin pyörää taluttaen.

Puiden reunustamia bulevardeja pitkin reitti vie kadun ahtaudesta kirkkopuistoon, jossa myydään tauluja. Vehreän suurkaupungin asukkaat viihtyvät puistoissa, ja se näkyy leppoisana oleskeluna yhdessä ja yksin.

Potjomkinin portaat ovat Odessan tunnetuin nähtävyys. 200 portaan illuusio rakennettiin vuosina 1837-1841. Portaat ovat ylhäältä 12,5 metriä leveät ja alhaalta 21,7 metriä. Erotus vääristää perspektiiviä niin, että ylhäältä 142 metriä pitkät portaat näyttävät lyhyemmiltä kuin ne ovatkaan ja alhaalta pidemmiltä. Vaikuttavan massiiviset hiekkakiviportaat valikoituivat Sergei Eisensteinin "Panssarilaiva Potemkin" -elokuvan näyttämöksi. Vuoden 1905 Odessan verilöyly, joka oli eräänlainen esipuhe, yksi monista, vuoden 1917 kommunistiselle vallankumoukselle, kiteytyi Eisensteinin dramatisoidussa elokuvassa juuri portaille, vaikka todellisuudessa väkeä tapettiin eri puolilla kaupunkia, eikä portailla todennäköisesti tapahtunut kaupunkilaisten joukkomurhaa. Mutta portaat olivat hieno paikka kuvauksille. Alkuperäiset hiekkakiviportaat on sittemmin korvattu punaisella graniitilla, joka kestää paremmin eroosiota, ja askelmien määrä on nykyään 192. Korkeusero on 27 metriä. Portaiden vieressä on rinnepuisto, jossa voi lasketella polkuja pitkin portaiden alapäähän, ja alhaalta hienosti suunniteltu perspektiivi aukeaa paremmin kuin ylhäältä.

Portailta nousen takaisin keskustaan, joka sijaitsee ylängön reunalla rantaviivaa korkeammalla. Poikkean vielä kerran Velomania-pyöräpuotiin. Edellispäivän säätämisrumban perusteella mekaanikko hämmästyy, kun mikään ei olekaan pielessä. Ajelupäivä jatkuu keskustassa, jossa löytyy rappeutunut kortteli aivan rautatieaseman läheltä.

Illan päätteeksi ajaudun sulkeutuvan kauppatorin värikkääseen tungokseen. Ahtaat käytävät tukkeutuvat kärryistä ja pakettiautoista, eikä pyörän taluttaminen enää onnistu. Beckham-paitainen kuljetustyöläinen kiskoo kärryään lähes pyöräni päälle, ja torimummoakin tarvitaan apuun. Viimeinen otos muistuttaa, että jalankulkijan pitää olla suojatiellä varovainen, myös Suomessa.

Lainaus

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 4/10, Transnistria ja Moldova

Matti Rämö — Sat, 07 Sep 2013 20:34:01 +0000

Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy nyt uusi jakso joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 16-21.

Odessasta lähtevän Georgian-lautan aikataulujen vuoksi jää ylimääräistä aikaa tehdä pieni koukkaus länteen, ja ajatus vierailusta Transnistriaan, maahan, jota ei ole virallisesti olemassakaan, kiehtoo mieltäni. Vaikka puolen miljoonan asukkaan Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa.

Aika on hidastunut neuvostoajan vuosiin Transnistrian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Dubasarissa on leppoisa tunnelma, ja pientaloalueen kadulla on myynnissä vadelmia aivan rajan pinnassa, vaikka itsenäisen kapinamaakunnan ja emä-Moldovan naapurisuhteet ovat kireät. Sormet vielä marjoista punaisena saavun raja-asemalle. Rajasillan panssarivaunut jäävät sentään kuvaamatta, kun itsesuojeluvaisto kehottaa sulkemaan kameran juuri ennen passintarkastusta. Panssarit ovat sillan kummassakin päässä, ja vasta sillalta lähtevän jyrkän mäen päällä on sitten Moldovan tulli. Mutta tämä osuus jää kuvaamatta. (Karavaanini osalta dramatiikkaa lisää se, että ilmeisesti pari päivää aiemmin pientareelta löytämäni lasinsirun jämä muhii vielä ulkorenkaassa, ja joudun pumppailemaan rengasta paitsi juuri ennen Dubasaria, niin myös heti toisen Transnistrian rajapanssarivaunun jälkeen, ja sitten vasta rajan jälkeen vetäydyn mäen päällä huoltoasemalle rengastöihin).

Yöksi olin venyttänyt pimeässä Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun saakka. Majapaikan etsiminen ei oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt, ja päädyin luksuskuherrusluukkuun rengastöihin. En sentään etsinyt sisärenkaan reikää kaksipaikkaisessa poreammeessa. Yö venyi kuitenkin pitkälle rengastöissä, ja tämä video lähtee siitä, kun univelkaisena hotellin pihalta suunnistan kaupunkiliikenteeseen. Pikkubussit ohittavat läheltä Moldovan pääkaupungissa, vaikka muutoin liikenne ei olekaan yhtä hektistä kuin Ukrainan isoissa kaupungeissa. Kyrillisten kirjainten maailmasta on outoa piipahtaa päiväksi länsiaakkosia katselemaan. Ja kuin luonnostaan alan puhua italiaa paikallisten kanssa, sillä suhteellisen monella on jonkinlainen yhteys kielisukulaismaahan italiaan.

Kun suunnistelen keskustasta kohti itään menevää maantietä, joka vie takaisin kohti Transnistriaa, kohtaan paikallisen Aamu-tv:n kuvaajan, joka on palaamassa pyöräretkeltä maaseudun maastoista. Ja hän ryhtyy opastamaan Chisinaun laitamille. Matkan varrella pysähdellään pienillä toreilla. (Ja itse asiassa käväisemme myös pyöräliikkeessä hankkimassa uuden varaulkorenkaan, sillä luksusluukussa olin vaihtanut myös ulkorenkaan.)

Vuoden 1992 taisteluissa kapean Transnistrian kaistaleen ja Moldovan raja asettui Benderin liepeille kaupungin länsipuoliselle ylängölle. Omassa kartassani Bender/Tighina asettuu Moldovan puolelle rajaa, ja hieman hämmentyneenä päädyn ukkosmyrskyn jälkeen sadeviitta päällä jonottelemaan tullissa pieneen, kuumaan ja kosteaan huoneeseen parinkymmenen muun kanssa oikeaa leimaa maahantulolippuseen. Puolessa tunnissa selviän takaisin satulaan, ja video alkaa, kun reipas lasku vie rajalta Benderin liepeiden kautta Dniestrjoen sillalle, joka on yhä vartioitu sotilaskohde. Matkalla ohitan poliisien tarkkailupisteen ja museopanssarivaunun ennen siltaa, jonka päässä on avoin tiesulku. Pari sotilasta tyytyy seisoskelemaan passiivisina, ja jätän kameran käyntiin sillalle. Matkaa Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin on joelta 10 kilometriä.

Illansuussa Transnistrian pääkaupunki virkoaa eloon ukkosmyrskyn jälkeen. Reitti kulkee Tiraspolin ydinkeskustan läpi monen aikakerroksen poikki. Neuvostoaikaisia symboleja on yhä paralamenttireknnuksessa, ja Lenin valvoo ulkona rakennuksen arvokkuutta. Ikuinen tuli kuuluu asiaan, ja se on Suuren isänmaallisen sodan muistoksi eikä Moldovasta irtautumisen kunniaksi. Keskustan kaduilla on väkeä siellä täällä. Kaupunki näyttää yllättävän modernilta, eikä samalla tapaa pysähtyneeltä kuin Dubasari (jossa sielläkin oli hyytäväksi ilmastoitu moderni valintamyymälä). Seuraan tarttuu vaitelias pyöräilevä nuorukainen, jolla on hyvä, välkkyvä takavalo. Yhteisiä sanoja on melko niukasti, kun venäjän taitoni on niin kovin niukka, mutta saan selvitettyä jotakin reissustani sentään Myös johdinautojen sähkölinjan korjausyksikkö on liikenteessä. Kaiken kaikkiaan kolmen minuutin videoon tiivistyy lähes puolen tunnin otos.

Yön pimeydessä Transnistrian rajalta Odessaan. Pimeys alkaa jo melko heti Tiraspolin jälkeen, ja poljen hiljaisessa pimeydessä yli tunnin Transnistrian ja Ukrainan rajalle, jossa on hyvä, pikku puoti sekä pari juottolaa. Illallistan kaupan edessä kuunnellen nuorten ryypiskelyä ulkoterassilla. En muista aiemmin olleeni ihan tällaisella raja-asemalla, sosiaalinen vireys liittyy myös kylään, joka on aivan raja-aseman kupeessa. Tankkailun jälkeen suunnistan taas pimeälle tielle. Ja video alkaa tästä kohtaa. Satunnaisten autojen valot rikkovat pilkkopimeää vielä puolenyön tienoilla, ennen kuin jään polkemaan aivan yksin hiljaisuuteen. Omat ajovaloni ovat suht hyvät, mutteivat niin hyvät, että ne näkyisivät kirkkaina videolla. Parilla pikkutauolla selviän viiden tunnin pimeäpolkaisusta. Sysimusta yö väistyy vasta aamunkoitteessa Odessan liepeillä.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: matkakuvia osa 2/3

Matti Rämö — Fri, 12 Jul 2013 19:48:22 +0000

Istanbul-polkaisun kuvakoosteen osa 2/3 kertoo reissutunnelmista Ukrainassa, Moldovassa ja Transnistriassa.

Ensimmäinen leiriaamu Ukrainassa maissipellon reunassa. Maantie on tuuhean puurivistön toisella puolella parinkymmenen metrin päässä.

Leirielämä ei ole puskissaakaan yksinäistä.

Illalla on hyvä palata laitumelta kotiin.

Kiovassa kohtaa monen aikakauden arkkitehtuuri...

... ja välillä miljöön harmonia on hieman sekavaa.

Dneprin ylittävä neusvostoaikainen silta kaipaa jo vähän ehostusta.

Kiovan massiivinen Äiti kotimaa -patsas tervehtii kukkulan päältä sotureita, jotka taistelivat Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Äiti kotimaan jalkojen juuressa. Äiti kotimaan identiteetti on muuttunut suuren sodan jälkeen.

Ehdin ostaa mansikoita maantien varrelta juuri ennen rajua ukkoskuuroa...

joka Ukrainassa lähes joka päivä kruunasi helteisen iltapäivän.

Raisut kuurot riepottelivat leiriäni kahdesti myös yöllä.

Vauhdikkaat U-käännökset kuuluvat ukrainalaiseen ajokulttuuriin.

Mutka kohti Transnistriaa ja Moldovaa vie reippaasti kumpuileviin maisemiin. Horisontin taaimmainen harjanne on jo Transnistriassa, joka sijaitsee Dnestrjoen kapealla tasangolla jyrkkien kukkulaharjanteiden välissä.

Puolen miljoonan asukkaan Transnistria on jäänne neuvostoajan asutuspolitiikasta. Neuvostoliiton hajottua Transnistrian venäläisväestö ei halunnut liittyä Moldovaan, jossa oli herännyt vahva romanialaismielinen kansallisliike, eikä myöskään Ukrainaan. Vaikka Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa. Suurimmalla osalla transnistrialaisia on joko Ukrainan, Venäjän tai Moldovan kaksoiskansallisuus.

Vaikka Transnistriassa neuvostoajan symbolit ovat yhä käytössä valtiovallan tunnuksina, niin myös täällä ortodoksinen kirkko elää vahvaa renessanssia vuosikymmenten sorron jälkeen...

...ja uusi aika on läsnä niin, että laajakaistayhteyksien nopeuskin hirvittää.

Moldovassa silmään pistivät länsimaiset aakkoset...

...sekä monet pienet vihjeet, jotka kertovat moldovalaisten yhteyksistä kielisukulaismaahan Italiaan.

Pitkin matkaa Baltiassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainaissa bongailin upeita kaivokatoksia, mutta voiton vie tämä moldovalainen kaivo, jonka vesi maistui helteisenä päivänä kovin raikkaalta.

Vanha uskollinen matkakumppanini Moldovan Chisinaussa 20 tuntia ennen Odessan-katastrofia.

Ajoyön jälkeen varhainen aamu koittaa Ukrainan Odessassa, joka on vilkas ja luova kaupunki.

Odessa on myös ratikoiden kaupunki,

... ja valon ja varjon kiehtova kaupunki.

Omista tuntemuksista päälimmäisin on pyörävarkaus ja sen kanssa toimeentuleminen. Uuden pyörän hankinta onnistuu kuitenkin suhteellisen hyvin. Potjomkinin portailla potretissa uuden pyörän kanssa. Kyyhkyset liittyvät Odessan laivastotukikohdan viestintäperinteisiin.

Eikä ihme, että Sergei Eisenstein valitsi elokuvaansa portaat kuvauspaikaksi, sillä ne luovat erilaisia hienoja perspektiivimahdollisuuksia. Portaiden alapää on kaksi kertaa leveämpi kuin niiden yläpää.

Uuden pyörän ensimmäinen tosi testi oli selviytyä kuorman kanssa 25 kilometrin päähän Ilizevskin satamaan, josta lautta lähtee Mustanmeren poikki Georgiaan.

Matkakuvia osa 1/3: Baltia ja Valko-Venäjä

Matkakuvia osa 3/3: Georgia ja Turkki

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: Havza, Turkki 2850 km

Matti Rämö — Sat, 29 Jun 2013 06:55:15 +0000

Karavaani kulkee mukavasti uudellakin pyörällä. Vaikkei se olekaan varastetun vanhan veroinen.

Matkan toinen vaihe alkoi vahan sekavissa tunnelmissa. Halu päästä eteenpäin oli kuitenkin vahvempi tunne kuin menetyksen, pettymyksen ja vihan summa. Ensin satamaan 25 kilometrin päähän. Matkalla vierailu hautausmaalle, jonne vein tuoreita muovikukkia kappelin ulkoristille ja vietin hetken edesmenneen ystäväni kaunista sielua miettien.

Satamassa alkoi kolme vuorokautta kestänyt laivamatka Mustanmeren poikki Georgian Batumiin. Matka oli muuten hyvä, mutta siitä kului peräti vuorokausi satamassa, se oli vähän liikaa. Ensin lastattiin rekkoja ja junavaunuja ja toisessa päässä kelluttiin sataman lähettyvillä odottamassa, että Batumin piskuisesta satamasta vapautuisi laituripaikka. Itse risteily oli leppoisaa pakkolepoa, matkustajia oli noin 60, reilut parikymmentä rahtaria, parikymmentä venäläistä autokerholaista Kaukasuksen-ajoreissulla ja lopuista oli länsituristeja peräti kolme. Argentiinalainen saksofonisti Enrique Thompson konsertoi kannella yhdessä moskovalaisen räppärin, Roman, kanssa.

Batumissa oli tuskastuttavaa odotella sen vuoksi, että vaikka kuinka laskin päiviä, päädyin siihen, ettei Georgiaa varten jää kuin se saapumispäivä. Pettymys oli suuri, mutta on tarkempi päästä perille Istanbuliin ajoissa ja viettää edes pari päivää tyttären kanssa kuin ihastella Georgian vuoristometsiä, jotka ovat jotain aivan erityistä. Päädyin tekemään 20 kilometrin sisämaaretken, joka vei karavaanini jo hienoon jokilaaksoon vuorten keskelle. Huokailin nousevaa täyttäkuuta, joka kimmelsi virran juoksussa jylhissä maisemissa. Tänne pitäisi joskus palata ajan kanssa.

Yötä vasten polkaisin takaisin Batumiin ja sitten rajan pintaan. Yön vietin rantatörmällä maantiepenkereen puskissa. Törmä oli sen verran jyrkkä ja tila kapea, että sidoin pyörän varmuuden vuoksi matalaan puunrunkoon, ettei se vaan putoa alas.

Turkissa on polkaisu edennyt nyt viisi päivää ja aika vauhdikkaasti. Olen siirtynyt sisämajoitukseen, jotta voin pidentää ajopäiviä pimeän aikaan. Valtatie on niin hyvä ja leveä, ettei pimeäajo ole ongelma. Neljä ensimmäistä päivää poljin Mustanmeren rantaa pitkin merta ihastellen satoja kilometrejä Välillä tie muuntui urbaaniksi väyläksi. Turkkilaiset voittavat ylivoimaisesti reissun kannustuskisan. Välillä en edes näe, mistä minulle huudetaan, ja varmuuden vuoksi nostan kättä tervehdykseksi. Tunnelma on oikein hyvä, ainoa riesa on vahan liian tiukka aikataulu.

Uusi pyörä on toistaiseksi selvinnyt mainiosti urakasta. Jopa ensimmäinen vuoristopäivä sujui hyvin. Olen päässyt sinuiksi Comanche Holidayn kanssa, eikä se enää oikuttele, kun riuhdon seisaaltaan pitkiä nousuja. Istanbuliin on vielä viikon matka.

Kuvia matkan varrelta Ylen Aamu-tv:n jutussa 24.06.2013:

1. Uuden pyörän kanssa Odessassa
2. Jokilaakso alhaalla vuoristossa Georgiassa lähellä Batumia
3. Leiri tietyömaan vieressä Valko-Venäjällä
4. Kirkko Minskissa
5. Kielletyn valkovenäläisen koulun symbolipatsas. Tulevaisuus on makaavien sotilaiden saappaiden päällä
6. Lehmät palaavat laitumelta ukrainalaisessa kylässä
7. Neuvostoaikainen silta, joka ylittää suurta Dneprjokea, on rapistunut pahasti Kiovassa
8. Kiova on kaunis kaupunki
9. Vanha pyorä päivää ennen varkautta Chisinaussa Moldovassa
10. Moldovalainen kaivo
11. Vastavihitty moldovalaispari hääkuvassa unikkokedolla
12. Transnistrian Tiraspolissa aika ja historia on monessa kerroksessa
13. Odessa on luova kaupunki
14. Odessa on myös raitiovaunujen kaupunki

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: puoli viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 23 May 2013 22:20:56 +0000

Lähtö lähestyy, ja kotona kaaos kasvaa. Lattialle on kertynyt epämääräisten muovipussien parvia, joista pitäisi ponnahtaa esiin jalostunut lajitelma tarvikkeita arjen selviytymiseen kuuden viikon vaellukselle. Pakkaamisen sumea improvisaatio yllättää joka kerta, vaikka esineistön perusjoukko on jo kasassa vuoden takaiselta vaellukselta. Silti kaappien pöyhimiseen kuluu aikaa. Pakkaamista leimaa myös vääntö siitä, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Ja jokaisen matkan päätteeksi olen havainnut, että mukana on ollut jotain, jonka tärkein funktio on ollut mielenrauhan ylläpito, ei todellinen tarve. Ajatukseni on, että on parempi raahata mukana vähän ylimääräistä kuormaa kuin hukata reissussa aikaa uusien hankintojen etsimiseen. Aikatauluni ovat useimmiten suht tiukkoja, ja eteenpäin pitäisi päästä sujuvasti. Asetelma juontuu lomapäivien rajallisuudesta sekä siitä, että suunnitteluvaiheessa keksin aina kuitenkin yhden mielenkiintoisen mutkan lisää reittiin.

Matkavalmistelut ovat edenneet poimuilevasti. Turkish Airlines on varmistanut, että paluulennolla on tilaa pyörälleni. Valko-Venäjän viisumikin on järjestynyt, mikä vaati hieman oletettua enemmän ponnisteluja. Viisumia varten jouduin lunastamaan majoituksen koko matkan ajaksi. Tosin siirtymiä varten viisumiajan alussa ja lopussa on yksi ylimääräinen päivä. Majoitus on varattu Minskiin, vaikken siellä tulekaan pysymään koko varausaikaa, eli käytännössä tulen maksamaan siitä, että saan ”oikeuden” puskatelttailuun matkan varrella. Onneksi hotellien varausruuhkan vuoksi venäläinen matkatoimisto tarjosi myös halvempaa hostelliyöpymistä. Minskissä majapaikka sitten rekisteröi minut, eikä sen takia tarvitse erikseen ilmoittautua poliisille maahan saapuneeksi. Optimistina oletan, ettei maasta poistuessa tule ongelmia majapaikkakäsitteen venymisestä. Ylimääräisenä ongelmana saattaa olla se, ettei rajanylityspaikalla välttämättä pääsee rajan yli pyörällä. Ongelman voinee tarvittaessa ratkaista liftaamalla. Toivottavasti draaman kaarta ei kerry liikaa mahdollista tulevaa kirjaa varten.

Täyshuollettua pyörää olen ajanut sisään 800 kilometrin verran. Peräkkäisinä viikonloppuina polkaisin Porvooseen ja takaisin, jotta sain tuntumaa yli sadan kilometrin päiviin. 7-8 tuntia satulassa/päivä on hieman eri asia kuin arkisempi 3-4 tuntia, ja toinen kerta sujuikin selvästi ilmavammin, vaikka reitti oli pidempi ja kumpuilevampi. Siirtyminen talvivaatetuksesta kesäasuun on vaatinut myös testailua, sillä reissussa rähjääntyneitä vaatekappaleita on ehtinyt kertyä uusittavaksi tavanomaista enemmän, mm. housut ja kengät. 8 vuotta vanha ajotakkikin alkaa olla lähellä taipaleensa päätöstä, mutta uskaltaudun sillä vielä matkaan, koska kakkostakki lähtee tavanomaisesti mukaan, eli ajotakin hajoaminen ei olisi liian paha tappio. (Olisin jo aikaa sitten hankkinut uuden samanlaisen ajotakin, mutta mainio malli on poistunut markkinoilta, niin kuin usein hyvät tuotteet katoavat pakonomaisen uudistus- ja kehitysvimman pyörteissä).

Matkareitti on täsmentynyt. Baltian läpi on tarkoitus seurailla pikkuteitä, mutta kuitenkin suhteellisen suoraan kohti Vilnaa. Valko-Venäjän läpiajoon tuskin tulee paljoa improvisoituja osuuksia, Kiova–Odessa-välille löytynee joitakin rinnakkaispätkiä, ettei ihan koko matkaa tarvitse körötellä isoilla valtaväylillä. Ja siten Odessassa selviää, kuinka realistista on tai ei ole hankkia nopeasti lauttalippu Mustanmeren poikki Georgiaan.

Ajatus Kaukasuksen-mutkasta kiehtoo suunnattomasti, ja olen jo ehtinyt fantasioida myös erilaisia lyhyitä vuoristo-osuuksia, sillä Kaukasuksen vuoret ovat maantieteilijälle pieni pyhiinvaelluskohde, ei ihan niin ihmeellinen kuin esimerkiksi Islanti, mutta kuitenkin vahva tutkailualue, sillä Kaukasus on kuuluisa aivan ainutlaatuisista ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeistään, joiden rikas kirjo ahtautuu suppealle alueelle nopeasti muuttuvien erilaisten ympäristöjen jatkumoksi. Kaukasukselle pitäisikin mennä ajan kanssa. Alue on kuitenkin niin kiihkeän poliittisen turbulenssin kourissa, sitä se on ollut jo muutaman vuosituhannen, että liikkuminen maasta toiseen on lievästi sanoen vaikeaa. Ehdin jo pohtia vahvaa symbolista vaellusta Raamatun vedenpaisumuksesta tutun Araratvuoren seuduille Jerevanin lähelle Turkin ja Armenian rajaseudulle, mutta sitten Istanbulissa opiskeleva tyttäreni ehti huomauttaa, ettei Armenian ja Turkin välinen raja ole ollenkaan. auki. Maiden välejä hiertää vuosien 1915-1923 armenialaisten kansanmurha osmanien valtakunnassa. Nyky-Turkkikin haluaa järjestelmällisesti yhä kieltää tragedian, jonka suuruusluokka on lähellä natsisaksan juutalaismurhia. Kaukasus on poikkeuksellisen vaikeaa seutua monessa suhteessa.

Mutta ellei haaveeni Georgia-lautasta toteudu, niin myös reitillä Mustanmeren länsirannalla riittää mielenkiintoisia seutuja. Niin tai näin matkakuume on jo ponnahtanut aika akuutteihin arvoihin. Ennen lähtöä on vielä tiedossa vierailu 25.5. lauantain Aamu-tv:ssä noin klo 9.40, minkä jälkeen karavaanini suuntaa Kaisaniemeen. Siellä päivystän Maailma kylässä -järjestöteltassa Helsingin Polkupyöräilijöiden (HePo) ständillä, jonka osoite on isossa teltassa B178. Ajatus on tuoda myös matkapyörä näytille. Rautatientorin Amazon-lavalla olen äänessä klo 15.40. Sunnuntaina vähintäänkin käväisen järjestöteltassa, ehkä olen siellä koko päivän. Tämä riippuu pakkaamisen vaiheesta. Lähtö on maanantaiaamuna Tallinnan-lautalla.

25.5. Tunnelmia HePon ständiltä ja Aamu-tv-vierailu (alkaa kohdasta 37.18, nähtävissä 24.6. saakka)

Istanbul-polkaisua voi seurata Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta: hakemisto on sivulla 830, sivulla 835 on lyhyt tausta matkalle sekä ttv-grafiikalla askarreltu kartta, sivulle 836 kertyy 2-3 tekstiviestiä viikossa tien päältä. Tämä blogisivu päivittynee epäsäännöllisen säännöllisesti 3-6 kertaa 6 viikon matkan aikana.

9.6. alkaa Yle Puheessa Polkupyörällä Intiassa: lehmiä, jumalia ja maantiepölyä –äänikirjan luenta. Puolen tunnin jaksoihin niputetut kymmenminuuttiset kuullaan sunnuntaiaamuisin klo 8.05. Jaksojen jälkeen ne ilmestyvät Yle Areenaan, jossa on jo kuunneltavissa ja ladattavissa ensimmäinen matkakirjani Rengasrikkoja Saharassa. Teksti-TV-sivuilla 837-839 on lisäinfoa, mm. vuoden 2008 Intia-polkaisun yhteenveto ja kartta sekä kootusti matkan tekstiviestit tien päältä. Yle Areenasta löytyy myös Yle Puheen 14.5.-pyöräilyilta, jossa Marko Miettinen jututtaa allekirjoittanutta sekä luontotoimittaja Mikko Peltsi Peltolaa.

Lainaus

Polkupyörällä Istanbuliin: neljä viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Sat, 27 Apr 2013 10:54:29 +0000

Kesän pyöräreissu suuntautuu Istanbuliin. Alun perin tämän vuoden matkan piti viedä karavaanini Himalajalle Intiaan, mutta hanketta ovat viivästyttäneet mahdolliset uudet mediarönsyt, joiden rahoituksen selvittäminen on kestänyt paljon odotettua pidempään. Ja lisäksi nämä rönsyt ovat pahasti vastatuulessa, eivätkä Himalaja-matkaraportoinnin uudet kuvalliset ulottuvuudet juuri nyt vaikuta kovin todennäköisiltä. Mutta kaikesta huolimatta operaatiossa on hyvääkin saldoa, sillä ylimääräisen viiveen aikana tyttäreni onnistui pääsemään Erasmus-opiskeluvaihtoon Istanbuliin, ja matkakohteen muuttaminen käy nyt sujuvasti.

Siispä kohti Istanbulia. Reitti on vielä auki. Välietappina on Odessa Ukrainassa, sinne suorin reitti kulkee Valko-Venäjän kautta. Valko-Venäjän viisumia varten tarvitsen kutsun paikallisesta matkatoimistosta, mikä käytännössä vaatii suhteellisen tarkkaa arviota Minskiin saapumisesta, eli mille päivälle hotelliyö pitäisi varata. Haluanko ryhtyä aikatauluttelemaan terapiamatkaa viisumin vuoksi vai polkisinko suosiolla reilut 300 kilometriä pidemmän lenkin Puolan kautta? Turhat aikataulut syövät terapiavaikutusta, kun pitää ryhtyä laskemaan päivän kilometritavoitteita. Tien päällä voi kuitenkin sattua kaikenlaista. Rengasrikot, tuuli, sade, hirmuinen helle, eksymiset tai huonosti nukutut yöt voivat hidastaa menoa niin, että aiottuja päivämatkoja kannattaa lyhentää. Mutta Valko-Venäjä avaisi ihan uutta horisonttia nyky-Euroopan jäsentämiseen. Viisumin hakeminen saattaa sittenkin olla hyvä idea, nyt pitäisi vaan toimia melko nopeasti eikä enää pähkäillä.

Odessasta on kaksi vaihtoehtoa jatkaa eteenpäin. Läntinen reitti vie Transnistrian kaistaleen ja Moldovan kautta Romaniaan ja Bulgariaan. Myös Transnistrian-vierailu toisi varmasti uutta näkökulmaa Eurooppaan, sillä vuonna 1990 itsenäisyysjulistuksen antanutta maata ei ole kovin moni valtio tunnustanut. Alue on neuvostoajan jäänne, joka jatkaa olemassaoloaan ikään kuin ratkaisemattomana kysymysmerkkinä. Itäinen reitti tarkoittaisi puolestaan lautan ottamista Mustanmeren poikki Georgiaan. Ajatus saapumisesta Istanbuliin idästä on pyörinyt päässäni viimeiset kaksi viikkoa kuin levoton uni, jonka haluan katsoa yhä uudestaan. Georgian-mutka tarkoittaisi Pohjois-Turkin koluamista Mustanmeren etelärannikkoa pitkin. Georgia-vaihtoehtoa jarruttaa epäilys siitä, kuinka sujuvaa on lauttalipun hankkiminen Odessassa. Lauttayhtiö ilmoitti nettisivullaan vielä reilu viikko sitten tulevia aikataulujaan vain parin viikon päähän, viime päivinä aikahaitari on venähtänyt kuukauteen. Suoria risteilyjä Georgiaan on 1-2 viikossa. Lautan odottaminen ei kuitenkaan saisi kestää Odessassa kolmea-neljää päivää pidempää, muutoin aikataulu kiristyy terapiarytmejä kiivaammaksi.

Strategiani on polkea Odessaan ja päättää siellä, kuinka reissua kannattaa jatkaa. Tavoite on ehtiä viettää viikko Istanbulissa tyttäreni kanssa. Luultavasti viikko on aivan liian lyhyt aika Istanbulia varten, mutta silti se olisi kohtuullisen hyvä ikkuna kaupunkiin, joka on kiehtonut siitä saakka, kun luin murrosikäisenä Mika Waltarin kirjan Johannes Angelos. Teos kertoo Konstantinopolin piirityksestä vuonna 1453, ennen kuin osmanit valloittavat sen ja kaupungista tuli imperiumin uusi pääkaupunki Istanbul. Kaksikymppisenä kun matkasin maitse Intiaan, reittini kulki 80-luvulla Istanbulin kautta. Helmikuiset talvipäivät kaupungissa olivat harmaita, ja niiden mielikuvat jäivät sittemmin pitkän reissun muun mentaalikuvaston varjoon, kun kolmen kuukauden lifti/juna/linja-autovaellus vei Milanosta Delhiin. Paluu 28 vuoden jälkeen Istanbuliin on varmasti sykähdyttävää.

Matkan lähtövalmistelujen konkretia rajoittuu toistaiseksi Istanbul - Helsinki-paluulennon hankkimiseen ja reissupyörän kotiutumiseen luottomekaanikon pajalta. Sisäänajo ei ole vielä edes alkanut, sillä olen yhä kolunnut kakkospyörällä Vantaanjoen varren latupohjien jäänteitä nastarenkaiden kanssa. Itse asiassa kesäreissun ajatuskin tuntuu vielä vieraalta, sillä ajovaatetuksen suhteen olen vielä huomattavasti lähempänä talvea kuin kesää. Esimerkiksi kevään varma merkki, avonaisiin ajohanskoihin siirtyminen, on vieläkin vaiheessa, kun joka toinen päivä tarvitsee yhä talvisia kokohanskoja. Kevääseen virittäytymisestä ovat onneksi huolehtineet mustarastaiden energiset konsertit ja valon huikea määrä.

------------------------

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kirja-arvio Kauppalehden blogissa

Seuraava esiintyminen on Lappeenrannan kirjastossa 13.5. klo 18

------------------------

Friikkipyöräilyä Kaliforniasta, kun satula on neljän ja puolen metrin korkeudessa (4 minuutin video)

Lainaus